Mitä ajattelin tänään?

Tiedättekö, että on ihan järjettömän raivostuttavaa, kun näpyttelet pitkän FB-postauksen ja painat sitä julkaisunappia, ja sitten se jää pyörimään ikuisiksi ajoiksi eikä onnistu. Tätä tapahtuu ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, mutta silti. Katsotaan siis, ehtiikö kirjoittamaan vastaavan tarinan tähän blogiin ennen kuin se on julkaistu Facen puolella…

Mietin siis sellaista, että miksiköhän ihmisistä, jotka ovat juuri aloittaneet positiivisen vahvisteen käyttöä (puhun nyt ruokapalkinnoista, koska harvemmin nyt tulee ihan yhtä suurta muutosta yhtä nopeasti muita palkintoja käyttäessä, hevosissa eikä ihmisissä) tulee niin usein vähän rasittavia? Itseni mukaan lukien, tämä vain tapahtui parikymmentä vuotta sitten, joten moni teistä säästyitte tältä vaiheestani. Moni teistä varmasti ajattelee, että on tuo silti edelleen rasittava, mutta sepä ei ole minun ongelmani. Ihan voi lueskella jotain muuta.

Siellä se pyörii yhä. Veikkaan, että tulee häviämään Facebookin avaruuteen. Joten jatkan.

Yksi syy tähän innokkuuteen voi olla se muutos, mitä hevosissa näkee. Mietin siis tuossa hevosalan kohujen jälkeen, kun moni sanoo että ”kaikista meistähän saisi vastaavia videoita”, että millaisissa tilanteissa minusta saisi sellaisia Tiktokissa paljon huomiota ja tykkäyksiä ja kommentteja (ihmiselle positiivinen vahviste) saavat muutamat sekunnit. Keksin yhden noin kolmen kuukauden välein toistuvan asian.

Opetan kaikille meillä asuville hevosille, mistä merkistä pitää siirtyä poispäin ihmisestä. Omille varsoille se alkaa heti, kun ovat alustavan kesyyntyneitä eli tulossa innolla tosi lähelle ihmistä. Heilutan kättä ylös-alas liikkumatta itse, ja jos varsa tulee silti – kuten aina ensin tulevat – sormet osuvat sen turpaan. Tuntuu epäilemättä ällöttävältä. Toistetaan. Kun varsa on oppinut tämän käsimerkin merkityksen, opetan sille vielä, että käsimerkki toimii myös, kun ihminen liikkuu. Ja kun tämä on opittu, yleistän erilaisiin heiluviin asioihin, kuten pyörivään riimunnaruun. Tämä on nykyään lähestulkoon ainoa asia, johon en käytä minkäänmoista positiivista vahvistetta koulutusvaiheessakaan. Enkä sen jälkeenkään.

Anteeksi pitkä intro, mutta pointti tulee kohta. Eläinten tunteita tutkiessa yksi tapa selvittää, mitä eläin kokee myönteisenä ja mitä kielteisenä on katsoa, missä eläin on. Jos tunne oli edelliskerroilla myönteinen, eläin hakeutuu siihen paikkaan, missä tapahtui asia X. Ja hevosten muutokseen positiivista vahvistetta käyttäessä liittyen, tämä on meillä nämä paikat:

– Ihmisen läheisyys
– Ratsastuskenttä
– Tallinpiha
– Sairastarha
– Sairaskarsinat
– Hevostraileri (koulutus kesken muutamilla, eli hevosryhmästä ehkä 3/4 vasta)

Tämä tarkoittaa, että kun otan yhden hevosen koulutettavaksi, usein muutama muukin pyrkii mukaan ratsastuskentälle. Silloin pyöritän sitä riimunnarua, tai jos olisi raippa kädessä, heiluttaisin raippaa. Ja jos hevonen yrittää silti painokkaasti päästä kentälle, naru osuu. Siinä olisi parin sekunnin Tiktok, jossa kouluttaja lyö hevosta päähän narulla.

Tätä ei siis tapahdu kovin usein, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, ja hevonen pysäyttää koulutettavaksi pääsy -ryntäyksensä ja väistää hevosyksilöstä riippuen sen 2-20 senttimetriä, ettei naru enää osu. Siksi päättelen, ettei tämä kouluttaja lyö hevosta päähän narulla -insidentti tuota hevoselle pelkoa. Kipua, ohimenevästi, kyllä varmasti. En ole Paul McGreevyn tapainen tutkija, joka lyö itseään raipalla reiteen tutkiakseen, sattuuko se ja tuleeko vaurioita, mutta olen kyllä joskus ihan tumpeluudessani osunut omaan jalkaani narulla.

En silti koe sitä kovinkaan suurena ongelmana hevosille. Ja olen mä vuonna 2017 yrittänyt vain lisätä painetta saadakseni kaasuähkyhevosen traileriin, kun kipu käski sen menemään maate sillalle. Mutta siinäpä se suunnilleen oli. Ja hätätilanne on aina hätätilanne, en minä sitä. Ähkyhevonen ei mennyt, meni eläinlääkärin uudelleen kipulääkitsemänä ja rauhoittamana ja tunkemana, kiitos siitä, hevonen jäi henkiin ja asuu meillä yhä.

Ja onhan tuo kentälle koulutettavaksi tunku oma vikani sekin. Vahvistan hevosissani omatoimisuutta ja resilienssiä. Sitä saat, mitä vahvistat.

Kyllä, pallo pyörii Facen puolella yhä. Tämä kirjoitus oli tulos siitä, kun mietin ratsastuksessa käytettävien ruokapalkintojen kykyä saada hevonen ylittämään sen ratsastajan tahattomasti aiheuttaman epämukavuuden. Mutuni sanoo, että sellaisetkin hevoset, joille vauhdikas ja rasittava liikunta itsessään ei tuo hyvää oloa, voivat tehdä asioita pitkäänkin sen ruokapalkinnon toivossa.

Hevoset kokevat monet muutkin asiat palkitsevana kuin ruoka, vaikka nyt se liikkuminen, tutkiminen, toisten hevosten kanssa käyskentely ja leikkimäinen pyrähtely, varsan hoivaaminen, lisääntyminen jne., mutta kaikkia näitä ei välttämättä pysty käyttämään jokapäiväisessä työskentelyssä.

Joo, tiedän: Ruokapalkintojen käyttö saa usein aikaan ongelmia. Kun nostat hevosen motivaatiota tappiin ennen kuin ohjaus on valmis, kun hevonen yhtäkkiä muuttuukin toimeliaaksi, kun hevonen turhautuu, kun hevosella on maha/suolisto-ongelmia, kun ihminen ei vielä osaa. Ei se ole ihan helppoa. Mutta toisaalta, mikä tässä maailmassa on?

Pyörii. Kopsaan tämän uuteen FB-postaukseen. Kirjoitin vielä jotain patoutuneesta liikkumisentarpeesta versus opetetut avut, mutta se jää seuraavaan kertaan.

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: