Eläintenkoulutus

Verkkoluentoja hevosihmisille!

Ensimmäinen verkkoluento Hevosen oppiminen hevosihmisille 1 on nyt nähtävissä!

Se on ilmainen, mutta nyt on tullut myyntiin myös maksullinen luento:
Eläinlääkärin suosikkipotilaaksi 1: Silmät. Sen hinta on 5,90 e.
SUORA LINKKI SILMÄLUENTOON VERKKOKAUPPAAN.

Ajattelin kirjoittaa hieman koko ”verkkokauppa verkkoluennoille, podcasteille ja PDF-ohjeille” -ajatuksesta. Se on ollut kypsymässä jo kolmisen vuotta: olen kova suunnittelemaan ja ideoimaan asioita. Tämä on nyt päässyt toteuttamisvaiheeseen! Enää miljoona muuta ideaa toteutettavana.

Miksi verkkoluentoja?

Verkkoluennot tulevat kauppaan ensimmäisinä. Olen viime vuosien ajan pitänyt luentoja varovaisesti arvioiden reippaasti yli tuhannelle hevosharrastajalle. Tilausta selvästi on!

Ja juuri luento on sellainen tuote, jonka voi siirtää nettiin. Ei se täysin vastaa ”liveluentoa:” Luennoilla ihan parasta on vuorovaikutus yleisön kanssa ja kiinnostavat kysymykset, keskustelu ja yhdessä ideoiminen.

Mutta liveluento vaatii järjestäjän, tilat, matkustamisen paikalle – niin minun kuin yleisön – ja siksi verkkoluento on mielestäni hyvä lisä liveluentoihin. Suomi on valtava maa, kuten olen omakohtaisesti saanut huomata. Kaikki eivät pääse kaikkialle, vaikka haluaisivat!

Laita siis itsellesi kahvia tai teetä tai jotain muuta hyvää juotavaa, vedä villasukat jalkaan ja asetu laitteesi kanssa mukavasti omalle sohvalle verkkoluennon pariin.

Miksi juuri 5,90 euron hintaisia?

Suomenkielisiä verkkokoulutuksia on jo jonkun verran markkinoilla. Verkkoluento ei ole koulutus eikä kurssi: se on juuri nimensä mukaan lyhyt, tiivis luento. Se ei korvaa räätälöityä koulutuspäivää tai henkilökohtaista opastusta. Niitä teen edelleen tosi mielelläni (sähköposti mitallberg@gmail.com tai p. 050-520 3598).

Toivon, että matalan kynnyksen eli riittävän edullisten verkkoluentojen tarve on olemassa. Hinnoittelin ne hieman aikakauslehden mukaan. Tarkoitus on tehdä niitä lisää ja aihepiiri käsittelee niin hevosta eläimenä, sen käyttäytymistä ja pitoa kuin sen käsittelyä, kouluttamista ja käyttöäkin.

Miten verkkokauppa toimii?

Jotta saan kustannuksia pidettyä kurissa ”tein itse ja säästin”. Luentoja voi ostaa tai ”ostaa” (ilmaisluennot)  Holvi-verkkokaupastani https://holvi.com/shop/sempatia/ ja kun olet tehnyt ostoksesi, sähköpostiisi tulee viesti kaupasta. Itse viestissä on linkki luentoon ja henkilökohtainen salasanasi. Voit katsoa luennon niin monta kertaa kuin haluat: pidän luennot näkyvillä vähintään vuoden ajan ostosta.

Se on hieman hankalampaa kuin hienompien alustojen verkkokursseilla mutta toimii toivottavasti riittävän hyvin. Kopioi siis viestistä linkki luentoon ja liitä se selaimesi osoiteriville, laita viestissä tullut salasana sivulle ja katso luento. Toivottavasti olet tyytyväinen näinkin!

Hevosen oppimisesta 1: Rankaisu

Kolmen rivin tiivistelmä:

  • Jos tiedät, miten hevonen oppii, pystyt myös ratkomaan ongelmia
  • Rankaisun pitää tulla heti, jotta hevonen oppisi sitä, mitä haluat
  • Rankaisemalla voit saada hevosen pelkäämään, ja se on turvallisuusongelma

Mikä on rankaisu?

Rankaisu on mitä tahansa, minkä hevonen kokee epämiellyttäväksi.

Hevonen oppii koko elämänsä ajan.
Hevonen, joka on aina tullut tarhasta portille nähtyään ihmisen voi oppia pysymään kauempana, jos kiinni antaminen on sille ikävää.
Hevonen, joka on aina nostanut etujalkojaan hyvin kengityksessä voi yhtenä päivänä käyttäytyä toisin, jos sillä on kipua vastakkaisessa etujalassa.
Hevonen, joka on vuosien ajan aina hypännyt esteitä, voi oppia olemaan hyppäämättä, jos hyppäämisestä seuraa rankaisu (oppimismielessä rankaisu, oli se ihmisen tahallaan tekemä tai tahaton).

Miksi oppimisen tunteminen auttaa sinua?

Jos olet hevosten kanssa tekemisissä joudut aiemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa hevonen ei niin sanotusti ”toimi”. Silloin oppimisen tunteminen antaa sinulle työkalut korjata ongelma ilman, että täytyy turvautua kikkailuun. Mitä paremmin osaat sanoa, mistä ongelma johtuu, sitä helpommin korjaat sitä.
Vaikkei ongelmia olisikaan, ratsastaminen sujuu paremmin kun tiedät, miten hevoselle opetetaan uusia asioita. Pystyt myös opettamaan muita paremmin jos osaat selittää, miksi jokin asia toimii.

Esimerkkejä rankaisuista

Rankaisu voi tässä este-esimerkissä olla esimerkiksi sopimaton satula, joka painaa hypyssä; ratsastajan käsi, joka jää kiinni hevosen suuhun esteen päällä; lihasvaiva selässä, joka tuntuu ikävänä juuri ponnistuksessa tai alkava nivelrikko etujaloissa, joka tuottaa kipua alastulossa. Mikään näistä ei ole tahallisia mutta kaikki ovat hevoselle rankaisuja ja rankaisu vähentää toimintaa = hevonen oppii välttämään esteen ylittämistä.

Hyvä esimerkki oikea-aikaisesta ja hyvin toimivasta rankaisusta on sähköaita. Kun hevonen koskee aitaan, se saa sähköiskun sekunnin sisällä. Yleensä hevonen oppii nopeasti pysymään irti aidasta.

Miksi rankaisu toimii koulutuksessa huonosti?

Rankaisun pitää tulla heti, jotta hevonen oppisi, mitä sinä haluat sen oppivan. Jos yrität käyttää rankaisuja tietoisesti, se on usein kovin hankalaa: meilläkin on reaktioaika ja jos siihen asiaan, mistä haluat rankaista, liittyy vaikkapa tasapainosi hetkittäinen menetys, olet jo aivan liian myöhässä. Silloin rankaisu ei toimi ja on parempi olla rankaisematta.

Miksi on usein parempi olla rankaisematta?

Jatkan sähköaitaesimerkkiä: Jos shetlanninponi laiduntaa itsensä sähkölangan ali niin, että lanka osuu ensin paksuun, eristävään otsatukkaan, sitten harjaan ja itse sähköisku tulee vasta selässä, se ei opi pysymään aidasta kaukana. Yleensä se oppii vain tulemaan langan alta yhä lujempaa. Ajoitus on väärä, vaikka rankaisu itsessään on sama.

Jos hevonen ei ajoitusongelmasta johtuen pysty oppimaan nopeasti, mistä rankaisu tulee, se voi kyllä oppia jännittymään ja pelkäämään tilannetta, jossa sitä rankaistaan. Jännittynyt hevonen voi käyttäytyä arvaamattomasti ja on ratsastajalle turvallisuusriski. Se voi rynnätä, nousta pystyyn, pukitella tai olla reagoimatta apuihin. Siksi kannattaa miettiä, miten hevosen saa koulutettua niin, että rankaisuja tarvitaan mahdollisimman vähän.

Jollei kannata rankaista, mitä sitten teen?

Seuraavaksi kirjoitan vahvisteista. Vahviste on mikä tahansa, mikä vahvistaa käytöstä. Oli asia mikä vaan, kannattaa miettiä miten saat sitä vahvaksi. Vahvisteilla. Esimerkiksi esteiden kohdalla kannattaa miettiä, millä saat hevosen haluamaan esteelle, haluamaan esteen ylittämistä ja haluamaan seuraavalle esteelle.

2009_03_20_5217
Kuvituskuva. Miksi valitsin tämän kuvan?

Vastaus tähän blogikirjoitukseen liittyvän kuvan valintaan!
Kirjoitin rankaisuista, tahallisista ja tahattomista ja siitä, että hevosen kannalta on ihan sama, rankaiseeko ihminen tahallaan tai tahattomasti. Hevonen voi silti oppia välttämään rankaisuun liittyviä asioita.
Kuvan valitsin siksi, että siinä oli hyvä esimerkki väärin käytettyjen varusteiden aiheuttamasta tahattomasta rankaisusta. Kuvassa on nk. Uxeter Kimblewick-kuolain, johon kuuluu leuan alta kulkeva ketju. Kun ratsastaja ottaa ohjat tuntumalle, ketju kiristyy hevosen alaleuan ympärille. Siksi olisi hyvä, että kanki- tai muun ketjullisen kuolaimen ohja olisi tuntumalla vain silloin, kun sitä käytetään ja muuten siinä olisi hieman löysää. Kokeile laittamalla kuolain ja ketju oman jalkateräsi ympärille, miten pieni paine ohjassa tuntuu jo suurelta hevosen leuan ympärillä.
vastaus_rankaisu
Kun käytössä on tällainen kuolain (tavallinen kankikuolain tai muu ketjullinen kuolain) sen kanssa ei pidä käyttää alaturpahihnaa, koska ketjun ja alaturpiksen paikka on leuan alla sama. Lähikuvassa näkyy syy, miksi valitsin juuri tämän kuvan: kun ohja kiristyy, koukku, jossa ketju on kiinni painaa hevosen poskeen (näkyy kuvassa ryppyinä nuolten välillä). Mikä se on? Tahaton rankaisu, mutta oppimisen kannalta rankaisu kuitenkin.
Tällainen mitättömän pieneltä tuntuva varusteisiin liittyvä asia voi saada hevosen oppimaan aivan vääriä asioita. Jos ohjasote aiheuttaa kipua, hevonen pyrkii välttämään sitä. Se voi yrittää saada ohjia löysemmälle heiluttamalla päätään, avaamalla suutaan tai se voi yleisesti kiihtyä ja tuntua hallitsemattomalta. Se voi oppia välttämään suitsien laittamista ja sitten jo tarhasta kiinni antamista (kirjoitan tekstiä ketjuttamisesta blogiin heti vahvistetekstin jälkeen). Koska kipu aiheuttaa stressiä hevonen voi reagoida kaikkiin ympäristön tapahtumiin suuremmin ja suuremmin.
Jokainen hevosen kehossaan tuntema paine vie sen huomiota pois ratsastajan avuista. Tarkista joka kerta, että varusteet sopivat eivätkä paina mistään.
Kuvat eivät ole Suomesta.

Hevosen liikennekoulu

Turvallisempi hevosharrastus: Liikennekoulu

Missä? Pohjois-Sipoossa
Milloin? pe 6.1.2017 ja su 8.1.2017 klo 10-13
Hinta? 30 e (pe) 40 e (su)

Miten koulutat hevosesta mahdollisimman turvallisen kumppanin myös liikenteessä kulkiessa?
Miten kannattaa toimia kun halutaan hevonen, joka osaa kohdata autoja, mönkijöitä, hiihtäjiä, traktoreita, moottoripyöriä tai tukkirekkoja rauhallisesti?
Onko mahdollista saada hevonen suorastaan toivomaan, että vastaan tulisi auto sen sijaan, että hevonen jännittyy tai jopa pakenee?

Tähän ja moniin muihin aiheisiin pureudumme Hevosen liikennekurssilla. Aloitamme teoriasta eli siitä, mitä koulutuksessa tehdään ja miksi. Miksi hevonen jännittää liikenteessä? Mikä on siedättäminen ja vastaehdollistaminen? Miten koulutat omaa hevostasi turvallisemmaksi?

Tämän jälkeen lähdemme kouluttamaan tallin omia hevosia käytännössä. Tavoitteena on hevonen, joka suhtautuu luottavaisesti tietä pitkin kulkemiseen, joka seuraa ratsastajan tai taluttajan ohjeita silloinkin, kun ohi ajaa auto ja joka osaa toimia turvallisella tavalla.

Ota yhteyttä ja ilmoittaudu tai tilaa oma kurssipäivä tallillesi!
Kouluttajana toimii hevostenkouluttaja, eläintenkouluttaja (AT) Minna Tallberg. S-posti: mitallberg@gmail.com, p. 050-520 3598.
Hinnat: 5 h kurssipäivä 620 e (sis. ALV) tai 31 e/osallistuja (vähintään 20 osallistujaa) + matkat.

liikennekoulu

Case: Kuolaimettomat vs. kuolaimet

Kultaisella 80-luvulla ratsastin joskus huvikseni riimulla, johon oli kiinnitetty ohjat. Mutta oletusarvo oli ja on yhä, kuten on kai ollut jo useamman tuhannen vuoden ajan, että hevosella on kuolaimet. Mitä tiedämme tällä hetkellä kuolaimista ja kuolaimettomista suitsista?

2000-luku toi asiasta lisää tietoa. Hevosen suussa ei ole tyhjää tilaa kuolaimelle. Kuolain vie aina tilaa kieleltä. Osalla hevosista on niin matala suulaki ja niin paksu kieli, ettei niiden suuhun mahdu kuolainta, saati sitten kaksi. Jos hevonen pureskelee kuolainta, sen hampaisiin voi tulla vaurioita. Jos turpahihna on kireällä, sen poskiin voi tulla haavaumia. Kuolaimilla ratsastetuilla hevosilla on useammin vaurioita suussaan kuin sellaisilla hevosilla, joilla ei syystä tai toisesta ratsastettu (PDF). Vähintään olisi hyvä, jos hevosilla ratsastettaisiin sekä kuolaimilla että myös kuolaimettomilla suitsilla sekä kuolaimia olisi muutama erilainen, on eläinlääkäri Mirjami Miettisen suositus (PDF).

Ruotsalainen hevosten hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri Ylva Rubin sanoo haastattelussa, että itse sisäänratsastaa aina nuoria hevosia kuolaimettomilla suitsilla. Hänen mukaan se helpottaa asiaa mm. siksi, että kuolaimettomilla suitsilla paine tulee samaan kohtaan päätä kuin riimu, johon nuori hevonen on tottunut pienestä pitäen. Lisäksi nuori hevonen tarvitsee paljon aikaa tottuakseen vain kuolaimen olemassaoloon suussa.

