Kanat, Kukko, Kanahaukka ja Herra Kolmevee Shetlanninponi

Tämä on jatkoa edelliselle postaukselleni sarjassa ”Tähtihetkiä hevosenomistajana”. Olkaa hyvä, osa 2. Tässä en tiedä, mokasinkohan itse niin kovinkaan paljon, mutta kokonaisuus oli ainakin kovin absurdi eli selvää Tähtihetkiainesta.

Kanat ja kukko

Meillä on kanoja ja kukko. Kukon nimi on Tauno, nimetty Tauno Palon mukaan (koska on kovin komea kukko). Kanat ovat Elovena, Siiri, Tilda, Hertta ja Helmi.

Kesäisin sallittuun aikaan kanamme ja Tauno ulkoilevat vapaana aidatulla pihallamme. Sen ympärillä kulkee korkea verkkoaita ja toistaiseksi kanat ovat pysyneet pihalla, vaikka ne maatiaissekoituksina ovatkin varsin hyviä lentämään. Tauno vie kanansa öisin sisälle kanalan orrelle ja aamulla ne tepastelevat taas viihtyisän oloisesti pihamaalla.

Herra Kolmevee Shetlanninponi

Koska – kuten osassa 1 kirjoitinkin – sähköpaimenessamme oli vikaa, Herra Kolmevee Shetlanninponi (HKS) oppi menemään langan alta ja oppi siinä samassa yhtä näppärästi tunkeutumaan myös aitaverkon ”sauman” läpi pihallemme. Se nyt ei ollut niin vaarallista, joten shetlanninponi sai laiduntaa osan kesästä pihalla. Pihaponitehtävästä olikin koulutuksellisesti paljon hyötyä koska ponista tulee lasten ratsu jolloin on erinomaisen hyvä, että se tottuu kaikkiin asioihin

Pihalla oli siis kanat, kukko ja shetlanninponi.

Olin itse sisällä, kuistin sisäovi kiinni ja ulko-ovi auki. Kuulen sitten ihan kamalaa kaakatusta ulkoa, sellaista hälytysääntä (sen tunnistaa lajista riippumatta aika lailla hälytykseksi). Ampaisen ulos ja näen, kuinka pihalta lähtee lentoon iso haukka, onneksi ilman kanaa.

Kanoja tai kukkoa ei näy missään, ne olivat menneet piiloon juhannusruusun alle eivätkä tulleet esille moneen tuntiin. HKS seisoi melko tyyneen näköisesti viininmarjapensaan vieressä, sen perusluonne on hevoseksi mitä pelottomin.

IMG_2169.jpg
Herra Kolmevee uuden tuttavuuden kanssa. Jännittää!

Koska pakottavista syistä minun piti heti mennä uudelleen sisälle, juoksin sisälle yhtä lujaa kuin olin tullut ulos. Silloin HKV:ssä heräsi se hevosten lajityypillisen käyttäytymisen muoto, joka näkyy tässä pyöräilykisavideossa erinomaisen hyvin. Kun jokin muukin kuin toinen hevonen lähtee lujaa vierestä, hevonen voi ”imeytyä” mukaan.

Juoksin siis portaat ylös ja kuulin takanani pienten kavioiden kopsetta. Käännyin kuistilla ympäri ja näin uteliaan kiinnostuneen näköisen punarautiaan ruunan lasikuistillamme.

Tarinan opetus: Älä vahvista sitä, mitä et halua nähdä uudelleen

Olen eläintenkouluttaja. Hetken verran siis mietin tapoja nopeasti naksutinkouluttaa ponia kävelemään portaita alas. Sitten järki voitti, katsoin nopeasti, ettei kuistilla ollut ruokaa, menin sisälle ja suljin oven. Poni kääntyi ketterästi ympäri ja käveli ulos ja portaita alas kuin olisi harjoitellut pitkäänkin portaissa kävelemistä. Menin sulkemaan ulko-ovenkin sen perässä.

Koska ponia oli jo hieman koulutettu, mikä tahansa mitä olisin siinä tilanteessa tehnyt olisi ollut sille vahviste eli palkinto. En halua, että poni oppii tulemaan kuistille uudelleen. Se on epäkäytännöllistä. Hillitsin siis kouluttamisviettiäni ja poni käveli itse alas.

Tiedän, ettei kaikilla ole halua eikä mahdollisuutta oikeasti elää hevostensa kanssa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että olen oppinut ihan mielettömän paljon hevosten käyttäytymisestä sillä, että olen päässyt seuraamaan niitä niin läheltä. Meillä hevoset ovat työkavereita, ratsuja ja eräällä tavalla myös perheenjäseniä. Sellainen laajennettu nykyaikainen uusperhe.

Tarinan opetus 2: Anna hevoselle mahdollisuus ratkoa tilanne itse

Hevonen on saaliseläin. Jos tilanne on jännittävä, se jännittyy. Silloin sen keho valmistautuu mahdolliseen pakoon. Kun menet siinä tilanteessa säätämään voi olla, että hevonen jännittyy enemmän, säikähtää ja tilanne on heti moninkertaisesti hankalampi.

Jos hevonen on hankalassa tilanteessa ja siihen on edes jonkunlainen sauma, anna hevoselle itselleen mahdollisuus. Mahdollisuus ratkoa itse tilannetta, mahdollisuus hallita omaa kehoaan ja mahdollisuus selviytyä. Se opettaa sitä selviytymään.

Ja tulipahan mieleen tuossa nuoria hevosia kouluttaessa, että kyllä yksi aivan avainasioita mitä olen saanut oppia Tuire Kaimiolta on, miten hevosta opetetaan itse hakemaan itsensä tasapainoon ratsastajan alla. Jos ihminen yrittää maasta tai selästä asettaa hevonen johonkin asentoon sen päätä tai jalkoja manipuloimalla, tulos ei koskaan ole samanlainen. Ei koskaan yhtä hyvä kuin jos hevonen oppii tekemään sen itse. Oli se shetlanninponin naksutinkouluttaminen kävelemään alas portaita tai apuohjia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s