Tätä luentoa on toivottu paljon ja maaliskuussa Porvoossa halukkaita kuuntelijoita jäi vielä odottamaan seuraavaa tilaisuutta luentotilan täyttyessä.
Sovittu on vastaava luento Ikaalisiin 2.6.2019 klo 14.30 ja ilmoittautua voi maksamalla tämän linkin kautta: https://hevoskoulutus.fi/tuote/minna-tallberg-luento-hevosen-eleet-ja-ilmeet/
Lisää paikkakuntia ja päivämääriä sitä mukaan, kun niitä vahvistuu.
Tutustu hevoseen!
3 kerran kurssit Pohjois-Sipoossa keväällä 2019
Kurssi 1: ma klo 12-14 (29.4., 6.5. ja 13.5)
Kurssi 2: ke klo 18-20 (15., 22. ja 29.5)
Hinta: 195 e/kurssi (sis. ALV)
Ilmoittaudu sähköpostilla mitallberg@gmail.com tai tekstarilla 050-520 3598.
Kurssi on tarkoitettu hevosharrastuksen aloittamisesta kiinnostuneille ja sopii myös heille, jotka haluaisivat palata kerran lopettamansa harrastuksen pariin. Kurssilla hevosten hyvinvointi on tärkeintä ja käytämme hevosten kanssa palkitsemiseen perustuvaa koulutusta. Hevosemme suhtautuvat ihmisiin ystävällisesti.
Kurssilla tutustumme hevoseen lajina ja yksilönä, teoriassa ja käytännössä. Sään salliessa teoriaosuudetkin pidetään ulkona hevosten seurassa ja sadesäällä sisällä lämpimässä taukotilassa. Tauolla tarjoamme kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa.
Kurssin aiheena on mm. hevosen käyttäytyminen ja miten se vaikuttaa ihmisen ja hevosen väliseen suhteeseen, miten hevonen oppii ja miten opittu ylläpidetään, miten hevosesta näkee, onko se kunnossa ja miten sen hyvinvointia voidaan edistää oikeanlaisilla pito-olosuhteilla, ruokinnalla, käsittelyllä ja liikutuksella.
Harjoittelemme käytännössä perusteita kuten hevosen kiinni ottamista tarhassa ja riimun laittamista, taluttamista, harjaamista, kavioiden puhdistamista ja varusteiden laittamista.
Osallistujat saavat opetella maastakäsittelyn alkeita, harjoitella selkäännousua ja selästä pois tulemista ja tutustua hevosen liikkeisiin selästä käsin käynnissä. Jollei halua ratsastaa, sekin on täysin ok. Hevosharrastus voi olla paljon muutakin kuin ratsastusta! Jos isot hevoset tuntuvat jännittäviltä, voit tutustua pieniin poneihimme.
Opettajana toimii Minna Tallberg ja Kuuranmäen hevoset. Kursseille otetaan maksimissaan 5 osallistujaa kerralla.
Ilmoittaudu sähköpostilla mitallberg@gmail.com tai tekstarilla 050-520 3598.
Peruutuksen vuoksi yksi paikka vapautui tähän koulutukseen. Tapahtumasivu Facessa, jossa ilmoittautumisohjeet: https://www.facebook.com/events/1973824879360680/
Potkivatko ja purevatko hevoset luonnossa toisiaan? Voidaanko tällä perustella hevosen lyömistä ja potkimista ratsastajan toimesta? Viikon keskusteluaihe netissä, ja ilokseni olen lukenut enemmänkin hevosen oikeutta kivuttomaan elämään puolustavia puheenvuoroja kuin toisenlaisia. Niitä toisenlaisiakin toki on, yhä edelleen, vuonna 2019.
Potkivatko ja purevatko hevoset toisiaan luonnossa?
Kyllä, joskus. Luonnossa lähinnä orit kisaillessaan ja taistellessaan, joskus tammatkin kinastellessaan jostakin. Mutta kovinkaan yleistä se ei ole. Miksi? Koska luonnossa yleensä sellaiset hevoset, jotka eivät tule keskenään toimeen, pysyttelevät toisistaan kauempana. Hevosilla on lisäksi käytössään mahtava määrä erilaisia eleitä ja uhhkauksia, joilla ne välttävät mahdollisesti loukkaantumisiin johtavia yhteenottoja. Jos hevoset rutiininomaisesti potkisivat ja purisivat toisiaan, koko laji olisi vähemmän menestyvä kuin meidän hevosemme. Vammat tulehtuvat ja voivat luonnossa johtaa kuolemaan.
Kesyhevosemme joutuvat elämään rajoitetummin. Tilaa on vähemmän, ruokaa tarjotaan ainakin talvikaudella luonnottoman harvoin ja tekemistä on ylipäätään vähemmän. Koska hevosilla on monia olennaisia käyttäytymistarpeita, joista vain osan se saa tyydytettyä talli- tai pihatto-olosuhteissakin, se voi välillä ylikompensoida toimintatarvettaan ja suunnata se pelkästään syömiseen tai tarhakaverin vainoamiseen.
Kun laitamme hevosia yhteen, otamme samalla myös vastuun niiden hyvinvoinnista. Ruokintapaikkoja riittävästi (mielellään yksi heinäkasa enemmän kuin hevosia tai vielä paremmin, heinät tasaisesti ripoteltuna ympäri tarhaa) ja enemmän kuin yksi varjopaikka kesällä, vesisaaveja enemmän kuin yksi ja tarhassa molemmista päistä auki oleva lyhytkin väliaita, jonka taakse toinen hevonen voi tarpeen vaatiessa vetäytyä.
Jos siis hevoset potkivat ja purevat toisiaan, kokeile yllä olevia ohjeita. Jollei se auta, erota hevoset ja muodosta uusia yhdistelmiä. Ja muista, että jos hevoset voivat olla laitumella yhdessä ilman ongelmia, syy konflikteihin ei ole hevosissa itsessään vaan olosuhteissa. Älä kuitenkaan pidä poikkeavaa käyttäytymistä lajille ominaisena äläkä käytä poikkeavaa käytöstä oikeuttamaan ihmisen toimia, jos niihin sisältyy kivun tuottaminen hevoselle.
Voidaanko tällä perustella hevosen potkimista ja lyömistä ihmisen toimesta?
Tätä perustelua todellakin kuulee vielä, harvoin mutta kuitenkin. Tässä kuultaa läpi ajatustapa, jonka mukaan olisi jotenkin elintärkeää, että hevonen tottelisi ihmistä. Tärkeämpää kuin mikään muu. Tärkeämpää kuin esimerkiksi kilpailusäännöt tai eläinsuojelulaki.
Eläinsuojelulaki kieltää tuottamasta eläimelle tarpeetonta kärsimystä. Sanan ”tarpeeton” käytöstä voidaan hyvin ajatella, että kärsimyksen tarpeellisuus riippuu asiayhteydestä. Voidaan siis tuottaa hevoselle kärsimystä esimerkiksi kun sitä hoidetaan eläinlääkärin toimesta, jotta se tervehtyisi. Voidaan varmasti myös käyttää raippaa tai pohkeita kipuakin tuottavalla tavalla saamaan hevosta liikkumaan eteenpäin jos se pysähtyy keskelle tietä ja auto on tulossa. (Sitten mennään kotiin harjoittelemaan, kunnes hevonen reagoi ihan normaaliin pohjeapuun välittömästi. Lue: tuhat toistoa apu-reaktio-apu loppuu.)
Mutta millainen on sellainen hevosen harrastus- tai kilpailukäyttö, joka oikeuttaisi kivun tai kärsimyksen tuottamisen? Ei sellaista taida ollakaan, niin hankalalta kuin tämä voikin tuntua hevosharrastajan tai -ammattilaisen mieleen. On vain ajan kysymys ennen kuin ulkomaailma ottaa hevosharrastuksen suurennuslasinsa alle ja silloin olisi todella hyvä, jos meillä olisi jo toimintatavat kunnossa.
Miksi tällä on väliä?
Olen puhunut muutamankin ratsastajan kanssa, joiden hevoset ovat oireilleet eri tavoin ratsastuksessa. Yksi ei nostanut oikeaa laukkaa, toinen lakkasi hyppäämästä esteitä, kolmas vastusteli kokoamista sileällä. Kaikilla yritettiin ensin ”paineen lisäämistä” eli sitä potkimista ja lyömistä, että tottelisivat. Kaikilta löytyi myöhemmin selkeä fyysinen syy, mikseivät voineet suorittaa, mitä ratsastaja halusi. Kaikilla ratsastajilla oli jälkeenpäin aika lailla huono omatunto siitä, että olivat kuunnelleet ohjeita, joissa ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin se ”paineen lisääminen”. Hevosen käytös antaa aina ihmiselle tietoa, ja runnomalla oma tahtosi läpi voit sinänsä kyllä vaientaa hevosen hetkeksi, mutta voit myös saada pahaa vahinkoa aikaan. Pakottamalla hevosta liikkumaan kivustaan huolimatta tuottamalla sille joko enemmän kipua tai pelottelemalla sitä, voit pahimmillaan aiheuttaa hevoselle pahankin vamman.
Ajoitus: Oppimisen edellytys
En nyt itsekään tarkoita, että aina pitäisi olla vain kevyttä painetta ja koskaan ei voisi apujen voimakkuutta lisätä. Oleellista on mielestäni, että hevonen on oppinut, miten paineesta tai avusta voi vapautua ja se, että sillä on mahdollisuus välttää sen voimistumista. Eli vaikka ihmistä miten kiukuttaisi, hän aloittaa silti kevyellä paineella tai vaikka sillä maiskutuksella. Ja ihan joka kerran, oli hevonen minuutti aiemmin tehnyt mitä tahansa, kun hevonen seuraa tätä ensimmäistä, kevyttä apua, se välttää kivun tai epämukavuuden tuottavan voimakkaamman avun.
Mitä rankaisuihin tulee, kun puhumme oppimisesta, ajoitus on tässäkin oleellinen. Hyvä esimerkki oikea-aikaisesta rankaisusta on sähköaita. Hevonen todennäköisesti oppii nopeasti välttämään siihen koskemista, koska ajoitus on riittävän hyvä. Mutta jos hevonen vaikka pysähtyy maastossa ylitettävän ojan eteen, väistää viisi metriä sivulle ja ratsastaja saatuaan tasapainonsa takaisin ryhtyy lyömään hevosta raipalla, kyseessä ei ole oikea-aikaisesta ja näin ollen tehokkaasta rankaisusta. Miksi?
Koska ajoitus on pielessä. Hevonen ei mitenkään pysty yhdistämään sen siihen, että se pysähtyi ennen ojaa vaan se todennäköisesti vain jännittyy ja säikähtää. Ojan ympäristöä, raippaa, metsää tai peltoa. Silloin se ei ole hevosen kouluttamista tai väärän käytöksen rankaisemista. Se ei myöskään opeta hevosta ylittämään ojaa.
Se oikeus toimintaan
Tämä on vaikea aihe, josta olen aiemminkin kirjoittanut [linkki]. Vaikka hevosala pitkälti toimii omassa kuplassaan, jossa olemme saaneet olla rauhassa kymmeniä, ellei sata vuotta, some ja ympäröivän maailman muuttuneet eläinkäsitykset voivat joskus yllättää meitä. Silloin koko alalle on aivan elintärkeää, että meillä on toimiva hevosten käsittely- ja koulutustapa, johon ei sisälly kärsimyksen tuottaminen. Lainaan itseäni, koska olen edelleen kaksi ja puoli vuotta myöhemmin samaa mieltä itseni kanssa, kas vain.
”Hevoskilpailut ovat kohta olemassaolonsa suurimman haasteensa edessä. Toistan itseäni: minusta on kivaa, että meillä on kilpailuja. Minä en ole tässä asiassa kilparatsastuksen vihollinen, päinvastoin. Mutta olen myös sitä mieltä, että hevosmaailman pitää nopeasti korjata epäkohdat hevosten kohtelussa, muuten tosiaan voi käydä kuten vinttikoiraurheilulle osassa Australiaa.
Kun jokin laji menettää ns. ”social license”nsä (linkki the Guardianin juttuun jossa määritellään asia niin, että ”Social licence can never be self-awarded, it requires that an activity enjoys sufficient trust and legitimacy, and has the consent of those affected. ” eli ympäröivän yhteiskunnan käsitys siitä, mitä on sopivaa tehdä eläimelle harrastuksen tai kilpailun nimissä muuttuu, voi olla, että jossain vaiheessa se muu maailma kieltää koko harrastuksen. Tai kilpailemisen. Tai molemmat.”
Se puree! Leikisti.
Ai niin, koska olen käsittänyt, että se on tosi oleellista niin vastaanpa kysymyksiin, jolla yritetään kyseenalaistaa asiantuntemukseni netin keskustelussa.
”Montako geepeehevosta olet itse kouluttanut?” En yhtään.
Lopuksi vielä mainospläjäys: Jos olet jumissa hevosesi kanssa, ja eläinlääkäri on jo parhaansa mukaan todennut sen kivuttomaksi ja asiantuntija varusteet sopiviksi, voin kyllä maksusta auttaa hevosen motivoimisessa ilman pelkoa ja kipua. Vaatii aika paljon väkertämistä eli kouluttamista, mutta ihan mahdollista se yleensä on. Ota yhteyttä mitallberg@gmail.com tai p. 050-520 3598. Jollen pysty vastaamaan puhelimeen, laita perään tekstari jossa asiasi käy ilmi niin soitan takaisin. Hinnat löytyvät täältä [linkki] enkä lainkaan takaa, että ongelma ratkeaa yhdellä käynnillä – vaikka on sellaisiakin harvinaisuuksia tullut vastaan, yhdistettynä todella taitavaan hevosenomistajaan.
*Tämä ei koske jo sovittuja kursseja, luentoja ja yksäreitä, toteutan ne vanhalla hinnalla.*
Uusi hinnasto alkaen 1.3.2019 (kaikki hinnat sisältävät ALV 24%)
Yksityiskoulutukset:
1½ – 2 h ensikäynti (esim. ongelmatapaukset) 95 e
Yksityistunti: 75 e/tunti
Yllä olevat hinnat sisältävät matkakulut Sipoon, Järvenpään, Vantaan, Pornaisten ja Porvoon alueella. Muille alueille lisään matkakulut 32 snt/km.
Kurssit ja luennot:
3 h luento tai luento + käytäntö: 30 e/hlö tai 500 e/luento
6 h kurssi tai luento: 50 e/hlö tai 700 e/luento
Lisäksi veloitan matkakulut (juna/lentolipun hinta tai 32 snt/km)
Kurssin järjestäjä voi halutessaan hinnoitella kurssin/luennon haluamallaan tavalla!
Oppilaitoksille ja viranomaisille oma hinnasto, kysy sähköpostilla mitallberg@gmail.com
Ruotsalaistutkimus ”Inhysningens betydelse för hästvälfärd, arbete, säkerhet och pedagogik på svenska ridskolor” käsitti 8 ratsastuskoulua, jossa hevoset asuivat pihatossa ja 8 ratsastuskoulua, jossa hevoset asuivat karsinoissa. Tutkimuksen vielä julkaisemattomista tuloksista kertoi ruotsalainen lehti Hippson [linkki]. Yhteensä tutkittiin 158 hevosen hyvinvointia.
Tutkijoiden lähtökohtana oli selvittää, pitääkö ”pihattoratsastuskouluun” liitetyt myytit paikkansa. Esille tulleita uskomuksia olivat esimerkiksi, että pihatto olisi vaarallisempi ratsastuskoulun oppilaille, että hevosista tulisi lihavia ja hankalampia käsitellä.
Tulos = pihatto parempi
Tutkimuksen johtaja Jenny Yngvesson kertoo, että kaikki ratsastuskouluhevoset olivat hyväkuntoisia, mutta pihatossa pidettävät hevoset olivat kuitenkin hieman terveempiä kuin karsinatallissa asuvat. Ne eivät saaneet ähkyjä yhtä usein, niillä esiintyi vähemmän hengitystieongelmia, vähemmän aggressiivista käyttäytymistä ja niillä oli vähemmän vammoja.
Ylipaino ei liittynyt pitotapaan
Tutkimuksessa todettiin, että sekä karsinatallissa että pihatossa asuvista hevosista 29% olivat ylipainoisia. Yhtenä selityksenä tälle ratsastuskoulunpitäjät kertoivat, että hevosten on oltava hieman pyöreitä, muuten asiakkaat valittavat laihoista hevosista. Valistuksen paikka!
Pidän itse hevosiani pihatossa, koska olen parhaani mukaan yrittänyt perehtyä hevosen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja päätynyt siihen, että pihatto edistää molempia enemmän kuin karsinapito ja tarhaus osan vuorokaudesta. Sekä hevosen ruuansulatus että sen nivelet tarvitsevat liikettä toimiakseen hyvin.
