Hevosen hyvä elämä, osa 2

IMG_4915

”Äidillä on kylmä, pue villapaita!”

Tämä klassinen tokaisu ei aina ole lastenkaan kohdalla viisas, mutta me olemme sentään keskenämme samaa lajia. Kun miettii vanhanaikaista hevostenpitoa tulee aika usein mieleen, että ihmiset ajattelemattomuuttaan inhimillistävät hevosia uskoen, että hevoset mieluiten viettäisi aikaansa vertauskuvallisesti torkkupeiton alla sohvalla takkatulen ääressä. Olemme kuitenkin eri lajeja ja hevonen on ominaisuuksiltaan hyvin erilainen kuin ihminen. Millainen eläin hevonen sitten on?

Hevonen on laumaeläin, joka luonnossa elää pienissä perheryhmissä tai poikamieslaumoissa mutta erittäin harvoin yksin. Se on hyvin sosiaalinen eläin, joka on mestari välttelemään konflikteja ja viettää elämänsä vaeltaen useita kymmeniä kilometrejä päivässä. Se laiduntaa jopa 16 tuntia vuorokaudessa syöden sekä ruohoa että esimerkiksi pensaiden oksia, lehtiä ja kaarnaa. Se lähtee synnyinlaumastaan vasta parin vuoden ikäisenä jos silloinkaan. Kun se säikähtää, leikkii tai muuten liikkuu rivakammin, se yleensä pyrähtelee ja pysähtyy, pyrähtelee ja kävelee. Se on hyvä sietämään sekä kylmää että kuumaa.

Miten sitten vanhanaikainen hevostenpito sopii tälle eläimelle? Katsotaan sitä hieman tarkemmin. Vanhanaikaisessa hevostenpidossa (kokemukseni ovat pääosin 80-90-luvun Suomesta) hevonen suljetaan yksin pieneen koppiin, jossa sillä on tilaa noin 15 cm turpansa edessä ja häntänsä takaa. Sillä on umpinaiset seinät ympärillään sellaiseen korkeuteen, että sen on pidettävä päätään melko ylhäällä nähdäkseen lajitovereitaan.

Mikäli viereisen kopin hevonen ei ole sellainen yksilö, jonka kanssa hevonen viettäisi aikaa tiiviisti lähekkäin, hevonen yrittää saada sitä kauemmaksi esimerkiksi potku-uhkauksin tai pääuhkauksin siinä kuitenkaan onnistumatta. Hevosia seisotetaan kopissa 10-20 tuntia päivässä ja viedään ulos noin 20×30 m kokoiseen aitaukseen 2-10 tunniksi päiväksi, jokainen hevonen omaan aitaukseensa. Kun lämpötila laskee alle +10 asteen tai jos sataa, hevoselle puetaan loimi tai useampi vaikka hevonen tutkitusti on erinomaisen kylmänkestävä. Jopa kasvavat varsat kestävät kylmäkasvatusta, kunhan ruokinta on kunnossa. Jos pakkasta on -15 tai alle, hevoset eivät pääse ulos lainkaan koska tallin vesiputket jäätyvät.

Hevosta liikutetaan tunnin päivässä pääosin ravissa ja laukassa, jonka jälkeen se saa kävellä. Hevosia ruokitaan kolme kertaa päivässä  ja ne saavat koko ruoka-annoksensa yhtenä kasana turpansa eteen. Heinät on yleensä syöty noin puolessa tunnissa tai tunnissa, ja niin mahahapot jylläävät hevosen tyhjässä mahassa yli 15 tuntia vuorokaudessa (”hevonen pureskelee karsinan seiniä,” ”hevonen syö aitaa,” ”hevonen syö hiekkaa”).

En usko, että nykyhevoset joutuvat viettämään elämänsä ihan näin ankeissa oloissa. Silloin ainakin hevosilla oli ähkyjä, niiden jalat olivat usein turvoksissa yön jälkeen, ja aika moni taisi mennä osaamattomasta ratsastuksesta yhdistettynä pitkään paikallaan seisomiseen pysyvästi rikkikin. Aika moni silloinen hevonen asetettiin myös turvallisuussyistä elinikäiseen eristykseen ilman lajitovereiden seuraa.

Mistä tämä hevostenpitotapa sitten on saanut alkunsa?

Hevoslokerot historiaan, mihin kuuluvatkin.

Vanhanaikainen hevostenpito on lähtöisin käytännöllisyydestä. 1900-luvun melkeinpä puoleenväliin asti, ennen kuin autot ja traktorit yleistyivät, hevonen oli ennen kaikkea kulkuväline ja työkone. Kulkuvälineen ja työkoneen piti olla kätevästi saatavilla aina, kun tarve oli, ikäänkuin kirja hyllyssä tai haarukka laatikossa. Tästä lähti tapa pitää hevosia pilttuissa ja hieman myöhemmin karsinoissa. Koska niiden piti tehdä pitkiä päiviä ja rankkaa työtä ei ollut suotavaa, että ne tuhlasivat energiansa ylimääräiseen liikkumiseen tai lämpimänä pysymiseen. Tästä lähti tapa pitää hevosta seiosmassa sisällä lämpimässä talven yli. Koska heinä oli työlästä tehdä ja hankala säilyttää, oli parempi, mitä vähemmällä heinällä hevonen pärjäsi.

Nykyhevosten tilanne on erilainen. Heinäkuivurit ja säilöheinä ovat mullistaneet heinänteon, ja nykyään löytää etsimällä lähestulkoon joka hevoselle sopivaa heinää. Samalla kuitenkin hevosten käyttö on vähentynyt työhevosajoilta, ja yhä useamman hevosen ongelma on ylipaino. Mitä parempaa heinää, sitä vähemmän hevonen sitä tarvitsee, ja sitä pidemmäksi muuttuvat ne ajat, jolloin hevosen mahalaukku on tyhjä. Tulos on lisää mahahaavoja ja käytösongelmia (ja ratkaisu on jatkuvasti tarjolla oleva, vaikkei määrällisesti vapaa, heinä). Maailma on muuttunut sadassa vuodessa ja tieto on lisääntynyt. Olisiko nyt aika päivittää hevostenpitotapoja?

”Päästetään sitten kaikki hevoset irti preerialle!”

Tätäkin joskus kuulee, kun puhe kääntyy hevosten elinolosuhteiden parantamiseen. Ikäänkuin vaihtoehtoja on tasan kaksi: tehdään kaikki niinkuin ennenkin tai lopetetaan kaikki hevosharrastus kokonaan. Oikeastihan vaihtoehtoja on siellä välissä vaikka kuinka paljon. Pienilläkin muutoksilla voi hevosen elämänlaatu parantua paljonkin.

Jos hevonen tarhaa yksin, löytyisikö sille sopiva tarhakaveri? Jos ruokintavälit venyy pitkäksi, olisiko mahdollista järjestää jonkinlainen jatkuva korsirehutarjoilu verkon läpi? Jos hevosia pidetään sisällä pakkasilla ettei putket jäätyisi, onko talliin mahdollisuus järjestää muunlainen vesiputkien lämmitys tai nykyaikainen versio ämpärijuotosta? Voisiko hevonen tarhailla enemmän? Saisiko tarhoja laajennettua? Olisiko tallia peräti mahdollista muuttaa toimivaksi pihatoksi?

Pihatot yleistyvät nopeasti, eikä syyttä. Mitä enemmän hevostenomistajat perehtyvät lajiin nimeltä hevonen, sitä useammin he etsivät hevosilleen pihattopaikkaa. Ja tallinomistajathan kyllä seuraavat asiakkaidensa toivomuksia siinä, missä pystyvät. Saksalaisilla on hyvä nimi pihattoasumiselle: ”artgerechte haltung” eli jotakuinkin lajinmukainen hevostenpito. Pihatossa hevonen voi itse päättää, haluaako se olla ulkona vai sisällä, haluaako se seistä paikallaan vai liikkua.

”Eivät kaikki hevoset sovellu pihattoon!”

