Temple Grandin sanoi kirjassaan ”Animals in Translation”:
”The single worst thing you can do to an animal emotionally is to make it feel afraid. Fear is so bad for animals I think it’s worse than pain.”
Eli ”Kaikista pahinta, mitä pystyt eläimelle tekemään on saada eläin tuntemaan pelkoa. Pelko on niin paha asia eläimille, että uskon sen olevan kipua pahempi.”
”You almost have to work with animals to see what a terrible emotion fear is for them. From the outside, fear seems much more punishing than pain. Even an animal who’s completely alone and giving full expression to severe pain acts less incapacitated than an animal who’s scared half out of his wits. Animals in terrible pain can still function; they can function so well they can act as if nothing in the world is wrong. An animal in a state of panic can’t function at all.”
Eli ”Sinun pitää melkein työskennellä eläinten kanssa jotta pystyt näkemään, miten hirvittävä tunne pelko niille on. Ulkopuolelta katsottuna pelko näyttää paljon pahemmalta rankaisulta kuin kipu. Jopa eläin, joka on yksin ja näyttää tuntemansa suurtakin kipua on vähemmän lamaantunut kuin eläin, joka on suuren pelon vallassa. Eläin, joka tuntee hirvittävää kipua pystyy edelleen toimimaan: se voi toimia niin hyvin, että voi näyttää siltä, ettei mikään maailmassa ole vialla. Paniikissa oleva eläin on täysin toimintakyvytön.”
Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ihan ok aiheuttaa hevoselle kipua koulutuksen nimissä. Vaan sitä, että koulutustapa, joka perustuu kivun tuottamisen sijaan vain pelon tuottamiseen, ei myöskään ole oikein vaan voi olla yhtä paha sekin. Hevoset ovat pakoeläimiä ja ne säikähtävät helposti. Jos hevonen tuntee riittävän suurta pelkoa, se voi muistaa kaikki siihen liittyvät asiat loppuelämänsä ajan. Kannattaako tätä riskiä ottaa?
Tietenkin hevoset säikähtävät joskus. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta säikytetäänkö hevosta päivittäin tai viikottain tai kertaluontoisestikin tahallaan? Voisiko asiat silloin tehdä toisin? Mitä jos kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat ihmiset ajattelisivat jokaisen hevoselle tehtävän asian kohdalla, voisiko tämän tehdä myös säikyttämättä hevosta? Joskus siihen säikyttämättä tekemiseen menee kymmenen minuuttia kauemmin, joskus minuutin, joskus kymmenen sekuntia. Sillä ajalla on harvoin väliä ihmisen kannalta, mutta hevoselle sillä voi olla suurtakin väliä.
Kuva ei ole Suomesta vaan Saksasta. Ko. hevonen esiintyi maan suurimpien hevosemessujen suurella areenalla ja sen oli tarkoitus esittää korkean koulun hyppyjä.
Joskus kuulee sanottavan, että me emme Suomessa tiedä mitään hevosista vanhoihin hevosmaihin verrattuna, joista Saksa on yksi. Olen eri mieltä. Joka maassa on hyvää ja huonoa hevostenpitoa, hevostenkäsittelyä ja hevostenkoulutusta. Olen nähnyt niin paljon hyvää hevostenkoulutusta Suomessa, että olen ylpeä suomalaisesta osaamisesta hevosalallakin.
Tässä sitten korjaava kuvakollaasi niin silmälle kuin mielelle: nämä kuvat OVAT Suomesta. Asiat voi aina tehdä paremmin.
Raflaava otsikko johtui siitä, että tunsin tänään suurta iloa kun luin kovin surullisen Facebook-päivityksen. Kirjoittajan luvalla lainaan sitä täällä:
”Jouduimme päästämään taivaslaitumille rakkaan nuoren tammamme. Meillä oli onneksi reilu vuorokausi aikaa lopetuspäätöksestä itse lopetukseen, ja sen ajan käytimme siedättämällä hevosen lopetusaseeseen ja tulevaan lopetustilanteeseen.
Toisin sanoen hevonen talutettiin siihen paikkaan jossa lopetus tapahtuisi, annettiin kipollinen mysliä eteen. Isäntä, jonka toimesta hevonen myös lähtisi, esitteli lopetusasetta hevosen syödessä. Ensin vain pitämällä esillä, seuraavilla kerroilla jo asetta heiluttaen, kolistellen ja tähdäten. Tätä toistettiin useaan kertaan.
Näin meillä oli viimeisenä aamuna rauhallinen hevonen jonka mielestä lopetuspaikka ja lopetusase olivat hurjan mukava asia.”
AIna ei kotona ole asetta, eikä kaikkia lopetuksia hoideta ampumalla, mutta ideahan on mitä hienoin ja tuossa tapauksessa hevosen omistajat saavat kyllä kymmenen pistettä siitä, että tuollaisessa tilanteessa tajusivat harjoitella tulevaa. Hevostahan voi asteittain siedättää kiinni pitämiseen ja aseeseen vaikka juuri ennen lopetusta. Ja jos lähtee siedättämään hevosta lopetukseen liittyviin asioihin silloin, kun hevonen on täysissä voimissaan, voi siihen siedättämiseen käyttää jotain muuta metallista esinettä, joka on riittävän samankaltainen. Vain mielikuvitus on rajana.
Ja hevoselle sillä voi olla suurta väliä silloinkin, kun hevosta ei kohta enää ole.
Minna Tallberg 