Potkivatko ja purevatko hevoset luonnossa toisiaan? Voidaanko tällä perustella hevosen lyömistä ja potkimista ratsastajan toimesta? Viikon keskusteluaihe netissä, ja ilokseni olen lukenut enemmänkin hevosen oikeutta kivuttomaan elämään puolustavia puheenvuoroja kuin toisenlaisia. Niitä toisenlaisiakin toki on, yhä edelleen, vuonna 2019. 

Potkivatko ja purevatko hevoset toisiaan luonnossa?

Kyllä, joskus. Luonnossa lähinnä orit kisaillessaan ja taistellessaan, joskus tammatkin kinastellessaan jostakin. Mutta kovinkaan yleistä se ei ole. Miksi? Koska luonnossa yleensä sellaiset hevoset, jotka eivät tule keskenään toimeen, pysyttelevät toisistaan kauempana. Hevosilla on lisäksi käytössään mahtava määrä erilaisia eleitä ja uhhkauksia, joilla ne välttävät mahdollisesti loukkaantumisiin johtavia yhteenottoja. Jos hevoset rutiininomaisesti potkisivat ja purisivat toisiaan, koko laji olisi vähemmän menestyvä kuin meidän hevosemme. Vammat tulehtuvat ja voivat luonnossa johtaa kuolemaan.

Kesyhevosemme joutuvat elämään rajoitetummin. Tilaa on vähemmän, ruokaa tarjotaan ainakin talvikaudella luonnottoman harvoin ja tekemistä on ylipäätään vähemmän. Koska hevosilla on monia olennaisia käyttäytymistarpeita, joista vain osan se saa tyydytettyä talli- tai pihatto-olosuhteissakin, se voi välillä ylikompensoida toimintatarvettaan ja suunnata se pelkästään syömiseen tai tarhakaverin vainoamiseen.

Kun laitamme hevosia yhteen, otamme samalla myös vastuun niiden hyvinvoinnista. Ruokintapaikkoja riittävästi (mielellään yksi heinäkasa enemmän kuin hevosia tai vielä paremmin, heinät tasaisesti ripoteltuna ympäri tarhaa) ja enemmän kuin yksi varjopaikka kesällä, vesisaaveja enemmän kuin yksi ja tarhassa molemmista päistä auki oleva lyhytkin väliaita, jonka taakse toinen hevonen voi tarpeen vaatiessa vetäytyä.

Jos siis hevoset potkivat ja purevat toisiaan, kokeile yllä olevia ohjeita. Jollei se auta, erota hevoset ja muodosta uusia yhdistelmiä. Ja muista, että jos hevoset voivat olla laitumella yhdessä ilman ongelmia, syy konflikteihin ei ole hevosissa itsessään vaan olosuhteissa. Älä kuitenkaan pidä poikkeavaa käyttäytymistä lajille ominaisena äläkä käytä poikkeavaa käytöstä oikeuttamaan ihmisen toimia, jos niihin sisältyy kivun tuottaminen hevoselle.

Voidaanko tällä perustella hevosen potkimista ja lyömistä ihmisen toimesta?

Tätä perustelua todellakin kuulee vielä, harvoin mutta kuitenkin. Tässä kuultaa läpi ajatustapa, jonka mukaan olisi jotenkin elintärkeää, että hevonen tottelisi ihmistä. Tärkeämpää kuin mikään muu. Tärkeämpää kuin esimerkiksi kilpailusäännöt tai eläinsuojelulaki.

Eläinsuojelulaki kieltää tuottamasta eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Sanan ”tarpeeton” käytöstä voidaan hyvin ajatella, että kärsimyksen tarpeellisuus riippuu asiayhteydestä. Voidaan siis tuottaa hevoselle kärsimystä esimerkiksi kun sitä hoidetaan eläinlääkärin toimesta, jotta se tervehtyisi. Voidaan varmasti myös käyttää raippaa tai pohkeita kipuakin tuottavalla tavalla saamaan hevosta liikkumaan eteenpäin jos se pysähtyy keskelle tietä ja auto on tulossa. (Sitten mennään kotiin harjoittelemaan, kunnes hevonen reagoi ihan normaaliin pohjeapuun välittömästi. Lue: tuhat toistoa apu-reaktio-apu loppuu.)

Mutta millainen on sellainen hevosen harrastus- tai kilpailukäyttö, joka oikeuttaisi kivun tai kärsimyksen tuottamisen? Ei sellaista taida ollakaan, niin hankalalta kuin tämä voikin tuntua hevosharrastajan tai -ammattilaisen mieleen. On vain ajan kysymys ennen kuin ulkomaailma ottaa hevosharrastuksen suurennuslasinsa alle ja silloin olisi todella hyvä, jos meillä olisi jo toimintatavat kunnossa.

Miksi tällä on väliä?

Olen puhunut muutamankin ratsastajan kanssa, joiden hevoset ovat oireilleet eri tavoin ratsastuksessa. Yksi ei nostanut oikeaa laukkaa, toinen lakkasi hyppäämästä esteitä, kolmas vastusteli kokoamista sileällä. Kaikilla yritettiin ensin ”paineen lisäämistä” eli sitä potkimista ja lyömistä, että tottelisivat. Kaikilta löytyi myöhemmin selkeä fyysinen syy, mikseivät voineet suorittaa, mitä ratsastaja halusi. Kaikilla ratsastajilla oli jälkeenpäin aika lailla huono omatunto siitä, että olivat kuunnelleet ohjeita, joissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin se ”paineen lisääminen”. Hevosen käytös antaa aina ihmiselle tietoa, ja runnomalla oma tahtosi läpi voit sinänsä kyllä vaientaa hevosen hetkeksi, mutta voit myös saada pahaa vahinkoa aikaan. Pakottamalla hevosta liikkumaan kivustaan huolimatta tuottamalla sille joko enemmän kipua tai pelottelemalla sitä, voit pahimmillaan aiheuttaa hevoselle pahankin vamman.

Ajoitus: Oppimisen edellytys

En nyt itsekään tarkoita, että aina pitäisi olla vain kevyttä painetta ja koskaan ei voisi apujen voimakkuutta lisätä. Oleellista on mielestäni, että hevonen on oppinut, miten paineesta tai avusta voi vapautua ja se, että sillä on mahdollisuus välttää sen voimistumista. Eli vaikka ihmistä miten kiukuttaisi, hän aloittaa silti kevyellä paineella tai vaikka sillä maiskutuksella. Ja ihan joka kerran, oli hevonen minuutti aiemmin tehnyt mitä tahansa, kun hevonen seuraa tätä ensimmäistä, kevyttä apua, se välttää kivun tai epämukavuuden tuottavan voimakkaamman avun.

Mitä rankaisuihin tulee, kun puhumme oppimisesta, ajoitus on tässäkin oleellinen. Hyvä esimerkki oikea-aikaisesta rankaisusta on sähköaita. Hevonen todennäköisesti oppii nopeasti välttämään siihen koskemista, koska ajoitus on riittävän hyvä. Mutta jos hevonen vaikka pysähtyy maastossa ylitettävän ojan eteen, väistää viisi metriä sivulle ja ratsastaja saatuaan tasapainonsa takaisin ryhtyy lyömään hevosta raipalla, kyseessä ei ole oikea-aikaisesta ja näin ollen tehokkaasta rankaisusta. Miksi?

Koska ajoitus on pielessä. Hevonen ei mitenkään pysty yhdistämään sen siihen, että se pysähtyi ennen ojaa vaan se todennäköisesti vain jännittyy ja säikähtää. Ojan ympäristöä, raippaa, metsää tai peltoa. Silloin se ei ole hevosen kouluttamista tai väärän käytöksen rankaisemista. Se ei myöskään opeta hevosta ylittämään ojaa.

Se oikeus toimintaan

Tämä on vaikea aihe, josta olen aiemminkin kirjoittanut [linkki]. Vaikka hevosala pitkälti toimii omassa kuplassaan, jossa olemme saaneet olla rauhassa kymmeniä, ellei sata vuotta, some ja ympäröivän maailman muuttuneet eläinkäsitykset voivat joskus yllättää meitä. Silloin koko alalle on aivan elintärkeää, että meillä on toimiva hevosten käsittely- ja koulutustapa, johon ei sisälly kärsimyksen tuottaminen. Lainaan itseäni, koska olen edelleen kaksi ja puoli vuotta myöhemmin samaa mieltä itseni kanssa, kas vain.

”Hevoskilpailut ovat kohta olemassaolonsa suurimman haasteensa edessä. Toistan itseäni: minusta on kivaa, että meillä on kilpailuja. Minä en ole tässä asiassa kilparatsastuksen vihollinen, päinvastoin. Mutta olen myös sitä mieltä, että hevosmaailman pitää nopeasti korjata epäkohdat hevosten kohtelussa, muuten tosiaan voi käydä kuten vinttikoiraurheilulle osassa Australiaa.

Kun jokin laji menettää ns. ”social license”nsä (linkki the Guardianin juttuun jossa määritellään asia niin, että ”Social licence can never be self-awarded, it requires that an activity enjoys sufficient trust and legitimacy, and has the consent of those affected. ” eli ympäröivän yhteiskunnan käsitys siitä, mitä on sopivaa tehdä eläimelle harrastuksen tai kilpailun nimissä muuttuu, voi olla, että jossain vaiheessa se muu maailma kieltää koko harrastuksen. Tai kilpailemisen. Tai molemmat.”

Se puree! Leikisti.

Ai niin, koska olen käsittänyt, että se on tosi oleellista niin vastaanpa kysymyksiin, jolla yritetään kyseenalaistaa asiantuntemukseni netin keskustelussa.
”Montako geepeehevosta olet itse kouluttanut?” En yhtään.