Jos hevonen ratsastettaessa kuolaimella avaa suutaan on todennäköistä, että se tuntee epämukavuutta tai kipua ja yrittää helpottaa oloaan. Suun sisäpuoli on hevosella herkempi kuin hevosen pään ulkopuoli. Näin on meilläkin. Voit tehdä kokeen: paina vaikka kynällä  nenäsi päältä hetken ja tee sitten sama ikeneesi. Kumpi oli herkempi alue? Jos tarvitset lisää todistusaineistoa, tee sama hevosellesi eli paina kynällä vaikka sen nenäpiin päältä ja sitten hammaslomassa. Älä estä hevosta väistämästä eli tee tämä niin, että hevonen on irti. Milloin se väistää painetta? Kumpi paine oli pienempi?

Miten tietää, onko hevonen tyytyväinen kuolaimiin?

En ole kuolainten käyttöä vastaan: käytän niitä välillä itsekin. Mutta jos kerran tutkimus toisensa jälkeen osoittaa, että ne voivat myös aiheuttaa hevosille erinäisiä ongelmia, tai jos hevosen käytöksestä näkee, että sillä on kuolaimet suussa hankalaa, miksei sitten kokeilisi, viihtyisikö hevonen paremmin kuolaimettomissa? Osalle hevosista kuolain kuitenkin aiheuttaa epämukavuutta tai kipua. Mitä vähemmän hevonen tuntee kipua, sen rennompi, tyytyväisempi ja turvallisempi se on.

Mistä näkee, onko hevonen tyytyväinen kuolain suussa?

  • se antaa laittaa suitset päähän väistämättä poispäin
  • sillä on suu kiinni vaikka turpahihna on löysällä ja ohjat tuntumalla
  • sen huulet ovat rennot
  • se seuraa ohjasotteita vastustelematta
  • se kantaa päänsä rennosti normaalissa asennossa
  • sen pää ja kaula liikkuu normaalisti käynnissä ja laukassa

Mistä voi päätellä, että hevonen on tyytymätön?

  • se väistää pois tai nostaa päätään, kun sille laitetaan suitset
  • se aukoo suutaan
  • se heiluttaa päätään tai pyrkii painamaan ohjalle
  • se pitää huuliaan jännittyneesti erillään niin, että etuhampaat näkyvät
  • sen suusta valuu runsaasti kuolaa, se pureskelee kuolainta tai aukoo suutaan
  • se kohottaa päätään, huiskii hännällään, ei seuraa ratsastajan pyyntöjä

Millaisia kuolaimettomia suitsia on?

Tällä hetkellä suhteellisen helposti saatavia kuolaimettomia vaihtoehtoja ovat ainakin erilaiset kapsonit, crossunder, sidepull, bosal, erilaiset kärrynpyörähackamoret eli LG, kukkahackamore, Star Wheel, Orbitless jne., erilaiset hackamoret ja naruriimut sekä Micklem. Niissä on yhtä suuria eroja kuin on eri kuolaimissakin. Osassa on vipuvarsivaikutus, mikä koventaa ohjasapuja, monessa ei. Osa kiristyy joko turvan tai hevosen koko pään ympäri jos ohja kiristyy, moni ei.

Kun puhutaan kuolamista ja kuolaimettomista olisi hyvä eritellä, mistä tarkalleen puhutaan. Jos verrataan hevosen suuhun täydellisesti sopivaa anatomista kuolainta ja hackamorea ollaan hakoteillä. Samoin jos rinnastetaan kuolaimettomat suitset siihen, että hevosella on ohjat kiinni nahkariimussa tai sillä ei ole suitsia lainkaan. Jos taas haluaa argumentoida kuolainten tai kuolaimettomuuden puolesta olisi hyvä perehtyä kumpaankin. Keräsin tähän jonkinlaisen listan eri kuolaimettomista vaihtoehdoista ja kerron toivottavasti lyhyesti oma näkemykseni niiden toiminnasta.

Olennaista on, kuten aina, valita hevoselleen sopiva vaihtoehto ja opettaa hevoselle, miten sen kuuluu reagoida paineeseen. Jos haluat ratsastaa ohjat tuntumalla, valitse sellaiset suitset, jossa ei ole ohut naru painamassa hevosen nenäpiitä ohjien ollessa tuntumalla.

Miten uskallan kokeilla kuolaimettomia suitsia?

Hevosen hallintaan kuuluu kaikista olennaisena osana kouluttaminen. Kuten aina uuden välineen kanssa, hevonen tarvitsee koulutusta osaakseen toimia halutulla tavalla. Se tarkoittaa, että ensin maasta käsin opetat hevoselle, miten reagoida kääntäviin ja pidättäviin apuihin. Käytännössä otat kevyen paineen ohjaan ja kun hevonen myötää, paine poistuu. Toista kymmeniä kertoja, kunnes hevonen oppii. Kun hevonen tunnistaa ohjasavut maasta, harjoittele samaa selästä pysähdyksessä, käynnissä, ravissa ja laukassa. Kaikki tämä aidatulla alueella ja vaikka niin, että hevosella on samalla päällä sen tavalliset suitset, joihin menee toiset ohjat. Kas näin:

tpla

Tässä kuvassa nuori hevonen, jolla on aiemmin ratsastettu pelkällä kapsonilla, on ensimmäistä kertaa harjoittelemassa myös kuolaimilla. Vielä jonkun aikaa sillä on päässä molemmat. Jos kuolaimettomilla meneminen mietityttää omaa turvallisuuttasi ajatellen on aivan sallittua pitää molempia vaikka kuukausien ajan. Samoin voisi menetellä vaikka kilpailupaikalla… Käytä siis kuolaimettomia mutta pidä myös kuolaimiin ohjat varalla mukana.

Tarvitsetko kovempaa kuolainta tai kuolaimetonta?

Selvitä, olisiko ongelma korjattavissa kouluttamalla tai siedättämällä – tai molemmilla. Yleensä esimerkiksi maastossa kaahaaminen johtuu siitä, että hevosta jännittää. Jos hevonen on kovin etupainoinen, se voi myös olla hankala pysäyttää. Kokeile ensin opettaa hevonen pysähtymään kentällä tai tarhassa. Siedättämisohjeet maastoon menemiseksi löytyvät tästä blogista. 

Mitä ne maksavat?

Tavallinen riimu löytynee jo kaikilta hevosilta. Naruriimun voi saada uutenakin 10 eurolla. Käytettyjä sidepulleja, bosaleja, crossundereita ja kapsoneja liikkuu 30-60 euron hinnalla. Uusi mittatilauskapsoni maksaa yli 100 euroa ja Micklem-suitset noin 200 euroa. Voit siis maksaa kuolaimettomista suitsista paljon tai vähemmän. Tässä ruotsalaisessa nettikaupassa on suuri valikoima erilaisia suitsia.

Iberialainen ketjukapsoni

_mg_1979

Sain parikymmentä vuotta myöhemmin tilaisuuden kokeilla työskentelyä yläkuvan mukaisella iberialaisella/ranskalaisella ”ketjukapsonilla” ja mielestäni se oli niin hyvä, että olen itse aika lailla pysynyt sellaisissa. Ko. kapsonissa nenän päällä kulkee pehmustetun nahan sisällä polkupyöräketju. Tuntuuko hurjalta? Suosittelen kokeilemaan oman ranteen ympäri, miltä turpaosa tuntuu (se tuntuu yllättävän lempeältä juuri siksi, että se muotoutuu ranteen mukaan). Kapsoni muovautuu yleensä nahkaosaltaan ajan kuluessa hyvin hevosen pään muotoiseksi ja on ylös-alas-suunnassa vain vähän joustava, mikä mahdollistaa tarkan työskentelyn.

Iberialainen ketjukapsoni (tekisi mieli keksiä sille tästä lähtien lyhenne, olkoon siis IKK) on mielestäni kuolaimeen verrattuna erittäin hyvä vaihtoehto nuorelle hevoselle ja sellaiselle hevoselle, jolle syystä tai toisesta kuolain ei sovi. Erityisen hyvin se tuntuu sopivan myös sellaisille hevosille, joilla on kuolaimesta vähemmän hyviä kokemuksia.

Jos hevonen on esimerkiksi jo oppinut kuolaimella rullautumaan vähän tai paljon luotiviivan taakse, avaamaan suutaan tai pureskelemaan kuolainta käy uudenlaisen ohjastuntuman opettaminen nopeasti IKK:lla. Kun hevonen on oppinut uuden tavan liikkua ratsastajan alla voidaan taas lisätä kuolaimet ja opettaa nekin hevoselle uudelleen.

Lisäksi tuntuu siltä, että IKK saa hevosen helposti venyttämään hyvässä asennossa eli turpa eteen-alas ilman, että alakaulan lihas jännittyy ja hevosen nenä menee luotiviivan taakse.

Varoituksen sana: Jos ostat tällaista IKK:ta netistä, varmista, ettei kyseessä ole kiinteällä nenäraudalla varustettu kapsoni. Se voi olla hevoselle miellyttävä vaihtoehto mutta vain, jos rauta ja hevosen nenäpii ovat täsmälleen samanmuotoiset eli sovitus on yhtä tärkeä kuin kuolaimella. Lisäksi sitä täytyy kiinnittää hieman tiukemmin ettei rauta osu hevosta kipeästi nenään, jos hevonen heiluttaa päätään.

Toinen varoituksen sana: jos ostat kapsonin netistä varmista, ettei siinä ole piikkejä hevosta kohti. Jep, kyllä sellaisiakin on, Espanjassa laajasti käytössä.

Crosssunder-suitset

ou_6384

Crossunder-suitsissa nimen mukaisesti kulkee nahkahihna hevosen pään ympäri niskasta leuan alta ristiin ja siitä hevosen turparemmissä olevien renkaiden läpi jatkuen ohjina. Nämä suitset jakavat paineen kaikista tasaisimmin ympäri hevosen päätä. Itse kokeilin sellaisia aikanaan yhden hevosen kohdalla ja ongelmaksi tuntui muodostuvan se, ettei paine hellittänyt kovinkaan nopeasti kun ohjasta myötäsi, ehkä siksi, että hihna tekee jyrkän mutkan renkaan läpi mennessään. Nykyään myynnissä on myös malleja, jossa leuan alta menevä osa on paksua narua, jolloin myötäys tulee nopeammin eikä ohja jää niin helposti kiinni. Crossunderit tuntuvat sopivan hyvin hevosille, jotka eivät pidä paineesta turpansa päältä tai ympärillä. Joillekin hevosille ne eivät sovi lainkaan. Tämä koskee kaikkia kuolaimia ja kuolaimettomia.

Crossunder kiristyy hevosen pään ympärille.

Sidepull

sidepullt

Sidepullissa ohjia varten on renkaat hevosen turvan sivuilla. Verrattuna siihen, että ohjat kiinnitettäisiin nahkariimuun sidepull on yleensä paksumpaa ja jäykempää nahkaa ja se pyörii vähemmän herkästi hevosen päässä. Sidepullissa ei ole vipuvarsivaikutusta eikä se kiristy hevosen turvan ympärille.

Bosal

Bosalissa ja muissa lännenratsastusturpahihnoissa on usein jäykkä, ohuesta köydestä tai punotusta nahasta tehty turpahihna. Ohjat kiinnittyvät hevosen leuan alle. Bosalissa ei ole vipuvarsivaikutusta eikä se kiristy hevosen turvan ympärille, mutta jos se on liian löysä, se kääntyy helposti pidättävällä ohjasotteella alaspäin painamaan hevosen nenäpiitä. Ohjien ei kannata olla kovin painavat eikä bosalilla pidä ratsastaa ohjastuntumalla, sillä köysi on melko kova ja hevonen voi oppia jännittämään alakaulallaan ja pitämään päänsä jännitettynä ”nyökyssä”. Bosal voi myös liikkua sivuttaissuunnassa hevosen nenäpiin päällä joten se voi hiertää, jos tuntumaa on liikaa.

Bosalissa ei ole vipuvarsivaikutusta eikä se kiristy hevosen turvan ympärille.

Riimu

riimussaohjat
Ohjat kiinnitetty tavalliseen riimuun. Tämä voi olla oikein hyvä vaihtoehto koulutetulla hevosella aidatulla alueella ratsastavalle aloittajalle tai sellaiselle, jonka istunnassa tai käsienkäytössä on vielä parantamisen varaa. Sopii se myös sellaiselle taitavallekin ratsastajalle, joka haluaa ratsastaa hevoselle mukavalla tavalla tai antaa hevosen suulle lepopäiviä kuolaimista eikä halua hankkia toisia suitsia. Tavallinen riimu pyörii melko helposti vinoon hevosen päässä.

Riimussa ei ole vipuvarsivaikutusta eikä se kiristy hevosen turvan ympärille.

Kärrynpyörähackamoret

kukkamoret

Kärrynpyörähackamoressa (myydään eri nimillä, mm. kukkahackamore, LG, Orbitless, Star Wheel jne.) ohjia voi kiinnittää eri kohtiin kärrynpyörää. Jos ohja kiinnitetään osoittamaan kohti ratsastajan kättä kärrynpyörän taaimmaiseen kohtaan, vipuvarsivaikutus on mahdollisimman pieni. Jos hevonen nostaa tai laskee päätään paljon, se voi kuitenkin muuttaa ohjan kulmaa niin, että pieni vipuvarsivaikutus syntyy. Hevosen pään muodosta riippuen joskus kärrynpyörä voi kääntyä painamaan poskea jos ratsastaja käyttää johtavaa ohjasotetta.

Hackamore

hackamore

Hackamore näkyy esteradoilla jonkun verran. Se toimii samalla periaatteella kuin kankikuolain: kun ohjan paine lisääntyy, ketju tai nahkaremmi kiristyy leuan alla. Hackamorella on usein hieman hankala kääntää hevosta tarkasti eikä se ole hevoselle kovin lempeä suitsitus. Hackamoressa on vipuvarsi ja se kiristyy hevosen turvan ympäri.

Naruriimu

naruriimu

Naruriimulla voi ratsastaa ohjat kiinnitettynä joko leuan alla olevaan solmuun kuten kuvassa tai riimun sivusolmuihin kiinnitettynä. Ratsastustarvikeliikkeissä myydään naruriimuja, joissa on valmiina renkaat sivusolmuissa. Naruriimussakaan ei pidä ratsastaa painavilla ohjilla tai ohjat muuta kuin hyvin kevyellä tuntumalla, silloin ohut naru tuntuu epämiellyttävältä hevosen nenäpiissä ja hevonen voi oppia pitämään alakaulansa jännittyneenä ja pää ”nyökyssä” välttääkseen tätä.

