Kirjoittaja: Minna Tallberg

Tietoja Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Rankaisuongelma 2

Tämä kirjoitus on kommentti kirjoitukseeni Rankaisuongelma [linkki] joten ellet ole sitä lukenut, lue ensin se.

Passiivisuus ja rentous on kaksi eri asiaa. Rento hevonen voi olla passiivinen, mutta passiivinen hevonen ei välttämättä ole rento.

Siinäpä se oikeastaan olikin. Kiitos ja näkemiin.

No ei, vitsi vitsi. Avaan asiaa vähän enemmän. Kun katsot kenen tahansa ratsastajan, ohjastajan, valmentajan tai kouluttajan kouluttamaa hevosta, katso todellakin hevosta.

Hevonen on lajina eloisa ja utelias, se reagoi ympäristöön ja ihmisiin (paitsi silloin, kun se lepää). Hevonen lepää lähinnä silloin, kun se on tarhassa tai pihatossa tai karsinassa. Silloin sillä on pää alhaalla, silmät puoliummessa, korvat lepoasennossa ja se on paikallaan ja hiljaa. Se on silti hetkessä valmis reagoimaan, jos ympäristössä tapahtuu jotain.

Jos siis näet hevosen, joka on täysin passiivinen, tarkkaile aina tilannetta ja ympäristöä. Onko todennäköistä, että hevonen lepää? Vai voiko kyseessä kenties olla jatkuvista rankaisuista opittu passiivisuus? Se voi näyttää yllättävänkin samanlaiselta, mutta todennäköisesti hevosen tunnetila on hyvin erilainen.

150806_4295
Varsat lepäävät.

Nuorten hevosten koulutusta Sipoossa?

Hevosen perustaidot ja ratsun peruskoulutus -koulutussarja Sipoossa

Hei vaan! Ajattelin kaivaa omat hevosemme naftaliinista ja jatkaa siitä, mihin joidenkin kanssa jäimme pari vuotta sitten. Silloin Riemu, Ilo, Lukas ja Alfons harjoittelivat perustaitoja ja aloittelimme alusavasti ratsastajaan totuttamista. Eri syistä niiden koulutus on aika lailla ollut tauolla siitä lähtien ja hevosiakin on tullut lisää, mm. kaksi tämänvuotista varsaa.

Kerään alustavaa kiinnostuneiden joukkoa jos toteuttaisin talven ja kevään aikana maanantaisin ja perjantaisin klo 13-15 näiden hevosten kouluttamissarjaa. Meillä ei ole maneesia, joten säävarauksella ja kahvitauolla lämpimässä taukotuvassa höystettynä, sisältäen teoriaa ja käytäntöä. Hinta 40 e/hlö/kerta sis. ALV, osallistujia enintään 4 kerrallaan.

Tarkoituksena on järjestelmällisesti opettaa varsoille ja nuorille hevosille perustaitoja kuten taluttamista, lastautumista ja puomien/kavallettien ylittämistä sekä vanhempien hevosten kanssa aloittaa ja jatkaa ratsuksi opettamista. Seuraamme pääpiirteittäin Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirjan ja Ratsuhevosen koulutus -luentosarjan koulutusohjelmaa.

Koulutan hevosia käyttäen sekä palkintoja että painetta/myötäystä, tavoitteena saada hevosista mahdollisimman luottavaisia ja myönteisesti työskentelyyn suhtautuvia.

Alustavasta kiinnostuksesta voi ilmoittaa tekstarilla 050-520 3598 tai säpolla mitallberg ät gmail.com. Tämä kurssi sopii sinulle, jolla on hevoskokemusta ja perustiedot oppimisteoriasta (esim. vahvisteet/rankaisut, siedättäminen, vastaehdollistaminen, yleistäminen, opitut tunnetilat).

 

DSC_2472
Kuva: Moa Mannerström. Käytämme hyväksemme myös sosiaalista oppimista.

 

 

Voisiko vieroittaa myöhemmin?

Työssäni hevostenkouluttajana tapaan usein hevosia, joilla on eroahdistusta muista hevosista. Ne eivät halua olla yksin tallissa eikä tarhassakaan, maastoon yksin lähteminen on tuskaa ja lastaamisen jälkeen hevonen ei seiso rauhassa trailerissa vaan liikkuu levottomasti. Mistä tämä voi johtua?

Hevonen on laumaeläin, eikä sitä ominaisuuttaa saa jalostettua siitä pois. Sosiaalinen vuorovaikutus on hevoselle olennainen käyttäytymistarve, joka patoutuu jos sitä estetään. Jos hevonen on vaikka ollut yksittäiskarsinassa ja yksittäistarhauksessa vuosia ja pääsee sitten muiden hevosten seuraan laitumelle, se voi joksikin aikaa (tai pysyvästi) olla aivan liioitellun kiintynyt hevosystäviinsä.

Se on aivan normaalia ja syy siihen on edellisissä pitotavoissa, ei hevosten yhteen laitossa tai laitumessa. Ratkaisu on – kuten usein hevosten kanssa – järjestelmällinen, asteittainen siedättäminen ja positiivisten kokemusten lisääminen yksinoloon ihmisen kanssa. Useimmiten hevonen lopulta uskoo, ettei ystävät häviä – muttei aina.

Elinolosuhteilla ja varhaisista kokemuksista on kuitenkin tutkitusti paljon vaikutusta siihen, miten aikuinen eläin palautuu kokemastaan stressistä. Uskon, että vieroitukseen liittyy kiinteästi myös se, miten hevonen aikuisena suhtautuu yksinoloon ja miten paljon siihen voi vaikuttaa koulutuksella.

Hevoselle tulisi ensisijaisesti luoda perusturvallinen olo, johon liittyy kiinteästi emon hoiva ja muiden hevosten luoma turvallinen kasvuympäristö. Varsaa ei kannata yrittää opettaa olemaan yksin altistamalla sitä yksinololle varhain: Sillä pääsee usein ojasta allikkoon ja voi luoda pohjan tulevaisuuden eroahdistukselle. Varsasta eroon joutuminen stressaa myös emää.

