Horses

Kuva-arvoituksen ratkaisu!

Pidin Eläinten viikon kunniaksi pienen kuva-arvoituksen, jossa kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kirjapalkinto. Tässä arvoituksen kuvat:

kuvapari_hevo

Lähes kaikki vastanneet lukivat hevosia täysin oikein. Mahtavaa!

Vasemmanpuoleisella hevosella oli muutaman kuukauden ikäinen varsa, jota se suojeli syystä tai toisesta vielä kovasti. Kun varsa lähestyi, piti tamman siirtää muita hevosia kauemmas. Seuraava kuvaruutu oli siis tällainen:

kiukiu

Oikeanpuoleinen hevonen oli juuri siirtynyt askeleen eteenpäin ja sen ystävä rapsutti sitä takareidestä. Edellinen kuva oli tällainen:

rapsraps.jpg

Kirjoitan luentoni perusteella kohta lisää hevosten käyttäytymisestä, ilmeistä ja eleistä mutta sillä aikaa olisi jokaisen hevosista kiinnostuneen ihmisen hyvä lukea ja katsella kuvia eläinlääkäri Mirjami Miettisen artikkelista hevosen kivusta ja sen tunnistamisesta.

Hyvää Eläinten Päivää!

Hyvää Eläinten Päivää!

Päivän kunniaksi pieni kuva-arvoitus ja arvonta! Ensimmäinen kuva on tämän päivän luennostani hevosten ilmeistä ja eleistä.

kuvapari_hevo

Mitä sinä näet vasemman hevosen ilmeessä, mitä oikean hevosen? Mikä on todennäköinen tunnetila? Mitä mahtaa tapahtua seuraavaksi?

Kommentoi niin olet mukana arvonnassa. Vastauksen ei tarvitse olla oikea, olet mukana silti. Palkintona Tuire Kaimion Eläinnäyttelijöitä-kirja, johon olen ottanut kuvat.

20161004_102911

Vastata saa Eläinten viikon loppuun asti, oikeat vastaukset (eli mitä tapahtui kuvanottohetkellä ja seuraavaksi) tulevat ensi viikolla.

Tätä saa jakaa! #hellästihevosenkanssa #enhallitsehevostanikivulla

Kesäkuun lyhytkurssit Sipoossa

Kesäkuun 2016 lyhytkurssit Sipoossa:

to 2.6. klo 17-19: Hevosen kouluttaminen käytännössä ***KURSSI ON TÄYNNÄ***
30 e (sis. ALV)

Opetatpa hevoselle vaikka ratsastajan kantamista, jalkojen nostamista tai traileriin menemistä, periaatteet ovat aina samat. Vaikka harrastaisit ratsastusta kerran viikossa ratsastuskoulussa, koulutat hevosta silloinkin!

Tämä parituntinen koulutuskerta antaa sinulle tiiviin tietopaketin siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä kannattaa kouluttaa niin, että siitä tulee luottavainen ja kevyillä avuilla toimiva.

Saat kokeilla kouluttamista itsekin!

su 5.6. klo 10-13: Luottamus & luoksetulo (enää 2 paikkaa vapaana!)
50 e (sis. ALV)

Miten luot ja ylläpidät luottamuksen itsesi ja hevosen välille?
Miten saat hevosen antamaan kiinni tarhasta ja laitumelta?
Miten opetat hevoselle toimivan luoksetulon ja yleistät sitä?
Miten toimit jos hevonen karkaa?
Entä jos näet väärässä paikassa vapaana olevia, vieraita hevosia?

Keskustelemme ensin periaatteista ja sitten harjoittelemme käytännössä.

pe 17.6. klo 10-13: Rohkeampi hevonen
50 e (sis. ALV)

Hevonen on saaliseläin, joka säikähtää helposti. Lisäksi hevosella on hyvä muisti ja se muistaa pitkään. Miksi hevoset pelkäävät yksin maastoon menemistä, maneesin nurkkaa tai kengittäjää? Miten voin opettaa hevosia suhtautumaan rohkeammin eri asioihin?

Käytäntöpainoitteinen harjoittelupäivä jossa opit siedättämisen ja vastaehdollistamisen periaatteet.

su 19.6. klo 10-13: Hevosen motivoiminen: Nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin
50 e (sis. ALV)

Hevosharrastus voi olla hevosellekin miellyttävää ja palkitsemalla hevosta saat kevyesti ja mielellään töitä tekevän kumppanin. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea: yleensä pienelläkin positiivisella lisällä hevosen asenne työntekoon muuttuu paljonkin. Harjoittelemme käytännössä ja opit, miten voit käyttää ruokapalkintoja turvallisesti.

Päivän teemana on kouluttamattoman hevosen totuttaminen varusteisiin.

ma 20.6. klo 17-19: Hevosen lastaus I: Miten opetan hevosen menemään traileriin? (Enää 3 paikkaa vapaana!)
30 e (sis. ALV)

Hevoselle traileriin meno ja kuljetettavana oleminen on lajityypillisesti vaikeaa. On kuitenkin aivan mahdollista opettaa hevonen itse haluamaan traileriin. Miten? Sitä harjoitellaan tällä kurssilla, joka jatkuu heinä- ja elokuussa.

Tämän kursssin pohjana on hyvä olla joko Hevosen kouluttaminen käytännössä -lyhytkurssi tai vastaavat tiedot kouluttamisen ja oppimisen periaatteista. Jos tiedät, mikä on positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen, positiivinen ja negatiivinen rankaisu, vastaehdollistaminen ja yleistäminen, tervetuloa suoraan lastauskurssille!

to 23.6. klo 17-19 Hevosen lastaus II: Vaikeutetaan ja yleistetään!
30 e (sis. ALV)

Pidemmälle lastauskoulutuksessaan ehtineiden hevosten kanssa harjoittelemme tehtävän vaikeuttamista ja yleistämistä. Miten saat hevosen menemään kyytiin myös kisoissa tai klinikalla?

