Toimiva hevonen -kirjaa saa edelleen myös painettuna kirjana, mutta nyt myös e-kirjana!
Huomioi, että tämä e-kirja on epub-tiedosto, jolloin (nyyh!) se ei ole lainkaan yhtä kauniinnäköinen kuin printtikirja mutta toisaalta se sopeutuu hyvin erikokoisiin näyttöihin. Lisäksi epub-tiedoston koon takia piti karsia kuvia jonkun verran. Teksti löytyy kuitenkin kokonaisuudessaan.
Toimiva hevonen – näin onnistut -kirjan ruotsalainen käännöstyö on valmis ja tätä kirjoittaessani teksti on ammattilaisten hellässä huomassa oikoluettavana. Päädyimme julkaisemaan sen e-kirjana ja teinkin FB:n puolella pienen kyselyn, jonka perusteella e-kirja ilmestyy suomeksikin. Huhtikuuta odottaessa, monestakin syystä.
Min bok Motiverad häst – inlärning, beteende och kommunikation kommer som e-bok på svenska nu i vår, hurra! Jag är ju svenskspråkig så den grova översättningen skötte jag själv, men texten är nu på mycket välbehövlig bearbetning. Mer om det när utgivningsdatum är spikat.
Ehdotin tuossa Facen puolella, että suojeluharrastuksen jatkumiseksi voisi tehdä päätös, että jokainen harjoitus on julkinen ja sitä saa kuka tahansa tulla katsomaan. Ai miksi? Siksi, että pelkkä mahdollisuus siihen tekee edes jotain lajin maineen korjaamiseksi ja siksi, että katsojat voivat osaltaan vaikuttaa siihen, mitä ihminen adrenaliinihöyryissään tekee koiralleen.
Eläimellehän on sama, mistä syystä sen hyvinvointi paranee. Vaikka näin moralistisena paasaajana tuntuisi ihanalta jos kaikki kohtelisivat eläimiä hyvin siksi, että he osaavat asettua eläimen asemaan, tuntevat eläimen käyttäytymisen ja oppimisen ja osaavat kouluttaa eläimiä suorituksiinsa sujuvasti, eläin nauttii kuitenkin paremmasta elämästä, vaikka ohjaajan/omistajan/ratsastajan/kuskin/valmentajan syy muuttuneelle käyttäytymiselleen olisi ”vain” julkisen häpäisyn välttäminen.
Saksalainen kouluratsastaja Reiner Klimke kertoi aikanaan, että hänen tallilleen saa aina tulla katsomaan, kun hän ratsastaa. Hän perusteli sen aika hyvän itsetuntemuksen ilmaisevalla tavalla: Kun hän tietää, että joku katsoo, hän pitää hermonsa paremmin kurissa.
Eläimiä voi kouluttaa niin, että koulutuskin kestää päivänvalon
Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys, vaikkei se sitä vielä aina ole. Sekä hevosia että koiria voidaan kouluttaa niin, että koulutus kestää päivänvalon.
Perinteisesti joskus kuuluu väitettävän, että esimerkiksi hevosten kouluttamisessa ei voi näyttää keskeneräistä koulutusta, sillä se ei ole kaunista katsottavaa. Eihän se välttämättä olekaan, jos sitä vertaa vaikka valmiiseen hyvään kouluratsastussuoritukseen. Mutta ei sen myöskään kuulu olla sellainen, etteikö sillä voisi tylsistyttää katsojia ihan vapaasti. Kun nuori hevonen ottaa ensimmäiset vaappuvat askeleensa ratsastajan alla se ei näytä siltä, että se viiden vuoden päästä pystyisi tanssimaan olympialaisten areenalla. Siihen sitä valmennetaan askel kerrallaan, päivä kerrallaan, viikko ja kuukausi ja vuosi kerrallaan. Ei se ole kaunista, eikä monelle katsojalle yhtään mielenkiintoistakaan. Siitä kuuluu puuttua se draaman kaari täysin, vaikkei tähän aina päästäkään.
Minähän koulutan hevosia ja käytän painetta ja sen poistoa yhdessä palkintojen kanssa ja välillä yksinäänkin. Joskus myös voimistan painetta. Tähän on muutamia syitä:
Hevonen painaa puoli tonnia. Jos minulla on tarve siirtää hevosta esimerkiksi jalkani päältä tai pois keskeltä tietä haluan, että hevonen liikkuu heti. Jotta se osaa liikkua pyynnöstä, tätä pitää hevoselle opettaa. Niin hyvin, että reaktio tulee heti.
Haluan ratsastaa hevosillani, viedä niitä myös pois kentältä eli metsään, tielle, hevostraileriin ja klinikalle. Jos haluaisin kouluttaa niille kaikki tarvittavat taidot vain muokkaamalla, palkitsemalla ja yleistämällä, en pääsisi koskaan siihen, että hevoseni olisivat yhtä turvallisia ja toimivia kuin silloin, kun käytän sekä paineen poistoa että palkintoja. Palkitsemalla kouluttamisessa tarvitaan toistoja suuremmat määrät. Peruskoulutus paineen reagoimisessa on hevosten kanssa mielestäni vähän samaa kuin hyvin koulutetun koiran ulkoiluttaminen valjaissa ja pitkässä liinassa. Se varmistaa ympäristön ja eläimen turvallisuuden.
No, siinä se olikin. Paineen käyttöni menee näin: Ensin kutitan, sitten koputan kevyesti, sitten hieman nopeammin, sitten hieman kovempaa, sitten vielä kovempaa.
Miksi en koe, että paineen käyttäminen edes joskus voimakkaampana on hevoselle hyvinvointiongelma? (Toivottavasti kaikki jaksoivat lukea tähän asti, koska tämä on se oleellinen asia!)
Koska opetan ensin hevoselle ilman paineen voimistamista, millä tavalla se pääsee siitä eroon. Varmistan myös aina, että hevosella on mahdollisuus mennä. Jos pitää ohjilla ja potkii jaloilla, se ei ole paineen järkevää käyttöä vaan hevosen pahoinpitelyä.
Tavoitteeni on, ettei paineen lisäämiseen liity pelkoa, ja silloin hevonen voi aidosti valita paineen lisääntymisen ja pyynnön/avun toteuttamisen välillä. Koska käytän myös palkintoja ja yritän pääosin olla pyytämättä hevosilta asioita, joihin ne eivät ole fyysisesti tai henkisesti valmiita, joudun voimistamaan painetta todella harvoin. Jos joudun voimistamaan painetta enemmän kuin kerran tai kaksi katson aina peiliin. Onko ympäristö sellainen, että hevonen pystyy toteuttamaan pyyntöni? Onko hevonen jännittynyt? Kipeä? Osaako se? Painetta voi mielestäni voimistaa vain silloin, kun hevonen aivan varmasti tietää, miten se saa paineen loppumaan. Ja sen on loputtava heti, kun hevonen lähtee tekemään.
Miksi en kouluta pelkällä positiivisella vahvisteella?
Vaikka käytän paljonkin palkintoja koulutuksessa, en ole itse sitä mieltä että pelkkä muokkaaminen, käytösten nappaaminen ja palkitseminen on välttämättä järkevin tai edes joka tilanteessa hevosystävällisin tapa. Siihenkin on monta syytä.
Ensinnäkin hevonen, joka tavoittelee palkintoa, on monelle ihmiselle aika hämmentävä. Kouluttajan tulee olla aika hyvä, ettei vahingossa vahvista hevosessa vaikka ihmistä kohti liikkumista, levotonta liikehdintää tai turhautumisesta johtuvaa luimistelua. Motivaatio on mahtava juttu, mutta sen säätäminen tehtävään sopivaksi ja ihmiselle turvalliseksi hevosen kokoisen eläimen kohdalla on oma taiteenlajinsa.
Toisekseen meillä on hevosia siksi, että aivan valtaosa niistä sopeutuu ennakoitavaan ja vältettävään paineen ja paineen poiston käyttöön hyvin. Olen tavannut poikkeuksia, hevosia jotka ahdistuvat tai kiihtyvät voimakkaasti paineesta, mutta ne ovat tosiaan poikkeuksia. Luultavasti tällaiset yksilöt ovat pääosin päätyneet ihmisten ruuaksi jo muutamia tuhansia vuosia sitten.
Kolmanneksi aivan kevyt paine voi antaa hevoselle vihjeen, mihin suuntaan sen kannattaa hakeutua. Ihan puhdas muokkaaminen (shaping englanniksi) toimii joissain tehtävissä nopeasti ja hyvin, mutta henkilökohtaisesti minulla on rajani siinä, miten paljon haluan hevosen arpovan itse, mihin suuntaan ja millä intensiteetillä sen nyt kannattaa liikkua. Lisäksi tuntuu siltä, että osalle hevosista (lähes kaikki hevosethan ovat ns crossover-hevosia eli sellaisia, joita on ensin koulutettu paineella ja sitten ehkä palkinnoilla) on turhauttavaa, että niiden pitäisi itse oivaltaa, mitä tehdä. Turhautuminen ei edistä oppimista, päinvastoin.
Takaisin avoimiin harjoituksiin. Oli laji ja harjoitus mikä tahansa, mielestäni avoimuus on sen a ja o. Harrastuksen ja ammattitoiminnan kuuluu kestää päivänvaloa. Ei ole olemassa sellaista lajia, jota ei voisi kouluttaa eläimelle sen hyvinvointia huomioon ottavalla tavalla.
Sainkin pelkkää positiivista palautetta hevosen hyvinvointiluennosta, joten siirryn sitten seuraavaan kuumaan perunaan: Mitä mieltä saisi olla pihatoista?
Kun hankin ensimmäiset omat hevoseni kotipihalle tasan 20 vuotta sitten, rakennutin niille kaksi karsinaa. Sinne otin ne sisälle joka ilta. Olipa väliseinäkin umpinainen, ei täysin siis, mutta hevosten kannalta. Sen pituinen se.
Ystäväni sitten ehdotti, että mitä jos ne saisivatkin olla yhdessä ulkona ja mennä sisälle milloin halusivat? Tuumasta toimeen. Tuli hirsipihatto, jossa oli kaksi oviaukkoa. Hevoset viihtyivät siellä. Tuli muutama hevonen lisää, toinen pihattorakennus. Tuli erilaisia hevosrotuja, yksi muutto, toinen muutto ja täällä olemme. Hevosia on työhevosesta arabiin, trakehnerista quarteriin. Kaikki pihatossa. Miten se sujuu?
Hyvin, kiitos. Kun tallissa ollut hevonen tulee pihattoon voi olla, että sitä pitää loimittaa ensimmäisenä talvena. Puhdasta kokemusperäistä tietoa, mutta monella hevosella on ensimmäisenä pihattotalvena ollut ohuempi ja vähemmän eristävä talvikarva, seuraavina vuosina sitten sellainen pihattoasukin tiheämpi, samettimainen turkki. Mutta jollei tulisi sellaista, pihattohevostakin voi oikein hyvin loimittaa. Hyvin istuvalla, hengittävällä ja vedenpitävällä loimella. Erityisesti syksyllä kun sataa, tuulee ja lämpötila on nollan tuntumassa loimi voi olla tarpeen kaikille.
Hevonen on tutkitusti hyvin kylmänkestävä eläin. Se liittynee paitsi siihen, että hevonen pystyy lämmittämään itseään aineenvaihduntaa lisäämällä, eli syömällä heinää kylmällä, myös siihen, että hevosella on varsin suuri tilavuus pinta-alaansa nähden. Eri hevosilla on erilainen kyky sopeutua kylmään johtuen mm. iästä, rodusta, rakenteesta ja talvikarvan määrästä. Kaikilla hevosilla tämä kyky on kuitenkin todella hyvä.
Esimerkiksi kylmäverisillä hevosilla ja poneilla voi olla valtavan paljon enemmän talvikarvaa kuin puoliverisellä. Yleisesti arvioidaan, että alaraja sille, minkä kylmään ilmastoon tottunut hevonen voi pitää miellyttävänä lämpötilana (ns. termoneutraali alue, jolloin hevosen ei tarvitse käyttää energiaa itsensä lämmittämiseen tai viilentämiseen) olisi noin -15 ja -20 asteen välillä aikuisella hevosella (vuotiailla hevosilla rodusta riippuen noin -9 ja -16 asteen välillä).
Hevonen adaptoituu eli sopeutuu olosuhteisiin. Jos hevosta pidetään pihatossa ilman loimea, sen talvikarvan määrä voi olla kaksinkertainen lämpimässä tallissa asuvaan hevoseen verrattuna. Jos taas itse harrastaisin hevosteni kanssa hikiliikuntaa voisin hyvin klipata hevosen ja loimittaa sen, ja se saisi edelleen asua pihatossa.
Kylmänkestävyydestä muihin asioihin: Miksi pihatto?
Ensinnäkin hevosen henkisen hyvinvoinnin takia. Hevonen on sosiaalinen laumaeläin ja sen hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää, että se pystyy toteuttamaan tätä käyttäytymistarvetta.
Toisekseen hevosen fyysisen terveyden takia. Hevonen on tehty liikkumaan, kävelemään ja juoksemaankin leikkiessään. Sen jalat ja suolisto voivat paremmin, kun se pääsee liikkumaan. Lisäksi hyvässäkin talli-ilmassa on aina moninkertaisesti pölyä ja muita epäpuhtauksia kuin ulkoilmassa.
Mitä täytyy pitää mielessä pihattoryhmiä muodostaessa? Tämä koskee mitä suuremmissa määrin myös yhteistarhausta muutenkin.
Tilaa, resursseja, mahdollisuus väistää muita. Tarhan pitää olla monimuotoisempi kuin tasainen, hiekkapohjainen 30 x 30 m alue. Mieluummin pitkä ja kapea tarha, pari väliaidan pätkää siellä ja täällä, ruokintapisteitä mielellään kuten kissoille hiekkalaatikoita eli eläinten määrä + 1. Hevosille tongittavaa, järsittävää, syötävää, puuhaa – muutakin tekemistä kuin sen yhden kaverin ”vainoaminen”.
Toistensa kanssa toimeen tulevat hevoset pidetään yhdessä. Vaikka ryhmässä eläminen on hevoseläimelle luontaista ja kesyhevosillakin tavoiteltava tila niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta, meidän on otettava vastuu siitä, että kaikilla hevosilla on hyvä olla. Ketään ei saa kiusata hevostenkaan kesken. Koska tilaa on käytännössä aina rajallisesti, ihmisten on seurattava hevosten keskinäistä toimintaa tarkasti. Saavatko kaikki syödä, juoda ja mennä säänsuojaan? Jollei, hevosten jakaminen pienempiin ryhmiin voi olla tarpeen.
Poikkeavasti käyttäytyvät hevosyksilöt. Maassamme on paljon hevosia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oppia normaaliin sosiaaliseen käyttäytymiseen. Kärjistetysti 5 kk ikäisenä yksin tai varsalaumaan vieroitettu hevonen, joka on tarhannut yksin vuosia, voi olla käyttäytymiseltään poikkeava. Useimmat eivät siltikään ole, onneksi. Hevonen on tavattoman sosiaalinen eläin. Vaikka useimmat hevoset pystyvät sopeutumaan ongelmitta toisten hevosten kanssa elämiseen, kaikki eivät. Silloin rinnakkaiselämä niin, että yksintarhattavalla hevosella on mahdollisuus liikkua toisten hevosen kanssa vaikkakin aidan takana, voi olla tarpeen.
Laumautuminen vie aikaa. Anna hevosille muutama viikko aikaa tottua toisiinsa. Älä erota niitä ihan heti, ellei tilanne oikeasti ole vaarallinen. Se, että vingutaan ja juostaan, on normaalia. Neljän ensimmäisen päivän jälkeen tutkitustikin aggressiivinen käyttäytyminen vähenee ratkaisevasti. Tähän voi mennä enemmän aikaa, mikäli hevosia erotetaan joka päivä, eli yhteistarhaus karsinatallin yhteydessä voi aiheuttaa sen, että hevosten toisiinsa tottuminen vie vähän kauemmin. Jos on hokkikeli, ota takakengät pois muutamaksi viikoksi ja hiekoita tarhaa. Kyllä, siitäkin on vaivaa, mutta kaikkihan me haluamme hevosen parasta.
Ja P.S.: Ruunilla se, että kaulassa ja ryntäissä on puremajälkiä, sellaisia pintanaarmuja, on useimmiten leikin syytä. Ei hyvinvointiongelma, päinvastoin.
SRL/ESRA järjestää 24.1.2021 klo 12-14 verkkoluennon ”Hyvinvoiva hevonen – vähemmän mediakohuja”. Luento on katsottavissa 24.2. asti. Hinta SRL:n jäsenille 5 e, muille 20 e.
Hevosen hyvinvoinnin lisäksi ajattelin avata sitä, miten julkaistavat kuvat ja videot kannattaa valita, millainen on toimittajan kannalta hyvä haastateltava ja miten voisimme reagoida seuraavaan mediakohuun. Vihje: Ei kannata esittää ainoana toisena vaihtoehtona hevosten päästämistä luontoon eikä vedota siihen, että Tennessee Walking -hevosilla on vielä kurjempaa.
Luennon aiheina mm:
– Mikä on hyvinvointi? – Hyvinvoivan hevosen ilmeet, eleet ja käyttäytyminen – Miten hevonen ilmentää myönteisiä tunteita? – Jännittymisen, kivun, stressin ja pelon tunnistaminen – Onko hyvinvoinnissa parannettavaa – mitä tutkimukset sanovat? – Hyvinvoiva kilpahevonen – Miten valitset julkaistavat kuvat ja videot – Tarkista nämä 5 asiaa ennen julkaisua! – Miten voit saada kantasi kuuluviin mediassa? – Millainen on ”hyvä haastateltava?” – Seuraavan kohun kohdalla: Vältä yleisimmät virheet – Hevosalan sosiaalinen lisenssi
Voit lähettää kysymyksiä etukäteen 22.1. mennessä: https://fi.surveymonkey.com/r/9GVYY8L – kirjoita kaikki kysymyksesi kerralla, sillä pystyt vastaamaan vain kerran. Luennon yhteydessä saat toisen linkin, jonka kautta voit kommentoida ja kysyä tarkentavia kysymyksiä luennon jälkeen. Teen kysymysten perusteella lyhyen lisävideon 24.2. jälkeen.
Pari alennuskoodia on tulossa luennon osallistujille: Ensinnäkin -30% huippueläinlääkäri ja tutkija Sue Dysonin suomenkielisestä (kääntänyt Katariina Alongi) verkkokurssista ”Miten tunnistaa 24 käyttäytymismuotoa, jotka ilmentävät ratsastetun hevosen kipua”. Kurssista lisää: https://www.equitopiacenter.com/…/miten-tunnistaa-24…/ Normaalihinta on noin 112 euroa (135 dollaria).
Myös kirjani ”Toimiva hevonen – näin onnistut” osallistujille -20% 24.1.-24.2.2021. Huom! Kirjan painos on loppumassa joten toimitukset menevät helmikuun loppupuolelle. Linkki verkkokauppaan: https://holvi.com/…/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ Normaalihinta on 32,90 euroa.
Tervetuloa mukaan! Yritän tehdä tästä luennosta niin interaktiivisen kuin voin, eli vastaan luennolla mahdollisimman moneen ennakkoon lähetettyyn kysymykseen sekä vastaan kommentteihin ja kysymyksiin myös luennon katseluajan jälkeen helmikuun lopussa.
Ensinnäkin disclaimer: En ole ratsastuksenopettaja. Aion silti puhua ratsastuksen opettamisesta. Miksi?
Siksi, että ratsastuksen opettaminen tuntuu näin ulkopuolisen silmin olevan lähes mahdoton tehtävä. Ei vain lähes, vaan täysin. Ratsastuksenopettajan pitäisi olla vähintään da Vincin ja jonglöörin poikkeuksen lahjakas jälkeläinen, jolla on lisäksi röntgenkatse, yli-inhimillinen kärsivällisyys ja silmät paitsi selässä myös molemmissa olkapäissä.
Hetkinen, selitän paremmin. Mitä ratsastuksenopettajan tulee osata ja tehdä? Ainakin varmistaa, että hevosen varusteet ovat oikein säädetyt, että ratsastaja käyttää niitä oikein ja suorittaa pyydetyt tehtävät halutussa järjestyksessä.
Ratsastuksenopettajalla tulee olla vähintään lääkärin tai fysioterapeutin tiedot ihmiskehosta, sillä hänen tulee opettaa ratsastajaa istumaan paremmin liikkuvan hevosen selässä (eli toisin kuin ratsastaja luonnostaan tekisi), käyttämään apuja (eli käsiä, jalkoja ja istuntaa) huomaamattomasti mutta tehokkaasti, myötäämään oikealla hetkellä (eli lakata heiluttamasta jalkojaan ja hellittää otettaan ohjista), ymmärtämään liikkeiden tarkoituksen ja oikean suoritustavan, olemaan hevosen selässä rento muttei liian rento, jäntevä muttei jännittynyt, zen muttei poissaoleva.