Päinvastoin: Varmistamalla, että varsa saa olla emän seurassa riittävän pitkään, sille ei aiheuteta turhaa stressiä eikä pelkoehdollistumista yksinoloon liittyen. En tarkoita, että kaikille hevosille on käynyt näin, mutta joillekin todennäköisesti on. Varsalle yksin jääminen on kauhistus.

Toki on hyvä totuttaa varsakin siihen, että emä on vaikkapa aidan takana. Ensin vähän aikaa, sitten hieman pitempiä aikoja. Tätäkään ei tosin kannata tehdä varsan ollessa aivan pieni vaan vasta silloin, kun se muutenkin jää toisten hevosten seuraan hieman minuuttia pitemmäksi aikaa.

Toisin kuin esimerkiksi koirilla tai kissoilla, hevosilla ei tunnu olevan yhtä tarkkaa sosialistumiskautta, jolloin ne tottuisivat hyvin nopeasti uusiin asioihin ja tämän jälkeen todella hitaasti. Hevoset tottuvat nopeasti vanhempanakin, joten vieroittamiseen ei ole siitäkään syystä aihetta.

Milloin sitten vieroitetaan?

Ennen nykyisiä rehuja tammat laihtuivat usein laidunkauden jälkeen, jos niillä oli varsa vierellään. Uskon, että siitä osittain johtuu monen maan tapa vieroittaa varsa heti, kun se jää henkiin. Joissain maissa vieroitusta tehdään 4-6 kk ikäselle varsalle, mutta jos katsomme hevosen luontaista käyttäytymistä – sitä, mitä on jokaisen hevosen dna:han kirjattu ja joka pysyy kesyhevosissammekin melko samanlaisena – tämä on aivan liian aikaista. Luonnossa varsa olisi synnyinlaumassaan vähintään 1-3-vuotiaaksi, vaikka se vieroittuisi emän maidosta aikaisintaan 8-9 kk iässä ja yleensä noin kuukautta ennen seuraavan varsan syntymää. Jollei emä ole uudelleen tiineenä, varsa jatkaisi imemistä pidempään.

Entä se orivarsa, joka astuu emänsä?

Tokihan näitä sattuu, ei ole tarkoitus vähätellä mahdollista vahinkoastumista. Jos emä on uudelleen tiineenä, ongelmaa ei ole. Myöskään kaikki orivarsan kiipeily emän selässä ei ole astumista. Orivarsojenkin kuuluu harjoitella kaikenlaista käytöstä ja tekevätkin sitä. Mutta koska vaakakupissa on varsan koko loppuelämä ja se, miten se pystyy pysymään toimintakykyisenä eri tilanteissa, ottaisin kuitenkin sen riskin. Ainahan sen emän voi ultrata ja tarkistaa, ettei vahinkoa ole tapahtunut.

Miten sitten vieroitetaan?

Oma suositukseni: Jos varsa jää itselle ja on tamma tai jo ruunattu orivarsa, ei tarvitse vieroittaa lainkaan. Totuttaa asteittain kauempana emästä olemiseen kyllä, mutta kokonaan vieroittamiseen ei välttämättä ole syytä. Iällä on kuitenkin aivan valtava väli: 5-kuisena vieroitetulla varsalla on sekä heikommat fyysiset että henkiset valmiudet voida hyvin kuin vaikkapa 10-kuisena vieroitettu varsa.

Vieroitusta on tutkittu jonkun verran, sillä se on aina varsalle stressi ja altistaa mm. vatsahaavalle. Vähiten stressiä näyttävät kokevan sellaiset varsat ja tammat, joiden annettiin totutella asteittain eri puolille aitaa olemiseen ennen varsan vieroittamista. Vieroitetut varsat taas voivat paremmin ryhmässä, jossa on myös aikuisia hevosia.

Vinkkinä siis:

  • Mieti, onko vieroittaminen tarpeen lainkaan
  • Jos on, voisiko vieroittaa lähempänä vuoden ikää kuin 5-6-kuisena
  • Asteittainen vieroitus on parempi kuin äkillinen
  • Jos varsa myydään ja muuttaa, voisiko emä lähteä mukaan joksikin aikaa

Lähteet:

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0306453018303275 cropped-cropped-minnabanner.jpg

Tietopohja kuntoon! Sipoon luennot.

Tervetuloa Tietopohja kuntoon -luennoille keskiviikko-iltaisin ja sunnuntai-iltapäivisin Pohjois-Sipoossa!

Aika 18-20 (ke) ja 16-18 (su) ja hinta 20 e/kerta.
Ilmoittaudu tekstiviestillä 050-520 3598 tai sähköpostilla mitallberg@gmail.com – Ilmoita nimesi, puhelinnumerosi (tekstiviesti-ilmoittautumisissa ei tarvitse) ja luennon päivämäärä.

Su 3.11.2019 klo 16-18: Ongelmakäytöksen anatomia: Miksi ongelmia tulee ja miten niitä korjataan. Moni ongelma johtuu hevosen luontaisesta käyttäytymisestä, eikä ihmisestä lainkaan. Emme voi muuttaa hevosta eläinlajina, mutta ennakoimalla ja korjaamalla jo syntyneet ongelmat pääsemme todella pitkälle yhteistyössä hevosen kanssa.

Ke 6.11.2019 klo 18-20: Hevosen kouluttaminen 1: Miten hevonen oppii ja miten sitä kannattaa kouluttaa (esimerkkinä lastaus ja kuljettaminen). Lastaus on yksi yleinen ongelma, ja juuri siksi siihen kannattaa perehtyä ja ennakoida mahdollisimman paljon. Kun rakentaa lastauksesta hevosen lempitehtävän, on jo pitkällä. Käymme läpi vahvisteet ja rankaisut, kouluttamisen periaatteet ja yleistäminen.

Su 10.11.2019 klo 16-18: Hevosen käyttäytyminen: Millainen eläin hevonen on ja miten se vaikuttaa hevosharrastukseen. Hevonen on laiduntava laumaeläin, joka on evoluution aikana ollut monen pedon saaliina. Vaikka tästä ei ole enää vaaraa, hevosen käyttäytyminen on yhä samanlaista. Mitkä ominaisuudet periytyvät voimakkaasti ja miten voimme ottaa hevosen luontaisen käyttäytymisen huomioon kaikessa toiminnassamme?

Ke 13.11.2019 klo 18-20: Hevosen kouluttaminen 2: Nuorten hevosten eskari ja ratsastajaan totutus, luottamuksen rakentaminen. Tilallamme on joitain ratsastamattomia hevosia, joille talven aikana opetetaan ratsuhevosen alkeet. Varusteisiin ja ratsastajaan totuttamista, eteenpäin meneminen, kääntyminen ja pysähtyminen sekä sitä, miten suhtaudutaan selässä keikkuvaan ja tasapainonsa menettäneeseen ratsastajaankin pelkäämättä. Alustava ohjastuntuman opettaminen.

Ke 27.11.2019 klo 18-20: Katsotaan hevosia -videoilta: Katsellaan yhdessä hevosia sekä ratsastettuna että vapaana videolta. Keskustellaan mm. siitä, miltä näyttää rento hevonen, kipeä hevonen, sulkeutunut hevonen ja hyvinvoiva hevonen. Millainen on oikea kokoaminen ja mistä sen tunnistaa? Miltä ”hyvä ratsastus” ja ”hyvä koulutus” näyttää?

Su 5.1.2020 klo 16-18: Hevosen eleet ja ilmeet: Tunnista hyvinvoiva hevonen ja hyvinvointiongelmat, kuten pelko ja kipu. Mitä on tutkittu ja mitä tutkimuksissa on todettu? Kuvia ja videopätkiä sekä hyvinvoivista että kipeistä hevosista.

Ke 8.1.2019: Varsan kesyttäminen ja alkeisopetus: Kohta on jo uusien varsojen aika. Miten kesytät varsan, mitä emälle kannattaa etukäteen kouluttta ja miten opetat varsalle perusteet, kuten riimun pukeminen, taluttaminen, jalkojen nostaminen ja piikitettävänä oleminen.

Su 19.1.2020 klo 16-18: Onnistu hevosen kanssa! Miten saat hevosen ja itsesi innostumaan harjoittelusta ja rakennat hevoselle (ja itsellesi!) sinnikkyyttä ja resilienssiä. Voisiko sinunkin hevosesi tulla laukassa luoksesi laitumelta ja höristä, kun aloitat työskentelyn?

Su 2.2.2020 klo 16-18: Eläinlääkärin suosikkipotilaaksi: Näin valmistelet hevosesi eläinlääkärin tutkimuksiin ja koulutat siitä helpommin hoidettavan. Paikallaan oleminen, piikitys, suun ja silmien tutkiminen jne. on helpompaa, kun hevonen tietää mistä on kyse ja että tilanne on sille turvallinen.

ongelmak_dia

Jokahevosen rohkeuskoulu 26.10.2019

Paikka: Millcreek Ranch, Pyhtää
Aika: la 26.10.2019 klo 11-14
Hinta: 30 e sis. alv
Ilmot: Viestillä Ursula Turtiainen p. 040-556 1159 tai
millcreek1989@gmail.com (mailiosoite voi näkyä joissain selaimissa väliviivan kera, mutta jätä se pois)

Voiko jokaisesta hevosesta saada rohkeammin ja luottavaisemmin uusiin asioihin suhtautuvan? Kyllä voi! Jokaisella hevosella on synnynnäisiä ominaisuuksia ja opittuja kokemuksia, joita täytyy ottaa huomioon kouluttamisessa, mutta jokainen hevonen pystyy järjestelmällisen kouluttamisen avulla muuttamaan suhtautumistaan ympäristöön ja sen tapahtumiin.

Kolmen tunnin luennolla/käytännöllä käymme läpi mm. näitä aiheita:

Synnynnäistä, opittua vai molempia? Tunteet, kokemukset ja pitkäkestoinen mieliala
Kouluta hevosesta optimistia!
Mikä on resilienssi, sinnikkyys, selviytymisstrategia ja miten niitä opetetaan?
Käytännön koulutussovellukset: Ohittaminen, lähestyminen, pysähtyminen ja muut
Siedättäminen ja myönteisen tunnetilan ehdollistaminen

Tämän koulutuspäivän pystyt tilaamaan myös omalle tallillesi 30 e/osallistuja + matkakulut 52 snt/km.

IMG_5400

Rankaisuongelma.

Olen kirjoittanut vahvisteista paljon ja ajattelin laajentaa nyt myös rankaisuihin. Aivan kuten vahvisteitakin, rankaisuja on kahdenlaisia: Positiivinen ja negatiivinen rankaisu. Positiivinen ei tässä yhteydessä (oppimisterminologia) tarkoita mitään myönteistä, vaan samaa kuin + matematiikassa: Lisätään jotain. Negatiivinen taas tarkoittaa samaa kuin – eli otetaan jotain pois. Molempi parempi – tai useimmiten tässä tapauksessa pahempi.

Tiedän, terminologia on täysin idioottimainen, mutta valitettavan vakiintunut. Tuija Wastinesluoma kirjoitti ansiokkaasti siitä, että järkevämpi olisi käyttää ”vähentävä” ja ”lisäävä” sen negatiivisen ja positiivisen sijaan, mutta ainakaan vielä siihen ei olla päästy.

Soppaa hämmentää vielä se, että lyhenteinä käytetään englanninkielistä P- (negatiivinen rankaisu, P sanasta punishment) ja R+ (positiivinen vahviste, R sanasta reinforcement). Ei siis P niin kuin palkinto ja R niin kuin rankaisu vaan tadaa! Päinvastoin.

Mikä on rankaisu?

Oppimisen kannalta rankaisu on rankaisu silloin kuin se vähentää toimintaa. Yleensä tähän tarvitaan toistoja, joskus riittää kertakin. Rankaisu on tehokas jos sen ajoitus on täydellinen: Hyvä esimerkki toimivasta positiivisesta rankaisusta on sähköaita. Hyvä esimerkki toimimattomasta rankaisusta on meidän Alfons, joka saa sähköiskun aidasta vasta, kun lanka osuu sen selkään. Ajoitus on väärä ja Alfons on naapurin pellossa.

Kuten vahvisteidenkin kanssa, voidaan yleistää tiettyjen asioiden olevan yleensä hevosille rankaisuja (esim. raipalla lyöminen, ruuan vieminen pois) mutta kuten aina, hevosyksilö on ainoa joka päättää, onko kyseessä vahviste vai rankaisu vai jokin niin yhdentekevä asia, ettei se saa hevosta toistojenkaan jälkeen oppimaan mitään.

Esimerkki rankaisusta, joka ei olekaan hevosen mielestä rankaisu, vaikka ihminen omasta mielestään rankaisee: Talutat nuorta ruunaa tarhaan, ja ruuna nipistää sinua. Nykäiset narusta tai läpsäiset ruunaa. Mutta toistojenkaan jälkeen käytös ei vähene, vaan vahvistuu. Miksi?

Nuori ruuna haluaa ehkä leikkiä. Jos se kokee läpsimisen tai lujempaakin lyömisen leikkinä, se ei ole rankaisu. Ei, tämä ei ole kehoitus lyömään hevosia, se on usein huono idea. Mutta näitä pieniä tai suuria nipisteleviä oreja ja ruunia tapaa tämän tästä, eikä loppujen lopuksi ole ihan harvinaista että ruunapoika siedättyy yhä kovempaan läimimiseen kunnes siitä tulee todella hankala taluttaa. Koska rankaisu ei ollutkaan rankaisu, vaan vahviste. Vahvisteet vahvistavat käytöksiä. Nipistämistäkin.

Miksi ei kannata juuri rangaista, vaikka se voi olla tehokasta?

Ihmiselle hevosen rankaiseminen voi olla todella palkitsevaa. Tulee hallinnan tunne ja saa kostaa kokemansa vääryyden. Hevosen kannalta taas rankaisu saa myös aikaan tunteita, positiivisen rankaisun kohdalla todennäköisesti pelkoa/ahdistusta ja negatiivisen rankaisun kohdalla todennäköisesti surua/masennusta (lähde: Mendl ym. ” An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood”). Lievinäkin nämä tunteet vaikuttaa hevosen hyvinvointia heikentävästi.

Aina, kun käytämme erilaisia vahvisteita rankaisut kulkevat mukana, mutta se ei tarkoita, että niitä tulisi käyttää koulutuksessa usein tai lainkaan. Ei edes sitä negatiivista rankaisua (viedään jotain mukavaa pois). Keskity ensin oikean asian opettamiseen vahvistamalla äläkä rankaise väärästä. Se voi nopeasti saada hevosen menettämään yrittämisen intoaan ja sen myötä esimerkiksi osan liikkeidensä hienoudesta ja loisteestaan. Rankaisu passivoi.

Milloin voi rangaista? Kun hevonen aivan varmasti osaa jo tehdä oikein ja muut syyt käytökselle on suljettu pois.

Esimerkki negatiivisen rankaisun tehokkuudesta: Meille tuli Ruotsista welshponi, jota oli vähän hankala pyydystää laitumella. Se oli helposti korjattu, mutta vanha opittu käytös käynnistyi silti aina välillä. Jos ihminen tarttui ponia päästä laitumella niin se otti joskus pari askelta taaksepäin. Ei aina, ei edes joka kymmenes kerta. Kun olin ensin opettanut ponin pitämään siitä, että sen päähän tartutaan, todella huolellisesti sekä negatiivista että positiivista vahvistetta käyttäen, käytin negatiivista rankaisua.

Tartuin ponia turvasta, se peruutti pari askelta, päästin heti irti ja laitoin kädet kolmeksi sekunniksi selän taakse. Yhden kerran. Sitten jatkoin harjoitusta. Tämä oli vuonna 2013 eikä poni sen jälkeen ole kertaakaan tehnyt sitä opittua peruutustaan enää.

Toinen esimerkki: Oma kasvattini shettisori 1 vee oli eläintenkouluttajaopiskelijaryhmän harjoitushevosena elokuussa. Koska olen ollut aika kiireinen, sille ei juuri ole opetettu mitään. Kun sitä katselee tarhassa, se aika usein kulkee aikuisten hevosten perässä ja nipistelee niitä kintereistä. Se suuntasi samaa käytöstä myös ihmisiin. En vitsaile: Se oli aivan infernaalinen nipistelijä. Yksi osallistujista vietti varmasti tunnin taukoineen vain opettamassa sille, ettei ihmisiä kannata nipistää. Ilman yhtään positiivista rankaisua. Miten?

1.      Opeta korvaava käytös vahvistamalla. Tässä tapauksessa ponia rapsutettiin aina, jos se ei nipistänyt ihmistä. Jos nipisti, rapsutus meni nipistyksen ajaksi tauolle mutta sitä jatkettiin aivan heti, kun ponin huulet irtosivat ihmisestä. (Sanotaan nyt tässä vielä, että menin tässä ensin itse nipistettäväksi ja kouluttaminen oli osallistujalle täysin vapaaehtoista…)

2.      Tee niin paljon toistoja, että oikea käytös on vahvaa. Ponin tapauksessa ryhdyimme pitämään sekunnin, sitten kahden, sitten kolmen jne. taukoja rapsutusten välillä ja jos se oli nipistämättä, rapsutusta jatkettiin. Toistoja aiheesta ”seiso vaan, kohta tuntuu ihanalta” tuli varmasti vähintään 2-300. Samalla kävi tietenkin ilmi se, mitä arvelinkin: Ponin syy nipistää ihmistä ei ollut se, että se olisi halunnut ihmisen kauemmaksi, ei pomottaminen, ei mikään aggressiivinen juttu. Se oli leikkiä, jota se tuossa laumassa ollessaan harjoittelee sujuvaksi joka ikinen päivä.

3.      Kun oikea käytös on vahvaa, voit käyttää negatiivista rankaisua jos on pakko. Tässä tapauksessa käytimme, koska nipistäminen sattuu. Eli koulutuksen lopussa, jos poni nipisti kouluttajaa, kouluttaja otti viisi askelta pois ja oli siellä sen kolme-neljä sekuntia. Sitten hän meni takaisin ponin luo ja rapsutti taas. Koska tapa oli aika pinttynyt, se rankaisu toistui kolme kertaa. Tämän jälkeen ponille koulutettiin erilaisia tehtäviä parin päivän ajan ja olisiko se yhden kerran enää nipistänyt. Joo, olisi pitänyt videoida sitä ennen ja jälkeen, koska muutos oli aivan käsittämätön.

En silti suosittele käyttämään rankaisuja herkästi. Jos lisäät jotain epämiellyttävää, hevosesta voi tulla pelokas. Jos poistat kaiken mukavan pienimmästäkin mokasta, hevonen voi turhautua tai masentua. Turhia rankaisuja olisi hyvä välttää aina, koska ne vaikuttavat hevosen käsitykseen ihmisestä ja siitä, millaista työnteko on.

Syy, miksi keskityin tässä kirjoituksessa negatiiviseen rankaisuun on se, että palkitsemalla kouluttaminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti hevosten kanssa. Olen ollut huomaavinani, että myös negatiivista rankaisua välillä ikään kuin hehkutetaan tosi tehokkaana osana palkitsemalla kouluttamista. Kuitenkin oma mielipiteeni on, että tätäkään rankaisua ei kannata käyttää koulutuksessa muuten kuin hankalien, ihmiselle, hevoselle tai ympäristölle potentiaalisesti vaarallisten käytösten kanssa. Ei rutiininomaisesti. Se voi aiheuttaa ongelmia – toki uusia ja mielenkiintoisia ongelmia, mutta ongelmia silti. Hevosen ”sammuttaminen” rankaisemalla ei ole koskaan hyvä tavoite.

”Mutta sinähän kerroit rankaisuista,” moni ajattelee nyt. Niin kerroinkin. Tänään tuskin enää rankaisisin sitä welshponia peruuttamisesta, mutta aikaa on kulunut kuutisen vuotta ja osaan kouluttaa vähän paremmin nyt. Tiedän myös vähän enemmän hevosista ja niiden tunteista, oppimisesta ja käyttäytymisestä. Ja kerroin niistä siksikin, että hevonen on aivan tavattoman nopea oppimaan ja se muistaa hämmentävän hyvin. Sen kuuluukin oppia nopeasti. Jos huomaat joutuvasi rankaisemaan yhä uudelleen, nykimällä tai keskeyttämällä kiva tekeminen, hevonen ei vielä osaa tehdä oikein. Joko se ei osaa, tai se ei pysty muusta syystä (fyysinen tai henkinen syy). Silloin pitää opettaa, vahvistamalla, tai korjata syyt siihen, ettei se opi.

071006_6187

Lähde: https://royalsocietypublishing.org/doi/full/10.1098/rspb.2010.0303

Jos luit tähän asti, onneksi olkoon! Jos sinun tekee mieli kommentoida, että itse olisit vain motannut sitä vuotiasta nipistelevää ponia niin siitä vaan. Jos kuitenkin haluat tietää, miksen näin tehnyt vaan lähestyin asiaa pidemmän kaavan mukaan, tässä voi olla joitain luettavaa:

https://minnatallberg.com/2019/07/20/oppimisen-abc-osa-a/

https://minnatallberg.com/2018/06/28/pitaako-hevoselle-syottaa-nameja/
https://minnatallberg.com/2019/01/03/kasautuvat-arsykkeet/
https://minnatallberg.com/2018/06/26/mita-mielta-olet-paineesta/
https://minnatallberg.com/2019/01/07/muutama-sana-motivaatiosta/

Näyttele kuollutta

Uusinta, kun syksy lähestyy. Kärryjen eteen makaamaan menevä varsa ei ole hauska juttu, vaan suuri epäonnistuminen.

Hevonen on saaliseläin ja sille on ominaista, että monta samanaikaista asiaa saa sen jännittymään. Se voi näkyä pienenä hännän viuhuamisena tai suun aukomisena kun sitä pyydetään liikkeelle ja samalla käsi pitää vahingossa vastaan ohjilla.

Se voi näkyä hitaasti reagoimisena, pään ja kaulan kohottamisena tai kiirehtimisenä silloin, kun hevonen on uudessa paikassa eikä se vielä ole tottunut ympäristöön. Kun ympäristön ärsyketulva ei enää vie pääosaa hevosen huomiosta, se palaa takaisin omaksi itsekseen ja toimii melkein kuten kotonakin. Se on tottunut.

Tai se voi voimakkaampana näkyä varsan pystyyn hyppimisenä, kun sille laitetaan kärryt perään ja sitä ei ole totutettu varusteisiin ja kärryihin riittävän huolellisesti yksi kerrallaan. Tottumisen edellytys on se, että uusi asia on riittävän pieni ja hevonen pystyy siihen tottumaan.

Liian paljon uusia varusteita tai asioita kerralla aiheuttaa hevoselle samankaltaisen jännittymisen kuin uudessa paikassa, missä ärsykkeitä on yksinkertaisesti liikaa, ja nopeimmin ongelmasta pääsee, kun pilkkoo tämänkin asian kouluttamisen pieniin osiin…

View original post 554 more words

Miltä sen kuuluu näyttää? Kouluratsastuksesta.

Ihastelin tuossa taannoin esteratsastajaa, jolla näytti olevan kaikki palikat kohdallaan kilpailuissa. Mutta miltä sen kouluratsastuksen sitten oikeasti kuuluisi näyttää? Jos katsoo korkeimman tason kilpailuja niin hyvinkin eri tavalla liikkuvat hevoset sijoittuvat ja voittavat. Millainen suoritus näyttää hevosenkin kannalta hyvältä ja miksi?

Jos yrittäisin kirjoittaa, mitä tarkoitan, siihen menisi vuosi. Katsokaa sen sijaan tätä videota:

https://www.youtube.com/watch?v=X1S5zbRko5k

Tämä on espanjalainen Beatriz Ferrer-Salat Delgadolla. Tältä sen kuuluu näyttää. Ei, tämäkään ei ole täydellistä. Grand Prix -tason kouluratsastus on ihan poikkeuksellisen vaikeata. Mutta tältä sen kuuluu näyttää. Rauhallinen hevonen, rauhallinen tahti, oikeanlainen kokoaminen, ei kipukäytöstä tai -ilmeitä. Tämä on se, jota kohti pyrkiä.

Ei mulla muuta tällä erää.

Oppimisen ABC, osa A

Oppimisen ns. nelikenttä on ollut vakiintuneessa käytössä useita vuosikymmeniä. Jotta voisi esimerkiksi lukea ja ymmärtää hevosen oppimistutkimusta, on hyvä ensin opetella nelikenttä.

Siinä ”negatiivinen” käytetään samassa merkityksessä kuin miinus matematiikassa: vähennetään jotain. Englanniksi negative reinforcement.
Vastaavasti ”positiivinen” käytetään samassa merkityksessä kuin plussa matematiikassa: lisätään jotain. Englanniksi positive reinforcement.

Vahviste-sana kuvaa todellakin tulosta: jos käytetään vahvisteita, käytös vahvistuu eli todennäköisyys sille, että hevonen tekisi saman uudelleen, lisääntyy.
Jos käytetään rankaisuja, käytös vähenee.

Slide1

Positiivinen vahviste = annetaan jotain, mitä hevonen haluaa.
Eli hevonen saa heinää, kun se potkii karsinan seiniä. Potkiminen lisääntyy.
Hevonen saa porkkananpalan, kun se tulee ihmisen luo laitumelle. Ihmisen luo tuleminen lisääntyy.
Todennäköinen tunne: Ilo.

Negatiivinen vahviste = otetaan jotain, mitä hevonen kokee ikävänä asiana, pois.
Eli hevosella on sopimaton satula, hevonen pukittelee ja ratsastaja tippuu. Paine selässä kevenee tai poistuu, pukitteleminen lisääntyy.
Hevonen pitää jalkaa ylhäällä kavion puhdistuksen ajan. Kun jalka on rennosti ihmisen kädessä, jalka lasketaan alas. Jalan rennosti ylhäällä pitäminen lisääntyy.
Todennäköinen tunne: Helpotus.

Positiivinen rankaisu = lisätään jotain, minkä hevonen kokee ikävänä asiana.
Eli hevonen laittaa nenänsä sähköaitaan ja saa sähköiskun. Nenän laittaminen aitaan vähenee.
Satula painaa säkää, kun se laitetaan selkään. Hevosen paikallaan seisominen satuloinnissa vähenee.
Todennäköinen tunne: Pelko/ahdistus.

Negatiivinen rankaisu = Otetaan jotain, mitä hevonen kokee miellyttävänä, pois.
Eli hevonen viedään maastoon pois lajitovereiden luota. Maastoon meneminen vähenee.
Hevonen potkii seinää ruokinta-aikaan ja ruoka viedään silloin kauemmaksi. Potkiminen vähenee.
Todennäköinen tunne: Suru/pettymys.

Tunteiden voimakkuus riippuu hevosyksilöstä, sen kokemuksista ja oppimishistoriasta sekä siitä, miten voimakas vahviste tai rankaisu on. Tunne voi tietenkin vaihdella aivan häivähdyksestä todella voimakkaaseen.

Jotta hevosta voisi kouluttaa, pitää vielä tietää paljon lisää.

Kuten se, mitä halutaan kouluttaa. Jos tavoitteena on hyvä koottu laukka, pitää tietää, miltä haluttu lopputulos näyttää tai tuntuu valmiina käytöksenä. Vaikka hevonen olisi lihaksistoltaan valmis laukkaamaan koottua laukkaa kierroksen kentän ympäri ratsastaja selässään vasta vuoden päästä siitä, kun ensi harjoitukset sitä kohti aloitetaan, kouluttajan pitää jo alussa tietää, mitä kohti on muokkaamassa hevosta. Muuten lopputulos ei todennäköisesti tule olemaan oikea.

Ihmiselle voi joskus olla haasteellista hyväksyä, että hevonen määrää, mikä on vahviste ja mikä rankaisu. Useimmille hevosille kaura on positiivinen vahviste – mutta meillä on asunut ihmisiä suuresti tullessaan pelkäävä (ja massiivisen kiinniantamisongelman kera saapunut) hevonen, joka pelkäsi myös kauroja ämpärissä. Sille yksilölle kaurat olivat positiivinen rankaisu, lisättiin jotain ikävää. Useimmalle hevoselle pohkeen irtoaminen kyljestä on negatiivinen vahviste, mutta yhdelle kesäihottumaiselle issikalle se olikin negatiivinen rankaisu, koska mahdollinen rapsutusmahdollisuus poistui.

Kouluttajalla pitää olla ajoitus kohdallaan eli mielellään nähdä tai tuntea jo edeltävästä askeleesta, mihin suuntaan ja miten hevonen on liikkumassa. Se vaatii harjoittelua ja siksi on todella hyvä olla asiantuntevat silmät maassa kertomassa, että ”Nyt, vahvista tuota!”

Hevonen tarvitsee tarpeeksi motivaatiota ja toistoja, että se oppii. Hevonen oppii nopeasti ja muistaa hyvin. On tärkeää myös olla jäämättä jumiin tekemään kymmeniä tai satoja oppimisen kannalta turhia toistoja jollain tietyllä tasolla, tai hevonen voi jo oppia juuri tämän tason tavaksi asti. Kun joku käytös on valmis, tarvitaan tietenkin suuri määrä toistoja eri tilanteissa, jotta hevonen yleistää ja muodostaa tavan reagoida halutulla tavalla.

