Armon vuosi 2015

Minulla on vääränmalliset peukalot. Ne ovat mutaatiopeukalot: lyhyet ja leveät. Ne eivät mahdu kaikkiin naisten käsineisiin ja ne naksuvat välillä. Jos mahtuvat käsineisiin, käsineiden peukalo on liian pitkä ja lepattaa. Lisäksi niiden kynsi on leveämpi kuin mitä on korkea ja se näyttää hassulta. Nykyisillä kosketusnäyttöpuhelimilla on ihan turha haaveilla näpyttelevänsä niillä tekstareita tai pitkiä vastauksia Facebookissa. Kokeile itse, miten näpyttelet tekstaria yhdellä kädellä ilman, että käytät peukaloa? Niinpä. Mahdotonta, ellei puhelin ole pöydällä.

Tämä kaikki on totta, mutta se on nykyään myös vitsinä heitetty. Minulla on toimivat ja hyvät peukalot ja sitäpaitsi Megan Foxilla on samanlaiset. Koska minä olen jo onnistunut pääsemään siihen ikään, jolloin pitää ensin katsoa uuden vuoden numeroa, sitten muistella syntymävuotensa ja sitten vähentää toinen toisesta koska ei nyt enää muista, onko tänä vuonna 42 vai 44, niin osaan ottaa omat vajavaisuuteni vähän kevyemmin kuin teininä.

Miksi aloitin peukaloista? Koska tunnen ihmisiä, moniakin, jotka soimaavat itseään kaikista virheistään eivätkä näe hyviä puoliaan. Minäkin teen välillä niin – onneksi nykyään yhä harvemmin. Soimaamisen tapa on nimittäin masentava ja hyödytön ja voi johtaa siihen, ettei näe muuta kuin virheitä. Itsestä ja seuraavaksi sitten muista. Jollei anna itselleen yhtään armoa, ei anna sitä muillekaan.

Mistä tämä armottomuuden kulttuuri on peräisin? Ei, en syytä tästä Alex Stubbia enkä edes perussuomalaisia. Minusta ongelma on syvemmälle juurtunut kulttuuriin. Ellet osaa itse paremmin, et saa arvostella. Ellet itse ole täydellinen, et saa pahastua mistään etkä halutakaan itsellesi parempaa kohtelua. Ethän ole ansainnut parempaa, sillä et itse ole täydellinen. Tuntuuko tutulta? Pitäisiköhän asialle tehdä jotain konkreettista?

Jos saisin päättää, julistaisin vuoden 2015 armollisuuden vuodeksi. Ei, en ole ryhtynyt uskonnolliseksi julistajaksi, eikä armolla mielestäni ole tekemistäkään uskonnollisuuden kanssa vaan jokapäiväisen elämämme. Mitä jos suhtautuisimme itseemme ja muihin armollisemmin ja alkaisimme näkemään kaikki muutokset parempaan voittoina, pienetkin muutokset? Jos tänä vuonna miettisimme, mikä on pienin mahdollinen muutos kohti parempaa ja aloittaisimme siitä? Jos tänä vuonna antaisimme itsellemme vähän enemmän armoa – ja muillekin? Antaisimme itsemme iloita pienistäkin onnistumisista – omien ja muiden. Suhtautuisimme omiin ja muiden vajavaisuuksiin vähän leppoisammin.

Miksi kuvassa on vasikka ja lintuja? Koska en tähän hätään löytänyt yhtään kissanpentukuvaa mielenkiintoa herättämään.

2014_06_sandla_0976

3 Kommenttia

  1. Pitääkö tekemisen olla täydellistä ja saako epätäydellistä arvostella?

    Michelangelo yritti aikoinaan tehdä Daavid patsaasta täydellisen mutta eipä hänkään siihen pystynyt. Patsaan kädet ovat liian suuret suhteessa vartaloon ja koska marmorikivi mistä patsas tehtiin oli epätäydellinen patsaan selästä puuttuu yksi lihas. Vähentääkö se teoksen arvoa? Se on silti kaikessa epätäydellisyydessään yksi maailman merkittävimpiä taideteoksia. Saako Daavid patsasta arvostella? Kun tuo yli viisimetrinen patsas 1500-luvulla pystytettiin kansa tuli kadulle mellakoimaan ja vastustamaan pystyttämistä. Historian yksi merkittävimmistä taideteoksista matkasi Firenzen kaduilla mätien hedelmien sateessa ei siksi minkälainen se oli taideteoksena vaan siksi mitä se edusti. Taidekriitikot ovat myös vuosisatoja tutkineet, arvioineet ja arvostelleet sitä.

    Miten tämä liittyy hevosten kouluttamiseen? Kouluttaminen ei ole koskaan ole täydellistä vaikka kouluttaja pyrkisi täydellisyyteen kuten ei Daavid patsaskaan ole vaikka Michelangelo siihen pyrki. Onko kouluttaminen huonoa jos se ei ole täydellistä? Onko Daavid patsas huono koska se ei ole täydellinen?

    Hevoset eivät vaadi täydellisyyttä. Ne antavat anteeksi ja korjaavat ihmisten virheitä koko ajan. Jos tekeminen olisi täydellistä hevoselta vietäisiin mahdollisuus käyttää omia aivojaan ja mahdollisuus ihmisen virheiden korjaamiseen. Siksi on hyvä että tekemisestä ei koskaan tule täydellistä vaikka täydellisyyteen pyrkiminen on hyvä tavoite. Täydellisyyteen pyrkiminen tekee tekemisestä parempaa vaikka siitä ei koskaan täydellistä tulekaan.

    Saako epätäydellistä arvostella? Ehkä pitäisi kysyä pitääkö arvostella kuten taidekriitikko eli huomioida virheet ja puutteet mutta arvostaa silti kokonaisuutta sellaisena kun se on eikä toimimalla kuten mätiä hedelmiä heittelevä, mellakoiva väkijoukko joka ei arvostele sitä mitä tekeminen oikeasti on vaan mitä se edustaa (Luonnollista hevosmiestaitoa, kilparatsastusta, eläinten käyttöä viihteessä jne.)

    1. Kiitos ja olen kanssasi aivan samaa mieltä. Kiitos muuten myös erityisesti siitä, että olet kommentoinut kirjoituksiani täällä: en ole kanssasi aina samaa mieltä, mutta olen päässyt niiden takia perehtymään moneenkin aiheeseen paremmin ja olen ylipäätään oppinut selkeämmäksi kirjoituksissani. On hirmu hauskaa, kun joku on eri mieltä ja tuolla tavalla kohteliaasti, tykkään perustella omia mielipiteitäni ja kursseilla ja luennolla ihmiset tuuppaavat aika paljon olemaan samaa mieltä kanssani (tai ainakin esittävät olevansa). Kiitos siis ja onnea uuteen vuoteen!

  2. ”Aina kun ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, minusta tuntuu että olen väärässä.” (Oscar Wilde)
    🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s