Animal training

Kesäkuun lyhytkurssit Sipoossa

Kesäkuun 2016 lyhytkurssit Sipoossa:

to 2.6. klo 17-19: Hevosen kouluttaminen käytännössä ***KURSSI ON TÄYNNÄ***
30 e (sis. ALV)

Opetatpa hevoselle vaikka ratsastajan kantamista, jalkojen nostamista tai traileriin menemistä, periaatteet ovat aina samat. Vaikka harrastaisit ratsastusta kerran viikossa ratsastuskoulussa, koulutat hevosta silloinkin!

Tämä parituntinen koulutuskerta antaa sinulle tiiviin tietopaketin siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä kannattaa kouluttaa niin, että siitä tulee luottavainen ja kevyillä avuilla toimiva.

Saat kokeilla kouluttamista itsekin!

su 5.6. klo 10-13: Luottamus & luoksetulo (enää 2 paikkaa vapaana!)
50 e (sis. ALV)

Miten luot ja ylläpidät luottamuksen itsesi ja hevosen välille?
Miten saat hevosen antamaan kiinni tarhasta ja laitumelta?
Miten opetat hevoselle toimivan luoksetulon ja yleistät sitä?
Miten toimit jos hevonen karkaa?
Entä jos näet väärässä paikassa vapaana olevia, vieraita hevosia?

Keskustelemme ensin periaatteista ja sitten harjoittelemme käytännössä.

pe 17.6. klo 10-13: Rohkeampi hevonen
50 e (sis. ALV)

Hevonen on saaliseläin, joka säikähtää helposti. Lisäksi hevosella on hyvä muisti ja se muistaa pitkään. Miksi hevoset pelkäävät yksin maastoon menemistä, maneesin nurkkaa tai kengittäjää? Miten voin opettaa hevosia suhtautumaan rohkeammin eri asioihin?

Käytäntöpainoitteinen harjoittelupäivä jossa opit siedättämisen ja vastaehdollistamisen periaatteet.

su 19.6. klo 10-13: Hevosen motivoiminen: Nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin
50 e (sis. ALV)

Hevosharrastus voi olla hevosellekin miellyttävää ja palkitsemalla hevosta saat kevyesti ja mielellään töitä tekevän kumppanin. Sinun ei tarvitse muuttaa kaikkea: yleensä pienelläkin positiivisella lisällä hevosen asenne työntekoon muuttuu paljonkin. Harjoittelemme käytännössä ja opit, miten voit käyttää ruokapalkintoja turvallisesti.

Päivän teemana on kouluttamattoman hevosen totuttaminen varusteisiin.

ma 20.6. klo 17-19: Hevosen lastaus I: Miten opetan hevosen menemään traileriin? (Enää 3 paikkaa vapaana!)
30 e (sis. ALV)

Hevoselle traileriin meno ja kuljetettavana oleminen on lajityypillisesti vaikeaa. On kuitenkin aivan mahdollista opettaa hevonen itse haluamaan traileriin. Miten? Sitä harjoitellaan tällä kurssilla, joka jatkuu heinä- ja elokuussa.

Tämän kursssin pohjana on hyvä olla joko Hevosen kouluttaminen käytännössä -lyhytkurssi tai vastaavat tiedot kouluttamisen ja oppimisen periaatteista. Jos tiedät, mikä on positiivinen ja negatiivinen vahvistaminen, positiivinen ja negatiivinen rankaisu, vastaehdollistaminen ja yleistäminen, tervetuloa suoraan lastauskurssille!

to 23.6. klo 17-19 Hevosen lastaus II: Vaikeutetaan ja yleistetään!
30 e (sis. ALV)

Pidemmälle lastauskoulutuksessaan ehtineiden hevosten kanssa harjoittelemme tehtävän vaikeuttamista ja yleistämistä. Miten saat hevosen menemään kyytiin myös kisoissa tai klinikalla?

Mitä meillä on?

Tilamme on Pohjois-Sipoossa keskellä kauneinta maalaismaisemaa. Meillä on eri-ikäisiä ja koulutustasoltaan erilaisia hevosia, joilla saat harjoitella kouluttamista. Otamme hevosen lajityypillisen käyttäytymisen huomioon kaikessa tekemisessämme. Meillä ei ole maneesia joten varauduthan tullessasi sopivin vaattein ulkona harjoittelemiselle. Jos käyt muilla talleilla, vaihda toiset ulkovaatteet ja kengät ennen meille tuloa tautien leviämisen estämiseksi. Kurssin järjestäjä ei vakuuta osallistujia, suosittelemme tapaturmavakuutuksen ottamista ennen paikalle tuloa.

Täällä ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä eikä hankalia hevosia. Täällä jokaisella on oikeus harjoitella rauhassa, vaikkei vielä osaisi. Meille ovat kaikki tervetulleita: niin ammattilaiset kuin aloittelevat ja kaikki siltä väliltä. Olet yhtä oikeassa oli tavoitteesi sitten rento yhdessäolo hevosen kanssa tai korkealla tasolla kilpaileminen.

Kiinnostaako yksityisopetus tai kurssipäivä omalle porukalle? Hinnat yksityistunnille 65 e/h ja kurssipäivä 620 e (sis. ALV). Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com ja 050-520 3598.

kuuranmaenkesakuu

Johtajuus ja eläinsuojelulaki

Sain haasteen: kirjoita jotain johtajuusajattelusta ja sen tuomista ongelmista hevosten kouluttamisessa. En ole johtajuusasioihin niin kovin perusteellisesti perehtynyt, vaikka olenkin lukenut joitain kirjoja ja kirjoituksia ja käynyt kauan sitten jokusen aiheeseen liittyvän kurssinkin. Pidän itse siitä, että hevoselle ensin opetetaan haluttu asia hyvin ja sitten vasta vaaditaan, että se myös tekee mitä pyydetään. Kokemukseni mukaan se yleensä riittää sellaisenaan eikä tarvitse miettiä, kokeeko hevonen ihmistä johtajakseen vai ei.