Ratsastuksenopettajalla tulee olla eläintenkouluttajan tiedot hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta. Hänen tulee varmistaa, että hevonen ei siedäty (eli totu) vahingossa liikaa ratsastajan heilumiseen, että hevonen erottaa avut (eli tahallinen liike) siitä, ettei ratsastajan istunta ole vielä täydellinen (eli tahaton liike), että hevonen reagoi riittävän herkästi muttei liian herkästi ja että se tekee, kuten taitamattomampikin ratsastaja luulee juuri pyytäneensä. Ratsastuksenopettajan tulee osata motivoida hevosta kiertämään samaa maneesia tai kenttää ympäri tuhannetta kertaa tällä viikolla niin, että ratsastaja tuntee saavansa kokea yhteyttä hevoseen.
Ratsastuksenopettajan tulee olla kannustava sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee kannustusta ja napakka sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee napakkuutta. Hänen tulee osata toteuttaa nykyaikaista pedagogiikkaa käytännössä mielellään yliopistotasolla. Hänen tulee osata opettaa alakouluikäisiä ja eläkeläisiä ja kaikkia siltä väliltä. Lisäksi hänen tulee terapeutin lailla osata myötätuntoisesti auttaa ratsastajaa pelostaan ja suuttumuksestaan sekä kaikista muista hankalista tunteistaan. Hänen tulee olla loputtoman kärsivällinen ja ystävällinen, silloinkin, kun häntä videoidaan salaa Instaan ja ruoditaan hevostallinetissä. Hänen tulee toki osata kaikkea ratsastuksen opetukseen liittymätöntäkin, kuten neuvoa hevosen ruokinnassa, hoidossa ja lastauskoulutuksessa. Ainakin häneltä tullaan kysymään näitä asioita.
Lisäksi ratsastuksenopettajalla tulee olla kahdeksanvuotiaan lapsen aineenvaihdunta ja teini-ikäisen kylmänsietokyky, jotta hän selviää talvesta. Hänellä tulee myös olla valmius olla töissä aina silloin, kun muut ovat vapaalla. Ja jotta hän olisi opettajana yhtään uskottava, hänen tulee myös jatkuvasti itse kilpailla menestyksellä, päivittää tietonsa hevosesta, ihmisestä ja kaikesta muustakin sekä muistaa pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta.
Kuulostaako edellä kuvattu aika vaativalta työltä? Äskeisessä esimerkissä kirjoitin ratsastajasta yksikössä. Totuus on, että jotta ratsastuskoulu olisi kannattava, ratsastuksenopettajan tulee suoriutua tästä kaikesta ei vain yhden, vaan 4-8 ratsastajan kanssa. Samanaikaisesti. Ja sillä aikaa, kun hän keskittyy yhteen ratsastajaan, muut 3-7 ehtivät tehdä kaikenlaista. Ratsastuksenopettajan tulee myös varmistaa, että ratsastajat mahtuvat samalle alueelle törmäämättä toisiinsa ja aiheuttamatta muuten vaaratilanteita. Luulen, että lennonjohtajilla ja ratsastuksenopettajilla on samankaltainen aivorakenne. Eikä heille todennäköisesti tule dementia aivan ensimmäisten joukossa.
Joten aloitetaanko uusi vuosi kohottamalla malja kaikille ratsastuksenopettajille? En tiedä, miten teette sen. Mutta kiitos, kun teette.
Joulua ennen Yle julkaisi artikkelin ja TV-uutisinsertin, aiheena nuoren ihmisen kokemukset ratsastuskoulusta. Haastateltavina olivat myös meritoitunut valmentaja Katariina Alongi, Suomen Ratsastajainliiton tuleva puheenjohtaja Marjukka Manninen sekä minä. Ratsastajainliitto julkaisi oman tiedotteensa (linkki) ja myös ratsastuksenopettajien yhdistys omansa (linkki).
Mitä sanoin? ”Hevosalalla tehdään edelleen asioita siksi, että näin on aina tehty. Jos hevosesta eläimenä on tullut uutta tietoa, pitäisikö toimintatapoja muuttaa sen mukaan?
Tallberg kertoo esimerkin. On ihan tavallista, että hevosen suu sidotaan kiinni turparemmillä ratsastuksen ajaksi. Hevonen ei pysty liikuttamaan leukojaan, haukottelemaan tai pureskelemaan.
– Se olisi ihan helppoa muuttaa. Olisi hyvä käydä koko hevosen pito ja -käyttö läpi kertaalleen kunnolla nykytietämyksen mukaan. Katsoa, mitkä ovat edelleen päteviä toimintatapoja ja kuinka paljon asioita tehdään vain, koska niin on aina tehty.”
Puhuimme toimittajan kanssa monesta aiheesta, mutta tämä lainattu pätkä liittyi siihen, miten hevosten hyvinvointia voi joskus parantaa ihan pienilläkin toimilla. Turpahihna on sellainen. Oikea kireys on se, kun hihnan ja hevosen nenäpiin väliin mahtuu kaksi aikuisen ihmisen sormea.
Helppo toteuttaa, ei maksa mitään ja voi radikaalisti parantaa hevosen hyvinvointia. On nimittäin tutkittu, että tätä kireämpi hihna aiheuttaa suurta painetta hevosen päähän. Ja suuri paine x pitkä aika = kipua. Tutkimuksessa jo 1,5 sormen kireys aiheutti kovan paineen, kolminkertaisen siihen, millä tyrehdyttää ihmisraajan verenvuodon. On siis varsin todennäköistä, että kireä turpahihna aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua. (Linkki juttuun ko tutkimuksesta.)
”Ei meidän tallilla ole turpahihnat kireällä!”
Se on hienoa. Kuitenkin eri maissa on tutkittu, että aivan valtaosalla hevosista turpahihnat ovat aivan liian kireitä. Eikä tämä ole sellainen asia, jossa suomalaiset olisivat muita parempia. (Linkki tutkimukseen jossa todettiin, että vain 7% hevosilla oli se 2 sormen väljyys turpahihnassa.) Lisäksi syksyllä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan turpahihnan kohdalla esiintyi muutoksia hevosen luustossa (linkki juttuun tutkimuksesta).
Olen puhunut hevosalan sosiaalisesta lisenssistä jo ainakin kymmenen vuotta. Sosiaalinen lisenssi on se, että hevosalan ulkopuolinen yhteiskunta pitää hevosharrastusta ja -urheilua hyväksyttävänä. Jotta tämä toteutuu, meidän pitää nopeasti karsia kyseenalaiset toimintatavat hevoskulttuuristamme. Niihin sisältyy hyvin monia aiheita, hevostenpidosta (esim. pääseekö hevonen liikkumaan, voiko se vaikuttaa omaan elämäänsä, saako se toteuttaa käyttäytymistarpeitaan ml. sosiaalinen käyttäytyminen ja ravinnonhankinta, onko se sopivassa lihavuuskunnossa) ja käytöstä (esim. aiheuttavatko varusteet tai niiden käyttö kipua tai vauroitoia ja kokeeko hevonen kipua tai pelkoa työssään).
