Hevosten kesken

Potkivatko ja purevatko hevoset luonnossa toisiaan? Voidaanko tällä perustella hevosen lyömistä ja potkimista ratsastajan toimesta? Viikon keskusteluaihe netissä, ja ilokseni olen lukenut enemmänkin hevosen oikeutta kivuttomaan elämään puolustavia puheenvuoroja kuin toisenlaisia. Niitä toisenlaisiakin toki on, yhä edelleen, vuonna 2019. 

Potkivatko ja purevatko hevoset toisiaan luonnossa?

Kyllä, joskus. Luonnossa lähinnä orit kisaillessaan ja taistellessaan, joskus tammatkin kinastellessaan jostakin. Mutta kovinkaan yleistä se ei ole. Miksi? Koska luonnossa yleensä sellaiset hevoset, jotka eivät tule keskenään toimeen, pysyttelevät toisistaan kauempana. Hevosilla on lisäksi käytössään mahtava määrä erilaisia eleitä ja uhhkauksia, joilla ne välttävät mahdollisesti loukkaantumisiin johtavia yhteenottoja. Jos hevoset rutiininomaisesti potkisivat ja purisivat toisiaan, koko laji olisi vähemmän menestyvä kuin meidän hevosemme. Vammat tulehtuvat ja voivat luonnossa johtaa kuolemaan.

Kesyhevosemme joutuvat elämään rajoitetummin. Tilaa on vähemmän, ruokaa tarjotaan ainakin talvikaudella luonnottoman harvoin ja tekemistä on ylipäätään vähemmän. Koska hevosilla on monia olennaisia käyttäytymistarpeita, joista vain osan se saa tyydytettyä talli- tai pihatto-olosuhteissakin, se voi välillä ylikompensoida toimintatarvettaan ja suunnata se pelkästään syömiseen tai tarhakaverin vainoamiseen.

Kun laitamme hevosia yhteen, otamme samalla myös vastuun niiden hyvinvoinnista. Ruokintapaikkoja riittävästi (mielellään yksi heinäkasa enemmän kuin hevosia tai vielä paremmin, heinät tasaisesti ripoteltuna ympäri tarhaa) ja enemmän kuin yksi varjopaikka kesällä, vesisaaveja enemmän kuin yksi ja tarhassa molemmista päistä auki oleva lyhytkin väliaita, jonka taakse toinen hevonen voi tarpeen vaatiessa vetäytyä.

Jos siis hevoset potkivat ja purevat toisiaan, kokeile yllä olevia ohjeita. Jollei se auta, erota hevoset ja muodosta uusia yhdistelmiä. Ja muista, että jos hevoset voivat olla laitumella yhdessä ilman ongelmia, syy konflikteihin ei ole hevosissa itsessään vaan olosuhteissa. Älä kuitenkaan pidä poikkeavaa käyttäytymistä lajille ominaisena äläkä käytä poikkeavaa käytöstä oikeuttamaan ihmisen toimia, jos niihin sisältyy kivun tuottaminen hevoselle.

Voidaanko tällä perustella hevosen potkimista ja lyömistä ihmisen toimesta?

Tätä perustelua todellakin kuulee vielä, harvoin mutta kuitenkin. Tässä kuultaa läpi ajatustapa, jonka mukaan olisi jotenkin elintärkeää, että hevonen tottelisi ihmistä. Tärkeämpää kuin mikään muu. Tärkeämpää kuin esimerkiksi kilpailusäännöt tai eläinsuojelulaki.

Eläinsuojelulaki kieltää tuottamasta eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Sanan ”tarpeeton” käytöstä voidaan hyvin ajatella, että kärsimyksen tarpeellisuus riippuu asiayhteydestä. Voidaan siis tuottaa hevoselle kärsimystä esimerkiksi kun sitä hoidetaan eläinlääkärin toimesta, jotta se tervehtyisi. Voidaan varmasti myös käyttää raippaa tai pohkeita kipuakin tuottavalla tavalla saamaan hevosta liikkumaan eteenpäin jos se pysähtyy keskelle tietä ja auto on tulossa. (Sitten mennään kotiin harjoittelemaan, kunnes hevonen reagoi ihan normaaliin pohjeapuun välittömästi. Lue: tuhat toistoa apu-reaktio-apu loppuu.)

Mutta millainen on sellainen hevosen harrastus- tai kilpailukäyttö, joka oikeuttaisi kivun tai kärsimyksen tuottamisen? Ei sellaista taida ollakaan, niin hankalalta kuin tämä voikin tuntua hevosharrastajan tai -ammattilaisen mieleen. On vain ajan kysymys ennen kuin ulkomaailma ottaa hevosharrastuksen suurennuslasinsa alle ja silloin olisi todella hyvä, jos meillä olisi jo toimintatavat kunnossa.

Miksi tällä on väliä?

