Eläin oppii aina, ei vain silloin, kun päätät kouluttaa sitä. Tämä koiramaailmassa jo vakiintunut sanonta voisi hyvin ottaa paikkansa myös hevosmaailmassa. Hevosharrastaja tai -ammattilainen voi itse päättää, kokeeko tämän tosiasian ahdistavana vai mahdollisuutena? Kannatan mahdollisuutta.
Hevonen oppii nopeasti…
Olen saanut kouluttaa jo monia hevosia ja yhteistä niille kaikille on ollut nopea oppiminen. Mitä enemmän koulutan, sitä nopeammin hevoset tuntuvat oppivan. Hevonen saa usein jo käsityksen siitä, mitä sille halutaan opettaa, viidellä-kuudella toistolla ja parillakymmenellä toistolla se useimmiten jo muistaakin. Jos se säikähtää, se voi oppia kerrasta – valitettavasti. Jos hevonen on jännittynyt, se ehkä oppii vähän nopeammin alussa, mutta se ei muista sitä yhtä hyvin kuin rento hevonen (http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0062324)
Olen itse ollut mukana tilanteessa, jossa hevonen oppi kerrasta: talutin nuorta hevosta kapeaa asfalttitietä pitkin kun vastaan tuli rekka. Koska pystyimme väistämään pellolle ojan yli, teimme niin: kävelimme kymmenisen metriä pellolle ja siellä hevonen sai porkkanan juuri, kun rekka ajoi ohi. Viikko myöhemmin talutin saman hevosen samasta kohtaa, ja täsmälleen siinä kohdassa, missä tämä tapahtui, hevonen ehdotti käännöstä ojan yli pellolle.
…ja muistaa ikuisesti?
Hevosilla on ilmiömäisen hyvä muisti. Jokainen on kuullut vuosien sotakomennukselta palaavista hevosista, jotka muistivat reitin kotiin ongelmitta. Hevosten muistia on vähän tutkittukin (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19148689 ja http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23743707 esimerkiksi) ja todettu samaa: hevoset muistavat oppimansa pitkään. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Mitä vanhempi hevonen on, sitä enemmän kokemuksia sillä on. Sitä enemmän se on oppinut: ihmisen kannalta oikeita tai vääriä asioita. Mitä vanhemman hevosen ostat, sitä enemmän yllätyksiä voi tulla eteen.
Mitä enemmän hevosta käsitellään, sitä enemmän asioita se oppii. Miten kuljetaan talutettuna, miten nostellaan jalkoja, miten reagoidaan ratsastajan selkään nousuun, miten apuihin. Ennen kaikkea: millaista ihmisen kanssa on olla. Onko turvallista vai epäturvallista, kivutonta vai kivuliasta, rentoa vai pelottavaa.
Hevonen oppii joka kerrasta, kun riimunaru tai ohja löystyy, kun sille annetaan ruokaa, kun se pääsee tarhaan tai tarhasta pois. Jos hevonen asuu tallissa ja sitä talutetaan tarhaan ja sieltä pois kerran päivässä, tallihenkilökunta kouluttaa hevosta joka päivä. Kymmeniä ja pian satoja toistoja siitä, milloin riimunaru kiristyy ja milloin se löystyy, milloin pääsee lähemmäs muita hevosia, milloin lähemmäs heiniä. Jokainen tallityöntekijä pystyy kouluttamaan hevosesta hyvin käyttäytyvää tai toisin päin, vaikkei käyttäisi siihen kuin kymmenen sekuntia lisäaikaa päivittäin. Keskittyy vain tarkasti siihen, milloin löysää narua. Varmistaa vain, ettei heitä hevoselle heiniä kun se potkii seiniä.
Vaa’assa hevosen koko loppuelämä
Palaan hetkeksi aiheeseen hevosen lastaus, koska se on niin yleinen ongelma. Olen vakaasti sitä mieltä, että ellei kyseessä ole hengenvaarallinen tilanne hevoselle ja sitä on vain saatava kyytiin, jotta sitä voidaan viedä hoidettavaksi klinikalle, sitä ei kannata yrittää väkisin runnoa tai pelotella traileriin. Miksi? Ensinnäkin, sellainen tilanne on aina vaarallinen sekä hevoselle että ihmisille. Toisekseen aina, kun päätät toimia käyttäen henkistä tai fyysistä väkivaltaa, vaakakupissa on hevosen muistikapasiteetin tuntien todellakin hevosen koko loppuelämä. Onko todella yksi valmennuskerta tai kilpailu tärkeämpi kuin se, että hevosen luottamus ihmiseen säilyy? Sillä hevonen kyllä muistaa, jos ihminen vei sen paikkaan, jossa oli pelottavaa tai jossa sattui. Hevonen saattaa kyllä mennä traileriin pakotettunakin, mutta se ei matkusta silloin rentona eikä suorita parhaansa perillä.
Mitä, jos olisi aivan normaalia harjoitella myös lastausta rauhassa? Aivan kuin ratsastustunnilla: jos hevonen ei osaa väistää pohjetta, todetaan, että se ei osaa ja opetetaan asia sille. Jos hevonen ei mene pyynnöstä traileriin, voisi todeta, että se ei sitäkään osaa, ja harjoitellaan kunnes se osaa. Silloin ei ihmisenkään tarvitse miettiä, mitä itsessä on vikaa: pitäisikö olla toisenlainen, parempi, rauhallisempi, päättäväisempi tai parempi johtaja. Riittäisi, että harjoittelisi. Koska eräs toinenkin vanha sanonta pitää paikkansa: harjoitus tekee mestarin.
Minna Tallberg 