Tartunpa sitten seuraavaan kuumaan perunaan eli eettisyyteen. Tervetuloa ihmettelemään aihetta kanssani! Omassa kuplassani olen viime aikoina aina välillä törmännyt erilaisiin väittämiin siitä, millainen hevosten kouluttaminen on ainoa eettinen tapa ja usein myös samalla vähän kritisoidaan – avoimesti tai rivien välistä – kaikkia, jotka toimivat toisin. Mutta mitä eettinen hevostelu edes on? Tai voiko sitä yksiselitteisesti määritellä?
Käytän tässä sanaa ”hevostelu” kuvaamaan kaikkea hevosten kanssa toimimista, sekä ammattilais- että harrastepohjalta tapahtuvaa.
Tykkäsin tästä kirjoituksesta: https://blogs.helsinki.fi/socialethics/2019/10/17/eettisyys-on-trendi-mutta-mita-ihmetta-se-on/ josta seuraavat lainaukset:
”Ikävä kyllä etiikan luonne on lähempänä neuvottelua kuin tiedettä: jokaiseen eettisesti relevanttiin kysymykseen on tarjolla vaihtoehtoisia ratkaisuja ja erilaisia argumentteja. Käytännön päätös siitä, mitä tulisi tehdä, jotta toimisin oikein, edellyttää valitsemista, usein vieläpä eri tavalla huonojen vaihtoehtojen välillä, ilman varmaa tietoa seurauksista.”
”Mikäli eettisyys ymmärretään kanonisoiduksi Oikeiden Valintojen joukoksi, etiikasta tulee helposti moraalinvartijan lyömäase. Aina joku onnistuu osoittamaan älykkään kipakasti, yläviistosta, eettiset epäkohdat toisten toiminnassa. Yleensä tällainen kuitenkin nostattaa defensiivisiä reaktioita, ei hyvää yhteistoimintaa. Eettisyyttä voi edistää myös ilman ylemmyydentuntoa.”
Olennainen juttu lihavoituna yllä. Eettisyys on kuten hyvinvointi: Liukumo. Ei ole joko täydellisen eettistä ja täydellisen epäeettistä, kuten ei ole absoluuttista hyvinvointia tai pahoinvointiakaan. Tai siellä välissä on liukumo. Harmaasävyjä. Tärkeimpänä hevosen oma kokemus, ja siitä hevonen kertoo käyttäytymisellään.
Ongelmana ehdottomissa vaatimuksista ”eettisestä hevostelusta” on, että se asettaa riman todella korkealle. Niin korkealle, että sen yli voi olla mahdotonta päästä. Eettisyyttä on tärkeää pohtia, mutta koska itse valinnat ovat aina tilannesidonnaista ja riippuvat tarjolla olevista vaihtoehdoista, absoluuttista oikeaa ei vain ole. Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tulee toimia. Muille sen riman voisi mielestäni laittaa sille ”riittävän hyvä eli ihan okei” -tasolle.
Käytännöllisempää voi olla arvioida toimintaa hevosen kokemuksen kautta ja tehdä niitä pieniä valintoja paremman suuntaan. Moni hevonen voisi heti paljon paremmin, jos se saisi enemmän mahdollisuuksia niihin kolmeen ähvään (Friends, Forage, Freedom) eli ystävällisten hevosten kanssa seurustelemiseen, korsirehun etsimiseen ja laiduntamiseen sekä vapaus liikkumiseen halutessaan. Siihen kun lisää mielenkiintoista tekemistä ja otetaan pelkoa, jännittymistä ja kipua pois korvaten niitä paremmalla kouluttamisella niin ollaan usein jo siinä ihan riittävän hyvässä. Mielestäni se voisi olla tavoite. Riittävän hyvä.
Sitten määritellään se riittävän hyvä. Sekin on epäilemättä jokaiselle ihmiselle ja hevoselle vähän erilainen asia. Siksipä tämä onkin niin mielenkiintoista!
Asiasta toiseen: Ratsastusseurallamme oli Tuire Kaimion koulutuspäivä toissapäivänä ja olipa taas mielenkiintoista! Erityisesti oli hauskaa käytännön demossa nähdä, miten se korkea kiihtymys ilman kielteistä tunnetilaa vaikuttaa hevoseen.
Kävi siis niin, että maneesiin tuli Ritva, joka on asunut 14 vuotta Oittaalla, ja Karma sekä Nakke, jotka ovat asuneet vuosia samassa laumassa Ritvan kanssa, kunnes kolme vuotta sitten muuttivat pois. Ritva tietenkin tunnisti ne ja kiihtyi nollasta sataan sekunnissa, hörisi, tepasteli jne. Käyttäytymisen perusteella stressitaso korkea, mutta tunnetila myönteinen. Se eustressi, muistattehan.
Hauskaa oli se, että kun tuli Ritvan vuoro esittää ratsastettuna hyvin tarkasti, miten erilaiset vahvistusaikataulut vaikuttavat liikkeen laatuun, se teki töitä täydellisen keskittyneesti ja rennosti. Vain palatakseen lopuksi hörisevään ihmetysmodeen (huomaa supertieteellinen termi) lopuksi, kun Kate tuli alas selästä ja työskentely loppui. Siinä näki mielestäni harvinaisen selkeästi sekä koulutuksen vaikutuksen mutta myös sen myönteisen stressin ero yleisemmin nähtyyn kielteiseen stressiin verrattuna: rentoutuminen tapahtui todella nopeasti.
Minna Tallberg 