Kirjoitin aiemmin siitä, että pitää katsella hevosia. Katsellaan:
Video on vain 46 sekunnin pituinen, mutta se kertoo yllättävän paljon hevosista ja siitä, miten sosiaalisesti taitavia, hienovaraisesti viestitteleviä eläimiä ne ovat. Videolla näkee mitä tapahtuu, kun kaksi hevosta saapuu uuteen paikkaan.
Laitumella on kaksi näille hevosille tuttua hevosta ja yksi niille ennestään tuntematon hevonen. Uudet hevoset ovat videolla vierekkäin liikkuvat tumma ruunivoikko ja tumma rautias. Pienempi voikko on näille hevosille vieras. Kuten näkee, hevoset juoksevat, mutta toisin kuin oikeasti pelottavassa tilanteessa, ne juoksevat aika maltillisella nopeudella ja ehtivät ikäänkuin ravata kauniisti, eivät hätääntyneinä laukkaa selkä notkolla ja pää ylhäällä.
Ihan videon alussa näkyy hyvin molemmissa ”uusissa hevosissa” pienimuotoinen pakoreaktio: hännän viuhuminen. Kun tekee hevosten kanssa töitä, kannattaa uusia asioita opettaessa tarkkailla hevosen reaktioita, myös pakoreaktioita, sillä ne kertovat usein jännittymisestä. Pakoreaktiot ovat niitä tahdosta riippumattomia eleitä, jotka hevonen tekee, kun se jännittyy tai kun tapahtuu kaksi asiaa aivan samanaikaisesti.
Pienempiin pakoreaktioihin kuuluu esimerkiksi hännän viuhuminen ja pään heiluttaminen. Suurempia pakoreaktioita ovat esimerkiksi pystyyn nouseminen, taaksenpäin potkiminen ja pukitteleminen. Videolla on käynnissä hevosille jännittävä tilanne ja tarkkasilmäinen katsoja voi laskea, kuinka monta erilaista pakoreaktiota videolla näkyy.
Videolla näkee myös, miten sujuvasti käyttäytymiseltään normaalit hevoset toimivat tällaisessa tilanteessa. Hevosten yhdistämisessä tämä oli aika lailla ihanteellinen tilanne: hevosilla ei ollut puutetta resursseista. Tilaa oli yli kolme hehtaaria, ruuasta, vedestä tai varjosta ei ollut pulaa.
Mitä tapahtuu suunnilleen kohdassa 0.10? Uudet hevoset joutuvat hieman liian lähelle aitaa ja etuvasemmalla lähestyy viides hevonen, joka ei videolla näy. Hevoset reagoivat lajilleen ominaisella tavalla ja antavat uusille hevosille tilaa.
0.20 paikkeilla näkee, miten enää toisilleen vieraat hevoset juoksevat. ”Uudet hevoset” esittävät vielä kauniisti tapaa, jolla jännittävässä tilanteessa hevosten välinen yksilöetäisyys pienenee lähes olemattomiin. Tätä hevonen saattaa tehdä myös ihmisen kanssa, jollei lajitovereiden seuraa ole tarjolla.
0.37 kohdalla näkee melko yleisen pakoreaktion: taaksepäin potkiminen. Sen tarkoitus on antaa pakenevalle hevoselle hieman lisäaikaa ja -tilaa, ja videolla näkee hyvin, miten voikko poni kohteliaasti lisää etäisyyttään hieman.
Hevosilla on todella monimuotoinen eleiden kirjo ja niitä kannattaa seurata aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos hevosilla on olosuhteet kunnossa eivätkä ne ole eläneet eristyksissä lajitovereistaan pitkään, uusien hevosten yhdistäminen käy yleensä ilman ongelmia. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, että järjestää suurimmat todennäköisyydet onnistuneelle tutustuttamiselle, tässä joitain vinkkejä:
– Mitä suurempi alue, sen turvallisempi. Hevoset juoksevat usein jonkun verran ennen kuin asettuvat.
– Mitä enemmän ruokaa, sen parempi. Vaikka hevosia ruokittaisiin muuten muutaman kerran päivässä, kannattaa heinätarjoilua lisätä jo muutamia päiviä ennen yhdistämistä ja runsaampaa (ja eri paikkoihin tarhaa tarjottuna) heinäruokintaa jatkaa yhdistämisen jälkeenkin. Kun ruuasta ei ole pulaa, lauman vanhat jäsenet eivät aja uutta jäsentä niin paljon heiniltä pois.
– Vesiastioitakin kannattaa olla totuttamisajan useita
– Rakenna tarhaan tai laitumelle väliaita, joka on auki molemmista päistä. Näin uusi hevonen voi väistää aidan taakse tarvittaessa.
– Jos katos tai pihatto on vähänkään sokkeloinen tai ahdas, aitaa se pois muutamaksi päiväksi ja päästä uusi hevonen tutustumaan siihen ensin yksin.
Minna Tallberg 
Kohdassa 0,37 kyse on parjatusta positiivisesta rankaisusta. Voikko poni tulee toisen hevosen henkilökohtaiselle reviirille, minne tämä ei ponia halua ja potkaisemalla se laittaa painetta ts. aiheuttaa lievän epämiellyttävän tunteen millä se pysäyttää ponin. Liian lähelle tunkemisesta seuraa jotain epämiellyttävää ja poni oppii ettei sinne kannata tunkea.
Miten tämä eroaa siitä että ihminen tekee saman asian, yhtä suurella paineella ja aiheuttaen yhtä suuren epämiellyttävän tunteen vaikka vapaana olevan hevosen kanssa pyöröaitauksessa? Silloinhan asia tehdään hevosten tavalla.
Ei tuo voikko poni tuosta traumatisoidu, ala pelkäämään toista hevosta eikä tuosta seuraa opittua avuttomuutta. Miksi nämä em. asiat tapahtuisivat jos ihminen tekee saman asian?
Tuosta videosta näkee myös että pienimuotoinen pakoreaktio on hevosille normaali asia. Jos samansuuruisen pakoreaktion aiheuttaa ihminen miksi se muuttuu väkivallaksi, eläinrääkkäykseksi, epäeettiseksi kouluttamiseksi jne.? Sehän on hevoselle täysin normaalia että välillä näin tapahtuu.
Tähän vaiheeseen ei kouluttamisessa pidä jämähtää mutta tilanteet että uusi hevonen tulee laumaan ja että vieras ihminen alkaa kouluttaa hevosta eivät ehkä kuitenkaan eroa niin paljon toisistaan.
On montakin syytä, miksei mielestäni koulutusta kannata perustaa rankaisuihin tai edes aloittaa niistä. Yksi on se, että ihminen on rankaisujensa kanssa lähestulkoon aina myöhässä. Se tarkoittaa, ettei hevonen opi normaalia tahtiaan ja rankaisuja tarvitaan paljon enemmän kuin mitä vahvisteita olisi tarvittu jos olisi lähtenyt siitä, että opetetaan hevoselle oikeaa käytöstä.
Toinen on se, ettei rankaisu opeta hevoselle, mitä sen pitäisi tehdä. Hevonen voi kyllä monenkymmenen tai -satojen rankaisujen jälkeen oppia, mitä sen ei kannata tehdä: monta kymmentä toistoa siihen menee juuri siksi, että rankaisu on niin myöhässä. Hevonen ei siltikään tiedä, miten tilanteessa kuuluisi toimia. Jos rankaisu on niin pelottava, että pelko-oppiminen tapahtuu, voi hevonen oppia kerrasta tai muutamasta kerrasta, mutta koska se silloin voi oppia pelkäämään kaikkea sitä, mitä rankaisua edelsi, ihmisen läheisyydestä lähtien, sitä ei kannata tehdä tahallaan. Ja onhan meillä eläinsuojelulakikin, joka sanoo, ettei eläintä saa tarpeettomasti säikytellä.
On paljonkin asioita hevosten luontaisessa käytöksessä, jota voi ja kannattaakin käyttää hyväkseen koulutuksessa. Se, että katsotaan vain niitä harvoja hetkiä hevosen elämässä, jolloin tapahtuu jotain dramaattisen näköistä, kuten että yksi hevonen kokee tarvetta saada lisää tilaa potkaisemalla taaksepäin perustellakseen, miksi haluaa aloittaa käyttämällä rankaisuja koulutuksessa, tuntuu mielestäni vain hieman hassulta.
Siinä voi sitten käydä niin, kuten sanonta kuuluu: ”Jos ainoa työkalusi on vasara, kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta.” Hevoselle on suurta väliä sillä, onko sen yhteistyö ihmisen kanssa turvallista ja mukavaa, vai pitääkö hevosen olla koko ajan hieman varuillaan sen ”positiivisen” rankaisun pelossa. Ainahan sattuu ja tapahtuu suunnittelemattomia asioita, jolloin hevonen saattaa vahingossa säikähtää, mutta se on sitä elämää.
Ja suurin syy, miksi mielestäni kannattaa miettiä kahdesti, ennen kuin alkaa käyttämään omasta mielestään samanlaista painetta kuin hevoset tekevät toisilleen: ihminen ei kuitenkaan ole hevonen. Ihminen on toki älykäs, kykenee päättelemään ja rakentamaan atomipommin, mutta ihminen ei opiskelemallakaan kykene muuttumaan käyttäytymiseltään hevoseksi. Korkeintaan hän voi tehdä joitain asioita riittävän hyvin niin, että hevonen reagoi niihin lajityypillisellä tavalla.
Silloin kannattaa mielestäni keskittyä niihin myönteisiin asioihin, ettei vahingossa aiheuta ongelmia. Sillä jos hevonen joutuu olemaan varuillaan ihmisen läheisyydessä, se syö luottamusta ihmisen kanssa toimimiseen. Silloin se heijastuu hevosen liikkeisiin, ilmeisiin ja eleisiin: siitä tulee vähemmän hevonen. Ja sitähän emme kukaan halua.
Opittu avuttomuus taas ei käsittääkseni liity aiheeseen hevosten keskinäinen kanssakäyminen, juokseminen laitumella tai edes ihmisen toimintaan hevosen kanssa pyöröaitauksessa, mikäli hevonen on vapaa ja ihminen toimii järkevästi. Opitun avuttomuuden tai sulkeutuneisuuden aiheuttamiseen tarvitaan niitä rankaisuja: satoja toistoja siitä, että ”yrität mitä tahansa, aina sinua rangaistaan” ja ylivarovaiseksi taas hevosen voi saada, jos rankaisu voi tulla milloin ja mistä tahansa. En ainakaan ole nähnyt, että kukaan muu – minä en ainakaan – olisi liittänyt opitun avuttomuuden siihen, mitä ns. normaalissa pyöröaitaustyöskentelyssä tapahtuu?
Se on totta että koulutusta ei kannata perustaa rankaisuihin ja mitä vähemmän niitä joutuu käyttämään sitä parempi mutta ei positiivista rankaisua kannata demonisoidakkaan. Se on kuitenkin yksi tapa miten hevoset opettavat toisiaan ja kuten sanotaan maailmaassa on aina ollut paljon hevosmiestaitoa mutta ikävä kyllä suurin osa siitä on aina ollut hevosilla. Parhaat hevosmiestaidon opettajat ovat hevoset.
Positiivinen rankaisu on nykyisin joutunut vähän kohtuuttoman ja epäloogisenkin kritiikin kohteeksi. Kuten tuosta videosta näkyi hevoset käyttävät sitä. Uskallan myös väittää että suurimmalla osalla sitä kritisoivalla on tarhassa tai laitumella sähkölangat ja sähkölangat perustuvat positiiviseen rankaisuun. Alkavatko hevoset pelkäämään sähkölankoja? Yleensä ne syövät tyytyväisinä ruohoa lankojen alta.
Se hetki hevosen elämässä, jolloin tapahtuu jotain dramaattisen näköistä, kuten että yksi hevonen kokee tarvetta saada lisää tilaa potkaisemalla taaksepäin ei oikeastaan eroa siitä että ihminen kokee tarvetta saada lisää tilaa ja pysäyttää liian lähelle tulevan hevosen heilauttamalla narua hevosen edessä. Kummassakaan tapauksessa ei tarvita satoja rankaisuja jotta hevonen oppii. En minä ainakaan ole koskaan tarvinnut.
Positiivinen rankaisu pitää osata tehdä oikein. Sekä ajoituksen että paineen määrän (pienin riittävä määrä on oikea määrä) pitää olla kohdallaan. Siksi mielestäni pitää opettaa ihmisiä tekemään se oikein eikä demonisoida sitä. Joskus on pakko ja on järkevääkin käyttää sitä vai miten muuten pystyt itse pysäyttämään esim. talutettaessa päälle rynnivän hevosen?
Se jälkeen kun hevonen on oppinut positiivisen rankaisun avulla ettei päälle kannata rynniä käytöstä voi vahvistaa positiivisen vahvisteen eli palkitsemisen avulla. Sen lisäksi että päälle ei kannata rynniä koska siitä seuraa jotain epämiellyttävää pysähtyminen silloin kun ihminen pysähtyy kannattaa koska siitä seuraa jotain mukavaa.
”…Korkeintaan hän voi tehdä joitain asioita riittävän hyvin niin, että hevonen reagoi niihin lajityypillisellä tavalla…”
Tarvitseeko ihmisen enempään pystyäkkään jos hevosen lajityypillinen reaktio on se mitä ihminen haluaa sen tekevän?
Sinä käytät ilmeisesti jossain määrin ilmaisua positiivinen rankaisu siinä, missä minä puhuisin negatiivisesta vahvisteesta. Toki raja on usein vähän epämääräinen ja jos käyttää negatiivista vahvistetta, niin pyynnön aloittaminen on hevoselle pieni rankaisu siinä, missä koulutuksen lopettaminen on positiivisesti vahvistamalla koulutetun hevosen kohdalla rankaisu sekin, tosin negatiivinen rankaisu.
Itse kuitenkin kannatan sitä, että hevoselle opetetaan pysymään pois ihmisen tilasta ihan negatiivisen vahvisteen avulla, ja kun hevonen osaa pyynnöstä väistää (hyvät ohjeet tämän opettamiseen löytyy Tuire Kaimon kirjoista) niin voidaan tarvittaessa voimistaa pyyntöä, kunnes hevonen poistuu.
En mitenkään ole negatiivisen vahvisteen vastainen, hevosten kanssa on melko mahdoton toimia täysin ilman sitä. Käytän myös joskus negatiivista rankaisua ihan suunnitellusti.
Mielestäni kuitenkin hevosten käsittely ainakin silloin 80-90-luvulla, kun kävin säännöllisesti kansallisissa kilpailuissa, perustuu paikoittain aivan liian paljon rankaisuihin ja se johtaa taas jännittyneisiin hevosiin ja vaaratilanteisiin. Joten siitä aiheesta puhuminen, ettei rankaisujen käyttäminen koulutuksessa ole ongelmatonta, on mielestäni ihan paikallaan. Ja kyllä ainakin meidän hevoset, jos lähtee siirtämään sähköaitaa niitä kohti, lähtevät jännittyneinä pois. Itse en haluaisi, että hevoset suhtautuisivat samoin minuun.
Negatiivinen vahviste tarkoittaa, että ympäristöstä poistetaan jotain epämiellyttävää.
Esim. hevosta peruutetaan paineen avulla. Ensin laitetaan painetta ja kun hevonen peruuttaa paine poistetaan.
Positiivinen rankaisu tarkoittaa, että ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää.
Esim. jos hevonen on kävelemässä ihmisen yli laitetaan painetta jonka avulla hevonen pysäytetään.
Jos halutaan lokeroida tekeminen joko positiiviseksi rankaisuksi tai negatiiviseksi vahvisteeksi aikamoiseen rusettiin teoria pitää vääntää että paineen avulla pysäyttäminen saadaan negatiiviseksi vahvisteeksi.
Lähempänä totuutta on varmaankin että tekemisessä on useita elementtejä. Pyynnön aloittaminen on hevoselle rankaisu ja paineen loppumisen tuoma tunne toimii itsessään positiivisena vahvisteena silloin kun tekeminen on lokeroitu esim. negatiivisen vahvisteen alle.
Niin tai näin ei kai ole kuitenkaan kovin rehellistä sanoa että operanttiin ehdollistumiseen perustuvassa koulutuksessa ei käytetä positiivista rankaisua jos se on yhtenä elementtinä mukana?
Kun itse katson hevosta tarhassa se syö rentona ruohoa sähkölangan alta. Kun haen sen tarhasta ja sähellän portilla sähkölanka kädessä se on edelleen rento. Kun tarhaan tuli uudet katokset ne olivat maailman jännittävin asia. Sillä että sähkölankoja siirretään ja hevoset jännittyvät ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa että ne ovat joskus saaneet sähköiskun langasta. Ne luultavasti jännittyisivät vaikka sähkölangan sijasta siirrettäisiin lauta-aitaa. Kyse on ympäristössä tapahtuvasta muutoksesta ja on luonnollista että hevoset silloin jännittyvät.
Liikaa, väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärin ajoitettuna positiivinen rankaisu saa aikaan jännittyneitä hevosia. Väärin tehtynä esim. jos on väärä ajoitus positiivisen vahvisteenkin avulla hevoselle opetetaan ei toivottuja asioita. Ei oikein kannata verrata väärin tehtyä positiivista rankaisua ja oikein tehtyä positiivista vahvistetta.
”…En mitenkään ole negatiivisen vahvisteen vastainen, hevosten kanssa on melko mahdoton toimia täysin ilman sitä…”
Negatiivinen vahviste on kaiken koulutuksen perusta koska ratsastuksen avut perustuvat negatiiviseen vahvisteeseen. Sen lisäksi voi käyttää positiivista vahvistetta ja negatiivista rankaisua ja joskus jopa positiivista rankaisua. Perusta on kuitenkin negatiivinen vahviste ja kukaan ei ole oikeasti onnistunut kouluttamaan muulla tavalla ratsua. Jopa ääniavuilla toimivat ratsut on koulutettu pääasiassa negatiivisen vahvisteen avulla. Vaikka ne nyt toimivat ääniavuilla se on eri asia kun se mitä on tehty silloin kun ne koulutettiin.
Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirjoissa on aika perusteellisesti selvitelty eri koulutusmenetelmien hyvät ja huonot puolet, suosittelen lukemaan. Jos englanti taipuu, tämä kirja voi olla tutustumisen arvoinen: Emma Lethbridge: Knowing Your Horse: A Guide to Equine Learning, Training and Behaviour. Ja netistä löytyy paljon lisätietoa siitä, miksi positiivinen rankaisu eläinten koulutuksessa on pulmallinen juttu: esimerkiksi nämä:
http://www.horsesandpeople.com.au/article/punishment-does-it-have-place-training
Tämä koskee koiria, jotka useammin kuin hevoset lähtevät puolustautumaan, mutta se on kiinnostava silti:
http://www.dogwelfarecampaign.org/implications-of-punishment.php
Ihmiseltä voi tuntua siltä, että on melko sama ja paljon nopeampaa käyttää vähän positiivisia rankaisujakin ja niitä perustellaankin usein sillä, että hevosetkin käyttävät niitä keskenään. Lainaus Lethbridgen kirjasta:
””However, a dangerous excuse that is often used to justify physical punishment in training is that horses use physical punishment when interacting with each other, so to communicate with them we can emulate their behaviour. This does not justify physical punishment as, being human, we have more humane training and communication options open to us, which are often much more effective and more ethical than physical punishment.”
Hevosen kannalta sillä on kuitenkin suurta väliä, kuuluuko ihmisen mielestä positiivinen rankaisu yhtenä osana koulutusjärjestelmää vai ei.
Negatiivisellakin vahvisteella kouluttaessa on ihan oleellinen ero hevosen kannalta, käyttääkö kouluttaja ihan uuden asian opettamisen alussa voimaa saadakseen halutun käytöksen aikaiseksi vai alkaako hän vain palkita oikeasta hievahduksesta ja muokkaa käytöstä siitä eteenpäin 🙂
Olen minä lukenut Tuire Kaimion ja aika monen muunkin kouluttajan kirjoja mutta maalaisjärki ja suhteellisuudentaju kannattaa säilyttää tässä teoriaviidakossa.
Jos puhutaan positiivisesta rankaisusta mistä silloin oikeasti puhutaan. Se ei tarkoita hevosen hakkaamista pää märkänä, säikyttelyä jne. Se tarkoittaa sitä että ympäristöön lisätään jotain epämiellyttävää. Katsekkin on painetta ja herkimmät hevoset joiden kanssa olen tehnyt töitä ovat pysähtyneet pelkästään katseen aiheuttamasta paineesta. Siinäkin on kyse positiivisesta rankaisusta.
Positiivinen rankaisu kuuluu osana koulutusjärjestelmään haluaa ihminen sitä tai ei. Kuten itsekkin kirjoitit, jos käyttää negatiivista vahvistetta, niin pyynnön aloittaminen on hevoselle pieni rankaisu. Ihminen ei voi toimia hevosen kanssa niin ettei koskaan toisi hevosen ympäristöön mitään epämiellyttävää. Seurauksetkaan eivät ole niin dramaattisia kun teorioiden pahimmat vaihtoehdot.
Jos positiivisesta rankaisusta tehdään mörkö, sen seurauksia liioitellaan ja aletaan tehdä asioita niin ettei hevoselle vaan ikänä tapahdu mitään epämiellyttävää riskinä on että tekemisestä tulee ylivarovaista ja seurauksena on ihmiselle vaarallinen hevonen joka esim. talutettaessa kävelee ihmisen yli. Ei siksi että kyseessä olisi johtajuusongelma, hevonen olisi ilkeä tms. vaan siitä että ihminen on yhdentekevä eikä hevoselle ole opetettu että niin ei saa/kannata tehdä. Oma vuokrahevoseni esim. säikähtäessään hyppää aina poispäin minusta koska sille on opetettu että ei ole olemassa niin hyvää syytä tai suurta mörköä että minun päälleni saisi hypätä. Jännitääkö tai pelkääkö tuo hevonen minua? Vapaana ollessaan se tulee kylkeen kiinni rapsuteltavaksi, lepuuttaa, letkuttaa, nojaa minuun ja nukkuu. Me olemme jopa joskus maanneet kylki kyljessä kentällä.
Hevoselle voi opettaa että maailman mukavin paikka on ihmisen luona mutta ei ole niin hyvää syytä että sinne saisi sinkoilla tai törmäillä. Silloin törmää ”sähköaitaan”.
Voimme ehkä tässä vaiheessa todeta, että olemme aiheesta eri mieltä, sillä ainakin minusta tuntuu, että alan toistamaan samoja asioita yhä uudelleen. On ollut todella mielenkiintoista lukea, miten perustelet positiivisen rankaisun käyttöä.
Kun miettii, mitä menetelmiä haluaa koulutuksessa käyttää, on hyvä hahmottaa, millaisia ongelmia niistä voi syntyä. Positiivisesta rankaisusta on mielestäni aivan kirkkaasti eniten mahdollisia haittapuolia, mikäli sitä ei käytä aina täydellisesti. Siihen taas kukaan ei pysty.
Suosittelen oikeasti tutustumaan siihen yllä suosittelemani englanninkieliseen kirjaan, siellä asia oli esitelty harvainaisen perusteellisesti.
Olen siis ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että hevosta kuuluu opettaa, ettei ihmisen läpi pääse, se on turvallisuusasia.
Mutta jos itse talutan hevosta ja huomaan, että se on tulossa liian lähelle, pyydän sitä (ennakkoon opetetulla ja yleistetyllä merkillä) kauemmas, on se edelleenkin mielestäni negatiivisen vahvisteen käyttöä, ei positiivisen rankaisun.
Hevonenhan oppii silloin, millä etäisyydellä sen sillä hetkellä kuuluu olla. Ei siinä mielestäni ole mitään eroa siihen, että ratsastaessa yhtäkkiä päätän pyytää hevosta vaikkapa kääntymään.
Erilaiset mielipiteet ja näkökulmat ovat aina mielenkiintoisia ja niistä voi oppia paljon. Se kannattaa muistaa että kyseenalaistaminen kannattaa yhtä paljon nyt kun silloin kun kyseenalaistit Montyn demon. Myös operantin ehdollistumisen teorian voi ja se pitääkin kyseenalaistaa. On eri asia jos kouluttaa hevosia (jonkun muun metodin mukaan) ja koska on hevosten kouluttaja ja tuo jotain uutta hevosten kouluttamiseen. Mitään uutta ei voi tuoda jos ei kyseenalaista vanhaa.
Hevonen on reaktiivinen eläin. Jos jotain yllättävää tapahtuu hevonen ei ajattele, se reagoi. Hevonen reagoi niin kun se on oppinut/opetettu reagoimaan. Silloin kun jotain yllättävää tapahtuu ihminen ei välttämättä ehdi antamaan ennakkoon opetettua merkkiä. Siksi hevoselle pitää opettaa että ihmisen ympärillä on ”sähköaita” johon ei kannata törmätä. Aivan kuten vuokrahevoselleni on opetettu. Jos ”mörkö” tulee reaktio on ”hyppää pois päin ihmisestä”.
Minä olen tietoinen sekä positiivisen rankaisun, että positiivisen vahvisteen riskeistä. Tärkein asia onkin se, miten asiat tehdään niin etteivät riskit realisoidu, ei se että riskejä on.
Jep jep 🙂 Se, mitä jätin siis sen negatiivisen vahvisteen opetetun esimerkin kohdalla kirjoittamatta oli siis, että kun jaksaa opettaa ja pitää kiinni opetetusta, niin tulos on sama: hevonen uskoo, ettei ihmisen läpi pääse, ja loikkii sitten toiseen suuntaan. Ehkä tässä tapauksessa sopiva vertauskuva on seinä. Seinä ei rankaise, mutta se ei joustakaan, eikä hevonen hyppää seinää kohti.
Se, mistä olen siis voimakkaasti eri mieltä on, etteikö hevosten kanssa voisi toimia mahdollisimman turvallisesti ilman positiivisen rankaisun käyttöä koulutuskeinona. Tietenkin voi.