Lopuksi vielä mainospläjäys: Jos olet jumissa hevosesi kanssa, ja eläinlääkäri on jo parhaansa mukaan todennut sen kivuttomaksi ja asiantuntija varusteet sopiviksi, voin kyllä maksusta auttaa hevosen motivoimisessa ilman pelkoa ja kipua. Vaatii aika paljon väkertämistä eli kouluttamista, mutta ihan mahdollista se yleensä on. Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com tai p. 050-520 3598. Jollen pysty vastaamaan puhelimeen, laita perään tekstari jossa asiasi käy ilmi niin soitan takaisin. Hinnat löytyvät täältä [linkki] enkä lainkaan takaa, että ongelma ratkeaa yhdellä käynnillä – vaikka on sellaisiakin harvinaisuuksia tullut vastaan, yhdistettynä todella taitavaan hevosenomistajaan.

*Tämä ei koske jo sovittuja kursseja, luentoja ja yksäreitä, toteutan ne vanhalla hinnalla.*

Uusi hinnasto alkaen 1.3.2019 (kaikki hinnat sisältävät ALV 24%)

Yksityiskoulutukset:

1½ – 2 h ensikäynti (esim. ongelmatapaukset) 95 e

Yksityistunti: 75 e/tunti

Yllä olevat hinnat sisältävät matkakulut Sipoon, Järvenpään, Vantaan, Pornaisten ja Porvoon alueella. Muille alueille lisään matkakulut 32 snt/km.

Kurssit ja luennot:

3 h luento tai luento + käytäntö: 30 e/hlö tai 500 e/luento

6 h kurssi tai luento: 50 e/hlö tai 700 e/luento

Lisäksi veloitan matkakulut (juna/lentolipun hinta tai 32 snt/km)

Kurssin järjestäjä voi halutessaan hinnoitella kurssin/luennon haluamallaan tavalla!
Oppilaitoksille ja viranomaisille oma hinnasto, kysy sähköpostilla mitallberg@gmail.com

Ruotsalaistutkimus ”Inhysningens betydelse för hästvälfärd, arbete, säkerhet och pedagogik på svenska ridskolor” käsitti 8 ratsastuskoulua, jossa hevoset asuivat pihatossa ja 8 ratsastuskoulua, jossa hevoset asuivat karsinoissa. Tutkimuksen vielä julkaisemattomista tuloksista kertoi ruotsalainen lehti Hippson [linkki]. Yhteensä tutkittiin 158 hevosen hyvinvointia.

Tutkijoiden lähtökohtana oli selvittää, pitääkö ”pihattoratsastuskouluun” liitetyt myytit paikkansa. Esille tulleita uskomuksia olivat esimerkiksi, että pihatto olisi vaarallisempi ratsastuskoulun oppilaille, että hevosista tulisi lihavia ja hankalampia käsitellä.

Tulos = pihatto parempi

Tutkimuksen johtaja Jenny Yngvesson kertoo, että kaikki ratsastuskouluhevoset olivat hyväkuntoisia, mutta pihatossa pidettävät hevoset olivat kuitenkin hieman terveempiä kuin karsinatallissa asuvat. Ne eivät saaneet ähkyjä yhtä usein, niillä esiintyi vähemmän hengitystieongelmia, vähemmän aggressiivista käyttäytymistä ja niillä oli vähemmän vammoja.

Ylipaino ei liittynyt pitotapaan

Tutkimuksessa todettiin, että sekä karsinatallissa että pihatossa asuvista hevosista 29% olivat ylipainoisia. Yhtenä selityksenä tälle ratsastuskoulunpitäjät kertoivat, että hevosten on oltava hieman pyöreitä, muuten asiakkaat valittavat laihoista hevosista. Valistuksen paikka!

Pidän itse hevosiani pihatossa, koska olen parhaani mukaan yrittänyt perehtyä hevosen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja päätynyt siihen, että pihatto edistää molempia enemmän kuin karsinapito ja tarhaus osan vuorokaudesta. Sekä hevosen ruuansulatus että sen nivelet tarvitsevat liikettä toimiakseen hyvin.

Olen pitänyt sekä kylmäverisiä, poneja että ”jalompia” hevosia (arabi, lusitano, andalusialainen, trakehner) pihatossa vuosituhannen alusta lähtien ja kaikki ovat selvinneet hyvin. Tottumisen ajan osa on tarvinnut loimitusta pitempiä aikoja kuin muuten, loimitan tarpeen mukaan aina. Myös maitovarsat ovat kasvaneet hyvin, toki en vieroita niitä talvea vasten.

Hauskaa tuossa ruotsalaistutkimuksessa oli, että se todisti muutamia asioita, joita olen itse käytännössä huomannut. Ähkyt tuntuvat olevan hevosillamme harvinaisia, ne eivät juurikaan ole loukkaantuneet ja ne ovat rentoja ja ystävällisiä käsitellä ja ratsastaa.

Kuvassa vuoden ikäinen PRE (=andalusialainen) nauttii -15 asteen pakkastalvesta, pihattoasukki sekin.

 

Lyhyt vastaus: Miten vaan haluat, tällä periaatteella:

1. Tee tilanne, jossa hevonen nostaa laukan
2. Palkitse laukannostosta (muutamia kertoja)
3. Kun hevonen nostaa laukan heti kun voi, liitä siihen vihje/apu

Sitten vähän riippuu hevosesta, ratstajasta, koulutustasosta, tilanteesta, ympäristöstä jne. jne. millaisissa tilanteissa hevonen laukkaa. Voi olla, että se nostaa laukan liinassa, irti kentällä tai tarhassa, maastossa, pienen ristikon jälkeen, maasta kun pyydetään liikkumaan enemmän, vetohevosen avulla jne. jne. – jos tavoitteena on vain laukannosto, on alussa oikeastaan aika sama, millä tavalla laukka tulee. Aina voit palkita – ennakkoon opetetulla äänimerkillä ja ruokapalkinnolla, vaikka.

Vältä kuitenkin näitä:

• älä aja hevosta laukkaan niin, että hevonen ensin ravaa lujempaa ja lujempaa ja jossain vaiheessa ”kaatuu” laukkaan. Se on hevoselle ikävää, ratsastajalle myös, ja tuloksena tullut laukka on laadultaan niin tasapainoton, ettei sellaista kannata yhtään harrastaa
• älä palkitse äänimerkillä ja ruokapalkinnolla pelkästä nostosta kovinkaan monta kertaa, jos hevosesi on laatua ”Liinat kiinni ja missä ruoka?” Se on hevoselle aika fyysisesti epäedullinen tapa pysähtyä, varsinkin jos ratsastaja on selässä. Muutamia (arviolta 3-5) kertaa voit näin tehdä, mutta siirry sitten heti siihen, että pyydät hevosta noston jälkeen vaikka liikkumaan pari askelta reippaammin ja palkitset vasta siitä. Seuraavaksi tee tehtävärata eli pyydä ensin nosto, pyydä hevosta kääntymään ympyrälle, pyydä raviin ja käyntiin, palkitse siitä. Vaihtele seuraamuksia, muuten hevonen oppii liian hyvin ketjuttamaan eli ennakoimaan.

Kaikki hevoset osaavat laukata!

Yksi syy, miksi useimmiten puhun kouluttamisesta enkä ihmisen tai hevosen ominaisuuksista on, että jokainen pystyy muuttumaan. Minä olen muuttunut, olen tavannut monta ihmistä, jotka ovat muuttuneet ja ammattini on eläinten ”muuttaminen” käyttäytymiseltään toisenlaiseksi. Tiedän siis, että muutos on mahdollinen. Mutta mihin suuntaan pitäisi pyrkiä?

1. Kärsivälliseksi
2. Sitkeäksi
3. Lempeäksi
4. Leikkisäksi

Siinäpä ne olikin. Kärsivällisyys on jokaiselle ihmiselle vahvuus, ja sitä kohti itsekin pyrin koko ajan vaihtelevalla menestyksellä.

Hevosten kanssa nyt varsinkin sitkein voittaa aina. Ei se, joka aiheuttaa hämminkiä ja ristiriitatilanteita. Ole sitkeä. Se kannattaa.

Lempeys, empatia, kyky asettua toisen asemaan. Kenelläkään ei ole pakottavaa tarvetta olla eläinten kanssa tekemisissä. Eläinten takia soisin, että jokainen pyrkisi asettumaan eläimen asemaan. Silloin on helpompi etsiä sellaisia tapoja toimia, jossa eläin kärsii mahdollisimman vähän.

Leikkisyys, sitten? Ensinnäkin, hevosmaailma tarvitsee enemmän leikkisyyttä. Enemmän huumorintajua, kykyä ajatella uudella tavalla, kyky saada hevonenkin löytämään sisäisen motivaationsa tehdä yhteistyötä. Leiki enemmän. Taannu välillä lapsen tasolle ja katso, mihin se johtaa!

Tämäkin on yksi kysymyksistä, jotka tulivat ”Kysy hevostenkouluttajalta” -kyselyssäni: Miten sinusta tuli hevostenkouluttaja?

Lyhyt versio: Olen aina pitänyt hevosista, ollut lapsena hevoshullu niin kauan kuin kykenen muistamaan. Aloitin ratsastuksen 5-vuotiaana ja vietin lapsuudessani ja nuoruudessani valtaosan vapaa-ajastani tallilla. Ratsastin (en kovinkaan hyvin, maksimissaan koulua helppo A ja esteitä joku metri) hoidin kisahevosia sekä koulu-, este- että kenttäpuolella, valokuvasin hevosia (mm. Rooman MM-kilpailuissa 1998) ja ryhdyin kirjoittamaan eri hevoslehtiin parikymppisenä.