Mitä meillä on?

Tilamme on Pohjois-Sipoossa keskellä kauneinta maalaismaisemaa. Meillä on eri-ikäisiä ja koulutustasoltaan erilaisia hevosia, joilla saat harjoitella kouluttamista. Otamme hevosen lajityypillisen käyttäytymisen huomioon kaikessa tekemisessämme. Meillä ei ole maneesia joten varauduthan tullessasi sopivin vaattein ulkona harjoittelemiselle. Jos käyt muilla talleilla, vaihda toiset ulkovaatteet ja kengät ennen meille tuloa tautien leviämisen estämiseksi. Kurssin järjestäjä ei vakuuta osallistujia, suosittelemme tapaturmavakuutuksen ottamista ennen paikalle tuloa.

Täällä ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä eikä hankalia hevosia. Täällä jokaisella on oikeus harjoitella rauhassa, vaikkei vielä osaisi. Meille ovat kaikki tervetulleita: niin ammattilaiset kuin aloittelevat ja kaikki siltä väliltä. Olet yhtä oikeassa oli tavoitteesi sitten rento yhdessäolo hevosen kanssa tai korkealla tasolla kilpaileminen.

Kiinnostaako yksityisopetus tai kurssipäivä omalle porukalle? Hinnat yksityistunnille 65 e/h ja kurssipäivä 620 e (sis. ALV). Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com ja 050-520 3598.

kuuranmaenkesakuu

Tieto lisää tuskaa – tai vähentää sitä

Suomen Ratsastajainliiton jäsenseura Operantit Ratsastajat ry on tehnyt SRL:n kevätkokoukselle esityksen kilpailusääntöjen muuttamisesta. Esitys on kokonaisuudessaan luettavissa täältä (linkki vie OpeRan kotisivuille).

Ajattelin tehdä tällaisen hyvin epävirallisen ja ainoastaan omaa käsitystäni edustavan yhteenvedon esityksestä tähän blogiin ihan siltä varalta, että joku ei jaksa lukea koko 2800 sanan esitystä lähdeviitteineen.

Esityksessä on kuusi kohtaa, joista toivotaan äänestettävän kevätkokouksessa yksi kerrallaan. Esityksen on kirjoittanut eläinlääketieteen lisensiaatti Mirjami Miettinen, joka teki vuonna 2015 valmistuneen tutkimuksen suomalaishevosten suun terveydestä (linkki vie koko tutkimukseen, joka on suomeksi, pdf-tiedosto).

Tutkimus on paikoin karua luettavaa:

78%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista havaittiin suun haavaumia. 63 %:lla hevosista oli akuutteja haavaumia ja 37 %:lla kroonisia haavaumia.”

Lähes neljällä hevosella viidestä, jotka ratsastettiin kuolaimella, oli siis haavoja suussa.

Tämä tutkimus oli se kimmoke, joka johti nyt SRL:lle lähetettyyn esitykseen kilpailusääntöjen muuttamisesta. Tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan voi vähentää sitä, mikäli sääntöjä nykyaikaistetaan hevosen hyvinvointia mielessä pitäen.

OpeRan esitys pähkinänkuoressa:
5 x lisää valinnanvapautta ja yksi kielto

 

  1. Turpahihnan käyttö vapaaehtoiseksi kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kouluratsastuskilpailuissa hevosella pitää olla turpahihna. OpeRa esittää, että vaihtoehtoja tulisi yksi lisää: hevosella voisi koulukilpailussa ratsastajan valinnan mukaan olla joko turpahihna tai ei turpahihnaa.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Turpahihna aiheuttaa sen, että hevosen posket painautuvat hampaisiin. Tämä voi aiheuttaa haavoja poskien sisäpuolelle ellei hampaita pyöristetä. Hampaiden pyöristäminen taas häiritsee heinän hienontamista.
    Hevosen suun terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta kouluratsastuksessa tulisi sallia ratsastaminen ilman turpahihnaa.

    Haluan ratsastaa turpahihnalla, ollaanko sitä kieltämässä?
    Ei olla. Jos sääntömuutos hyväksytään, voit edelleen kilpailla turpahihnan kanssa.

  2. Turpahihnan suurimman sallitun kireyden määritteleminen ja mittaaminen kilpailuissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kilpailusäännöissä todetaan, ettei turpahihna saa olla liian kireä muttei kuitenkaan määritellä, missä raja menee. Ehdotuksessa esitetään, että suurin sallittu turpahihnan kireys määritellään ja että sitä tarkistetaan kisoissa ISES:in turpahihnamittatikulla. (Linkki vie Youtube-videoon ko. mittalaitteesta.)

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Turpahihna voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta tai kipua ollessaan niin kireällä, että se painaa poskia hampaita vasten.

  3. Kuolaimettomien suitsien salliminen kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Kun nykyisin koulukilpailuissa on sallittu nivel- tai kankisuitsitus, ehdotuksen jälkeen ratsastaja saisi valita myös säännöissä sallitut kuolaimettomat suitset kilpailuihin.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Kuolaimia on käytetty jo tuhansia vuosia ja niiden käyttö on alkanut aikana, jolloin eläimen kipu ei ollut kovin tärkeä asia. Nykyään kuitenkin tiedetään, että kuolaimilla on helppo aiheuttaa kipua vahingossakin: kuolaimettomilla suitsilla paine kohdistuu vähemmän herkkiin osiin päätä.
    Miettisen tutkimuksessa 63 %:lla kuolaimilla ratsastetuista hevosista oli kuolaimesta johtuvia kulumia hampaissa ja 78 %:lla haavaumia suussa.
    Hollannissa, joka on yksi kouluratsastuksen supermaista, kilpaileminen kuolaimettomilla suitsilla on ollut sallittu helpoissa luokissa jo muutaman vuoden ajan ja päätös siitä, että kun kuolaimettomilla kilpailevat ratsukot nousevat vaikeisiin luokkiin ne voivat jatkaa kuolaimettomilla kilpailemista, on jo tehty.