Mietin kuitenkin, onkohan sinänsä hyvää tarkoittavilla hevoskoulutuksen johtajuusteorioilla samanlainen historia kuin sittemmin täysin kumotuilla susitutkimuksilla, joiden perusteella pääteltiin koirienkin olevan laumaeläin, jolla on jäykkä ja aggressiivisesti ylläpidetty hierarkia. Eli katsottiinko normaalilla tavalla käyttäytyviä hevosia?

Tämä tuli mieleeni vahvasti tämän vuoden kesäkuussa, kun kävin ehkä jo kymmenettä kertaa Saarenmaalla kuvaamassa ja seuraamassa eestinhevoslaumaa 200 hehtaarin kokoisella merenrantalaitumella. Olen aikaisempina vuosina ollut paikalla silloin, kun ”vuoden ori” on jo ollut tammojen ja varsojen kanssa jonkin aikaa, ja niiden välinen elo on ollut huomiota herättävän rauhallista. Esimerkinomaisesti olen siis nähnyt orin kokoavan tammoja ja varsoja yhteen ”paimentamalla” niitä kasaan vain kaksi kertaa, ja olen kuitenkin seurannut näitä laumoja jo yhteensä yli kuukauden verran kymmentuntisia päiviä tai enemmänkin. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhdenkään hevosen ajavan toista hevosta millään tavalla laumasta pois – yhtä poikkeusta lukuunottamatta, josta lisäää alla.

Kun sitten vertasin näiden eestinhevosten ja esimerkiksi New Forestissa seuraamieni ponilaumojen sekä ihan omien hevosten keskinäistä käyttäytymistä siihen, miten hevosten ”luontaista käytöstä” kuvattiin eräissä kirjoissa ja miten perusteltiin ko. koulutustavan toimia ”johtajuuden ottamiseksi” aloin hieman epäilemään perusteluja sen luontaisuudelle.

Kesällä tulimme paikalle, kun ori oli todennäköisesti päästetty tammojen kanssa laitumelle edellisenä päivänä tai jopa samana aamuna. Sinä päivänä näimme paitsi todella levottomasti käyttäytyviä hevosia myös sen, kun kaksi tammaa ajoivat orin suureleisesti kauas pois: ori oli siis kehdannut (hyvin rauhallisesti ja pienieleisesti) paimentaa yhtä nukkumaan jäänyttä varsaa lähemmäs muuta laumaa. Edellisvuosina orit eivät koskaan ole juurikaan kiinnittäneet varsoihin mitään huomiota, ja tänä vuonna ymmärsin, miksi. Mutta seuraavana aamuna lauma oli jo rauhallinen.

2014_06_v_0456

Tämänvuotisen eestinhevoslauman levoton käyttäytyminen sai minut ajattelemaan niitä johtajuusteorioita, jossa perustellaan hevosen ajamista pois tai jatkuvaa jalkojen liikuttamista sillä, mitä hevoset luonnossa tai keskenään tekisivät. Ovatko teorioita kehittäneet ihmiset todella seuranneet ihmisiin tottuneita hevosia, joilla ei ole pulaa resursseista (kuten tilasta tai ruuasta) – vai villihevosia, joille ihmisen lähestyminen tai läheisyys on aihe hälytystilalle? Tai hevoslaumaa silloin, kun siihen tulee uusi hevonen? Sehän on toki hevosten luontaista käytöstä sekin, koska hevoset käyttäytyvät joskus niin, mutta eikö olisi parempi katsoa, miten toimii normaalitilanteessa käyttäytyvä hevonen? Ihmistenkin käyttäytymisestä voisi saada hieman vääristyneen kuvan jos katsoisi ihmisiä vain sotatilan vallitessa.

Jos haluat olla hevosellesi johtaja, haluatko olla hätätilan johtaja vai sellainen, jota kannattaa seurata rauhan aikana? Haluatko itse käyttäytyä kuten hevonen käyttäytyisi silloin, kun kaikki on hyvin – vai silloin kun kaikki on sekaisin? Ja ennen kaikkea: jos perustaa hevosen ja ihmisen välisen suhteen sille, mitä ihminen näkee hevosten keskinäisestä käyttäytymisestä, oletko varma, että matkit oikeita asioita?

Tähän väliin kirjasuositus: jos englanti mitenkään sujuu, lukekaa Mark Rashidin ”Life Lessons from a Ranch Horse”.

Rashid puhuu tärkeistä asioista ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa ja jakaa kirjassa opetukset kuuteen eri oppituntiin:

”Lesson 1: Carry a non-confrontational attitude
Lesson 2: Plan ahead
Lesson 3: Be patient
Lesson 4: Be persistent
Lesson 5: Be consistent
Lesson 6: Fix a setback and move on”

Summittainen käännös:

Ole rauhanomainen
Suunnittele
Ole kärsivällinen
Ole periksiantamaton
Ole johdonmukainen
Korjaa ongelmatilanne ja jatka työtä (älä jää vellomaan epäonnistumiseen)

Olen yrittänyt kursseilla ja yksityistunneilla vakuuttaa ihmisiä vähän samankaltaisesta asiasta ja päätynyt ilmaista sen näin:

Hevosten kanssa sitkein voittaa. Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole siis ystävällinen, selkeä, reilu ja sitkeä. Hevosten ja miksei ihmistenkin kanssa.

