Olennaiset asiat.

Terveisiä maailmalta. Tarkemmin sanottuna Equitana-messuilta, jossa yhdeksän päivän ajan esitellään ratsastusharrastuksen kaikkia osa-alueita. Edelliskerralla kävijöitä oli yli 200 000 joten kuten arvata saattaa, ihmisiä on paljon, tavaraa paljon ja hevosia paljon.

Messuilla näki kaikenlaisia esityksiä ja mieleen jäivät tietenkin parhaimmat ja pahimmatkin. Mutta ennen kaikkea mieleen jäi se olennainen asia, että hevonen on aina hevonen. Kuulostaa kliseeltä, tiedän. Mutta Equitanan ison areenan hälyssä ja valoissa edukseen erottuivat ne, jotka ottivat tämän tosiasian huomioon.

Se oli yksin. Sitä pelotti. Hyvin koulutettu hevonen ja sen nuorelle kouluttajalle täydet pisteet ohjelman muokkaamisesta niin, että hevonen pystyi esiintymään pelostaan huolimatta.

Yksin vai yhdessä?

Hevoselle ihminen ei ole koskaan toinen hevonen. Erityisesti silloin, kun ihminen istuu hevosen selässä, muttei maastakaan. Ihminen on aina hevoselle toissijainen ja niin sen kuuluu ollakin. Tämä ei tarkoita, etteikö hevosta voisi opettaa tuhannella eri tavalla toimimaan ihmisen kanssa, vaikkei olisi toisia hevosia paikalla. Tottakai voi. Tässä kirjoituksessa on yhdenlaiset ohjeet, miten.

Tämä tarkoittaa myös, että hevonen on aina rennompi, kun läsnä on toinen hevonen. Miksi emme käyttäisi ko. ominaisuutta hyödyksi sen sijaan, että yritämme jatkuvasti tuskan hiki otsassa taistella tätä hevosen lajityypillistä ominaisuutta vastaan? Tiedän, että esimerkiksi ratsastuskilpailuissa hevonen on useimmiten yksin radalla. Mutta ratsastuskilpailut on keksitty yli sata vuotta sitten. Silloin tiesimme ja välitimme paljon vähemmän eläinten tunteista ja käyttäytymisestä kuin nykyään.

Ne voisivat olla poneja

[vitsi] Olen ajatellut patentoida uuden järjestelmän. Nimiehdotuksia otetaan vastaan! Järjestelmään (TM) kuuluisi kahdeksan hevosta. Ne voisivat olla poneja. Pienehköjä, jo hieman iäkkäämpiä. Entisiä kaiken nähneitä kilpaponeja, ratsastuskouluponeja tai lastenponeja. Sellaisia sopivan kokoisia, että kaikki hevoset tunnistavat niitä hevosiksi (kurkkatkaapa joskus Hevosopiston hevosten ilmeitä, kun vuorossa on ponioripäivät ja minishettis kävelee ohi, selvästi liian pieni ei ole heti tunnistettavissa hevoseksi). Sopivan rauhallisia ja ahneita. Kuljetukseen, kisapaikkoihin ja yleisöön huolella totutettuja.

Ne tulisivat kutsusta paikalle kaikkiin hevostapahtumiin, mukanaan heinäverkot, heinää ja kentän tai maneesin kulmiin sopivat aidanpätkät. Kulmillahan tunnetusti ei tee mitään, joten siihen olisi sopiva sijoittaa nämä LajityypillisenKäytöksenRauhanLähettiläät (TM) (lyhenne LKRL), kaksi ponia per kulma. Ne seisoisivat kisojen ajan kulmissaan, söisivät heinänsä ja paheksuisivat ehkä hieman heinäverkkoa lähestyviä lajitovereita eli kisapaikan suorittajahevosia. Ne antaisivat hevosille henkistä tukea ja edistäisivät samalla ratsastajien turvallisuutta.

Ei niitä tarvitsisi olla kahdeksaa. Kaksi riittäisi: siinä kohdassa, mikä on kauimpana verryttelyalueesta.

Etummaisessa hevosessa on selkeää LKRL-ainesta.

Kuten nykyään tulee olla, LKRL-järjestelmän tavoitteena on kansainväliset markkinat. Siinä, missä kiiltäviä miljoonahevosia lennätetään seuraaviin olympialaisiin, voisi matkaan lähteä myös pienempi kone täynnä LKRL-poneja. Ne auttaisivat osaltaan parantamaan ratsastusurheilun mainetta ja pitämään lajit olympialaisissa. Mitä rennommat kisahevoset, sitä vähemmän tarvetta rumaan ratsastukseen, koviin kuolaimiin jne. [/vitsi]

Vitsit vitsinä, mutta seuraavan kerran kun lähdet matkaan kysy järjestäjiltä:

• Voisiko mukaan tulla joku sopiva poni? Voisiko se tulla hengailemaan kentän toiseen päähän, kun nuori hevonen menee radalle ensimmäisiä kertoja?
• Olisiko paikallaan tehdä uudet yleiset säännöt, jossa edellinen ratsukko velvoitetaan jäämään aina lähelle rataa odottelemaan, kunnes seuraavan suoritus on ohi?
• Olisiko kisajärjestäjän tallilla jo sopiva turvahevonen, joka voisi hengailla kulmassa ja syödä heinää?

Voisimmeko tehdä esiintymisistä ja kilpailuista hevoseläimille turvallisemman tuntuista ja näin asteen verran eettisempää?