Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, FEI:n tribunaali?

Kirjoitin lokakuussa 2016 blogikirjoituksen [linkki] Kevin Thorntonin tapauksesta, jossa hevonen kuoli sen jälkeen, kun ratsastaja oli monen silminnäkijän mukaan ajanut sitä raipalla laukkaamaan uupumukseen asti. Nyt FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) on saanut asian päätökseen eli ratkaisunsa on antanut FEI:n oma ”tuomioistuin”, jonka pj. on Laurent Niddam ja jäsenet Armand Leone ja suomalainen Henrik Arle.

FEI:n tiedote asiasta täällä [linkki]. Tiedotteen lopussa on linkki PDF-tiedostoon, jossa on koko lausunto. Tiivistelmä: Ratsastaja Thornton ja hänen hevostenhoitajansa kieltävät kaiken. Kahdeksan silminnäkijää (6 todisti tässä kuulemisessa) kuitenkin kertoivat keskenään samansuuntaisesti, että ratsastaja oli aggressiivisesti raippaa käyttäen ajanut hevosta laukkaamaan laukkaradan ympäri. PDF on pöyristyttävää lukemista (ja kyllä, Afrikan lapset näkevät nälkää, eli ongelmia on muuallakin, eikä se yhtään vähennä tämän ongelman vakavuutta.)

Lukekaa se alkuperäinen blogikirjoitukseni aiheesta. Ratsastus- ja hevosurheilun suurin uhka tällä hetkellä on sen sosiaalisen hyväksynnän menettäminen. FEI:lle pisteet siitä, että he ajoivat Thorntonille sentään kahden vuoden kilpailukieltoa. FEI:n tribunaali kuitenkin leikkasi tästä 5/6 pois.

Kirjoitan tästä joskus myöhemmin lisää.

Nyt mietin vain, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä, Henrik Arle ja kollegat? Jos hetkeksi leikitään, ettei hevosella ole mitään väliä, miten päätös vaikuttaa tähän tärkeimpään, eli hevosurheilun maineeseen ja tulevaisuuteen?

Ja jos joku vielä on sitä mieltä, että pystyyn nousevan hevosen paikka on kansainvälisissä kilpailuissa, olen eri mieltä siitäkin. Vaarallisella tavalla pystyyn nousevan hevosen paikka on eläinlääkärillä, uudelleen koulutuksessa, laitumella tai mullan alla. Ei kilpailuissa.

Pelkäävä hevonen, joka tuntee kipuaKuvan hevonen ei liity tapaukseen.

 

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: