Kaikkien alojen asiantuntija. Ei, en puhu itsestäni vaan ilmiöstä. On selvästi ihmisten luontaista käyttäytymistä, että olisi mieluisaa jos löytyisi luotettava taho, jota uskoa. Siinä ei ole mitään väärää, ja näin teemme lähes kaikki. Ongelmaksi tämä muodostuu vasta sitten, kun luotettava taho ei olekaan sitä. Tai kun oletetaan kerran valitun luotettavan tahon olevan asiantuntija sellaisessakin asiassa, jossa hän ei sitä ole. Tai oikeastaan tässäkään ei ole ongelmaa, kunhan asiantuntija tunnistaa rajansa.
Dunning-Kruger -ilmiö tarkoittaa sitä, kun ihminen ei vielä tiedä, miten vähän tietää. Silloin luulee tietävänsä jo tosi paljon. Se on toki eri ihmisillä eri voimakkuudella esiintyvää ja useinhan siitä ei ole mitään haittaa. Jollei törmää asiantuntijaan koskaan, voi elää ihan tyytyväisenä uskoen itse vaikka, että ”hevoselle ruoka ei ole mikään palkinto” tai ”ihminen osoittaa koiralle olevansa johtaja kulkemalla ovista ensin”.
Mietin tässä myös itseäni, koska tiedän, miten paljon asiantuntijana pidettävältä ihmiseltä kysytään kaikenlaista, mikä ei kuulu omaan osaamisalaani lainkaan. Vähintään pari kertaa vuodessa kysyjä on toimittaja, joka on tekemässä juttua, ja paljon useammin esimerkiksi luennolle osallistuva tai somessa vastaan tuleva. Olisi ihan mahtavaa, kun aina voisi auttaa, mutta ei.
Minulta tiedustellaan välillä mm. aasien käyttäytymisestä, mahahaavalääkityksestä, hevosten valjaiden sopivuudesta, satulan sovituksesta, hevosten ruokintasuunnitelman laskemisesta, studiovalaisusta ja verkkokurssialustoista. Ihan muutamia mainitakseni. Osaan ohjata kysyjää parempaan osoitteeseen ja sanoa, etten tiedä, mutta mietin joskus, että enhän minäkään tunnista omaa Dunning-Kruger -kohtani. Se tavallaan sisältyy ko. ilmiöön.
Joten: Kun tässä mietin, mitä mielestäni osaamisalueeni ovat, päädyin tähän:
– hevosten kouluttaminen maasta käsin (pois lukien vaativammat lajitaidot, kuten vaikkapa isojen esteiden hyppääminen)
– oppmisteoria ja erityisesti sen periaatteiden siirtäminen käytännön hevoskulttuuriin
– hevosen käyttäytyminen
– hevosen hyvinvointi, keskittyen sen psyykkiseen osuuteen, mutta perustasolla myös fyysinen osuus
– hevosen kipukäyttäytymisen tunnistaminen ja sen haarukoiminen, onko kipu vielä läsnä vai onko kyse kipumuistista eli oppimisesta (kunhan eläinlääkäri on ensin tutkinut hevosen)
– hevosen käyttäytymisen muokkaaminen niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa hevoselle ja tuo sille myös myönteistä hyvinvointia
– näiden aiheiden kouluttaminen muille ihmisille
Sitten muuta:
– tietokirjan kirjoittaminen ja kasaaminen painokuntoon (muiden osaajien avulla toki)
– valokuvaaminen miljöössä ja luonnonvalossa, dokumentoiva kuvaaminen, erityisesti ihmisten ja muiden eläinlajien käyttäytymisen taltiointi
– eläinten kouluttaminen kuvauksiin ja kuvauksissa (erityistaitona eläinten jaksamisen tukeminen ja kuvausympäristöön opettaminen)
– perustasolla koirien, kissojen, kanojen, lampaiden ja nautojen kouluttamistaitoa sekä osaamisena eläinten totuttamista toisiinsa
Melko vähän aiheita, eikö totta? Varsinkin ottaen huomioon, että olen yli viiskymppinen. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että näillä mennään ja lisään sitten joskus yhden aiheen lisää, kun kapasiteettia riittää. Iloista joulun odotusta!
Minna Tallberg 