”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Tämä hokema tulee vastaan silloin tällöin niin koira- kuin hevosihmistenkin keskuudessa. Muistan itse kuulleeni sen joskus 80-luvulla ratsastustallilla moneen kertaan. Silloin en tiennyt hevosista paljon mitään, nyt tiedän edes hieman enemmän kuin silloin, ja yhä edelleen kuulee samaa sanottavan. Yleensä silloin, kun eläin näyttää ihmisen mielestä vihaiselta – koira murisee tai hevonen luimistelee – tai jos hevonen ei suostu tekemään ratsastajan pyytämää asiaa ja esimerkiksi pukittelee. Jossain vaiheessa joku hyvää tarkoittava ihminen sanoo: ”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Lajien välisestä kommunikaatiosta

Olen toki nähnyt mielenkiintoisen pieneen epätieteellisen kokeen TV-ohjelmassa, jossa pienelle, hintelälle miehelle, jonka kimppuun usein hyökättiin kadulla, opetettiin tietoisia eleitä, ilmeitä ja itsevarmaa kävelytapaa. Ainakin tämän TV-ohjelman lopputulos oli (tietenkin) se, ettei miehen kimppuun enää käyty kadulla. Miksei siis kannattaisi vain opetella esittämään, ettei pelota, eläintenkin kanssa?

Syitä on monia. Ensimmäinen on se, etteivät ihminen ja koira tai ihminen ja hevonen ole keskenään samaa lajia. Joitain eleitä koira ja hevonenkin ymmärtää ihmisen tekemänä, muttei suinkaan kaikkia. Ongelmia tulee yleensä viimeistään silloin, kun ihminen reagoi ihmiselle tyypillisellä tavalla johonkin eläimen tekemään liikkeeseen ja olettaa itse, että eläin luontaisesti ymmärtää siitä jotain. Jollei eläin ymmärräkään, ihminen voi vahingossa joutua ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -tasolta seuraavalle terveisiä 80-luvulta -loukkuun, jonka nimi on ”Se sikailee! Näytä sille kuka on pomo!” (Tästä lisää joskus toiste.)

Toinen syy on se, että pelko ei poistu vain esittämällä rohkeaa. Jos ihminen joutuu näyttelemään pelotonta tilanteessa, jossa häntä edelleen pelottaa, ihminen voi helposti päätyä samaan tilanteeseen kuin pelkäävä eläin: ellei pääse pakoon, hyökkäys on paras puolustus. Ihminen, joka pelkää, kohtelee helposti hevosia tai koiria hieman liian kovakouraisesti. Hän huutaa niille, nykii ohjista tai hihnasta ja saa käytöksellään useimmin eläimen valmiustilan nousemaan lisää. Kierre on valmis. Pelkäävä ihminen ei ajattele kovin järkevästi, hän reagoi suuremmin kuin mihin on syytä eikä hän pysty opettamaan eläimelle, mitä sen pitäisi tehdä. Pelkäävä ihminen säpsyy helposti ja pelkäävän ihmisen mielentila voi todellakin ”tarttua” eläimeen niin, että eläintäkin alkaa hermostuttamaan.

Kolmas syy on se, että eläimet ovat mukavia. Se kuulostaa epäilemättä naivilta, mutta käytännössä näin on. Ei koirilla eikä hevosilla ole syitä pompotella, kiusata tai purra ihmistä siksi, että ihmistä pelottaa. Niille on yleisesti ottaen melko sama, pelkääkö ihminen vai ei. Toki nekin todennäköisesti mielummin hengailevat sellaisen ihmisen seurassa, jota ei pelota, koska silloin kaikilla on turvallisempi olo, mutta niillä ei ole minkään valtakunnan syytä muuttua hyökkääviksi siksi, että ihmistä sattuu pelottamaan.

Olen saanut seurata meidänkin koirien sukulaisten eli vapaana elävien kyläkoirien käytöstä Nepalissa ja hevoslauman käytöstä sekä kotona että ulkomailla ja molemmilla lajeilla on käytössään todella hienovaraisia tapoja tulla toimeen keskenään ja välttää yhteenottoja. Niin kauan kuin resursseista ei tarvitse kilpailla, molemmat lajit elävät hyvinkin rauhanomaista elämää: onhan se ollut yksi lajin säilymisen kannalta edullinen piirre.

Pelko ja sen voittaminen

Jos eläin käyttäytyy niin, että ihmistä pelottaa, mitä sitten pitäisi tehdä? Ensinnäkin: pysähdy miettimään, mistä pelkosi johtuu. Tässä maassa kenenkään ei ole pakko tehdä töitä eläinten kanssa, vaikka pelottaisi, joten mielestäni kaikki eläinten kanssa tekemisen pitää olla pääosin mukavaa molemmille osapuolille. Jollei se ole, eläimen tai ihmisen pelon takia, kannattaa kyllä ottaa muutamia askelia taaksepäin ja miettiä, millä keinoin muutos voidaan saavuttaa.

Pelko voi olla opittua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Itselläni esimerkiksi oli 80/90-luvulta peräisin oleva lastauspelko, joka sai aikanaan alkunsa siitä, kun kuorma-autoon tiukasti kahdella ketjunarulla nenänpiin yli köytetty (ei sentään minun toimesta) muhkea puoliveriori kiipesi etuseinän yli ja jäi siihen roikkumaan (ks. tasapainon korjausliike tai vastarefleksi, Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa, s. 15)  ja olin tämän sattuessa kuorma-auton pimeässä hevostilassa kuten hevostenhoitajia siihen aikaan oli tapana kuljettaa.

Vaikka myöhemmin opin kouluttamaan hevosia niin, että ne suhtautuvat ”innosta puhkuen” lastaukseen, minulla meni aikanaan monta vuotta siihen, että stressitasoni lähestyi normaalia lastaustilanteessa. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta ymmärrän siis tavattoman hyvin, että eläin on kerrasta oppinut pelkäämään jotain tilannetta niin, että sen uudelleen koulutus vie aikaa ja omistajan pitää olla valmis jatkuvasti myös pitää yllä sitä uutta opittua.

Huomasin samalla, ettei minun pelkoni mitenkään estänyt omien hevosteni tehokkaan oppimisen, kun koulutus kuitenkin oli ihan sujuvaa, eikä niille tullut tarvetta litistää minua seinään siksi, että taustalla kummitteli tämä vanha pelkoni. Minun tapauksessani tämän vanhan trauman korjattuna pysyminen hoituu sillä, että lastaan myös omat hevoset aina välillä, koska se on niiden mielestä todella hauskaa, eikä ongelmia pääse tulemaan.

Eri ratkaisut erilaisiin pelkoihin

Jos sinua pelottaa, mieti miksi. Johtuuko pelko jostain sellaisesta, mitä on tapahtunut aikaisemmin? Jos näin on, suunnittele tapa, millä voit päästä sen yli. Jos pelko ei johdu mistään sellaisesta tapahtumasta, mieti antaako eläimen käytös aihetta pelkoon. Esimerkiksi ihmiselle, joka ei ole ollut aikaisemmin hevosten kanssa tekemisissä, päätään ravisteleva hevonen voi olla pelottava. Tähän auttaa usein se, että ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja tutustuu hevoseen lajina hieman ennen kuin alkaa tekemään sille asioita. Mitä paremmin tietää, miten hevonen tai koira käyttäytyy ja mitä lukeutuu normaaliin käytökseen, sitä rennommin suhtautuu niiden kaikkeen sellaiseen käytökseen, joka ei merkitse suoraa uhkaa itselle.

Jos eläin taas käyttäytyy uhkaavasti tai aggressiivisesti, mieti, mistä se johtuu. Tässä voi jo olla tarpeen kysyä apua ammattilaiselta, jolla on kokemusta ongelmista ja niiden ratkaisuista, sillä syitä voi olla vaikka kuinka paljon ja erilaisia, esimerkiksi:

Kipu. Jos koira murisee, ärjyy vastaantulijoille tai näykkäisee, kun siihen tartutaan, se voi olla kipeä. Jos hevonen pukittelee laukannostoissa, luimistelee satuloitaessa, välttelee kuolainten laittoa tai ei anna tarhassa kiinni, se voi olla kipeä.

Pelko. Jos eläintä pelottaa, se voi käyttäytyä arvaamattomasti. Jos eläin ei pääse kauemmaksi pelon kohteesta (joka voi olla myös ihminen), sen käytös voi muuttua hyökkääväksi.

Resurssien puolustaminen. Resurssi voi olla vaikkapa ruoka (hevonen luimii heinäkasalla, koira murisee ruokakupilla) tai tila (hevonen luimii karsinassa, koira murisee sohvalla).

Elinolosuhteet. Jos hevonen ei saa toteuttaa liikkumistarvettaan, se voi tuntua pelottavalta pommilta ratsastajan alla. Jos koira viettää tuntikausia päivästä ohikulkijoita haukkuen, sen stressitaso voi kohota niin, että siitä tulee pienemmistä ja pienemmistä ärsykkeistä ärjyvä. Jos hevosella ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten hevosten kanssa (edes aidan yli seurustellen) niin se voi pyrkiä suuntamaan tätä käyttäytymistarvettaan ihmiseen.

Opittu puolustautuminen. Esimerkkihevonen on tamma, joka alkoi parivuotiaana oletettavasti mahahaavan takia imppaamaan tallissa. Tietämätön talliporukka päätti karsia tätä tapaa lyömällä tammaa päähän aina, kun se imppasi. Koska karsinassa ei pääse pakenemaan, tämä yksilö oppi hyökkäämään ihmisten kimppuun, erityisesti sellaisten hieman kiukkuisten oloisten ihmisten. Samalla se oppi imppaamaan entistä suuremmalla intensiteetillä silloin, kun sitä ei lyöty päähän.

Esimerkkikoira taas oli oppinut näykkimään puolustaessaan puruluitaan vain siksi, että omistaja oli tietämättömyyttään suuttunut siitä, kun koira oli pentuna murissut saatuaan herkkuluun. Omistaja oli kuullut, ettei ”laumanjohtajalle” saa murista tietämättä tarpeeksi koirista jotta olisi muistanut, että koirien keskenkin jokaisella on oikeus puolustaa ruokaansa.

Aggressiivinen käyös on oire jostain, ei muuta. Syy käytökselle pitää löytää, jotta käytös saadaan muutettua. Jos syy ei ole kipu, voidaan elinolosuhteiden parantamisella ja koulutuksella useimmiten auttaa asiaa. Silloinkin, kun syynä käytökselle on ollut kipu, voidaan tarvita koulutusta jotta eläimen käytös muuttuu.

Missään näistä tapauksista ongelmat eivät ratkea sillä, että ihminen vain esittää olevansa pelkäämättä, vaikka häntä pelottaa. Siksi ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -hokema joutaisi romukuoppaan. Sitä voitaisiin korvata hieman toimivimmilla neuvoilla, kuten ”Jatka pyyntöä, vaikkei se heti tottele!”, ”Pysy paikallasi, vaikka se juoksee!” tai ”Muista hengittää!”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s