Tässähän tämä joulukuu etenee rattoisasti! Eilen mietin tässä terminologiaa ja seuraavaksi ajattelin varsoja. Varsat ovat lähellä sydäntäni muutenkin, ja erityisesti kun tapaan ongelmista kärsiviä aikuisia hevosia, ajattelen aina niiden varsuutta. Hevosilla on synnynnäisiä ominaisuuksia, mutta ne oppivat myös valtavan nopeasti ja muistavat hyvin. Varsatkin oppivat, todennäköisesti vielä nopeammin kuin aikuiset hevoset.
Erityisesti selviytymiseen liittyvät käyttäytymismuodot vahvistuvat todella nopeasti. Jos hevonen säikähtää kerran rekkaa ja pakenee, pitää siedättää huolella, ettei tämä muisto tulisi pintaan jokaisen rekan kohdalla. Ja koska hevoselle, varsinkin varsalle, on miljoonien vuosien ajan ollut elinehto pysyä lauman mukana, eroahdistus muista hevosista on sisäänrakennettu käyttäytymismuoto. Näen monessa ongelmakäytöksessä eroahdistusta, eli turvattomuuden tunnetta kun hevonen joutuu pois toisten hevosten luota. Tätä ominaisuutta ei saa hevosesta täysin pois, mutta kyllä pito-olosuhteilla ja koulutustavoilla pystyy tekemään älyttömän paljon sen vähentämiseksi.
Kyllä, tästä pääsen varsan elämän ehkä tärkeimpään hetkeen (syntymän ja imemisen lisäksi toki): vieroitukseen. Tai vieroittamattomuuteen. Suhde emään on varsalle elintärkeä, eikä varsan rutiininomainen vieroittaminen 6-8 kk iässä ole mikään lakiin kirjoitettu kasvattajan velvoite. Päinvastoin: kun hevonen lajina on sellainen, että sen jälkeläiset lähtisivät synnyinlaumastaan 2-4-vuotiaina (tai ei lainkaan), miksi ihmeessä pitäisi erottaa emä ja varsa toisistaan niin aikaisin, ellei ole pakko?
Emä on muutakin kuin maitobaari. Joskus varsa kasvaa liian nopeasti ja sen imemistä pitää siksi rajoittaa tai lopettaa. Silloin emän nisien peittäminen mahdollistaa sen, että varsa saa silti pitää sosiaalisen siteen emäänsä. Olen kuullut muutamasta noin 4-5-kuisesta varsasta, jolle oli kehittymässä fysiitti eli kasvuhäiriö ja eläinlääkäri oli sanonut, että se pitää vieroittaa. Maidosta kyllä, emästä ei. Ero on aivan valtava.
Seuraava on sitten mutuilua. En ole nähnyt yhtään tutkimusta, jossa verrattaisiin edes kymmenen vieroittamattoman tai esimerkiksi 2 vuoden iässä vieroitetun aikuisen hevosen käyttäytymistä vaikkapa niihin 6-kuisina vieroitettuihin. Oma fiilikseni on kuitenkin, etten yhtään ihmettelisi, vaikka näkyisikin eroa niiden myöhäisempien eduksi.
Meillä on kotona nyt sellaisia ns vieroittamattomia kasvatteja viisi, joista nuorimmat tulevat kohta nelivuotiaiksi ja vanhin 14-vuotiaaksi. Ns vieroittamattomia siksi, että onhan orivarsat toki ruunattu, mutta ovat saaneet viettää sairauslomansa emänsä vieressä ja palautettu sitten myöhemmin laumaan.
Ainakin näiden muutamien kotiin jääneiden kasvattien perusteella voin suositella: Ne ovat hämmentävän vähän toisten hevosten perään. Tokihan siihen sisältyy muutakin, koulutuksessa käytetyistä vahvisteista lähtien eli siitä, millaisena ne kokevat ihmisen mukaan lähtemisen. Ja siedätän rutiininomaisesti kaikkeen, myös kauempana muista hevosista olemiseen.
Yksi ruunavarsa vaihtoi ”laumaa” eli hevosryhmän sisäistä alaryhmää noin puolitoistavuotiaana eikä sen jälkeen juuri ole näkynyt emänsä seurassa. Toinen nyt 3-vuotiaana hengailee edelleen isänsä ja emänsä seurassa eniten. 3-vuotias tammavarsa on edelleen emänsä kanssa paljon, ja näinpä sen imemässä jokunen kuukausi sitten. Harvinaista se on kuitenkin.
Meillä on siis tämä yksi perheryhmä, jossa on ruuna, joka on kahden ”varsan” isä, ja näiden varsojen emät. On ollut älyttömän mielenkiintoista seurata, miten tällainen lauma toimii ja millainen side isän ja jälkeläisten välillä on. Alla tämän kasvatuskokeilun toinen yksilö, vuoden ikäinen orivarsa, tekemässä ikäisekseen varsin keskittyneesti töitä yksin kentällä.
Minna Tallberg 