Kannattaako eläintä säikytellä?

Kirjoitin aikaisemmin ihmisen pelosta. Kannattaako sitten eläintä säikytellä tai yrittää hallita pelottelemalla? Sattuneista syistä aihe on tällä hetkellä ajankohtainen.

”Ei tietenkään”, luulisi olevan jokaisen järkevän ihmisen vastaus. Kuitenkin näkee edelleen joskus eläinten pelottelua käytettävän koulutuksen sijasta. Tavanomaisimpia tapoja on esimerkiksi hieman säikytellä hevosia käyttämällä raippaa niiden hätyyttämiseen tai läimäyttää niitä raipalla rankaisuksi siitä, etteivät liiku eteenpäin. Ero siihen, että hevoselle opetetaan raippamerkki (katso ohjeet Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), joka sitten tarvittaessa voimistetaan, on huima, niin ihmisen kuin hevosenkin kannalta. Hevosen kannalta siksi, että se tietää mitä siltä toivotaan eikä sitä silloin pelota, vaikka raippaa jouduttaisiinkin joskus käyttämään. Ihmisen kannalta siksi, että mielentilaltaan rento ja luottavainen hevonen on ihmiselle turvallisempi hevonen.

Kävin muutamia vuosia sitten Nepalissa kuvaamassa norsunpoikasten koulutusta. Siellä käytössä oli vuosisatoja vanhat perinteiset koulutustavat, jotka olivat säilyneet muuttumattomina ja jotka vaikuttavat nykytietämyksen mukaan todella julmilta. Kuitenkin norsunajajat ja kouluttajat pitävät norsuista ja tunsivat sääliä niitä kohtaan niiden joutuessa perinteiseen koulutukseen: heillä ei vain ollut vaihtoehtoista toimintatapaa käytössään. Pikkunorsuja oli pakko saada työkäyttöön ja koulutustapoja oli vain yksi. Kunnioitusta herättävää oli se, miten nopeasti norsunajajat ottivat omakseen uuden, väkivallattoman koulutustavan heti, kun näkivät sen toimivan.

He myös oivalsivat välittömästi tämän turvallisuusaspektin. Ehkä siksi, että norsunajaja on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita esitettiin toisen koulutustavan esittelyn jälkeen, oli nimittäin suurin piirtein ”Jos putoan norsun selästä viidakossa, voiko olla, että tällä uudella tavalla koulutettu norsu ei hyökkääkään kimppuuni tai lähde pakoon vaan jää odottamaan?” Oleellinen kysymys ja suurin syy siihen, miksi eläinten kanssa tekemisissä oleva ihminen kannattaa käyttää kaikki tieto hyväkseen oppiakseen kouluttamaan eläimiä ilman pelottelua: eläin muodostaa myös käsityksen ihmisistä sen perusteella, mitä koulutus ja käsittely pitää sisällään. Vaikka ihmisen kannalta eläimen säikyttely tuntuisi nopeimmalta tavalta saavuttaa haluttu tulos (vaikka koulutus on oikein tehtynä hämmästyttävän nopeaa sekin), se ”syö” koko ajan eläimen halua tehdä töitä ihmisen kanssa ja vaikuttaa suoraan ihmisen turvallisuuteen.

Jos on vain nähnyt hieman jännittyneitä ja aavistuksen pelokkaita hevosia, alkaa pitää sitä normaalina. Kuitenkin rento ja luottavainen hevonen on aivan eri asia. (Rento ja luottavainen norsunpoikanenkin on melkein kuin eri eläinlaji pelokkaaseen norsuun verrattuna.) Jos hevonen on hieman jännittynyt ihmisen läheisyydessä, se reagoi suuremmin kaikkiin yllättäviin tapahtumiin ja sillä käynnistyy helpommin pakoreaktio, kuten pukitteleminen.

