Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

One thought on “Siedättämistä, osa 2

  1. Lässytys on liian aliarvostettu asia ja tuo lässytys on videossa kaikkein mielenkiintoisinta 🙂
    Ihminen voi puheellaan vaikuttaa mielentilaansa ja energiaansa eli asioihin joiden avulla hevosen kanssa kommunikoidaan. Videossa kolmen minuutin kohdalla oli lyhyen ajan sisällä kolme eri energiatasoa/mielentilaa.

    Nämä muutokset ovat joskus aika pieniä mutta koska hevoset ovat mestareita lukemaan niitä asia on hevoselle merkityksellinen ja siksi nämä pienet tunnetilan/energiatason muutokset olisi hyvä tiedostaa ja hallita.

    Minä puhun hevosille koko ajan kun touhuilen niiden kanssa koska se on tapa millä voi muuttaa omaa tunnetilaa/energiatasoa sellaiseksi että siitä on koulutuksellisesti hyötyä. ”tuo ei ole kovin hyvä idea”, ”tämä oli se mitä halusin”, ”ei se mörkö syönytkään meitä”, ”huomenta, nyt ollaan töissä” jne.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: