Itse asiassa pidän itse myös älyttömän paljon kuulaista, kirkkaista, viileistä syyspäivistä. Lokakuussa viime vuonna oli sellaista. Mutta toinen suosikkiaikani on nyt.
Eilen päästimme hevoset ja naudat (meillä on monta hevosta ja kolme lapinlehmää, ikihiehoja, lemmikkeinä kuten muutkin eläimemme) laitumelle. Tämä on yksi syy, miksi meillä on hevosia kotona. Se Riemu ja Ilo (poika ja emä) ja kaikki muutkin. Jos voittaisin lotossa tai kirjoittaisin Läckbergin kaltaisia menestyskirjoja, luin juuri että hän juhli 35 miljoonaa myytyä kirjaa, tekisin juuri samaa kuin nytkin. Se on etuoikeus se.
Mietin tuossa itseäni lapsena, kun kävelin pimeällä kotiin tallilta ilta toisensa jälkeen. Tallia ei enää ole, eikä tekemäni polku puron toisella puolella. Mutta minä olen, ja puro. Ja hevoset. Muistan hevoset aina parhaiten.
Iloista kevättä, kaverit ja tuntemattomat! Toivon, että se on meidän kaikkien paras kevät tähän mennessä.