    Haluan kilpailla kuolaimilla, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla.

  4. Nivelkuolaimella kilpailemisen salliminen kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä helpommat koululuokat ratsastetaan aina nivelsuitsituksella, vaativat ja vaikeat luokat käytännössä aina kankisuitsituksella. Esityksen mukaisen sääntömuutoksen jälkeen ratsastaja saisi kilpailla nivelsuitsituksella kaikissa luokissa.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan?
    Miettisen tutkimuksessa mitattiin myös hevosen suulaen korkeus, joka oli pienimmillään vain 24 mm. Jos hevosella on 12 mm paksu kuolain, tämä jättää kielelle tilaa vain 12 mm. Jos hevosella on paksu kieli ja matala suu, sille ei voi sovittaa kanki- ja nivelkuolaimia niin, että se ei aiheuttaisi hevoselle epämukavuutta. Lisäksi kankikuolain altistaa hevosta helpommin suun vaurioille vipuvarsivaikutuksen takia: pienempi paine saa aikaan suuremman paineen hevosen hammaslomaan.

    Haluan kilpailla kankisuitsituksella, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla. Jos ehdotus sääntömuutoksesta hyväksytään, voit edelleen kilpailla kankisuitsituksella niissä luokissa, jossa se on sallittu.

  5. Gramaanien käyttökielto verryttelyssä ja kilpailualueella kaikissa ratsastuksen lajeissaMitä tämä tarkoittaa? 
    Gramaanien käyttäminen ei olisi sallittu kilpailualueella eikä verryttelyssä.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Gramaaneilla on vipuvarsivaikutus ja voivat pakottaa hevosen pään ja kaulan staattiseen asentoon. Hevonen ei pysty silloin välttämään kuolaimen aiheuttamaa painetta. Gramaaneilla hevosta voidaan myös helposti pakottaa hyperfleksioon (=rollkur-asentoon), joka taas haittaa hevosen hengitystä, aiheuttaa sille stressiä ja epämukavuutta. Sveitsin ratsastajainliitto on jo kieltänyt gramaanit verryttelyssä.

  6. Kannusten käyttö vapaaehtoiseksi kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kouluratsastussäännöissä kannukset kuuluvat ratsastajan kilpailuasuun. Valekannukset ilman nuppia ovat sallittu.

    Miksi sääntömuutos tarvitaan?
    Kannukset (linkki vie Wikipediaan) ovat metallista valmistettuja apuvälineitä, jossa metallikärki käytetään hevosta kohti. Kannuksetkin ovat vähintään satoja vuotta vanha keksintö.
    Kannuksella ratsastaja voi aiheuttaa suuren pistemäisen paineen hevosen kylkeen pienelläkin pohjeavulla.

    Tärkein syy kannusten käytön muuttamiseksi vapaaehtoiseksi on kuitenkin periaatteellinen: Kouluratsastuksen tarkoitus on tehdä hevosesta luottavainen ja kuuliainen ja ratsastajan apuihin rauhallisesti vastaavan. Silloin on paikallaan sallia myös kilpaileminen ilman ylimääräisiä apuvälineitä.

    Haluan kilpailla kannuksilla, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla.

    Mihin menet, kilparatsastus?

    Mietin, kirjoitanko tätä viimeistä kappaletta lainkaan. Se kuulostaa nimittäin omiinkin korviini hieman typerältä. Tunteellinen, sentimentaalinen, you name it, I thought it. Mutta kirjoitanpa kuitenkin. Tästä voi jokainen hypätä yli.

    Synnyin hevoshulluna. Kuten Robert Vavra (linkki menee Vavran kuvagalleriasivulle) jossain hevosvalokuvakirjansa epilogissa kirjoitti, oli aivan kuin olisin syntynyt hullaantuneena siitä, miltä hevoset näyttävät, tuoksuvat ja tuntuvat.

    Luulen, että monikin tunnistaa tämän saman itsessään. Hevonen on kulkenut pitkän matkan ihmisten rinnalla ja aina on ollut ihmisiä, joille hevonen on ollut enemmän kuin työjuhta, kukuväline tai pihvi.

    Olen seurannut kilparatsastusmaailmaa tarkkaan 80-90-luvulla ja muistan elävästi, miten hienolta näytti parhaimmat kouluratsut silloisin silmin. Matador, Rubinstein, Donnerhall. Olen edelleen sitä mieltä, että hyvä kouluratsastus on ehkäpä hienointa, mitä ihminen voi nähdä.

    Tietoa on tullut valtavasti enemmän sitten niiden vuosien: niin maailmanlaajuisesti kuin yksittäisille ihmisille. Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan ennen.

    Viime vuosina on tullut yksi kiinnostava tutkimus toisensa jälkeen: hevosten käyttäytymisestä, terveydestä, hevostenpidosta, hevosten kognitiosta, oppimisesta, varusteiden vaikutuksesta ja jopa siitä, miltä näyttää kipeä ja pelkäävä hevonen. Opittua ei voi enää muuttaa: kun kerran opit näkemään hevosenkin pelon ja kivun sen ilmeestä, sitä näkee sitten sellaisissakin paikoissa, missä ennen kulki täysin tyytyväisenä.

    Tutkittuunkin tietoon kannattaa suhtautua varauksella, mutta ei sitä täysin voi sivuuttaakaan. Minusta tuntuu, että koko hevosharrastus ja kilparatsastuskin on tässä kohtaa käännekohdassa. Ellei hevosmaailma itse ota vastuuta laivansa kääntämisestä eli muuttuu vapaaehtoisesti itse nykytietämyksen mukaisemmaksi ja hevosten hyvinvoinnin huomioon ottavammaksi, joku muu taho voi kohta tehdä sen puolestamme.

    Se olisi minusta sääli: siinä voi hyvin mennä lapsi pesuveden mukana. Mutta tuntuu siltä, että kohta on käymässä kuten esimerkiksi maataloudelle jo kävi: yleinen mielipide muuttui ilman, että eläinten pito-olosuhteisiin tottuneiden tuottajien ”silmä” muuttui samassa tahdissa. Ihminen tottuu siihen, mitä näkee ympärillään, ja alkaa pitämään sitä normaalina.

    Ei, en edelleenkään ole sitä mieltä, että kaikki hevoset pitäisi päästää preerialle vapaaksi, kuten on tapana väittää, kun asia-argumentteja ei keksitä. Mutta olen sitä mieltä, että kaiken hevosten kanssa tekemisen on muututtava nykytietämystä vastaavaksi.

    Tämä tarkoittaa sitä, että perehdytään hevoseen eläimenä – ja toimitaan sen mukaan. Se on vähintä, mitä voimme tehdä. Ei ole mikään pakko aiheuttaa hevoselle kipua tai pelkoa, jotta sitä saa käsiteltyä, koulutettua tai kilpailutettua. Sen voi tehdä toisellakin tavalla.

    Tämäkin esitys herättää toivottavasti aiheellista keskustelua. Toivoisin kuitenkin, että pitäydyttäisiin keskustelussa, eikä Skepsiksen erinomaisen listan tapaisessa virheargumentoinnissa (linkki vie Skepsiksen sivuille).

    noseband
    Ei sen tältä kuulu näyttää,  vaikka asialla on erään keski-eurooppalaisen mahtimaan virallinen hevosalan oppilaitos.

Johtajuus ja eläinsuojelulaki

Sain haasteen: kirjoita jotain johtajuusajattelusta ja sen tuomista ongelmista hevosten kouluttamisessa. En ole johtajuusasioihin niin kovin perusteellisesti perehtynyt, vaikka olenkin lukenut joitain kirjoja ja kirjoituksia ja käynyt kauan sitten jokusen aiheeseen liittyvän kurssinkin. Pidän itse siitä, että hevoselle ensin opetetaan haluttu asia hyvin ja sitten vasta vaaditaan, että se myös tekee mitä pyydetään. Kokemukseni mukaan se yleensä riittää sellaisenaan eikä tarvitse miettiä, kokeeko hevonen ihmistä johtajakseen vai ei.

Mietin kuitenkin, onkohan sinänsä hyvää tarkoittavilla hevoskoulutuksen johtajuusteorioilla samanlainen historia kuin sittemmin täysin kumotuilla susitutkimuksilla, joiden perusteella pääteltiin koirienkin olevan laumaeläin, jolla on jäykkä ja aggressiivisesti ylläpidetty hierarkia. Eli katsottiinko normaalilla tavalla käyttäytyviä hevosia?

Tämä tuli mieleeni vahvasti tämän vuoden kesäkuussa, kun kävin ehkä jo kymmenettä kertaa Saarenmaalla kuvaamassa ja seuraamassa eestinhevoslaumaa 200 hehtaarin kokoisella merenrantalaitumella. Olen aikaisempina vuosina ollut paikalla silloin, kun ”vuoden ori” on jo ollut tammojen ja varsojen kanssa jonkin aikaa, ja niiden välinen elo on ollut huomiota herättävän rauhallista. Esimerkinomaisesti olen siis nähnyt orin kokoavan tammoja ja varsoja yhteen ”paimentamalla” niitä kasaan vain kaksi kertaa, ja olen kuitenkin seurannut näitä laumoja jo yhteensä yli kuukauden verran kymmentuntisia päiviä tai enemmänkin. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhdenkään hevosen ajavan toista hevosta millään tavalla laumasta pois – yhtä poikkeusta lukuunottamatta, josta lisäää alla.

Kun sitten vertasin näiden eestinhevosten ja esimerkiksi New Forestissa seuraamieni ponilaumojen sekä ihan omien hevosten keskinäistä käyttäytymistä siihen, miten hevosten ”luontaista käytöstä” kuvattiin eräissä kirjoissa ja miten perusteltiin ko. koulutustavan toimia ”johtajuuden ottamiseksi” aloin hieman epäilemään perusteluja sen luontaisuudelle.

Kesällä tulimme paikalle, kun ori oli todennäköisesti päästetty tammojen kanssa laitumelle edellisenä päivänä tai jopa samana aamuna. Sinä päivänä näimme paitsi todella levottomasti käyttäytyviä hevosia myös sen, kun kaksi tammaa ajoivat orin suureleisesti kauas pois: ori oli siis kehdannut (hyvin rauhallisesti ja pienieleisesti) paimentaa yhtä nukkumaan jäänyttä varsaa lähemmäs muuta laumaa. Edellisvuosina orit eivät koskaan ole juurikaan kiinnittäneet varsoihin mitään huomiota, ja tänä vuonna ymmärsin, miksi. Mutta seuraavana aamuna lauma oli jo rauhallinen.

2014_06_v_0456

Tämänvuotisen eestinhevoslauman levoton käyttäytyminen sai minut ajattelemaan niitä johtajuusteorioita, jossa perustellaan hevosen ajamista pois tai jatkuvaa jalkojen liikuttamista sillä, mitä hevoset luonnossa tai keskenään tekisivät. Ovatko teorioita kehittäneet ihmiset todella seuranneet ihmisiin tottuneita hevosia, joilla ei ole pulaa resursseista (kuten tilasta tai ruuasta) – vai villihevosia, joille ihmisen lähestyminen tai läheisyys on aihe hälytystilalle? Tai hevoslaumaa silloin, kun siihen tulee uusi hevonen? Sehän on toki hevosten luontaista käytöstä sekin, koska hevoset käyttäytyvät joskus niin, mutta eikö olisi parempi katsoa, miten toimii normaalitilanteessa käyttäytyvä hevonen? Ihmistenkin käyttäytymisestä voisi saada hieman vääristyneen kuvan jos katsoisi ihmisiä vain sotatilan vallitessa.

Jos haluat olla hevosellesi johtaja, haluatko olla hätätilan johtaja vai sellainen, jota kannattaa seurata rauhan aikana? Haluatko itse käyttäytyä kuten hevonen käyttäytyisi silloin, kun kaikki on hyvin – vai silloin kun kaikki on sekaisin? Ja ennen kaikkea: jos perustaa hevosen ja ihmisen välisen suhteen sille, mitä ihminen näkee hevosten keskinäisestä käyttäytymisestä, oletko varma, että matkit oikeita asioita?

Tähän väliin kirjasuositus: jos englanti mitenkään sujuu, lukekaa Mark Rashidin ”Life Lessons from a Ranch Horse”.

Rashid puhuu tärkeistä asioista ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa ja jakaa kirjassa opetukset kuuteen eri oppituntiin:

”Lesson 1: Carry a non-confrontational attitude
Lesson 2: Plan ahead
Lesson 3: Be patient
Lesson 4: Be persistent
Lesson 5: Be consistent
Lesson 6: Fix a setback and move on”

Summittainen käännös:

Ole rauhanomainen
Suunnittele
Ole kärsivällinen
Ole periksiantamaton
Ole johdonmukainen
Korjaa ongelmatilanne ja jatka työtä (älä jää vellomaan epäonnistumiseen)

Olen yrittänyt kursseilla ja yksityistunneilla vakuuttaa ihmisiä vähän samankaltaisesta asiasta ja päätynyt ilmaista sen näin:

Hevosten kanssa sitkein voittaa. Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole siis ystävällinen, selkeä, reilu ja sitkeä. Hevosten ja miksei ihmistenkin kanssa.

 

Mikä on tarpeellista?

Eläinsuojelulakimme on uudistumassa ja siihen voi vielä vaikuttaa. Sen jälkeen kun ryhdyin perusteellisemmin tutustumaan hevostenkoulutukseen, olen lukenut eläinsuojelulakia varmasti kerran kuussa. Miksi?

Hevosten kanssa työskennellessä näkee ja kuulee joskus asioita, jonka johdosta tekee välillä mieli virkistää muistia. Mitä eläinten kohtelusta vanhassa laissa ja asetuksessa sanotaankaan?

”Eläintä on kohdeltava rauhallisesti”

Sanatarkka lainaus nykyisestä eläinsuojelulaistamme (tarkemmin eläinsuojeluasetus 1996/396, 4/12). Minusta vanhankin eläinsuojelulain sanamuodot ovat paikoin aivan erinomaisia. Varmasti uudesta tulee paljon parempi, mutta tämäkin laki antaisi mahdollisuuksia vaikka kuinka hyvään valvontaan.

Kohdellaanko sinunkin hevostasi aina rauhallisesti? Sinun itsesi, mutta myös tallihenkilökunnan, eläinlääkärin, kengittäjän ja ratsastuksenopettajan toimesta?

Jos vastaus on kyllä, hyvä! Niin sen kuuluu ollakin: lain mukaan ja toki hevosen takia muutenkin.

”…eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.”

Tämä on mielestäni jälleen oiva sanamuoto. Mikä on tarpeeton? Jotta tietäisimme sen, pitää ensin miettiä, mikä on tarpeellinen.

Pelottelu ei kuulu hyvään hevosharrastukseen, oli harrastuksen laatu ratsastus, raviurheilu tai joku muu. Se ei toden totta kuulu myöskään hyvään hevoskoulutukseen. Silti pelkääviä hevosia näkee melko usein. Missä piilee ongelma?

Siinäkö, ettei pelkääviä hevosia tunnisteta vai siinä, ettei niiden uskota pelkäävän oikeasti? Niitä voidaan pitää ”kovapäisinä” tai ”kuumina” tai ”itsepäisinä”. Niistä voidaan sanoa, että ne yrittävät pomotella. Niitä pidetään johtajuusongelmaisina, kusipäisinä tai luonnevikaisina. Väittäisin kuitenkin, että usein kyse on hevosesta, joka ei reagoi kuten useimmat hevoset tekevät silloin, kun sitä pelottaa. Sellaiset hevoset, jotka puolustautuvat, voivat varsinkin saada väärän diagnoosin.

Näitä hieman toisin reagoivia hevosia  yritetään joskus palauttaa ruotuun käyttämällä voimakeinoja, jolloin hieman pelkäävä hevonen voi muuttua paljon pelkääväksi hevoseksi. Jos tämän paljon pelkäävän hevosyksilön tapa reagoida on sellainen ”hyökkäys on paras puolustus” -suuntainen, hevosesta voi tulla todella vaarallinen. Ja vaikka hevonen itselleen ominaisella tavalla vain sulkeutuisi kun ei pääse pakenemaan, se kärsii silti pelätessään.

Mikä sitten voisi olla tarpeellinen pelottelu? Olen aika usein käyttänyt lastausluennoilla ja -kursseilla tätä esimerkkiä. Joskus hevosella on ähky tai muu akuutti sairaus tai vamma ja se pitää kuljettaa klinikalle hoidettavaksi. Silloin ainakin itse ymmärrän oikein hyvin, jos hevosta laitetaan traileriin niillä keinoilla, mitä todetaan silloin tarpeellisiksi. Mutta tämä on mielestäni yksi harvoja tilanteita, jossa pelottelukin on oikeutettua eli tarpeellista. Klinikkareissun jälkeen viimeistään jokainen hevosenomistaja ymmärtää, että nyt pitää kouluttaa hevosta niin, että se menee traileriin ilman pelottelua. Ja hieman aiheen vierestä: aika moni lastausongelmainen hevonen on oppinut sellaiseksi silloin, kun sitä on kuljetettu kipeänä klinikalle. Se on huonoa tuuria.

Mitenkään ei kuitenkaan voi pitää tarpeellisena pelotella hevosta, joka ei mene traileriin, jos syy kuljetukselle on esimerkiksi kilpailu tai valmennus. Silloin oikea järjestys on ensin harjoitella lastaamista kotona ja sitten huolellisesti yleistää taitoa niin, että hevonen osaa mennä traileriin, pysyä siellä ja tulla sieltä rauhallisesti pois siinä tahdissa, kuin ihminen haluaa. Myös vieraassa paikassa. Vasta silloin hevonen osaa lastautua ja vasta silloin sitä voidaan kuljettaa ja olettaa, että se suorittaa perilläkin edes lähellä omaa tasoaan.

Hevosta ei lastata esimerkiksi vinssaamalla se riimusta traileriin – siinä voi hajota hevonen, traileri tai molemmat. Ja jos traileri hajoaa, hevonen harvoin pysyy ehjänä. Hevosen niska on herkkä ja ns. vetopaniikkivauriot eivät kovin harvinaisia. Jopa tämä vanha, uudistettava eläinsuojelulakimme kieltää eläimen vetämistä päästään niin, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Jos hevosta voi kouluttaa menemään traileriin ja pysymään siellä ilman, että sitä vedetään sinne väkisin, on kaikenlainen vetäminen kyllä tarpeetonta.

Kukaan ei välttämättä ole pelotellut hevosta tahallaan, jos hevonen on oppinut pelkäämään. Asioita sattuu ja tapahtuu hevosten kanssa. Jos hevonen taluttaessa kompastuu lumen peittämään ojaan ja säikähtää, se voi ryhtyä varovaiseksi ojien kanssa. (Kyllä, minulle kävi juuri näin yhden nuoren hevosen kanssa. Sitä sitten korjattiin joitain tunteja ihan hyvällä menestyksellä, eli palkitsemalla hevosta kun se lähestyi ojaa ja sitten kun hevonen ylitti sen.) Jos siis uusi hevosesi ei ylitäkään ojaa ensimmäisellä maastolenkillä, voi olla, että sille on joskus käynyt samoin. Silloin voi olla parempi opettaa hevonen haluamaan ojan ylittämistä sen sijaan, että päättelisi hevosen haluavan vain olla hankala ja pakottamalla hevonen keinolla millä hyvänsä ojan yli.

Sitten kun hevonen osaa, mielestäni sen täytyy myös tehdä pyydetty asia. Silloin kuitenkin ”voimakeino” on yleensä huomattavan kevyt – eli jos hevonen vaikka haluaisi mielummin olla trailerin ulkopuolella kuin sen sisällä vaikka se osaa mennä sisälle ja pysyä siellä niin riittää, että hevosta vaikka koputtaa kevyesti raipalla aina, kun se pysähtyy ja lopettaa heti, kun se liikkuu sisälle päin.

itselastautuva1

Case: Oire vs. Syy

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä valtavasta erosta, joka hevonen kokee jos ongelman korjaamiseen ryhdytään tukahduttamalla käytöstä eli oireita tai poistamalla saman käytöksen syy, jolloin käytöskin muuttuu ja pysyy yleensä paremmin uudenlaisena. Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa voi lukea enemmän aiheesta, mutta lyhyt versio aiheesta:

Oire on vastaus kysymykseen, mitä hevonen tekee – eli vaikka pysähtyy ennen ojaa. Syy löytyy selvittämällä, miksi hevonen tekee näin – meidän tapauksessamme sitä pelotti oja, koska se oli sellaiseen odottamatta kompuroinut. Ja kun tiedämme asioita hevosesta lajina (hevonen on rauhaisa ja sosiaalisesti taitava laumaeläin) niin voimme kyllä yleensä päätellä, että tapauksessa ”Hevonen ei ylitä ojaa/pidä jalkaa ylhäällä kengityksessä/hyppää estettä/mene traileriin” syy on joku muu kuin että hevonen olisi hankala tahallaan.

Tottakai hevonen on joskus vain oppinut välttämään jotain vähän epämiellyttävää tai huolestuttavaa tai epämukavaa asiaa. Välillä todella lennokkaasti. Mutta jollet ole asiasta aukottoman varma on parempi luottaa siihen, että hevosella on käytökselleen hyvä syy. Löydä syy.

Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

Luottamuksesta ja sen luomisesta

Tällä hetkellä teen enemmän töitä eläintenkoulutuksen parissa kuin valokuvauksen ja tällä hetkellä teen myös lähestulkoon pelkästään hevosten kanssa töitä. Työni on uusien asioiden opettamista, kaikenlaisten asioiden: niin maasta käsin jumppaa kuin nuorten hevosten ja varsojen peruskoulutusta. Kaikkeen koulutukseen sisältyy aina myös hevostenomistajien opettamista ja oma osa-alueensa on myös ongelmatilanteiden ratkaisua. Koska kaikki hevoset ovat erilaisia, ei mikään työkeikka ole samanlainen kuin toinen. En voisi toivoa mielenkiintoisempaa ja hauskempaa työtä.

Kun vastaan tulee työ, jossa ongelmavyhti kuulostaa valtavalta, ratkaisujen miettiminen on todella mielenkiintoista. Usein sitten aloitan vain jostain päästä, mitä kautta saan luotua uuden luottamuksen uudenlaisella koulutustavalla. Hevoselle, sillä joskus hevoset eivät vain pidä ihmisten seuraa turvallisena ja poistuisivat mielummin paikalta. Omistajalle, sillä usein epävarma hevonen tuntuu arvaamattomalta ja reagoi suuresti pieniinkin tapahtumiin. Hevosen ja omistajan välille, sillä näiden kahden välinen suhde vaikuttaa tietenkin kaikista eniten molempien elämänlaatuun.

Hevonen pysyy harvoin samanlaisena vuodesta toiseen, vaan useimmin se kehittyy johonkin suuntaan. Jos se on luottavainen ja tyyni, sitä koulutetaan ja käsitellään hyvin ja se saa olla kivuton, sen käytös muuttuu koko ajan luottavaisempaan suuntaan. Siitä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi käsitellä ja sen kanssa on hauska työskennellä

Jos hevosta taas vähän jännittää, se ei useinkaan valitettavasti jää siihen. Ajan saatossa huomataan, että hevonen jännittyy samoissa tilanteissa enemmän. Sitten se alkaa jännittyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa se ei aikaisemmin ole jännittynyt. Jännittynyt hevonen tuntuu aiheestakin kaikkea muuta kuin turvalliselta. Se reagoi suuremmalla tavalla ja säpsähtää yhä pienemmistä ympäristön tapahtumista. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kipittää pää pystyssä tai rynnätä eteenpäin ilman jarruja. Se voi vaikuttaa keskittymiskyvyttömältä ja joskus kuulee sanottavan, ettei se pidä ihmistä johtajanaan.

Hyvä puoli tässä asiassa on että vielä silloinkin, kun hevonen tuntuu ruutitynnyriltä ja harrastus kaikkea muuta kuin hauskalta, kurssi voidaan muuttaa. Jollei jännittymisen syy ole sellainen kipu, jota ei saa hoidettua, jännittymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla hevonen uudelleen niin, että se on rento ja tyyni. Joskus on aivan hämmästyttävää, millainen ero hevosessa saadaan aikaan lyhyessäkin ajassa.

Luottamusta luodaan olemalla hevoselle mahdollisimman ystävällinen, selkeä, reilu ja ymmärrettävä. Kun hevonen ymmärtää, mitä siltä halutaan, se tuntee olonsa turvalliseksi. Palkitsemalla kouluttaminen on yksi erinomainen tapa kertoa hevoselle, mitä siltä toivotaan: äänimerkki ja palkinto toimivat ikäänkuin tulkkina ihmisen ja hevosen välillä ja tuloksena on hevonen, joka oikeasti ymmärtää, mitä siltä toivotaan ja oppii ne asiat, joita sille halutaan opettaa. Samalla hevonen koko ajan oppii sen, että ihminen on turvasatama, jonka lähistöllä on hyvä olla. Siitä luottamus syntyy.

Silloin kun ongelmia on paljon, työ voi olla myös kaikista palkitsevinta. Vaikka työhöni sisältyy ehdottomasti vaitiolovelvollisuus tässä tapauksessa kysyin hevosen omistajalta, voisinko kertoa jotain julkisestikin hänen hevosestaan ja sen koulutuksesta, ja sain luvan siihen. Kiitos Satu: olen nimittäin varma siitä, että sinun ja Jannun tarina voi antaa toivoa aika monelle ”hankalan” tai jopa ”mahdottoman” hevosen omistajalle.

Jannun, 16-vuotiaan suomenhevosen, ongelma oli nimittäin hevosilla aika yleinen: se jännittyi. Yksi sen jännittymisen monesta oireesta oli tämä: se ei antanut tarhassa kiinni. Näin Satu kertoi hevosestaan:

”Ongelmamme on ollut että heppa ei anna kiinni tarhasta […] Hevonen on laumassa ja kun menen hakemaan niin se joko ottaa porukan mukaansa ja juoksevat edes takas tai sit se kiertää vaan heinähäkkiä ympäri mua karkuun.”

Kuten kuvasta näkyy, Jannun pyydystysongelma on onnistuneesti koulutettu pois. Ja hevonen on niin loistotyyppi, että olisin voinut vaikka viedä sen kotiin.

Tässä vielä lainaus Jannun omistajan viestistä ensimmäisen koulutuskerran jälkeen:

”Hevonen on silmin nähden muuttunut, se tulee heti luokseni heinähäkiltä kun menen tarhaan, tauon aikana se seisoo portilla ja oottaa paluutani, seuraa minua siitä koko ajan niin kauan että meen autoon ja lähen kotiin.”

Aloitimme siis opettamalla Jannulle, että ihmisen luo kannattaa tulla ja samalla se oppi, että ihmisten kanssa kannattaa tehdä asioita. Alussa seurasimme tarkkaan, milloin hevonen antoi ensimmäisiä eleitä siitä, että ihminen sai lähestyä ja etenimme siinä tahdissa, kun hevonen siedättyi. Kun edellinen vaihe sujui hyvin siirryimme aina seuraavaan: emme siis jääneet palkitsemaan esimerkiksi siitä, että Jannu tuli ihmisen luo tarhassa vaan sen piti lopulta antaa laittaa riimunaru kiinni riimuun. Tämä on yksi onnistuneen koulutuksen peruspilareista: edetään toki siinä tahdissa, mikä hevonen määrittelee, mutta edetään koko ajan kohti onnistunutta lopputulosta.