Innostuin ns. luonnollisesta hevosmiestaidosta kun se rantautui Suomeen viime vuosituhannen loppupuolella: Siinä oli järjestelmä, jossa puhuttiin erityisesti paineen myötäämisestä ja huomasin, että hevoset kykenivät oppimaan paljon nopeammin, kun keskityttiin siihen. Kuitenkin sellaisena, kuin se täällä oli, en kokenut sitä aivan omakseni. Pidin muutamia vuosia taukoa käytännön hevostelusta.

Vuosituhannen alussa muutin pientilalle ja hankin ensimmäisen oman hevoseni, 90-senttisen shettistamman Blondien. Siitä se sitten lähti. Samoihin aikoihin pääsin Tuire Kaimion oppiin ja toiminkin hänen assarina useita vuosia, välillä vieläkin. Tuikun avulla opin, miten eläimiä koulutetaan ja tajusin, että hevonenkin on eläin…

Kuulostaa kummalliselta, tiedän, mutta minulla kesti hetki tajuta, että vaikka ratsastuksessa ja hevostenkäsittelyssä on omat toimintatapansa, monesti voi päästä paljon parempaan ja nopeampaan lopputulokseen yhdistämällä nämä ja oppimisteorian sekä lisäämällä joukkoon hieman palkintojakin. Suoritin sitten eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2010, heti kun sellainen tutkinto tuli.

Omakasvatin kanssa vuonna 2014.

Toistan usein itseäni, mutta mielestäni hevosmaailmassa puhutaan liian vähän motivaatiosta. Useimmat hevoset toimivat luontaisesti kuten haluamme: ne väistävät ainakin suurempaa painetta, ne säikähtävät varsin helposti ja ne oppivat jännittyneenäkin nopeasti (vaikka muistin kanssa voi silloin olla ongelmia eli tuntuu, ettei hevonen enää viikon päästä muistakaan).

Mitä on motivaatio?

Motivaatio on syy käytökselle. Se voi olla epämukavuuden tai pelon välttäminen tai palkinnon saavuttaminen, johonkin lajityypilliseen käyttäytymistarpeeseen liittyvä eli itsessään palkitsevalta tuntuva asia – tai jotain muuta.

Kun tapaat hevosen, jolle paine ja sen oikea-aikainen poistaminen ei toimikaan, voit toimia muutamallakin eri tavalla. Voit joko lisätä painetta ja toivoa parasta, tai voit keksiä toisen tavan motivoida hevosta. Syy tälle paineen toimimattomuudella voi olla monia, useimmin ehkä on ollut kyse sopimattomista varusteista tai kivusta, jonka aiheuttama epämukavuus on ollut suurempi kuin käytetty paine – tai sitten hevonen ei vain ole kovin herkkä rankaisuille.

Eri kouluttajilla on eri mieltymyksensä, mutta minun mielestä sopiva motivaatio tehtävään on tärkeää. Siihen vaikutetaan yleensä sekä motivoivan tekijän määrällä että sen laadulla – jos esimerkiksi haluamme hevosen ylittävän estettä, ja haluamme palkita sen ruokapalkinnolla, kannattaa sekä opettaa hevonen ketjuttamaan sopivasti niin, ettei sen tarvitse pysähtyä esteen päälle ja sitten pelata aika korkean motivaation kanssa. Silloin ruokapalkinto voi olla parasta, mitä hevonen tietää (vaikka kuiva ruisleipä, jos hevonen siitä tykkää) ja määrältään alussa melko suuri (vaikka viisi palaa peräkkäin syötettynä). Silloin motivaatiota tulee riittävästi suoritukseen nähden eikä suuresta motivaatiosta ole tässä mitään haittaa.

Jos taas haluat, että hevonen liikkuu rentona ratsastuksessa, todennäköisesti on parempi, että se reagoi pohjeapuun hillitysti. Silloin – jos motivaationa käytetään paineen poistoa eli pohjeavun loppumista – sen kannattaa olla juuri sen verran ärsyttävä, että hevonen kokee sen poistumisen palkintona, muttei enempää.

Kun koulutat hevosta (eli koko ajan), mieti siis:

• Millainen motivaatio sopii tähän tehtävään?
• Miten saan hevoselle sopivan motivaation?
• Olisiko hillitympi motivaatio turvallisempi ja parempi?

 

Itsessään epämiellyttäviin asioihin, kuten traileriin, kannattaa liittää korkea motivaatio.

Lisäsin verkkokauppaani puolen tunnin puhelinneuvonta, koska kysyntää on ollut toistuvasti. Vaikka puhelimessa neuvonta ei koskaan täysin korvaa henkilökohtaista käyntiä hevosen ja omistajan/ratsastajan luona, aikataulu- ja etäisyyssyistä en vain pääse joka paikkaan mihin toivottaisiin. Tässä siis toiseksi paras vaihtoehto!

Puhelinneuvonta toimii näin: Lähetä minulle ensin sähköpostia tai FB-yksityisviestiä niin sovitaan aika. Käy sitten verkkokaupassa maksamassa ja soita sovittuun aikaan. Vapaita aikoja on 7.1.2019 alkaen. Palvelun hinta on 35 e/30 minuuttia (sis. ALV 24%).