Olen pitänyt sekä kylmäverisiä, poneja että ”jalompia” hevosia (arabi, lusitano, andalusialainen, trakehner) pihatossa vuosituhannen alusta lähtien ja kaikki ovat selvinneet hyvin. Tottumisen ajan osa on tarvinnut loimitusta pitempiä aikoja kuin muuten, loimitan tarpeen mukaan aina. Myös maitovarsat ovat kasvaneet hyvin, toki en vieroita niitä talvea vasten.
Hauskaa tuossa ruotsalaistutkimuksessa oli, että se todisti muutamia asioita, joita olen itse käytännössä huomannut. Ähkyt tuntuvat olevan hevosillamme harvinaisia, ne eivät juurikaan ole loukkaantuneet ja ne ovat rentoja ja ystävällisiä käsitellä ja ratsastaa.
Kuvassa vuoden ikäinen PRE (=andalusialainen) nauttii -15 asteen pakkastalvesta, pihattoasukki sekin.
Lyhyt vastaus: Miten vaan haluat, tällä periaatteella:
Sitten vähän riippuu hevosesta, ratstajasta, koulutustasosta, tilanteesta, ympäristöstä jne. jne. millaisissa tilanteissa hevonen laukkaa. Voi olla, että se nostaa laukan liinassa, irti kentällä tai tarhassa, maastossa, pienen ristikon jälkeen, maasta kun pyydetään liikkumaan enemmän, vetohevosen avulla jne. jne. – jos tavoitteena on vain laukannosto, on alussa oikeastaan aika sama, millä tavalla laukka tulee. Aina voit palkita – ennakkoon opetetulla äänimerkillä ja ruokapalkinnolla, vaikka.
Vältä kuitenkin näitä:
Kaikki hevoset osaavat laukata!
Yksi syy, miksi useimmiten puhun kouluttamisesta enkä ihmisen tai hevosen ominaisuuksista on, että jokainen pystyy muuttumaan. Minä olen muuttunut, olen tavannut monta ihmistä, jotka ovat muuttuneet ja ammattini on eläinten ”muuttaminen” käyttäytymiseltään toisenlaiseksi. Tiedän siis, että muutos on mahdollinen. Mutta mihin suuntaan pitäisi pyrkiä?
Siinäpä ne olikin. Kärsivällisyys on jokaiselle ihmiselle vahvuus, ja sitä kohti itsekin pyrin koko ajan vaihtelevalla menestyksellä.
Hevosten kanssa nyt varsinkin sitkein voittaa aina. Ei se, joka aiheuttaa hämminkiä ja ristiriitatilanteita. Ole sitkeä. Se kannattaa.
Lempeys, empatia, kyky asettua toisen asemaan. Kenelläkään ei ole pakottavaa tarvetta olla eläinten kanssa tekemisissä. Eläinten takia soisin, että jokainen pyrkisi asettumaan eläimen asemaan. Silloin on helpompi etsiä sellaisia tapoja toimia, jossa eläin kärsii mahdollisimman vähän.
Leikkisyys, sitten? Ensinnäkin, hevosmaailma tarvitsee enemmän leikkisyyttä. Enemmän huumorintajua, kykyä ajatella uudella tavalla, kyky saada hevonenkin löytämään sisäisen motivaationsa tehdä yhteistyötä. Leiki enemmän. Taannu välillä lapsen tasolle ja katso, mihin se johtaa!
Tämäkin on yksi kysymyksistä, jotka tulivat ”Kysy hevostenkouluttajalta” -kyselyssäni: Miten sinusta tuli hevostenkouluttaja?
Lyhyt versio: Olen aina pitänyt hevosista, ollut lapsena hevoshullu niin kauan kuin kykenen muistamaan. Aloitin ratsastuksen 5-vuotiaana ja vietin lapsuudessani ja nuoruudessani valtaosan vapaa-ajastani tallilla. Ratsastin (en kovinkaan hyvin, maksimissaan koulua helppo A ja esteitä joku metri) hoidin kisahevosia sekä koulu-, este- että kenttäpuolella, valokuvasin hevosia (mm. Rooman MM-kilpailuissa 1998) ja ryhdyin kirjoittamaan eri hevoslehtiin parikymppisenä.
Innostuin ns. luonnollisesta hevosmiestaidosta kun se rantautui Suomeen viime vuosituhannen loppupuolella: Siinä oli järjestelmä, jossa puhuttiin erityisesti paineen myötäämisestä ja huomasin, että hevoset kykenivät oppimaan paljon nopeammin, kun keskityttiin siihen. Kuitenkin sellaisena, kuin se täällä oli, en kokenut sitä aivan omakseni. Pidin muutamia vuosia taukoa käytännön hevostelusta.
Vuosituhannen alussa muutin pientilalle ja hankin ensimmäisen oman hevoseni, 90-senttisen shettistamman Blondien. Siitä se sitten lähti. Samoihin aikoihin pääsin Tuire Kaimion oppiin ja toiminkin hänen assarina useita vuosia, välillä vieläkin. Tuikun avulla opin, miten eläimiä koulutetaan ja tajusin, että hevonenkin on eläin…
Kuulostaa kummalliselta, tiedän, mutta minulla kesti hetki tajuta, että vaikka ratsastuksessa ja hevostenkäsittelyssä on omat toimintatapansa, monesti voi päästä paljon parempaan ja nopeampaan lopputulokseen yhdistämällä nämä ja oppimisteorian sekä lisäämällä joukkoon hieman palkintojakin. Suoritin sitten eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2010, heti kun sellainen tutkinto tuli.
Omakasvatin kanssa vuonna 2014.
Toistan usein itseäni, mutta mielestäni hevosmaailmassa puhutaan liian vähän motivaatiosta. Useimmat hevoset toimivat luontaisesti kuten haluamme: ne väistävät ainakin suurempaa painetta, ne säikähtävät varsin helposti ja ne oppivat jännittyneenäkin nopeasti (vaikka muistin kanssa voi silloin olla ongelmia eli tuntuu, ettei hevonen enää viikon päästä muistakaan).
Mitä on motivaatio?
Motivaatio on syy käytökselle. Se voi olla epämukavuuden tai pelon välttäminen tai palkinnon saavuttaminen, johonkin lajityypilliseen käyttäytymistarpeeseen liittyvä eli itsessään palkitsevalta tuntuva asia – tai jotain muuta.
Kun tapaat hevosen, jolle paine ja sen oikea-aikainen poistaminen ei toimikaan, voit toimia muutamallakin eri tavalla. Voit joko lisätä painetta ja toivoa parasta, tai voit keksiä toisen tavan motivoida hevosta. Syy tälle paineen toimimattomuudella voi olla monia, useimmin ehkä on ollut kyse sopimattomista varusteista tai kivusta, jonka aiheuttama epämukavuus on ollut suurempi kuin käytetty paine – tai sitten hevonen ei vain ole kovin herkkä rankaisuille.
Eri kouluttajilla on eri mieltymyksensä, mutta minun mielestä sopiva motivaatio tehtävään on tärkeää. Siihen vaikutetaan yleensä sekä motivoivan tekijän määrällä että sen laadulla – jos esimerkiksi haluamme hevosen ylittävän estettä, ja haluamme palkita sen ruokapalkinnolla, kannattaa sekä opettaa hevonen ketjuttamaan sopivasti niin, ettei sen tarvitse pysähtyä esteen päälle ja sitten pelata aika korkean motivaation kanssa. Silloin ruokapalkinto voi olla parasta, mitä hevonen tietää (vaikka kuiva ruisleipä, jos hevonen siitä tykkää) ja määrältään alussa melko suuri (vaikka viisi palaa peräkkäin syötettynä). Silloin motivaatiota tulee riittävästi suoritukseen nähden eikä suuresta motivaatiosta ole tässä mitään haittaa.
Jos taas haluat, että hevonen liikkuu rentona ratsastuksessa, todennäköisesti on parempi, että se reagoi pohjeapuun hillitysti. Silloin – jos motivaationa käytetään paineen poistoa eli pohjeavun loppumista – sen kannattaa olla juuri sen verran ärsyttävä, että hevonen kokee sen poistumisen palkintona, muttei enempää.
Kun koulutat hevosta (eli koko ajan), mieti siis:
Itsessään epämiellyttäviin asioihin, kuten traileriin, kannattaa liittää korkea motivaatio.