Ensimmäisellä käynnillä opetimme Jannulle, että tarhassa kannattaa tulla ihmisen luo ja antaa kiinni. Siedätimme myös hevosen uudelleen siihen, että ratsastaja menee selkään. Alla oleva kuva on toiselta koulutuskerralta, jossa Jannu harjoitteli pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä uudessa, rennossa mielentilassa.

_MG_0988

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013 klo 10.30 – 14.30

Tarkoituksena olisi tälläkin kurssilla lähteä siitä, että syyt lastausongelmiin poistetaan kouluttamalla ja kun vastaehdollistetaan (eli muutetaan tunnetila, jonka hevonen on liittänyt lastaukseen) niin oireetkin häviävät.

Ei oikotietä onneen, mutta usein se pitempi tie on kulkemisen arvoinen.

Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/620948967948243

Ilmoittautumiset sähköpostilla m.tallberg@kolumbus.fi tai tekstiviestillä p. 050-520 3598.

Hevosten yhdistäminen

Kirjoitin aiemmin siitä, että pitää katsella hevosia. Katsellaan:

Video on vain 46 sekunnin pituinen, mutta se kertoo yllättävän paljon hevosista ja siitä, miten sosiaalisesti taitavia, hienovaraisesti viestitteleviä eläimiä ne ovat. Videolla näkee mitä tapahtuu, kun kaksi hevosta saapuu uuteen paikkaan.

Laitumella on kaksi näille hevosille tuttua hevosta ja yksi niille ennestään tuntematon hevonen. Uudet hevoset ovat videolla vierekkäin liikkuvat tumma ruunivoikko ja tumma rautias. Pienempi voikko on näille hevosille vieras. Kuten näkee, hevoset juoksevat, mutta toisin kuin oikeasti pelottavassa tilanteessa, ne juoksevat aika maltillisella nopeudella ja ehtivät ikäänkuin ravata kauniisti, eivät hätääntyneinä laukkaa selkä notkolla ja pää ylhäällä.

Ihan videon alussa näkyy hyvin molemmissa ”uusissa hevosissa” pienimuotoinen pakoreaktio: hännän viuhuminen. Kun tekee hevosten kanssa töitä, kannattaa uusia asioita opettaessa tarkkailla hevosen reaktioita, myös pakoreaktioita, sillä ne kertovat usein jännittymisestä. Pakoreaktiot ovat niitä tahdosta riippumattomia eleitä, jotka hevonen tekee, kun se jännittyy tai kun tapahtuu kaksi asiaa aivan samanaikaisesti.

Pienempiin pakoreaktioihin kuuluu esimerkiksi hännän viuhuminen ja pään heiluttaminen. Suurempia pakoreaktioita ovat esimerkiksi pystyyn nouseminen, taaksenpäin potkiminen ja pukitteleminen. Videolla on käynnissä hevosille jännittävä tilanne ja tarkkasilmäinen katsoja voi laskea, kuinka monta erilaista pakoreaktiota videolla näkyy.

Videolla näkee myös, miten sujuvasti käyttäytymiseltään normaalit hevoset toimivat tällaisessa tilanteessa. Hevosten yhdistämisessä tämä oli aika lailla ihanteellinen tilanne: hevosilla ei ollut puutetta resursseista. Tilaa oli yli kolme hehtaaria, ruuasta, vedestä tai varjosta ei ollut pulaa.

Mitä tapahtuu suunnilleen kohdassa 0.10? Uudet hevoset joutuvat hieman liian lähelle aitaa ja etuvasemmalla lähestyy viides hevonen, joka ei videolla näy. Hevoset reagoivat lajilleen ominaisella tavalla ja antavat uusille hevosille tilaa.

0.20 paikkeilla näkee, miten enää toisilleen vieraat hevoset juoksevat. ”Uudet hevoset” esittävät vielä kauniisti tapaa, jolla jännittävässä tilanteessa hevosten välinen yksilöetäisyys pienenee lähes olemattomiin. Tätä hevonen saattaa tehdä myös ihmisen kanssa, jollei lajitovereiden seuraa ole tarjolla.

0.37 kohdalla näkee melko yleisen pakoreaktion: taaksepäin potkiminen. Sen tarkoitus on antaa pakenevalle hevoselle hieman lisäaikaa ja -tilaa, ja videolla näkee hyvin, miten voikko poni kohteliaasti lisää etäisyyttään hieman.

Hevosilla on todella monimuotoinen eleiden kirjo ja niitä kannattaa seurata aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos hevosilla on olosuhteet kunnossa eivätkä ne ole eläneet eristyksissä lajitovereistaan pitkään, uusien hevosten yhdistäminen käy yleensä ilman ongelmia. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, että järjestää suurimmat todennäköisyydet onnistuneelle tutustuttamiselle, tässä joitain vinkkejä:

– Mitä suurempi alue, sen turvallisempi. Hevoset juoksevat usein jonkun verran ennen kuin asettuvat.

– Mitä enemmän ruokaa, sen parempi. Vaikka hevosia ruokittaisiin muuten muutaman kerran päivässä, kannattaa heinätarjoilua lisätä jo muutamia päiviä ennen yhdistämistä ja runsaampaa (ja eri paikkoihin tarhaa tarjottuna) heinäruokintaa jatkaa yhdistämisen jälkeenkin. Kun ruuasta ei ole pulaa, lauman vanhat jäsenet eivät aja uutta jäsentä niin paljon heiniltä pois.

– Vesiastioitakin kannattaa olla totuttamisajan useita

– Rakenna tarhaan tai laitumelle väliaita, joka on auki molemmista päistä. Näin uusi hevonen voi väistää aidan taakse tarvittaessa.

– Jos katos tai pihatto on vähänkään sokkeloinen tai ahdas, aitaa se pois muutamaksi päiväksi ja päästä uusi hevonen tutustumaan siihen ensin yksin.

Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.