Olen puhunut muutamankin ratsastajan kanssa, joiden hevoset ovat oireilleet eri tavoin ratsastuksessa. Yksi ei nostanut oikeaa laukkaa, toinen lakkasi hyppäämästä esteitä, kolmas vastusteli kokoamista sileällä. Kaikilla yritettiin ensin ”paineen lisäämistä” eli sitä potkimista ja lyömistä, että tottelisivat. Kaikilta löytyi myöhemmin selkeä fyysinen syy, mikseivät voineet suorittaa, mitä ratsastaja halusi. Kaikilla ratsastajilla oli jälkeenpäin aika lailla huono omatunto siitä, että olivat kuunnelleet ohjeita, joissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin se ”paineen lisääminen”. Hevosen käytös antaa aina ihmiselle tietoa, ja runnomalla oma tahtosi läpi voit sinänsä kyllä vaientaa hevosen hetkeksi, mutta voit myös saada pahaa vahinkoa aikaan. Pakottamalla hevosta liikkumaan kivustaan huolimatta tuottamalla sille joko enemmän kipua tai pelottelemalla sitä, voit pahimmillaan aiheuttaa hevoselle pahankin vamman.

Ajoitus: Oppimisen edellytys

En nyt itsekään tarkoita, että aina pitäisi olla vain kevyttä painetta ja koskaan ei voisi apujen voimakkuutta lisätä. Oleellista on mielestäni, että hevonen on oppinut, miten paineesta tai avusta voi vapautua ja se, että sillä on mahdollisuus välttää sen voimistumista. Eli vaikka ihmistä miten kiukuttaisi, hän aloittaa silti kevyellä paineella tai vaikka sillä maiskutuksella. Ja ihan joka kerran, oli hevonen minuutti aiemmin tehnyt mitä tahansa, kun hevonen seuraa tätä ensimmäistä, kevyttä apua, se välttää kivun tai epämukavuuden tuottavan voimakkaamman avun.

Mitä rankaisuihin tulee, kun puhumme oppimisesta, ajoitus on tässäkin oleellinen. Hyvä esimerkki oikea-aikaisesta rankaisusta on sähköaita. Hevonen todennäköisesti oppii nopeasti välttämään siihen koskemista, koska ajoitus on riittävän hyvä. Mutta jos hevonen vaikka pysähtyy maastossa ylitettävän ojan eteen, väistää viisi metriä sivulle ja ratsastaja saatuaan tasapainonsa takaisin ryhtyy lyömään hevosta raipalla, kyseessä ei ole oikea-aikaisesta ja näin ollen tehokkaasta rankaisusta. Miksi?

Koska ajoitus on pielessä. Hevonen ei mitenkään pysty yhdistämään sen siihen, että se pysähtyi ennen ojaa vaan se todennäköisesti vain jännittyy ja säikähtää. Ojan ympäristöä, raippaa, metsää tai peltoa. Silloin se ei ole hevosen kouluttamista tai väärän käytöksen rankaisemista. Se ei myöskään opeta hevosta ylittämään ojaa.

Se oikeus toimintaan

Tämä on vaikea aihe, josta olen aiemminkin kirjoittanut [linkki]. Vaikka hevosala pitkälti toimii omassa kuplassaan, jossa olemme saaneet olla rauhassa kymmeniä, ellei sata vuotta, some ja ympäröivän maailman muuttuneet eläinkäsitykset voivat joskus yllättää meitä. Silloin koko alalle on aivan elintärkeää, että meillä on toimiva hevosten käsittely- ja koulutustapa, johon ei sisälly kärsimyksen tuottaminen. Lainaan itseäni, koska olen edelleen kaksi ja puoli vuotta myöhemmin samaa mieltä itseni kanssa, kas vain.

”Hevoskilpailut ovat kohta olemassaolonsa suurimman haasteensa edessä. Toistan itseäni: minusta on kivaa, että meillä on kilpailuja. Minä en ole tässä asiassa kilparatsastuksen vihollinen, päinvastoin. Mutta olen myös sitä mieltä, että hevosmaailman pitää nopeasti korjata epäkohdat hevosten kohtelussa, muuten tosiaan voi käydä kuten vinttikoiraurheilulle osassa Australiaa.

Kun jokin laji menettää ns. ”social license”nsä (linkki the Guardianin juttuun jossa määritellään asia niin, että ”Social licence can never be self-awarded, it requires that an activity enjoys sufficient trust and legitimacy, and has the consent of those affected. ” eli ympäröivän yhteiskunnan käsitys siitä, mitä on sopivaa tehdä eläimelle harrastuksen tai kilpailun nimissä muuttuu, voi olla, että jossain vaiheessa se muu maailma kieltää koko harrastuksen. Tai kilpailemisen. Tai molemmat.”

Se puree! Leikisti.

Ai niin, koska olen käsittänyt, että se on tosi oleellista niin vastaanpa kysymyksiin, jolla yritetään kyseenalaistaa asiantuntemukseni netin keskustelussa.
”Montako geepeehevosta olet itse kouluttanut?” En yhtään.

Lopuksi vielä mainospläjäys: Jos olet jumissa hevosesi kanssa, ja eläinlääkäri on jo parhaansa mukaan todennut sen kivuttomaksi ja asiantuntija varusteet sopiviksi, voin kyllä maksusta auttaa hevosen motivoimisessa ilman pelkoa ja kipua. Vaatii aika paljon väkertämistä eli kouluttamista, mutta ihan mahdollista se yleensä on. Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com tai p. 050-520 3598. Jollen pysty vastaamaan puhelimeen, laita perään tekstari jossa asiasi käy ilmi niin soitan takaisin. Hinnat löytyvät täältä [linkki] enkä lainkaan takaa, että ongelma ratkeaa yhdellä käynnillä – vaikka on sellaisiakin harvinaisuuksia tullut vastaan, yhdistettynä todella taitavaan hevosenomistajaan.