Muutama vuosi sitten SEY:n syyskampanjan aiheena oli hevonen ja kuvassa rollkur eli äärimmäinen kaulan taivutus niin, ettei hevonen näe eteensä eikä pysty hengittämään normaalisti (kyllä, tätäkin on tutkittu). Linkki Iltalehden juttuun aiheesta, jossa ko. kuva näkyy. Silloin luin todella monta puheenvuoroa jonka mukaan rollkuria ei esiinny lainkaan Suomessa. Ratsastajainliitoltakin sanottiin, että jos esiintyy, siihen puututaan. Pötyä, sanon minä. Olen nähnyt Suomessakin vaikka kuinka paljon rollkuria, vuodelta 1990 vuoteen 2019 ainakin. Este-, koulu- ja lännenratsastuspuolella.
Voisimmeko siis kaikki lakata pistämästä päätä pensaaseen ja sormet korviin ja hyväksyä, että meidänkin alalla on korjattavaa? Ja korjata ongelmat? Ja voisimmeko kaikki lopettaa ”keskustelemisen” virheellisillä mustavalkoisilla väitteillä, kuten ”kaikki kisahevoset kärsivät” tai ”eihän me voida päästää kaikki hevoset irti preerialle”? Ei hevosen hyvinvoinnin parantaminen mitenkään sulje pois ratsastamista, raviurheilua tai kilpailemista.
Kirjani Toimiva hevonen – näin onnistut on saanut paljon innostunutta palautetta ja hyviä arvosteluja alan lehdissä. Voit vielä hankkia kirjan joululahjaksi verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ – kirja postitetaan suoraan lahjan saajalle ja voit oston jälkeen ladata PDF-tiedoston, jossa on tulostettava tai lähetettävä kortti lahjan saajalle.
Toimiva hevonen – näin onnistut kertoo hevosesta, sen käyttäytymisestä ja kouluttamisesta. Kirjassa on laaja hevosen kivun tunnistamisesta kertova luku, käytännön koulutusohjeita ja uusinta tietoa niin hevosen liikuttamisesta kuin oppimisestakin. Kirja sopii jokaiselle, joka on kiinnostunut hevosista.
197 sivua, pehmeäkantinen. Hinta 32,90 e (sis. ALV 10% ja postituksen). Kustantaja: Kuuranmäen Oy. Painettu Suomessa Hansaprint Oy.
Iloista joulua ja ehdottomasti edellistä vuotta parempaa uutta vuotta!
Tulipa siitä dramaattinen otsikko. Aihe on epädramaattinen: Tässä eteläisen Suomen ikuisessa marraskuussa toivon ja odotan, jospa koppuraksi jäätyneet tarhat sulaisivat sen verran, että saisin vielä laitettua muutaman (40) tolppaa maahan ja vieläpä tasoitettua ne koppurat edes osittain. Kiitos universumille (eli puolisolleni) siitä, että hän 9 vuotta sitten ehdotti oman Avantin hankkimista. Nyt on menossa jo toinen ja joka ikinen päivä se säästää hermojani ja kehoani ainakin sadan euron edestä. Jos kumpiakaan voisi mitata rahassa. Ei voi.
Ai odotitko jotain syvällistä tai edes hyödyllistä? Tätä kummallisempaa ei tänään taida tulla. Muuta kuin että onko teilläkin sellainen ensiapu-aamutalli käytössä? Sellainen kuin minulla tänään, kun otin väärät hanskat ja ne olivat läpimärät ja jääkylmät jo ennen kuin hiehotkaan olivat saaneet ensimmäisen aamuheinä-annoksensa. Sitten totesin, että nyt kaikki saavat vain sen heinänsä ja munintarehunsa ja vasta toisen kahvikupin jälkeen on vuorossa kuivittaminen ja vesihuolto.
Luin edellisen päivitykseni otsikon ja tänään sain todeta, että joopa, tulee valmista kun tulee. Olen nimittäin aloittanut dekkarin kirjoittamisen jo pari vuotta sitten ja se jäi noin puoleen väliin kuten moni muukin asia elämässäni. Toissapäivänä sitten tulostin sen, luin läpi ja totesin, että kyllä minä tätä lukisin loppuun asti. Joten kyllä, aloin kirjoittamaan sitä taas. Ulkona on kaatosade ja ikuinen marraskuu, mutta päässäni kirjan päähenkilö kävelee elokuisen Kainuun metsässä eikä hyttysiä ole kuin nimeksi. Koska voin.
Uusi vuosi lähestyy ja jos haluat helpottaa hevosesi oloa aattona, nyt on viimeistän hyvä hetki aloittaa. Yhdistämällä siedättämistä ja palkitsemista voit opettaa hevoselle kaksi asiaa: Ilotulitteiden äänet ovat vaarattomia ja ne tuovat mukanaan kivoja asioita.
Miksi hevonen pelkää ilotulitteita?
Koska niitä ei ole sen jokapäiväisessä elämässä. Oudot asiat aiheuttavat meissä kaikissa jännittymistä ennen kuin osoittautuvat vaarattomiksi. Jos hevonen ei pääse tottumaan rauhassa ilotulitteisiin, kyseessä on uudenvuoden aattona flooding eli altistaminen voimakkaalle pelottavalle asialle, jota ei pääse pakoon. Se ei toimi. Lisäksi monelle hevoselle on sattunut jotain, kun ilotulite yllättäen paukkui ja ratsastaja oli selässä. Ohjat kiristyivät, ratsastaja heilui, hevonen lähti laukkaan ja ratsastaja pidätti voimakkaasti. Silloin ilotulitteeseen on yhdistynyt rankaisu, ja hevonen on oppinut pelkäämään enemmän kuin se luontaisesti tekisi.
Mitä asialle kannattaa tehdä?
Opettaa hevosia. Tässä on todella tärkeää, että koko tallin kaikkia hevosia siedätetään samalla niin, että kaikki pystyvät tottumaan. Sovi siis tallinpitäjän ja kaikkien hevostenomistajien kesken siitä, että siedätetään ja palkitaan koko tallin kaikkia hevosia.
Laita se soimaan puhelimesta tai tietokoneesta tai mankasta tai auton aux-liitännän kautta aivan hiljaisimmilla volyymillä silloin, kun hevoselle annetaan heinää. Hevosella voi olla tarkempi kuulo kuin meillä eli aloita siitä, ettet kuule sitä lainkaan. Jos hevonen on ihan rento, lisää ääntä yhden painalluksen verran. Anna soida niin kauan kuin hevonen syö. Tarkkaile kaikkia paikalla olevia hevosia niin, ettet vahingossa totuta omaa hevosta ja herkistä toista, jolloin ääniin herkistyvä hevonen oppiikin pelkäämään ääniä enemmän. Toista.
Toista ja lisää ääntä aina yhden pykälän verran silloin, kun hevonen on edelliseen aivan tottunut. Aivan tottunut = jatkaa syömistä aivan samaan tahtiin vaikka ääni laitetaan päälle.
Toista tätä edeten hevosen siedättymisen eli tottumisen tahdissa, kunnes volyymi voi olla täysillä ja äänen lähde aivan hevosten lähellä ilman, että yksikään hevonen reagoi.