 

Mikä on tarpeellista?

Eläinsuojelulakimme on uudistumassa ja siihen voi vielä vaikuttaa. Sen jälkeen kun ryhdyin perusteellisemmin tutustumaan hevostenkoulutukseen, olen lukenut eläinsuojelulakia varmasti kerran kuussa. Miksi?

Hevosten kanssa työskennellessä näkee ja kuulee joskus asioita, jonka johdosta tekee välillä mieli virkistää muistia. Mitä eläinten kohtelusta vanhassa laissa ja asetuksessa sanotaankaan?

”Eläintä on kohdeltava rauhallisesti”

Sanatarkka lainaus nykyisestä eläinsuojelulaistamme (tarkemmin eläinsuojeluasetus 1996/396, 4/12). Minusta vanhankin eläinsuojelulain sanamuodot ovat paikoin aivan erinomaisia. Varmasti uudesta tulee paljon parempi, mutta tämäkin laki antaisi mahdollisuuksia vaikka kuinka hyvään valvontaan.

Kohdellaanko sinunkin hevostasi aina rauhallisesti? Sinun itsesi, mutta myös tallihenkilökunnan, eläinlääkärin, kengittäjän ja ratsastuksenopettajan toimesta?

Jos vastaus on kyllä, hyvä! Niin sen kuuluu ollakin: lain mukaan ja toki hevosen takia muutenkin.

”…eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.”

Tämä on mielestäni jälleen oiva sanamuoto. Mikä on tarpeeton? Jotta tietäisimme sen, pitää ensin miettiä, mikä on tarpeellinen.

Pelottelu ei kuulu hyvään hevosharrastukseen, oli harrastuksen laatu ratsastus, raviurheilu tai joku muu. Se ei toden totta kuulu myöskään hyvään hevoskoulutukseen. Silti pelkääviä hevosia näkee melko usein. Missä piilee ongelma?

Siinäkö, ettei pelkääviä hevosia tunnisteta vai siinä, ettei niiden uskota pelkäävän oikeasti? Niitä voidaan pitää ”kovapäisinä” tai ”kuumina” tai ”itsepäisinä”. Niistä voidaan sanoa, että ne yrittävät pomotella. Niitä pidetään johtajuusongelmaisina, kusipäisinä tai luonnevikaisina. Väittäisin kuitenkin, että usein kyse on hevosesta, joka ei reagoi kuten useimmat hevoset tekevät silloin, kun sitä pelottaa. Sellaiset hevoset, jotka puolustautuvat, voivat varsinkin saada väärän diagnoosin.

Näitä hieman toisin reagoivia hevosia  yritetään joskus palauttaa ruotuun käyttämällä voimakeinoja, jolloin hieman pelkäävä hevonen voi muuttua paljon pelkääväksi hevoseksi. Jos tämän paljon pelkäävän hevosyksilön tapa reagoida on sellainen ”hyökkäys on paras puolustus” -suuntainen, hevosesta voi tulla todella vaarallinen. Ja vaikka hevonen itselleen ominaisella tavalla vain sulkeutuisi kun ei pääse pakenemaan, se kärsii silti pelätessään.

Mikä sitten voisi olla tarpeellinen pelottelu? Olen aika usein käyttänyt lastausluennoilla ja -kursseilla tätä esimerkkiä. Joskus hevosella on ähky tai muu akuutti sairaus tai vamma ja se pitää kuljettaa klinikalle hoidettavaksi. Silloin ainakin itse ymmärrän oikein hyvin, jos hevosta laitetaan traileriin niillä keinoilla, mitä todetaan silloin tarpeellisiksi. Mutta tämä on mielestäni yksi harvoja tilanteita, jossa pelottelukin on oikeutettua eli tarpeellista. Klinikkareissun jälkeen viimeistään jokainen hevosenomistaja ymmärtää, että nyt pitää kouluttaa hevosta niin, että se menee traileriin ilman pelottelua. Ja hieman aiheen vierestä: aika moni lastausongelmainen hevonen on oppinut sellaiseksi silloin, kun sitä on kuljetettu kipeänä klinikalle. Se on huonoa tuuria.

Mitenkään ei kuitenkaan voi pitää tarpeellisena pelotella hevosta, joka ei mene traileriin, jos syy kuljetukselle on esimerkiksi kilpailu tai valmennus. Silloin oikea järjestys on ensin harjoitella lastaamista kotona ja sitten huolellisesti yleistää taitoa niin, että hevonen osaa mennä traileriin, pysyä siellä ja tulla sieltä rauhallisesti pois siinä tahdissa, kuin ihminen haluaa. Myös vieraassa paikassa. Vasta silloin hevonen osaa lastautua ja vasta silloin sitä voidaan kuljettaa ja olettaa, että se suorittaa perilläkin edes lähellä omaa tasoaan.

Hevosta ei lastata esimerkiksi vinssaamalla se riimusta traileriin – siinä voi hajota hevonen, traileri tai molemmat. Ja jos traileri hajoaa, hevonen harvoin pysyy ehjänä. Hevosen niska on herkkä ja ns. vetopaniikkivauriot eivät kovin harvinaisia. Jopa tämä vanha, uudistettava eläinsuojelulakimme kieltää eläimen vetämistä päästään niin, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Jos hevosta voi kouluttaa menemään traileriin ja pysymään siellä ilman, että sitä vedetään sinne väkisin, on kaikenlainen vetäminen kyllä tarpeetonta.