Vetopaniikki on tuttu melkein kaikille hevosharrastajille. Jos tätä blogia lukee muitakin, lyhyt selostus: termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa riimusta kiinni sidottu (yhdellä riimunarulla leuan alta tai molemmin puolin kiinni käytävällä) hevonen äkkiä alkaa vetämään painetta vastaan, ikään kuin paniikissa.

Tein Surveymonkey-kyselyalustalle vetopaniikkikyselyn syksyllä, ja siihen vastasi tasan 700 ihmistä. Olisin halunnut, että monta eri vetopaniikkihevosta nähneet ihmiset olisivat voineet täyttää kyselyn uudelleen jokaista hevosta kohti, mutta siihen kyselyapinataitoni eivät riittäneet joten todennäköisesti kyseessä oli 700 eri ihmistä. Lupasin avata tuloksia blogissani, ja teen sen nyt, anteeksi kun tämäkin kesti.

Kysymykset ja vastausten jakautuminen on lihavoitu eli kyselyn tuloksia (pyöristin prosentteja ja jos ne eivät ynnäydy sataan, vaihtoehtona oli myös ”muu, selvennä” tms.) ja tavallisella tekstillä olen kirjoittanut omat mietteeni aiheesta. Tämähän ei ole millään tavalla tieteellinen tutkimus, kunhan kiinnostuin aiheesta ja yritin vähän ottaa selvää, millaisia kokemuksia hevosihmisillä on.

Kysymys 1: Kauanko olet harrastanut hevosia?

7 vuotta tai yli: 91%
4-6 vuotta: 7%
1-3 vuotta: 1,2%
alle 1 vuotta: 0,15%

Kysymys 2: Oletko nähnyt hevosen vetopaniikin?

Kyllä: 98,85%
Ei: 1,15%

Tämä ei ole aivan paikkansa pitävä tulos, sillä vetopaniikkikyselyyn ei välttämättä vastaa sellainen, joka ei ole nähnyt sitä. Kysyin samaa Talliniksit-ryhmässä Facebookissa ja siinä tulos oli aika lailla 90% nähnyt, 10% ei.

Kysymys 3: Oliko hevonen tottunut olemaan kiinni?

87%: Kyllä
4,5%: Ei
8%: En tiedä

Syy sille, miksi lähdin tätä täysin epätieteellistä kyselyä tekemään, oli luennoillani hevosten kouluttamisesta melko usein esitetty kysymys: ”Miten opetat hevosen seisomaan kiinni sidottuna?”

Vastasin useamman vuoden, että ”Opettamalla hevoselle paineelle myötäämistä eri suuntiin todella huolella, sadoilla ja tuhansilla toistoilla, koska kiinni oleminen on hevoselle eläimenä niin vaikea tehtävä” (kun se on saaliseläin).

Vasta viime vuonna taisin järjestelmällisesti puhua siitä, että minusta kiinni sitominen on hevoselle lajityypillisesti sopimaton tehtävä ja osittain vain jäänne siitä ajasta, kun hevonen oli kulkuväline jota piti saada parkkiin. Yleensä sitten kysyin, kuinka moni yleisöstä on nähnyt vetopaniikkihevosen. Aika lailla kaikki nostavat kätensä.

Miksi sitten tehtävä on mielestäni sopimaton? Koska kaikki eläinlääkärit, joiden kanssa olen aiheesta puhunut, ovat joskus hoitaneet vetopaniikkitilanteessa loukkaantuneita hevosia, joista osa oli jouduttu vammojen takia lopettamaan. Kimmokkeen tähän koko kyselyyn sain itse asiassa siitä, kun kansainvälisen tason estehevonen taannoin kuoli kilpailupaikalla ilmeisesti juuri vetopaniikkitilanteessa.

Itse sidon omia hevosia kiinni käytännössä vain kuljetuksessa, koska se on lain mukaan pakollista. Silloinkin sellaisella narulla, jossa on hieman joustoa. Ja opetan niille huolellisesti paineelle myötäämisen ensin. Muuten opetan ne seisomaan paikallaan, rakennan aitoja ja pidän hevosista kiinni ihan itse esim. kun eläinlääkäri niitä hoitaa. Minä myötään tarpeen vaatiessa, seinä ei.

Edit: Tykästyin kyllä kovasti tähän Idolo Tether Tie -kapistukseen, http://idolotethertie.com/ ja aion hankkia sellaisen meille. Se toimii koulutuksellisesti järkevästi eli pitää paineen yllä, kun hevonen peruuttaa ilman, että paine lisääntyisi paniikkia aiheuttaen.

Tiedän, että hevoskulttuurin tai minkä vaan kulttuurin muuttaminen ei käy käden käänteessä. Mutta jospa kaikki miettisimme, ennen kuin rutiininomaisesti sidomme hevosia kiinni, onko siihen syytä? Se on selkeä vaaran paikka sekä hevosille että ihmisille, sillä paniikissa vetävä 500-kiloinen eläin on aina vaarallinen. Harvoihin hevosten loukkaantumisiin ja kuolemiin voidaan näin yksinkertaisella tavalla vaikuttaa.

Kysymys 4: Mitä tapahtui vetopaniikkitilanteessa?

60%: Hevonen pääsi irti
26%: Ihminen puuttui tilanteeseen ja hevonen lopetti vetämisen
14%: Hevonen lopetti itse vetämisen

Jos hyvin käy, riimu tai naru tai seinä hajoaa, ei hevonen – eli hevonen pääsee irti. Varsin harvoin hevonen itse lakkasi vetämästä. Olen itsekin joskus nuorena nähnyt vetopaniikissa olevan hevosen törmäävän takanaan olevaan seinään ja hypähtävän eteenpäin, jolloin vetopaniikkikin loppui, sillä niskassa oleva paine loppui.

Kysymys 5: Miten hevonen toimi myöhemmin?

25%: Hevosta voitiin yhä sitoa kiinni eikä ongelma toistunut
20%: Hevonen sai toisen tai useamman kerran uudelleen vetopaniikin
19%: Hevosta opetettiin uudelleen ja sidottiin kiinni onnistuneesti
12%: Hevosta ei sidottu enää kiinni
7%: Hevosta yritettiin opettaa uudelleen, mutta vetopaniikki toistui

Tämä on aika mielenkiintoinen näin kouluttajan näkökulmasta: Jos oikein tulkitsen, vain 26% hevosista kokeiltiin kouluttaa uudelleen ennen uutta sitomista. Tätä prosenttiosuutta voisi mielestäni lisätä ja ennen kaikkea opettaa hevonen seisomaan paikallaan halutussa kohdassa ilman narua ensin. Noin neljänneksellä hevosista vetopaniikki toistui, noin 44%:lla ei.

Kysymys 7: Onko vetopaniikkihevosella havaittavissa mikään alla olevista?

50%: Ei
27%: Nostaa päätä äkillisesti talutuksessa, jos tuntee painetta niskassa
22%: Työntää painetta vastaan (esim. pohje, käsikosketus, trailerin takapuomi)
6%: Ns. laitakammo (voi kaatua kuljetuksessa)

Syy tälle kysymykselle on, että olen miettinyt onko vetopaniikissa syy hevosen poikkeuksellisen voimakas tasapainorefleksi (onko se nyt sitten refleksi tai ei). Tuntuu olevan synnynnäinen ominaisuus, miten pian ja voimakkaasti hevonen tulee painetta vastaan vai tuleeko ollenkaan. Työhevoset (eli kylmäveriset, ml. suomenhevoset, torinhevoset ja jotkut ponirodut) on jalostettu työntämään. Tulos oli aika fifty-fifty, eli ei suuntaan eikä toiseen asiaa todistava.

Kysymys 8: Jos hevonen pääsi irti vetopaniikkitilanteessa, mitä se teki seuraavaksi?

60%: Jäi paikalleen (muutamien askeleiden tarkkuudella)
19%: Pakeni (yli 10 m, muu askellaji kuin käynti)
6%: Käveli pois
16% Muu

Kun tein kyselyn, törmäsin muutamiin kirjoittajiin, jotka kyseenalaistivat koko vetopaniikin olemassaolon. Argumenttina yleensä oli joko se, etteivät heillä itsellään ollut koskaan ollut sellaista hevosta, tai että hevoset vain piruuttaan yrittävät päästä irti.

Taka-ajatukseni vastausvaihtoehtojen kanssa olivat seuraavat: Jos hevonen ei olisi paniikissa vaan ei vaan syystä X haluaisi olla paikallaan sidottuna, se todennäköisesti menisi irti päästyään jonnekin muualle. Jos taustalla ei olisi paniikkia eli voimakasta pelkoa, se todennäköisesti kävelisi pois. Tätä teki 6% hevosista eli todella vähän.

Jos hevonen säikähtää äkillistä painetta niskassaan ja pääsee siitä eroon vetopaniikin kautta (kun riimu, naru tai kiinnitys pettää), myös pelko todennäköisesti laantuu sen syyn poistuessa eli hevonen jäisi suunnilleen paikoilleen. Tätä teki valtaosa hevosista eli 60%.

Jos hevonen pelkää edelleen, se pakenee. Tätä teki 19% hevosista.

Entäs se rotukirjo? Törmäsin kyselyaikaan sitkeään luuloon siitä, ettei ravihevosilla esiinny vetopaniikkia. Kyselyssä kuitenkin sekä suomenhevoset että lämminveriset olivat edustettuna, kuten puoliveriset, risteytykset ja ponitkin. Teen joskus tarkemman yhteenvedon roduista, jos ehdin. Surveymonkey antoi tehdä tällaisen hienon sanapilvikuvan, eli mitä isommalla kirjoitettu, sitä useampi antoi ko. vastauksen:

Totta vai tarua? Totta.

