Kaikkien meidän, jotka edes joskus toimivat hevosten kanssa, olisi hyvä välillä mennä vain katsomaan hevosia. Päivän itsestäänselvyys? Kyllä, mutta elämämme on usein niin kiireistä, että pelkkä hevosten lähellä hengailu ja niiden katseleminen koetaan usein vähän turhanpäiväiseksi asiaksi. Haetaan hevonen tarhasta, laitetaan sille varusteet, ratsastetaan ja palautetaan hevonen tarhaan. Sitten pitääkin jo lähteä.
Miksi hevosten katseleminen on tärkeää? Siksi, että jokaisella pitäisi olla verkkokalvollaan kuva siitä, miltä rento ja tyytyväinen hevonen näyttää. Jos hevonen viihtyy tarhakavereiden seurassa, jos niillä ei ole resursseista (kuten tila, ruoka, vesi jne.) pulaa, niin se on toisten hevosten seurassa todennäköisesti tyyni. Katsele hevosta sen verran, että tiedät, millainen juuri se hevosyksilö on. Onko se tarhassa rauhallinen, mutta ratsastaessa säikky? Silloin kyse on koulutusongelmasta, eli hevosta jännittää ratsastaminen. Se kannattaa hoitaa pois. Onko hevonen kavereiden seurassa eloisa, ympäristön tapahtumiin reagoiva, mutta ihmisen lähellä sulkeutunut? Silloinkin kyse on koulutusongelmasta, jota kannattaa hoitaa pois.
Jos ympärillään näkee pääosin hieman jännittyneitä hevosia, alkaa helposti pitää sellaisia normaaleina.
Ja ei, tämä ei liittynyt Monty Robertsiin millään lailla: olin itse asiassa kirjoittanut tuon yllä olevan pätkän jo ennen Robertsin showta.
Jatkan sitten aiheesta hevosten ongelmien korjaus:
Kun lähdetään korjaamaan jotain epätoivottua käytöstä, vaadi kouluttajalta, että hän perehtyy ongelman syihin ja korjaa niitä, ei ainoastaan tukahduta oireita.
Esimerkkiongelma (varmasti hevosihmisten top 3 ongelmien joukossa): Hevonen ei mene traileriin.
Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että koko ongelma on se, ettei hevonen mene traileriin, se on kuitenkin vain oire. Oikea syy ongelmakäytökselle on, että hevonen joko pelkää traileria tai pitää sitä epämiellyttävänä paikkana, jota kannattaa vältellä. Silloin tukahdutetaan oiretta, jos pakotetaan hevonen traileriin keinolla tai toisella. Jotta käytöksen syy poistuisi, pitää muuttaa hevosen tunnetilaa eli opettaa sille, ettei traileri ole epämiellyttävä tai pelottava paikka. Sen jälkeen toki hevosen myös kuuluu mennä sinne, vaikkei hevosta ihan sillä hetkellä huvittaisi.
Yllä olevat (mielettömän laadukkaat videokuvakaappaukset) kuvat ovat esimerkki kurssilta, jossa poni oli ensin sitä mieltä, ettei se mitenkään voinut mennä aika korkealla pidetyn aurauskepin alta. (Tämä on siis yksi osa lastauksen ennakkokoulutusta, jos näyttää oudolta tehtävältä.) Laita ihmisten ja aurauskepin tilalle traileri, ja vasempi kuva näyttää vähän tutulta monelle hevosihmiselle. Oikealla on poni muutaman minuutin päästä, kun sille opetettiin, että kyllä se kepin alta mahtuu ja kepin alta kulkeminen on suorastaan mukavaa. Lopulta poni kulki melko matalalla pidetyn kepin alta rentona, myös ilman riimua, ja jäi myös kepin alle seisomaan rentona.
Esimerkkiongelma 2: Hevonen pukittelee ratsastaessa.
Vaikka joku ehdottaisi, että pukitteleminen korjataan niin, että hevosta rangaistaan joka kerran, kun se pukittelee, se on jälleen kerran esimerkki oireiden tukahduttamisesta, ei oikeasta ongelman korjaamisesta. Ratsastaja selässä pukitteleminen on hevoselle kuin hevoselle epämiellyttävää, ei hauskaa, joten yleensä hevonen kyllä lopettaa pukittelemiseen, kun sillä ei ole syytä sille enää. Pukittelemiseen voi olla monia syitä, alkaen sopimattomista varusteista, ratsastajan käden käytöstä, hevosen okahaarakeongelmista jne. jne. mutta yksi melko yleinen syy on se, että itse ratsastaminen jännittää hevosta. Joskus se on saanut alkunsa hieman huolimattomasti tehdystä ensiratsutuksesta ja tulos on se, että hevosta jännittää aina, kun ratsastaja kiipeää selkään.
Silloin pukittelu on pakoreaktio ja siihen useimmiten auttaa, kun syy jännittymiseen poistetaan eli yksinkertaisesti siedätetään hevonen uudelleen ratsastajaan. Samoin kuin aika moni traileriinmeno-ongelma ratkaistaankin pääosin melko kaukana trailerista (kun löydetään se kohta, missä hevosta vain alkaa ihan pikkuisen jännittämään) niin aika moni pukittelu-ongelmakin ratkaistaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, jossa hevonen pukittelee.
Päivän itsestäänselvyyksiä osa 2, siis. Miksi puhun itsestäänselvyyksiä? Koska vieläkin näkee, että yritetään vimmatusti muuttaa hevosen käytöstä ilman, että yhtään mietitään käytöksen syytä. Silloin kaikki ”korjaaminen” on vähän turhaa, sillä yleensä ongelma joko palaa nopeasti, tai sitten käytös muuttuu jollain toisella tapaa epätoivotuksi, koska syy käytökseen on yhä olemassa.
Hyvä kirjoitus – taas kerran! Pakko tulla kerrankin kommentoimaan, itse kun olen hetki sitten myös blogissa tarinoinut hevosten tarkkailemisesta tarhaolosuhteissa. Mie suorastaan rakastan vaan olla ja katsella hevosia! Vielä nyt kun on niin monivivahteinen lauma, johon kuuluu tammaa, oria (maitovarsa), ruunaa, päältä 20-vuotiaita, 2v ja tuo maitovarsa, sekä kaikkea siitä väliltä, on hevosten elämä myös sen mukaista. Tätä laumadynamiikkaa ja eri hevosten käytöstä toisiaan kohtaan tarkkailemalla oppii aivan älyttömästi. Ja jokaisesta hevosesta kyllä huomaa heti, jos jokin on oudosti, eikä se käyttäydy itselleen normaalilla tavoin. Kuten esim. erään tamman kiima tässä jokin aika sitten. En ymmärrä, miten omaa hevostaan voi edes kunnolla tuntea, jos kaikki seurustelu sen kanssa tapahtuu tallin käytävällä sidottuna tai hevosta liikuttaessa..