Kun kouluttaa hevosta, pitää lisäksi osata tunnistaa hevosen mielentila ja valita sopiva tunnetila ja vireystaso kuhunkin tehtävään. Pitää muistaa, että järjestää asiat niin, että hevonen harjoittelee pääosin vain oikeaa asiaa, ei vääriä. Pitää muistaa, että hevonen ja ihminen tarvitsevat taukoja – käyntikierros pitkällä ohjalla vähintään muutaman minuutin välein tai hetken heinäkasalla – ja välillä pari vapaapäivää kouluttamisesta (pelkästään laitumella, talutettuna tai maastokävelyllä.) Silloin oppiminen mahdollistuu ja tehostuu, eikä hevosen keho väsy liikaa, mikä altistaa vammoille.

Tutkimuksista

Hevostutkimus on vielä varsin vaihtelevanlaatuista ja se kannattaa oppimis- ja koulutustutkimuksia lukiessa pitää mielessä. Esimerkkinä tutkimukset hevosten lähimuistista: eri tutkimusjärjestelyillä (toisessa hevoset olivat oletettavasti jännittyneempiä kuin toisessa) saatiin hämmästyttävän erilaisia tuloksia.

Viime aikoina olen törmännyt sellaisiin ”kunnollisiin” tutkimuksiin, joita on ollut ihan ilo lukea. Esimerkiksi se, miten oikein käytetty positiivinen vahviste (rapsutus) vaikuttaa hevosten käsitykseen ihmisistä. Tai ne tutkimukset, missä edes yritetään katsoa muutakin kuin esimerkiksi sitä, oppiiko hevonen peruuttamaan – kuten se, millaiseksi hevosen pitkäaikainen mieliala muodostuu.

Hevonen oppii toki kaikista vahvisteista ja rankaisuistakin, kunhan ne ajoitetaan riittävän tarkasti tai jos siihen ei kyetä, tehdään asiat aina samalla tavalla niin, että hevonen pystyy ketjuttamaan ja oppimaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei olisi väliä, mitä menetelmää hevostenkaan kanssa käytetään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hevonen oppii yksinkertaisen tehtävän suunnilleen yhtä nopeasti käytti ihminen positiivista tai negatiivista vahvistetta, mutta positiivista vahvistetta käyttäessä hevosella näkyy vähemmän konfliktikäytöstä ja sen käsitys ihmisestä muuttuu myönteisemmäksi.

Mainostan taas professori Mendlin (ym.) oldie but goldie: An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood
https://royalsocietypublishing.org/…/10…/rspb.2010.0303 – siinä tuodaan esille ajatus palkintojen tavoittelemis- ja rankaisujen välttämisjärjestelmästä ja niihin liittyvistä tunteista, jotka aktivoituvat erilaisten vahvisteiden ja rankaisujen käytöstä. Ei ole aivan sama asia, käyttääkö ihminen pelkkää negatiivista vahvistetta vai onko hevosen elämässä myös palkintojen tavoittelemista.

Mitä minä sitten teen?

Yhdistelen aika vapaasti. Joitain asioita opetan hevosilleni pelkällä positiivisella vahvisteella, ainakin aluksi. Yleensä sellaisia, joihin liittyy lajityypillisesti vaikea rasti hevoselle, kuten lastaus, jalkojen nostamista, rokottamista ja pistämistä muutenkin, talutettuna kulkemista ja riimun sekä muiden varusteiden pukemista, ratsastajan menoa selkään ensimmäisiä kertoja. Koska saaliseläimelle on aina hieman hankalaa olla pienessä tilassa yksin tai muuten kehostaan, jaloistaan tai päästään ”jumissa” haluan, että hevonen pitää niitä asioita aivan lempitehtävinään.

Useimmiten käytän yhdistelmää negatiivista ja positiivista vahvistetta. Ratsastaessa käytän pohkeita ja kun hevonen liikkuu, myötään perustuntumalle. Lisäksi hevonen saa välillä ruokapalkinnon. Mielestäni on useissa kohdissa hevoselle vähiten turhauttavaa ja ihmiselle nopeinta antaa hevoselle aivan kevyellä paineella vihjeen, mihin suuntaan sen kannattaisi kokeilla mennä eikä aina pelkästään napata käytös, lähteä muokkaamaan sitä kohti jotain haluttua.

Käytän pelkkää negatiivista vahvistetta eli painetta ja sen poistoa esimerkiksi siinä, kun opetan varsoille ja aikuisillekin hevosille pois siirtymistä, kun kävelen tarhassa. Meillä on hevoset aina laumassa ja haluan, että ne osaavat siirtyä alta pois hyvissä ajoin, kun roudaan heinää tai aitalankoja tms.
Aloitan aina siitä, että hevonen oppii olemaan kävelemättä aivan lähelle minua. Vasta, kun se on oppinut merkin (heiluva käsi, heiluvat sormet, heiluva keppi, heiluva/pyörivä köysi), siirryn siihen, että liikun itse.

Tiedostan myös käyttäväni rankaisuja, oppimismielessä rankaisuja, sekä negatiivisia (esim. koulutus loppuu hetkeksi, ihminen jähmettyy liikkumattomaksi, kädet menee selän taakse, käyntitauko pitkin ohjin) että positiivisia (jos hevonen kääntyy talutuksessa pois, käännyn nopeasti vastakkaiseen suuntaan, jos hevonen kävelee heiluvaan käteeni, osun siihen, jos hevonen ei väistä tarhassa pyörivää narua, osun siihen). Ne eivät kuitenkaan juuri opeta hevoselle, mitä sen pitäisi tehdä, joten koulutusmenetelmänä niitä ei voida pitää. Vahvisteet tekevät asiat vahvaksi ja niihin kannattaa todellakin keskittyä.

Jos haluat tehdä toisin kuin minä, tee niin. Kerron vain omat tapani siksi, että joskus keskusteluista käy ilmi, että olisin jotenkin aina pelkän positiivisen vahvisteen kannalla. En ole. Usein kylläkin. Vaikka hevoset toimivat yleensä ihan hyvin pelkällä negatiivisella vahvisteella, positiivisen vahvisteen opetteleminen avaa koko eläinlajiin aivan uudenlaisen ulottuvuuden.