Yllättävän sitkeässä näyttää olevan se usko, että hevonen näyttelisi vetopaniikkia ollakseen hankala tai ikävä tai päästääkseen irti. Voi toki olla, että jotkut harvat hevoset oppivat pääsemään irti vetämällä taaksepäin – arvaisin, että ehkä joku niistä kuudesta prosentista, jotka kävelivät irti päästyään pois. Se, että vetopaniikkiin kuolleita tai loukkaantuneita hevosia ylipäätään on, todistaa kuitenkin täydellisesti, että kyseessä ei ole mikään harkittu teko tai opittu tapa päästä irti. Silloin hevonen lakkaisi vetämästä, kun niskassa risahtaisi – tai vähän ennen sitä.

Toivoisin, että tämä käsitys hevosesta hankalana tyyppinä, joka v-mäisyyttään rikkoo riimuja ja paikkoja, joutaisi romukuoppaan heti.

Hevonen ei nykytietämyksen mukaan juuri kykene päättelemään tai suunnittelemaan asioita ennakkoon. Se on kyllä hyvä oppimaan ja muistamaan, ja tämä selittää osaltaan myös sen, miksi entisessä tallissaan yhä herkemmin vetopaniikin esimerkiksi pesupaikalla saanut hevonen voi uudessa tallissa olla aivan normaalisti sidottavissa. Paikka ja tilanne on eri, ja onneksi hevonen ei useimmiten yleistä aivan heti.

Muutaman vinkin antaisin kuitenkin näin hevostenkouluttajan näkökulmasta:

• Opeta paineelle myötääminen ensin kunnolla. Eli kevyt paine narusta, kun hevonen myötää millinkin, paine täysin pois. Toista tuhansia kertoja eri paikoissa, eri välineillä, eri paineen voimakkuuksilla ja lopuksi myös niin, että paine on äkillinen ja melko voimakas. Seuraa mukana jos hevonen vetää toiseen suuntaan ja heti, kun hevonen yhtään hidastaa, myötää.
• Opeta hevonen seisomaan paikallaan. Rakenna pieni aitaus tai portti. Sulje karsinan ovi.
• Mieti, onko hevosta pakko sitoa kiinni lainkaan. Se on tälle eläinlajille vaikea, joillekin mahdoton, tehtävä.
• Lisäys, kiitos Marja Eskonmaalle: lisää seinän ja narun väliin tämä (pitää hankkia sopiva naru, mutta se on halpa henkivakuutus hevoselle): https://www.facebook.com/IdoloTetherTie/videos/559557070900940/

 

Vetopaniikki voi tulla myös paineesta, joka on suussa eikä niskassa, esim. sivuohjista.

Tein kyselyn, johon jokainen voi vastata anonyymisti: https://fi.surveymonkey.com/r/3NPWWDH – aihe on mitä haluaisit kysyä hevostenkouluttajalta?

Aivan ensimmäinen kysymys, joka tätä kautta tuli oli todella oiva:

Mistä aloitteleva/epävarma hevosenomistaja tietää, kenen koulutusneuvoja (ja muitakin neuvoja) uskoa?

Ymmärrän kysymyksen todella hyvin! Suomessakin on varmasti satoja kouluttajia, ohjaajia ja opettajia, jotka päätoimisesti tai osa-aikaisesti opettavat ihmisiä ja hevosia. Mistä tietää, minkä valita?

Aukotonta vastausta minulla ei ole. Toivottavasti nämä asiat auttavat edes vähän päätöksenteossa:

• Hyvä kouluttaja on sitkeä, selkeä mutta lempeä.
• Käy ensin katsomassa. Kynnys olla menemättä kurssille/tunnille on paljon matalampi kuin se, että pitäisi osata keskeyttää epäonnistunutta käytännön kokeilua.
• Katso, älä kuuntele. Mihin kouluttaminen tai opettaminen perustuu? Palkitsemiseen, paineen poistoon, ei kumpaankaan? Opettajalla pitää mielestäni olla jokin selkeä systeemi, jonka hevonenkin voi oppia nopeasti.
• Usko silmiäsi. Hevonen on iso eläin, mutta ei silti ole mitään syytä kohdella sitä voimakeinoin (vaarallisen käytöksen keskeyttäminen on mielestäni toki ok). Näyttääkö hevonen rennolta ja mielellään työtä tekevältä? Myödätäänkö apu/paine/pyyntö heti, kun hevonen reagoi? Jos paine ei toimi, onko opettajalla muita tapoja motivoida hevosta?
• Rangaistaanko hevosta väärästä? Tämä voi kuulostaa hämmentävältä asialta tarkkailla, mutta se on hevoselle todella olennainen. Rankaisu – eli jos hevosta vaikka vedetään suusta, ellei se heti pysähdy, tai hevosta laitetaan juoksemaan, ellei se anna tarhassa kiinni – on perusteltavissa jos hevosta pitää akuutisti hoitaa tai henkiä pelastaa, mutta muuten oikean asian vahvistaminen (palkitsemalla tai painetta poistamalla) on aina parempi vaihtoehto.