Joulukalenteri 8

Tervetuloa terminologiatorstain pariin! Mietin tuossa eilen, että onko terminologialla nyt oikeastaan niin väliä, ehkä minä vain olen harvinaisen nillittävä tyyppi. Mutta päädyin nyt kuitenkin siihen, että kyllä, sanoilla ja niiden käyttötavalla on väliä. Voin minäkin silti olla nillittävä tyyppi, siitä ei ole kyse.

Miksi termeillä on väliä? Keskustelun vuoksi. Pidän asioista keskustelemisesta ja pidän keskustelua itsessään arvokkaana. Mutta jotta voimme edes alustavasti keskustella niin, että välttäisimme väärinkäsityksiä ja teoriassa voisimme päästä johonkin kaikkia osapuolia ilahduttavaan lopputulokseen, meidän on varmistettava parhaamme mukaan, että keskustelemme samoista asioista.

Esimerkki: ”Palkitse hevosta!” Olen kuullut tämän varmasti satoja kertoja elämässäni ja nämäkin sanat voivat tarkoitta eri ihmiselle aivan eri asioita. Siinä, missä yhden ratsastajan mielestä palkitseminen tarkoittaa pysähdystä ja pientä kaurapalkintoa hevosen suuhun, toisen ratsastajan mielestä palkitseminen on sisäohjan hetkittäistä löysäämistä ja hevosen taputtamista kaulalle ja kolmannen sitä, että hevonen saa käyntitauon pitkin ohjin.

Eläinten kouluttamiseen liitetty oppimisteoriasanasto hiipii hevosmaailmaankin, ja siitä on hyviä ja huonoja seurauksia. Hyviä seurauksia mm. siksi, että tutkimuksissakin käytetty sanasto pyrkii ainakin olemaan tarkka. Palkintojen sijaan puhutaan positiivisesta vahvisteesta, eli annetaan jotain, mitä hevonen haluaa, ja mikä vahvistaa toistojen jälkeen sitä edeltävää käytöstä. Myötäämisen tai paineen poiston sijaan puhutaan negatiivisesta vahvisteesta eli poistetaan jotain, mitä hevonen kokee epämiellyttävänä, ja tämäkin vahvistaa sitä edeltävää käytöstä.

Entä ne huonot seuraukset? Se, että välillä tarkkuus vesittyy. Jos pysymme alkuperäisessä tarkoituksessa, negatiivinen vahviste on se myötääminen, se paineen poistuminen, ei koulutustapa. Jos haluamme nimetä sen joksikin ilmaisemaan, että tässä koulutustavassa käytetään [pääosin] negatiivista vahvistetta, niin paineen ja paineen poiston käyttäminen on ihan hyvä ilmaisu. Huomaatte, olen nipo. Joissain asioissa.

Positiivinen = plus, negatiivinen = miinus

Oppimisesta puhuttaessa toivottavasti kaikille on jo selvää, että positiivinen/negatiivinen käytetään kuten matematiikassa, eli tarkoittamaan lisäämistä tai vähentämistä. Vahviste- ja rankaisuneliö on hassusti nimetty, mutta emme pääse siitä enää mihinkään. Nykyään käytössä on lisäksi myös sana heikenne kun puhutaan käytöstä vähentävästä seurauksesta, mikä on ihan hyvä, koska sanalla ”rankaisu” on niin kolkko merkitys yleiskielessä. Oppimisterminologian mukainen rankaisu kun voi olla vain grammojen painoinen paineen lisäys, joka toistuessaan vähentää vaikka hevosen halua kääntää päätä oikealle maastakäsin työskentellessä. Tai se voi olla hevosen lyömistä raipalla. Tai mitä tahansa muuta, joka hevonen oppii välttämään.

Negatiivinen vahviste = myötäys

Kukaan ei varmastikaan pidä paineen poistoa tai ohjalla myötäystä hevoselle ikävänä. Kuitenkin olen ollut huomaavinani aina välillä somen ihmeellisessä maailmassa, että nimenomaan joitain hevosihmisiä harmittaa se negatiivisen vahvisteen mukana kulkeva ilmiö, että jotta myötäys toimisi vahvisteena, sitä edeltänyttä painetta – niin, minkälainen sen on pakko olla? Jotta myötäys tuntisi helpotukselta hevoselle?

Sepä se: Jotta negatiivinen vahviste toimisi vahvisteena, sitä edeltävän paineen on oltava hevoselle epämiellyttävä. Tätä vastaan väitellään kaikilla tasoilla välillä, ja ymmärrän taustalla vaikuttavan tunteen. Emmehän haluaisi olla ikäviä hevosille. Mutta puhuessamme oppimiseen liittyvistä ilmiöistä, kuten siitä negatiivisesta vahvisteesta, siihen sisältyy myös ikävältä tuntuvia totuuksia eli jotta oppiminen olisi negatiivisesta vahvisteesta johtuvaa, edeltävän paineen on oltava epämiellyttävä.

Juju on kuitenkin käytetyn paineen laadussa: Hevonen on tavattoman herkkä eläin ja jotkut hevoset reagoivat sellaiseenkin paineeseen, jonka ihminen ei edes huomaa (Lansade, L., Pichard, G. & Leconte, M. 2008 Sensory sensitivities: Components of a horse’s temperament dimension. Appl. Anim. Behav. Sci. 114, 534-553) eikä negatiivisen vahvisteen käyttö tarkoita, että sitä ennen pitäisi käyttää sellaista painetta, joka haittaa hevosen hyvinvointia.

Voidaan keskustella siitäkin, onko oikein aiheuttaa hevoselle minkäänlaista epämiellyttävyyttä ja siinä olen itse sitä mieltä, että ilman muuta on. Yllätyitkö? Minä en, koska olen ollut tätä mieltä aina. Olennaista ei mielestäni ole se, että kun käytämme hevosella varusteita, painetta on joskus enemmän ja sitten taas vähemmän tai ei lainkaan. Olennaista on, millainen paine on – aiheuttaako se vammoja heti tai pitkän ajan kuluessa – ja miten hevonen sen kokee eli aiheuttaako se kipua tai pelkoa. Jos ei, niin mielestäni on ihan sallittua aiheuttaa hevoselle ohimenevää lievästi epämiellyttävää tunnetta, jotta sitä voi oikealla hetkellä myödätä pois.

Mutta jos tuosta negatiivisen vahvisten käyttöön sisältävään epämiellyttävyyteen liittyen vaivuit epätoivoon niin pieni lisäys: Käytöstähän vahvistaa moni asia samanaikaisesti, kun elämme todellisessa maailmassa emmekä Skinnerin käyttäytymistutkimuslaatikossa. Sen myötäyksen saamisen lisäksi hevonen voi lisätä haluttua käyttäytymistä esimerkiksi siksi, että se silloin pääsee liikkumaan, pääsee tutkimaan ympäristöä, pääsee hyppäämään, pääsee juoksemaan muiden hevosten kanssa, pääsee takaisin kaverin lähelle, pääsee häntä tuulta kohti, pääsee leikkimään, tietää pääsevänsä kohta laitumelle jne. jne.

Olennaista tässä on se pieni sana: voi. Emme voi päättää hevosen puolesta, että sinä nyt nautit [pienten] esteiden hyppäämisestä, ellei hevonen sitä tee. Voimme vaikuttaa hevosen motivaatioon monin keinoin. Siitä lisää jonain toisena joulukalenteripäivänä.

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: