Horses

Kuva-arvoituksen ratkaisu!

Pidin Eläinten viikon kunniaksi pienen kuva-arvoituksen, jossa kaikkien vastanneiden kesken arvottiin kirjapalkinto. Tässä arvoituksen kuvat:

kuvapari_hevo

Lähes kaikki vastanneet lukivat hevosia täysin oikein. Mahtavaa!

Vasemmanpuoleisella hevosella oli muutaman kuukauden ikäinen varsa, jota se suojeli syystä tai toisesta vielä kovasti. Kun varsa lähestyi, piti tamman siirtää muita hevosia kauemmas. Seuraava kuvaruutu oli siis tällainen:

kiukiu

Oikeanpuoleinen hevonen oli juuri siirtynyt askeleen eteenpäin ja sen ystävä rapsutti sitä takareidestä. Edellinen kuva oli tällainen:

rapsraps.jpg

Kirjoitan luentoni perusteella kohta lisää hevosten käyttäytymisestä, ilmeistä ja eleistä mutta sillä aikaa olisi jokaisen hevosista kiinnostuneen ihmisen hyvä lukea ja katsella kuvia eläinlääkäri Mirjami Miettisen artikkelista hevosen kivusta ja sen tunnistamisesta.

Hyvää Eläinten Päivää!

Hyvää Eläinten Päivää!

Päivän kunniaksi pieni kuva-arvoitus ja arvonta! Ensimmäinen kuva on tämän päivän luennostani hevosten ilmeistä ja eleistä.

kuvapari_hevo

Mitä sinä näet vasemman hevosen ilmeessä, mitä oikean hevosen? Mikä on todennäköinen tunnetila? Mitä mahtaa tapahtua seuraavaksi?

Kommentoi niin olet mukana arvonnassa. Vastauksen ei tarvitse olla oikea, olet mukana silti. Palkintona Tuire Kaimion Eläinnäyttelijöitä-kirja, johon olen ottanut kuvat.

20161004_102911

Vastata saa Eläinten viikon loppuun asti, oikeat vastaukset (eli mitä tapahtui kuvanottohetkellä ja seuraavaksi) tulevat ensi viikolla.

Tätä saa jakaa! #hellästihevosenkanssa #enhallitsehevostanikivulla

Kesäkuun lyhytkurssit Sipoossa

Kesäkuun 2016 lyhytkurssit Sipoossa:

to 2.6. klo 17-19: Hevosen kouluttaminen käytännössä ***KURSSI ON TÄYNNÄ***
30 e (sis. ALV)

Opetatpa hevoselle vaikka ratsastajan kantamista, jalkojen nostamista tai traileriin menemistä, periaatteet ovat aina samat. Vaikka harrastaisit ratsastusta kerran viikossa ratsastuskoulussa, koulutat hevosta silloinkin!

Tämä parituntinen koulutuskerta antaa sinulle tiiviin tietopaketin siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä kannattaa kouluttaa niin, että siitä tulee luottavainen ja kevyillä avuilla toimiva.

Saat kokeilla kouluttamista itsekin!

su 5.6. klo 10-13: Luottamus & luoksetulo (enää 2 paikkaa vapaana!)
50 e (sis. ALV)

Miten luot ja ylläpidät luottamuksen itsesi ja hevosen välille?
Miten saat hevosen antamaan kiinni tarhasta ja laitumelta?
Miten opetat hevoselle toimivan luoksetulon ja yleistät sitä?
Miten toimit jos hevonen karkaa?
Entä jos näet väärässä paikassa vapaana olevia, vieraita hevosia?

Keskustelemme ensin periaatteista ja sitten harjoittelemme käytännössä.

pe 17.6. klo 10-13: Rohkeampi hevonen
50 e (sis. ALV)

Hevonen on saaliseläin, joka säikähtää helposti. Lisäksi hevosella on hyvä muisti ja se muistaa pitkään. Miksi hevoset pelkäävät yksin maastoon menemistä, maneesin nurkkaa tai kengittäjää? Miten voin opettaa hevosia suhtautumaan rohkeammin eri asioihin?

Käytäntöpainoitteinen harjoittelupäivä jossa opit siedättämisen ja vastaehdollistamisen periaatteet.

su 19.6. klo 10-13: Hevosen motivoiminen: Nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin
50 e (sis. ALV)

Hevosharrastus voi olla hevosellekin miellyttävää ja palkitsemalla hevosta saat kevyesti ja mielellään töitä tekevän kumppanin. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea: yleensä pienelläkin positiivisella lisällä hevosen asenne työntekoon muuttuu paljonkin. Harjoittelemme käytännössä ja opit, miten voit käyttää ruokapalkintoja turvallisesti.

Päivän teemana on kouluttamattoman hevosen totuttaminen varusteisiin.

ma 20.6. klo 17-19: Hevosen lastaus I: Miten opetan hevosen menemään traileriin? (Enää 3 paikkaa vapaana!)
30 e (sis. ALV)

Hevoselle traileriin meno ja kuljetettavana oleminen on lajityypillisesti vaikeaa. On kuitenkin aivan mahdollista opettaa hevonen itse haluamaan traileriin. Miten? Sitä harjoitellaan tällä kurssilla, joka jatkuu heinä- ja elokuussa.

Tämän kursssin pohjana on hyvä olla joko Hevosen kouluttaminen käytännössä -lyhytkurssi tai vastaavat tiedot kouluttamisen ja oppimisen periaatteista. Jos tiedät, mikä on positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen, positiivinen ja negatiivinen rankaisu, vastaehdollistaminen ja yleistäminen, tervetuloa suoraan lastauskurssille!

to 23.6. klo 17-19 Hevosen lastaus II: Vaikeutetaan ja yleistetään!
30 e (sis. ALV)

Pidemmälle lastauskoulutuksessaan ehtineiden hevosten kanssa harjoittelemme tehtävän vaikeuttamista ja yleistämistä. Miten saat hevosen menemään kyytiin myös kisoissa tai klinikalla?

Mitä meillä on?

Tilamme on Pohjois-Sipoossa keskellä kauneinta maalaismaisemaa. Meillä on eri-ikäisiä ja koulutustasoltaan erilaisia hevosia, joilla saat harjoitella kouluttamista. Otamme hevosen lajityypillisen käyttäytymisen huomioon kaikessa tekemisessämme. Meillä ei ole maneesia joten varauduthan tullessasi sopivin vaattein ulkona harjoittelemiselle. Jos käyt muilla talleilla, vaihda toiset ulkovaatteet ja kengät ennen meille tuloa tautien leviämisen estämiseksi. Kurssin järjestäjä ei vakuuta osallistujia, suosittelemme tapaturmavakuutuksen ottamista ennen paikalle tuloa.

Täällä ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä eikä hankalia hevosia. Täällä jokaisella on oikeus harjoitella rauhassa, vaikkei vielä osaisi. Meille ovat kaikki tervetulleita: niin ammattilaiset kuin aloittelevat ja kaikki siltä väliltä. Olet yhtä oikeassa oli tavoitteesi sitten rento yhdessäolo hevosen kanssa tai korkealla tasolla kilpaileminen.

Kiinnostaako yksityisopetus tai kurssipäivä omalle porukalle? Hinnat yksityistunnille 65 e/h ja kurssipäivä 620 e (sis. ALV). Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com ja 050-520 3598.

kuuranmaenkesakuu

Tieto lisää tuskaa – tai vähentää sitä

Suomen Ratsastajainliiton jäsenseura Operantit Ratsastajat ry on tehnyt SRL:n kevätkokoukselle esityksen kilpailusääntöjen muuttamisesta. Esitys on kokonaisuudessaan luettavissa täältä (linkki vie OpeRan kotisivuille).

Ajattelin tehdä tällaisen hyvin epävirallisen ja ainoastaan omaa käsitystäni edustavan yhteenvedon esityksestä tähän blogiin ihan siltä varalta, että joku ei jaksa lukea koko 2800 sanan esitystä lähdeviitteineen.

Esityksessä on kuusi kohtaa, joista toivotaan äänestettävän kevätkokouksessa yksi kerrallaan. Esityksen on kirjoittanut eläinlääketieteen lisensiaatti Mirjami Miettinen, joka teki vuonna 2015 valmistuneen tutkimuksen suomalaishevosten suun terveydestä (linkki vie koko tutkimukseen, joka on suomeksi, pdf-tiedosto).

Tutkimus on paikoin karua luettavaa:

78%:lla kuolaimia käyttävistä hevosista havaittiin suun haavaumia. 63 %:lla hevosista oli akuutteja haavaumia ja 37 %:lla kroonisia haavaumia.”

Lähes neljällä hevosella viidestä, jotka ratsastettiin kuolaimella, oli siis haavoja suussa.

Tämä tutkimus oli se kimmoke, joka johti nyt SRL:lle lähetettyyn esitykseen kilpailusääntöjen muuttamisesta. Tässä tapauksessa tieto ei lisää tuskaa vaan voi vähentää sitä, mikäli sääntöjä nykyaikaistetaan hevosen hyvinvointia mielessä pitäen.

OpeRan esitys pähkinänkuoressa:
5 x lisää valinnanvapautta ja yksi kielto

 

  1. Turpahihnan käyttö vapaaehtoiseksi kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kouluratsastuskilpailuissa hevosella pitää olla turpahihna. OpeRa esittää, että vaihtoehtoja tulisi yksi lisää: hevosella voisi koulukilpailussa ratsastajan valinnan mukaan olla joko turpahihna tai ei turpahihnaa.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Turpahihna aiheuttaa sen, että hevosen posket painautuvat hampaisiin. Tämä voi aiheuttaa haavoja poskien sisäpuolelle ellei hampaita pyöristetä. Hampaiden pyöristäminen taas häiritsee heinän hienontamista.
    Hevosen suun terveyden ja yleisen hyvinvoinnin kannalta kouluratsastuksessa tulisi sallia ratsastaminen ilman turpahihnaa.

    Haluan ratsastaa turpahihnalla, ollaanko sitä kieltämässä?
    Ei olla. Jos sääntömuutos hyväksytään, voit edelleen kilpailla turpahihnan kanssa.

  2. Turpahihnan suurimman sallitun kireyden määritteleminen ja mittaaminen kilpailuissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kilpailusäännöissä todetaan, ettei turpahihna saa olla liian kireä muttei kuitenkaan määritellä, missä raja menee. Ehdotuksessa esitetään, että suurin sallittu turpahihnan kireys määritellään ja että sitä tarkistetaan kisoissa ISES:in turpahihnamittatikulla. (Linkki vie Youtube-videoon ko. mittalaitteesta.)

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Turpahihna voi aiheuttaa hevoselle epämukavuutta tai kipua ollessaan niin kireällä, että se painaa poskia hampaita vasten.

  3. Kuolaimettomien suitsien salliminen kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Kun nykyisin koulukilpailuissa on sallittu nivel- tai kankisuitsitus, ehdotuksen jälkeen ratsastaja saisi valita myös säännöissä sallitut kuolaimettomat suitset kilpailuihin.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Kuolaimia on käytetty jo tuhansia vuosia ja niiden käyttö on alkanut aikana, jolloin eläimen kipu ei ollut kovin tärkeä asia. Nykyään kuitenkin tiedetään, että kuolaimilla on helppo aiheuttaa kipua vahingossakin: kuolaimettomilla suitsilla paine kohdistuu vähemmän herkkiin osiin päätä.
    Miettisen tutkimuksessa 63 %:lla kuolaimilla ratsastetuista hevosista oli kuolaimesta johtuvia kulumia hampaissa ja 78 %:lla haavaumia suussa.
    Hollannissa, joka on yksi kouluratsastuksen supermaista, kilpaileminen kuolaimettomilla suitsilla on ollut sallittu helpoissa luokissa jo muutaman vuoden ajan ja päätös siitä, että kun kuolaimettomilla kilpailevat ratsukot nousevat vaikeisiin luokkiin ne voivat jatkaa kuolaimettomilla kilpailemista, on jo tehty.

    Haluan kilpailla kuolaimilla, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla.

  4. Nivelkuolaimella kilpailemisen salliminen kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä helpommat koululuokat ratsastetaan aina nivelsuitsituksella, vaativat ja vaikeat luokat käytännössä aina kankisuitsituksella. Esityksen mukaisen sääntömuutoksen jälkeen ratsastaja saisi kilpailla nivelsuitsituksella kaikissa luokissa.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan?
    Miettisen tutkimuksessa mitattiin myös hevosen suulaen korkeus, joka oli pienimmillään vain 24 mm. Jos hevosella on 12 mm paksu kuolain, tämä jättää kielelle tilaa vain 12 mm. Jos hevosella on paksu kieli ja matala suu, sille ei voi sovittaa kanki- ja nivelkuolaimia niin, että se ei aiheuttaisi hevoselle epämukavuutta. Lisäksi kankikuolain altistaa hevosta helpommin suun vaurioille vipuvarsivaikutuksen takia: pienempi paine saa aikaan suuremman paineen hevosen hammaslomaan.

    Haluan kilpailla kankisuitsituksella, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla. Jos ehdotus sääntömuutoksesta hyväksytään, voit edelleen kilpailla kankisuitsituksella niissä luokissa, jossa se on sallittu.

  5. Gramaanien käyttökielto verryttelyssä ja kilpailualueella kaikissa ratsastuksen lajeissaMitä tämä tarkoittaa? 
    Gramaanien käyttäminen ei olisi sallittu kilpailualueella eikä verryttelyssä.

    Miksi sääntömuutosta tarvitaan? 
    Gramaaneilla on vipuvarsivaikutus ja voivat pakottaa hevosen pään ja kaulan staattiseen asentoon. Hevonen ei pysty silloin välttämään kuolaimen aiheuttamaa painetta. Gramaaneilla hevosta voidaan myös helposti pakottaa hyperfleksioon (=rollkur-asentoon), joka taas haittaa hevosen hengitystä, aiheuttaa sille stressiä ja epämukavuutta. Sveitsin ratsastajainliitto on jo kieltänyt gramaanit verryttelyssä.

  6. Kannusten käyttö vapaaehtoiseksi kaikissa kouluratsastusluokissaMitä tämä tarkoittaa?
    Tällä hetkellä kouluratsastussäännöissä kannukset kuuluvat ratsastajan kilpailuasuun. Valekannukset ilman nuppia ovat sallittu.

    Miksi sääntömuutos tarvitaan?
    Kannukset (linkki vie Wikipediaan) ovat metallista valmistettuja apuvälineitä, jossa metallikärki käytetään hevosta kohti. Kannuksetkin ovat vähintään satoja vuotta vanha keksintö.
    Kannuksella ratsastaja voi aiheuttaa suuren pistemäisen paineen hevosen kylkeen pienelläkin pohjeavulla.

    Tärkein syy kannusten käytön muuttamiseksi vapaaehtoiseksi on kuitenkin periaatteellinen: Kouluratsastuksen tarkoitus on tehdä hevosesta luottavainen ja kuuliainen ja ratsastajan apuihin rauhallisesti vastaavan. Silloin on paikallaan sallia myös kilpaileminen ilman ylimääräisiä apuvälineitä.

    Haluan kilpailla kannuksilla, ollaanko tätä kieltämässä?
    Ei olla.

    Mihin menet, kilparatsastus?

    Mietin, kirjoitanko tätä viimeistä kappaletta lainkaan. Se kuulostaa nimittäin omiinkin korviini hieman typerältä. Tunteellinen, sentimentaalinen, you name it, I thought it. Mutta kirjoitanpa kuitenkin. Tästä voi jokainen hypätä yli.

    Synnyin hevoshulluna. Kuten Robert Vavra (linkki menee Vavran kuvagalleriasivulle) jossain hevosvalokuvakirjansa epilogissa kirjoitti, oli aivan kuin olisin syntynyt hullaantuneena siitä, miltä hevoset näyttävät, tuoksuvat ja tuntuvat.

    Luulen, että monikin tunnistaa tämän saman itsessään. Hevonen on kulkenut pitkän matkan ihmisten rinnalla ja aina on ollut ihmisiä, joille hevonen on ollut enemmän kuin työjuhta, kukuväline tai pihvi.

    Olen seurannut kilparatsastusmaailmaa tarkkaan 80-90-luvulla ja muistan elävästi, miten hienolta näytti parhaimmat kouluratsut silloisin silmin. Matador, Rubinstein, Donnerhall. Olen edelleen sitä mieltä, että hyvä kouluratsastus on ehkäpä hienointa, mitä ihminen voi nähdä.

    Tietoa on tullut valtavasti enemmän sitten niiden vuosien: niin maailmanlaajuisesti kuin yksittäisille ihmisille. Tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan ennen.

    Viime vuosina on tullut yksi kiinnostava tutkimus toisensa jälkeen: hevosten käyttäytymisestä, terveydestä, hevostenpidosta, hevosten kognitiosta, oppimisesta, varusteiden vaikutuksesta ja jopa siitä, miltä näyttää kipeä ja pelkäävä hevonen. Opittua ei voi enää muuttaa: kun kerran opit näkemään hevosenkin pelon ja kivun sen ilmeestä, sitä näkee sitten sellaisissakin paikoissa, missä ennen kulki täysin tyytyväisenä.

    Tutkittuunkin tietoon kannattaa suhtautua varauksella, mutta ei sitä täysin voi sivuuttaakaan. Minusta tuntuu, että koko hevosharrastus ja kilparatsastuskin on tässä kohtaa käännekohdassa. Ellei hevosmaailma itse ota vastuuta laivansa kääntämisestä eli muuttuu vapaaehtoisesti itse nykytietämyksen mukaisemmaksi ja hevosten hyvinvoinnin huomioon ottavammaksi, joku muu taho voi kohta tehdä sen puolestamme.

    Se olisi minusta sääli: siinä voi hyvin mennä lapsi pesuveden mukana. Mutta tuntuu siltä, että kohta on käymässä kuten esimerkiksi maataloudelle jo kävi: yleinen mielipide muuttui ilman, että eläinten pito-olosuhteisiin tottuneiden tuottajien ”silmä” muuttui samassa tahdissa. Ihminen tottuu siihen, mitä näkee ympärillään, ja alkaa pitämään sitä normaalina.

    Ei, en edelleenkään ole sitä mieltä, että kaikki hevoset pitäisi päästää preerialle vapaaksi, kuten on tapana väittää, kun asia-argumentteja ei keksitä. Mutta olen sitä mieltä, että kaiken hevosten kanssa tekemisen on muututtava nykytietämystä vastaavaksi.

    Tämä tarkoittaa sitä, että perehdytään hevoseen eläimenä – ja toimitaan sen mukaan. Se on vähintä, mitä voimme tehdä. Ei ole mikään pakko aiheuttaa hevoselle kipua tai pelkoa, jotta sitä saa käsiteltyä, koulutettua tai kilpailutettua. Sen voi tehdä toisellakin tavalla.

    Tämäkin esitys herättää toivottavasti aiheellista keskustelua. Toivoisin kuitenkin, että pitäydyttäisiin keskustelussa, eikä Skepsiksen erinomaisen listan tapaisessa virheargumentoinnissa (linkki vie Skepsiksen sivuille).

    noseband
    Ei sen tältä kuulu näyttää,  vaikka asialla on erään keski-eurooppalaisen mahtimaan virallinen hevosalan oppilaitos.

Johtajuus ja eläinsuojelulaki

Sain haasteen: kirjoita jotain johtajuusajattelusta ja sen tuomista ongelmista hevosten kouluttamisessa. En ole johtajuusasioihin niin kovin perusteellisesti perehtynyt, vaikka olenkin lukenut joitain kirjoja ja kirjoituksia ja käynyt kauan sitten jokusen aiheeseen liittyvän kurssinkin. Pidän itse siitä, että hevoselle ensin opetetaan haluttu asia hyvin ja sitten vasta vaaditaan, että se myös tekee mitä pyydetään. Kokemukseni mukaan se yleensä riittää sellaisenaan eikä tarvitse miettiä, kokeeko hevonen ihmistä johtajakseen vai ei.

Mietin kuitenkin, onkohan sinänsä hyvää tarkoittavilla hevoskoulutuksen johtajuusteorioilla samanlainen historia kuin sittemmin täysin kumotuilla susitutkimuksilla, joiden perusteella pääteltiin koirienkin olevan laumaeläin, jolla on jäykkä ja aggressiivisesti ylläpidetty hierarkia. Eli katsottiinko normaalilla tavalla käyttäytyviä hevosia?

Tämä tuli mieleeni vahvasti tämän vuoden kesäkuussa, kun kävin ehkä jo kymmenettä kertaa Saarenmaalla kuvaamassa ja seuraamassa eestinhevoslaumaa 200 hehtaarin kokoisella merenrantalaitumella. Olen aikaisempina vuosina ollut paikalla silloin, kun ”vuoden ori” on jo ollut tammojen ja varsojen kanssa jonkin aikaa, ja niiden välinen elo on ollut huomiota herättävän rauhallista. Esimerkinomaisesti olen siis nähnyt orin kokoavan tammoja ja varsoja yhteen ”paimentamalla” niitä kasaan vain kaksi kertaa, ja olen kuitenkin seurannut näitä laumoja jo yhteensä yli kuukauden verran kymmentuntisia päiviä tai enemmänkin. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhdenkään hevosen ajavan toista hevosta millään tavalla laumasta pois – yhtä poikkeusta lukuunottamatta, josta lisäää alla.

Kun sitten vertasin näiden eestinhevosten ja esimerkiksi New Forestissa seuraamieni ponilaumojen sekä ihan omien hevosten keskinäistä käyttäytymistä siihen, miten hevosten ”luontaista käytöstä” kuvattiin eräissä kirjoissa ja miten perusteltiin ko. koulutustavan toimia ”johtajuuden ottamiseksi” aloin hieman epäilemään perusteluja sen luontaisuudelle.

Kesällä tulimme paikalle, kun ori oli todennäköisesti päästetty tammojen kanssa laitumelle edellisenä päivänä tai jopa samana aamuna. Sinä päivänä näimme paitsi todella levottomasti käyttäytyviä hevosia myös sen, kun kaksi tammaa ajoivat orin suureleisesti kauas pois: ori oli siis kehdannut (hyvin rauhallisesti ja pienieleisesti) paimentaa yhtä nukkumaan jäänyttä varsaa lähemmäs muuta laumaa. Edellisvuosina orit eivät koskaan ole juurikaan kiinnittäneet varsoihin mitään huomiota, ja tänä vuonna ymmärsin, miksi. Mutta seuraavana aamuna lauma oli jo rauhallinen.

2014_06_v_0456

Tämänvuotisen eestinhevoslauman levoton käyttäytyminen sai minut ajattelemaan niitä johtajuusteorioita, jossa perustellaan hevosen ajamista pois tai jatkuvaa jalkojen liikuttamista sillä, mitä hevoset luonnossa tai keskenään tekisivät. Ovatko teorioita kehittäneet ihmiset todella seuranneet ihmisiin tottuneita hevosia, joilla ei ole pulaa resursseista (kuten tilasta tai ruuasta) – vai villihevosia, joille ihmisen lähestyminen tai läheisyys on aihe hälytystilalle? Tai hevoslaumaa silloin, kun siihen tulee uusi hevonen? Sehän on toki hevosten luontaista käytöstä sekin, koska hevoset käyttäytyvät joskus niin, mutta eikö olisi parempi katsoa, miten toimii normaalitilanteessa käyttäytyvä hevonen? Ihmistenkin käyttäytymisestä voisi saada hieman vääristyneen kuvan jos katsoisi ihmisiä vain sotatilan vallitessa.

Jos haluat olla hevosellesi johtaja, haluatko olla hätätilan johtaja vai sellainen, jota kannattaa seurata rauhan aikana? Haluatko itse käyttäytyä kuten hevonen käyttäytyisi silloin, kun kaikki on hyvin – vai silloin kun kaikki on sekaisin? Ja ennen kaikkea: jos perustaa hevosen ja ihmisen välisen suhteen sille, mitä ihminen näkee hevosten keskinäisestä käyttäytymisestä, oletko varma, että matkit oikeita asioita?

Tähän väliin kirjasuositus: jos englanti mitenkään sujuu, lukekaa Mark Rashidin ”Life Lessons from a Ranch Horse”.

Rashid puhuu tärkeistä asioista ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa ja jakaa kirjassa opetukset kuuteen eri oppituntiin:

”Lesson 1: Carry a non-confrontational attitude
Lesson 2: Plan ahead
Lesson 3: Be patient
Lesson 4: Be persistent
Lesson 5: Be consistent
Lesson 6: Fix a setback and move on”

Summittainen käännös:

Ole rauhanomainen
Suunnittele
Ole kärsivällinen
Ole periksiantamaton
Ole johdonmukainen
Korjaa ongelmatilanne ja jatka työtä (älä jää vellomaan epäonnistumiseen)

Olen yrittänyt kursseilla ja yksityistunneilla vakuuttaa ihmisiä vähän samankaltaisesta asiasta ja päätynyt ilmaista sen näin:

Hevosten kanssa sitkein voittaa. Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole siis ystävällinen, selkeä, reilu ja sitkeä. Hevosten ja miksei ihmistenkin kanssa.

 

Mikä on tarpeellista?

Eläinsuojelulakimme on uudistumassa ja siihen voi vielä vaikuttaa. Sen jälkeen kun ryhdyin perusteellisemmin tutustumaan hevostenkoulutukseen, olen lukenut eläinsuojelulakia varmasti kerran kuussa. Miksi?

Hevosten kanssa työskennellessä näkee ja kuulee joskus asioita, jonka johdosta tekee välillä mieli virkistää muistia. Mitä eläinten kohtelusta vanhassa laissa ja asetuksessa sanotaankaan?

”Eläintä on kohdeltava rauhallisesti”

Sanatarkka lainaus nykyisestä eläinsuojelulaistamme (tarkemmin eläinsuojeluasetus 1996/396, 4/12). Minusta vanhankin eläinsuojelulain sanamuodot ovat paikoin aivan erinomaisia. Varmasti uudesta tulee paljon parempi, mutta tämäkin laki antaisi mahdollisuuksia vaikka kuinka hyvään valvontaan.

Kohdellaanko sinunkin hevostasi aina rauhallisesti? Sinun itsesi, mutta myös tallihenkilökunnan, eläinlääkärin, kengittäjän ja ratsastuksenopettajan toimesta?

Jos vastaus on kyllä, hyvä! Niin sen kuuluu ollakin: lain mukaan ja toki hevosen takia muutenkin.

”…eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.”

Tämä on mielestäni jälleen oiva sanamuoto. Mikä on tarpeeton? Jotta tietäisimme sen, pitää ensin miettiä, mikä on tarpeellinen.

Pelottelu ei kuulu hyvään hevosharrastukseen, oli harrastuksen laatu ratsastus, raviurheilu tai joku muu. Se ei toden totta kuulu myöskään hyvään hevoskoulutukseen. Silti pelkääviä hevosia näkee melko usein. Missä piilee ongelma?

Siinäkö, ettei pelkääviä hevosia tunnisteta vai siinä, ettei niiden uskota pelkäävän oikeasti? Niitä voidaan pitää ”kovapäisinä” tai ”kuumina” tai ”itsepäisinä”. Niistä voidaan sanoa, että ne yrittävät pomotella. Niitä pidetään johtajuusongelmaisina, kusipäisinä tai luonnevikaisina. Väittäisin kuitenkin, että usein kyse on hevosesta, joka ei reagoi kuten useimmat hevoset tekevät silloin, kun sitä pelottaa. Sellaiset hevoset, jotka puolustautuvat, voivat varsinkin saada väärän diagnoosin.

Näitä hieman toisin reagoivia hevosia  yritetään joskus palauttaa ruotuun käyttämällä voimakeinoja, jolloin hieman pelkäävä hevonen voi muuttua paljon pelkääväksi hevoseksi. Jos tämän paljon pelkäävän hevosyksilön tapa reagoida on sellainen ”hyökkäys on paras puolustus” -suuntainen, hevosesta voi tulla todella vaarallinen. Ja vaikka hevonen itselleen ominaisella tavalla vain sulkeutuisi kun ei pääse pakenemaan, se kärsii silti pelätessään.

Mikä sitten voisi olla tarpeellinen pelottelu? Olen aika usein käyttänyt lastausluennoilla ja -kursseilla tätä esimerkkiä. Joskus hevosella on ähky tai muu akuutti sairaus tai vamma ja se pitää kuljettaa klinikalle hoidettavaksi. Silloin ainakin itse ymmärrän oikein hyvin, jos hevosta laitetaan traileriin niillä keinoilla, mitä todetaan silloin tarpeellisiksi. Mutta tämä on mielestäni yksi harvoja tilanteita, jossa pelottelukin on oikeutettua eli tarpeellista. Klinikkareissun jälkeen viimeistään jokainen hevosenomistaja ymmärtää, että nyt pitää kouluttaa hevosta niin, että se menee traileriin ilman pelottelua. Ja hieman aiheen vierestä: aika moni lastausongelmainen hevonen on oppinut sellaiseksi silloin, kun sitä on kuljetettu kipeänä klinikalle. Se on huonoa tuuria.

Mitenkään ei kuitenkaan voi pitää tarpeellisena pelotella hevosta, joka ei mene traileriin, jos syy kuljetukselle on esimerkiksi kilpailu tai valmennus. Silloin oikea järjestys on ensin harjoitella lastaamista kotona ja sitten huolellisesti yleistää taitoa niin, että hevonen osaa mennä traileriin, pysyä siellä ja tulla sieltä rauhallisesti pois siinä tahdissa, kuin ihminen haluaa. Myös vieraassa paikassa. Vasta silloin hevonen osaa lastautua ja vasta silloin sitä voidaan kuljettaa ja olettaa, että se suorittaa perilläkin edes lähellä omaa tasoaan.

Hevosta ei lastata esimerkiksi vinssaamalla se riimusta traileriin – siinä voi hajota hevonen, traileri tai molemmat. Ja jos traileri hajoaa, hevonen harvoin pysyy ehjänä. Hevosen niska on herkkä ja ns. vetopaniikkivauriot eivät kovin harvinaisia. Jopa tämä vanha, uudistettava eläinsuojelulakimme kieltää eläimen vetämistä päästään niin, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Jos hevosta voi kouluttaa menemään traileriin ja pysymään siellä ilman, että sitä vedetään sinne väkisin, on kaikenlainen vetäminen kyllä tarpeetonta.

Kukaan ei välttämättä ole pelotellut hevosta tahallaan, jos hevonen on oppinut pelkäämään. Asioita sattuu ja tapahtuu hevosten kanssa. Jos hevonen taluttaessa kompastuu lumen peittämään ojaan ja säikähtää, se voi ryhtyä varovaiseksi ojien kanssa. (Kyllä, minulle kävi juuri näin yhden nuoren hevosen kanssa. Sitä sitten korjattiin joitain tunteja ihan hyvällä menestyksellä, eli palkitsemalla hevosta kun se lähestyi ojaa ja sitten kun hevonen ylitti sen.) Jos siis uusi hevosesi ei ylitäkään ojaa ensimmäisellä maastolenkillä, voi olla, että sille on joskus käynyt samoin. Silloin voi olla parempi opettaa hevonen haluamaan ojan ylittämistä sen sijaan, että päättelisi hevosen haluavan vain olla hankala ja pakottamalla hevonen keinolla millä hyvänsä ojan yli.

Sitten kun hevonen osaa, mielestäni sen täytyy myös tehdä pyydetty asia. Silloin kuitenkin ”voimakeino” on yleensä huomattavan kevyt – eli jos hevonen vaikka haluaisi mielummin olla trailerin ulkopuolella kuin sen sisällä vaikka se osaa mennä sisälle ja pysyä siellä niin riittää, että hevosta vaikka koputtaa kevyesti raipalla aina, kun se pysähtyy ja lopettaa heti, kun se liikkuu sisälle päin.

itselastautuva1

Case: Oire vs. Syy

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä valtavasta erosta, joka hevonen kokee jos ongelman korjaamiseen ryhdytään tukahduttamalla käytöstä eli oireita tai poistamalla saman käytöksen syy, jolloin käytöskin muuttuu ja pysyy yleensä paremmin uudenlaisena. Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa voi lukea enemmän aiheesta, mutta lyhyt versio aiheesta:

Oire on vastaus kysymykseen, mitä hevonen tekee – eli vaikka pysähtyy ennen ojaa. Syy löytyy selvittämällä, miksi hevonen tekee näin – meidän tapauksessamme sitä pelotti oja, koska se oli sellaiseen odottamatta kompuroinut. Ja kun tiedämme asioita hevosesta lajina (hevonen on rauhaisa ja sosiaalisesti taitava laumaeläin) niin voimme kyllä yleensä päätellä, että tapauksessa ”Hevonen ei ylitä ojaa/pidä jalkaa ylhäällä kengityksessä/hyppää estettä/mene traileriin” syy on joku muu kuin että hevonen olisi hankala tahallaan.

Tottakai hevonen on joskus vain oppinut välttämään jotain vähän epämiellyttävää tai huolestuttavaa tai epämukavaa asiaa. Välillä todella lennokkaasti. Mutta jollet ole asiasta aukottoman varma on parempi luottaa siihen, että hevosella on käytökselleen hyvä syy. Löydä syy.

Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

Luottamuksesta ja sen luomisesta

Tällä hetkellä teen enemmän töitä eläintenkoulutuksen parissa kuin valokuvauksen ja tällä hetkellä teen myös lähestulkoon pelkästään hevosten kanssa töitä. Työni on uusien asioiden opettamista, kaikenlaisten asioiden: niin maasta käsin jumppaa kuin nuorten hevosten ja varsojen peruskoulutusta. Kaikkeen koulutukseen sisältyy aina myös hevostenomistajien opettamista ja oma osa-alueensa on myös ongelmatilanteiden ratkaisua. Koska kaikki hevoset ovat erilaisia, ei mikään työkeikka ole samanlainen kuin toinen. En voisi toivoa mielenkiintoisempaa ja hauskempaa työtä.

Kun vastaan tulee työ, jossa ongelmavyhti kuulostaa valtavalta, ratkaisujen miettiminen on todella mielenkiintoista. Usein sitten aloitan vain jostain päästä, mitä kautta saan luotua uuden luottamuksen uudenlaisella koulutustavalla. Hevoselle, sillä joskus hevoset eivät vain pidä ihmisten seuraa turvallisena ja poistuisivat mielummin paikalta. Omistajalle, sillä usein epävarma hevonen tuntuu arvaamattomalta ja reagoi suuresti pieniinkin tapahtumiin. Hevosen ja omistajan välille, sillä näiden kahden välinen suhde vaikuttaa tietenkin kaikista eniten molempien elämänlaatuun.

Hevonen pysyy harvoin samanlaisena vuodesta toiseen, vaan useimmin se kehittyy johonkin suuntaan. Jos se on luottavainen ja tyyni, sitä koulutetaan ja käsitellään hyvin ja se saa olla kivuton, sen käytös muuttuu koko ajan luottavaisempaan suuntaan. Siitä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi käsitellä ja sen kanssa on hauska työskennellä

Jos hevosta taas vähän jännittää, se ei useinkaan valitettavasti jää siihen. Ajan saatossa huomataan, että hevonen jännittyy samoissa tilanteissa enemmän. Sitten se alkaa jännittyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa se ei aikaisemmin ole jännittynyt. Jännittynyt hevonen tuntuu aiheestakin kaikkea muuta kuin turvalliselta. Se reagoi suuremmalla tavalla ja säpsähtää yhä pienemmistä ympäristön tapahtumista. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kipittää pää pystyssä tai rynnätä eteenpäin ilman jarruja. Se voi vaikuttaa keskittymiskyvyttömältä ja joskus kuulee sanottavan, ettei se pidä ihmistä johtajanaan.

Hyvä puoli tässä asiassa on että vielä silloinkin, kun hevonen tuntuu ruutitynnyriltä ja harrastus kaikkea muuta kuin hauskalta, kurssi voidaan muuttaa. Jollei jännittymisen syy ole sellainen kipu, jota ei saa hoidettua, jännittymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla hevonen uudelleen niin, että se on rento ja tyyni. Joskus on aivan hämmästyttävää, millainen ero hevosessa saadaan aikaan lyhyessäkin ajassa.

Luottamusta luodaan olemalla hevoselle mahdollisimman ystävällinen, selkeä, reilu ja ymmärrettävä. Kun hevonen ymmärtää, mitä siltä halutaan, se tuntee olonsa turvalliseksi. Palkitsemalla kouluttaminen on yksi erinomainen tapa kertoa hevoselle, mitä siltä toivotaan: äänimerkki ja palkinto toimivat ikäänkuin tulkkina ihmisen ja hevosen välillä ja tuloksena on hevonen, joka oikeasti ymmärtää, mitä siltä toivotaan ja oppii ne asiat, joita sille halutaan opettaa. Samalla hevonen koko ajan oppii sen, että ihminen on turvasatama, jonka lähistöllä on hyvä olla. Siitä luottamus syntyy.

Silloin kun ongelmia on paljon, työ voi olla myös kaikista palkitsevinta. Vaikka työhöni sisältyy ehdottomasti vaitiolovelvollisuus tässä tapauksessa kysyin hevosen omistajalta, voisinko kertoa jotain julkisestikin hänen hevosestaan ja sen koulutuksesta, ja sain luvan siihen. Kiitos Satu: olen nimittäin varma siitä, että sinun ja Jannun tarina voi antaa toivoa aika monelle ”hankalan” tai jopa ”mahdottoman” hevosen omistajalle.

Jannun, 16-vuotiaan suomenhevosen, ongelma oli nimittäin hevosilla aika yleinen: se jännittyi. Yksi sen jännittymisen monesta oireesta oli tämä: se ei antanut tarhassa kiinni. Näin Satu kertoi hevosestaan:

”Ongelmamme on ollut että heppa ei anna kiinni tarhasta […] Hevonen on laumassa ja kun menen hakemaan niin se joko ottaa porukan mukaansa ja juoksevat edes takas tai sit se kiertää vaan heinähäkkiä ympäri mua karkuun.”

Kuten kuvasta näkyy, Jannun pyydystysongelma on onnistuneesti koulutettu pois. Ja hevonen on niin loistotyyppi, että olisin voinut vaikka viedä sen kotiin.

Tässä vielä lainaus Jannun omistajan viestistä ensimmäisen koulutuskerran jälkeen:

”Hevonen on silmin nähden muuttunut, se tulee heti luokseni heinähäkiltä kun menen tarhaan, tauon aikana se seisoo portilla ja oottaa paluutani, seuraa minua siitä koko ajan niin kauan että meen autoon ja lähen kotiin.”

Aloitimme siis opettamalla Jannulle, että ihmisen luo kannattaa tulla ja samalla se oppi, että ihmisten kanssa kannattaa tehdä asioita. Alussa seurasimme tarkkaan, milloin hevonen antoi ensimmäisiä eleitä siitä, että ihminen sai lähestyä ja etenimme siinä tahdissa, kun hevonen siedättyi. Kun edellinen vaihe sujui hyvin siirryimme aina seuraavaan: emme siis jääneet palkitsemaan esimerkiksi siitä, että Jannu tuli ihmisen luo tarhassa vaan sen piti lopulta antaa laittaa riimunaru kiinni riimuun. Tämä on yksi onnistuneen koulutuksen peruspilareista: edetään toki siinä tahdissa, mikä hevonen määrittelee, mutta edetään koko ajan kohti onnistunutta lopputulosta.

Ensimmäisellä käynnillä opetimme Jannulle, että tarhassa kannattaa tulla ihmisen luo ja antaa kiinni. Siedätimme myös hevosen uudelleen siihen, että ratsastaja menee selkään. Alla oleva kuva on toiselta koulutuskerralta, jossa Jannu harjoitteli pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä uudessa, rennossa mielentilassa.

_MG_0988

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013 klo 10.30 – 14.30

Tarkoituksena olisi tälläkin kurssilla lähteä siitä, että syyt lastausongelmiin poistetaan kouluttamalla ja kun vastaehdollistetaan (eli muutetaan tunnetila, jonka hevonen on liittänyt lastaukseen) niin oireetkin häviävät.

Ei oikotietä onneen, mutta usein se pitempi tie on kulkemisen arvoinen.

Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/620948967948243

Ilmoittautumiset sähköpostilla m.tallberg@kolumbus.fi tai tekstiviestillä p. 050-520 3598.

Hevosten yhdistäminen

Kirjoitin aiemmin siitä, että pitää katsella hevosia. Katsellaan:

Video on vain 46 sekunnin pituinen, mutta se kertoo yllättävän paljon hevosista ja siitä, miten sosiaalisesti taitavia, hienovaraisesti viestitteleviä eläimiä ne ovat. Videolla näkee mitä tapahtuu, kun kaksi hevosta saapuu uuteen paikkaan.

Laitumella on kaksi näille hevosille tuttua hevosta ja yksi niille ennestään tuntematon hevonen. Uudet hevoset ovat videolla vierekkäin liikkuvat tumma ruunivoikko ja tumma rautias. Pienempi voikko on näille hevosille vieras. Kuten näkee, hevoset juoksevat, mutta toisin kuin oikeasti pelottavassa tilanteessa, ne juoksevat aika maltillisella nopeudella ja ehtivät ikäänkuin ravata kauniisti, eivät hätääntyneinä laukkaa selkä notkolla ja pää ylhäällä.

Ihan videon alussa näkyy hyvin molemmissa ”uusissa hevosissa” pienimuotoinen pakoreaktio: hännän viuhuminen. Kun tekee hevosten kanssa töitä, kannattaa uusia asioita opettaessa tarkkailla hevosen reaktioita, myös pakoreaktioita, sillä ne kertovat usein jännittymisestä. Pakoreaktiot ovat niitä tahdosta riippumattomia eleitä, jotka hevonen tekee, kun se jännittyy tai kun tapahtuu kaksi asiaa aivan samanaikaisesti.

Pienempiin pakoreaktioihin kuuluu esimerkiksi hännän viuhuminen ja pään heiluttaminen. Suurempia pakoreaktioita ovat esimerkiksi pystyyn nouseminen, taaksenpäin potkiminen ja pukitteleminen. Videolla on käynnissä hevosille jännittävä tilanne ja tarkkasilmäinen katsoja voi laskea, kuinka monta erilaista pakoreaktiota videolla näkyy.

Videolla näkee myös, miten sujuvasti käyttäytymiseltään normaalit hevoset toimivat tällaisessa tilanteessa. Hevosten yhdistämisessä tämä oli aika lailla ihanteellinen tilanne: hevosilla ei ollut puutetta resursseista. Tilaa oli yli kolme hehtaaria, ruuasta, vedestä tai varjosta ei ollut pulaa.

Mitä tapahtuu suunnilleen kohdassa 0.10? Uudet hevoset joutuvat hieman liian lähelle aitaa ja etuvasemmalla lähestyy viides hevonen, joka ei videolla näy. Hevoset reagoivat lajilleen ominaisella tavalla ja antavat uusille hevosille tilaa.

0.20 paikkeilla näkee, miten enää toisilleen vieraat hevoset juoksevat. ”Uudet hevoset” esittävät vielä kauniisti tapaa, jolla jännittävässä tilanteessa hevosten välinen yksilöetäisyys pienenee lähes olemattomiin. Tätä hevonen saattaa tehdä myös ihmisen kanssa, jollei lajitovereiden seuraa ole tarjolla.

0.37 kohdalla näkee melko yleisen pakoreaktion: taaksepäin potkiminen. Sen tarkoitus on antaa pakenevalle hevoselle hieman lisäaikaa ja -tilaa, ja videolla näkee hyvin, miten voikko poni kohteliaasti lisää etäisyyttään hieman.

Hevosilla on todella monimuotoinen eleiden kirjo ja niitä kannattaa seurata aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos hevosilla on olosuhteet kunnossa eivätkä ne ole eläneet eristyksissä lajitovereistaan pitkään, uusien hevosten yhdistäminen käy yleensä ilman ongelmia. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, että järjestää suurimmat todennäköisyydet onnistuneelle tutustuttamiselle, tässä joitain vinkkejä:

– Mitä suurempi alue, sen turvallisempi. Hevoset juoksevat usein jonkun verran ennen kuin asettuvat.

– Mitä enemmän ruokaa, sen parempi. Vaikka hevosia ruokittaisiin muuten muutaman kerran päivässä, kannattaa heinätarjoilua lisätä jo muutamia päiviä ennen yhdistämistä ja runsaampaa (ja eri paikkoihin tarhaa tarjottuna) heinäruokintaa jatkaa yhdistämisen jälkeenkin. Kun ruuasta ei ole pulaa, lauman vanhat jäsenet eivät aja uutta jäsentä niin paljon heiniltä pois.

– Vesiastioitakin kannattaa olla totuttamisajan useita

– Rakenna tarhaan tai laitumelle väliaita, joka on auki molemmista päistä. Näin uusi hevonen voi väistää aidan taakse tarvittaessa.

– Jos katos tai pihatto on vähänkään sokkeloinen tai ahdas, aitaa se pois muutamaksi päiväksi ja päästä uusi hevonen tutustumaan siihen ensin yksin.

Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.

Mies, joka puhuu hevosista

Olin siis katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä. Se kesti kokonaisuudessaan kolme ja puoli tuntia, josta arvioisin, että runsaat puoli tuntia meni taukoon, jolloin katsojilla oli mahdollisuus ostaa Robertsin kirjoja ja Dually-riimuja ja ottaa kuva itsestään Robertsin kanssa. Roberts teki siis kolmen tunnin ajan töitä viiden hevosen kanssa, joista suomenhevonen oli näytöksessä mukana siksi, että maallikko Juhani Seppänen esittäisi sen kanssa join-upin.

Koska minulla on menneen viikon aikana useamminkin ollut sellainen olo, kuin olisin elänyt tiistai-illan jossain rinnakkaistodellisuudessa, analysoidaan nyt hieman vielä, mistä tämä johtuu. Kuten aiemmin Facebookissa taisin sanoa, menin ilman muuta paikalle olettaen, että saan nähdä hyvää koulutusta. Minäkin olen lukenut Robertsin kirjoja. Ja jos kyseessä olisi ollut radio-ohjelma, olisin tullut paikalta varmana siitä, että koulutus oli ollut hyvää. Kuten olen lukenut muutamasta muusta blogista: Roberts puhui niin kauniisti hevosista.

En nimittäin minäkään ole eläessäni kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti ja tunteella niin hevosista kuin siitä, ettei väkivalta ole mikään ratkaisu, kun toimitaan hevosten kanssa. Robertsilla on sana täydellisesti hallussaan ja hän puhuu jatkuvalla, lempeällä äänellä. Näytös on käsikirjoitettu alusta loppuun toimivaksi ja Robertsin selostus saa yleisön mukaansa ensi minuuteista lähtien. Hän puhuu siitä, miten tärkeintä on, että hevosella on hauskaa, ja toiseksi tärkeintä, että ihmisellä on. Hän puhuu siitä, miten hänen oma isänsä katkoi häneltä 72 luuta ennen kuin Roberts oli 12-vuotias. Siitä, miten väkivalta ei koskaan ole ratkaisu eikä hevosia tulla täällä lyömään raipalla.

Minäkin huomaan nyökkääväni. Olen samaa mieltä melkein kaikesta.

Väkivallaton koulutus?

Mutta hetkinen. Miten paljon puhe korreloi tekojen kanssa? Nuoren hevosen satulaan ja ratsastajaan totutus tehdään ilmeisen tutun kaavan mukaan ja minähän en ole selvillä siitä, miten ihmiset yleensä tätä tekevät. Voi siis olla, että jokaisen muun katsojan silmissä totutus tehdäänkin aivan mielettömän hyvin. Minun silmäni näkevät, että nuoresta hevosesta tulee koko ajan hieman happamamman näköinen, mutta mitään radikaalia ei tapahdu. Kun Roberts esittelee hevoselle satulaa, hän käy koko ajan sellaista mielikuvituskeskustelua, mitä hänen mielestään hevonen ajattelee, ja vastaa siihen, suunnilleen tällä tavalla:

”Onko tuo satula, herra Roberts? Jos sinä laitat minulle satulan, minä pukittelen sen pois. Tiedän satuloista, enoni on kertonut minulle satuloista, herra Roberts. Ne kutittavat.”

Sitten Roberts vastaa, ja sitten ”hevonen”. Ja niin edelleen. Yleisö nauraa, ja viihtyy. Kukin tavallaan. Ei tässä mitään erikoista. Hevonen ei pukitellut.

Sitten nuori hevonen on valmis, ravattuaan muutaman kierroksen ratsastaja selässään, ja seuraava hevonen tuodaan sisälle. Se hevonen, joka pelkää karvanleikkuukonetta. Tässä alkaa nähty ja kuultu mennä sen verran ristiin, että kokeneempikin hevosihminen menee helposti vähän sekaisin.

(Siihen on muuten olemassa oma nimityksensä, jota en nyt muista, eli jos kuulee yhtä ja näkee toista, mitä aivoissa silloin tapahtuu. Edit: Kirsille kiitos, hän muistutti, että kyseessä on kognitiivinen dissonanssi. Wikipediasta lainaus: ”Ihminen pyrkii vähentämään kognitiivista dissonanssia muuttamalla käyttäytymistään. Esimerkiksi verovilppiä paheksunut ihminen lopettaa paheksumisen itse verovilppiä tehtyään. Maallikon termein asiaa voisi kuvata epämiellyttävänä jännitteenä, joka tulee kahdesta keskenään ristiriitaisesta ajatuksesta samaan aikaan.”)

Roberts nimittäin puhuu siitä, että hän aikoo ensin opettaa hevosta seisomaan paikallaan ja sitten totuttaa hevosta klipperiin käyttäen samankaltaista ääntä pitäviä hammasharjoja ennen klipperiä.

Mutta tapa, jolla Roberts opettaa hevoselle paikallaan pysymistä, näyttää kaikkea muuta kuin hevosen luontaista kehonkieltä hyväksi käyttävältä, lempeältä tai väkivallattomalta. Käytännössä hän siis rankaisee hevosta aina kun hevonen liikkuu nykimällä voimakkaasti liinasta, joka on kiinni Dually-riimussa. Dually-riimu eroaa tavallisista riimuista siinä, että hevosen nenäpiin päältä (jossa on lähinnä luuta ja nahkaa, ei pehmytkudoksia) kulkee kaksinkertainen ohuehko, ehkä sentin paksuinen naru, joka kiristyy, kun riimua kiristetään. Se ei siis ole ihan pehmeimmästä päästä riimuja. Tämä on rankaisun käyttäminen koulutuskeinona: jos hevonen tekee ihmisen näkökulmasta ”väärin”, sitä nykäistään riimusta. Jos itse haluaa kokeilla (videon katsottuaan, että voi tehdä suunnilleen saman liikkeen), miltä tuollainen nykäisy saattaa tuntua, voi laittaa vaikka oman ranteensa yli kaksinkertaisen narun ja pyytää kaveria nykäisemään. Kerran, kymmenen tai sata kertaa.

Koska Areena itsessään on hevoselle jännittävä paikka, tälläkin hevosella on tarve liikuttaa jalkojaan. Se on kouluttajalle kätevä ominaisuus hevosissa: jos hevonen tuntee tarvetta kävellä, kun sitä totutetaan johonkin asiaan, voi olla, että se on jännittynyt. Mitä jännittävämpi tilanne, sitä vaikeampi hevosen on pysyä liikkumatta. Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että hevosen kuuluu osata seistä paikallaan. Sitäkin asiaa hevosen on kuitenkin helpoin oppia kotona, kun hevonen on rento, eikä silloin tarvita kummoisiakaan voimakeinoja sen opettamiseen. Riittää, kun hevonen pyydetään aina takaisin pysähdykseen, kun se liikkuu. Voit pyytää vaikka kuinka nätisti, ja hevonen oppii silti. Yleistäminen, eli siihen, että hevonen tekee saman asian eri paikoissa (asteittain vaikeuttaen) menee sitten enemmän aikaa.

Käytännössä Robertsille kävi kuitenkin niin, että koska klipperihevosta jännitti aivan liikaa, se ei pystynyt olemaan paikoillaan ennen kuin rankaisuja oli tullut kymmeniä, ellei satoja. Otin valokuvien lisäksi minuutin pituisen videopätkän, jossa näkee Robertsin nykäisevän riimusta ainakin 11 kertaa. Tämä on seisomisen opettamisen aika loppuvaiheessa, jolloin Roberts käytti yleisöä provosoidakseen hevosta liikkumaan. Ensin yleisöä pyydettiin taputtamaan käsiään kerran yhteen (parituhatta henkeä), jolloin hevonen loikki ja sitä rangaistiin. Roberts käytti selostuksessaan ristiin sanoja ”torua” (scold) ja ”kouluttaa” (school) käyttämästään rankaisuista, mutta ihan oppimismielessä kyseessä oli kuitenkin rankaisu. Katsokaa sitä minuutin pituista videota ja miettikää itse: onko tämä oikeasti sitä väkivallatonta koulutusta?

Ennen kuin jatkamme (ja videokin on tulossa) niin mainittakoon, että olen lähestulkoon kaikesta siitä, mitä Roberts puhui, aivan samaa mieltä. Väkivalta ei ole mikään ratkaisu ja hevosia voidaan oikein hyvin kouluttaa ilman väkivaltaa. Hevosille pitää opettaa, mitä niiden kuuluu tehdä ja jos niitä pelottaa, niitä pitää asteittain totuttaa. Hevosia kohdellaan edelleen paikoitellen hämmästyttävän julmasti ja kaikkien pitäisi opetella, miten kohdella niitä paremmin. Hevoset kommunikoivat keskenään pääosin kehonkielellä ja ilmeillä ja joitain niihin liittyviä asioita voi ihminenkin käyttää hyödykseen koulutuksessa.

Puhun kuitenkin vielä lyhyesti siitä, mikä on mielestäni kohtuullinen voimankäyttö, koska se on tilannesidonnaista. Jos hevosella on esimerkiksi ähky tai niveltulehdus, ja sitä pitää viedä klinikalle hoidettavaksi, ymmärrän oikein hyvin, jos sitä sen yhden kerran laitetaan traileriin sillä keinolla, millä se sinne menee. (Sen jälkeen toki pitää korjata lastauskäytös.) Tai jos hevosella on jalassaan ammottava haava: silloin hevosta voidaan minunkin mielestäni kertaluontoisesti pakottaa pysymään paikoillaan ensiavun ajan. Mutta tämän videolla näkyvän hevosen kohdalla kyse oli klipperistä, eli sellaisesta pienestä karvanajelukoneesta, jolla saadaan hevosen talvikarva ajettua pois. Ei siis hevosen henkeä uhkaavasta ongelmasta vaan siitä, saadaanko hevonen kuivumaan talvella nopeammin rasituksen jälkeen. Silloin voimakeinojen käyttäminenkin on mielestäni vähintäänkin tarpeetonta – ja voimakeinojen käyttämisen kieltäminen ko. minuutin pituisen videon kohdalla on kyllä aika vaikea tehtävä. Odotan mielenkiinnolla, kykeneekö joku siihen.

Kyllä, video on vain minuutin pituinen. Olen ensisijaisesti valokuvaaja ja vasta tuossa vaiheessa muistin, että kamerassani on myös videotoiminto. Tuotakin hevosta käsiteltiin ehkä sen parikymmentä minuuttia, tai puoli tuntia. Ensin siis näytettiin, että hevosta pelottaa kepin päässä oleva sähköhammasharja, sitten oli Join-up, johon menee muutamia minuutteja, sitten hevonen ensin opetettiin videolla nähtävällä tavalla seisomaan paikallaan ja sitten otettiin sähköhammasharjat ja klipperi mukaan. Voitte kuitenkin uskoa kun sanon, että hevonen ei silloinkaan aina seissyt paikallaan, sillä totutus tehtiin siihen liian nopeassa tahdissa.

Tiedän, että järjestäjillä tai Robertsilla (tai jollain katsojalla) on varmasti koko ”klipperihevosen” sessiosta videomateriaalia. Jos sellainen löytyy jossain ja päätyy julkiseksi, katsokaa sitä kokonaisuudessaan – ja ilman ääntä. Katsokaa mitä tapahtuu, ei sitä, mitä teille kerrotaan tapahtuvan.

Videossa ei ole ääntä, aivan tarkoituksella. Roberts selostaa siinä lempeällä äänellä muun muassa, että ”ei se haittaa, että hän liikkuu, hän kokeilee kaikkea nyt”. Hän kuulostaa äärettömän ymmärtäväiseltä ja rauhalliselta. Mutta koska ihmisillä on taipumus uskoa siihen, mitä hänelle sanotaan, otin äänen pois. Katsokaa hevosta ja ihmistä ja sitä, mitä tapahtuu. Mainittakoon nyt tässä vaiheessa vielä, että olen ilman muuta sitä mieltä, ettei hevonen saa tulla ihmisen päälle edes säikähtäessään ja jos on tulossa, sitä saa pyytää pois sellaisella voimalla, että se menee. Tuo ”klipperihevonen” ei kuitenkaan missään vaiheessa ole tulossa Robertsin päälle.

Minustakin on oikeasti aika pirun noloa, että lähdin itse siihen tunnelmaan paikan päällä mukaan edes joksikin aikaa. Ja ainahan on mahdollista, että olen vain yksinkertaisesti väärässä ja Roberts oikeassa. (En usko, mutta täytyy pitää mahdollisuus mielessä.)

Kommentoida saa – olen tähän mennessä saanut suunnilleen 100% positiivista palautetta FB:ssä ja täällä blogissa, enkä suinkaan usko, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä. Lupaan hyväksyä myös kriittiset kommentit, jos ne ovat yhtään asiallisia. Minua myös kiinnostaa Roberts ennen tätä showta: jos olet ollut useammin katsomassa, oliko tämä kerta poikkeuksellinen? Vai onko hän aina ollut tällainen?

Koska kritiikki ilman ratkaisuehdotuksia on vain kiukuttelua (Facebook-viisauksia) niin ensi kerralla käydään sitten läpi, miten hevosta kannattaa siedättää pelkoihin. Ja jos jollain sattuu olemaan hevonen, joka pelkää esimerkiksi klipperiä, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä jos asutte jossain lähellä Sipoota. Ihan demomielessä voin tulla videoimaan siedättämistä.

Vielä aiheeseen hevoset ja Areena: kävin perjantai-iltana ystävien kanssa syömässä ja katsomassa estehevosia hyppäämässä samaisessa paikassa ja se olikin oikein mukava kokemus. Estehevoset kun osaavat tehtävänsä, ne ovat aloittaneet ensin kotona, sitten naapurissa, sitten pikkukisoissa, sitten isommissa – eli ne olivat tilanteeseen nähden lähes kaikki nähdäkseni mielentilaltaan oikein ok. Niitä ei tuotu suoraan kotipihalta Areenalle opettelemaan uusia asioita tai näkemään pelkäämiään asioita. Ero oli aivan huima.

Monty Roberts Helsingissä

Lisää aiheesta: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/mies-joka-puhuu-hevosista/

Kävin monen muun tavoin katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä tiistaina, ja se jätti minut melkein sanattomaksi.

Mutta vain melkein.

Tämän Facebook-kuva-albumin pitäisi olla julkinen: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151901621859350.1073741828.772309349&type=1&l=5e843ab400

…Ja hieman tekstiä. English translation at the bottom, because some non-Finnish speaking friends asked privately what this was about.

Sain palautetta paristakin suunnasta, että mun Monty Roberts-aiheinen päivitykseni oli niin diplomaattisesti muotoiltu, että siitä sai kuvan, että tykkäsin Robertsista. Tässä siis selventävä päivitys: En tykännyt.

Vaikka (joskus elokuva-, mainos- ym. alalla töitä tehneenä) pystyn arvostamaan hyvin järjestettyä showta ja vaikka tiistaisessa showssa hevoset näennäisesti oppivat toivottuja asioita tosi nopeasti: ei, en pitänyt Robertsin tavasta kouluttaa hevosia. En ole kymmeniin vuosiin nähnyt niin kovakouraista hevosten käsittelyä ja niin rumaa nykimistä voimakkaasta välineestä eli turvan ympäri kiristyvästä riimusta, en niin monta ylivarovaisuuteen pakotettuja hevosia enkä kertaakaan elämässäni niin ikävällä tavalla toteutettua flooding-periaatteen ”totuttamista” kuin sen klipperiä pelkäävän hevosen kohdalla.

Eläinsuojelulakimmekin sanoo, ettei eläimiä saa tarpeettomasti pelotella. Kun kerran hevosia voidaan siedättää nopeasti ja tehokkaasti pelkokynnyksen alapuolella eli niin, ettei niitä pelota, miksei tekisi niin? Pelkokynnyksen alapuolella siedättäminen ei näytä yhtä dramaattiselta. Siitä ei saisi yhtä hienoa showta.

Ymmärrän todella hyvin, että ihmiset lähtevät shown aikana tietynlaiseen joukkohurmokseen mukaan. Minäkin ajattelin paikan päällä ajoittain, että ”eihän tämä niin kamalaa ollutkaan”. Mutta kun riisuu pois kauniit lauseet väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosella ja ihmisellä on hauskaa, tapahtui seuraavaa:

Hevosta tuotiin pelottavaan paikkaan (Areena, jossa parituhatta ihmistä) yksin, jossa sitä ensin talutettiin muutamia kierroksia pyöröaitauksen ympäri riimusta. Sitten hevosta päästettiin irti ja sitä heitettiin pitkällä narulla kunnes juoksi ympäri pyöröaitausta. Sitten hevoselle opetettiin, että ainoastaan kävellessäsi aivan ihmisen perässä, saat olla rauhassa.

Sitten hevosta otettiin kiinni ja opetettiin että teet mitä vaan, sinua rangaistaan nykimällä täysillä riimusta, joka kiristyy turvan ympärillä, tai heittämällä köydellä, ja vain silloin, kun kävelet pää ihmisen olkapään lähellä tai seisot paikallasi, saat olla rauhassa. Jokainen, joka on katsellut hevosia jokseenkin hyvissä oloissa tietää, ettei tällä ole mitään tekemistä hevosten luontaisen käytöksen kanssa.

Paikalla olleen pitkän linjan hevosihmisen mukaan Robertsissa on hienoa se, ettei hän lyö hevosia raipalla. Mitä se nykiminen kiristysriimusta on? Ja kuten kaikki tietävät mm. blogikirjoituksestani ( https://minnatallberg.wordpress.com/2013/08/08/tee-asiat-helpoksi/ ), nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin ja ratsastajaan on lähellä sydäntäni. Niin, että hevonen yhdistää rauhallisen, rennon ja positiivisen mielentilan niihin.

Kuvissa näkyy illan kaksi ensimmäistä hevosta: ensimmäiselle laitettiin varusteet ja ratsastaja, toinen pelkäsi klipperiä.

Selvennyksenä vielä: kyllä minäkin olen sitä mieltä, että hevosen kuuluu tehdä sille opetettuja asioita silloin, kun ihminen pyytää. Sillä tavalla, miten hevoselle asioita opetetaan, on kuitenkin väliä.

I had feedback from a couple of people that my Monty Roberts status update was so diplomatically worded that it gave the impression I liked Roberts. This is a clarifying status update: I didn’t.

Even though (having intermittently worked as an animal trainer and photographer in the movie and advertising industry) I can appreciate a well organised show and even though the horses in Tuesday’s show apparently learned the things they should in a very short time: no, I didn’t like the way Roberts trained horses. I haven’t seen that hard-handed horse handling in decades nor such ugly yanking on a harsh equipment, i.e. a halter that tightens around the nose. Nor have I seen so many horses forced into a state of frozen watchfulness nor have I ever in my life seen such a nasty case of flooding as was used on the horse that was afraid of the clippers.

Our Finnish animal protection law states that an animal should not be unneccessarily frightened. If it is possible to quickly and efficiently desensitize an animal to a frightening stimulus below the fear treshold, so the animal isn’t frightened, why wouldn’t you do it that way? Sure, it doesn’t look as dramatic. It doesn’t make for as good a show.

I can fully understand that people are carried along in a kind of group frenzy during the show. Even I thought at times, that ”this wasn’t so bad after all”. But when you strip away the pretty phrases about non-violence and the adage that both horse and human has fun when training this way, this is what happened:

A horse was brought to a frightening environment (a huge arena with thousands of people) and led around the round pen a little. Then the horse was let loose and a line thrown at it, until the horse ran around the round pen. Then the horse was taught that only when you walk behind the human, you get left alone.

Then the horse was caught and taught that no matter what you do, you get punished by the trainer yanking at the lead rope, the halter tightening around your nose, and only when you walk with your head behind the trainer – or when you stand still – you are left in peace. Anyone who has watched horses kept in adequate conditions know, that this has nothing at all to do with the natural behaviour of the horse.

A seasoned horse person who was present said, that it’s great that Mr. Roberts doesn’t hit the horses with a whip. But what is the yanking on the Dually halter about? As you know, training a young horse to accept equipment and a rider is a subject close to my heart. Done so that the horse associates a calm, relaxed and positive state of mind with it.

The pictures show the two first horses: the first was introduced to a saddle and rider, the second was afraid of the clippers.

As a final clarifying note: I also am of the opinion that a horse must do what it is told, once it has learned to do it. But the way something is taught to the horse matters.

Tee asiat helpoksi!

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen, eli helppouteen. Katsoin Yleltä tulleen dokkarin Buck Brannamanista, ja pidin sitä mielenkiintoisena ja hyvin kuvattuna henkilökuvana. Jäin kuitenkin miettimään, miksi asiat pitää tehdä hevosille niin vaikeaksi?

Amerikassa näyttää olevan aika tavallista, että nuori hevonen lähetetään kouluttajalle kuukaudeksi, jonka jälkeen sen kuuluu hyväksyä ratsastaja selkäänsä sekä mennä käyntiä, ravia ja laukkaa. Palaan joskus myöhemmin aiheeseen, onko tarkoituksenmukaista, että nuori hevonen oppii kuukaudessa (saati päivässä) ravaamaan ja laukkaamaan ratsastaja selässä, mutta tuo ”kuukaudeksi ratsuttajalle” tai Ylellä nähdyn dokumentin tavoin ”viikonlopuksi klinikalle oppimaan varusteet ja ratsastajan” on mielestäni asioiden tekemistä ihan vaikeimman kautta.

Satu Vainikka kirjoitti todella hyvän artikkelin pelosta, jonka voi lukea Vainikan Aitan sivuilta: http://www.kengattomathevoset.fi/23 ja siinä hän kertoo myös siitä, miten nuori hevonen vietiin kuukaudeksi koulutukseen.

Miksi sitten nuoren hevosen vieminen koulutukseen kuukaudeksi tai viikonlopuksi on huono idea? Lyhyesti siksi, että hevonen on laumassa elävä eläin, joka on myös saaliseläin. Jokainen muutto on hevoselle rankka kokemus ja jokaisen muuton jälkeen kestää viikkoja, että hevosen stressitaso laskee lähelle normaalia. Noin summittaisesti voi ajatella, että kolmen viikon jälkeen hevonen alkaa olla vähän oma itsensä.

Jokainen, joka on joskus lukenut hevoskeskustelupalstoja, tietää tämän valitusvirren: ”Ostin rauhallisen hevosen, vein sen kotiin, nyt se on hermostunut, onko minua huijattu?” En väitä, etteikö hevosia huumatakin myyntitilanteissa, mutta väitän kyllä, että useimmiten on kyse puhtaasti siitä muutosta ja sen yhteydessä tehdyistä arviointivirheistä.

Vaikka hevosyksilö voi olla sellainenkin, ettei se näytä ulkoisesti suuria merkkejä stressistä, se ei tarkoita, etteikö muutto stressaisi sitä. Jos siis hankit koulutetun ja hyvin käyttäytyvän hevosen, anna senkin kotiutua rauhassa. Muuten hevonen voi muutaman viikon aikana kyllä hyvin oppia, että ihminen on vähän pelottava ja ratsastus vähän epämukavaa, koska jännittynyt hevonen on säpsyilevämpi ja ratsastaja vastaavasti huonommin tasapainossa – ja rauhallisesta luottoratsusta voi tulla pysyvästi säpsy ja hankalan oloinen. Jos taas olet viemässä nuorta hevosta kouluttajalle, sovi siitä, että hevonen tulee ensin kuukaudeksi sinne asumaan ja kotiutumaan ennen koulutuksen aloittamista.

Hevoset ovat hienoja eläimiä. Älykkäitä, sopuisia, kauniita ja mielellään yhteistyötä tekeviä, kunhan niille annetaan mahdollisuus olla sellaisia. Niissä on muutamia pieniä puutteita, tai lähinnä niiden aivot ovat hieman ihmisaivoja erilaisia esimerkiksi siinä, etteivät ne juuri pysty päättelemään ja ne ovat melko hitaita yleistämään.

***Seuraa löpinää hevosten kyvystä päätellä, hyppää seuraavaan tähtirivistöön jos haluat pysyä kärryillä aiheesta nuoren hevosen kouluttaminen***

Siitä päättelyn puutteesta näen melkein joka päivä esimerkin viiden hevosen joukossa. Koska haluan, että hevoset tulevat nopeasti laitumelta pihattotarhaan, kun kutsun, laitan useimmiten hieman ruokaa niille valmiiksi viiteen eri ämpäriin. Hevosillahan ei ole puhtaan lineaarista hierarkiaa, mutta näillä hevosilla on ruokaan liittyen aivan selvä järjestys, jossa vain kaksi hevosta ovat tällä hetkellä ikäänkuin ”samanarvoisia” ja syövät samasta ämpäristä ja kaksi muutakin hevosta syö joskus samasta ämpäristä perhesyistä.

No, laitumelta tulo menee aina näin. Suurin ja ruokasuuntautunein hevonen on yleensä ensimmäisenä paikalla ja menee lähimmälle ämpärille. Kaksi seuraavaksi nälkäisintä, jotka ovat em. tytär ja emä, tulevat tässä järjestyksessä seuraavana syömään sille samalle ämpärille, ja kun emä tulee paikalle, suurin hevonen siirtyy seuraavalle kipolle. Dominoefekti jatkuu, eli ruoan syötyään äiti ja tytär siirtyvät seuraavalle ämpärille, suurin hevonen siitä seuraavalle jne.

Tämän ensimmäisen ämpärin aikana ruokailujärjestyksessä nrot 4 ja 5 ovat myös saapuneet paikalle (käänteisessä järjestyksessä, koska 5 on hyvin ketterästi ja nopeasti liikkuva poni) ja kiertäneet muut hevoset (jotka siis syövät yleensä kolme kahdesta ämpäristä) seuraaville ämpäreille, jossa nro 4 sitten siirtää nro 5:n viimeiselle ämpärille kunnes ämpärit tyhjenevät järjestyksessä 1-2-3-4-5.

Mikä on siis tulos? Jos hevonen pystyisi päättelemään, tytär ja äiti suunnistaisivat varmasti sellaisille ämpäreille, jossa suurin hevonen ei jo ole syömässä, koska siitä ämpäristä ruoat on aina melkein jo loppu. Käytännössä nämä hevoset toimivat päinvastoin ja tulos on se, että ruokailujärjestyksessä viimeinen eli poni nro 5 saa eniten ruokaa (kuten huomaatte, kyseessä ei ole mistään suurista ruokamääristä vaan juuri sellaisista, että opittu taito pysyy yllä) sillä se pääsee ensin syömään yhdestä ”täydestä” ämpäristä ja sitten vielä toisesta (kun hevonen 4 tulee perille).

Tästäpä en itsekään oikein enää luettaessa saanut selvää, joku ystävällinen ihminen voisi tehdä kaavion tuosta. Pointtini oli, etteivät hevoset osaa päätellä. Niiden ei evoluution aikana selvästikään ole tarvinnut sitä taitoa, koska ovat jääneet henkiin päättelykyvyn puutteestaan huolimatta. Ihmisen tehtävä on siis kouluttaa hevosia niin, etteivät ne kärsi päättelykyvyn puutteestaan.

****Varsinainen aihe jatkuu***

Koska hevoset ovat myös eläinten joukossa huonoja yleistämään, ne eivät välttämättä toimi vieraassa paikassa heti samalla tavalla kuin kotona eivätkä välttämättä tajua uuden ratsastajan avut samoiksi, kuin omistajansa. Tiedättehän, nuori hevonen ensimmäisessä kilpailussaan tai näyttelyssään saattaa olla aivan toimimaton tms. Hevoset tarvitsevat monta toistoa siitä, että tehdään samoja asioita eri paikassa, ennen kuin ne yleistävät. Kokeneet kisahevoset tietenkin toimivat lähestulkoon samalla tavalla kilpailuissa kuin kotonaan – korkeintaan kohonnut stressitaso tuo vähän lisäpuhtia (joskus kuulee silloin sanottavan, että ”tämä nauttii esiintymisestä”).

Takaisin Brannaman-henkilökuvaan sitten: jos ymmärsin oikein, siellä tuotiin nuoria hevosia viikonloppuklinikalle, jossa niitä sitten säkitettiin varusteisiin ja ratsastajaan sellaiseen aika rivakkaan tahtiin. Sen kummemmin koulutustapaan perehtymättä minusta hevosille tehtiin kuitenkin asiat turhan vaikeaksi.

Jos nuori hevonen on uudessa paikassa ensimmäistä kertaa, sen stressitaso on väkisinkin koholla. Jos paikalla on monta toisilleen vierasta, stressaantunutta nuorta hevosta, niiden läsnäolo ei varsinaisesti rauhoita toisiaan. Silloin on mielestäni suorastaan epäreilua esitellä niille varusteita ja ratsastaja ensimmäistä kertaa, sillä hevonen oppii siinä samalla kaikenlaista epätoivottuakin ihan siksi, että sitä pelottaa. Vaikka koulutus näyttäisi onnistuvan siinä, ettei hevonen enää jonkun ajan päästä reagoi ärsykkeisiin, tällainen tapa tuo kuitenkin ihan turhaa stressiä hevoselle ja se voi oppia stressin osaksi koulutusta.

Juu, en tiedä, etteikö tuo olisi dokumentin tapauksessa ainoa tapa saada useita hevosia koulutettua riittävän nopeasti. Voi olla. Mutta suomalaisilla on useimmiten vain yksi tai kaksi nuorta hevosta ja niiden tapauksessa on ihan mahdollista tehdä asiat helpoksi. Omistajalle ja hevoselle helpoiksi. Mitä vähemmän virheitä tekee (varsinkin koulutuksen alussa, kun hevoselle vielä muodostuu käsitys siitä, millaista ratsastajan kanssa työskenteleminen on), sitä vähemmän on korjattavaa jälkikäteen ja sitä turvallisempi ratsu nuoresta hevosesta tulee. Eli: tehdään ensin uden asian opettaminen mahdollisimman helpoksi hevoselle. Kun hevonen osaa asian, voidaan tilanteitakin vaikeuttaa, ja sitten hevonen oppii tekemään uutta asiaa pyynnöstä joka paikassa, myös uusissa paikoissa. Siitä ei kuitenkaan ole reilua tai edes tehokasta aloittaa.

Miksi kirjoittelen yleistämisestä ja uuteen paikkaan tottumisesta? Koska jos omistat varsan tai nuoren hevosen, etkä aio sitä kouluttaa itse, sinun tehtäväsi on pitää hevosesi puolia. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää osata arvioida, osaako kouluttaja asiansa. Kuka tahansa voi kutsua itseään nuorten hevosten kouluttajaksi tai ratsuttajaksi, tietopohjasta huolimatta. Joku voi jopa onnistua käydä ammattikoulutuksenkin ilman, että juuri mitään näyttää jäävän ns. käteen noin tieto- ja taitomielessä.

Hevosen omistajan pitää osata selvittää, osaako ratsuttaja tai kouluttaja asiansa. Jos kouluttaja ottaa nuoren hevosen kuukaudeksi koulutukseen kertomatta, että kuukaudesta oikeastaan muutamia viikkoja kuluu siihen, että hevonen kotiutuu edes auttavasti, eikä sille siloin kannata kouluttaa uusia asioita, hän ei osaa asiansa riittävän hyvin.

Jos kouluttaja ei pidä huoli siitä, että hevonen on tyyni ja ymmärtää edellisen asian, ennen kuin siirtyy seuraavan opettamiseen, kouluttaja ei osaa asiansa riittävän hyvin. Jos koulutustapoihin kuuluu näyttävien pakoreaktioiden esiin provosoiminen ja niiden tukahduttaminen, mieti, miltä sellainen tuntuu hevosesta? Jos kouluttaja tuntee tarvetta eristää hevonen lajitovereista koulutushetken ajaksi, jos hevosta väsytetään esimerkiksi juoksuttamalla ennen selkään nousua, jos hevosen selkään mennään ja sitä pistetään juoksemaan, ettei se esimerkiksi pukittelisi, sinun tehtäväsi hevosen omistajana on kysyä miksi näin tehdään ja miettiä, mitä hevonen siitä oppii? Että ihmisen kanssa työskenteleminen on mukavaa ja turvallista puuhaa, vai jotain muuta? Puhumattakaan siitä, että hevosta koulutetaan suljettujen ovien takana niin, ettei omistajakaan pääse katsomaan, mitä tapahtuu.

Millainen sitten on hyvä tapa totuttaa nuorta hevosta varusteisiin ja ratsastajaan? Ehdottomasti hevosen kotona, paikassa, jossa hevonen on kaikista rauhallisin. Niin, että hevosen lähellä on sen tuttuja lajitovereita (voivat siis toki olla aidan takana tai samaan aikaan kentällä tai maneesissa nuoren hevosen kanssa). Siinä tahdissa, että hevonen tottuu varusteisiin yksi kerralla rentona. Siihen ei mene kauan, ja tuloksena on rento ja luottavainen hevonen, joka on omistajalleen turvallisempi ratsu.

Hevosen hyvä elämä, osa 2

IMG_4915

”Äidillä on kylmä, pue villapaita!”

Tämä klassinen tokaisu ei aina ole lastenkaan kohdalla viisas, mutta me olemme sentään keskenämme samaa lajia. Kun miettii vanhanaikaista hevostenpitoa tulee aika usein mieleen, että ihmiset ajattelemattomuuttaan inhimillistävät hevosia uskoen, että hevoset mieluiten viettäisi aikaansa vertauskuvallisesti torkkupeiton alla sohvalla takkatulen ääressä. Olemme kuitenkin eri lajeja ja hevonen on ominaisuuksiltaan hyvin erilainen kuin ihminen. Millainen eläin hevonen sitten on?

Hevonen on laumaeläin, joka luonnossa elää pienissä perheryhmissä tai poikamieslaumoissa mutta erittäin harvoin yksin. Se on hyvin sosiaalinen eläin, joka on mestari välttelemään konflikteja ja viettää elämänsä vaeltaen useita kymmeniä kilometrejä päivässä. Se laiduntaa jopa 16 tuntia vuorokaudessa syöden sekä ruohoa että esimerkiksi pensaiden oksia, lehtiä ja kaarnaa. Se lähtee synnyinlaumastaan vasta parin vuoden ikäisenä jos silloinkaan. Kun se säikähtää, leikkii tai muuten liikkuu rivakammin, se yleensä pyrähtelee ja pysähtyy, pyrähtelee ja kävelee. Se on hyvä sietämään sekä kylmää että kuumaa.

Miten sitten vanhanaikainen hevostenpito sopii tälle eläimelle? Katsotaan sitä hieman tarkemmin. Vanhanaikaisessa hevostenpidossa (kokemukseni ovat pääosin 80-90-luvun Suomesta) hevonen suljetaan yksin pieneen koppiin, jossa sillä on tilaa noin 15 cm turpansa edessä ja häntänsä takaa. Sillä on umpinaiset seinät ympärillään sellaiseen korkeuteen, että sen on pidettävä päätään melko ylhäällä nähdäkseen lajitovereitaan.

Mikäli viereisen kopin hevonen ei ole sellainen yksilö, jonka kanssa hevonen viettäisi aikaa tiiviisti lähekkäin, hevonen yrittää saada sitä kauemmaksi esimerkiksi potku-uhkauksin tai pääuhkauksin siinä kuitenkaan onnistumatta. Hevosia seisotetaan kopissa 10-20 tuntia päivässä ja viedään ulos noin 20×30 m kokoiseen aitaukseen 2-10 tunniksi päiväksi, jokainen hevonen omaan aitaukseensa. Kun lämpötila laskee alle +10 asteen tai jos sataa, hevoselle puetaan loimi tai useampi vaikka hevonen tutkitusti on erinomaisen kylmänkestävä. Jopa kasvavat varsat kestävät kylmäkasvatusta, kunhan ruokinta on kunnossa. Jos pakkasta on -15 tai alle, hevoset eivät pääse ulos lainkaan koska tallin vesiputket jäätyvät.

Hevosta liikutetaan tunnin päivässä pääosin ravissa ja laukassa, jonka jälkeen se saa kävellä. Hevosia ruokitaan kolme kertaa päivässä  ja ne saavat koko ruoka-annoksensa yhtenä kasana turpansa eteen. Heinät on yleensä syöty noin puolessa tunnissa tai tunnissa, ja niin mahahapot jylläävät hevosen tyhjässä mahassa yli 15 tuntia vuorokaudessa (”hevonen pureskelee karsinan seiniä,” ”hevonen syö aitaa,” ”hevonen syö hiekkaa”).

En usko, että nykyhevoset joutuvat viettämään elämänsä ihan näin ankeissa oloissa. Silloin ainakin hevosilla oli ähkyjä, niiden jalat olivat usein turvoksissa yön jälkeen, ja aika moni taisi mennä osaamattomasta ratsastuksesta yhdistettynä pitkään paikallaan seisomiseen pysyvästi rikkikin. Aika moni silloinen hevonen asetettiin myös turvallisuussyistä elinikäiseen eristykseen ilman lajitovereiden seuraa.

Mistä tämä hevostenpitotapa sitten on saanut alkunsa?

Hevoslokerot historiaan, mihin kuuluvatkin.

Vanhanaikainen hevostenpito on lähtöisin käytännöllisyydestä. 1900-luvun melkeinpä puoleenväliin asti, ennen kuin autot ja traktorit yleistyivät, hevonen oli ennen kaikkea kulkuväline ja työkone. Kulkuvälineen ja työkoneen piti olla kätevästi saatavilla aina, kun tarve oli, ikäänkuin kirja hyllyssä tai haarukka laatikossa. Tästä lähti tapa pitää hevosia pilttuissa ja hieman myöhemmin karsinoissa. Koska niiden piti tehdä pitkiä päiviä ja rankkaa työtä ei ollut suotavaa, että ne tuhlasivat energiansa ylimääräiseen liikkumiseen tai lämpimänä pysymiseen. Tästä lähti tapa pitää hevosta seiosmassa sisällä lämpimässä talven yli. Koska heinä oli työlästä tehdä ja hankala säilyttää, oli parempi, mitä vähemmällä heinällä hevonen pärjäsi.

Nykyhevosten tilanne on erilainen. Heinäkuivurit ja säilöheinä ovat mullistaneet heinänteon, ja nykyään löytää etsimällä lähestulkoon joka hevoselle sopivaa heinää. Samalla kuitenkin hevosten käyttö on vähentynyt työhevosajoilta, ja yhä useamman hevosen ongelma on ylipaino. Mitä parempaa heinää, sitä vähemmän hevonen sitä tarvitsee, ja sitä pidemmäksi muuttuvat ne ajat, jolloin hevosen mahalaukku on tyhjä. Tulos on lisää mahahaavoja ja käytösongelmia (ja ratkaisu on jatkuvasti tarjolla oleva, vaikkei määrällisesti vapaa, heinä). Maailma on muuttunut sadassa vuodessa ja tieto on lisääntynyt. Olisiko nyt aika päivittää hevostenpitotapoja?

”Päästetään sitten kaikki hevoset irti preerialle!”

Tätäkin joskus kuulee, kun puhe kääntyy hevosten elinolosuhteiden parantamiseen. Ikäänkuin vaihtoehtoja on tasan kaksi: tehdään kaikki niinkuin ennenkin tai lopetetaan kaikki hevosharrastus kokonaan. Oikeastihan vaihtoehtoja on siellä välissä vaikka kuinka paljon. Pienilläkin muutoksilla voi hevosen elämänlaatu parantua paljonkin.

Jos hevonen tarhaa yksin, löytyisikö sille sopiva tarhakaveri? Jos ruokintavälit venyy pitkäksi, olisiko mahdollista järjestää jonkinlainen jatkuva korsirehutarjoilu verkon läpi? Jos hevosia pidetään sisällä pakkasilla ettei putket jäätyisi, onko talliin mahdollisuus järjestää muunlainen vesiputkien lämmitys tai nykyaikainen versio ämpärijuotosta? Voisiko hevonen tarhailla enemmän? Saisiko tarhoja laajennettua? Olisiko tallia peräti mahdollista muuttaa toimivaksi pihatoksi?

Pihatot yleistyvät nopeasti, eikä syyttä. Mitä enemmän hevostenomistajat perehtyvät lajiin nimeltä hevonen, sitä useammin he etsivät hevosilleen pihattopaikkaa. Ja tallinomistajathan kyllä seuraavat asiakkaidensa toivomuksia siinä, missä pystyvät. Saksalaisilla on hyvä nimi pihattoasumiselle: ”artgerechte haltung” eli jotakuinkin lajinmukainen hevostenpito. Pihatossa hevonen voi itse päättää, haluaako se olla ulkona vai sisällä, haluaako se seistä paikallaan vai liikkua.

”Eivät kaikki hevoset sovellu pihattoon!”

Tätäkin kuulee aika usein. Rohkenen olla eri mieltä. Totta tietenkin on, etteivät kaikki hevoset sovellu kaikkiin pihattoihin. Kaikki hevoset eivät tule kaikkien toisten hevosten kanssa toimeen. Kaikkia hevosia ei voi ruokkia saman kaavan mukaan. Kaikkia hevosia ei voida pistää pihattoon loimittamatta, mutta nykyään on olemassa ihan loistavan hyviä loimia jonka alla karvattomampikin hevonen voi asua ensimmäisen pihattotalvensa (toisena talvena karva on usein aivan eri luokkaa). Minun on vain lähtökohtaisesti mahdoton ymmärtää, että yhdellekään terveelle hevoselle olisi tarpeen seistä pitkiä aikoja aivan paikallaan ja hengittää lämmintä ilmaa. Tai että tämä olisi sillekään yksilölle parempaa kuin se, että se saisi itse määrätä liikkumisestaan.

Pihatto on tallia hieman vaativampi tapa pitää hevosia niin tallinpitäjälle kuin hevosen omistajallekin. Sama määrä lantaa pitää kerätä suuremmalta alueelta kuin kymmeneltä neliöltä. Ruokaa menee enemmän talvisin. Pitää varmistaa, että hevoset tulevat toistensa kanssa toimeen. Pitää tehdä yksilöllinen väkirehuruokinta mahdolliseksi. Ja hevosenomistajan pitää uskaltaa hakea hevosensa tarhasta, jossa on muitakin hevosia. Tästä huolimatta väittäisin, että hevosenomistajalle pihatossa asuvan hevosen kanssa harrastaminen on hauskempaa kuin tallissa asuvan hevosen. Hieman turvallisempaakin. Miksi?

Hevonen, joka saa halutessaan liikkua, ei niin usein ole kerännyt itseensä niin paljon patoutunutta liikkumisentarvetta, että sen pitää päästä purkamaan sitä hallitsemattomasti ratsastaja selässään. Hevonen, joka saa liikkua ympäri vuorokauden, on todennäköisesti sekä jaloistaan että suoliston toiminnaltaan hieman terveempi kuin paikallaan seisova. Lisäksi sopivassa hevosseurassa elävä hevonen on lähtökohtaisesti vähemmän stressaantunut kuin eristyksissä elävä hevonen, ja se heijastuu kaikkeen hevosen kanssa tekemiseen.

Kestää aikansa, ennen kuin hyvät pihatot ovat kaikkien hevosten saatavilla, mutta siihen asti voimme ihan pienillä muutoksilla parantaa hevosten elämänlaatua huimasti.

Hevosen hyvä elämä, osa 1

Kun joku taho kehtaa kyseenalaistaa huonoa hevostenpitoa tai hevosten käsittelyä, koulutusta tai kilpailukäyttöä, hevosalan reaktio on useimmiten varsin voimakas. Hyvä esimerkki oli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen syksyinen kannanotto hevosten paremman kohtelun puolesta. Hevosalan reaktiot vaihtelivat odotetusti ja mukaan tulivat myös vanhat suosikit ”Ei meillä vain”, ”Tehkää itse paremmin”, ”Ette tiedä hevosista mitään” ja saivat aikaan tämän toisen tiedotteen. Joku hevosalan julkaisuista yritti vaientaa koko asian kuolleeksi.

En tässä ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista hevosten kohtelu maassamme on. Jokainen tietää, että asiat voisivat jossain tapauksissa olla paremmin. Millä tavalla voisimme parantaa hevosten elämää?

Kohtele hevosta ystävällisesti.

Ratsastuksen ammattilaiset Anna Kilpeläinen ja Mintti Rautioaho julkaisivat tämän tiedotteen uuden vuoden alla. Siellä he mm. lupaavat suhtautua hevosiin lempeästi ja rauhallisesti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille hevosten kanssa tomiville ihmisille, ammattilaisille ja harrastajille yhtäläisesti. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen, joka kulkee talleilla silmät ja korvat auki, on nähnyt hevosten kovakouraista ja väkivaltaista kohtelua. Mitä jos tekisimme tästä sosiaalisesti paheksuttavaa? Mitä jos kaikki me, jotka pidämme hevosista (muutenkin kuin leivän päällä) puuttuisimme heti siihen, jos näemme ihmisen kohtelevan hevosta kovakouraisesti tai väkivaltaisesti?

Pomottelu historiaan.

Kun on kasvanut talleilla, jossa hevosista säännönmukaisesti puhutaan termeillä ”se sikailee”, ”se pomottelee”, ”näytä sille, kuka on pomo” jne. niin sitä alkaa helposti näkemään pomottelevia sikoja (anteeksi tässä kohtaa sioille, jotka ovat varsin mukavia eläimiä) jokaisen epätoivotun käytöksen kohdalla. Koska tällä hetkellä tiedän hevosista edes hieman enemmän kuin silloin, tiedän, että useimmiten kyseessä on aivan jostain muusta. Yleensä hevonen ei tajua, mitä pyydetään, tai on oppinut reagoimaan pyyntöön ihan toisella tavalla kuin ihminen toivoisi. Asian uudelleen opettaminen ratkaisee ongelman aivan valtaosassa tapauksia. Hevonen voi myös olla jostain kipeä, tai jäykkä, tai pelätä. Sen elinolosuhteet voivat olla niin huonot, ettei se reagoi normaalisti. Siitä enemmän toisella kerralla.

Puutu epäkohtiin!

Kynnys puuttua hevosten väärään kohteluun on korkea. Tiedän sen itsekin. Mutta hieman sentimentaalisesti muotoillen: olemme sen velkaa hevosille. Kyllähän meistä jokainen puuttuisi jos näkisi jonkun lyövän lasta tai vaikkapa perhoskoiraa kepillä? Ei lyöminen ole yhtään sen hyväksyttävämpää siksi, että hevonen sattuu olemaan isompi. Ei ole myöskään ohjista nykiminen eikä kannuksilla kaivaminen. Opettele eläinsuojelulain kohdat, jotka koskevat kaikkia eläimiä. Laissa sanotaan mm. näin: ”Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.” Jos siis näet jonkun rikkovan lakia, puutu siihen. Tai hanki todistusaineistoa ja tee asiasta poliisille tutkintapyyntö. Vain siksi, että jokin asia on yleinen, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää tai edes laillista.

Äänestä jaloillasi!

Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta hänellä on valta muokata ammattilaisten toimintaa. Jos siis olet asiakkaan asemassa, käytä valtaasi. Jos olet ratsastuskoulun asiakas, vaadi, että hevosia kohdellaan hyvin. Vaadi, että opettaja osaa asiansa eli opettaa sinua ilman, että opit kohtelemaan hevosia kovakouraisesti.

Jos sinulla on oma hevonen ja haet sille kouluttajaa tai tallipaikkaa, vaadi, että kouluttaja tai henkilökunta kohtelee hevostasi hyvin. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että hevosellasi on paha olla ko. ihmisten käsissä, vaihda kouluttajaa tai tallipaikkaa.

Jos päädyt vaihtamaan ratsastuskoulua, ratsuttajaa, kengittäjää tai mitä tahansa ammattilaista siksi, että hän käyttää väkivaltaa, kerro miksi. Jos kyseessä on yrityksen työntekijä, kerro myös hänen pomolleen miksi. Kun hevosten kovakouraisesta käsittelystä, ratsastamisesta, ajamisesta, lastaamisesta, kengittämisestä jne. tulee yhtä kannattamatonta ja paheksuttavaa kuin sen kuuluisi olla, hevosilla on parempi elämä.

”Kyllä sille täytyy näyttää, kuka on pomo!”

Yllä oleva tokaisu käytetään niin koirien kuin hevostenkin kanssa tämän tästä. Harvemmin kissojen kohdalla, johtuen ehkä kissojen hyvin erilaisesta reaktiosta kovakouraiseen käsittelyyn? Tarvitseeko siis hevoselle näyttää, kuka on pomo? Ei tarvitse.Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten pitäisi osata tiettyjä asioita. Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimiminen tulee olla mahdollisimman turvallista.

Jotta hevonen on turvallinen käsitellä sille pitää toki opettaa eri asioita. Tärkeimpien joukossa se, että ihmistä ei voi talloa alleen. Ei epähuomiossa, ei muita hevosia väistäessä, ei taluttaessa, ei lastatessa eikä säikähtäessä maneesin katolta tippuvaa lunta. Hevoselle pitää myös opettaa muita taitoja, kuten jalkojen nostaminen ja ylhäällä pitäminen, paikallaan pysyminen hoitotoimenpiteiden ajan, traileriin meneminen jne. Sitä pitää totuttaa esimerkiksi rokotuksiin ja madottamiseen. Jos hevonen on ratsu, sille pitää opettaa ratsuasioita, jos se on ravuri, ravihevosasioita. Jos se on siitostamma, sitä pitää totuttaa ultraavaan eläinlääkäriin.

Lista voi olla lyhyt tai lähes loputon. Ihminen ei kuitenkaan ole hevosen pomo siinä mielessä kuin useimmat sen mieltävät eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuodot ole suoraan siirrettävissä ihmisen ja hevosen välisiksi: me olemme eri lajeja. Pomottelu tai johtajuus ei ole kaiken hevosten kanssa toimimisen alku eikä juuri: järkähtämätön rauhallisuus ja pyyntöjen opettaminen on.

Menikö hermo?

Ei tähän kirjoitukseen, vaan hevosen kanssa. Jokaisellahan meistä menee joskus hermo, eikö totta?

Kuten lasten Maisa-kirjoissa sanottaisiin: ”Ei, ei mene!” Kyllä lähestulkoon kaikkien aikuisten ihmisten on mahdollista hillitä hermojaan, vaikka kuinka suututtaisi. Ellet pysty, ja hevonen joutuu siitä kärsimään, vaihda harrastusta. Hanki kumivene, aloita posliinimaalaus, mene spinningtunnille tai kansallispuistoon vaellukselle. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, Kela kuulemma korvaa sitä aika hövelisti nykyään. Jos sinulla menee hermot vain kilpailutilanteessa, älä kilpaile ainakaan eläimillä.

Niin kauan kuin hermojen menettäminen pidetään normaalina ja sosiaalisesti hyväksyttävänä hevospiireissä, mikään ei muutu. Jos saamme muutettua kulttuurin sellaiseksi, kuin sen kuuluisikin olla, meillä kaikilla on mukavampaa. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Tuire Kaimion hevoskurssi Espoossa lokakuussa

TUIRE KAIMION RATSUHEVOSEN KOULUTUSKURSSI

Espoossa Oittaalla, Cypistallin maneesissa, ositteessa Kellonummentie 14 torstaina 4.10 ja perjantaina 5.10 klo 10-13 ja sunnuntaina 7.10 klo 13-17.

Kurssilla käydään läpi sekä nuoren että vanhemmankin ratsun peruskoulutusta ja sitä, miten koulutuksessa tulisi edetä.

Kurssille on mahdollisuus osallistua joko käytännönharjoittelijana tai katsojana.
Käytännönharjoittelun hinta omalla hevosella on 30 euroa/päivä ja kurssihevosella 40 euroa/päivä (max. 2 harjoittelijaa per hevonen). Hinta katsojalta 20 euroa/päivä.

Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että osanottaja on joko osallistunut Tuire Kaimion luennolle Miten hevonen oppii tai on tutustunut vastaavaan osioon kirjassa Hevosen kanssa.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut 28.9.2012 mennessä katri.santasalo@pp.inet.fi.

Näin selätät pyöröpaalin

Joskus näkee asiat selvemmin ihan tuorein silmin. Aika useinkin. Kuten hevosista täysin tietämätön hyvä ystäväni, joka kävi viime vuonna kylässä kun olin ruokkimassa hevosia. Voi olla, että tämä alla oleva on kaikkien muiden hevosihmisten tiedossa, jolloin pahoittelen häiriötä.

Hevosilleni syötän säilöheinää pyöröpaaleissa, joilla on painoa 150 kilosta ylöspäin. Aika painavankin paalin saa hyvin siirrettyä pyörittämällä, mutta paaleja pitää säilyttää pystyaseennossa. Haasteellisin osuus on siis se, kun paali pitää saada käännettyä ns. rullausasentoon.

Toissatalvena minulle tuli mielettömät selkä- ja käsivarsilihakset kun heinäpaalin kääntämiseen meni joskus viisikin minuuttia. Pungersin paalin alle rautakangen ja yritin sen avulla saada paali kääntymään, työnsin sitä reunasta ja joskus sen kaataminen onnistui heti. Joskus taas ei. Vaikeusastetta toi paalin ympärille kerääntynyt lumi ja paalin paino (heinän kosteusprosentti vaihtelee ja paalin kokonaispaino sen mukana).

Ystäväni tuli kylään, katsoi tätä säälittävää äheltämistä hetken ja kysyi sitten:

– Oletko kokeillut lyödä rautakangen tuohon paalin keskelle ja käyttää sitä vipuvartena?

No en ollut. Jos joku teistä hevosenomistajista kirjaimellisesti painii saman ongelman kanssa, niin tässä on ratkaisu:

1. Poista paalin ympäriltä muovi (mattoveitsi on tähän parempi kuin puukko) ja jätä alla oleva verkko paikoilleen.

2. Ota rautakanki ja lyö se paalin keskelle ylhäältä päin. Pitää lyödä pari kertaa, että se pysyy.

3. Ota rautakangen päästä kiinni ja käännä paali. Toimii.

Talvi II. Winter II.

Talvella on puolensa.
Winter has its moments.

Molly tykkää polskia vesisaavissa, siitä johtuu huurtunut kohta päässä.

Molly likes to splash around in the water trough, that’s where she got the frosty spot on her head.

Pohjoisruotsalainen kylmäverihevonen.

North Swedish Draft Horse.

PRE (Pura Raza Española eli andalusialainen).

PRE (Pura Raza Española or Andalusian).

PSL (Pure Sanguo Lusitano).