Tänään ajattelin kirjoittaa tutkimuksista ja niistä ilmiöistä, jotka tutkittuun tietoon liittyy. Ensinnäkin: hevostutkimuksia on jo aika paljon. Se on ihan mahtavaa, sillä yleisesti ottaen tutkittu tieto on parasta tietoa, mitä meillä on. Tutkittu tieto on myös itseään korjaavaa, toisin kuin luuloon ja kokemukseen perustuva ”tieto” joka usein on melko pysyvää. Parhaimmillaan tutkittu tieto voi auttaa sekä hevosia että niiden kanssa tekemisissä olevia ihmisiä voimaan paremmin.
Ennen kuin heittää kaikki vanhat toimintatapansa ikkunasta ulos, kannattaa kuitenkin lukea itse tutkimus ja erityisesti katsella siitä muutamia asioita.
Montako hevosta tutkittiin? Neljä, kuusitoista vai 256?
Mitä tarkalleen tutkittiin? Tiedättehän sen tutkimustuloksen, jonka mukaan järjestelmällinen siedättäminen on tehokkaampaa kuin vastaehdollistaminen? Siinä tosiaan tutkittiin vain tätä: asteittain totuttamista ja ei asteittain totuttamista lainkaan, vaan hevosen ruokkimista pelottavan asian päältä.
Oliko tutkimuksessa verrokkiryhmää, jos se olisi ollut aiheellista? Jos verrataan vaikka hevosen toipumista vammasta tietyn hoidon avulla, on melko yhtä tyhjän kanssa, ellei tiedossa ole, kuinka toipuminen eteni vastaavan ryhmän kohdalla, jolla ei käytetty ko. hoitoa.
Onko tutkimus vertaisarvioitu? Tämä tarkoittaa, että ennen lopullista julkaisua aiheen asiantuntija tai useampi lukee julkaisua kuin piru raamattua. Tämä osaltaan estää ihan räikeimpien tarkoitushakuisesti tehtyjen tutkimusten julkaisun arvostetuissa julkaisuissa.
Ei, en tarkoita haukkua tutkijoita. He ovat useimmiten todella asiallisesti toimivia. Mutta joka ihmisryhmään mahtuu aina muutama mätä omena.
Tutkimuksia lukiessa olisi kyllä myös hyvä pitää omat mielipiteet mielessä. On ihan hirmu helppo kiinnittää huomionsa juuri niihin tutkimuksiin, jotka vahvistavat omaa mielipidettä ja haukkua sellaiset tutkimukset, joiden tulokset horjuuttavat omaa mielenrauhaa. Esimerkkinä nämä hevosen kipua ilmentävät eleet, ilmeet ja muut käyttäytymismuodot – nimenomaan ratsastuksessa.
Niin kauan kuin hevosen kipua ilmentävät käyttäytymismuodot tutkittiin sairailla tai muuten kipeillä hevosilla, en ainakaan itse huomannut suurta vastareaktiota. Kun alkoi tulla tutkimuksia, jossa todettiin hevosen ilmentävän kipua ratsastajan alla tavoilla X, Y ja Z, napinaa alkoi kuulua valtavasti enemmän. Se on tottakai inhimillistä ja mitään yksittäistä tutkimusta ei kannata pitää lopullisena totuutena. Mutta trendi oli nähtävissä: Jos tutkimusten mukaan moni ratsastettu hevonen ilmentää kipua, tutkimuksessa on oltava vika.
Ja toisin päin, ainakin minun ja aika monen muun kohdalla. Itselleni oli ihan järjettömän suuri helpotus, kun näitä Ridden horse pain ethogram -julkaisuja alkoi vuonna 2017 paikkeilla tulla. Miksi? Koska vihdoinkin tuli tieteellistä vahvistusta sille, mitä olimme nähneet osassa hevosia eli kärsimystä. Tiedän, että tämä on kamalan provosoivaa joillekin, mutta itse siirryin nopeasti pois kisakuvaajan töistä 2000-luvun alussa, kun olin oppinut riittävästi hevosen käyttäytymisestä (ilmekin on käyttäytymistä) että näin ongelmat. Ei kaikissa hevosissa, mutta monessa.
Nykyään minua kiinnostaa edelleen se, miten voimme parantaa hevosen hyvinvointia niin kotona kuin kilpailuissakin. Olettamukseni on edelleen, että koska joidenkin hevosten hyvinvointi näyttää olevan kilpailuissakin ihan ok, pitäisi olla mahdollista muuttaa myös muiden hevosten hyvinvointia kilpailuissakin parempaan suuntaan. Se toki edellyttää avointa ja rehellistä keskustelua eli sitä, että keskustelemme asioista emmekä kiellä niiden olemassoloa. Esimerkkinä: Niin kauan kuin osa keskustelijoista kieltää, että kilpailutilanne aiheuttaa hevoselle stressiä, emme oikein pääse siihen, miten tätä stressiä voisi vähentää.
Kuten huomaat, en edes ole sitä mieltä, etteikö hevoselle saisi aiheuttaa lyhytaikaista stressiä tai ohimenevää epämukavuutta. Kipua, kärsimystä tai vaurioita ei.
Minna Tallberg 