Micklem

micklemit

Micklem-suitsia eli Rambo Micklem Multibridle voi käyttää sekä kuolaimilla että ilman. Sitä voi käyttää sidepullina ja crossunderina sekä välimuotona, jossa ohjat lähtevät renkaiden kautta aivan turvan alaosan alta ristiin ja vaikutus on ympäri hevosen turpaa kiristävä. Micklemin hyviin puoliin kuuluu se, ettei turpahihna paina hevosen poskia siitä kohtaa, missä poskihampaat ovat. Muiden ihmisten käyttökokemukset kertovat, että joillekin hevosille Micklemit sopivat erityisesti siksi, etteivät ne pyöri päässä.

Tulipa tästä blogista pitkä. Oikolukea saa, kommentoida myös.

Eläinten viikon luentoja lokakuussa

Eläinten viikon teemaeläin on tänä vuonna hevonen. Olen luvannut luennoida kahdessa tapahtumassa eri aiheista, tervetuloa kuuntelemaan, kyselemään ja kyseenalaistamaan!

Tiistaina 4.10.2016 klo 18-19.30 Opistotalolla, Vanha Porvoontie 19, Mäntsälä:

Tunnista hevosesi eleet ja ilmeet

Mitä näet, kun katsot hevosta? Mihin kannattaa kiinnittää huomiota hevosen eleissä ja ilmeissä? Miltä näyttää kipeä hevonen ja miten opit tunnistamaan hevosen jännittymisen jo ennen kuin siitä tulee ongelma?

Ilmoittaudu tilaisuuteen www.mantsalanopisto.fi tai puhelimitse 040 314 5371.
Ovimaksu 5 €.

 

 

Torstaina 6.10. klo 16.30–20  Helsingin yliopiston Viikin kampuksen Infokeskus Koronan sali 235 (käyntiosoite Viikinkaari 11, Helsinki):

Pienillä muutoksilla parempaan hyvinvointiin: Käytännön vinkkejä hevostenpitoon

Lisätietoja tapahtumasta täällä: https://www.facebook.com/events/1575869449387612/

Hevonen on lajina haasteellinen pidettävä. Se haluaisi laiduntaa 16 tuntia vuorokaudessa, kävellä 20 km ja nukkua pienissä pätkissä pitkin vuorokautta. Jollei se pääse toteuttamaan lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan se voi muuttua käytökseltään arvaamattomaksi tai hankalaksi.

Mitä hevonen käytännössä tarvitsee voidakseen henkisesti ja fyysisesti hyvin? Millaisilla pienillä muutoksilla saat hevosen elämästä paremman ja itsellesi turvallisemman hevosharrastuksen? Miten hevosia totutetaan yhteistarhailuun? Millaisia ruokintaratkaisuja kannattaa kehittää omalle tallille? Miten lähdetään kartoittamaan ongelmakäytöksen mahdollisia syitä ja miten käytöstä muutetaan?

sey_mantsala_041016_netti

Luontaiset edellytykset

Voimme kouluttaa hevoselle vain sellaisia asioita, mihin sille on suotu synnynnäisiä mahdollisuuksia. Kyllä, voimme tehdä hevosesta joustavamman, vahvemman, yritteliäämmän ja taitavamman monellakin tavalla, muttemme voi opettaa sitä tekemään voltin ilmassa.

Aina, kun istumme hevosen selkään painomme häiritsee hevosen tasapainoa. Tämä ei tarkoita, etteikö hevonen voisi oppia pysymään hyvässä tasapainossa erilaisia liikkeitä suorittaessaan myös silloin, kun ihminen on sen selässä.

Se tarkoittaa, että monesti hevoselle olisi hyvä opettaa ensin liikkeet maasta niin, että se saa mahdollisuuden oppia tekemään niitä ilman ihmisen painoa. Silloin se voi aloittaa oikeiden lihasten kehittämisen ko. liikettä varten ja silloin se pärjää heti paremmin, kun ihminen pyytää samaa asiaa selästä.

Koulutetaan hevosiamme niin, että annamme niille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet onnistua! Kun hevoselle muodostuu käsitys siitä, ettei ihminen vaadi siitä ikinä mahdottomia asioita, sen luottamus sekä ihmiseen että yhteistyöhön kasvaa.

_MG_1390 (2)
Kyllä, hevonen voi oppia menemään piaffia vaikka eteen-alas venyttäen. Pieni paksu ponikin, jos sillä on rakenteensa puolesta edellytyksiä siihen.

Hevosen kipu

 

This blog is also available in English at https://tallbergminna.wordpress.com/2016/08/10/the-horse-in-pain/

Anna Kilpeläinen kirjoitti hienon blogitekstin kuolaintuntumasta ja hevosen suusta, suosittelen kaikkia, jotka joskus seuraavat tai harrastavat hevosia lukemaan sen. Hevosen suusta vielä sen verran, että hevoselle normaalia on se, että sen suu on rennosti kiinni. Hevosen suu on auki silloin kun se syö, puree leikillään tai tosissaan, hirnuu, haukottelee, rapsuttaa itseään tai kaveria tai kun varsa ”naksuttelee” eli liikuttaa leukojaan joutuessaan liian lähelle vanhempaa hevosta. Ravatessaan tai laukatessaan hevonen ei pidä suutaan auki, ellei se nyt satu silloin juuri hirnumaan samalla. Jos hevosen suu on auki ratsastaessa tai ajaessa, se yrittää todennäköisesti helpottaa oloaan jotenkin eli vältellä kipua. Siitä ei enempää, Anna kirjoitti siitä jo paljon paremmin kuin mitä minä osaisin.

Annan blogissa on tämä sama kuva ja se on mielestäni todella valaiseva otos.
Mitä sinä näet kuvassa?

2009_03_21_6094

Hevosten ilmeistä on onneksi tullut jo muutamia ihan hyviä tutkimuksia ja jokainen voi halutessaan oppia siitä lisää. Mitä sinä näit yllä olevassa kuvassa?

Voin kertoa, mitä minä näin.

Kipua. Menisin jopa niin pitkälle, että sanoisin tuskaa. Tässä tapauksessa ihmisen kädellä ohjan toisessa päässä ei kuvanottohetkellä ole moittimista: ohja näyttää olevan todella miellyttävän kevyellä tuntumalla. Silti hevosen ilme kertoo tuskasta. Mistä sen näkee? Ainakin näistä:

  • hevosen korvien asento
  • hevosen silmien ympärys
  • hevosen silmän ilme (tai tässä tapauksessa ilmeettömyys)
  • hevosen koko lihaksiston jännittyneisyys

Kuvan hevonen voi toki olla kipeä muualtakin ja muista syistä mutta se, minkä jokaisen hevosharrastajan pitäisi tunnistaa kivun aiheuttajaksi, on suitsien sopimattomuus. Näyttää siltä, kuin kuvan hevoselle olisi sovitettu pari kokoa liian pienet suitset kauttaltaan.

Niskahihna on lähes kaivautunut hevosen korvanjuureen ja otsahihna on aivan liian lyhyt ja siksi asettuu liian korkealle, jättäen korvanjuuren puristuksiin. Turpahihnakin on liian pieni ja siksi sen niskahihna painaa hevosen silmän yläpuolella olevaa luuta. Leukahihnakin on aivan liian kireä – silloinkin, kun hevosen pää lähestyy luotiviivaa, leukahihnassa kuuluu olla hieman löysää. Sitä pitää siis kiinnittäessä jättää todella löysäksi. Sekä ylä- että alaturpahihna on liian kireällä, yläturpahihna painaa todennäköisesti hevosen poskia sen hampaita vasten. Alaturpahihna taas on niin kireä, ettei hevonen pysty avaamaan suutaan yhtään ja se jopa painaa hevosen huulet litteäksi kulkiessaan suun yli.

Kipu näkyy silmistä

Pahoittelen tätä ankeaa kuvaa, mutta kipuilmeen tunnistaminen kuuluu jokaisen hevosihmisen perustietämykseen.

IMG_8758

Kipuilme. Korvat, silmät, verisuonet, silmienympärykset. Hevonen ei pysty vaikuttamaan ilmeeseensä sillä tavalla kuin käytökseensä, siksi ilme on todella hyvä tapa havaita kipu. Tämä hevonen syö kuvassa ensimmäistä kipulääkeannostaan. Muutaman päivän päästä tätä hevosta ei enää ollut.

Linkit kipututkimuksiin:

An Equine Pain Face (PDF)

Horse Grimace Scale

Tulossa on käsittääkseni myös tutkimus hevosen pelkoilmeestä.

 

Kesäkuun lyhytkurssit Sipoossa

Kesäkuun 2016 lyhytkurssit Sipoossa:

to 2.6. klo 17-19: Hevosen kouluttaminen käytännössä ***KURSSI ON TÄYNNÄ***
30 e (sis. ALV)

Opetatpa hevoselle vaikka ratsastajan kantamista, jalkojen nostamista tai traileriin menemistä, periaatteet ovat aina samat. Vaikka harrastaisit ratsastusta kerran viikossa ratsastuskoulussa, koulutat hevosta silloinkin!

Tämä parituntinen koulutuskerta antaa sinulle tiiviin tietopaketin siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä kannattaa kouluttaa niin, että siitä tulee luottavainen ja kevyillä avuilla toimiva.

Saat kokeilla kouluttamista itsekin!

su 5.6. klo 10-13: Luottamus & luoksetulo (enää 2 paikkaa vapaana!)
50 e (sis. ALV)

Miten luot ja ylläpidät luottamuksen itsesi ja hevosen välille?
Miten saat hevosen antamaan kiinni tarhasta ja laitumelta?
Miten opetat hevoselle toimivan luoksetulon ja yleistät sitä?
Miten toimit jos hevonen karkaa?
Entä jos näet väärässä paikassa vapaana olevia, vieraita hevosia?

Keskustelemme ensin periaatteista ja sitten harjoittelemme käytännössä.

pe 17.6. klo 10-13: Rohkeampi hevonen
50 e (sis. ALV)

Hevonen on saaliseläin, joka säikähtää helposti. Lisäksi hevosella on hyvä muisti ja se muistaa pitkään. Miksi hevoset pelkäävät yksin maastoon menemistä, maneesin nurkkaa tai kengittäjää? Miten voin opettaa hevosia suhtautumaan rohkeammin eri asioihin?

Käytäntöpainoitteinen harjoittelupäivä jossa opit siedättämisen ja vastaehdollistamisen periaatteet.

su 19.6. klo 10-13: Hevosen motivoiminen: Nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin
50 e (sis. ALV)

Hevosharrastus voi olla hevosellekin miellyttävää ja palkitsemalla hevosta saat kevyesti ja mielellään töitä tekevän kumppanin. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea: yleensä pienelläkin positiivisella lisällä hevosen asenne työntekoon muuttuu paljonkin. Harjoittelemme käytännössä ja opit, miten voit käyttää ruokapalkintoja turvallisesti.

Päivän teemana on kouluttamattoman hevosen totuttaminen varusteisiin.

ma 20.6. klo 17-19: Hevosen lastaus I: Miten opetan hevosen menemään traileriin? (Enää 3 paikkaa vapaana!)
30 e (sis. ALV)

Hevoselle traileriin meno ja kuljetettavana oleminen on lajityypillisesti vaikeaa. On kuitenkin aivan mahdollista opettaa hevonen itse haluamaan traileriin. Miten? Sitä harjoitellaan tällä kurssilla, joka jatkuu heinä- ja elokuussa.

Tämän kursssin pohjana on hyvä olla joko Hevosen kouluttaminen käytännössä -lyhytkurssi tai vastaavat tiedot kouluttamisen ja oppimisen periaatteista. Jos tiedät, mikä on positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen, positiivinen ja negatiivinen rankaisu, vastaehdollistaminen ja yleistäminen, tervetuloa suoraan lastauskurssille!

to 23.6. klo 17-19 Hevosen lastaus II: Vaikeutetaan ja yleistetään!
30 e (sis. ALV)

Pidemmälle lastauskoulutuksessaan ehtineiden hevosten kanssa harjoittelemme tehtävän vaikeuttamista ja yleistämistä. Miten saat hevosen menemään kyytiin myös kisoissa tai klinikalla?

Mitä meillä on?

Tilamme on Pohjois-Sipoossa keskellä kauneinta maalaismaisemaa. Meillä on eri-ikäisiä ja koulutustasoltaan erilaisia hevosia, joilla saat harjoitella kouluttamista. Otamme hevosen lajityypillisen käyttäytymisen huomioon kaikessa tekemisessämme. Meillä ei ole maneesia joten varauduthan tullessasi sopivin vaattein ulkona harjoittelemiselle. Jos käyt muilla talleilla, vaihda toiset ulkovaatteet ja kengät ennen meille tuloa tautien leviämisen estämiseksi. Kurssin järjestäjä ei vakuuta osallistujia, suosittelemme tapaturmavakuutuksen ottamista ennen paikalle tuloa.

Täällä ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä eikä hankalia hevosia. Täällä jokaisella on oikeus harjoitella rauhassa, vaikkei vielä osaisi. Meille ovat kaikki tervetulleita: niin ammattilaiset kuin aloittelevat ja kaikki siltä väliltä. Olet yhtä oikeassa oli tavoitteesi sitten rento yhdessäolo hevosen kanssa tai korkealla tasolla kilpaileminen.

Kiinnostaako yksityisopetus tai kurssipäivä omalle porukalle? Hinnat yksityistunnille 65 e/h ja kurssipäivä 620 e (sis. ALV). Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com ja 050-520 3598.

kuuranmaenkesakuu

Hevoselle vaikein asia

Hevonen on synnynnäisesti laumaeläin ja yksinolo on sille täysin luonnoton asia. Tämä koskee kaikkia hevosia: ei ole olemassa hevosta, jolle yksinolo olisi aivan sama kuin se, että toisia hevosia olisi näkyvillä. Hevoset voivat reagoida eri tavalla jäädessään yksin: siinä, missä yksi vain hieman nostelee päätään useammin heinäkasasta toinen menee paniikkiin ja juoksee itsensä hikeen. Huolellisesti totuttamalla voidaan kuitenkin useimpia hevosia auttaa kestämään lyhytaikaista yksinoloa.

yksiinYksinolo on hevoselle ehkäpä vaikein asia. Kuvan nuori hevonen on juuri tullut uudelle tallille eikä vielä näe viereisen laitumen hevosia. Kuten näkyy, yksinolosta, kuljetuksesta ja uuteen paikkaan tulosta aiheutuva stressi saa hevosen jännittymään ja kiihtyneenä pakenemaan. Sen pää on pystyssä, silmät laajentuneena ja huulet sekä kasvojen lihakset jännittyneet. Sen selkä on notkolla, häntä koholla eikä se ravatessaan käytä tukilihaksiaan, jolloin sen takaosa jää kauas taakse. Jos kuvittelee hevosen selkään vielä ratsastajan tajuaa, miten jännittyminen vaikuttaa hevosen mahdollisuuteen kantaa ratsastajaa hyvin. Ratsastajan paino tuntuisi epämukavalta tällä tavalla liikkuvalle hevoselle.

