Olen käynyt jo vuosien ajan katselemassa mahdollisimman luonnollisissa oloissa eläviä hevosia aina kun siihen on tarjoutunut mahdollisuus. Jokaisen, joka hevosia harrastaa, olisi hyvä nähdä hevosia sellaisissakin oloissa, missä resursseista ei ole pulaa ja missä ihmiset eivät vaikuta niiden käyttäytymiseen edes seinien tai aitojen muodossa. Tämä ei tarkoita, että mielestäni kaikkien hevosten tulisi saada elää vapaudessa. Minustakin on hauskaa, että meillä voi olla hevosia ja harrastaa niillä mitä haluamme (toki mielestäni hevosharrastuksen kuuluu olla hevosellekin pääosin mukavaa, ei vain ihmiselle). Mutta jokaisella hevosihmisellä pitäisi myös olla selkeä mielikuva siitä, millainen on normaalisti käyttäytyvä hevonen, jotta tunnistaa poikkeavan käyttäytymisen. Ellei sitä tunnista, sen syihin ei osaa puuttua ja hevosen hyvinvointi voi kärsiä.
New Forestissa oli esimerkiksi hauska nähdä, miten pienet perhelaumat (2-4 ponia) pystyivät liikkumaan melko lähellä toisiaan ilman ongelmia. Keskinäinen sopimus siitä, mikä etäisyys toisiin pidetään, näytti pitävän. Kaikissa paikoissa yhteistä on ollut hevoslauman tyyneys ja aggressiivisen käyttäytymisen puute: kun tilaa on ja ruokaakin riittävästi tai ainakin joka puolella saman verran, hevoset ovat todella säyseitä ja ystävällisiä toisilleen.
Viime viikolla kävin taas (ensimmäinen kerta taisi olla vuonna 2003) Saarenmaalla, missä valtavilla merenrantalaitumilla pidettävät eestinhevoslaumat elävät melko vapaasti. Ori, sen astutettavat tammat ja tammojen sen vuotiset varsat elävät kesän yhdessä ja kun yhdellä laitumella saattaa olla kokoa yli 100 hehtaaria, eivät aidat tule vastaan ihan heti.
Tänä vuonna kävin aikaisemmin kuin edellisinä vuosina: vasta osa tammoista oli varsonut ja vaikutti siltä, että ori olisi päästetty paikalle vasta ihan hiljattain. Ensimmäisenä päivänä lauma oli todella levoton ja seuraavana päivänä jo merkittävästi rauhallisempi. Levottomuudella oli kuitenkin tällaiselle hevosia opiskelevalle hyötynsäkin: opin esimerkiksi, miksei edellisvuosien oriit ole kiinnittänyt varsoihin minkäänlaista huomiota ja myös, miksen ole koskaan aiemmin nähnyt astuvan oriin pureutuvan tamman harjaan, mikä on käsittääkseni aika yleistä ihmisten hoivissa astuville oreille. Keksitkö vastauksen?
Opin myös, miten näppärästi tammat osaavat pitää varsoistaan huolta kun lauma on jonkinlaisessa hälytystilassa ja miten tarkasti ne kielsivät varsoja leikkimästä niin kauan, kun tilanne oli päällä. Hevosten kyky tarkkaan viestintään ja niiden sosiaalinen lahjakkuus jaksaa aina vaan ällistyttää.
Tuntuu siltä, kuin hevosten ja ihmisten välisessä yhteistyömahdollisuuksissa on vasta raapaistu pintaa. Mitä enemmän näen hevosia viestittelemässä keskenään, sitä enemmän tuntuu siltä, että ihminen käyttää suurimman osan ajasta ihan liikaa painetta hevosen kanssa toimiessaan. Jospa kaikki hevosten kanssa toimivat ryhtyisivät järjestelmällisesti kokeilemaan: kun löytyy joku tapa, millä hevosen saa toimimaan halutulla tavalla, seuraavaksi kokeilisi aina astetta kevyemmin. Jos tämä toimii, vielä kevyemmin. Hevosille voi ”huutaa” paineella tai apujen käytölläkin – ja kuten Ratsastajainliiton kampanja aikanaan ansiokkaasti muistutti: Älä huuda, hevonen kuulee kuiskauksenkin.
Minna Tallberg 
Vaikka ei olisi mahdollisuutta mennä katsomaan villejä tai edes puolivillejä hevosia pelkästään suurella laitumella laumassa eläviä hevosia katselemalla voi oppia paljon siitä miten ne kommunikoivat. Näin nettiaikana on myös aika helppo löytää videoita villihevosista. Tuosta esim. näkee miten monella eri tavalla ja monesta eri asemasta suhteessa toiseen hevoseen ne paimentavat toisiaan. Jos hevosen mielentila ja tunnelma tekemisessä on sama kun tuossa videossa uskoisin että silloin ollaan ainakin oikeilla jäljillä tekemisessä.
Maailmassa on aina ollut paljon hevosmiestaitoa mutta suurin osa siitä on aina ollut hevosilla. Kannattaa katsoa niitä jotka sen parhaiten osaavat eli hevosia.