Kirjoittaja: Minna Tallberg

Tietoja Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Oppimisnörtteilykirjoitus

Puhutaanko oppimisen nelikentästä?

Ei, niin ajattelinkin. Ei ainakaan siitä. Mutta puhun silti. Ihan vähän siitä nelikentästä, ja sitten tämänhetkisestä käsityksestäni sen hyödyllisyydestä.

Oppimisen nelikenttä lyhyesti:

Negatiivinen = miinus, jotain vähenee tai häviää
Positiivinen = plussa, jotain lisääntyy

Vahviste = lisää sitä edeltänyttä käyttäytymistä
Rankaisu (heikenne) = vähentää sitä edeltänyttä käyttäytymistä

Negatiivinen vahviste = jotain epämiellyttävää vältetään, käyttäytyminen lisääntyy (hevosmaailmassa ”paineen poisto”)
Positiivinen rankaisu = jotain epämiellyttävää lisääntyy, käyttäytyminen vähenee

Positiivinen vahviste = jotain miellyttävää saavutetaan, käyttäytyminen lisääntyy (”palkinto”, ”palkkio”)
Negatiivinen rankaisu = jotain miellyttävää menetetään, käyttäytyminen vähenee

Siinäpä se. Käytössä on vielä harhaanjohtavammat lyhenteet, sillä englanniksi R tarkoittaa reinforcement, vahvistetta, ja P tarkoittaa punishment, rankaisua.

P+ = positiivinen rankaisu.

R+ = positiivinen vahviste.

P- = negatiivinen rankaisu.

R- = negatiivinen vahviste.


Älä huoli, minäkin joudun niitä jatkuvasti korjaamaan teksteistäni kun yritän kirjoittaa nopeasti.

Miksi käytössä on sekä sana ”rankaisu” että sana ”heikenne”? Ne tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa eli jotain, joka saa aikaan käyttäytymisen vähenemisen. Syy on se, että käyttäytymistiede ja eläintenkoulutuskäytäntö eivät käytä tästä samaa termiä. Se suomalainen eläintenkouluttaja, joka puhuu heikenteistä, on käynyt joko Tampereen yliopiston puolen vuoden käyttäytymisanalyysikoulutuksen tai muuten ollut sen käyneiden opissa. Näin yleistäen…

Kummassakin sanassa on ongelmansa. Rankaisu kuulostaa suureelliseltä ja jälkikäteen käytetyltä, tyyliin ajoit liian lujaa ja sait sakot. Heikenne taas kuulostaa valkopesulta, ihan hei vaan heikennän käyttäytymistä, kun nyin naruriimusta tai mätkin raipalla.


Käytän itse nyt toistaiseksi termiä rankaisu, pitäen mielessä että se voi olla todella pieni, ärsyttävä asia (se kärpänen iholla) ja jotta se toimisi käyttäytymistä vähentävänä sen on tultava nopeammin kuin ne sakot postissa.

Nelikenttä 2.0

Kymmeniä vuosia sitten eläintenkoulutuspuolella (lähinnä koirankoulutus, joka on uusien koulutuskäytäntöjen edelläkävijä Suomessa) nelikenttä oli the juttu. Tunteista ei saanut puhua, koska tunteita ei pystytty tieteellisesti todistamaan. Mitataan käyttäytymistä. Lisääntyykö se vai väheneekö se vai pysyykö se ennallaan?
Tämä on oikein hyvä perusta eläinten kouluttamiselle, mutta se ei ole mitään muuta kuin tämä: perusta. Aloita sen opettelmisesta, sillä ellet tiedä, miksi vaikkapa hevonen käyttäytyy kuten se tekee, mitä se välttää tai haluaa saavuttaa, et tule onnistumaan käyttäytymisen muuttamisessakaan. Ainakaan mitenkään järkevässä ajassa.
Mutta kun olemme kouluttamassa käytännössä, täytyy sen nelikentän lisäksi olla aika monta muuta asiaa hallussa. Kuten esimerkiksi tietämys hevosen käyttäytymisestä ja fysiikasta, ympäristön vaikutuksesta (ympäristössäkin on koko ajan vahvisteita ja rankaisuja, jotka eivät aina ole ihmisen määriteltävissä) ja hevosen tunteista. Niin, niistä tunteista.

Tunteita ei vieläkään eläimillä pystytä kovinkaan hyvin mittaamaan. Eläimen käyttäytyminen kertoo toki sen tunteista. Sen, mitä tiedämme tällä hetkellä on, että todennäköisesti palkinnon saavuttaminen (positiivinen vahviste, palkinto, R+) saa aikaan ilon tunneta, paineen välttäminen (negatiivinen vahviste, R-) taas helpotuksen tunnetta. Kaksi hyvin erilaista asiaa, meillä ihmisilläkin.
Tärkeää on, että hevonen saisi kokea myös sitä iloa. Ei vain helpotusta. Olen kyllä itse miettinyt, että helpotuksen tunne voisi olla oikein oiva esimerkiksi trailerissa oloon. Se ei silti tarkoita että edelleenkään pitäisin hevosystävällisenä, että hevosta säikytellään trailerin ulkopuolella jotta se oppisi, että trailerissa saa olla rauhassa. Sitä se ei ole.

Rankaisujenkin mukana kulkee tunteita. Positiivinen rankaisu aiheuttaa ahdistusta tai pelkoa, negatiivinen rankaisu surua. (Tämä on vielä suhteellisen uutta ajatusta, lisää voi lukea esimerkiksi googlaamalla Mendl Integrative framework animal emotion and mood.)


Kun aloitin eläinten kouluttamisen opettelun, oli naksutinkoulutuspiireissä välillä vallalla (koirapuolella siis) käsitys siitä, että ruoka on ainoa vahviste ja toistomäärien kannattaa olla aivan mielettömiä. Siis kymmeniä tai satoja per kriteeri. Klikkilistalla jaettiin sumeilematta koiran nälässäpito-ohjeita, jotta voitaisiin palkita sitä koiraa ruualla, jos se ei koulutustilanteessa luontaisesti syönyt. Kyllä, oli silloinkin järkeviä tapoja olemassa, mutta tämä sellaisena blast from the past -anekdoottina.

Mikä nelikenttä 2.0? Sitä, että mielestäni (tällä hetkellä, todennäköisesti taas kymmenen vuoden päästä jotain vähän muuta) mekaanista kouluttamisopettelua tärkeämmäksi ainakin hevosten kanssa muodostuu se, että kouluttaja aidosti osaa muokata koulutusta sen hevosyksilön mukaiseksi. Se, mikä on yhdelle hevoselle hyvä vahviste, ei ole sitä välttämättä lainkaan toiselle. Se, miten paljon kouluttaja pystyy ennakoimaan ja järjestämään asiat niin, että hevonen oppii lähinnä vain niitä asioita, joita ihminen haluaa, on onnistuneen kouluttamisen pääosassa.

Tämänhetkinen kouluttajien kuuma peruna tuntuu olevan se, onko negatiivisen vahvisteen (paineen poisto) käyttö eettisesti hyväksyttävää. Ei siksi, että paineen poistamisessa olisi mitään eettisesti hankalaa vaan siksi, että jotta paineen poistuminen toimisi käyttäytymisen vahvisteena, sen paineen pitää tuntua jonkun verran epämiellyttävältä. Muuten sen poistuminen ei muuta eläimen käyttäytymistä vaan käyttäytyminen pysyy ennallaan. Ja ihminen on se, joka aiheuttaa paineen. Sen positiivisen rankaisun.


Olen lukenut väitteitä, jonka mukaan negatiivista vahvistetta edeltävä paine ei välttämättä olisi rankaisu lainkaan. Eli negatiivista vahvistetta voisi käyttää ilman, että eläin kokee sitä ennen rankaisua. Itse en tähän usko. Jos käytetään pelkkää painetta ja paineen poistoa koulutuksessa, kuten valtaosassa hevosten kouluttamista edelleen tehdään, hevosen täytyy jossain vaiheessa oppia, että jollei se tee koulutetusti, paine lisääntyy. Muuten, olettaen että paine on alussa pieni, hevonen todennäköisesti jossain vaiheessa tottuu siihen eikä sen poistuminen enää toimi vahvisteena.

Vaikka muokkaisi liikettä aivan painonsiirrosta alkaen järjestelmällisesti kohti suurempaa, monen vaatimustason noston kautta, tästä tottumisesta ei pääse mihinkään. Jossakin vaiheessa tulee todennäköisesti tilanne, jossa hevonen ei nostakaan laukkaa siitä aivan pienimmästä vihjeestä. Silloin paine todennäköisesti lisääntyy, kunnes hevonen nostaa sen laukan. Toinen vaihtoehto on lopettaa pyyntö ja viedä hevonen eläinlääkärille, mikä on toki vaihtoehto sekin, eikä usein huono. Mutta voi myös olla, että oli kuuma päivä tai paarma puri, tai hevosen huomio oli ympäristössä eikä se tuntenut sitä kevyintä vihjettä.
Eli pelkän negatiivisen vahvisteen mukana kulkee se positiivinen rankaisu, tai opittu tieto sen mahdollisuudesta eli paineen lisääntymisestä.

Jos taas, kuten hevospuolellakin yhä useammin, käytetään sekä negatiivista että positiivista vahvistetta, asia ei olekaan enää niin yksinkertainen. Itsehän, vaikka olen kouluttajana päätynyt siihen, että on eettisesti ihan ok aiheuttaa hevoselle ohimenevää epämukavuutta, käytän lähes kaikessa sekä R+ että R-. Miksi? Koska se antaa minulle mahdollisuuden ”vaihtaa” paineen lisääntymisen kunnes se on aidosti P+ siihen, että hevonen aktiivisesti tavoittelee palkintoa ja haluaa itse oivaltaa, mitä kosketus tarkoittaa. Silloin väitän, että paineen poisto ei monelle hevoselle olekaan mikään negatiivinen vahviste lainkaan eikä sen aloittaminen mikään positiivinen rankaisu, vaan paineen aloittaminen on opittu vihje ja paineen poistuminen on ehdollinen vahviste joka tarkoittaa, että palkinto on tulossa. Tai seuraava liike, joka useammin sitten vähän valmiimman hevosen kanssa on se juttu.

Lopuksi se tärkein: Katso hevosta. Mikä on sille vahviste? Mikä on sille rankaisu? Oppiiko se nopeasti? Jollei opi, miksei? Hevosella on aina vastaus. Hevonen on se, joka tietää. Me voimme vain tehdä valistuneita arvauksia ja oppia.

Mikä vahvistaa pikku orivarsan kaula kaarella kootussa käynnissä liikkumista?

Juhannustarjous Toimiva hevonen -kirjasta

Juhannuksen kunniaksi kirja alennuksessa verkkokaupassamme [linkki] 16.-30.6.2021! Normaalihinta 32,90, alennettu hinta 24,67 e sisältäen postituksen kotiin asti.

Kirja ilmestyi vuoden 2020 huhtikuussa ja sai kiittävät arvostelut ja palautteet heti. Kirjassa kerrotaan hevosen eleistä, ilmeistä ja käyttäytymisestä, pelon ja kivun tunnistamisesta, hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta. Käytännön koulutusohjeissa löytyy vinkkejä niin yksinolon, pistämisen, lastauksen kuin rohkeammin uusiin asioihin suhtautumiseen.

Mitä tarkoittaa väärän käyttäytymisen huomiotta jättäminen?

Aina välillä tulee vastaan väite, jonka mukaan palkitsemiseen perustuva koulutus ei toimi hevosilla. Tai vaikka toimisikin, niin eihän se tositilanteessa toimi. Koska jos hevosen väärää käyttäytymistä jätetään huomiotta, se on vaarallista. Siinä tositilanteessa.

Näin toki olisikin, ja huoli olisi aiheellinen, jos tämä olisi aidosti jonkinlainen positiivisen vahvistamisen eli palkitsemisen perustuvan koulutusjärjestelmän periaate ja käytäntö. Voi toki olla, että jossain joku näin tekeekin, eli vaaratilanteessa ei tee mitään keskeyttääkseen hevosen vaarallisen käyttäytymisen, mutta aika harva aidosti kouluttamiseen perehtynyt henkilö tekee näin. Ainakin ne, jotka tunnen, käyttävät hevosillaan kyllä niissä tositilanteissa ihan varusteita, joilla se mahdollinen väärä käyttäytyminen voidaan tarvittaessa estää. Vaaratilanteen keskeyttäminen ja kouluttaminen itsessään on kuitenkin kaksi eri asiaa.

Keinotekoinen vastakkainasettelu ja olkiukot

Tämä kirjoitus sai alkunsa erinomaisesta FB-päivityksestä, jonka luin eilen. Ruotsalaislehti Göteborgsposten on tutkinut koirapäiväkotia/koirakoulua, jossa koiria paiskotaan purkeilla, niitä selätetään, niille rakennetaan houkutusratoja, jotta koiraa päästään rankaisemaan. Kritisoidut toimijat ovat kirjoittaneet vastineen, jossa omia tapoja yritetään perustella sillä, että on olemassa koulutuskunta, jossa ei koiraa pysäytetä jos se esimerkiksi puree vaan heilutetaan lihapullaa koiran edessä. Eli rakennetaan paikkansa pitämätön olkiukko, jota voidaan sitten näyttävästi polttaa. Keinotekoinen vastakkainasettelu kahden asian välillä, vaikka vaihtoehtoja on aina monia.

Samaa olen ollut havaitsevinani hevospuolella, kun palkitsemiseen perustuvat koulutusmenetelmät ovat yleistyneet. Itsehän yleensä käytän vähän kumpaakin, palkintoja ja paineen poistoa, hevosten kanssa, mutta kyllähän se palkitseminen on hevosillakin aivan oiva tapa kouluttaa. Toimii. Jopa ihan pelkästään käytettynä, jos kouluttaja osaa asiansa.

Kouluttamisen ja lopputuloksen ero

Se, mitä lähes jokainen kouluttamiseen perehtynyt ihminen tietää on, että kouluttaminen ei tapahdu niissä tositilanteissa vaan kotona. Hevoselle opetetaan kaikki sen tarvitsemat taidot asteittain, vaatimustasoa pienissä askeleissa nostaen, ja vasta kun taito on riittävän valmis sitä lähdetään järjestelmällisesti yleistämään vaativimpiin tilanteisiin. Kunnes ollaan niissä tositilanteissa ja hevosella sekä ihmisellä on molemmilla vankka arsenaali erilaisia taitoja, jonka avulla selviävät yleensä siitäkin.

Koulutuksen alussa on toki erittäin tärkeää, että ympäristön saa järjestettyä sellaiseksi, ettei kenenkään turvallisuus vaaraannu. Vaikka voi tuntua naurettavalta aloittamalla talutuskoulutus hevosen tarhassa tai karsinassa tekemällä 1000 toistoa paineeseen myötäämisestä eri suuntiin, se on kuitenkin kannattavaa. Kun tulee se tositilanne, jokainen aiempi toisto nopeuttaa hevosen oikeaa reaktiota. Oikea reaktio tulee ns. selkäytimessä eli latenssiaika lyhenee. Lisäksi paineen voimistuminen ei aiheuta hevosessa pelkoa tai jännittymistä.

Se väärän käyttäytymisen huomiotta jättäminen

Jos käytössä on vain paineen poisto käyttäytymisen vahvisteena on oltava todella tarkka, ettei paine poistu väärään aikaan. Jos käytössä on palkinto, ajoituksen on oltava aivan yhtä tarkka, jotta koulutus etenisi tehokkaasti. Jotta hevonen voi oppia nopeasti, on sen uskallettava liikkua. Jos ihminen sekä palkitsee oikeasta asiasta että rankaisee väärästä, hevonen uskaltaa vähemmän.

Kun hevosta järjestelmällisesti koulutetaan, eikä vain viedä erilaisiin tilanteisiin katsoen, miten siinä käy, alkukoulutuksen sujuvuus ei yleensä kärsi lainkaan siitä, ettei hevosen vääriin tekoihin puututa mitenkään. Kas, kun niistä ei palkitse, ne jäävät useimmiten itsestään pois. Jos paine pysyy ennallaan, kun hevonen tekee muuta ja loppuu, kun hevonen tekee oikein, hevosen käyttäytyminen muuttuu toistojen myötä kohti oikeaa. Jos hevonen ei saa ruokapalkintoa, kun se menee maapuomin ohi vaan vasta, kun se astuu sen yli, tämä lisääntyy.

Verrattuna siihen, että rangaistaan hevosta väärästä käyttäytymisestä ja kyllä, se naruriimun kiristyminen on myös rankaisu, voi olla, että tarvitaan toistoja jonkun verran enemmän, jotta hevonen varmasti osaa. Hyvät toistot opettavat hevostakin. Siitä tulee yleensä myös koko ajan turvallisempi ja toimivampi.

”Mutta se turvallisuus!” Kyllä, turvallisuus on ensisijainen asia. Eli jos hevosen ”väärä” – lainausmerkit siksi, että hevonen tuskin ymmärtää meidän ihmisten määrittelyjä ”oikea” ja ”väärä” – käyttäytyminen aiheuttaa mahdollisen vaaratilanteen, sitä voi ja pitää ilman muuta keskeyttää. Sitten ihmisen vastuulla on palata suunnittelupöydälle ja miettiä, miksi vaaratilanne syntyi ja millä tavalla toimitaan ettei vastaavaa tapahtuisi enää.

Oikeastihan kaikki koulukunnat voisivat oppia paljon toisiltaan. Ei pelkkä paine+paineen poisto ole koulutusmenetelmänä välttämättä mikään hyvinvointiongelma hevoselle. Se riippuu täysin siitä, millainen toteutus on. Ei palkitsemalla kouluttaminen ole koulutusmenetelmänä välttämättä mikään turvallisuusriski. Se riippuu täysin siitä, millainen toteutus on.

Kuvassa orivarsa oppii liikkumaan vihjeestä.

Äitienpäivätarjous!

Nyt kirja on tarjouksessa! Toimiva hevonen – näin onnistut -20% omassa verkkokaupassamme https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ 10.5.2021 asti! Normaalihinta on 32,90 e (sisältäen postikulut) ja alennettu hinta 26,32 e (myös kotiin postitettuna ja sis. ALV). Facen puolella on lisäksi arvonta [linkki], joka päättyy 5.5.2021. Onnea arvontaan!

Etsitkö e-kirjaa? Se löytyy täältä hintaan 14,99 e (sis. ALV):
https://www.bod.fi/kirjakauppa/toimiva-hevonen-minna-tallberg-9789526970301
E-kirja on normaalihintainen.

Toimiva hevonen nyt e-kirjana!

Tärkein ensin, eli linkki BoD:n kirjakauppaan, jossa e-kirjan voi ostaa kahden viikon ajan hintaan 12,99 e (sis. ALV). https://www.bod.fi/kirjakauppa/toimiva-hevonen-minna-tallberg-9789526970301 (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Toimiva hevonen -kirjaa saa edelleen myös painettuna kirjana, mutta nyt myös e-kirjana!

Huomioi, että tämä e-kirja on epub-tiedosto, jolloin (nyyh!) se ei ole lainkaan yhtä kauniinnäköinen kuin printtikirja mutta toisaalta se sopeutuu hyvin erikokoisiin näyttöihin. Lisäksi epub-tiedoston koon takia piti karsia kuvia jonkun verran. Teksti löytyy kuitenkin kokonaisuudessaan.

Lisätietoa e-kirjoista: https://www.bod.fi/kirjakauppa/apua-ebook-mika-on-e-kirja-ja-mita-etuja-silla-on (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Kirjan kansi

E-bok på gång! E-kirja tulossa!

Toimiva hevonen – näin onnistut -kirjan ruotsalainen käännöstyö on valmis ja tätä kirjoittaessani teksti on ammattilaisten hellässä huomassa oikoluettavana. Päädyimme julkaisemaan sen e-kirjana ja teinkin FB:n puolella pienen kyselyn, jonka perusteella e-kirja ilmestyy suomeksikin. Huhtikuuta odottaessa, monestakin syystä.

Min bok Motiverad häst – inlärning, beteende och kommunikation kommer som e-bok på svenska nu i vår, hurra! Jag är ju svenskspråkig så den grova översättningen skötte jag själv, men texten är nu på mycket välbehövlig bearbetning. Mer om det när utgivningsdatum är spikat.

Avoimet harjoitukset edistävät eläimen hyvinvointia

Ehdotin tuossa Facen puolella, että suojeluharrastuksen jatkumiseksi voisi tehdä päätös, että jokainen harjoitus on julkinen ja sitä saa kuka tahansa tulla katsomaan. Ai miksi? Siksi, että pelkkä mahdollisuus siihen tekee edes jotain lajin maineen korjaamiseksi ja siksi, että katsojat voivat osaltaan vaikuttaa siihen, mitä ihminen adrenaliinihöyryissään tekee koiralleen.

Eläimellehän on sama, mistä syystä sen hyvinvointi paranee. Vaikka näin moralistisena paasaajana tuntuisi ihanalta jos kaikki kohtelisivat eläimiä hyvin siksi, että he osaavat asettua eläimen asemaan, tuntevat eläimen käyttäytymisen ja oppimisen ja osaavat kouluttaa eläimiä suorituksiinsa sujuvasti, eläin nauttii kuitenkin paremmasta elämästä, vaikka ohjaajan/omistajan/ratsastajan/kuskin/valmentajan syy muuttuneelle käyttäytymiselleen olisi ”vain” julkisen häpäisyn välttäminen.

Saksalainen kouluratsastaja Reiner Klimke kertoi aikanaan, että hänen tallilleen saa aina tulla katsomaan, kun hän ratsastaa. Hän perusteli sen aika hyvän itsetuntemuksen ilmaisevalla tavalla: Kun hän tietää, että joku katsoo, hän pitää hermonsa paremmin kurissa.

Eläimiä voi kouluttaa niin, että koulutuskin kestää päivänvalon

Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys, vaikkei se sitä vielä aina ole. Sekä hevosia että koiria voidaan kouluttaa niin, että koulutus kestää päivänvalon.

Perinteisesti joskus kuuluu väitettävän, että esimerkiksi hevosten kouluttamisessa ei voi näyttää keskeneräistä koulutusta, sillä se ei ole kaunista katsottavaa. Eihän se välttämättä olekaan, jos sitä vertaa vaikka valmiiseen hyvään kouluratsastussuoritukseen. Mutta ei sen myöskään kuulu olla sellainen, etteikö sillä voisi tylsistyttää katsojia ihan vapaasti. Kun nuori hevonen ottaa ensimmäiset vaappuvat askeleensa ratsastajan alla se ei näytä siltä, että se viiden vuoden päästä pystyisi tanssimaan olympialaisten areenalla. Siihen sitä valmennetaan askel kerrallaan, päivä kerrallaan, viikko ja kuukausi ja vuosi kerrallaan. Ei se ole kaunista, eikä monelle katsojalle yhtään mielenkiintoistakaan. Siitä kuuluu puuttua se draaman kaari täysin, vaikkei tähän aina päästäkään.