Kukaan ei välttämättä ole pelotellut hevosta tahallaan, jos hevonen on oppinut pelkäämään. Asioita sattuu ja tapahtuu hevosten kanssa. Jos hevonen taluttaessa kompastuu lumen peittämään ojaan ja säikähtää, se voi ryhtyä varovaiseksi ojien kanssa. (Kyllä, minulle kävi juuri näin yhden nuoren hevosen kanssa. Sitä sitten korjattiin joitain tunteja ihan hyvällä menestyksellä, eli palkitsemalla hevosta kun se lähestyi ojaa ja sitten kun hevonen ylitti sen.) Jos siis uusi hevosesi ei ylitäkään ojaa ensimmäisellä maastolenkillä, voi olla, että sille on joskus käynyt samoin. Silloin voi olla parempi opettaa hevonen haluamaan ojan ylittämistä sen sijaan, että päättelisi hevosen haluavan vain olla hankala ja pakottamalla hevonen keinolla millä hyvänsä ojan yli.

Sitten kun hevonen osaa, mielestäni sen täytyy myös tehdä pyydetty asia. Silloin kuitenkin ”voimakeino” on yleensä huomattavan kevyt – eli jos hevonen vaikka haluaisi mielummin olla trailerin ulkopuolella kuin sen sisällä vaikka se osaa mennä sisälle ja pysyä siellä niin riittää, että hevosta vaikka koputtaa kevyesti raipalla aina, kun se pysähtyy ja lopettaa heti, kun se liikkuu sisälle päin.

itselastautuva1

Case: Oire vs. Syy

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä valtavasta erosta, joka hevonen kokee jos ongelman korjaamiseen ryhdytään tukahduttamalla käytöstä eli oireita tai poistamalla saman käytöksen syy, jolloin käytöskin muuttuu ja pysyy yleensä paremmin uudenlaisena. Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa voi lukea enemmän aiheesta, mutta lyhyt versio aiheesta:

Oire on vastaus kysymykseen, mitä hevonen tekee – eli vaikka pysähtyy ennen ojaa. Syy löytyy selvittämällä, miksi hevonen tekee näin – meidän tapauksessamme sitä pelotti oja, koska se oli sellaiseen odottamatta kompuroinut. Ja kun tiedämme asioita hevosesta lajina (hevonen on rauhaisa ja sosiaalisesti taitava laumaeläin) niin voimme kyllä yleensä päätellä, että tapauksessa ”Hevonen ei ylitä ojaa/pidä jalkaa ylhäällä kengityksessä/hyppää estettä/mene traileriin” syy on joku muu kuin että hevonen olisi hankala tahallaan.

Tottakai hevonen on joskus vain oppinut välttämään jotain vähän epämiellyttävää tai huolestuttavaa tai epämukavaa asiaa. Välillä todella lennokkaasti. Mutta jollet ole asiasta aukottoman varma on parempi luottaa siihen, että hevosella on käytökselleen hyvä syy. Löydä syy.

Viikolla on valtaisa vaikutus

Kasvatan pienimuotoisesti jackrussellinterriereitä (edellinen pentue syntyi kolme vuotta sitten ja yksi pentue on tälläkin hetkellä kotona) ja muutaman muun kasvattajan kanssa (Tuire Kaimio ja Maija Vilppo) teemme yhteistyötä yrittäen ylläpitää ja lisätä suomalaisen russelikannan monimuotoisuutta.

_MG_4395

Olen itsekin alkanut seuraamaan pentuja ja aikuisia koiria ihan eri tavalla vuosien mittaan.

_MG_4438

Nyt kun talossa on kolme 7-viikkoista pentua mieleeni tuli taas pentujen luovutusikä. Kennelliiton mukaan pentuja voidaan luovuttaa 7 viikon iässä ja yleisin käytössä oleva luovutusikä taitaa edelleen olla 8 viikkoa. Mutta voisiko tätä venyttää yhtään vielä? Olen siirtänyt luovutusikää nyt useamman pentueen kohdalla 9-11 viikkoon ja tulokset ovat olleet mitä rohkaisivimpia. 9-viikkoinen pentu on mielestäni paljon valmiimpi kohtaamaan maailman yksin kuin viikkoakin nuorempi pentu.

_MG_4441

Russelinpennut ovat kautta linjan elinvoimaisia ja nopeasti kehittyviä, ketteriä ja liikkuvaisia. Ne esimerkiksi – toisin kuin jotkut muut rodut – osaavat useimmiten syödä muutakin kuin emän maitoa jo 4-5 viikon iässä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat valmiit pärjäämään ilman sisaruksia ja emää.

_MG_4443

Kun lähdimme katsomaan, mitä tapahtuisi jos pentuja luovutettaisiin vähän myöhemmin, kaksi asiaa kävivät heti ilmiselväksi: pennut purevat vähemmän eikä yhtä kovaa jos ne saavat olla vähän pitempään emänsä ja pentuesisarustensa kanssa ja pentujen käytös yllättävässä tilanteessa muuttuu paljon viikosta 8 viikkoon 9. Pennulle tällä voi olla valtaisa merkitys. Aika usein nimittäin kuulee tai lukee kysymyksen: ”Mitä teen kun uusi koiranpentu ei suostu liikkumaan kävelyllä?” Yksi mahdollinen vastaus on se, että pennun vielä kuuluisi pysytellä kotipesänsä lähellä, jotta se pääsee piiloutumaan sinne hälytyksen sattuessa.