Turvallisuus on tärkein – hevosellekin

Hevoselle yksinolo on aina lähtökohtaisesti stressaavampaa kuin toisten hevosten kanssa oleminen. Hevonen on laumaeläin, joka luontaisesti hyvin harvoin hakeutuisi pidemmäksi aikaa pois muiden hevosten luota niin, ettei se näe muita. Kun seuraa suurella alueella vapaana eläviä hevosia huomaa, että kun yksi hevonen lähtee vaeltamaan, muut yleensä seuraavat. Elleivät lähde mukaan, hevonen pysähtyy tai palaa takaisin toisten luo. Varsova tamma vetäytyy yleensä muista erilleen varsomisen ajaksi.

Siinä missä ratsastajan toiveena voi olla vain rentoa maastoilua metsässä kahdestaan hevosen kanssa, hevosen kannalta yksin maastoon lähteminen voi pahimmillaan olla kauhistus. Se voi pysähdellä matkalla, olla epätavallisen kiihtynyt ja säpsyilevä ja pahimmassa tapauksessa ryöstää tai olla lähtemättä tallin pihasta lainkaan.

Monelle hevoselle myös yksin tarhaan tai talliin jääminen on kauhun paikka.

Emme voi muuttaa sitä, millainen eläin hevonen on, mutta useimpia hevosia pystyy kouluttamalla auttamaan eroahdistuksesta eroon ja saamaan niistä rentoja maastoratsuja. Se vaatii kuitenkin hevosenomistajalta jonkun verran suunnitelmallisuutta ja viitseliäisyyttä. Toisessa vaakakupissa tosin painaa sekä hevosen että omistajan elämänlaatu: mitä normaalimpi hevosen stressitaso on, sitä ennakoitavampi ja turvallisempi sen käyttäytyminen on.

itselastautuva1
Jotta hevonen matkustaisi rauhassa yksinkin, on sitä sekä totutettava traileriin että yksinoloon, ensin kumpaankin erikseen. Rennosti molempiin asioihin suhtautuva hevonen on turvallisempi kuljetettava ja suorittaa kilpailuissa todennäköisesti paremmin, kun turha jännittäminen ei vie energiaa ja keskittymiskykyä. Kuvan hevoselle on opetettu, että traileri on sekä turvallinen että miellyttävä paikka, jolloin se menee sinne mielellään, vaikkei muita hevosia ole näkyvissä, ja matkustaa hyvin.  Olemme myös käyttäneet tätä hevosta varsojen ja nuorten hevosten kuljetuksessa seurana, sillä se on kaikista paras opettaja siihen, miten kuljetuksen aikana kuuluu olla.

Yksilöllisiä eroja tässäkin

Varsat ja nuoret hevoset tuntuvat olevan hädissään heti joutuessaan muusta laumasta eroon mutta vanhempikin hevonen voi olla hyvin stressaantunut jäädessään yksin tarhaan tai talliin. Oli hevonen minkä ikäinen tahansa sitä kannattaa asteittain totuttaa yksinoloon niin, että sillä on mahdollisuus pysyä rauhallisena. Tällä tavalla hevonen oppii käyttäytymään rauhallisesti yksinkin.

Tee tämä jo ennen kuin yksinolosta on tullut ongelma! Hevonen saattaa valitettavasti jopa yhdestä kerrasta oppia pelkäämään yksinoloa jopa paljon enemmän kuin se luontaisesti tekisi. Tähän voi riittää esimerkiksi varsan kohdalla se, että sitä vieroitetaan ja samalla kuljetetaan yksin uuteen kotiin. Koska hevonen on hevonen, kannattaa aina miettiä, olisiko mahdollista ottaa toinen hevonen mukaan.
Lisäksi hevonen voi toistojen myötä vahingossa oppia, että käyttäytymällä kiihtyneesti (hirnumalla, juoksemalla jne.) toinen hevonen tulee takaisin, vaikkei ihmisen mielestä tällaista syy- ja seuraussuhdetta tietenkään ole. Pahimmillaan hevonen voi loukata itseään tarhassa tai karsinassa tai jos ihminen on selässä, hevosen reaktiot voivat aiheuttaa ihmiselle vaaratilanteita.

Pelkäävän hevosen rankaiseminen

Jos hevosta pelottaa joka päivä tai monta kertaa viikossa, sen stressitaso ei pääse palautumaan normaaliksi missään vaiheessa ja tämä voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa hevoselle paitsi käyttäytymisongelmia myös fyysisiä vaivoja. Myös rankaisut ovat helposti osassa ongelman pahentumisessa.

Jännittynyt hevonen reagoi voimakkaammin kaikkiin ympäristön tapahtumiin ja esimerkiksi maastossa ratsastaja selässä säpsähtelevä tai loikkiva hevonen tulee tahtomattaan rankaiseeksi itseään. Ratsastajan on mahdotonta pysyä poukkoilevan tai pysähtelevän hevosen selässä tasapainossa vaan hevonen tuntee säikähtäessään epämukavuutta tai kipua selässä tai suussa. Tämä johtaa helposti yhä pahenevaan kierteeseen, jossa hevonen koko ajan oppii, että yksin maastossa kulkeminen on hankalaa ja epämukavaa ja joskus se lopulta pyrkii välttämään sinne joutumista viimeiseen asti.

Vaikka kukaan ei lähtisi tahallaan rankaisemaan pelkäävää hevosta säpsymisestä niin tällaiset tahattomat rankaisut toimivat valitettavasti aivan samalla tavalla kuin tahallisetkin: ne pahimmillaan saavat hevosen pelkäämään moninkertaisesti enemmän ja pahentavat ongelmaa.

Jos hevosta taas rankaisee tahallaan siitä, että se pelkää, hevosen pelko ei vähene eikä siitä todennäköisesti koskaan tule luotettavampaa maastoratsua tai suhtaudu rauhallisemmin yksin maneesissa oloon. Tässäkin kannattaa miettiä sitä, mikä on syy ja mikä seuraus ja pyrkiä poistamaan ongelmakäytöksen syytä. Syy on siis, ettei hevonen osaa olla maastossa tai maneesissa yksin, ja se voi oireilla poukkoiluna tai pysähtelemisenä. Korjaamalla syytä poistuu myös oire, tai se korjaantuu lopuksi hyvin pienellä kouluttamisella. Jos syy käytökseen ei poistu, voidaan oiretta yrittää korjata loputtomasti ilman, että siitä on mainittavaa hyötyä.

Ympäristön hallinta koulutuksen ajan

Koulutuksen ajan olisi tärkeää, että hevonen ei joudu kokemaan eroahdistusta. Jokainen kerta, kun hevonen harjoittelee kiihtyneenä karsinassa tai tarhassa pyörimistä tai maastolenkillä loikkimista, se tapa toimia vahvistuu. Jotta uuden tavan koulutus etenisi mahdollisimman nopeasti, kannattaa järjestää hevosen muu ympäristö koulutuksen ajaksi mahdollisimman stressittömäksi. Tämä tarkoittaa usein sitä, että hevosta ratsastetaan muiden hevosten seurassa jos sitä jännittää olla yksin kentällä. Usein on myös mahdollista ottaa rauhallinen seurahevonen mukaan maneesiin tai kentän laidalle ratsastuksen ajaksi. Koska kaikki hevoset ovat kuitenkin hevosia, voisi mielestäni jokaiselle tallille rakentaa pieni karsinan kokoinen tarha kentän viereen, johon voisi ottaa toisen hevosen vaikka syömään heiniä sillä aikaa, kun eroahdistushevonen tai nuori, vielä yksinoloon opettamaton hevonen tekee kentällä töitä.

Esimerkkiohjeet hevosen opettamiseksi yksinoloon

Kun aloitat hevosen opettamisen suhtautumaan yksinoloon rauhallisesti, etsi ensin paikka ja tilanne, missä hevonen on rauhallinen. Se voi olla hevosen oma tarha tai laidun, missä sillä on hevosseuraa. Muista, että tarkoitus on aloittaa hevosen mukavuusalueella ja asteittain laajentaa sitä. Jos haluat hieman lisätä todennäköisyyttä sille, että hevonen käyttäytyy rauhallisesti voit kokeilla feromonivalmisteen käyttöä (kauppanimi Confidence EQ). Geeliä levitetään hevosen sierainten tuntumaan vähintään puoli tuntia ennen harjoituksen aloittamista. Feromoni ei ole oikotie onneen mutta se voi lisätä todennäköisyyttä oikeaan tunnetilaan ja käytökseen hevosessa ja tätä voidaan sitten kouluttamalla vahvistaa.

Aloita helposta, etene pienin askelin

Yleisenä sääntönä kaikessa koulutuksessa voi pitää, että mitä pienempiin askeliin pystyt pilkkomaan vaikean asian, sitä nopeammin saavutat lopullisen päämäärään. Hevonen oppii onnistuneista toistoista ja näitä toistoja kannattaa järjestää mahdollisimman monta mahdollisimman lyhyessä ajassa. Olet muuttamassa hevosen tunnetilaa ja siinä onnistut parhaiten, mitä pienemmän jännittymisen tunnistat. Tarkkaile siis ensin hevosta tarhassa silloin, kun se on rento. Muuten on vaikea nähdä, milloin se jännittyy vasta vähän. Jää siihen pisteeseen harjoittelemaan ja etene vasta, kun hevonen on taas rento.

Jos hevosella on sekä vaikeuksia lähteä yksin maastoon tai maneesiin että vaikeuksia jäädä yksin talliin ja tarhaan, aloita opettaminen helpoimmasta päästä eli siitä, että hevonen ensin opetetaan lähtemään kauemmas muista hevosista. Vasta kun tämä sujuu on vuorossa vaikeampi asia eli se, että kaveri viedään kauemmas ja ”ongelmahevonen” jää.

 

Käytä palkintona sitä, mitä hevonen haluaa (ei, se ei ole ruokaa)

Jos hevosella on jo ongelma yksinolon kanssa, kyseessä on vanhan jännittymisen tai pelon korjauskoulutuksesta ja se vaatii aina moninkertaisesti toistoja verrattuna siihen, että nuorta hevosta vain opetettaisiin alusta alkaen olemaan rauhassa yksin. Molempiin tapauksiin sopii kuitenkin samankaltainen opetustapa: viedään hevonen ensin vain muutaman metrin päähän ja heti takaisin muiden luo.

Etäisyyttä kasvatetaan muutama metri kerrallaan niin, että hevonen pysyy rauhallisena. Jos hevonen jännittyy, seuraavalla kerralla ei mennä vielä kauemmas vaan pysytellään samalla alueella kunnnes hevonen tottuu siihen ja rentoutuu.

2009_03_21_5639

Jännittävässäkin tilanteessa hevonen on rennompi kun sen seurassa on tuttuja hevosia. Tätä kannattaa käyttää hyödyksi koulutuksessa. Kuvan hevoset olivat esiintymässä Saksan Equitana-messuilla, jossa niiden ryhmäkarsinan ohi kulki päivittäin tuhansia ihmisiä. Katso hevosten ilmeitä: etuallalla makuulla oleva kimo on melko rento, mutta ovatko muut?

Olet opettamassa hevonen tekemään aivan päinvastoin kuin sen vaistot sanovat. Ole siis kärsivällinen.

Voit halutessasi lisätä jotain muutakin, mitä hevonen haluaa palkintona kauemmas lähtemisestä: voit esimerkiksi viedä sen syömään tuoretta ruohoa hetkeksi tai antaa sille porkkana, kun se on kauimpana muista. Opeta hevoselle silloin ensin luopuminen (ohjeet löytyvät esimerkiksi Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), jotta se osaa käyttäytyä kohteliaasti porkkanoita saadessaan. Ainakin alussa varsinainen palkinto on kuitenkin se, että hevonen pääsee takaisin muiden luo.

Monilla hevosilla on keskipäivällä lepohetki tarhassa. Tämä voi olla otollinen aika harjoitteluun. Älä jatka liian kauan: puolen tunnin harjoittelukerralla saat monia kymmeniä onnistuneita toistoja. Tarkoitus on palkita hevosta siitä, että se lähtee mukaasi ja pysyy rentona sillä, että se pääsee takaisin muiden luo. Koska tarkoitus on opettaa hevonen haluamaan muista yhä kauemmas on hyvä ottaa mukaan ehdollinen vahviste, mistä hevonen oppii tunnistamaan, mistä se tarkalleen pääsee takaisin muiden hevosten luo.

Keksi siis joku lyhyt sana, millä kerrot hevoselle tarkan hetken, mistä se saa palkinnon. Tässä ohjeessa käytän sanaa ”takaisin” englanniksi, eli ”back”.

  1. Ota hevonen riimuun ja naruun ja vie se hieman kauemmas muista. Pari metriä tarhan sisällä riittää. Sano hevoselle ”back” ja taluta se takaisin muiden luo. Anna hevosen seistä siellä vähintään muutamia kymmeniä sekunteja.
  2. Toista sama asia, ja jos hevonen pysyy rentona, vaikeuta sitten tehtävä asteittain. Lisää etäisyyttä muihin hevosiin muutama metri kerrallaan ja kun hevonen on kauimpana muista, sano ”back” ja palaa muiden luo. Kun hevonen on oppinut koulutusjärjestelmän, useimmiten riittää, että se pääsee lähemmäs muita, esimerkiksi aidan ulkopuolelle seisomaan, sitä ei enää tarvitse palauttaa aivan toisten hevosten viereen.
  3. Hevonen tarvitsee vain parikymmentä toistoa oppiakseen sekä sanan tarkoituksen että tehtävän periaatteen. Pidä mielessä, että haluat opettaa hevosta rauhalliseksi ja se tehdään harjoittelemalla rauhallista käytöstä. Jos huomaat, että hevonen jännittyy jossain kohdassa, älä enää vaikeuta tehtävää. Palaa muutama metri takaisin päin seuraavalla kerralla ja lisää etäisyyttä taas metri kerrallaan. Tällä tavalla hevosen mukavuusalue kasvaa koko ajan ja harjoitus etenee jouhevasti.
  4. Mitä pienemmistä merkeistä huomaat hevosen alkavan jännittymisen, sitä nopeammin koulutus yleensä etenee. Älä kuitenkaan pelkää epäonnistumista: jotta koulutus etenee, sinun pitääkin vaikeuttaa tilannetta ja joskus hevonen jännittyy silloin enemmän. Se ei haittaa. Palaa kuitenkin silloin takaisin hevosen mukavuusalueelle ja etene pienemmin askelin.
  5. Kun hevonen on oppinut järjestelmän (= vähintään parikymmentä toistoa), lisää sille jotain mielekästä tekemistä kun se on kaikista kauimpana muista hevosista. Se voi esimerkiksi saada syödä tuoretta ruohoa tien varressa vähän aikaa. Siihenkin kannattaa liittää selkeä merkki, jolla hevonen saa luvan syödä: taluta esimerkiksi hevonen ruohon luo ja pyydä sitä laskemaan päätään riimunarusta. Silloin hevonen oppii, milloin syöminen on sallittua.
    (Kommentti: julkaisen tämän blogissani helmikuussa, jolloin tuoretta ruohoa on vähänlaisesti saatavilla, mutta jos harjoittelet vasta kevätkaudella, se voi olla todella hyvä palkinto hevoselle.)
  6. Kun harjoitus etenee hyvin, huomaat pian, että hevonen ei enää kiirehdi takaisin muiden hevosten luo vaan alkaa itse suorastaan ehdottamaan kauemmaksi menemistä, koska siellä saa laiduntaa tai syödä porkkanaa. Silloin toisten luo pääseminen alkaa menettämään merkitystään palkintona ja ihmisen kanssa mukaan lähtemisestä on tullut parempi vaihtoehto.
    Tämä on tavoite!
    Tarkoitus onkin ollut kouluttaa hevosta niin, että se alkaa pitämään takaisin toisten hevosten luo pääsyä hieman tylsänä ja ihmisen mukana kulkeminen – talutettuna tai myöhemmin ratsastettuna – mukavampana.
  7. Kun hevonen alkaa olla sitä mieltä, että ihmisen mukana kulkeminen on sekä turvallista että mukavaa, eroahdistus usein jää pois itsestään. Tee seuraavaksi samat harjoitukset niin, että olet selässä. Niitä ei useimmiten tarvitse toistaa lainkaan yhtä monta kertaa eikä yhtä asteittain edeten, mutta on hyvä aloittaa helpoimmasta kohdasta ja toistaa sitä muutama kerta, että hevonenkin ymmärtää kyseessä olevan sama harjoitus.

Sitten maastoon – asteittain

Jos hevosella on ongelmia lähteä ratsastettuna maastoon tai vaikkapa kentälle tai maneesiin, missä ei ole näköyhteyttä toisiin hevosiin, tai jos nuori hevonen on vasta oppimassa turvalliseksi maastoratsuksi voit jakaa totuttamisen kahteen osaan: maastoreittiin, kenttään tai maneesiin totuttamiseen ja yksinolon opettamiseen. Aloita siitä, että hevonen kulkee em. paikkoihin rauhallisen toisen hevosen seurassa, kunnes se suhtautuu siihen rennosti. Alussa rauhallisempi ja tottuneempi hevonen menee maastossa edellä ja kun se sujuu, vaihdatte järjestystä.

Seuraava askel on totuttaa hevonen siihen, että se voi mennä samoihin paikkoihin yksin, mutta talutettuna. Hevonen ei näe selässään istuvaa ihmistä kovinkaan hyvin ja tuntuu siltä, että monelle hevoselle on hyvin hankala heti mennä ratsastettuna maastoon yksin kun taas talutettuna se sujuu oikein hyvin.

Kun hevonen on ensin oppinut kävelemään pienen maastolenkin toisen hevosen seurassa ja sitten talutettuna, sille voidaan ensin aidatulla alueella opettaa ohjasajon alkeet ja käyttää tätä maastossa hyväksi: kun ihminen käveleekin kerta toisena jälkeen asteittain hieman taaempana ja sitten ohjasajaa hevosta, hevonen oppii samalla menemään reitin ilman vetoapua.

Ohjasajossa kannattaa kuolainten sijaan käyttää esimerkiksi hyvää kapsonia, jolloin mahdollinen pitkän ohjan paino ei niin helposti opeta hevosta painautumaan kuolaimen taakse.

Kuulostaako hirvittävän monimutkaiselta ja pitkälliseltä? Jos ensimmäinen maastolenkki on hyvin lyhyt kierros lähiympäristössä, ei tämänkään asian opettamisessa mene kovinkaan montaa kertaa. Saman päivän aikana voit päästä vaikeuttamaan tehtävää monta kertaa eli laajennat hevosen mukavuusaluetta koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi. Jos hevonen on jo oppinut jännittämään yksinoloa kyseessä on vanhan opitun asian korjaamisesta, ja siihen voi mennä hevosen oppimishistoriasta riippuen kymmenen, sata tai tuhat kertaa pitempään.

Jos etenet järjestelmällisesti ja vaikeutat harjoittelua vasta, kun hevonen suhtautuu rennosti edelliseen vaiheeseen, saat lopulta todennäköisesti hevosen, joka suhtautuu maastoiluunkin rennosti ja on siten paljon miellyttävämpi ja turvallisempi ratsastaa tai ajaa.

Kun hevosen ongelmana on yksin tarhaan tai talliin jääminen, harjoitus kannattaa rakentaa samalla tavalla kuin ohjeissa, jossa hevosta talutetaan muiden luota kauemmas. Tässä tapauksessa kuitenkin tarvitaan avuksi toinen hevonen, jota liikutetaan ja jota palautetaan sopivalla hetkellä lähemmäs toista hevosta. Katso nyt tarhaan jäävän hevosen käytöstä tarkasti ja palkitse sitä tuomalla kaveri lähemmäs silloin, kun se on rauhallinen.

Mikäli mahdollista, anna tarhaan jäävälle eroahdistushevoselle heinää syötäväksi: se helpottaa omaa tehtävääsi, joka on palkita hevonen rauhallisuudesta tuomalla toinen hevonen takaisin. Syöminen voi myös hieman rauhoittaa hevosta ja ainakin se helpottaa ihmisen havainnointia siitä, milloin hevonen vasta hieman huolestuu: kun pää nousee heiniltä, hevosta jo hieman jännittää.

Tärkeimmät kohdat:

  • Aloita sellaisesta tilanteesta, missä hevonen on rento
  • Vaikeuta asteittain, ei suurin harppauksin
  • Jos koulutus ei etene, palaa hieman takaisin ja jatka sieltä
  • Harjoittele onnistumisia, ei epäonnistumisia!
  • Hoida pieni ongelma pois jo ennen kuin siitä tulee suuri ongelma
  • Muista, että hevoselle yksinolo on vaikeampaa kuin isojen esteiden hyppääminen tai piaffe. Se tarvitsee siis paljon järjestelmällistä koulutusta, jotta se oppisi tämän asian.

Yllä oleva teksti on muokattu Hippos-lehdessä vuonna 2015 julkaistusta artikkelistani. Alkuperäiseen artikkeliin haastattelin myös käyttäytymistieteisiin perehtynyttä eläinlääkäriä Tuulia Applebytä, joka kertoi mm. feromonien käytöstä, ja hevoskasvattajaa, lännenratsastajaa ja opettajaa Ursula Turtiaista.

Sananen tekijänoikeudesta: Saat todella mielellään jakaa tätä linkkiä, se ilahduttaisi minua ja parantaa todennäköisesti samalla muutaman hevosen ja ihmisen hyvinvointia. Et kuitenkaan saa julkaista ohjeita kopioimalla ja liittämällä niitä esimerkiksi omalla FB-sivuillasi tai www-sivuilla etkä esimerkiksi tulostaa niitä ja jakaa niitä. Tekstin ja kuvien copyright: Minna Tallberg.

Kuka olen?
Olen ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja, joka työskentelee pääosin hevosten kanssa. Hevosiin olen tutustunut 1970-luvulla. Olen myös perehtynyt niiden käyttäytymiseen seuraamalla luontaisissa oloissa eläviä hevoslaumoja ulkomailla. Pysyn ajan tasalla hevosaiheisista tutkimuksista ja ylläpidän Hevostutkimuksia-ryhmää Facebookissa Luennoin ja kurssitan ympäri Suomea, niin hevosharrastajia kuin eläintenkouluttajaopiskelijoitakin. Yhdessä Anna Kilpeläisen, Tuire Kaimion ja Mintti Rautioahon kanssa vastaan Suomen Ratsastajainliiton Hevosen hyvinvointikiertueen luennoista. Olen tavattoman huono muistamaan vastaamaan sähköposteihin joten minulle kannattaa soittaa p. 050-520 3598.

Lähteet:

Christensen, JW et al: Effects of a calm companion on fear reactions in naive test horses, 2008
Durier, V. et al: Locomotor Inhibition in Adult Horses Faced to Stressors: A Single Postpartum Experience May be Enough!
Haartmann, E et al: Training young horses to social separation: effect of a companion horse on training efficiency, 2011
Momozawa, Y. et al: Assessing equine anxiety-related parameters using an isolation test in combination with a questionnaire survey
Sankey, C et al: The way to a man’s heart is through his stomach: what about horses?
Sankey, C et al: Reinforcement as a mediator of the perception of humans by horses (Equus caballus)
Valenchon, M et al: Stress Modulates Instrumental Learning Performances in Horses (Equus caballus) in Interaction with Temperament 2013
Yarnael, K et al: Domesticated horses differ in their behavioural and physiological responses to isolated and group housing, 2015

Eläin: Hevonen. Hevosten uudenvuodenaatto.

Ajattelin vuonna 2016 puhua hieman enemmän siitä, millainen eläin hevonen on. Millainen eläin hevonen sitten on?

Laumaeläin. Toisin kuin monet muut lajit, hevonen on todellinen laumaeläin. Se tuntee olonsa turvallisemmaksi, kun ympärillä on muita hevosia. Yksinolo on sille lähtökohtaisesti vaikea asia ja sitä pitää harjoitella enemmän kuin ehkä mitään muuta. Olet varmasti nähnyt eri tarhoissa olevia hevosia lepäämässä? Ne kerääntyvät usein lähelle toisiaan, vaikka aitoja olisi välissä. Jos hevonen on karsinassa, jossa väliseinät on alhaalta umpinaiset, se pitää usein päänsä sillä korkeudella, että se näkee muita hevosia.

Saaliseläin. Hevonen ei huolestuttavissa tilanteissa luontaisesti menisi yksin luolaan piiloon vaan tuntee olonsa turvallisemmaksi avaralla paikalla, missä se näkee ympärilleen. Hevosen vaistot ohjaavat sitä pakenemaan jos se säikähtää ja vaikka hevosen voi pitää aloillaan seinien avulla, sen tarve paeta ei poistu.

Nämä kaksi asiaa hevosesta selittävät mm. aika paljon sitä, miksi lastausongelmia on niin paljon. Ne selittävät myös sen, miksi minä en uutenavuotenakaan laittanut hevosia sisälle paukkeesta huolimatta.

Hevostietokeskuksella on erinomainen infovideo uudenvuodenaatosta hevosen näkökulmasta: https://www.facebook.com/hevostietokeskus/videos/538317802995066/

Olen kuullut lukuisista tapauksista, jossa hevonen on loukannut itsensä karsinassa uudenvuodenaattona. Olen myös kuullut lukuisista tapauksista, jossa hevonen on karannut tarhasta uudenvuodenaattona ja loukannut itsensä. Kummassakin tavassa on siis riskinsä. Miksi sitten itse valitsin jättää hevoset ulos? Edellä mainittujen syiden lisäksi: koska luotan siihen, että hevonen on hevonen.

Oppivainen ja tottuva hevonen

Hevonen oppii hämmästyttävän nopeasti. Jos se säikähtää suuresti, se voi oppia kerrasta pelkäämään. Jollei se säikähdä suuresti, se oppii ja muistaa muutamalla kymmenellä toistolla. Hevosia on erilaisia: on rohkeampia ja pelokkaampia, on paljon liikkuvia ja vähemmän liikkuvia. Meillä on kaksi nyt jo vanhempaa (17 ja 20) tammaa, jotka ovat sekä rohkeita että niitä, joita muut hevoset seuraavat.

Ensimmäisenä vuonna, kun nämä tammat ja muut hevoset olivat pihatossa, ne juoksivat kun ensimmäiset raketit ammuttiin. Tämähän tapahtui ehkä viikkoa ennen uudenvuodenaattoa, koska asuin silloin Espoossa ja uusivuosi oli siellä vähän kolmas maailmansota. Mutta mitä sitten tapahtui? Koska raketeista ei seurannut mitään pelkoa tai kipua tuottavaa, hevoset tottuivat. Oleellista siinä oli se, ettei uudesta asiasta (raketti) seurannut rankaisua.

Tavallaanhan se oli hyvää tuuria, etten ollut juuri silloin ratsastamassa: olit sitten vaikka kuinka hyvä ratsastaja – mitä minä en ole – on täysin mahdotonta olla yhtään rankaisematta hevosta, joka säikähtää ja pakenee. Tahatonkin rankaisu on rankaisu: hevoselle on yhdentekevää, vedetäänkö sitä suusta tahallaan vai vahingossa. Se voi silti oppia, että raketista seuraa kipua.

Mutta jos uudesta, vähän jännittävästäkin asiasta ei seuraa mitään, hevonen yleensä tottuu siihen. Ja näin kävi. Kun tulee uudenvuodenaatto, kello lyö kaksitoista ja maailma räjähtää, meidän hevoset käyttäytyvät yhä suunnilleen näin:

Pahoitteluni surkeasta videolaadusta. Videosta kuitenkin näkyy kaikenlaista mielenkiintoista: vaikka hevoset eivät juokse, ne eivät tietenkään ole rentojakaan. Ahnein hevosistakaan ei syö. Ne ovat kerääntyneet poikkeuksellisen tiiviiksi ryhmäksi seuraamaan tapahtumia. Mutta vaikka joukossa on yksi kylmäverinenkin, jolle on jalostettu sellainen vähän maltillisempi tapa reagoida jännittäviin asioihin, tuossa hevosryhmässä on myös arabi, andalusialainen ja lusitano, joille kaikille on ominaista suurieleinen liikkuminen.

Hauskaa on ollut huomata, että tämä opittu suhtautuminen siirtyy hevosista toisiin: kyllä edelleen uudet hevoset, ja nämä vanhatkin, hieman juoksevat tarhassa kun pauke alkaa, mutta aika nopeasti ne rauhoittuvat syömään ja kerääntyvät aukealle alueelle lähelle toisiaan katselemaan.

Teen uudenvuodenaattona aina niin, että levitän hevosille kokonaisen pyöröpaalin pitkin ja poikin tarhaa, jotta hevosilla on lajityypillistä puuhaa yön ajan. Kun meillä on kahta eri heinälaatua, levitän sitä paremmanmakuista. Olen myös, jos on ollut puhdasta lunta, heittänyt muutaman litran prixejä ympäri tarhaa. Laiduntaminen rauhoittaa. Varmistan myös, että hevosilla on tilaa liikkua eli joskus olen uhrannut yhden laidunlohkon, vaikka se mutaantui.

Hevoset ovat myös pihattoasumiseen ja toisiinsa tottuneita. En ole koskaan nähnyt, että ne hakeutuisivat itse pihattoon sisälle kun rakettien pauke alkaa. Päinvastoin. Meillä on myös varsin hyvät aidat. Tuntuu kuitenkin siltä, että oleellisin on tuo tottuminen: annetaan hevoselle mahdollisuus oppia, että raketeistakaan ei seuraa rankaisua. Tämä periaate koskee muuten myös kaikkea muuta, pressujen ylittämisestä maastoesteisiin.

Hevoset tottuvat mitä ihmeellisimpiin asioihin, jos niille annetaan mahdollisuus tottua.

lajityyp

 

 

Nuoresta hevosesta turvallisempi ratsu

Nuoren hevosen kouluttamisessa ratsuksi on monta tietä. Itse olen nähnyt nuorten hevosten ratsastajaan totuttamista ensimmäisiä kertoja 80-luvulla, jolloin tapana näissä paikoissa oli pääpiirteittäin se, että hevosta pidettiin kiinni molemmin puolin, laitettiin ratsastaja selkään (se parhaiten siellä pysyvä) ja sitten hevoseen laitettiin heti liikettä, ettei se keksisi temppuilla. Aivan rentoa se ei ollut kummallekaan osapuolelle. Osasta näistä ratsuista tuli ns. toimivia eli tottuivat, osasta ei. Osa ryntäili, pukitteli, juoksi pää pystyssä jännittyneinä eteenpäin. Osa sulkeutui eikä niiden vapaana tarhassa esitetyistä hienoista liikkeistä näkynyt ratsastajan alla enää koskaan puoliakaan.

Tylsä video tulossa!

Pikakelataan 30 vuotta eteenpäin ja olen saanut olla mukana jo aika monen nuoren hevosen ratsastajaan totuttamisessa. Teen sen nykyään melko lailla eri tavalla kuin mitä näin 80-luvulla. Kuten aina, hyvä koulutus on melko tylsää katsottavaa. Tässä takuutylsä video, olkaa hyvä! Ei pukittelua, ei ryntäilyä, ei dramatiikkaa.

Videossa juuri nelivuotiaaksi kääntynyt suomenhevosruuna Veikko harjoittelee tehtävää nimeltä ”Kannattaa pysyä paikallaan, vaikka ratsastaja sattuisi heilumaan selässä, heilumaan enemmän, heilumaan kaikilla raajoillaan, heilumaan etukenoon ja heilumaan etukenoon huutaen”. Veikon omistajalle Riina Hermanssonille kiitokset videon jakamisesta ja erityiskiitokset siitä, että sain nähdä niin hyvin alkukoulutetun nuoren hevosen. Videolla näkyy myös, miten hyvin positiivista vahvistetta käyttämällä hevosesta ei tule levotonta, tuuppivaa tai näykkivää. Päinvastoin siitä huokuu levollisuus, uteliaisuus ja kiinnostus yhdessä tekemiseen.

Tässä käytämme vastaehdollistamista eli lisäämme jotain, mitä hevonen haluaa (porkkananpalan) johonkin itsessään vähän epämiellyttävään (ratsastajan heiluminen). Koska etenemme myös järjestelmällisesti siedättäen, hevonen tottuu nopeasti. Tällä tavalla tehtynä hevosen koulutus etenee nopeasti ja kaikille osapuolille mahdollisimman turvallisesti. Ajoitamme palkinnon ehdollisella vahvisteella (vihellys).

Pakkasta oli lähes 20 astetta eli pahoitteluni siitä, että videolla viljelen porkkananpaloja ympäri kenttää. En voinut mitenkään luopua hanskoista. Tällä kertaa en siis käyttänyt sitä hevosen lajityypillistä reaktiota hyväkseni sen rauhoittamiseksi, koska siihen ei ollut mitään syytä: Veikko oli omistajansa Riinan luotsaamana jo oppinut pitämään koulutusta mukavana asiana ja se oli ihan riittävän rento.

Muista muutama asia kun lähdet totuttamaan nuorta hevosta ratsastajaan

1. Rento hevonen on turvallisempi hevonen. Nuori hevonen on rennoin tutussa ympäristössä ja niin, että sillä on näköyhteys muihin hevosiin. Jos hevosta on jostain syystä pakko siirtää uuteen paikkaan alkukoulutusta varten, anna sen ensin kotiutua. Yleensä on paljon fiksumpaa siirtää kouluttaja kuin hevonen.

2. Aloita pienestä ja etene asteittain. Älä tee enemmän ennen kuin hevonen on täysin tottunut edelliseen vaiheeseen. Se on nopein tapa päästä perille.

3. Lisää yksi asia kerrallaan. Älä siis laita hevoselle suitset, kuolaimet, satula ja ratsastaja samana päivänä eikä edes välttämättä samalla viikolla. Anna hevosen tottua yhteen asiaan kerralla. Jos hevonen ei ole vielä tottunut näihin kaikkiin asioihin, sen valmiustila kohoaa ja on todennäköisempää, että se loikkii kun ympäristössä tapahtuu jotain.

4. Harjoittele vain oikeita asioita. Suunnittele ja toteuta koulutus niin, että hevonen harjoittelee vain oikeanlaisia askeleita. Niitä se oppii tekemään paremmin. Se tarkoittaa myös, että alussa nuorella hevosella ratsastetaan vain minuutin tai pari ja mielellään niin, että joku on maastakäsin korjaamassa sen tasapainoa heti, kun se lähtee menemään etupainoisemmaksi.

5. Harjoittele samalla vähän lisää. Ei tuossa videollakaan ole tarkoitus, että kukaan tarkoituksella ikinä heittäytyisi kirkuen hevosen kaulan ympäri, mutta vahinkoja voi sattua. Parempi opettaa hevoselle vähän liikaa kuin vähän liian vähän.

Voiko tämän tehdä vain negatiivisella vahvisteella?

Hevosia voi toki kouluttaa ilman positiivista vahvistetta ja näin on tehty pitkään hyvälläkin menestyksellä. (Ruokapalkintojakin on kyllä käytetty pitkään myös, erityisesti nuoren hevosen ratsastajaan totuttamisessa ja vaativien koululiikkeiden kohdalla.) Kunhan aloittaa todella pienestä, palkitsee paineen poistolla kun hevonen tekee oikein ja etenee asteittain niin useimpia hevosia saa koulutettua ratsuiksi ongelmitta näinkin.

Niistä tulee toki vähän erilaisia. Siinä, missä palkitsemalla koulutettu hevonen haluaa, että ihminen kiipeää sen selkään ja pysyy siellä, paineella ja sen poistolla koulutettu hevonen kokee edelleen ihmisen selästä alas tulon helpotuksena. Kun päätyy kouluttamaan palkitsemalla, siitä harvemmin enää haluaa luopua. On aivan eri tunne työskennellä hevosen kanssa, joka pitää työskentelystä yhtä paljon kuin ihminenkin.

Johtajuus ja eläinsuojelulaki

Sain haasteen: kirjoita jotain johtajuusajattelusta ja sen tuomista ongelmista hevosten kouluttamisessa. En ole johtajuusasioihin niin kovin perusteellisesti perehtynyt, vaikka olenkin lukenut joitain kirjoja ja kirjoituksia ja käynyt kauan sitten jokusen aiheeseen liittyvän kurssinkin. Pidän itse siitä, että hevoselle ensin opetetaan haluttu asia hyvin ja sitten vasta vaaditaan, että se myös tekee mitä pyydetään. Kokemukseni mukaan se yleensä riittää sellaisenaan eikä tarvitse miettiä, kokeeko hevonen ihmistä johtajakseen vai ei.

Mietin kuitenkin, onkohan sinänsä hyvää tarkoittavilla hevoskoulutuksen johtajuusteorioilla samanlainen historia kuin sittemmin täysin kumotuilla susitutkimuksilla, joiden perusteella pääteltiin koirienkin olevan laumaeläin, jolla on jäykkä ja aggressiivisesti ylläpidetty hierarkia. Eli katsottiinko normaalilla tavalla käyttäytyviä hevosia?

Tämä tuli mieleeni vahvasti tämän vuoden kesäkuussa, kun kävin ehkä jo kymmenettä kertaa Saarenmaalla kuvaamassa ja seuraamassa eestinhevoslaumaa 200 hehtaarin kokoisella merenrantalaitumella. Olen aikaisempina vuosina ollut paikalla silloin, kun ”vuoden ori” on jo ollut tammojen ja varsojen kanssa jonkin aikaa, ja niiden välinen elo on ollut huomiota herättävän rauhallista. Esimerkinomaisesti olen siis nähnyt orin kokoavan tammoja ja varsoja yhteen ”paimentamalla” niitä kasaan vain kaksi kertaa, ja olen kuitenkin seurannut näitä laumoja jo yhteensä yli kuukauden verran kymmentuntisia päiviä tai enemmänkin. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhdenkään hevosen ajavan toista hevosta millään tavalla laumasta pois – yhtä poikkeusta lukuunottamatta, josta lisäää alla.

Kun sitten vertasin näiden eestinhevosten ja esimerkiksi New Forestissa seuraamieni ponilaumojen sekä ihan omien hevosten keskinäistä käyttäytymistä siihen, miten hevosten ”luontaista käytöstä” kuvattiin eräissä kirjoissa ja miten perusteltiin ko. koulutustavan toimia ”johtajuuden ottamiseksi” aloin hieman epäilemään perusteluja sen luontaisuudelle.

Kesällä tulimme paikalle, kun ori oli todennäköisesti päästetty tammojen kanssa laitumelle edellisenä päivänä tai jopa samana aamuna. Sinä päivänä näimme paitsi todella levottomasti käyttäytyviä hevosia myös sen, kun kaksi tammaa ajoivat orin suureleisesti kauas pois: ori oli siis kehdannut (hyvin rauhallisesti ja pienieleisesti) paimentaa yhtä nukkumaan jäänyttä varsaa lähemmäs muuta laumaa. Edellisvuosina orit eivät koskaan ole juurikaan kiinnittäneet varsoihin mitään huomiota, ja tänä vuonna ymmärsin, miksi. Mutta seuraavana aamuna lauma oli jo rauhallinen.

2014_06_v_0456

Tämänvuotisen eestinhevoslauman levoton käyttäytyminen sai minut ajattelemaan niitä johtajuusteorioita, jossa perustellaan hevosen ajamista pois tai jatkuvaa jalkojen liikuttamista sillä, mitä hevoset luonnossa tai keskenään tekisivät. Ovatko teorioita kehittäneet ihmiset todella seuranneet ihmisiin tottuneita hevosia, joilla ei ole pulaa resursseista (kuten tilasta tai ruuasta) – vai villihevosia, joille ihmisen lähestyminen tai läheisyys on aihe hälytystilalle? Tai hevoslaumaa silloin, kun siihen tulee uusi hevonen? Sehän on toki hevosten luontaista käytöstä sekin, koska hevoset käyttäytyvät joskus niin, mutta eikö olisi parempi katsoa, miten toimii normaalitilanteessa käyttäytyvä hevonen? Ihmistenkin käyttäytymisestä voisi saada hieman vääristyneen kuvan jos katsoisi ihmisiä vain sotatilan vallitessa.

Jos haluat olla hevosellesi johtaja, haluatko olla hätätilan johtaja vai sellainen, jota kannattaa seurata rauhan aikana? Haluatko itse käyttäytyä kuten hevonen käyttäytyisi silloin, kun kaikki on hyvin – vai silloin kun kaikki on sekaisin? Ja ennen kaikkea: jos perustaa hevosen ja ihmisen välisen suhteen sille, mitä ihminen näkee hevosten keskinäisestä käyttäytymisestä, oletko varma, että matkit oikeita asioita?

Tähän väliin kirjasuositus: jos englanti mitenkään sujuu, lukekaa Mark Rashidin ”Life Lessons from a Ranch Horse”.

Rashid puhuu tärkeistä asioista ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa ja jakaa kirjassa opetukset kuuteen eri oppituntiin:

”Lesson 1: Carry a non-confrontational attitude
Lesson 2: Plan ahead
Lesson 3: Be patient
Lesson 4: Be persistent
Lesson 5: Be consistent
Lesson 6: Fix a setback and move on”

Summittainen käännös:

Ole rauhanomainen
Suunnittele
Ole kärsivällinen
Ole periksiantamaton
Ole johdonmukainen
Korjaa ongelmatilanne ja jatka työtä (älä jää vellomaan epäonnistumiseen)

Olen yrittänyt kursseilla ja yksityistunneilla vakuuttaa ihmisiä vähän samankaltaisesta asiasta ja päätynyt ilmaista sen näin:

Hevosten kanssa sitkein voittaa. Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole siis ystävällinen, selkeä, reilu ja sitkeä. Hevosten ja miksei ihmistenkin kanssa.

 

Mikä on tarpeellista?

Eläinsuojelulakimme on uudistumassa ja siihen voi vielä vaikuttaa. Sen jälkeen kun ryhdyin perusteellisemmin tutustumaan hevostenkoulutukseen, olen lukenut eläinsuojelulakia varmasti kerran kuussa. Miksi?

Hevosten kanssa työskennellessä näkee ja kuulee joskus asioita, jonka johdosta tekee välillä mieli virkistää muistia. Mitä eläinten kohtelusta vanhassa laissa ja asetuksessa sanotaankaan?

”Eläintä on kohdeltava rauhallisesti”

Sanatarkka lainaus nykyisestä eläinsuojelulaistamme (tarkemmin eläinsuojeluasetus 1996/396, 4/12). Minusta vanhankin eläinsuojelulain sanamuodot ovat paikoin aivan erinomaisia. Varmasti uudesta tulee paljon parempi, mutta tämäkin laki antaisi mahdollisuuksia vaikka kuinka hyvään valvontaan.

Kohdellaanko sinunkin hevostasi aina rauhallisesti? Sinun itsesi, mutta myös tallihenkilökunnan, eläinlääkärin, kengittäjän ja ratsastuksenopettajan toimesta?

Jos vastaus on kyllä, hyvä! Niin sen kuuluu ollakin: lain mukaan ja toki hevosen takia muutenkin.

”…eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.”

Tämä on mielestäni jälleen oiva sanamuoto. Mikä on tarpeeton? Jotta tietäisimme sen, pitää ensin miettiä, mikä on tarpeellinen.

Pelottelu ei kuulu hyvään hevosharrastukseen, oli harrastuksen laatu ratsastus, raviurheilu tai joku muu. Se ei toden totta kuulu myöskään hyvään hevoskoulutukseen. Silti pelkääviä hevosia näkee melko usein. Missä piilee ongelma?

Siinäkö, ettei pelkääviä hevosia tunnisteta vai siinä, ettei niiden uskota pelkäävän oikeasti? Niitä voidaan pitää ”kovapäisinä” tai ”kuumina” tai ”itsepäisinä”. Niistä voidaan sanoa, että ne yrittävät pomotella. Niitä pidetään johtajuusongelmaisina, kusipäisinä tai luonnevikaisina. Väittäisin kuitenkin, että usein kyse on hevosesta, joka ei reagoi kuten useimmat hevoset tekevät silloin, kun sitä pelottaa. Sellaiset hevoset, jotka puolustautuvat, voivat varsinkin saada väärän diagnoosin.

Näitä hieman toisin reagoivia hevosia  yritetään joskus palauttaa ruotuun käyttämällä voimakeinoja, jolloin hieman pelkäävä hevonen voi muuttua paljon pelkääväksi hevoseksi. Jos tämän paljon pelkäävän hevosyksilön tapa reagoida on sellainen ”hyökkäys on paras puolustus” -suuntainen, hevosesta voi tulla todella vaarallinen. Ja vaikka hevonen itselleen ominaisella tavalla vain sulkeutuisi kun ei pääse pakenemaan, se kärsii silti pelätessään.

Mikä sitten voisi olla tarpeellinen pelottelu? Olen aika usein käyttänyt lastausluennoilla ja -kursseilla tätä esimerkkiä. Joskus hevosella on ähky tai muu akuutti sairaus tai vamma ja se pitää kuljettaa klinikalle hoidettavaksi. Silloin ainakin itse ymmärrän oikein hyvin, jos hevosta laitetaan traileriin niillä keinoilla, mitä todetaan silloin tarpeellisiksi. Mutta tämä on mielestäni yksi harvoja tilanteita, jossa pelottelukin on oikeutettua eli tarpeellista. Klinikkareissun jälkeen viimeistään jokainen hevosenomistaja ymmärtää, että nyt pitää kouluttaa hevosta niin, että se menee traileriin ilman pelottelua. Ja hieman aiheen vierestä: aika moni lastausongelmainen hevonen on oppinut sellaiseksi silloin, kun sitä on kuljetettu kipeänä klinikalle. Se on huonoa tuuria.

Mitenkään ei kuitenkaan voi pitää tarpeellisena pelotella hevosta, joka ei mene traileriin, jos syy kuljetukselle on esimerkiksi kilpailu tai valmennus. Silloin oikea järjestys on ensin harjoitella lastaamista kotona ja sitten huolellisesti yleistää taitoa niin, että hevonen osaa mennä traileriin, pysyä siellä ja tulla sieltä rauhallisesti pois siinä tahdissa, kuin ihminen haluaa. Myös vieraassa paikassa. Vasta silloin hevonen osaa lastautua ja vasta silloin sitä voidaan kuljettaa ja olettaa, että se suorittaa perilläkin edes lähellä omaa tasoaan.

Hevosta ei lastata esimerkiksi vinssaamalla se riimusta traileriin – siinä voi hajota hevonen, traileri tai molemmat. Ja jos traileri hajoaa, hevonen harvoin pysyy ehjänä. Hevosen niska on herkkä ja ns. vetopaniikkivauriot eivät kovin harvinaisia. Jopa tämä vanha, uudistettava eläinsuojelulakimme kieltää eläimen vetämistä päästään niin, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Jos hevosta voi kouluttaa menemään traileriin ja pysymään siellä ilman, että sitä vedetään sinne väkisin, on kaikenlainen vetäminen kyllä tarpeetonta.

Kukaan ei välttämättä ole pelotellut hevosta tahallaan, jos hevonen on oppinut pelkäämään. Asioita sattuu ja tapahtuu hevosten kanssa. Jos hevonen taluttaessa kompastuu lumen peittämään ojaan ja säikähtää, se voi ryhtyä varovaiseksi ojien kanssa. (Kyllä, minulle kävi juuri näin yhden nuoren hevosen kanssa. Sitä sitten korjattiin joitain tunteja ihan hyvällä menestyksellä, eli palkitsemalla hevosta kun se lähestyi ojaa ja sitten kun hevonen ylitti sen.) Jos siis uusi hevosesi ei ylitäkään ojaa ensimmäisellä maastolenkillä, voi olla, että sille on joskus käynyt samoin. Silloin voi olla parempi opettaa hevonen haluamaan ojan ylittämistä sen sijaan, että päättelisi hevosen haluavan vain olla hankala ja pakottamalla hevonen keinolla millä hyvänsä ojan yli.

Sitten kun hevonen osaa, mielestäni sen täytyy myös tehdä pyydetty asia. Silloin kuitenkin ”voimakeino” on yleensä huomattavan kevyt – eli jos hevonen vaikka haluaisi mielummin olla trailerin ulkopuolella kuin sen sisällä vaikka se osaa mennä sisälle ja pysyä siellä niin riittää, että hevosta vaikka koputtaa kevyesti raipalla aina, kun se pysähtyy ja lopettaa heti, kun se liikkuu sisälle päin.

itselastautuva1

Case: Oire vs. Syy

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä valtavasta erosta, joka hevonen kokee jos ongelman korjaamiseen ryhdytään tukahduttamalla käytöstä eli oireita tai poistamalla saman käytöksen syy, jolloin käytöskin muuttuu ja pysyy yleensä paremmin uudenlaisena. Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa voi lukea enemmän aiheesta, mutta lyhyt versio aiheesta:

Oire on vastaus kysymykseen, mitä hevonen tekee – eli vaikka pysähtyy ennen ojaa. Syy löytyy selvittämällä, miksi hevonen tekee näin – meidän tapauksessamme sitä pelotti oja, koska se oli sellaiseen odottamatta kompuroinut. Ja kun tiedämme asioita hevosesta lajina (hevonen on rauhaisa ja sosiaalisesti taitava laumaeläin) niin voimme kyllä yleensä päätellä, että tapauksessa ”Hevonen ei ylitä ojaa/pidä jalkaa ylhäällä kengityksessä/hyppää estettä/mene traileriin” syy on joku muu kuin että hevonen olisi hankala tahallaan.

Tottakai hevonen on joskus vain oppinut välttämään jotain vähän epämiellyttävää tai huolestuttavaa tai epämukavaa asiaa. Välillä todella lennokkaasti. Mutta jollet ole asiasta aukottoman varma on parempi luottaa siihen, että hevosella on käytökselleen hyvä syy. Löydä syy.

Viikolla on valtaisa vaikutus

Kasvatan pienimuotoisesti jackrussellinterriereitä (edellinen pentue syntyi kolme vuotta sitten ja yksi pentue on tälläkin hetkellä kotona) ja muutaman muun kasvattajan kanssa (Tuire Kaimio ja Maija Vilppo) teemme yhteistyötä yrittäen ylläpitää ja lisätä suomalaisen russelikannan monimuotoisuutta.

_MG_4395

Olen itsekin alkanut seuraamaan pentuja ja aikuisia koiria ihan eri tavalla vuosien mittaan.

_MG_4438

Nyt kun talossa on kolme 7-viikkoista pentua mieleeni tuli taas pentujen luovutusikä. Kennelliiton mukaan pentuja voidaan luovuttaa 7 viikon iässä ja yleisin käytössä oleva luovutusikä taitaa edelleen olla 8 viikkoa. Mutta voisiko tätä venyttää yhtään vielä? Olen siirtänyt luovutusikää nyt useamman pentueen kohdalla 9-11 viikkoon ja tulokset ovat olleet mitä rohkaisivimpia. 9-viikkoinen pentu on mielestäni paljon valmiimpi kohtaamaan maailman yksin kuin viikkoakin nuorempi pentu.

_MG_4441

Russelinpennut ovat kautta linjan elinvoimaisia ja nopeasti kehittyviä, ketteriä ja liikkuvaisia. Ne esimerkiksi – toisin kuin jotkut muut rodut – osaavat useimmiten syödä muutakin kuin emän maitoa jo 4-5 viikon iässä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat valmiit pärjäämään ilman sisaruksia ja emää.

_MG_4443

Kun lähdimme katsomaan, mitä tapahtuisi jos pentuja luovutettaisiin vähän myöhemmin, kaksi asiaa kävivät heti ilmiselväksi: pennut purevat vähemmän eikä yhtä kovaa jos ne saavat olla vähän pitempään emänsä ja pentuesisarustensa kanssa ja pentujen käytös yllättävässä tilanteessa muuttuu paljon viikosta 8 viikkoon 9. Pennulle tällä voi olla valtaisa merkitys. Aika usein nimittäin kuulee tai lukee kysymyksen: ”Mitä teen kun uusi koiranpentu ei suostu liikkumaan kävelyllä?” Yksi mahdollinen vastaus on se, että pennun vielä kuuluisi pysytellä kotipesänsä lähellä, jotta se pääsee piiloutumaan sinne hälytyksen sattuessa.

_MG_4456

Käytännössä olen huomannut tämän omien pentueiden kanssa näin: kun aikuiset koirat lähtevät haukkumaan jotain (kuten ohiajavaa pyöräilijää) niin 7-viikkoiset ja nuoremmat russelinpennut lähtevät kaikki kohti portaita, joiden alle pääsee piiloon. 9-viikkoiset pennut lähtevät jo lähes poikkeuksetta katsomaan, mitä muut haukkuvat. Kumpi pentu on valmiimpi lähtemään kävelylle tai vaihtaa kotia? 8 viikon ikäisinä taas pennuilla on ilmeisesti lyhytaikainen pelkokausi, jolloin sekään ei ole ihan paras ikä lähteä uuteen kotiin.

_MG_4708

Olen myös, mikäli mahdollista, vienyt pennun emän ja sisarusten kanssa käymään pennun uudessa kodissa jo ennen luovutusta. Tunnin pari ja pennut ovat kuin kotonaan. Luulen, että pennun on aika paljon turvallisempi olla tullessaan sinne myöhemmin yksin.

Siitä puremisesta vielä: 6-7 viikon ikäiset russelinpennut purevat ihan kamalan kovaa. 9-viikkoiset eivät. Empiirinen tutkimus eli mutua, mutta ero on ihan huomattava ja varsin tärkeä, jos pentu menee esimerkiksi lapsiperheeseen. Vaikka pennun ja pienten lasten onnistuneen yhteiselon perusta on alkuvaiheessa kumisaappaat lapselle (myös sisällä) on sillä paljon väliä, voidaanko pureminen jättää huomioimatta vai kiljaiseeko aikuinenkin tahtomattaan – tai toruu pentua. Se on taas huomiota, ja huomio on vahviste. Vahviste tekee nimensä mukaan toiminnasta vahvempaa. Jos huudat pennulle, kun se tekee jotain epätoivottua, se voi kokea tämänkin huomiona.

_MG_4757

Loputtomasti ei luovutustakaan toki kannata viivytellä: olen luovuttanut (uusien omistajien matkojen tai loma-aikojen vuoksi) pentuja 13-viikkoisina mutta kaikkihan eivät kykene antamaan pennuille tätä ennen kokemuksia esimerkiksi kaupunkielämästä. Koiranpentu sosialistuu keskimäärin parhaiten ennen 12 viikon ikää. Mutta jospa pentujen luovutusikää siirrettäisin viikolla-parilla eteenpäin eli 9-10 viikkoon? Silloin pentu olisi valmiimpi elämään ilman sisaruksia ja/tai emää ja sillä olisi vielä riittävästi aikaa tottua kaikkiin uuden kodin ja sen ympäristön erityispiirteisiin. Se voisi olla parempi alku monen pennun elämälle.

Pentujen luovutusiän vaikutusta niiden myöhempään elämään on tutkittu varsin vähän niin, että siitä olisi kasvattajalle tai pennunostajalle oikeasti hyötyä, mutta seuraamalla emän ja pentujen käytöstä oppii paljon. Näiden 7-viikkoisten pentujen emä leikkii niiden kanssa, käy erotuomaroimassa kärinät, imettää pentuja, nukkuu niiden kanssa ja pennut menevät pihalla emänsä perässä oppien samalla kaikenlaista, mitä ihminen ei edes tajua. Vaikka emä lähtisikin, pentuesisarusten ja ystävällisten aikuisten koirien seura antaa pennuille turvaa. 7 viikon ikäiselle pennulle yksi viikko on valtavan suuri osa sen elämästä.

Hevosia opiskelemassa

Olen käynyt jo vuosien ajan katselemassa mahdollisimman luonnollisissa oloissa eläviä hevosia aina kun siihen on tarjoutunut mahdollisuus. Jokaisen, joka hevosia harrastaa, olisi hyvä nähdä hevosia sellaisissakin oloissa, missä resursseista ei ole pulaa ja missä ihmiset eivät vaikuta niiden käyttäytymiseen edes seinien tai aitojen muodossa. Tämä ei tarkoita, että mielestäni kaikkien hevosten tulisi saada elää vapaudessa. Minustakin on hauskaa, että meillä voi olla hevosia ja harrastaa niillä mitä haluamme (toki mielestäni hevosharrastuksen kuuluu olla hevosellekin pääosin mukavaa, ei vain ihmiselle). Mutta jokaisella hevosihmisellä pitäisi myös olla selkeä mielikuva siitä, millainen on normaalisti käyttäytyvä hevonen, jotta tunnistaa poikkeavan käyttäytymisen. Ellei sitä tunnista, sen syihin ei osaa puuttua ja hevosen hyvinvointi voi kärsiä.

New Forestissa oli esimerkiksi hauska nähdä, miten pienet perhelaumat (2-4 ponia) pystyivät liikkumaan melko lähellä toisiaan ilman ongelmia. Keskinäinen sopimus siitä, mikä etäisyys toisiin pidetään, näytti pitävän. Kaikissa paikoissa yhteistä on ollut hevoslauman tyyneys ja aggressiivisen käyttäytymisen puute: kun tilaa on ja ruokaakin riittävästi tai ainakin joka puolella saman verran, hevoset ovat todella säyseitä ja ystävällisiä toisilleen.

Viime viikolla kävin taas (ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2003) Saarenmaalla, missä valtavilla merenrantalaitumilla pidettävät eestinhevoslaumat elävät melko vapaasti. Ori, sen astutettavat tammat ja tammojen sen vuotiset varsat elävät kesän yhdessä ja kun yhdellä laitumella saattaa olla kokoa yli 100 hehtaaria, eivät aidat tule vastaan ihan heti.

Tänä vuonna kävin aikaisemmin kuin edellisinä vuosina: vasta osa tammoista oli varsonut ja vaikutti siltä, että ori olisi päästetty paikalle vasta ihan hiljattain. Ensimmäisenä päivänä lauma oli todella levoton ja seuraavana päivänä jo merkittävästi rauhallisempi. Levottomuudella oli kuitenkin tällaiselle hevosia opiskelevalle hyötynsäkin: opin esimerkiksi, miksei edellisvuosien oriit ole kiinnittänyt varsoihin minkäänlaista huomiota ja myös, miksen ole koskaan aiemmin nähnyt astuvan oriin pureutuvan tamman harjaan, mikä on käsittääkseni aika yleistä ihmisten hoivissa astuville oreille. Keksitkö vastauksen?

_MG_1170

Opin myös, miten näppärästi tammat osaavat pitää varsoistaan huolta kun lauma on jonkinlaisessa hälytystilassa ja miten tarkasti ne kielsivät varsoja leikkimästä niin kauan, kun tilanne oli päällä. Hevosten kyky tarkkaan viestintään ja niiden sosiaalinen lahjakkuus jaksaa aina vaan ällistyttää.