Koska osa hevosten kanssa tekemisissä olevista ihmisistä toimivat niin, kuin on aina toimittu, kuuluu joidenkin hevosten elämään enemmän säikyttelyä ja pelottelua kuin toisten. Hevosta voidaan esimerkiksi lastata niin, että sitä säikytellään takaa, jotta se menisi sisään. (Hevosta voi myös opettaa menemään sisälle kuljetusautoon tai traileriin itse, ilman säikyttelyä.) Nuoren hevosen ensimmäinen kosketus ratsastajaan voi olla se, että tallin parhaiten selässä pysyvä ratsastaja laitetaan summittaisen varusteisiin totuttamisen jälkeen hevosen selkään ja sitten nuoreen hevoseen niin sanotusti ”laitetaan vauhtia” eli säikytellään liikkeelle maasta, ettei se keksisi pukitella tai loikkia. (Hevosta voi myös totuttaa ratsastajaan niin, että se suorastaan toivoo saavansa ratsastajan selkäänsä eikä siihenkään liity yhtään jännittymistä, saati sitten pelkoa.)

Lapset seuraavat, mitä aikuiset puuhaavat, ja käsittävät sitten hevosten käsittelyn samalla tavalla.

Suurin syy siihen, miksei pelottelua kannata käyttää koulutuskeinona on tämä: jos eläin (tai ihminen, jokainen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa ollut tietää todennäköisesti tämän) pelästyy tarpeeksi, se oppii kerrasta pelkäämään vastaavaa tilannetta. Sitä pelkoa ei enää saa täysin poistettua: sitä saa kyllä peitettyä ja uusia hyviä kokemuksia lisäämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa pelko ei haittaa jokapäiväistä elämää tai sitä ei edes huomaa. Se on kuitenkin aivan mielettömän työlästä, sitä täytyy pitää yllä koko eläimen elämän ajan ja siksi kannattakin pitää huolen siitä, ettei eläin koskaan pääse säikähtämään niin paljon, että pelkoehdollistuminen pääsee tapahtumaan.

Käytännön esimerkki: olen opettanut varsan tulemaan ihmisen luokse laitumella ja laittamaan itse päänsä riimuun. Opettamiseen kului arviolta noin 4-5 minuuttia.

Varsan emä, joka tuli meille aikuisena, oli aikaisemmassa elämässään (johon sisältyy ainakin viisi maata ja epäilemättä ainakin kaksinkertainen määrä entisiä omistajia) oppinut pelkäämään kaikkea, joka liittyy pyydystämiseen, kuten yksittäisiä ihmisiä, riimuja, köysiä, ihmisjoukkoja, miehiä ja jopa ääntä, joka lähtee kauroista, kun niitä ravistelee ämpärissä. Kun se päästettiin irti laitumelle ja ihminen tuli samalle laitumelle seisomaan, se juoksi kiitolaukkaa laitumen päästä päähän yli vartin ajan yrittäessään paeta. Tammaa oli yritetty myös kesyttää jonkinlaisen luonnollisen hevosmiestaidon version avulla, jonka ansiosta se tiesi täsmälleen, miten pienessä tilassa on turha yrittääkään paeta. Pienessä tilassa se sulkeutui täysin. Veikkaisin, että ainoat syyt siihen, että tamma oli vielä hengissä, oli siinä, ettei se ollut oppinut vapautumaan paineesta tulemalla ihmisten päälle ja että se oli poikkeuksellisen kauniin värinen.

Tämän tamman opettamiseen ja siedättämiseen on käytetty aika monta kymmentä tuntia ja edelleen sitä täytyy pitää yllä säännöllisesti, jotta se on normaalisti kiinni otettavissa. Sen varsa voi olla kesälaitumella yhteen putkeen kahden kuukauden ajan ja kun on kavioiden vuolun aika se tulee ravissa paikalle, kun ihminen menee laitumelle ja pitää riimun paikallaan kädessään. Kumpaa kannattaa tehdä?