Voimme kouluttaa hevoselle vain sellaisia asioita, mihin sille on suotu synnynnäisiä mahdollisuuksia. Kyllä, voimme tehdä hevosesta joustavamman, vahvemman, yritteliäämmän ja taitavamman monellakin tavalla, muttemme voi opettaa sitä tekemään voltin ilmassa.
Aina, kun istumme hevosen selkään painomme häiritsee hevosen tasapainoa. Tämä ei tarkoita, etteikö hevonen voisi oppia pysymään hyvässä tasapainossa erilaisia liikkeitä suorittaessaan myös silloin, kun ihminen on sen selässä.
Se tarkoittaa, että monesti hevoselle olisi hyvä opettaa ensin liikkeet maasta niin, että se saa mahdollisuuden oppia tekemään niitä ilman ihmisen painoa. Silloin se voi aloittaa oikeiden lihasten kehittämisen ko. liikettä varten ja silloin se pärjää heti paremmin, kun ihminen pyytää samaa asiaa selästä.
Koulutetaan hevosiamme niin, että annamme niille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet onnistua! Kun hevoselle muodostuu käsitys siitä, ettei ihminen vaadi siitä ikinä mahdottomia asioita, sen luottamus sekä ihmiseen että yhteistyöhön kasvaa.
Kyllä, hevonen voi oppia menemään piaffia vaikka eteen-alas venyttäen. Pieni paksu ponikin, jos sillä on rakenteensa puolesta edellytyksiä siihen.