Ehdin viimein katsoa läpi ja siirtää muutama video Youtubeen. Ensimmäinen on varsan lastauskoulutukseen liittyvä. Videon varsa menee videolla koppiin muistaakseni toista kertaa, ensimmäinenkin oli samalla systeemillä toteutettu ja tapahtui siis minuutti ennen tätä videota.
Opetin varsalle ensin peruuttamisen merkistä trailerin ulkopuolella. Samalla se oppi äänimerkin eli vihellyksen tarkoituksen sekä sen emä oppi siihen, että on turvallista antaa vieraan ihmisen touhuta varsan kanssa, vaikka traileri on auki.
Kuten näkyy, järjestelmä on varsin simppeli. Ajetaan auto ja traileri laitumelle, aidataan sopivankokoinen alue yhdistelmän ympäri ja otetaan varsa ja emä sille puolelle. Tämän varsan tapauksessa emä ei suhtautunut aivan levollisesti ajatukseen trailerista, joten se kävi pariin otteeseen hakemassa varsansa pois, mikä pidensi koulutusaikaa jonkun verran.
Miten kauan menee opettaa varsa itse menemään traileriin oikein ajoitetun rapsutuspalkinnon avulla? Ei kauan. Väittäisin, että kaikkia varsoja kutittaa jossain vaiheessa, ja sitä kannattaa käyttää hyödyksi. Trailerihan on lähtökohtaisesti hevoselle vaikea paikka: kaikki hevoset karttelevat synnynnäisesti ainakin jonkun verran ahtaita, pimeitä paikkoja ja outoja alustoja. Siksikin on hyvä opettaa varsa ihan pienenä siihen, että traileri on mukava ja kannattava paikka, johon kannattaa mennä. Eihän tämä riitä: varsaa pitää totuttaa erikseen kaikkiin kymmeniin lastaukseen ja kuljetukseen liittyviin asioihin sekä yleistää opittu, mutta tuollainen perusharjoitus olisi hyvä tehdä ihan alkuun ja jatkaa sitten muihin osiin.
Pidän myös räätälöityjä lastauskursseja: jos kiinnostuit ja haluat järjestää oman lastauspäivän tallillesi, ota yhteyttä! Sähköpostiosoite on m.tallberg@kolumbus.fi, puhelinnumero 050-520 3598 ja Facebook-viestikin tavoittaa: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus
Ai niin, se video. Nyt en puhunut niin paljon asiaan kuulumatonta, joten äänikin on mukana.
Jätä kommentti Minna Tallberg Peruuta vastaus