Minähän koulutan hevosia ja käytän painetta ja sen poistoa yhdessä palkintojen kanssa ja välillä yksinäänkin. Joskus myös voimistan painetta. Tähän on muutamia syitä:

  1. Hevonen painaa puoli tonnia. Jos minulla on tarve siirtää hevosta esimerkiksi jalkani päältä tai pois keskeltä tietä haluan, että hevonen liikkuu heti. Jotta se osaa liikkua pyynnöstä, tätä pitää hevoselle opettaa. Niin hyvin, että reaktio tulee heti.
  2. Haluan ratsastaa hevosillani, viedä niitä myös pois kentältä eli metsään, tielle, hevostraileriin ja klinikalle. Jos haluaisin kouluttaa niille kaikki tarvittavat taidot vain muokkaamalla, palkitsemalla ja yleistämällä, en pääsisi koskaan siihen, että hevoseni olisivat yhtä turvallisia ja toimivia kuin silloin, kun käytän sekä paineen poistoa että palkintoja.
    Palkitsemalla kouluttamisessa tarvitaan toistoja suuremmat määrät. Peruskoulutus paineen reagoimisessa on hevosten kanssa mielestäni vähän samaa kuin hyvin koulutetun koiran ulkoiluttaminen valjaissa ja pitkässä liinassa. Se varmistaa ympäristön ja eläimen turvallisuuden.

No, siinä se olikin. Paineen käyttöni menee näin: Ensin kutitan, sitten koputan kevyesti, sitten hieman nopeammin, sitten hieman kovempaa, sitten vielä kovempaa.  

Miksi en koe, että paineen käyttäminen edes joskus voimakkaampana on hevoselle hyvinvointiongelma? (Toivottavasti kaikki jaksoivat lukea tähän asti, koska tämä on se oleellinen asia!)

Koska opetan ensin hevoselle ilman paineen voimistamista, millä tavalla se pääsee siitä eroon. Varmistan myös aina, että hevosella on mahdollisuus mennä. Jos pitää ohjilla ja potkii jaloilla, se ei ole paineen järkevää käyttöä vaan hevosen pahoinpitelyä.

Tavoitteeni on, ettei paineen lisäämiseen liity pelkoa, ja silloin hevonen voi aidosti valita paineen lisääntymisen ja pyynnön/avun toteuttamisen välillä. Koska käytän myös palkintoja ja yritän pääosin olla pyytämättä hevosilta asioita, joihin ne eivät ole fyysisesti tai henkisesti valmiita, joudun voimistamaan painetta todella harvoin. Jos joudun voimistamaan painetta enemmän kuin kerran tai kaksi katson aina peiliin. Onko ympäristö sellainen, että hevonen pystyy toteuttamaan pyyntöni? Onko hevonen jännittynyt? Kipeä? Osaako se? Painetta voi mielestäni voimistaa vain silloin, kun hevonen aivan varmasti tietää, miten se saa paineen loppumaan. Ja sen on loputtava heti, kun hevonen lähtee tekemään.

Miksi en kouluta pelkällä positiivisella vahvisteella?

Vaikka käytän paljonkin palkintoja koulutuksessa, en ole itse sitä mieltä että pelkkä muokkaaminen, käytösten nappaaminen ja palkitseminen on välttämättä järkevin tai edes joka tilanteessa hevosystävällisin tapa. Siihenkin on monta syytä.

Ensinnäkin hevonen, joka tavoittelee palkintoa, on monelle ihmiselle aika hämmentävä. Kouluttajan tulee olla aika hyvä, ettei vahingossa vahvista hevosessa vaikka ihmistä kohti liikkumista, levotonta liikehdintää tai turhautumisesta johtuvaa luimistelua. Motivaatio on mahtava juttu, mutta sen säätäminen tehtävään sopivaksi ja ihmiselle turvalliseksi hevosen kokoisen eläimen kohdalla on oma taiteenlajinsa.

Toisekseen meillä on hevosia siksi, että aivan valtaosa niistä sopeutuu ennakoitavaan ja vältettävään paineen ja paineen poiston käyttöön hyvin. Olen tavannut poikkeuksia, hevosia jotka ahdistuvat tai kiihtyvät voimakkaasti paineesta, mutta ne ovat tosiaan poikkeuksia. Luultavasti tällaiset yksilöt ovat pääosin päätyneet ihmisten ruuaksi jo muutamia tuhansia vuosia sitten.

Kolmanneksi aivan kevyt paine voi antaa hevoselle vihjeen, mihin suuntaan sen kannattaa hakeutua. Ihan puhdas muokkaaminen (shaping englanniksi) toimii joissain tehtävissä nopeasti ja hyvin, mutta henkilökohtaisesti minulla on rajani siinä, miten paljon haluan hevosen arpovan itse, mihin suuntaan ja millä intensiteetillä sen nyt kannattaa liikkua. Lisäksi tuntuu siltä, että osalle hevosista (lähes kaikki hevosethan ovat ns crossover-hevosia eli sellaisia, joita on ensin koulutettu paineella ja sitten ehkä palkinnoilla) on turhauttavaa, että niiden pitäisi itse oivaltaa, mitä tehdä. Turhautuminen ei edistä oppimista, päinvastoin.

Takaisin avoimiin harjoituksiin. Oli laji ja harjoitus mikä tahansa, mielestäni avoimuus on sen a ja o. Harrastuksen ja ammattitoiminnan kuuluu kestää päivänvaloa. Ei ole olemassa sellaista lajia, jota ei voisi kouluttaa eläimelle sen hyvinvointia huomioon ottavalla tavalla.

Maailma muuttui jo. Sopeudutaan siihen.

Kirja-arvonta FB:n puolella

Tässä arvontasivun linkki: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus/posts/3747915901954425

Kirjasta ”Toimiva hevonen – näin onnistut” myydään jo viidettä painosta ja kirja on saanut kiitosta niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Laitoin verkkokauppaan 5 euron alennuskoodin YSTAVANPAIVA (Huom! Ilman ääkkösiä!) jolloin saat kirjan hintaan 27,90 e sisältäen postituksen ja ALV:n. Koodi on voimassa 21.2. asti. Linkki verkkokauppaan: https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/

Puhutaanko pihatoista?

Sainkin pelkkää positiivista palautetta hevosen hyvinvointiluennosta, joten siirryn sitten seuraavaan kuumaan perunaan: Mitä mieltä saisi olla pihatoista?

Kun hankin ensimmäiset omat hevoseni kotipihalle tasan 20 vuotta sitten, rakennutin niille kaksi karsinaa. Sinne otin ne sisälle joka ilta. Olipa väliseinäkin umpinainen, ei täysin siis, mutta hevosten kannalta. Sen pituinen se.

Ystäväni sitten ehdotti, että mitä jos ne saisivatkin olla yhdessä ulkona ja mennä sisälle milloin halusivat? Tuumasta toimeen. Tuli hirsipihatto, jossa oli kaksi oviaukkoa. Hevoset viihtyivät siellä. Tuli muutama hevonen lisää, toinen pihattorakennus. Tuli erilaisia hevosrotuja, yksi muutto, toinen muutto ja täällä olemme. Hevosia on työhevosesta arabiin, trakehnerista quarteriin. Kaikki pihatossa. Miten se sujuu?

Hyvin, kiitos. Kun tallissa ollut hevonen tulee pihattoon voi olla, että sitä pitää loimittaa ensimmäisenä talvena. Puhdasta kokemusperäistä tietoa, mutta monella hevosella on ensimmäisenä pihattotalvena ollut ohuempi ja vähemmän eristävä talvikarva, seuraavina vuosina sitten sellainen pihattoasukin tiheämpi, samettimainen turkki. Mutta jollei tulisi sellaista, pihattohevostakin voi oikein hyvin loimittaa. Hyvin istuvalla, hengittävällä ja vedenpitävällä loimella. Erityisesti syksyllä kun sataa, tuulee ja lämpötila on nollan tuntumassa loimi voi olla tarpeen kaikille.

Hevonen on tutkitusti hyvin kylmänkestävä eläin. Se liittynee paitsi siihen, että hevonen pystyy lämmittämään itseään aineenvaihduntaa lisäämällä, eli syömällä heinää kylmällä, myös siihen, että hevosella on varsin suuri tilavuus pinta-alaansa nähden. Eri hevosilla on erilainen kyky sopeutua kylmään johtuen mm. iästä, rodusta, rakenteesta ja talvikarvan määrästä. Kaikilla hevosilla tämä kyky on kuitenkin todella hyvä.

Esimerkiksi kylmäverisillä hevosilla ja poneilla voi olla valtavan paljon enemmän talvikarvaa kuin puoliverisellä. Yleisesti arvioidaan, että alaraja sille, minkä kylmään ilmastoon tottunut hevonen voi pitää miellyttävänä lämpötilana (ns. termoneutraali alue, jolloin hevosen ei tarvitse käyttää energiaa itsensä lämmittämiseen tai viilentämiseen) olisi noin -15 ja -20 asteen välillä aikuisella hevosella (vuotiailla hevosilla rodusta riippuen noin -9 ja -16 asteen välillä).

Hevonen adaptoituu eli sopeutuu olosuhteisiin. Jos hevosta pidetään pihatossa ilman loimea, sen talvikarvan määrä voi olla kaksinkertainen lämpimässä tallissa asuvaan hevoseen verrattuna. Jos taas itse harrastaisin hevosteni kanssa hikiliikuntaa voisin hyvin klipata hevosen ja loimittaa sen, ja se saisi edelleen asua pihatossa.

Kylmänkestävyydestä muihin asioihin: Miksi pihatto?

Ensinnäkin hevosen henkisen hyvinvoinnin takia. Hevonen on sosiaalinen laumaeläin ja sen hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää, että se pystyy toteuttamaan tätä käyttäytymistarvetta.

Toisekseen hevosen fyysisen terveyden takia. Hevonen on tehty liikkumaan, kävelemään ja juoksemaankin leikkiessään. Sen jalat ja suolisto voivat paremmin, kun se pääsee liikkumaan. Lisäksi hyvässäkin talli-ilmassa on aina moninkertaisesti pölyä ja muita epäpuhtauksia kuin ulkoilmassa.

Mitä täytyy pitää mielessä pihattoryhmiä muodostaessa? Tämä koskee mitä suuremmissa määrin myös yhteistarhausta muutenkin.

  1. Tilaa, resursseja, mahdollisuus väistää muita. Tarhan pitää olla monimuotoisempi kuin tasainen, hiekkapohjainen 30 x 30 m alue. Mieluummin pitkä ja kapea tarha, pari väliaidan pätkää siellä ja täällä, ruokintapisteitä mielellään kuten kissoille hiekkalaatikoita eli eläinten määrä + 1. Hevosille tongittavaa, järsittävää, syötävää, puuhaa – muutakin tekemistä kuin sen yhden kaverin ”vainoaminen”.
  2. Toistensa kanssa toimeen tulevat hevoset pidetään yhdessä. Vaikka ryhmässä eläminen on hevoseläimelle luontaista ja kesyhevosillakin tavoiteltava tila niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta, meidän on otettava vastuu siitä, että kaikilla hevosilla on hyvä olla. Ketään ei saa kiusata hevostenkaan kesken. Koska tilaa on käytännössä aina rajallisesti, ihmisten on seurattava hevosten keskinäistä toimintaa tarkasti. Saavatko kaikki syödä, juoda ja mennä säänsuojaan? Jollei, hevosten jakaminen pienempiin ryhmiin voi olla tarpeen.
  3. Poikkeavasti käyttäytyvät hevosyksilöt. Maassamme on paljon hevosia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oppia normaaliin sosiaaliseen käyttäytymiseen. Kärjistetysti 5 kk ikäisenä yksin tai varsalaumaan vieroitettu hevonen, joka on tarhannut yksin vuosia, voi olla käyttäytymiseltään poikkeava. Useimmat eivät siltikään ole, onneksi. Hevonen on tavattoman sosiaalinen eläin. Vaikka useimmat hevoset pystyvät sopeutumaan ongelmitta toisten hevosten kanssa elämiseen, kaikki eivät. Silloin rinnakkaiselämä niin, että yksintarhattavalla hevosella on mahdollisuus liikkua toisten hevosen kanssa vaikkakin aidan takana, voi olla tarpeen.
  4. Laumautuminen vie aikaa. Anna hevosille muutama viikko aikaa tottua toisiinsa. Älä erota niitä ihan heti, ellei tilanne oikeasti ole vaarallinen. Se, että vingutaan ja juostaan, on normaalia. Neljän ensimmäisen päivän jälkeen tutkitustikin aggressiivinen käyttäytyminen vähenee ratkaisevasti. Tähän voi mennä enemmän aikaa, mikäli hevosia erotetaan joka päivä, eli yhteistarhaus karsinatallin yhteydessä voi aiheuttaa sen, että hevosten toisiinsa tottuminen vie vähän kauemmin. Jos on hokkikeli, ota takakengät pois muutamaksi viikoksi ja hiekoita tarhaa. Kyllä, siitäkin on vaivaa, mutta kaikkihan me haluamme hevosen parasta.

    Ja P.S.: Ruunilla se, että kaulassa ja ryntäissä on puremajälkiä, sellaisia pintanaarmuja, on useimmiten leikin syytä. Ei hyvinvointiongelma, päinvastoin.

Mejdell ym: Caring for the horse in a cold climate—Reviewing principles for thermoregulation and horse preferences. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0168159120301593

https://thehorse.com/115991/study-pasturing-stallions-together-is-possible/

E. Autio: Loose Housing of Horses in Cold Climate: Effects on Behaviour, Nutrition, Growth and Cold Resistance.

K. Bocian, K. Strzelec, I. Janczarek, Z. Jablecki, R. Kolstrung: Length of winter coat in horses depending on husbandry conditions.

N.F. Cymbaluk: Cold housing effects on growth and nutrient demand of young horses.

G.H.M. Jørgensen, L. Aanensen, C.M. Mejdell, K.E. Bøe: Preference for shelter and additional heat when exposed to Nordic winter conditions

Verkkoluento: Hyvinvoiva hevonen – vähemmän mediakohuja

SRL/ESRA järjestää 24.1.2021 klo 12-14 verkkoluennon ”Hyvinvoiva hevonen – vähemmän mediakohuja”. Luento on katsottavissa 24.2. asti. Hinta SRL:n jäsenille 5 e, muille 20 e.

Ilmoittautuminen:
https://tapahtumat.ratsastus.fi/tapahtumat/hyvinvoiva-hevonen-vahemman-mediakohuja/

Hevosen hyvinvoinnin lisäksi ajattelin avata sitä, miten julkaistavat kuvat ja videot kannattaa valita, millainen on toimittajan kannalta hyvä haastateltava ja miten voisimme reagoida seuraavaan mediakohuun. Vihje: Ei kannata esittää ainoana toisena vaihtoehtona hevosten päästämistä luontoon eikä vedota siihen, että Tennessee Walking -hevosilla on vielä kurjempaa.

Luennon aiheina mm:

– Mikä on hyvinvointi?
– Hyvinvoivan hevosen ilmeet, eleet ja käyttäytyminen
– Miten hevonen ilmentää myönteisiä tunteita?
– Jännittymisen, kivun, stressin ja pelon tunnistaminen
– Onko hyvinvoinnissa parannettavaa – mitä tutkimukset sanovat?
– Hyvinvoiva kilpahevonen
– Miten valitset julkaistavat kuvat ja videot
– Tarkista nämä 5 asiaa ennen julkaisua!
– Miten voit saada kantasi kuuluviin mediassa?
– Millainen on ”hyvä haastateltava?”
– Seuraavan kohun kohdalla: Vältä yleisimmät virheet
– Hevosalan sosiaalinen lisenssi

Voit lähettää kysymyksiä etukäteen 22.1. mennessä: https://fi.surveymonkey.com/r/9GVYY8L – kirjoita kaikki kysymyksesi kerralla, sillä pystyt vastaamaan vain kerran. Luennon yhteydessä saat toisen linkin, jonka kautta voit kommentoida ja kysyä tarkentavia kysymyksiä luennon jälkeen. Teen kysymysten perusteella lyhyen lisävideon 24.2. jälkeen.

Pari alennuskoodia on tulossa luennon osallistujille:
Ensinnäkin -30% huippueläinlääkäri ja tutkija Sue Dysonin suomenkielisestä (kääntänyt Katariina Alongi) verkkokurssista ”Miten tunnistaa 24 käyttäytymismuotoa, jotka ilmentävät ratsastetun hevosen kipua”. Kurssista lisää: https://www.equitopiacenter.com/…/miten-tunnistaa-24…/ Normaalihinta on noin 112 euroa (135 dollaria).

Myös kirjani ”Toimiva hevonen – näin onnistut” osallistujille -20% 24.1.-24.2.2021.
Huom! Kirjan painos on loppumassa joten toimitukset menevät helmikuun loppupuolelle. Linkki verkkokauppaan: https://holvi.com/…/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ Normaalihinta on 32,90 euroa.

Tervetuloa mukaan! Yritän tehdä tästä luennosta niin interaktiivisen kuin voin, eli vastaan luennolla mahdollisimman moneen ennakkoon lähetettyyn kysymykseen sekä vastaan kommentteihin ja kysymyksiin myös luennon katseluajan jälkeen helmikuun lopussa.

Puhutaanko ratsastuksenopettajista?

Ensinnäkin disclaimer: En ole ratsastuksenopettaja. Aion silti puhua ratsastuksen opettamisesta. Miksi?

Siksi, että ratsastuksen opettaminen tuntuu näin ulkopuolisen silmin olevan lähes mahdoton tehtävä. Ei vain lähes, vaan täysin. Ratsastuksenopettajan pitäisi olla vähintään da Vincin ja jonglöörin poikkeuksen lahjakas jälkeläinen, jolla on lisäksi röntgenkatse, yli-inhimillinen kärsivällisyys ja silmät paitsi selässä myös molemmissa olkapäissä.

Hetkinen, selitän paremmin. Mitä ratsastuksenopettajan tulee osata ja tehdä? Ainakin varmistaa, että hevosen varusteet ovat oikein säädetyt, että ratsastaja käyttää niitä oikein ja suorittaa pyydetyt tehtävät halutussa järjestyksessä.

Ratsastuksenopettajalla tulee olla vähintään lääkärin tai fysioterapeutin tiedot ihmiskehosta, sillä hänen tulee opettaa ratsastajaa istumaan paremmin liikkuvan hevosen selässä (eli toisin kuin ratsastaja luonnostaan tekisi), käyttämään apuja (eli käsiä, jalkoja ja istuntaa) huomaamattomasti mutta tehokkaasti, myötäämään oikealla hetkellä (eli lakata heiluttamasta jalkojaan ja hellittää otettaan ohjista), ymmärtämään liikkeiden tarkoituksen ja oikean suoritustavan, olemaan hevosen selässä rento muttei liian rento, jäntevä muttei jännittynyt, zen muttei poissaoleva.

Ratsastuksenopettajalla tulee olla eläintenkouluttajan tiedot hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta. Hänen tulee varmistaa, että hevonen ei siedäty (eli totu) vahingossa liikaa ratsastajan heilumiseen, että hevonen erottaa avut (eli tahallinen liike) siitä, ettei ratsastajan istunta ole vielä täydellinen (eli tahaton liike), että hevonen reagoi riittävän herkästi muttei liian herkästi ja että se tekee, kuten taitamattomampikin ratsastaja luulee juuri pyytäneensä. Ratsastuksenopettajan tulee osata motivoida hevosta kiertämään samaa maneesia tai kenttää ympäri tuhannetta kertaa tällä viikolla niin, että ratsastaja tuntee saavansa kokea yhteyttä hevoseen.

Ratsastuksenopettajan tulee olla kannustava sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee kannustusta ja napakka sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee napakkuutta. Hänen tulee osata toteuttaa nykyaikaista pedagogiikkaa käytännössä mielellään yliopistotasolla. Hänen tulee osata opettaa alakouluikäisiä ja eläkeläisiä ja kaikkia siltä väliltä. Lisäksi hänen tulee terapeutin lailla osata myötätuntoisesti auttaa ratsastajaa pelostaan ja suuttumuksestaan sekä kaikista muista hankalista tunteistaan. Hänen tulee olla loputtoman kärsivällinen ja ystävällinen, silloinkin, kun häntä videoidaan salaa Instaan ja ruoditaan hevostallinetissä.
Hänen tulee toki osata kaikkea ratsastuksen opetukseen liittymätöntäkin, kuten neuvoa hevosen ruokinnassa, hoidossa ja lastauskoulutuksessa. Ainakin häneltä tullaan kysymään näitä asioita.

Lisäksi ratsastuksenopettajalla tulee olla kahdeksanvuotiaan lapsen aineenvaihdunta ja teini-ikäisen kylmänsietokyky, jotta hän selviää talvesta. Hänellä tulee myös olla valmius olla töissä aina silloin, kun muut ovat vapaalla. Ja jotta hän olisi opettajana yhtään uskottava, hänen tulee myös jatkuvasti itse kilpailla menestyksellä, päivittää tietonsa hevosesta, ihmisestä ja kaikesta muustakin sekä muistaa pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta.

Kuulostaako edellä kuvattu aika vaativalta työltä? Äskeisessä esimerkissä kirjoitin ratsastajasta yksikössä. Totuus on, että jotta ratsastuskoulu olisi kannattava, ratsastuksenopettajan tulee suoriutua tästä kaikesta ei vain yhden, vaan 4-8 ratsastajan kanssa. Samanaikaisesti. Ja sillä aikaa, kun hän keskittyy yhteen ratsastajaan, muut 3-7 ehtivät tehdä kaikenlaista. Ratsastuksenopettajan tulee myös varmistaa, että ratsastajat mahtuvat samalle alueelle törmäämättä toisiinsa ja aiheuttamatta muuten vaaratilanteita. Luulen, että lennonjohtajilla ja ratsastuksenopettajilla on samankaltainen aivorakenne. Eikä heille todennäköisesti tule dementia aivan ensimmäisten joukossa.

Joten aloitetaanko uusi vuosi kohottamalla malja kaikille ratsastuksenopettajille? En tiedä, miten teette sen. Mutta kiitos, kun teette.

Puhutaanko hevosen hyvinvoinnista?

Joulua ennen Yle julkaisi artikkelin ja TV-uutisinsertin, aiheena nuoren ihmisen kokemukset ratsastuskoulusta. Haastateltavina olivat myös meritoitunut valmentaja Katariina Alongi, Suomen Ratsastajainliiton tuleva puheenjohtaja Marjukka Manninen sekä minä. Ratsastajainliitto julkaisi oman tiedotteensa (linkki) ja myös ratsastuksenopettajien yhdistys omansa (linkki).

Mitä sanoin? ”Hevosalalla tehdään edelleen asioita siksi, että näin on aina tehty. Jos hevosesta eläimenä on tullut uutta tietoa, pitäisikö toimintatapoja muuttaa sen mukaan?

Tallberg kertoo esimerkin. On ihan tavallista, että hevosen suu sidotaan kiinni turparemmillä ratsastuksen ajaksi. Hevonen ei pysty liikuttamaan leukojaan, haukottelemaan tai pureskelemaan.

– Se olisi ihan helppoa muuttaa. Olisi hyvä käydä koko hevosen pito ja -käyttö läpi kertaalleen kunnolla nykytietämyksen mukaan. Katsoa, mitkä ovat edelleen päteviä toimintatapoja ja kuinka paljon asioita tehdään vain, koska niin on aina tehty.”

Puhuimme toimittajan kanssa monesta aiheesta, mutta tämä lainattu pätkä liittyi siihen, miten hevosten hyvinvointia voi joskus parantaa ihan pienilläkin toimilla. Turpahihna on sellainen. Oikea kireys on se, kun hihnan ja hevosen nenäpiin väliin mahtuu kaksi aikuisen ihmisen sormea.

Helppo toteuttaa, ei maksa mitään ja voi radikaalisti parantaa hevosen hyvinvointia. On nimittäin tutkittu, että tätä kireämpi hihna aiheuttaa suurta painetta hevosen päähän. Ja suuri paine x pitkä aika = kipua. Tutkimuksessa jo 1,5 sormen kireys aiheutti kovan paineen, kolminkertaisen siihen, millä tyrehdyttää ihmisraajan verenvuodon. On siis varsin todennäköistä, että kireä turpahihna aiheuttaa hevoselle voimakasta kipua. (Linkki juttuun ko tutkimuksesta.)

”Ei meidän tallilla ole turpahihnat kireällä!”

Se on hienoa. Kuitenkin eri maissa on tutkittu, että aivan valtaosalla hevosista turpahihnat ovat aivan liian kireitä. Eikä tämä ole sellainen asia, jossa suomalaiset olisivat muita parempia. (Linkki tutkimukseen jossa todettiin, että vain 7% hevosilla oli se 2 sormen väljyys turpahihnassa.) Lisäksi syksyllä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan turpahihnan kohdalla esiintyi muutoksia hevosen luustossa (linkki juttuun tutkimuksesta).

Olen puhunut hevosalan sosiaalisesta lisenssistä jo ainakin kymmenen vuotta. Sosiaalinen lisenssi on se, että hevosalan ulkopuolinen yhteiskunta pitää hevosharrastusta ja -urheilua hyväksyttävänä. Jotta tämä toteutuu, meidän pitää nopeasti karsia kyseenalaiset toimintatavat hevoskulttuuristamme. Niihin sisältyy hyvin monia aiheita, hevostenpidosta (esim. pääseekö hevonen liikkumaan, voiko se vaikuttaa omaan elämäänsä, saako se toteuttaa käyttäytymistarpeitaan ml. sosiaalinen käyttäytyminen ja ravinnonhankinta, onko se sopivassa lihavuuskunnossa) ja käytöstä (esim. aiheuttavatko varusteet tai niiden käyttö kipua tai vauroitoia ja kokeeko hevonen kipua tai pelkoa työssään).

Muutama vuosi sitten SEY:n syyskampanjan aiheena oli hevonen ja kuvassa rollkur eli äärimmäinen kaulan taivutus niin, ettei hevonen näe eteensä eikä pysty hengittämään normaalisti (kyllä, tätäkin on tutkittu). Linkki Iltalehden juttuun aiheesta, jossa ko. kuva näkyy. Silloin luin todella monta puheenvuoroa jonka mukaan rollkuria ei esiinny lainkaan Suomessa. Ratsastajainliitoltakin sanottiin, että jos esiintyy, siihen puututaan. Pötyä, sanon minä. Olen nähnyt Suomessakin vaikka kuinka paljon rollkuria, vuodelta 1990 vuoteen 2019 ainakin. Este-, koulu- ja lännenratsastuspuolella.

Voisimmeko siis kaikki lakata pistämästä päätä pensaaseen ja sormet korviin ja hyväksyä, että meidänkin alalla on korjattavaa? Ja korjata ongelmat? Ja voisimmeko kaikki lopettaa ”keskustelemisen” virheellisillä mustavalkoisilla väitteillä, kuten ”kaikki kisahevoset kärsivät” tai ”eihän me voida päästää kaikki hevoset irti preerialle”? Ei hevosen hyvinvoinnin parantaminen mitenkään sulje pois ratsastamista, raviurheilua tai kilpailemista.

Se pitää vain tehdä. Alkaen nyt.

Joululahjavinkki!

Kirjani Toimiva hevonen – näin onnistut on saanut paljon innostunutta palautetta ja hyviä arvosteluja alan lehdissä. Voit vielä hankkia kirjan joululahjaksi verkkokaupastamme: https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ – kirja postitetaan suoraan lahjan saajalle ja voit oston jälkeen ladata PDF-tiedoston, jossa on tulostettava tai lähetettävä kortti lahjan saajalle.

Toimiva hevonen – näin onnistut kertoo hevosesta, sen käyttäytymisestä ja kouluttamisesta. Kirjassa on laaja hevosen kivun tunnistamisesta kertova luku, käytännön koulutusohjeita ja uusinta tietoa niin hevosen liikuttamisesta kuin oppimisestakin. Kirja sopii jokaiselle, joka on kiinnostunut hevosista.

197 sivua, pehmeäkantinen. Hinta 32,90 e (sis. ALV 10% ja postituksen). Kustantaja: Kuuranmäen Oy. Painettu Suomessa Hansaprint Oy.

Iloista joulua ja ehdottomasti edellistä vuotta parempaa uutta vuotta!

Ihmettä odottaen…

Tulipa siitä dramaattinen otsikko. Aihe on epädramaattinen: Tässä eteläisen Suomen ikuisessa marraskuussa toivon ja odotan, jospa koppuraksi jäätyneet tarhat sulaisivat sen verran, että saisin vielä laitettua muutaman (40) tolppaa maahan ja vieläpä tasoitettua ne koppurat edes osittain. Kiitos universumille (eli puolisolleni) siitä, että hän 9 vuotta sitten ehdotti oman Avantin hankkimista. Nyt on menossa jo toinen ja joka ikinen päivä se säästää hermojani ja kehoani ainakin sadan euron edestä. Jos kumpiakaan voisi mitata rahassa. Ei voi.

Ai odotitko jotain syvällistä tai edes hyödyllistä? Tätä kummallisempaa ei tänään taida tulla. Muuta kuin että onko teilläkin sellainen ensiapu-aamutalli käytössä? Sellainen kuin minulla tänään, kun otin väärät hanskat ja ne olivat läpimärät ja jääkylmät jo ennen kuin hiehotkaan olivat saaneet ensimmäisen aamuheinä-annoksensa. Sitten totesin, että nyt kaikki saavat vain sen heinänsä ja munintarehunsa ja vasta toisen kahvikupin jälkeen on vuorossa kuivittaminen ja vesihuolto.

Luin edellisen päivitykseni otsikon ja tänään sain todeta, että joopa, tulee valmista kun tulee. Olen nimittäin aloittanut dekkarin kirjoittamisen jo pari vuotta sitten ja se jäi noin puoleen väliin kuten moni muukin asia elämässäni. Toissapäivänä sitten tulostin sen, luin läpi ja totesin, että kyllä minä tätä lukisin loppuun asti. Joten kyllä, aloin kirjoittamaan sitä taas. Ulkona on kaatosade ja ikuinen marraskuu, mutta päässäni kirjan päähenkilö kävelee elokuisen Kainuun metsässä eikä hyttysiä ole kuin nimeksi. Koska voin.

Uusi vuosi pelastetaan NYT!

Uusi vuosi lähestyy ja jos haluat helpottaa hevosesi oloa aattona, nyt on viimeistän hyvä hetki aloittaa. Yhdistämällä siedättämistä ja palkitsemista voit opettaa hevoselle kaksi asiaa: Ilotulitteiden äänet ovat vaarattomia ja ne tuovat mukanaan kivoja asioita.

Miksi hevonen pelkää ilotulitteita?

Koska niitä ei ole sen jokapäiväisessä elämässä. Oudot asiat aiheuttavat meissä kaikissa jännittymistä ennen kuin osoittautuvat vaarattomiksi. Jos hevonen ei pääse tottumaan rauhassa ilotulitteisiin, kyseessä on uudenvuoden aattona flooding eli altistaminen voimakkaalle pelottavalle asialle, jota ei pääse pakoon. Se ei toimi. Lisäksi monelle hevoselle on sattunut jotain, kun ilotulite yllättäen paukkui ja ratsastaja oli selässä. Ohjat kiristyivät, ratsastaja heilui, hevonen lähti laukkaan ja ratsastaja pidätti voimakkaasti. Silloin ilotulitteeseen on yhdistynyt rankaisu, ja hevonen on oppinut pelkäämään enemmän kuin se luontaisesti tekisi.

Mitä asialle kannattaa tehdä?

Opettaa hevosia. Tässä on todella tärkeää, että koko tallin kaikkia hevosia siedätetään samalla niin, että kaikki pystyvät tottumaan. Sovi siis tallinpitäjän ja kaikkien hevostenomistajien kesken siitä, että siedätetään ja palkitaan koko tallin kaikkia hevosia.

  1. Hae Youtubesta tms. paikasta ilotuliteääniä: Tässä yksi esimerkki, 9 tuntia: https://www.youtube.com/watch?v=HmGlA7U6f-w
  2. Laita se soimaan puhelimesta tai tietokoneesta tai mankasta tai auton aux-liitännän kautta aivan hiljaisimmilla volyymillä silloin, kun hevoselle annetaan heinää. Hevosella voi olla tarkempi kuulo kuin meillä eli aloita siitä, ettet kuule sitä lainkaan. Jos hevonen on ihan rento, lisää ääntä yhden painalluksen verran. Anna soida niin kauan kuin hevonen syö. Tarkkaile kaikkia paikalla olevia hevosia niin, ettet vahingossa totuta omaa hevosta ja herkistä toista, jolloin ääniin herkistyvä hevonen oppiikin pelkäämään ääniä enemmän. Toista.
  3. Toista ja lisää ääntä aina yhden pykälän verran silloin, kun hevonen on edelliseen aivan tottunut. Aivan tottunut = jatkaa syömistä aivan samaan tahtiin vaikka ääni laitetaan päälle.
  4. Toista tätä edeten hevosen siedättymisen eli tottumisen tahdissa, kunnes volyymi voi olla täysillä ja äänen lähde aivan hevosten lähellä ilman, että yksikään hevonen reagoi.
  5. Älä ole ihminen. Ihminen voi olla sitä mieltä, että hevosta ollaan totuttamassa vasta silloin, kun se reagoi ääneen. Ei näin. Hevonen kyllä kuulee ääneen, vaikkei se näkyvästi reagoi. Se on tavoite. Silloin se aidosti tottuu.
  6. Kun yhdessä paikassa soittaminen täysillä onnistuu, yleistä vielä. Tee siis sama niin, että hevoset ovat eri paikoissa. Silloin helpota tehtävää hetkeksi eli aloita harjoittelu niin, että ääni on taas todella hiljaisella ja lisää volyymia hevosen tottumisen tahdissa.

Tavoite olisi, että jo ennen joulua voitte soittaa ilotulitusääniä eri paikoissa täysillä ilman, että tallin yksikään hevonen reagoi mitenkään. Jos asutte paikassa, missä paukkuu jo ennen uutta vuotta niin anna hevoselle vapaaviikko. Vaikka hevosta olisi siedätetty kuinka hyvin, voi silti olla että aito pamaus uudessa tilanteessa saa sen reagoimaan. Silloin se, että hevonen säpsähtää ja ratsastaja putoaa voi saada hevosen kerrasta pelkäämään ilotulitteita. Putoava ratsastaja nimittäin aiheuttaa hevoselle usein kipua ja pelkoa, vaikkei sitä haluaisi.

Uudenvuoden aattona laita nämä siedätetyt äänet soimaan hyvissä ajoin ennen kello kuutta ja anna niiden soida läpi yön. Mikä tahansa hyvin siedätetty äänimaailma tuo tuttua ja turvallista tunnetta ja voi osittain toki vähän peittää aitojen ilotulitteiden äänetkin.

Entä valot? Jos hevoset ovat tallissa aattona, on hyvä idea peittää ikkunat jo muutama päivä ennen. Paksu tumma loimi voi olla toimiva ratkaisu. Jos taas hevoset ovat pihatossa, on melko haastavaa siedättää niitä taivaalla välkkyviin asioihin. Mietin tuossa jos olisi hyvin kestävä otsalamppu, jota voisi heittää ylös ja hevoselle naksu + hyvä ruokapalkinto silloin, kun se on ilmassa… Laita kommentti, jos olet keksinyt tähän hyvän harjoitteen!

Eli varmista, että aidat pitävät. Anna hevosille tilaa liikkua, jos niitä jännittää. Levitä heinää pitkin ja poikin niin, että hevosilla on aina mahdollisuus syödä, missä ovatkaan. Itse levitän myös valkuaisrehua pitkin tarhaa, niitä on hyvä etsiskellä.

Tässä vielä vakiovideoni Espoosta, silloiset hevosemme pääsivät aika hyvin tottumaan paukkeeseen.

Marraskuutarjoukset 26-29.11.2020!

Erinomaista marraskuun loppua kaikille lukijoille! Sen kunniaksi, että marraskuu on kohta lusittu, laitoin kirjan ja verkkokurssin alennukseen viikonlopun ajaksi alkaen NYT ja päättyen sunnuntaina 29.11.2020! Edit: alennuskoodi kirjakauppaan lisätty, unohtui ennen aamukahvia…

Kirja Toimiva hevonen – näin onnistut löytyy verkkokaupastamme: LINKKI ja alennus on 20%! Normaalihinta sisältäen postituksen 32,90 e sis. ALV. Nyt vain 26,32! Alekoodi (lisätään kassalla): MARRAS
Kirjaan pääset kurkistamaan täällä: https://www.facebook.com/watch/?v=366500367640467

Verkkokurssi Eläinlääkärin suosikkipotilaaksi löytyy Hevoskoulutus.fi:n alustalla: LINKKI ja alennus on 20%! Normaalihinta 39 e sis. ALV. Nyt vain 31,20!

Iloisia luku- ja kurssihetkiä!

Kirjan kansi

PSST! Uusi verkkoluento 14.11.2020 (-15.12.2020)

Suomen Islanninhevosyhdistys ry. järjestää vuosikokouksensa yhteydessä luentoni ”Hevosen käyttäytyminen ja sen vaikutus hevosharrastukseen”. Luento on ostettavissa muillekin kuin SIHY ry:n jäsenille hintaan 20 e (sis. ALV). Kesto 2 h. Katsottavissa kuukauden ajan. SIHY:n jäsenet saavat alennuskoodin jäsenkirjeessä. Ostettavissa jo nyt täältä: https://holvi.com/shop/sempatia/product/fb034b98c4bb450b603fac025dbfb882/