Joulukuussa 2007 olin Nepalin Saurahan kylässä, Chitwanin kansallispuiston laidalla. Valokuvasin ja videokuvasin työnorsujen koulutusta Helena Telkänrannan luomassa WWF:n ja WSPA:n projektissa, jossa kouluttajina toimi Tuire Kaimio ja Andrew McLean.
Norsujen kasvatuskeskuksessa asuivat paitsi eri-ikäisiä norsuja myös niiden hoitajat perheineen sekä näiden kotieläimiä, kuten vuohi, kanoja ja kissoja. Eräänä päivänä paikalle oli viidakosta saapunut myös sarvikuono-uros. Se oli vanha ja hyvin laiha, ja sillä oli iso haava vatsan alla. Ehkä se tunsi olonsa turvalliseksi siellä, missä ei ollut muita sarvikuono-uroksia. Se jäi siihen laiduntamaan lyhyttä ruohoa rakennusten vieressä.
Paikalliset eläinlääkärit miettivät sarvikuonon auttamista ja yrittivät puhdistaa haavan ruiskuttamalla jodiliuosta siihen kun sarvikuono makasi lepäämässä. Kirjoitin ensin, että ”turvallisen etäisyyden päästä” mutta täytyy korjata se, ei se näyttänyt yhtään turvalliselta vaan uhkarohkealta. Matkamme tuli päätökseen samaan aikaan enkä tiedä, miten tarina päättyi.
Kävin läpi arkistojani ja löysin tämän kuvan. Nuori kukko kävelee kotipihallaan nähtävästi täysin rauhassa, vaikka metrin päässä katselee vähän isompi otus.