IMG_8635
Joitain yleistyksiä voi tehdä.

Suut, syyt ja seuraukset

Viime viikolla julkaistiin suomalaistutkimus ravihevosten suuvaurioista lähdön jälkeen. Tulokset ovat järkyttävät: 84% hevosilla oli vaurioita suussaan nimenomaan sillä alueella, jossa kuolaimet ovat. Linkki Helsingin yliopiston juttuun aiheesta täällä: [linkki] jossa linkki myös koko tutkimustekstiin (englanniksi).

Olen seurannut hieman keskustelua tutkimustuloksista Facen puolella ja muista keskusteluista tutut vasta-argumentit tulivat jo ensimmäisen tunnin aikana:
”Tutkimus on huono,” ”muillakin lajeilla on samoja tai pahempia ongelmia,” ”siitostammoillakin on suuvaurioita” jne. jne. Eli ns. Tennessee Walking Horse -kortti. Aion kirjoittaa nyt pelkästään tästä tutkimuksesta ja siihen liittyviä asioita, joten jos haluat kommentoida (olen joka kommentista aina kiitollinen!) niin tarkistathan, että keskustelet jollain muulla argumentilla kuin tällä. Vaikka Afrikassa lapset näkevät nälkää, se ei tarkoita etteikö muihin ongelmiin pitäisi puuttua. Ja kyllä, kokemukseni mukaan hevosia vedetään suusta myös muissa lajeissa. Esimerkiksi Mirjami Miettisen tutkimuksessa ratsuilla 78%:lla oli haavaumia suussaan. (Blogi aiheesta vuodelta 2016 [linkki])

Mitä jos tämän sijaan kaikki hyväksyisimme, että ravipuolella on todistetusti ongelma ja miettisimme yhdessä, mitä sille voidaan tehdä?

Toinen argumentti, jolla pyritään selittämään hevosen suuvauriot, on nimittäin syyn vierittäminen hevosen niskoille. Hevonen painaa ohjalle, hevonen ei hiljennä tai käänny tai jos toimii kotona kevyillä ohjasavuilla, radalla ei. Siksi tarvitaan ne vaurioita aiheuttavat otteet.

Niin. Olemme kuitenkin vastuussa siitä, että hevonen voi hyvin. Siihen kuuluu se, että hevosta koulutetaan niin hyvin, että se on kilpailutilanteessakin hallittavissa ilman, että aiheutetaan sille vammoja. (Kyllä, voi olla, että vammat ovat syntyneet jo kotona ennen kilpailuja, mutta sama pätee siihenkin: Ihmisen harrastus ei saa aiheuttaa eläimelle vammoja.) Koska jos hevonen on niin kiihtynyt, ettei se kilpailuissa pysty vaikkapa pysähtymään tai hiljentämään vauhtia, suussa tuntuva kipu ei vähennä kiihtymystä. Todennäköisesti kipu lisää hevosen tarvetta juosta sitä pakoon. Kierre on valmis.

Tutkimus tehtiin jo pari vuotta sitten mutta tulosten analysointiin ja julkaisuun menee aina aikaa. Nyt kun tieto on tullut, miten aiomme suhtautua siihen?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä hevosharrastuksen sosiaalisesta hyväksynnästä (englanniksi SLO eli Social License to Operate) eli siitä, että hevosharrastuksen ja -urheilun kuuluu toimia niin, että sitä ympäröivä yhteiskunnallinen hyväksyntä säilyy. Muuten sille, meille, käy joskus huonosti.

Lueskelin eläinsuojelulakia ja siellä oli tällainen mielenkiintoinen lause: ”Maa- ja metsätalousministeriö voi kieltää pitämästä sellaisia eläinkilpailuja tai muita vastaavia tilaisuuksia, joissa eläimille voi aiheutua tarpeetonta kipua, tuskaa tai kohtuutonta rasitusta.”

Mitenkään maalamatta piruja seinälle, hevosharrastuksen aika muuttua on nyt. Strutsina pää pensaassa oleminen onnistui jonkun aikaa, muttei todennäköisesti enää.

Ratkaisuehdotus

Oma ratkaisuehdotukseni on tämä: Nollatoleranssi suuvaurioille (ja näkyville vaurioille muutenkin) jokaisessa hevoskilpailussa. Kaikkia hevosia tarkastetaan ko. tutkimuksen tavalla ennen lähtöä, ja jos vaurioita on, annetaan välitön kilpailukielto tutkimuksessa määritellyn ajan (vaikka sen minimiajan vammojen parantumiselle). Siirtymäaika olisi toki hyvä, vaikka sitten se minimiaika vaurioiden parantumiselle.

Ratkaisuehdotukseni, että hevosharrastus säilyisi: Kouluttaminen, totuttaminen, siedättäminen. Opi olemaan vetämättä ohjista ja opeta hevonenkin olemaan vetämättä. Opeta hevonen toimimaan myös vieraissa paikoissa ja jännittävissä tilanteissa.

En näe mitään syytä, miksei ravihevosia ja ratsuja ja valjakkohevosia voisi kouluttaa toimimaan kevyillä avuilla kilpailutilanteessakin, kunhan siihen käyttäisi riittävästi aikaa, tietoa ja toistoja. Jollei aivan yhtä kevyillä kuin kotona, niin ainakin sellaisilla, jotka eivät aiheuta vammoja. Autan mielelläni asiassa.

Mutta siihen asti, kun saan jostain mesenaatin joka antaa minulle mahdollisuuden jakaa tätä koulutustietoa jokaiselle, ilmainen vinkki: Aloita pienestä, etene asteittain. Kevyt paine ohjaan ja palkitse hevosta myötäämällä ohjalla heti, kun se hidastaa edes aavistuksen. Toista. Tuhat kertaa, kaksi tuhatta, kolme tuhatta. Siirry sitten asteittain pois kotipihasta vaikeampiin ympäristöihin.

IMG_6543
Kuvassa on ratsu. Arkistossani on puutteita.