Tätäkin kuulee aika usein. Rohkenen olla eri mieltä. Totta tietenkin on, etteivät kaikki hevoset sovellu kaikkiin pihattoihin. Kaikki hevoset eivät tule kaikkien toisten hevosten kanssa toimeen. Kaikkia hevosia ei voi ruokkia saman kaavan mukaan. Kaikkia hevosia ei voida pistää pihattoon loimittamatta, mutta nykyään on olemassa ihan loistavan hyviä loimia jonka alla karvattomampikin hevonen voi asua ensimmäisen pihattotalvensa (toisena talvena karva on usein aivan eri luokkaa). Minun on vain lähtökohtaisesti mahdoton ymmärtää, että yhdellekään terveelle hevoselle olisi tarpeen seistä pitkiä aikoja aivan paikallaan ja hengittää lämmintä ilmaa. Tai että tämä olisi sillekään yksilölle parempaa kuin se, että se saisi itse määrätä liikkumisestaan.

Pihatto on tallia hieman vaativampi tapa pitää hevosia niin tallinpitäjälle kuin hevosen omistajallekin. Sama määrä lantaa pitää kerätä suuremmalta alueelta kuin kymmeneltä neliöltä. Ruokaa menee enemmän talvisin. Pitää varmistaa, että hevoset tulevat toistensa kanssa toimeen. Pitää tehdä yksilöllinen väkirehuruokinta mahdolliseksi. Ja hevosenomistajan pitää uskaltaa hakea hevosensa tarhasta, jossa on muitakin hevosia. Tästä huolimatta väittäisin, että hevosenomistajalle pihatossa asuvan hevosen kanssa harrastaminen on hauskempaa kuin tallissa asuvan hevosen. Hieman turvallisempaakin. Miksi?

Hevonen, joka saa halutessaan liikkua, ei niin usein ole kerännyt itseensä niin paljon patoutunutta liikkumisentarvetta, että sen pitää päästä purkamaan sitä hallitsemattomasti ratsastaja selässään. Hevonen, joka saa liikkua ympäri vuorokauden, on todennäköisesti sekä jaloistaan että suoliston toiminnaltaan hieman terveempi kuin paikallaan seisova. Lisäksi sopivassa hevosseurassa elävä hevonen on lähtökohtaisesti vähemmän stressaantunut kuin eristyksissä elävä hevonen, ja se heijastuu kaikkeen hevosen kanssa tekemiseen.

Kestää aikansa, ennen kuin hyvät pihatot ovat kaikkien hevosten saatavilla, mutta siihen asti voimme ihan pienillä muutoksilla parantaa hevosten elämänlaatua huimasti.

13 Kommenttia

  1. Yli tuhat vierailijaa yhden päivän aikana, eikä yhtään kommenttia? Tarkennettavaa löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta tarkennettakoon ensin yhtä asiaa: en ole loimitusvastainen, vaikka yllläolevasta kirjoituksesta näin voi päätelläkin. Kannatan loimitusta tarvittaessa ja silloin hyvällä loimella = yksi loimi, joka on mahdollisimman väljä, kevyt, hyvin istuva, kiristämätön myös lapojen päältä, vedenpitävä, hengittävä ja lämpötilaan sopiva.

    Olen kylläkin sitä mieltä, että valtaosa hevosista pärjäävät loistavasti ilman loimea useimmilla säillä, mutta poikkeuksiakin on. Kuivalla, kylmällä ilmalla hevoset vaikuttavat pärjäävän oikein hyvin vaikka miinusasteita olisi kolmekymmentä, syksyn ensimmäisillä räntäsateilla taas loimittaminen voi olla yhdelle sun toiselle tarpeen varsinkin, jos hevonen ei pääse sateensuojaan tai sitä ei ole opetettu suojaa käyttämään.

  2. Ei tähän voi kommentoida kuin että olen täysin täysin täysin samaa mieltä. Nyt kun suurin osa hevosistani asuu jonkilaisessa pihatossa olen tajunnut kuinka tehdä hevonen onnelliseksi.

  3. Loistavaa asiaa! Itsekin odotan innolla milloin pihattotarjonta lisääntyy ja kohtaa hyvät mahdollisuudet silti treenata. Maneesit yms.

  4. tästä on viimeaikoina ollut niin paljon puhetta, siksi varmaan ei niin paljon kommentoida? Minulla 35 hevosta onnellisesti pihatoissa 😉 allekirjoitan tekstisi!