_MG_4456

Käytännössä olen huomannut tämän omien pentueiden kanssa näin: kun aikuiset koirat lähtevät haukkumaan jotain (kuten ohiajavaa pyöräilijää) niin 7-viikkoiset ja nuoremmat russelinpennut lähtevät kaikki kohti portaita, joiden alle pääsee piiloon. 9-viikkoiset pennut lähtevät jo lähes poikkeuksetta katsomaan, mitä muut haukkuvat. Kumpi pentu on valmiimpi lähtemään kävelylle tai vaihtaa kotia? 8 viikon ikäisinä taas pennuilla on ilmeisesti lyhytaikainen pelkokausi, jolloin sekään ei ole ihan paras ikä lähteä uuteen kotiin.

_MG_4708

Olen myös, mikäli mahdollista, vienyt pennun emän ja sisarusten kanssa käymään pennun uudessa kodissa jo ennen luovutusta. Tunnin pari ja pennut ovat kuin kotonaan. Luulen, että pennun on aika paljon turvallisempi olla tullessaan sinne myöhemmin yksin.

Siitä puremisesta vielä: 6-7 viikon ikäiset russelinpennut purevat ihan kamalan kovaa. 9-viikkoiset eivät. Empiirinen tutkimus eli mutua, mutta ero on ihan huomattava ja varsin tärkeä, jos pentu menee esimerkiksi lapsiperheeseen. Vaikka pennun ja pienten lasten onnistuneen yhteiselon perusta on alkuvaiheessa kumisaappaat lapselle (myös sisällä) on sillä paljon väliä, voidaanko pureminen jättää huomioimatta vai kiljaiseeko aikuinenkin tahtomattaan – tai toruu pentua. Se on taas huomiota, ja huomio on vahviste. Vahviste tekee nimensä mukaan toiminnasta vahvempaa. Jos huudat pennulle, kun se tekee jotain epätoivottua, se voi kokea tämänkin huomiona.

_MG_4757

Loputtomasti ei luovutustakaan toki kannata viivytellä: olen luovuttanut (uusien omistajien matkojen tai loma-aikojen vuoksi) pentuja 13-viikkoisina mutta kaikkihan eivät kykene antamaan pennuille tätä ennen kokemuksia esimerkiksi kaupunkielämästä. Koiranpentu sosialistuu keskimäärin parhaiten ennen 12 viikon ikää. Mutta jospa pentujen luovutusikää siirrettäisin viikolla-parilla eteenpäin eli 9-10 viikkoon? Silloin pentu olisi valmiimpi elämään ilman sisaruksia ja/tai emää ja sillä olisi vielä riittävästi aikaa tottua kaikkiin uuden kodin ja sen ympäristön erityispiirteisiin. Se voisi olla parempi alku monen pennun elämälle.

Pentujen luovutusiän vaikutusta niiden myöhempään elämään on tutkittu varsin vähän niin, että siitä olisi kasvattajalle tai pennunostajalle oikeasti hyötyä, mutta seuraamalla emän ja pentujen käytöstä oppii paljon. Näiden 7-viikkoisten pentujen emä leikkii niiden kanssa, käy erotuomaroimassa kärinät, imettää pentuja, nukkuu niiden kanssa ja pennut menevät pihalla emänsä perässä oppien samalla kaikenlaista, mitä ihminen ei edes tajua. Vaikka emä lähtisikin, pentuesisarusten ja ystävällisten aikuisten koirien seura antaa pennuille turvaa. 7 viikon ikäiselle pennulle yksi viikko on valtavan suuri osa sen elämästä.

Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

Luottamuksesta ja sen luomisesta

Tällä hetkellä teen enemmän töitä eläintenkoulutuksen parissa kuin valokuvauksen ja tällä hetkellä teen myös lähestulkoon pelkästään hevosten kanssa töitä. Työni on uusien asioiden opettamista, kaikenlaisten asioiden: niin maasta käsin jumppaa kuin nuorten hevosten ja varsojen peruskoulutusta. Kaikkeen koulutukseen sisältyy aina myös hevostenomistajien opettamista ja oma osa-alueensa on myös ongelmatilanteiden ratkaisua. Koska kaikki hevoset ovat erilaisia, ei mikään työkeikka ole samanlainen kuin toinen. En voisi toivoa mielenkiintoisempaa ja hauskempaa työtä.

Kun vastaan tulee työ, jossa ongelmavyhti kuulostaa valtavalta, ratkaisujen miettiminen on todella mielenkiintoista. Usein sitten aloitan vain jostain päästä, mitä kautta saan luotua uuden luottamuksen uudenlaisella koulutustavalla. Hevoselle, sillä joskus hevoset eivät vain pidä ihmisten seuraa turvallisena ja poistuisivat mielummin paikalta. Omistajalle, sillä usein epävarma hevonen tuntuu arvaamattomalta ja reagoi suuresti pieniinkin tapahtumiin. Hevosen ja omistajan välille, sillä näiden kahden välinen suhde vaikuttaa tietenkin kaikista eniten molempien elämänlaatuun.

Hevonen pysyy harvoin samanlaisena vuodesta toiseen, vaan useimmin se kehittyy johonkin suuntaan. Jos se on luottavainen ja tyyni, sitä koulutetaan ja käsitellään hyvin ja se saa olla kivuton, sen käytös muuttuu koko ajan luottavaisempaan suuntaan. Siitä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi käsitellä ja sen kanssa on hauska työskennellä

Jos hevosta taas vähän jännittää, se ei useinkaan valitettavasti jää siihen. Ajan saatossa huomataan, että hevonen jännittyy samoissa tilanteissa enemmän. Sitten se alkaa jännittyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa se ei aikaisemmin ole jännittynyt. Jännittynyt hevonen tuntuu aiheestakin kaikkea muuta kuin turvalliselta. Se reagoi suuremmalla tavalla ja säpsähtää yhä pienemmistä ympäristön tapahtumista. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kipittää pää pystyssä tai rynnätä eteenpäin ilman jarruja. Se voi vaikuttaa keskittymiskyvyttömältä ja joskus kuulee sanottavan, ettei se pidä ihmistä johtajanaan.

Hyvä puoli tässä asiassa on että vielä silloinkin, kun hevonen tuntuu ruutitynnyriltä ja harrastus kaikkea muuta kuin hauskalta, kurssi voidaan muuttaa. Jollei jännittymisen syy ole sellainen kipu, jota ei saa hoidettua, jännittymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla hevonen uudelleen niin, että se on rento ja tyyni. Joskus on aivan hämmästyttävää, millainen ero hevosessa saadaan aikaan lyhyessäkin ajassa.

Luottamusta luodaan olemalla hevoselle mahdollisimman ystävällinen, selkeä, reilu ja ymmärrettävä. Kun hevonen ymmärtää, mitä siltä halutaan, se tuntee olonsa turvalliseksi. Palkitsemalla kouluttaminen on yksi erinomainen tapa kertoa hevoselle, mitä siltä toivotaan: äänimerkki ja palkinto toimivat ikäänkuin tulkkina ihmisen ja hevosen välillä ja tuloksena on hevonen, joka oikeasti ymmärtää, mitä siltä toivotaan ja oppii ne asiat, joita sille halutaan opettaa. Samalla hevonen koko ajan oppii sen, että ihminen on turvasatama, jonka lähistöllä on hyvä olla. Siitä luottamus syntyy.

Silloin kun ongelmia on paljon, työ voi olla myös kaikista palkitsevinta. Vaikka työhöni sisältyy ehdottomasti vaitiolovelvollisuus tässä tapauksessa kysyin hevosen omistajalta, voisinko kertoa jotain julkisestikin hänen hevosestaan ja sen koulutuksesta, ja sain luvan siihen. Kiitos Satu: olen nimittäin varma siitä, että sinun ja Jannun tarina voi antaa toivoa aika monelle ”hankalan” tai jopa ”mahdottoman” hevosen omistajalle.

Jannun, 16-vuotiaan suomenhevosen, ongelma oli nimittäin hevosilla aika yleinen: se jännittyi. Yksi sen jännittymisen monesta oireesta oli tämä: se ei antanut tarhassa kiinni. Näin Satu kertoi hevosestaan:

”Ongelmamme on ollut että heppa ei anna kiinni tarhasta […] Hevonen on laumassa ja kun menen hakemaan niin se joko ottaa porukan mukaansa ja juoksevat edes takas tai sit se kiertää vaan heinähäkkiä ympäri mua karkuun.”

Kuten kuvasta näkyy, Jannun pyydystysongelma on onnistuneesti koulutettu pois. Ja hevonen on niin loistotyyppi, että olisin voinut vaikka viedä sen kotiin.

Tässä vielä lainaus Jannun omistajan viestistä ensimmäisen koulutuskerran jälkeen:

”Hevonen on silmin nähden muuttunut, se tulee heti luokseni heinähäkiltä kun menen tarhaan, tauon aikana se seisoo portilla ja oottaa paluutani, seuraa minua siitä koko ajan niin kauan että meen autoon ja lähen kotiin.”

Aloitimme siis opettamalla Jannulle, että ihmisen luo kannattaa tulla ja samalla se oppi, että ihmisten kanssa kannattaa tehdä asioita. Alussa seurasimme tarkkaan, milloin hevonen antoi ensimmäisiä eleitä siitä, että ihminen sai lähestyä ja etenimme siinä tahdissa, kun hevonen siedättyi. Kun edellinen vaihe sujui hyvin siirryimme aina seuraavaan: emme siis jääneet palkitsemaan esimerkiksi siitä, että Jannu tuli ihmisen luo tarhassa vaan sen piti lopulta antaa laittaa riimunaru kiinni riimuun. Tämä on yksi onnistuneen koulutuksen peruspilareista: edetään toki siinä tahdissa, mikä hevonen määrittelee, mutta edetään koko ajan kohti onnistunutta lopputulosta.

Ensimmäisellä käynnillä opetimme Jannulle, että tarhassa kannattaa tulla ihmisen luo ja antaa kiinni. Siedätimme myös hevosen uudelleen siihen, että ratsastaja menee selkään. Alla oleva kuva on toiselta koulutuskerralta, jossa Jannu harjoitteli pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä uudessa, rennossa mielentilassa.

_MG_0988

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013 klo 10.30 – 14.30

Tarkoituksena olisi tälläkin kurssilla lähteä siitä, että syyt lastausongelmiin poistetaan kouluttamalla ja kun vastaehdollistetaan (eli muutetaan tunnetila, jonka hevonen on liittänyt lastaukseen) niin oireetkin häviävät.

Ei oikotietä onneen, mutta usein se pitempi tie on kulkemisen arvoinen.

Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/620948967948243

Ilmoittautumiset sähköpostilla m.tallberg@kolumbus.fi tai tekstiviestillä p. 050-520 3598.

Hevosten yhdistäminen

Kirjoitin aiemmin siitä, että pitää katsella hevosia. Katsellaan:

Video on vain 46 sekunnin pituinen, mutta se kertoo yllättävän paljon hevosista ja siitä, miten sosiaalisesti taitavia, hienovaraisesti viestitteleviä eläimiä ne ovat. Videolla näkee mitä tapahtuu, kun kaksi hevosta saapuu uuteen paikkaan.

Laitumella on kaksi näille hevosille tuttua hevosta ja yksi niille ennestään tuntematon hevonen. Uudet hevoset ovat videolla vierekkäin liikkuvat tumma ruunivoikko ja tumma rautias. Pienempi voikko on näille hevosille vieras. Kuten näkee, hevoset juoksevat, mutta toisin kuin oikeasti pelottavassa tilanteessa, ne juoksevat aika maltillisella nopeudella ja ehtivät ikäänkuin ravata kauniisti, eivät hätääntyneinä laukkaa selkä notkolla ja pää ylhäällä.

Ihan videon alussa näkyy hyvin molemmissa ”uusissa hevosissa” pienimuotoinen pakoreaktio: hännän viuhuminen. Kun tekee hevosten kanssa töitä, kannattaa uusia asioita opettaessa tarkkailla hevosen reaktioita, myös pakoreaktioita, sillä ne kertovat usein jännittymisestä. Pakoreaktiot ovat niitä tahdosta riippumattomia eleitä, jotka hevonen tekee, kun se jännittyy tai kun tapahtuu kaksi asiaa aivan samanaikaisesti.

Pienempiin pakoreaktioihin kuuluu esimerkiksi hännän viuhuminen ja pään heiluttaminen. Suurempia pakoreaktioita ovat esimerkiksi pystyyn nouseminen, taaksenpäin potkiminen ja pukitteleminen. Videolla on käynnissä hevosille jännittävä tilanne ja tarkkasilmäinen katsoja voi laskea, kuinka monta erilaista pakoreaktiota videolla näkyy.

Videolla näkee myös, miten sujuvasti käyttäytymiseltään normaalit hevoset toimivat tällaisessa tilanteessa. Hevosten yhdistämisessä tämä oli aika lailla ihanteellinen tilanne: hevosilla ei ollut puutetta resursseista. Tilaa oli yli kolme hehtaaria, ruuasta, vedestä tai varjosta ei ollut pulaa.

Mitä tapahtuu suunnilleen kohdassa 0.10? Uudet hevoset joutuvat hieman liian lähelle aitaa ja etuvasemmalla lähestyy viides hevonen, joka ei videolla näy. Hevoset reagoivat lajilleen ominaisella tavalla ja antavat uusille hevosille tilaa.

0.20 paikkeilla näkee, miten enää toisilleen vieraat hevoset juoksevat. ”Uudet hevoset” esittävät vielä kauniisti tapaa, jolla jännittävässä tilanteessa hevosten välinen yksilöetäisyys pienenee lähes olemattomiin. Tätä hevonen saattaa tehdä myös ihmisen kanssa, jollei lajitovereiden seuraa ole tarjolla.

0.37 kohdalla näkee melko yleisen pakoreaktion: taaksepäin potkiminen. Sen tarkoitus on antaa pakenevalle hevoselle hieman lisäaikaa ja -tilaa, ja videolla näkee hyvin, miten voikko poni kohteliaasti lisää etäisyyttään hieman.

Hevosilla on todella monimuotoinen eleiden kirjo ja niitä kannattaa seurata aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos hevosilla on olosuhteet kunnossa eivätkä ne ole eläneet eristyksissä lajitovereistaan pitkään, uusien hevosten yhdistäminen käy yleensä ilman ongelmia. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, että järjestää suurimmat todennäköisyydet onnistuneelle tutustuttamiselle, tässä joitain vinkkejä:

– Mitä suurempi alue, sen turvallisempi. Hevoset juoksevat usein jonkun verran ennen kuin asettuvat.

– Mitä enemmän ruokaa, sen parempi. Vaikka hevosia ruokittaisiin muuten muutaman kerran päivässä, kannattaa heinätarjoilua lisätä jo muutamia päiviä ennen yhdistämistä ja runsaampaa (ja eri paikkoihin tarhaa tarjottuna) heinäruokintaa jatkaa yhdistämisen jälkeenkin. Kun ruuasta ei ole pulaa, lauman vanhat jäsenet eivät aja uutta jäsentä niin paljon heiniltä pois.

– Vesiastioitakin kannattaa olla totuttamisajan useita

– Rakenna tarhaan tai laitumelle väliaita, joka on auki molemmista päistä. Näin uusi hevonen voi väistää aidan taakse tarvittaessa.

– Jos katos tai pihatto on vähänkään sokkeloinen tai ahdas, aitaa se pois muutamaksi päiväksi ja päästä uusi hevonen tutustumaan siihen ensin yksin.

Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.

Monty Roberts Helsingissä

Lisää aiheesta: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/mies-joka-puhuu-hevosista/

Kävin monen muun tavoin katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä tiistaina, ja se jätti minut melkein sanattomaksi.

Mutta vain melkein.

Tämän Facebook-kuva-albumin pitäisi olla julkinen: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151901621859350.1073741828.772309349&type=1&l=5e843ab400

…Ja hieman tekstiä. English translation at the bottom, because some non-Finnish speaking friends asked privately what this was about.

Sain palautetta paristakin suunnasta, että mun Monty Roberts-aiheinen päivitykseni oli niin diplomaattisesti muotoiltu, että siitä sai kuvan, että tykkäsin Robertsista. Tässä siis selventävä päivitys: En tykännyt.

Vaikka (joskus elokuva-, mainos- ym. alalla töitä tehneenä) pystyn arvostamaan hyvin järjestettyä showta ja vaikka tiistaisessa showssa hevoset näennäisesti oppivat toivottuja asioita tosi nopeasti: ei, en pitänyt Robertsin tavasta kouluttaa hevosia. En ole kymmeniin vuosiin nähnyt niin kovakouraista hevosten käsittelyä ja niin rumaa nykimistä voimakkaasta välineestä eli turvan ympäri kiristyvästä riimusta, en niin monta ylivarovaisuuteen pakotettuja hevosia enkä kertaakaan elämässäni niin ikävällä tavalla toteutettua flooding-periaatteen ”totuttamista” kuin sen klipperiä pelkäävän hevosen kohdalla.

Eläinsuojelulakimmekin sanoo, ettei eläimiä saa tarpeettomasti pelotella. Kun kerran hevosia voidaan siedättää nopeasti ja tehokkaasti pelkokynnyksen alapuolella eli niin, ettei niitä pelota, miksei tekisi niin? Pelkokynnyksen alapuolella siedättäminen ei näytä yhtä dramaattiselta. Siitä ei saisi yhtä hienoa showta.

Ymmärrän todella hyvin, että ihmiset lähtevät shown aikana tietynlaiseen joukkohurmokseen mukaan. Minäkin ajattelin paikan päällä ajoittain, että ”eihän tämä niin kamalaa ollutkaan”. Mutta kun riisuu pois kauniit lauseet väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosella ja ihmisellä on hauskaa, tapahtui seuraavaa:

Hevosta tuotiin pelottavaan paikkaan (Areena, jossa parituhatta ihmistä) yksin, jossa sitä ensin talutettiin muutamia kierroksia pyöröaitauksen ympäri riimusta. Sitten hevosta päästettiin irti ja sitä heitettiin pitkällä narulla kunnes juoksi ympäri pyöröaitausta. Sitten hevoselle opetettiin, että ainoastaan kävellessäsi aivan ihmisen perässä, saat olla rauhassa.

Sitten hevosta otettiin kiinni ja opetettiin että teet mitä vaan, sinua rangaistaan nykimällä täysillä riimusta, joka kiristyy turvan ympärillä, tai heittämällä köydellä, ja vain silloin, kun kävelet pää ihmisen olkapään lähellä tai seisot paikallasi, saat olla rauhassa. Jokainen, joka on katsellut hevosia jokseenkin hyvissä oloissa tietää, ettei tällä ole mitään tekemistä hevosten luontaisen käytöksen kanssa.

Paikalla olleen pitkän linjan hevosihmisen mukaan Robertsissa on hienoa se, ettei hän lyö hevosia raipalla. Mitä se nykiminen kiristysriimusta on? Ja kuten kaikki tietävät mm. blogikirjoituksestani ( https://minnatallberg.wordpress.com/2013/08/08/tee-asiat-helpoksi/ ), nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin ja ratsastajaan on lähellä sydäntäni. Niin, että hevonen yhdistää rauhallisen, rennon ja positiivisen mielentilan niihin.

Kuvissa näkyy illan kaksi ensimmäistä hevosta: ensimmäiselle laitettiin varusteet ja ratsastaja, toinen pelkäsi klipperiä.

Selvennyksenä vielä: kyllä minäkin olen sitä mieltä, että hevosen kuuluu tehdä sille opetettuja asioita silloin, kun ihminen pyytää. Sillä tavalla, miten hevoselle asioita opetetaan, on kuitenkin väliä.

I had feedback from a couple of people that my Monty Roberts status update was so diplomatically worded that it gave the impression I liked Roberts. This is a clarifying status update: I didn’t.

Even though (having intermittently worked as an animal trainer and photographer in the movie and advertising industry) I can appreciate a well organised show and even though the horses in Tuesday’s show apparently learned the things they should in a very short time: no, I didn’t like the way Roberts trained horses. I haven’t seen that hard-handed horse handling in decades nor such ugly yanking on a harsh equipment, i.e. a halter that tightens around the nose. Nor have I seen so many horses forced into a state of frozen watchfulness nor have I ever in my life seen such a nasty case of flooding as was used on the horse that was afraid of the clippers.

Our Finnish animal protection law states that an animal should not be unneccessarily frightened. If it is possible to quickly and efficiently desensitize an animal to a frightening stimulus below the fear treshold, so the animal isn’t frightened, why wouldn’t you do it that way? Sure, it doesn’t look as dramatic. It doesn’t make for as good a show.

I can fully understand that people are carried along in a kind of group frenzy during the show. Even I thought at times, that ”this wasn’t so bad after all”. But when you strip away the pretty phrases about non-violence and the adage that both horse and human has fun when training this way, this is what happened:

A horse was brought to a frightening environment (a huge arena with thousands of people) and led around the round pen a little. Then the horse was let loose and a line thrown at it, until the horse ran around the round pen. Then the horse was taught that only when you walk behind the human, you get left alone.

Then the horse was caught and taught that no matter what you do, you get punished by the trainer yanking at the lead rope, the halter tightening around your nose, and only when you walk with your head behind the trainer – or when you stand still – you are left in peace. Anyone who has watched horses kept in adequate conditions know, that this has nothing at all to do with the natural behaviour of the horse.

A seasoned horse person who was present said, that it’s great that Mr. Roberts doesn’t hit the horses with a whip. But what is the yanking on the Dually halter about? As you know, training a young horse to accept equipment and a rider is a subject close to my heart. Done so that the horse associates a calm, relaxed and positive state of mind with it.

The pictures show the two first horses: the first was introduced to a saddle and rider, the second was afraid of the clippers.

As a final clarifying note: I also am of the opinion that a horse must do what it is told, once it has learned to do it. But the way something is taught to the horse matters.