Tänään aiheena on eläintenkouluttajien hevosten kouluttaminen!
Ajattelinkin, että tämä saisi sinut heräämään. Noin vuosi sitten tein pienen kyselyn, jossa ihmiset saivat anonyymisti kysyä ja kommentoida aihetta eläintenkouluttajat ja hevoset, ja sieltä tulikin kaikenlaista hauskaa käsitystä ja muutamaa väärinkäsitystäkin. Löyhästi näihin kysymyksiin perustuen ajattelin oikoa hieman niitä väärinkäsityksiä ja selventää muutamaa asiaa.
Jollet siis tiedä, niin olen ns vanha hevosihiminen, joka noin kolmpikymppisenä alkoi opiskelemaan eläinten kouluttamista ja olen nyt tehnyt sekä alan ammattitutkinnon että erikoisammattitutkinnon osaamisalana hevosten ongelmakäytöksen hoito.
”Eläintenkouluttaja vaan seisoo ja syöttää eikä mikään etene!”
Tämä on tosi yleinen käsitys ja nythän minä olen vain yksi eläintenkouluttaja, mutta ajattelin vähän avata asiaa omalta kannaltani. Usein kun minut on kutsuttu paikalle auttamaan ongelmatapauksen kanssa, tavallisimmat keinot on jo käytetty.
Eli jos hevonen ei halunnut mennä traileriin, on lisätty painetta jne. kunnes paine on jo mennyt rankaisun puolelle, ja tämä ei ole auttanut. Tai hevonen ei nosta jalkojaan tai pidä niitä ylhäällä, ja ollaan jo kokeiltu vaan kiinni pitämistä ja usein vähän rankaisuakin.
Silloin eläintenkouluttaja tulee tilanteeseen, jossa hevosta usein jo vähintään jännittää tai sitten pelottaa paljon, ja sen siedättämisen eli asteittaisen totuttamisen lisäksi on paljon korjattavaa hevosen suhteessa sekä tehtävään että ihmisten kanssa toimimiseen.
Silloin aloitetaan nollasta, nostetaan vaatimustasoa aivan miniaskeleissa ja keskitytään saamaan sitä käytöstä aikaan, mitä tarvitaan. Korkealla palkitsemistiheydellä eli siihen virheettömään oppimiseen pyrkimiseen. Se on tapa korjata sitä, mitä on rikottu aiemmin.
Mutta silloin, kun hevosella ei ole opittua jännittymistä ja väärää oppimista pohjalla, ainakin minä etenen aika nopeasti. Esimerkiksi omien varsojen talutukseen ja lastaukseen koulutus sujuu ihan muutamassa minuutissa (plus sitten toki uuden taidon yleistämiseen käytetty aika). Olenkin viime aikoina muutamia kertoja mennyt auttamaan ihan hyvällä mallilla olevaa ratsukkoa ja pääasiallinen tehtäväni on ollut kannustaa nopeampaan etenemiseen.
Ei se paikallaan seisominen ja jatkuva palkitseminen ole ainakaan itselleni mikään tavoite, ellei olla korjaamassa väärin opittua tai hevosen kuuluukin ko. tehtävässä seistä aina paikallaan. Mutta valitettava tosiasia on, että aika moni eläintenkouluttaja kutsutaan paikalle vasta, kun tilanne on jo päässyt aika pahaan solmuun.
Silloin koko toiminnasta voi kieltämättä saada aika erikoisen kuvan. Ja silloin voi olla, että hyvään kouluttamiseen pyrkivä vähemmän kokenut kouluttaja tekee automaattisesti samoin aina, vaikka voisi edetä paljon nopeammin.
”Eläintenkouluttajat demonisoivat perinteistä hevosten kouluttamista!”
En itse ainakaan ole yhtään sitä vastaan, että käytetään paineen ja paineen poistoa hevosen kouluttamisessa. Olennaista on se, millaisiin tilanteisiin hevosta viedään, eli jollei vaatimustasoa aseteta oikein, hevonen ei pysty toimimaan halutusti kevyen paineen kanssa. Jos hevosta vaikka viedään uuteen paikkaan ja siellä sitten ryhdytään korjaamaan lastausongelmaa, käytetyn paineen tulee olla jo niin voimakasta, jotta se läpäisisi ympäristön aiheuttaman hälinän, että se on hevoselle hyvinvointiongelma.
Hevosia koulutetaan parhaiten niiden omassa elinympäristössä. Sitten yleistetään opittu asteittain vaikeampiin tilanteisiin.
Se, mikä voi olla jossain määrin hankala hyväksyä on se, että hevoselle ei kuitenkaan ole aivan sama, millaisia vahisteita ja rankaisuja koulutuksessa käytetään. Eli vaikka hevonen oppii ja tekee pelkän paineen ja sen oikea-aikaisen poiston avulla, se ei tule suhtautumaan ihmisen kanssa toimimiseen ja työskentelyyn yhtä myönteisesti kuin silloin, jos käytössä on positiivinen vahviste. Onneksi hevonen voi kokea myönteisiä tunteita työskentelyssä muutenkin, eli liikkuminen, tutkiminen jne. voi auttaa myönteisten tunteiden herättämisessä sen paineen välttämisen helpotuksen tunteen lisäksi.
”Eläintenkouluttajat eivät tiedä hevosista mitään!”
Eläintenkouluttajan ammattitutkinto on koostettu eri osioista, joista yksi varsin laaja näytettävä osuus on koulutettavan eläimen lajityypillinen käyttäytyminen, ruokinta, terveydenhoito jne. Tutkintoperusteisiin voi tutustua täällä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/4454270/tutkinnonosat/4524972
Käytännössä ammattitutkinnon suorittaneiden joukossa on sekä sellaisia, joilla on monikymmenvuotinen kokemus hevosista (ratsastuksenopettajia, tallinpitäjiä, eläinlääkäreitä, hevoshierojia, valmentajia jne.) sekä sellaisia, jotka ovat lähteneet tutkintoa suorittamaan suoraan koulun penkiltä ja joiden hevoskokemus on vähäisempi. Tutkinto on verrattaen uusi, itse valmistuin muutaman muun kanssa ensimmäisenä vuonna 2010.
Tutkinnossa tulee näyttää osaamistaan yhden ”pääeläimen” ja yhden ”lisäeläimen” kanssa, ja toki jollei yhtään tunne kouluttajaa kannattaa kysellä, mikä oli näytössä ykköseläin tai millainen hevoskokemus kouluttajalla on. Toki on olemassa ihmisiä, jotka ovat todella kokeneita ja hyviä monen eläinlajin kouluttamisessa, mutta useimmat meistä kuitenkin erikoistuvat yhteen.
Ja jotta tämä ei jäisi epäselväksi, niin itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että hevosten kouluttaminen ilman riittävän hyvää osaamista paitsi siihen kouluttamiseen, myös hevosen käyttäytymisen ja hevosalan toimintakulttuurin osalta, on todella huono idea. Mutta se, että joku tutkinnon suorittanut on joskus tässä mokannut ei nyt kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi joko tai: joko tiedät hevosista tai olet suorittanut tutkinnon. Kyllä se onneksi aika paljon yleisempää on, että kumpikin on hanskassa.
Minna Tallberg 