Älä ole ihminen. Ihminen voi olla sitä mieltä, että hevosta ollaan totuttamassa vasta silloin, kun se reagoi ääneen. Ei näin. Hevonen kyllä kuulee ääneen, vaikkei se näkyvästi reagoi. Se on tavoite. Silloin se aidosti tottuu.
Kun yhdessä paikassa soittaminen täysillä onnistuu, yleistä vielä. Tee siis sama niin, että hevoset ovat eri paikoissa. Silloin helpota tehtävää hetkeksi eli aloita harjoittelu niin, että ääni on taas todella hiljaisella ja lisää volyymia hevosen tottumisen tahdissa.
Tavoite olisi, että jo ennen joulua voitte soittaa ilotulitusääniä eri paikoissa täysillä ilman, että tallin yksikään hevonen reagoi mitenkään. Jos asutte paikassa, missä paukkuu jo ennen uutta vuotta niin anna hevoselle vapaaviikko. Vaikka hevosta olisi siedätetty kuinka hyvin, voi silti olla että aito pamaus uudessa tilanteessa saa sen reagoimaan. Silloin se, että hevonen säpsähtää ja ratsastaja putoaa voi saada hevosen kerrasta pelkäämään ilotulitteita. Putoava ratsastaja nimittäin aiheuttaa hevoselle usein kipua ja pelkoa, vaikkei sitä haluaisi.
Uudenvuoden aattona laita nämä siedätetyt äänet soimaan hyvissä ajoin ennen kello kuutta ja anna niiden soida läpi yön. Mikä tahansa hyvin siedätetty äänimaailma tuo tuttua ja turvallistatunnetta ja voi osittain toki vähän peittää aitojen ilotulitteiden äänetkin.
Entä valot? Jos hevoset ovat tallissa aattona, on hyvä idea peittää ikkunat jo muutama päivä ennen. Paksu tumma loimi voi olla toimiva ratkaisu. Jos taas hevoset ovat pihatossa, on melko haastavaa siedättää niitä taivaalla välkkyviin asioihin. Mietin tuossa jos olisi hyvin kestävä otsalamppu, jota voisi heittää ylös ja hevoselle naksu + hyvä ruokapalkinto silloin, kun se on ilmassa… Laita kommentti, jos olet keksinyt tähän hyvän harjoitteen!
Eli varmista, että aidat pitävät. Anna hevosille tilaa liikkua, jos niitä jännittää. Levitä heinää pitkin ja poikin niin, että hevosilla on aina mahdollisuus syödä, missä ovatkaan. Itse levitän myös valkuaisrehua pitkin tarhaa, niitä on hyvä etsiskellä.
Tässä vielä vakiovideoni Espoosta, silloiset hevosemme pääsivät aika hyvin tottumaan paukkeeseen.
Erinomaista marraskuun loppua kaikille lukijoille! Sen kunniaksi, että marraskuu on kohta lusittu, laitoin kirjan ja verkkokurssin alennukseen viikonlopun ajaksi alkaen NYT ja päättyen sunnuntaina 29.11.2020! Edit: alennuskoodi kirjakauppaan lisätty, unohtui ennen aamukahvia…
Kirja Toimiva hevonen – näin onnistut löytyy verkkokaupastamme: LINKKI ja alennus on 20%! Normaalihinta sisältäen postituksen 32,90 e sis. ALV. Nyt vain 26,32! Alekoodi (lisätään kassalla): MARRAS Kirjaan pääset kurkistamaan täällä: https://www.facebook.com/watch/?v=366500367640467
Verkkokurssi Eläinlääkärin suosikkipotilaaksi löytyy Hevoskoulutus.fi:n alustalla: LINKKI ja alennus on 20%! Normaalihinta 39 e sis. ALV. Nyt vain 31,20!
Suomen Islanninhevosyhdistys ry. järjestää vuosikokouksensa yhteydessä luentoni ”Hevosen käyttäytyminen ja sen vaikutus hevosharrastukseen”. Luento on ostettavissa muillekin kuin SIHY ry:n jäsenille hintaan 20 e (sis. ALV). Kesto 2 h. Katsottavissa kuukauden ajan. SIHY:n jäsenet saavat alennuskoodin jäsenkirjeessä. Ostettavissa jo nyt täältä: https://holvi.com/shop/sempatia/product/fb034b98c4bb450b603fac025dbfb882/
Pidän tutkimusten lukemisesta. Menen ehkäpä kerran viikossa PubMediin ja haen sanoilla horse training, horse behavior tms. sekä luen, mitä uutta maailmalla tapahtuu. Tänään törmäsin syyskuiseen artikkeliin [linkki]: Pfaller-Sadowski, N. ym: ”What’s in a Click? The Efficacy of Conditioned Reinforcement in Applied Animal Training: A Systematic Review and Meta-Analysis”. Animals 2020, 10.
Review-artikkelit on mukavuudenhaluiselle ihmiselle kultaa. Siinä Joku Muu, vieläpä Aiheeseen Perehtynyt, on lukenut tietyn aihealueen julkaisut ja tutkimukset ja tehnyt niistä yhteenvedon. Voiko parempaa olla? Lisäksi tällaisen lopussa on lueteltuna kaikki ne tutkimukset, johon artikkelissa viitataan. Ihan mahtavaa.
Tässä artikkelissa aiheena on naksutinkoulutus tai ehdollisen vahvisteen käyttö (= äänimerkki, joka ajoittaa palkinnon) eläintenkoulutuksessa. Asia, jonka kanssa olen tekemisissä joka päivä. Mitä siihen on tutkittu, millaisin keinoin, millä tavalla ja millaisin tuloksin?
Naksutinkoulutusta ja positiivisen vahvisteen käyttö markkinoidaan usein tieteellisesti todistettuna vaihtoehtona. Onhan se, tavallaan, koska moniin hevosilla käytettäviin koulutusjärjestelmiin verrattuna sitä on tutkittu edes jonkun verran. Kirjoittajat muistuttavat kuitenkin siitä, että vaikka eläimen käyttäytymisen muuttaminen naksutinkoulutuksen avulla näyttää tehokkaalta, on kuitenkin vielä tarpeen tarkemmin tutkia esimerkiksi eläimen omaa mieltymystä palkinnon valinnassa, ehdollisen ja varsinaisen vahvisteen (esimerkiksi naksutin + ruokapalkinto) välisen ajan pituutta, muiden kuin naksuttimen käyttöä ehdollisena vahvisteena jne.
Mitä sinä haluaisit, että joku tutkisi?
Paksu PRE oppii menemään traileriin ruokapalkintojen avulla. Kuva: Moa Mannerström.
Seuraan keskusteluja lähinnä Facessa ja yksi toistuva, mielestäni kummallinen jako on ”koulutetaanko nameilla vai ei?” Koska algoritmit määräävät mitä näen, tämä kysymys tulee itselleni näkyviin lähinnä merkityksessä namikoulutus hyvä, namiton koulutus huono.
Oikeastihan on paljon eläinystävällistä ja hyvää koulutusta, jossa eläin ei näe namia koskaan. Ja ne, jotka muistavat sen piaffikohuvideon joku 5 vuotta sitten tietävät, että ei sitä käsittämättömän huonoa koulutusta todellakaan pelasta se, että eläimelle tungetaan lopuksi ruokapala turvan eteen.
En vastusta ruokapalkintoja. Käytän niitä itsekin. Meillä on kotona ihmisten lisäksi kuusi eri eläinlajia ja käytän kaikkien kanssa ruokapalkintoja. Käytän kaikkien kanssa myös negativiista vahvistetta eli painetta ja sen oikea-aikaista poistumista. Kanojen kanssa siirryn johonkin kohtaan ja ne siirtyvät siksi toisaalle. Kissojen kanssa opetan paikallaan olon löysäämällä otettani silloin, kun kissa on paikallaan. Koirilla löysään hihnaa silloin, kun ne kulkevat kanssani samaan suuntaan. Naudoilla ihmisen sijainti muokkaa niiden reittiä.
Pointtini tässä kuitenkin on, että olennaista ei ole se, annetaanko eläimelle ruokaa vai ei. Olennaista on se, kokeeko eläin ruuan vahvisteena vai ei, ja olennaista koulutuksen laadun arvioimisen kannalta on myös se, ymmärtääkö kouluttaja muidenkin vahvisteiden kuin ruuan voiman ja käyttökelpoisuuden? Sosiaalisen kanssakäymiseen perustuvat vahvisteet eli kehut ja leikki? Tuntoaistiin perustuvat vahvisteet eli silitykset ja rapsutukset? Ei se nami tee autuaaksi eikä namittomuus kerro välttämättä siitä, etteikö kouluttaja ymmärrä nykyaikaisen ja tieteeseen perustuvan koulutuksen päälle. Siihen vaikuttavat monet muutkin asiat.
Juu, en myöskään ymmärrä ruokapalkintojen demonisoinnin siksi, että vastaan on tullut eläimiä, jotka ovat oppineet asiat jotenkin väärin. Ruoka on monelle eläinyksilöille voimakas vahviste ja se tekee kouluttamisesta alussa nuorallakävelemistä. Mutta ei se sen eläimen eikä sen ruokapalkinnonkaan vika ole.
Oikeastihan kouluttamisessa jos jossain pitäisi olla mahdollisuus ensin opetella sellaisen eläimen kanssa joka jo osaa, sillä se antaa ihmiselle aikaa oppia. Jahka kaivan kolmesataa metriä ojia ja levitän 22 tonnia mursketta voisin taas aloittaa koulutukset täällä Sipoossa sillä ajatuksella, että ihmiset saavat harjoitella rauhassa ja eläimet myös. Mitä eläintä haluaisit oppia kouluttamaan? Kissaa, koiraa, hevosta, nautaa, kanaa vai lammasta?
Miten voisimme parhaamme mukaan edistää hevosen fyysistä ja henkistä hyvinvointia? Laidunkausi on loppunut täällä etelässäkin ja itse huomaan kyllä hevosistamme, että muutos on suuri. Ravinnonhankinta on hevoselle tärkeä käyttäytymistarve: hevonen söisi yli puolet vuorokauden tunneista.
Liikkuminen on toinen tarve, joka meillä toteutuu kesäisin ilman ihmisen apua: Hevosillamme on käytössään pihattotarha (noin hehtaari) sekä 7 hehtaarin laidun, joka on pisimmillään noin 500 metriä pitkä. Kesän jälkeen hevoset ovat varsin hyväkuntoisia, joustavia ja tyytyväisen oloisia.
Sitten tulee talvikausi ja laidunta on pakko sulkea. Ei siksi, että erityisesti pelkäisin kaviokuumetta pakkasöiden jälkeen, laitumella on enää millinpitkää kasvua. Peurat ja hirvet juoksevat kuitenkin aidat kumoon, kuten myös shetlanninponi Alfons. Vaikka asumme aivan maalla ja autoja kulkee ohi noin 2 kpl/vrk en halua ottaa riskiä, että joku innokas metsästäjä ampuu Alfonsin villisikana.
Josta pääsemme liikkumiseen. Hehtaarin tarha on ihan kivan kokoinen tarhaksi, mutta ei se hevosia liikuta ellei siihen tee käytäviä ja ruoki hevosia eri paikkoihin. Silloinkin se liikuttaa vain vähän. Nuoret ruunat leikkivät jonkun verran, mutta tammat eivät juurikaan. Koko lauma juoksee ehkä kerran viikossa, mutta selvästi noin 100 metrin suora on tähän vähän lyhyt.
On siis otettava hevonen kauniiseen käteen ja suunniteltava liikuntaa. Eikä vain suunnitella, vaan myös toteuttaa. Vapaa liikunta sekä ohjattu liikunta (maastaratsastusta jumppamielessä, metsälenkkejä kunnonkohotusmielessä, niitä puomeja ja kavaletteja pomppufiilismielessä ja tarhojen aitojen muuttaminen niin, että saan kaikkien hevosryhmien käyttöön sen laukkasuoran eli 200 m pitkän, noin 15 m leveän käytävän).
Äsken muuten julkaistiin uusi versio ns. Five Domains Modelista (Five domains = ravinto, ympäristö, terveys, käyttäytyminen sekä henkinen tila) johon on Andrew McLeanin esityksestä lisätty myös eläimen ja ihmisen välisen kanssakäymisen yhdeksi osaksi eläimen henkistä hyvinvointia. Linkki: https://www.mdpi.com/2076-2615/10/10/1870 Kannattaa tutustua.
Kirjassani on oma ”Hevoselle hyvä liikunta” -osuus, jossa käyn läpi millaista liikunnan tulisi olla, jotta se on hyvä hevosen mielelle. Koska hevosen fyysinen valmennus ei kuulu erityisiin osaamisalueisiin kysyin Seppo Hyypältä, millainen olisi hevosen keholle hyvä liikunta. Hän vastasi erittäin kattavasti ja hyvin, mm. näin:
”Jos hevosen kunto on huono, jo pienilläkin liikunnan lisäyksillä voidaan saada havaittavia muutoksia hevosen vireydessä ja jaksamisessa. Turvallisinta on aloittaa lyhyillä suorituksilla, esimerkiksi aluksi ratsastetaan puoli tuntia ja lisätään aikaa asteittain tuntiin. Samaten aluksi on hyvä ratsastaa enemmän käynnissä ja sitten vähitellen lisätä ravin ja laukan määrää. Jo käyntilenkit vaihtelevassa maastossa nostavat huonokuntoisen hevosen peruskestävyyttä mukavasti.”
”Tukikudosten ylikuormittuminen ja vaurioituminen on varsin todennäköistä, mikäli yksittäinen liikuntakerta tai valmennusohjelma on niin rankka, että hevonen väsyy selvästi. Koska tukikudosten kyky korjaantua on rajallinen, jo yksikin liian rankka harjoitus voi aiheuttaa nivelissä tai jänteissä muutoksia, joista jää pysyvät vauriot. Jokainen liikuntakerta pitää päättyä tunteeseen, että hevonen olisi jaksanut vielä hieman enemmän.”