  5. Hyvä kirjoitus Minna! Erityisesti pidin näkökulmastasi, joka ei ollut kummastakaan ääripäästä vaan täysin hevosen lajityypillisistä lähtökohdista kirjoitettu. Kannattaa lukea Jamie Jacksonin ”Paddock Paradise” -kirja. Se on yksi askel vielä pidemmälle ”pelkästä” pihattoasumisesta. Meillä kun ei rakennuksia ole voinut noin vain pihatoiksi järjestää, niin neljän hevosen lauma asuu Paddock Paradisessa. Toisin sanoen radalla, jossa on erikseen ruokinta, torkku/camping alueet (koko konsepti ei ole tuossa, tällä tähdätään nimenomaan kengättömyyteen joka kestää alustalla kuin alustalla). Hevoset liikkuvat todella paljon, ovat seesteisiä, iloisia, eivät partioi pelkästään ruoka-alueilla ja kuitenkin viettävät näin talvisaikaan yöt sisällä, syksyllä kävivät parin tunnin karsinalevolla alkuillasta ja saivat silloin toiset dieettiä ja toiset lisäruokintaa tarpeidensa mukaan. Laumautuminen ei tapahdu hetkessä, ja jotenkin koen hankalaksi ajatukseksi sen, että hevoset täysihoitotallin tapaan vaihtuisivat tai rytmi olisi erilainen lauman sisällä. Vielä kun saan tähän yhteyteen kaipaamani makuuhallin niin se on täydellinen ympäristö (ja toteutettua toisen radan monipuolisine alustoineen niin olen vielä onnellisempi ;-D)

    1. Hyvä kirja, olen lukenut ja toteutetaankin. Meidän hevosilla on ruokinta, väkirehuruokinta, (lämminvesi)piste ja makuuhalli mahdollisimman kaukana toisistaan.

  6. Järkimeininkiä! Vaikka oma polle ei pihatossa elä, niin mahdollistetaan ”hevosen mukaista elämää”.

  7. Luin jutun eilen, totesin että asiaa ja tulin tänään katsomaan onko kommentteja. 🙂 Siis toivot kommentteja? Olen niin samalla kannalla, että oikeastaan vain tämä herättää pienen huokauksen 😉 … kunpa olisikin vain sama määrä lantaa kerättävänä isommalta alueelta… mutta kun talvella syövät enemmän, tulee sontaakin enemmän. XD

    1. Niin tuleekin joo… Ja kiitos kaikille kommenteista, saa kommentoida myös vaikkei olisikaan samaa mieltä, lupaan kyllä hyväksyä sellaisetkin kommentit.

  8. Vastaväitteitä ei ehkä tule senkään vuoksi, että lähes kaikki tajuavat luettuaan tekstisi sen todeksi sydämmessään. Monet vain oman mukavuuteensa, tapojensa tai ulkoisten paineiden takia kieltävät nämä asiat ja tekevät ”niin kuin on aina tehty” tai yksinkertaisesti sen takia että vaihtoehtoisia täysihoitopaikkoja ei ole tarjolla.

    Itse olen 100% samaa mieltä kanssasi ja yritän omien ponien kanssa näitä periaatteita noudattaa. Paddock paradise on mahtava keksintö ja mahdollistaa hevosten liikkumisen myös rajallisilla alueilla. Kaikilla kun ei ole tarjota hehtaareja tilaa hevosilleen.

    Uskon että parinkymmenen vuoden päästä karsinatallit ovat vähemmistöä jo pelkkien työntekijäkustannusten takia. Perinteinen tallisysteemi on ihan älyttömän kuormittava ja vaatii liikaa manuaalista työtä. Pihattotalli on mahdollista automatisoida ja työvaiheet koneellistaa tehokkaasti. Esim. pienkuormaajalla ruokinnat ja siivoukset onnistuisi kätevästi. Paddock paradise myös aiheuttaa sen että lannat ovat vähän kontrolloidummin tietyissä paikoissa joista ne kauhan kanssa saisi kerättyä 🙂

    Toivottavasti kirjoitat lisää näistä aiheista!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s