Tuntuu siltä, kuin hevosten ja ihmisten välisessä yhteistyömahdollisuuksissa on vasta raapaistu pintaa. Mitä enemmän näen hevosia viestittelemässä keskenään, sitä enemmän tuntuu siltä, että ihminen käyttää suurimman osan ajasta ihan liikaa painetta hevosen kanssa toimiessaan. Jospa kaikki hevosten kanssa toimivat ryhtyisivät järjestelmällisesti kokeilemaan: kun löytyy joku tapa, millä hevosen saa toimimaan halutulla tavalla, seuraavaksi kokeilisi aina astetta kevyemmin. Jos tämä toimii, vielä kevyemmin. Hevosille voi ”huutaa” paineella tai apujen käytölläkin – ja kuten Ratsastajainliiton kampanja aikanaan ansiokkaasti muistutti: Älä huuda, hevonen kuulee kuiskauksenkin.

Oletko tulossa kurssille oman hevosesi kanssa? Lue tämä!

Tervetuloa mukaan!

Olen pyrkinyt joka kurssin yhteydessä etukäteen varmistamaan, että jokaisen hevosen kohdalla on mahdollisuus harjoitella sitä varsinaista kurssin aihetta. Tähän liittyy olennaisesti se, että hevonen on riittävän rauhallisessa mielentilassa oppiakseen uusia asioita tehokkaasti ja oikein.

Hevosen tyyneys on valitetttavasti asia, jossa en pysty tinkimään edes silloin, kun kyseessä on kurssi: koska hevoset oppivat aina uuden tai uudelleen opetetun asian mukana sen mielentilan, jossa he koulutuksen aikana olivat, se palautuu suorastaan ihmeen tarkasti silloin, kun koulutettua asiaa pyydetään uudelleen myöhemmin.

Jos lähtisimme esimerkiksi harjoittelemaan lastausta silloin, kun hevonen on jännittynyt, se jännittyisi lastatessa uudelleen. Vaikka se muuten olisi ihan rauhallinen. Tätä ilmiötä näkee jonkun verran korjattavissa hevosissa. Yksi on oppinut jännittymisen osaksi lastausta tai kuljettamista, toinen liittää sen ratsastajaan selässään, kolmas kengittäjään. Ratkaisu on yleensä kaikkien kanssa sama: opetetaan koko asia uudelleen niin, ettei hevosta jännitä.

Jos kyseessä on aikuinen hevonen, joka on jo paljon kuljetettu eri paikkoihin ja tiedetään sen olevan perilläkin rauhallinen, se voi omistajan harkinnan mukaan ja omistajan vastuulla tulla kurssille toisellekin tallille, kuitenkin niin, että se saapuu hyvissä ajoin ja ehtii rentoutua.

Kaikkia hevosia rauhoittaa paljon se, jos niillä on tuttu hevoskaveri mukana uudessa paikassa, jos tämä suinkin on järjestettävissä. Seurahevosen pitäjä pääsee seuraamaan kurssia ilmaiseksi.

Jos kyseessä on nuori hevonen, on useimmiten suositeltavaa käydä vähintään kerran paikan päällä etukäteen tutustumassa niin, että siellä tehdään vain hevoselle tuttuja asioita (ja niitäkin helpotetaan mahdollisimman paljon). Jos nuori hevonen tuodaan uuteen paikkaan kurssille, jossa sen pitäisi oppia tulevan elämänsä kannalta oleellisia asioita on melko epätodennäköistä, että se olisi riittävän tyyni ellei se ole päässyt tutustumaan paikkaan etukäteen. Silloinkin voi olla, ettei nuori hevonen totu yhdellä käynnillä ja silloin koulutus kannattaa jättää sellaiseen päivään, jolloin kouluttaja pääsee hevosen kotitallille, eikä tinkiä tästä hevosen tulevaisuuden kannalta tärkeästä asiasta eli tyyneydestä. Voi myös totuttaa hevonen tähän kurssipaikkaan huolella niin, että se on sielläkin rento. Siitä on hyötyä tulevaisuudessakin.

Hevoselle kannattaa jo kotona opettaa pyyntö, millä sen saa uudessa tilanteessa tai paikassa rauhoittumaan. Silloin tämä opetetaan (esimerkiksi pään laskeminen pyynnöstä) sellaisessa tilanteessa, kun hevonen on täysin rauhallinen ja sitä toistetaan satoja kertoja tässä rauhallisessa mielentilassa (tähän ei mene kovin kauan, yleensä saa monia kymmeniä toistoja yhden harjoituskerran aikana). Silloin se alkaa toimimaan myös toisin päin, eli hevonen rauhoittuu tätä tehtävää tehdessään.

Tämän tekstin tarkoitus on varmistaa, että kurssista on mahdollisimman paljon hyötyä niin hevosen omistajalle kuin hevoselle itselleen. Antoisaa kurssipäivää!

Pitäisikö sinunkin osoitella hevostasi aseella?

Temple Grandin sanoi kirjassaan ”Animals in Translation”:

”The single worst thing you can do to an animal emotionally is to make it feel afraid. Fear is so bad for animals I think it’s worse than pain.”

Eli ”Kaikista pahinta, mitä pystyt eläimelle tekemään on saada eläin tuntemaan pelkoa. Pelko on niin paha asia eläimille, että uskon sen olevan kipua pahempi.”

”You almost have to work with animals to see what a terrible emotion fear is for them. From the outside, fear seems much more punishing than pain. Even an animal who’s completely alone and giving full expression to severe pain acts less incapacitated than an animal who’s scared half out of his wits. Animals in terrible pain can still function; they can function so well they can act as if nothing in the world is wrong. An animal in a state of panic can’t function at all.”

Eli ”Sinun pitää melkein työskennellä eläinten kanssa jotta pystyt näkemään, miten hirvittävä tunne pelko niille on. Ulkopuolelta katsottuna pelko näyttää paljon pahemmalta rankaisulta kuin kipu. Jopa eläin, joka on yksin ja näyttää tuntemansa suurtakin kipua on vähemmän lamaantunut kuin eläin, joka on suuren pelon vallassa. Eläin, joka tuntee hirvittävää kipua pystyy edelleen toimimaan: se voi toimia niin hyvin, että voi näyttää siltä, ettei mikään maailmassa ole vialla. Paniikissa oleva eläin on täysin toimintakyvytön.”

Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ihan ok aiheuttaa hevoselle kipua koulutuksen nimissä. Vaan sitä, että koulutustapa, joka perustuu kivun tuottamisen sijaan vain pelon tuottamiseen, ei myöskään ole oikein vaan voi olla yhtä paha sekin. Hevoset ovat pakoeläimiä ja ne säikähtävät helposti. Jos hevonen tuntee riittävän suurta pelkoa, se voi muistaa kaikki siihen liittyvät asiat loppuelämänsä ajan. Kannattaako tätä riskiä ottaa?

Tietenkin hevoset säikähtävät joskus. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta säikytetäänkö hevosta päivittäin tai viikottain tai kertaluontoisestikin tahallaan? Voisiko asiat silloin tehdä toisin? Mitä jos kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat ihmiset ajattelisivat jokaisen hevoselle tehtävän asian kohdalla, voisiko tämän tehdä myös säikyttämättä hevosta? Joskus siihen säikyttämättä tekemiseen menee kymmenen minuuttia kauemmin, joskus minuutin, joskus kymmenen sekuntia. Sillä ajalla on harvoin väliä ihmisen kannalta, mutta hevoselle sillä voi olla suurtakin väliä.

Pelkäävä hevonen, joka tuntee kipua

Kuva ei ole Suomesta vaan Saksasta. Ko. hevonen esiintyi maan suurimpien hevosemessujen suurella areenalla ja sen oli tarkoitus esittää korkean koulun hyppyjä.

Joskus kuulee sanottavan, että me emme Suomessa tiedä mitään hevosista vanhoihin hevosmaihin verrattuna, joista Saksa on yksi. Olen eri mieltä. Joka maassa on hyvää ja huonoa hevostenpitoa, hevostenkäsittelyä ja hevostenkoulutusta. Olen nähnyt niin paljon hyvää hevostenkoulutusta Suomessa, että olen ylpeä suomalaisesta osaamisesta hevosalallakin.

Tässä sitten korjaava kuvakollaasi niin silmälle kuin mielelle: nämä kuvat OVAT Suomesta. Asiat voi aina tehdä paremmin.

Tuntuma
Raflaava otsikko johtui siitä, että tunsin tänään suurta iloa kun luin kovin surullisen Facebook-päivityksen. Kirjoittajan luvalla lainaan sitä täällä:

”Jouduimme päästämään taivaslaitumille rakkaan nuoren tammamme. Meillä oli onneksi reilu vuorokausi aikaa lopetuspäätöksestä itse lopetukseen, ja sen ajan käytimme siedättämällä hevosen lopetusaseeseen ja tulevaan lopetustilanteeseen.

Toisin sanoen hevonen talutettiin siihen paikkaan jossa lopetus tapahtuisi, annettiin kipollinen mysliä eteen. Isäntä, jonka toimesta hevonen myös lähtisi, esitteli lopetusasetta hevosen syödessä. Ensin vain pitämällä esillä, seuraavilla kerroilla jo asetta heiluttaen, kolistellen ja tähdäten. Tätä toistettiin useaan kertaan.

Näin meillä oli viimeisenä aamuna rauhallinen hevonen jonka mielestä lopetuspaikka ja lopetusase olivat hurjan mukava asia.”

AIna ei kotona ole asetta, eikä kaikkia lopetuksia hoideta ampumalla, mutta ideahan on mitä hienoin ja tuossa tapauksessa hevosen omistajat saavat kyllä kymmenen pistettä siitä, että tuollaisessa tilanteessa tajusivat harjoitella tulevaa. Hevostahan voi asteittain siedättää kiinni pitämiseen ja aseeseen vaikka juuri ennen lopetusta. Ja jos lähtee siedättämään hevosta lopetukseen liittyviin asioihin silloin, kun hevonen on täysissä voimissaan, voi siihen siedättämiseen käyttää jotain muuta metallista esinettä, joka on riittävän samankaltainen. Vain mielikuvitus on rajana.

Ja hevoselle sillä voi olla suurta väliä silloinkin, kun hevosta ei kohta enää ole.

Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

Pienin askelin etenet nopeimmin

Kun haluat, että hevonen suhtautuu tyynesti uuteen asiaan, voit edetä eri tavoin. Voit tehdä uutta asiaa ja toivoa, että hevonen tottuu siihen. Tehokkain ja hevosystävällisin tapa on kuitenkin järjestelmällinen siedättäminen, jolloin hevoselle esitetään uusi asia niin kaukana tai niin pienenä, ettei sitä huolestuta ja edetään asteittain kohti vaikeampaa tehtävää. Jos haluat varmistaa, että hevonen pitää koulutusta mukavana ja yhdistää siihen positiivisen mielentilan, käytä myös palkintoja koulutuksessa. Silloin hevosta ei tarvitse pitää myöskään narulla kiinni, ettei se poistu paikalta. Aitakin on lähinnä hyvä siksi, etteivät muut hevoset pyri mukaan. Kyllä, hevosten koulutus voi olla näin helppoa ja miellyttävää!

Muutamia periaatteita kannattaa pitää mielessä, joista tärkein on: älä säikytä hevosta. Pelästyneen hevosen siedättäminen vie monin verroin aikaa siihen verrattuna, että olisit edennyt hevosen määrittelemässä ajassa.

Videossa näkee, mistä lähdimme totuttamaan kylmäveritammaa heiluvaan kankaaseen ja mihin päädyimme. Koska minusta jokaisella hevosella pitäisi olla oikeus siihen, että koulutus on pääosin hauskaa, käytimme ruokapalkintoja apuna. Ajoitimme alussa palkinnon äänimerkkiä käyttäen ja lopussa hevosella oli ”baari auki” eli sitä palkittiin niin kauan, kuin kangasta heilutettiin. Videopätkän ensimmäisen ja viimeisen klipin välillä on alle kuusi minuuttia. Siinä ajassa olimme pitäneet pari pientä taukoa ja myös häätäneet koulutuskateuden vallassa lähestynyttä seuraponia hieman kauemmas.

Hevoselle tämä tehtävä oli uusi: sillä on toki ollut satula selässään ja mahdollisesti entisessä elämässään myös loimi, muttei viimeiseen yhdeksään vuoteen. Yksi asia, millä siedättämisen nopeus selittyy, on jälleen kerran luottamus: hevosta on koulutettu kaikenkaikkiaan melko vähän, mutta viimeiset yhdeksän vuotta aina sekä järjestelmällisesti että palkiten oikeasta, ei rankaisten väärää. Sen luottamus siihen, että ihmisen kanssa toimiminen on turvallista ja mukavaa on jo vankka. Se näkyy kaikessa ja parantaa sekä hevosen että ihmisen elämänlaatua.

Videon hevonen on nimeltään Molly ja se oli meille tullessaan oppinut loikkimaan narun päässä kaikki jalat ilmassa, taluttamaan ihmisiä ja lähtemään maastossa lapa edellä lähimpää puuta kohti. Se luimisteli satuloitaessa, peruutti ihminen selässä lujaa mielummin kuin meni eteenpäin ja jumitti portilla, kun sitä otettiin tarhasta. Minusta se oli alussa aika pelottava. Sitä myytiin otsikolla ”Itsepäinen” ja se oli hyvin, hyvin halpa. Nyt se on kaikista mieluiten töitä tekevä, intoa puhkuen työssään hörisevä, jokaisen aikuisen tai lapsen luottoponi.

Vaikka heiluva kangas ei ole asioista pelottavimpia, on perusajatus kaikessa totuttamisessa ja siedättämisessä kuitenkin sama. Oli kyseessä sitten autoista, ratsastajasta tai metelöivästä väkijoukosta, hevosta on mahdollista saada suhtautumaan niihin kaikkiin tyynesti samalla tavalla opetettuna.

Tuire Kaimion kirjoittama ”Hevosen kanssa” -kirja täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Viime vuonna kirjasta tehtiin päivitys ja se jaettiin kolmeen osaan: Hevosen käyttäytyminen, Hevosen peruskoulutus ja Hevosen jatkokoulutus. Kirja on edelleen ajankohtainen ja hyödyllinen mm. siksi, että sen yksityskohtaisten ohjeiden perusteella voi tosiaankin onnistua hevosen kouluttamisessa.

Kirjoissa on monia hyviä osia, jossa neuvotaan miten edetä erilaisiin asioihin totuttamisen ja siedättämisen kanssa. Ellet pääse hyvälle kurssille eikä lähelläsi ole hyvää kouluttajaa, kirjojen avulla pääset jo alkuun ja voit päästä pitkällekin.