Koska ajan tänään lantaa paikasta A, B ja C paikkaan D ja tulin kahvitauolle niin ajattelin jakaa vähän lisäajatuksia ratsastuksesta. Olen siis ollut kymmeniä vuosia todella kiinnostunut juuri kouluratsastuksesta, olen yrittänyt perehtyä siihen parhaani mukaan ja tällä hetkellä olen tätä mieltä:

1. Kouluratsastus on hevosten jumppaa ja sen tarkoitus on parantaa hevosen terveyttä ja hyvinvointia, ei heikentää sitä. Yksi tärkeä tapa edistää tätä hyvinvointia on varmistaa, että kaikki eteneminen tapahtuu asteittain. Ei siis viedä hevosta kahden päivän klinikalle oppimaan piaffea, vaan harjoitellaan kokoamista eri muodossaan, venyttelyä eri muodossaan jne. niitä muutamia vuosia kotona. Pakottamalla ei tule hyvää. Koskaan.

2. Kouluratsastuksessakin olisi tärkeää hahmottaa, mikä on syy ja mikä seuraus. Esimerkiksi se, että hevosen pää lähenee luotiviivaa (eli pystysuoraa linjaa joko nenäpiitä pitkin tai silmä-sierainlinjaa katsoen) on seuraus siitä, että hevonen työskentelee oikein ja rentouttaa niskanikamaa sekä leukojaan. Ei syy.

Opettamalla hevosta pitämään kaula kaarella ja pää luotiviivalla et valitettavasti saa loppuhevosta työskentelemään oikein. Däm joo, koska se olisi niin kätevää. Kaulaa ja päätä kun on niin helppo hallita ja staattisen kaula-pää-muodon opettaa vaikka sahaamalla ohjista tai kiinnittämällä hevosen pää sivuohjilla sen kehoon.

3. Mikä se ”oikea työskentely” sitten on? Vähän kuten se käsite ”hyvä ratsastus” se riippuu siitä, kuka sanoo. Minun mielestäni hevonen työskentelee oikein silloin, kun se on

• senhetkisen koulutustasonsa mukaisessa, vaihtelevassa asennossa
• liikkuu aktiivisesti, niin suorana kuin se sillä hetkellä pystyy
• kevyellä ohjastuntumalla jos tuntumaa haetaan
• takaosaltaan yhtä toimiva kuin etuosaltaan, ravissa etujalan kyynärvarren ja takajalan sääriluun tulee liikkua samassa kulmassa (esimerkki eversti Cardesta täällä: https://www.eurodressage.com/sites/default/files/styles/large/public/edimage/image/90_saumur_carde_princeda_01.jpg?itok=kjpPZJin )
• koukistaen takaosansa kaikkia niveliä tasapainoisesti ja kyseiseen hetkeen sopivalla tavalla (äärimmäisessä kokoamisessa kuten ravissa piaffessa koukistuu eniten, tässä trakehner-ori Kostolany: https://media.ehorses.de/xxldetails/600/kostolany-trakehner-stallion-black-dressagehorses-sire-emmerthal-1038600_1.jpg )
• kantaen itseään koulutustasoonsa sopivassa muodossa – nuorella hevosella matalampi, kootulla koulutetummalla hevosella välillä korkeampi – kaulaa lyhentämättä, Uta Gräfin ratsut ovat tästä pitkästä kaulasta aivan erinomaisia esimerkkejä, esimerkiksi täällä: https://minnatallberg.files.wordpress.com/2017/05/graf.jpg ja täällä: https://blog.loesdau.de/wp-content/uploads/2018/01/IMG_5881_Friederike-Heidenhof-1024×683.jpg
• hyvässä tasapainossa (valokuvissa voi vilkaista ravissa maassa olevaa etujalkaa, mitä pystympi, sitä parempi tasapaino, jos kuvahetki on se yleinen, esimerkki täällä: https://dressagetoday.com/.image/c_limit%2Ccs_srgb%2Cq_auto:good%2Cw_1240/MTcwOTQ2MzYyMjkxMDcwNTM2/2-uta-graf-damon.webp )
• rentoutuen niin paljon, kuin se siinä tilanteessa on mahdollista ja hyödyllistä eli tyytyväisen, iloisen, eloisan ja kivuttoman näköinen. Sen suu on rennosti kiinni, sen silmät normaalit, korvat liikkuvaiset, häntä rennosti kannettuna.
  