Joten eikun toimiin, huomaa innostukseni marraskuun lähestyessä. Mietin tässä kuumeisesti, montako hevosta saisin liikutettua kerralla (huom, opettaisin ensin aidatulla alueella, olen liian vanha ottamaan turhia riskejä).
Hevonen on saaliseläin ja sille on ominaista, että monta samanaikaista asiaa saa sen jännittymään. Se voi näkyä pienenä hännän viuhuamisena tai suun aukomisena kun sitä pyydetään liikkeelle ja samalla käsi pitää vahingossa vastaan ohjilla.
Kyllä, tämä teksti on vanha. Aion julkaista sen joka syksy kunnes kukaan ei somessa esittele naureskelleen maassa makaavaa varsaa, joka pelkää kuollakseen. Toisto on opintojen äiti, isä, ja paha kummitäti.
Se voi näkyä hitaasti reagoimisena, pään ja kaulan kohottamisena tai kiirehtimisenä silloin, kun hevonen on uudessa paikassa eikä se vielä ole tottunut ympäristöön. Kun ympäristön ärsyketulva ei enää vie pääosaa hevosen huomiosta, se palaa takaisin omaksi itsekseen ja toimii melkein kuten kotonakin. Se on tottunut.
Sama voi näkyä varsan pystyyn hyppimisenä, kun sille laitetaan kärryt perään ja sitä ei ole totutettu varusteisiin ja kärryihin riittävän huolellisesti yksi asia kerrallaan. Tottumisen edellytys on se, että uusi asia on riittävän pieni ja hevonen pystyy siihen tottumaan.
Liian paljon uusia varusteita kerralla aiheuttaa hevoselle samankaltaisen jännittymisen kuin uudessa paikassa, missä ärsykkeitä on yksinkertaisesti liikaa, ja nopeimmin ongelmasta pääsee, kun pilkkoo tämänkin asian kouluttamisen pieniin osiin ja odottaa jokaisen varusteen kohdalla, että hevonen tottuu.
Saaliseläin voi pelätessään yrittää paeta ja yleensä tekeekin niin (”ryöstää”), mutta äärimmäisenä pakokäyttäytymisen muotona se voi kaatua maahan ja ”näytellä kuollutta”. Suomeksi käytetään termejä tooninen immobilisaatiovaste ja kataleptinen jäätymisreaktio.
Google antaa hakusanoilla ”tonic immobility” tai thanatosis joitain tietopohjaisia artikkeleita aiheesta, mm. tämä artikkeli:
”Thanatosis is normally triggered in situations perceived to be of extreme danger, typically an imminent threat of predation, and elicited by strong and sustained tactile stimuli consistent with having been caught by a predator.”
Epävirallinen käännös:
…esiintyy normaalisti tilanteissa, jossa eläin kokee olevansa äärimmäisessä vaarassa, tyypillisesti välittömästi saalistettavana. Se käynnistyy voimakkaasta ja jatkuvasta kosketuksesta, joka eläimeltä tuntuu siltä kuin saalistaja olisi tarttunut siihen.
Jos varsa kaatuu maahan silloin kun sille laitetaan kärryt perään ensimmäisiä kertoja, se ei kerro siitä yksilönä muuta kuin että sen ajolle opettamisessa on edetty aivan liian nopeasti ja hevosta pelottaa todella paljon. Eläinten pakokäyttäytymisen muodot todennäköisesti periytyvät jonkin verran eli sikäli se voi liittyä hevosen ”luonteeseen” mutta eniten se kertoo kyllä siitä, että opetuksessa ollaan edetty ko. yksilölle aivan liian nopealla tahdilla.
Se ei ole normaalia, se ei ole millään tavalla huvittavaa vaan sillä hetkellä se on valtava stressi ja hyvinvointiongelma kyseiselle hevoselle ja sen lähellä oleville ihmisillekin. Hevonen todennäköisesti uskoo silloin kohta kuolevansa.
Pilko asioita. Se kannattaa. Jäät itsekin paremmin henkiin tai loukkaantumatta, koska hevonen käyttäytyy ennakoitavammin. Siinä, missä yksi hevonen ”leikkii kuollutta” toinen ryöstää.
Yksi asia kerrallaan
Vaikka se tuntuisi hitaalta ja työläältä, yhden varusteen lisääminen kerrallaan on ehdottomasti varmin tapa saada hevonen, joka suhtautuu ratsastukseen tai ajoon tyyneesti. Totuttaminen pitää tehdä niin pienissä erissä, että hevosella on mahdollisuus tottua. Muuten koulutus on sekä ihmiselle että hevoselle paljon hankalampaa ja vaarallisempaa kuin sen tarvitsee olla.
Jos tavoitteesi on, että hevosella on päällään valjaat, suitset ja ajo-ohjat sekä perässään kärryt, että hevonen pystyy oppimaan ja suorittamaan parhaiten (ja avustajat ja ohjastajatkin pysyvät hengissä), pilko kokonaisuus niin pieniin osiin kuin voit.
Taluta varsa tallinpihalla ensin riimussa, kunnes se on aivan tottunut siihen. Sitten riimu ja pelkkä rintaremmi päällä kunnes se lampsii aivan yhtä rennosti kuin ilman rintaremmiä. Sitten silat ja kun se sujuu, häntäremmi niihin kiinni. Valjaissakin on oikeasti vain muutamia osia, kuten suitsissakin. Ei siihen mene kovin paljon enemmän aikaa kuin siihen, että laitetaan ne heti päälle käytävällä, jossa varsa on kahdelta puolelta kiinni (ja korjataan sitten muutaman yksilön kohdalla vahinkoja pitkään).
Odota joka varusteen välillä, että varsa oikeasti tottuu. Saaliseläimelle erityisen hankalia asioita voivat olla silmälaput sekä se, että kärryt seuraavat perässä. Harjoittele siis erityisesti näitä asteittain. Yleensä hevonen on paljon rennompi kun se näkee ympärilleen.
Ja ota kaveri matkaan ja taluta varsaa tallinpihan ympäri niin, että kaveri kipittää vähän kauempana kärryjen kanssa. Siinä tahdissa kun varsa tottuu, kärryt voivat olla lähempänä ja lähempänä, kuitenkin ihmisen turvallisuudesta huolta pitäen. Anna hevoselle mahdollisuus tottua, älä vain estä sitä pakenemasta.
Ei, en tiedä ajohevosten opettamisesta sen kummemmin mitään. Ajattelin kyllä itse opettaa muutama oma hevonen ajollekin jossain vaiheessa. Mutta tiedän ihan vähän hevosesta eläimenä ja hevonen, joka ”leikkii kuollutta” (huono ilmaisu, koska leikki on tässä kohtaa todella kaukana) on todella peloissaan.
Tutki terveitä
Vähän samalla tavalla, kuin on mielenkiintoista tietää, miksi jotkut pysyvät terveinä ja hyvinvoivina eikä pelkästään sitä, miksi ja miten toiset sairastuvat, olisi kiva tietää tavoista opettaa varsa ajolle ilman, että se pelkää. Tunnetko sinä jonkun, jolla varsat eivät koskaan makaa tai ryöstä ajo-opetuksessa? Yritä selvittää, miten hän opettaa niitä. Matki sitä.