  Miksi jaksan puhua luotiviivasta ja oikeanlaisesta eteen-alas-venytyksestä? Koska jos hevonen pitää päänsä, tai sen päätä pidetään, luotiviivan takana, se joutuu jännittämään sekä alakaulan lihaksia että leukaansa. Se harjoittelee silloin vääriä asioita ja vääriä lihasryhmiä. Mitä enemmän hevonen harjoittelee vääriä asioita, sitä hankalampi sitä on enää korjata.
  
  Nuoren hevosen kouluttamisessa – olen kouluttaja, joten ajattelen ratsastuksenkin kouluttamisena – on erilaisia koulukuntia. Siinä, missä yksi haluaa nuoren hevosen heti menevän reippaasti eteenpäin kaikissa askellajeissa, toinen haluaa ensin saada hevosen kantamaan ratsastajaa rennosti ja hyvässä tasapainossa käynnissä, sitten ravissa ja vasta sitten laukassa. Itse lukeudun viimeksi mainittuun. Perustelen tätä sillä, että mitä enemmän olen eläinten ja ihmistenkin oppimiseen perehtynyt, sitä enemmän ymmärrän miten tärkeä on olla harjoittelematta vääriä asioita. Hevonen oppii nopeasti mutta lihaksiston kehittymiseen (ja notkeuden, ja voiman) menee aikaa. Jos hevonen ensin oppii kantamaan ratsastajaa eteenpäin kipittäen senhetkisen jaksamisensa mukaan on todennäköistä, että tulevaisuudessa tätä korjataan jatkuvasti. Suosittelen vain hyvien asioiden harjoittelemista. Tokihan tämä riippuu omista tavoitteista – kaikki eivät tavoittele samaa kuin minä, ja se on ihan ok!
  
  Nuoren hevosen keho ei ole vielä tottunut ratsastajan painoon. Vaikka hevonen olisi vanhempikin, kuten meidän yksi ratsastajaan totutettava eli 12-vuotias, se ei ole siltikään tottunut ratsastajan painoon. Se joutuu totuttelemaan siihen pieniä hetkiä kerrallaan ja mielestäni silloin on parempi, mitä pitempään vieressä maasta käsin kulkeva ihminen pystyy auttamaan hevosta parempaan kehonkäyttöön ja tasapainoon. Hevosella on ensimmäiset parikymmentä ratsastuskertaa tarpeeksi tekemistä siinä, että se tottuu siihen, miltä ratsastaja tuntuu selässä ja oppii, miten se pystyy parhaiten kantamaan tätä lisäpainoa. Mielestäni vauhti ei siinä korjaa virheitä yhtään, päinvastoin.
  
  Takaisin sorvin ääreen, eikun Avantin.

Viisain neuvo: Älä osta hevosta. Blogi loppu.
Vitsi. Hevosen omistaminen on parasta, mitä elämässä on. Tai ainakin top vitosessa. Minä en saanut lapsena yhtään hevosta, joten tässä sitä ollaan. Googlaa rebound-ilmiö tai ylikompensaatio.

Puhun nyt hevosen ostamisesta hevostenkouluttajana mutta älä ylläty, jos teksti koskee lähinnä kaikkea muuta kuin kouluttamista. Ai miksi? Koska hevonen on nopeaoppinen eläin ja kouluttaminen (näin yli 20 vuotta kouluttamista opetelleena) yleensä helppoa ja nopeaa. Ei toki kaikille. Ei olisi minullekaan keisarinleikkauksen tekeminen, jakohihnan vaihtaminen tai tilinpäätöksen tekeminen helppoa ja nopeaa.

Mutta kouluttamisen ammattilaiselle, joka osaa kouluttaa, ei hevosen kouluttaminen ole kovinkaan vaikeaa. Jos haluaa haasteita, hankkii vaikka kaukaasianpaimenkoiran. Jos taas hevosen käyttäytymisen muuttaminen vie ammattilaiselta vuosia, voi ehkä harkita toiseen ammattilaiseen vaihtamista. Tätä ei pidä sekoittaa hevosen fyysisen kunnon rakentamiseen, joka oikeasti viekin vuosia, jos halutaan hevosen suorittavan korkealla tasolla. Eikä siihenkään, että jos hevonen pelkää tai siihen sattuu, se ei tee kuten kouluttaja/ratsastaja/valmentaja yrittää. Mutta jos hevonen on riittävän rento ja kivuton, sen kouluttaminen on hauskaa ja kivaa molemmille osapuolille.

Tähän liittyy kiinteästi myös se tosiasia, että voit ostaa hyvin koulutetun hevosen mutta se voi silti viikossa tai kuukaudessa oppia tekemään täysin päin vastoin, kuin mitä se teki ostohetkellä. Siksikin hevosen kohteleminen laissa tavarana on ongelmallista. Nykäisepä hevosta suusta jokaisen esteen alastulossa niin yli puolet hevosista [/mutu] ei kohta enää hyppää. Loput hyppäävät silti, koska ovat – no, hevosia. Emme ansaitse niitä, ne ovat niin säyseitä eläimiä.

Yksi: Vanhalla hevosella voi olla terveysongelmia

Jos ostat 15-vuotiaan hevosen, sillä voi olla terveysongelmia, käytöstä johtuvia tai perusrakenteensa ominaisuuksista johtuvia. Niistä voi olla haittaa tai sitten ei. Mitä vanhempi hevonen, sitä vähemmän vuosia jäljellä, sitä enemmän vammoja. Vaikka tavoite olisi hankkia tasainen ja varma, kokenut hevonen, terveysongelmista johtuvat käyttäytymismuutokset ovat joskus hyvinkin rajuja.

Kaksi: Jos hevosella on tehty paljon nuorena, sillä voi olla terveysongelmia

Tämä on ikuinen dilemma. Nuorta hevosta pitäisi liikuttaa, jotta sen jänteet, luut ja lihaksisto vahvistuvat. Nuorta hevosta ei kuitenkaan pitäisi väsyttää, koska se altistaa vammoille, eikä sen päällä istua liikaa, sillä sen selkäranka luutuu vasta siinä 5-7 vuoden iässä [lähde]. Tee siinä sitten oikein.

Kolme: Hevosen käyttäytyminen kertoo paljon

Ennen kuin edes menet katsomaan myyntihevosta, pyydä siitä videoita. Ei ainoastaan ratsastettuna, vaan siitä, kun hevosta haetaan tarhasta, sille laitetaan riimu, sitä harjataan, kaviot puhdistetaan ja sille laitetaan satula ja suitset. Katso, että hevonen suhtautuu ihmisiin ystävällisesti, että se reagoi myös silloin, kun se on varustettavana (eikä vaivu passiivisuuteen) ja että se ei esimerkiksi luimistele, kun sitä satuloidaan. Ai miksi? Koska hevosen käyttäytyminen kertoo siitä, miten se kokee tilanteen.

Hevonen, joka luimistelee satuloidessa, voi tehdä sitä vain siksi, että satulavyötä kiristetään liian nopeasti ja nykivästi. Se voi myös tehdä sitä siksi, että sillä on kissing spine, mahahaava tai hiekkaa suolessa. Et voi tietää, ennen kuin tutkit. Osta siis sellainen hevonen, joka käyttäytymisellään kertoo siitä, että se voi hyvin ja kokee ihmisen kanssa toimimisen turvallisena ja kivana asiana. Se säästää euroja eläinlääkärikuluissa myöhemmin.

Neljä: Ratsastusvideo

Pyydä myyntihevosesta video, jos sitä myydään ratsuna. Videossa vähintäänkin ensin pari kierrosta käyntiä pitkin ohjin molempiin suuntiin, pari kierrosta ravia pitkin ohjin molempiin suuntiin, pari kierrosta laukkaa pitkin ohin molempiin suuntiin. Miksi? Koska siitä näkee paljon. Näkee esimerkiksi, onko käynti nelitahista vai passimaista, liikuuko hevosen pää ja kaula normaalisti, laahaako se kenties takajalkoja, kompasteleeko se, millä korkeudella se pitää päätä ja kaulaa, millainen tahti sillä on, liikkuuko se symmetrisesti vai onko se kovin vino, onko sen helppo kääntyä molempiin suuntiin, millainen ilme sillä on, ilmentääkö se kipukäyttäytymistä, ontuuko se, liikkuuko se jäykästi takaa laukassa, pitääkö se päätä vinossa, heitteleekö se päätä jne. Jollet osaa itse nähdä nämä kaikki asiat, pyydä asiantuntija avuksesi. Tarjoan itsekin tällaista palvelua, 75 e/h sis. ALV.

Sitten vasta sama ohjastuntumalla, ja mahdolliset kouluratsastusliikkeet ja hypyt. Jos kaikki tämä on ok, käy ihmeessä tutustumassa hevoseen paremmin.

Viisi: Huomioi muuttostressi.

Jos hevonen osoittautuu mukavaksi ja osto onnistuu, ota huomioon muuttostressin vaikutus käyttäytymiseen. Tämäkin on yksilöllistä: on hevosia, jotka vaihtavat ympäristöä ja ratsastajaa, hevoskavereita ja hoitohenkilökuntaa ilman, että reagoivat ulkoisesti kovinkaan paljon. Ja on suurempi joukko [/mutu] joka oireilee muuton aiheuttamaa suurta stressiä jollain tavalla. Hevonen on elävä, tunteva eläin, joilla on ystäviä ja kokemuksia. Se tarvitsee aikaa kotiutua. Tämä ei tarkoita, etteikö hevosen kanssa voisi sillä aikaa tehdä mitään. Voi ja kannattaakin tehdä, mutta uusien asioiden opettaminen tai kovin vaativien suoritusten vaatiminen voi hyvin jättää myöhemmäksi.

Min bok som heter ”Motiverad häst – inlärning, beteende och kommunikation” är i dagens läge snart färdig för tryck och jag öppnade därför en förhandsbeställning i vår webbshop här:

https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/fa8b558fa9d7a066f24af536291f3fbd/

Förhandsbeställningen säkrar din bok, du får den signerad och hemburen med dagens post och boken är under förhandsbeställningserbjudandet 5 euro billigare än normalpriset! Puh, vilken monstermening. OBS! Erbjudandet gäller bara inom Finland! Vi kommer att trycka skilda upplagor i Finland och Sverige, och distributionen blir också helt skild. Det kostar typ 13 euro (ca 130 kr) att posta en bok från Finland till Sverige och jag litar på att svensk distribution kan göra det billigare än så…

Boken fick strålande recensioner i facktidningarna och feedback från läsare då den kom på finska förra året. Den består av en blandning av forskningsresultat, praktiska övningar, fakta om hästars beteende, kroppsspråk, mimik, rädsla, smärta och inlärning samt intervjuer med forskare och förstås rätt många bilder!

Tiedättekö, mikä on ilahduttanut minua viime aikoina? Instassa vastaan tulevat sinänsä vaatimattomat ”hevonen päästetään laitumelle kaverin kanssa” -videot. Miksi ne minua ilahduttavat? Koska hevoset ovat niitä miljoonien eurojen arvoisia huippuja. Muutama esimerkki:

https://www.instagram.com/p/CSeXYLJoekE/
Peder Fredricsonin All In, henkilökohtainen hopea, joukkuekultaa.

https://www.instagram.com/reel/CSB7RoUnnbb/
Jessica von Bredow-Werndlin Dalera, henkilökohtainen kulta, joukkuekultaa.

https://www.instagram.com/p/CSB-gwAKoGU/
Carl Hesterin En Vogue, joukkuepronssia.

https://www.instagram.com/p/CSB-66KCmtH/
Charlotte Dujardinin Gio, henkilökohtainen pronssi, joukkuepronssia.

Sitten erityismaininta Ingrid Klimkelle, joka tuo kisapaikalle omat tarhat hevosilleen:
https://www.instagram.com/p/CSRRYJsDfly/

Miksi tämä on erityistä? Koska hevosmaailmassa on tapana matkia sitä, mitä menestyneimmät ratsastajat tekevät. Silloin kun seurasin enemmänkin suurkisoja 1990-luvulla oli aivan tavallista, että keskieurooppalaiset ratsastajat pitivät hevosensa kotona karsinassa eikä ne pääseet tarhaan eikä laitumelle koskaan. Mutta tietämys hevosten käyttäytymisestä ja käyttäytymistarpeiden toteutumisen tärkeydestä hevosen henkiselle ja fyysiselle terveydelle on lisääntynyt ja hevostenpitotavat muuttuneet. Se on tärkeä tapa varmistaa, että meillä voi olla hevosurheilua.

Teen erikoisammattitutkintoa eläintenkoulutuksen saralla ja eläinlajina on – tadaaa – hevoset! Keskityn ongelmien ratkaisuun ja yhden edellisen kyselyn perusteella valitsin siinä ja omassa työssäni yleisimmin vastaan tulevat ongelmat eli 1. Lastaus ja 2. Jalannoston/vuolun/kengityksen ongelmat.

Saadakseni paremman kuvan jalkojen käsittelyyn liittyvistä ongelmista tein pienen kyselyn. Jos sinulla on kokemusta aiheesta, käy vastaamassa! LINKKI KYSELYYN

Kiitos jo etukäteen!

Opittu avuttomuus on käsite, joka on tullut monelle tutuksi hevosistakin keskustellessa. Martin Seligmanin 50 vuotta sitten tehdyt eläintutkimukset osoittivat, että jos eläin ei pääse käyttäytymisellään vaikuttamaan siihen, tuleeko sähköisku vai ei, se lakkaa jossain vaiheessa yrittämästä ja vaipuu passiivisuuteen. Jos eläimelle annetaan mahdollisuus välttää sähköisku, se pysyy aktiivisena toimijana. https://en.wikipedia.org/wiki/Learned_helplessness

Seligman itse on muutama vuosi sitten julkaissut yhdessä Steven Maierin kanssa artikkelin, jossa he toteavat nykytietämyksen mukaan kyseessä olevan mahdollisesti synnynnäinen reaktio, ei niinkään opittu. [https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4920136/]

Oli miten oli, passiivisuus/vetäytyminen/avuttomuus/sulkeutuminen on yleinen oire masennuksessa, eikä se saisi olla missään koulutuksessa tavoite. Seligmanin alkuperäisessä julkaisussa käy ilmi, että jos koiralle on ensin annettu sähköiskuja ilman pakenemisen mahdollisuutta, se ei myöskään opi myöhemminkään pakenemaan, vaikka siihen olisi mahdollisuus, vaan jää todennäköisemmin paikalleen verrattuna verrokkiryhmänä toimineisiin koiriin.

Ihmistutkimuksissa on käynyt ilmi, että mahdollisuus vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu, on olennainen. Jos eläin tietää, miten se pääsee epämiellyttävästä tilanteesta eroon, se voi sietää suurempaa epämukavuutta kuin jos se on oppinut, ettei se pysty vaikuttamaan asiaan mitenkään. [https://doi.apa.org/doiLanding?doi=10.1037%2Fh0076270]

Siksikö starttinappulan käyttäminen voi olla niin tehokas apu kouluttamisessa? Startti/stoppinappula tarkoittaa sitä, että hevonen saa itse ilmaista, milloin se haluaa koulutuksen alkavan ja myös, milloin se haluaa sen loppuvan. Hevosen mielipidettä kuunnellaan ja toimitaan sen mukaan.

Onko olemassa avuttomia hevosia?

Kyllä on. Avuttomuus ei aina tarkoita täyttä paikallaan oloa eikä paikalleen jähmettyminen aina tarkoita avuttomuutta. Hevonen, joka juurtuu paikalleen, eikä näytä reagoivan, voi olla avuton tai se voi ilmentää passivista selviytymisstrategiaa jännittymisen takia. [https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0737080614002032]

Avuton hevonen voi myös liikkua, mutta hitaasti, se voi reagoida, mutta hitaasti. Se voi näyttää oppivan toimimaan jollain tavalla, muttei välttämättä kuitenkaan muista opittua. Avuttomuuteen vaipuvia hevosia kuvaillaan usein hitaiksi tai laiskoiksi.

Avuttomuus voi olla hyvinkin tilannesidonnaista ja hevonen voi muussa elämässään olla aivan eloisa ja toimelias. Jos hevosen kouluttamiseen kuuluu sen jatkuva hätistely voi olla, että jossain vaiheessa hevonen vaikuttaa vaipuvan melkein uneen, vaikka tilanne ja ympäristö olisi muuttumaton. Se ei silloin todennäköisesti kuitenkaan ole rauhallinen, rento ja tottunut vaan on vaipunut passiivisuuteen.

Hevosilla pään ja kaulan asennon on osoitettu liittyvän kivun ilmentämiseen sekä vetäytymiseen eli mahdolliseen masennukseen. [https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8234780/table/animals-11-01826-t002/?report=objectonly] [https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0039280]

Lankkusuora kaula ja pään asento joko sä’än korkeudella tai sitä matalammalla sekä taaksepäin kääntyneet, liikkumattomat korvat voi viitata hyvinvointiongelmaan, jos hevonen ei lepää seisaallaan sillä hetkellä. Mainitaan nyt vielä, että hevosta voi myös opettaa pitämään päänsä alhaalla, eikä tämä ole sama asia kuin avuttomuus.

Kipu tai pelko tulevasta kivusta taustalla?

Kun olen koulutustöissäni tavannut jollain tasolla reagoimattomuuteen vaipuvia hevosia, taustalla on poikkeuksetta ollut joko pelkkä kipu tai sitten (muutaman kerran vain, onneksi) menneisyyden koulutus, jossa hevoselle on aiheutettu suurta stressiä ja todennäköisesti kipuakin joko käytettyjen välineiden ja/tai uupumukseen ajamisen kautta. Paljon yleisempää on kuitenkin, että hevosella on ollut sopimaton satula, hammaskipu tai vähäoireinen kaviokuume tms., joka on tehnyt liikkumisesta kivuliasta.

Passiivisen hevosen ja kipeän hevosen asennossa, ilmeessä ja käyttäytymisessä on huomattavan paljon samaa. Voi olla, että tilaan liittyy aina opittu tieto tulevasta kivusta. Hevosen katse voi olla tuijottava ja sisäänpäinkääntynyt tai sillä voi olla silmät puoliummessa tai miltei kokonaan kiinni. Jos kyseessä on ns. opittu avuttomuus siihen näyttää aina liittyvän jokin tietty tilanne tai muu vaikute, kuten paikka, ihminen tai varuste. Tila voi myös lähteä yleistymään uusiin asihoihin.

Passiivinen vai hyvin koulutettu?

Jos tapaat hevosen vain ohimennen, voi olla vaikea tietää, kummasta on kyse. Hevonen voi jopa olla hyvinkin jännittynyt ja silti pysyä paikallaan, koska se on siihen hyvin koulutettu olematta avuton. Reagoimattomuus ja passiivisuus on kuitenkin eri asia kuin paikallaan opetetusti pysyvä hevonen. Avuton hevonen on ”nukuksissa” eikä siihen saa kontaktia. Hyvin koulutettu hevonen on ”hereillä” ja vaikka se keskittyisi tehtävään, se myös havainnoi asioita. Tämä ei tarkoita, että se reagoisi suuresti niihin, mutta sen katse seuraa ympäristön tapahtumia ja ihmistä.

Millä vältät vahinkoavuttomuuden?

• Arvioi hevosen terveydentilaa joka päivä ennen työskentelyä.
• Ota asiantuntija avuksi hevosen varusteen sopivuuden arviointiin.
• Anna hevoselle taukoja tiheästi, Grand Prix -kouluradallakin on käyntitauko.
• Käytä kevyttä, ennakoitavaa painetta, jonka hevosen on mahdollista välttää.
• Myötää paine pois tai takaisin hevoselle aiemmin totutettuun perustuntumaan heti, kun hevonen reagoi paineeseen toivotusti.
• Käytä palkitsemista järjestelmällisesti eli anna hevoselle jotain, mitä se haluaa, kun se tekee oikein. Pelkästään palkitsemalla kouluttamisella on melkeinpä mahdotonta vahingossa opettaa hevosta avuttomaksi.

Miten autat hevosta pois avuttomuudesta?

Kirjaa ensin ylös, missä tilanteissa sitä esiintyy. Valitse sitten useimmin toistuva tilanne ja helpoimmin koulutettavissa oleva asia ja aloita siitä. Vältä mahdollisuuksien mukaan toistamasta kaikkia niitä tilanteita, jossa hevosella esiintyy avuttomuutta. Muuten se voi vahvistua.

• Varmista parhaasi mukaan, ettei tilanteeseen liity kipua. Se voi tarkoittaa ammattilaisten, kuten eläinlääkärin (diagnoosin tekeminen kuuluu aina eläinlääkärille) ja vaikkapa satulansovittajan, kengittäjän tai hierojan palvelusten ostaminen.
• Kun kipu on hoidossa, opeta hevoselle helppo, aktiivinen tehtävä kuten esimerkiksi kohteen koskettaminen palkintoja käyttäen. Käytä sitä siedättämisen tukena niin, että hevonen voi aktiivisesti tehdä tehtävää ja saavuttaa sillä palkinnon. Jokainen onnistunut omatoiminen toisto vahvistaa hevosen toimeliaisuutta ja tukee sen hyvinvointia.
• Siedätä hevosta tilanteeseen palkintoja käyttäen. Aloita niin uudenkaltaisesta tilanteesta, ettei hevonen alussa edes ymmärrä, mitä olette harjoittelemassa. Jos hevonen esimerkiksi pelkää tuttua kengittäjää hoitopaikalla tallissa, aloita siedättäminen pihalla ja niin, että ensin hevoseen koskee vain sinä itse. Palkitse jokaisesta koskettamishetkestä ja muokkaa pikku hiljaa uusi, rento jalannosto.
• Opeta siedättämisen lomassa hevoselle, että sitä kuunnellaan ja sen omalla toiminnalla on väliä. Seuraamalla hevosen eleitä ja reagoimalla niihin voit opettaa hevoselle starttinappulan (esimerkiksi pieni painonsiirto, jonka jälkeen lähdet tekemään seuraavaa toistoa) ja stoppinappulan (esimerkiksi se, että hevonen kääntää päätään edes sentin verran sinusta poispäin, jolloin keskeytät kouluttamisen hetkeksi ja odotat starttinappulaa taas).
• Etene hevosen tottumisen tahdissa. Jos hevonen ”sammuu” reagoimattomaksi, keskeytä koulutus ja palaa vähän takaisin. Nyt ei tarvitse juurikaan miettiä kriteerin asettamista tai muitakaan kouluttamisen yksityiskohtia. Keskity luomaan hevoselle turvallinen ja iloinen fiilis.
  
  Sammuneen hevosen henkiin sytyttäminen ei käy hetkessä eikä ole helppoakaan, mutta jos kipu ei rankaise hevosta hereillä olemisesta, pystyt usein kouluttamalla parantamaan hevosen hyvinvointia ratkaisevasti. Se on teille molemmille innostavaa ja palkitsevaa.

Luit loppuun asti! Onneksi olkoon! Voin kertoa sinulle, vain meidän kesken, että seuraavan tietokirjani aihe on hevosen hyvinvointi. Lisätietoa siitä hieman myöhemmin.

Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet uraa uurtavia hevosen kivun tunnistamisen saralla. Jos käyt PubMedissä ja haet sanoilla horse ja pain, tuloksia tulee melkein kaksi tuhatta [linkki]. Osa julkaisuista ovat tärkeitä, osa vain mielenkiintoisia ja osa tietenkin molempia. Juuri julkaistu Johannes van Loon ja kumppaneiden menetelmä hevosen kroonisen kivun arvioimiseen on tutustumisen arvoinen [linkki]. Jos ehdit vilkaista vain valmista arviointilomaketta niin se avautuu tästä linkistä: [linkki].

Myös koneälyn valjastaminen hevosen kivun tunnistamiseen on jo nurkan takana. Hyvää tässä olisi, että kone pystyy ihmistä paremmin säilyttämään objektiivisuutensa ja myös käsittelemään suurempaa määrää hevosyksilöitä [linkki].

Tutkija Sue Dysonin julkaisut tulevat todennäköisesti käymään läpi tarkan seulan, koska hän sai juuri rangaistuksen ratsastajan painotutkimukseen liittyvään julkaisun yhteydessä keksimästään tarkastajasta. Kuitenkin ryhmänsä julkaisemat ratsastetun hevosen kivusta kertova etogrammi ja sen käytännön sovellukset ovat osa jokaisen hevosihmisen perustietämystä. Google auttaa kun siihen laittaa ”Development of an ethogram for a pain scoring system in ridden horses and its application to determine the presence of musculoskeletal pain”. En aina osaa löytää järkeviä linkkejä ladattaviin PDF-tiedostoihin…

Tunnista kipu

Hevonen voi näyttää kipua ilmeessään, eleissään, käyttäytymisessään, liikkeissään ja reaktioissaan. [Oman kirjan mainos]: Kirjassani Toimiva hevonen – näin onnistut käyn läpi kivun tunnistamista tarkemmin mm. tutkijoita haastattelemalla ja tutkimuksia tonkimalla. Luvun on tarkistanut eläinlääkäri ja kipututkija Ann-Helena Hokkanen, josta vielä tässä suurkiitos.
Linkki verkkokauppaan, josta kirjan voi hankkia.

Hyvä uutinen on, että jokainen meistä voi oppia paremmaksi tälläkin alueella. Harjoittelu tekee riittävän hyvän tässäkin. Toinen hyvä uutinen on, ettei kaikki hevosen kipu ole sen henkeä uhkaava. Joskus auttaa kun satulan vaihtaa, turpahihnan löysää parilla reiällä tai ottaa kiven pois kaviosta. Kivun tunnistamista ei tarvitse pelätä, se ei aina tarkoita, että jokin on vakavasti vialla. Mutta mitä aiemmin sen kivun tunnistaa, sitä paremmalla tolalla hevosen hyvinvointi on.

Lisää luettavaa:

Stressin vaikutus hevosen ilmeeseen on eri kuin kivun. Tässä tutkimuksessa hevosia kuljetettiin yksin ja osa vielä pidettiin yksin jonkin aikaa ja verrattiin niiden ilmeitä siihen, kun ne olivat oletettavasti rentoja: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8177539/

Alla olevat julkaisut käsittelevät kipua:

Ratsastetun hevosen kivun arviointi: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7341225/

Ratsastetun hevosen kivun arviointi huipputasolla: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8235099/

Jo klassikko: Juuri ruunattujen hevosten kipuilmeitä: https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0092281

Toinen klassikko: Hevosen kipuilme, kun sille aiheutettiin kipua kiristyssiteellä ja ihoa ärsyttävällä aineella: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1467298716301325

Tämä artikkeli käsittelee hyvinvoinnin arvioimista kasvojen ilmeiden perusteella, yhtenä eläinlajina hevonen: https://www.altex.org/index.php/altex/article/view/37/32

Aiemmin keräämiäni mielenkiintoisia kipututkimuksia:

Hevosen silmien ilmeestä: https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fvets.2019.00154/full https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0164017

https://www.equitopiacenter.com/videos/recognizing-facial-expressions-of-a-horse-in-pain-part-three-of-a-four-part-series/

Dyson, S., Berger, J., Ellis, A., Mullard, J. Can the presence of musculoskeletal pain be determined from the facial expressions of ridden horses (FEReq)? J. Vet. Behav.: Clin. Appl.

Dyson, S., Berger, J., Ellis, A., Mullard, J. Development of an ethogram for a pain scoring system in ridden horses and its application to determine the presence of musculoskeletal pain.

Dyson, S., Berger, J., Ellis, A., Mullard, J. Behavioural observations and comparisons of non-lame horses and lame horses before and after resolution of lameness by diagnostic analgesia.

Dyson, S., Van Dijk, K. Application of a ridden horse ethogram to video recordings of lame horses before and after diagnostic analgesia. Greve, L., Dyson, S. The interrelationship of lameness, saddle slip and back shape in the general sports horse population.

Mullard, J., Berger, J., Ellis, A., Dyson, S. Development of an ethogram to describe facial expressions in ridden horses (FEReq).

Van Loon, JPA et al: Objective pain assessment in horses (2014–2018)

J.C. de Grauw, J.P.A.M. van Loon: Systematic pain assessment in horses

Dalla Costa ym.: Can grimace scales estimate the pain status in horses and mice? A statistical approach to identify a classifier.

Johannes P.A.M. van Loon ym.: Monitoring acute equine visceral pain with the Equine Utrecht University Scale for Composite Pain Assessment (EQUUS-COMPASS) and the Equine Utrecht University Scale for Facial Assessment of Pain (EQUUS-FAP): A scale-construction study

Gleerup et al.: An equine pain face.

Dalla Costa, E, Minero, M, Lebelt, D et al. Development of the Horse Grimace Scale (HGS) as a pain assessment tool in horses undergoing routine castration.

Graubner, C, Gerber, V, Doherr, M et al. Clinical application and reliability of a post abdominal surgery pain assessment scale (PASPAS) in horses.

Sutton, GA, Paltiel, O, Soffer, M et al. Validation of two behaviour-based pain scales for horses with acute colic.

“Towards an Ethological Animal Model of Depression? A Study on Horses” (Furieux ym. 2012)

“Towards a Postural Indicator of Back Pain in Horses (Equus caballus)” (Lesimple ym. 2012)

Jos katsoo joitakin lyhyitä koulutusvideoitani, niistä voi saada sen käsityksen, että hevonen on koulutuksessa aina vapaana ja sitä palkitaan koko ajan. Alussa näin voi ollakin, jos kyseessä on joko pikkuvarsa tai muuten koulutuksen alussa oleva hevonen, tai jos työstämme jotain vanhaa ongelmaa pois. Esimerkiksi jos hevonen pelkää tai muuten välttelee pistettävänä olemista tai lastautumista kannattaa opettaa koko asia uudelleen alusta asti. Silloin saa parhaiten tehtävään liittyvän jännityksen poistettua ja hevonen useimmiten ei alussa edes tajua, mistä on kyse. Kun se tajuaa, se on jo oppinut harjoituksen mukavaksi ja turvalliseksi eikä suurta jännittymistä useimmiten enää tule.

Tarkoituksena on kuitenkin, että hevosesta kuin hevosesta tulisi ns. normaalisti käsiteltävissä ja ratsastettavissa oleva. Silloin se ei tietenkään ole enää koko ajan vapaana eikä sitä palkita monta kertaa minuutissa. Sekä vapaana olo että korkea palkitsemistiheys (=montako kertaa hevonen saa palkinnon esimerkiksi minuutissa tai tunnissa) on aivan koulutuksen alun juttu.

Miksi vapaus kannattaa?

Hevonen on saaliseläin, joka helposti jännittyy uusissa tilanteissa. Se on myös nopeasti tottuva eläin, siksi meillä voi olla hevosia ja tehdä niiden kanssa asioita. Oleellista koulutuksen sujuvuuden eli tottumisen ja oppimisen kannalta on, että hevonen ei vahingossa opi, että uuteen tilanteeseen tai tehtävään liity kipua tai pelkoa. Mielestäni sen välttäminen on aivan ensisijaista koko koulutuksessa, sen lisäksi, ettei hevonen vahingossa opi muutakaan epätoivottua.

Mitä tekee hevonen, joka jännittyy? Se riippuu hevosesta, mutta se voi esimerkiksi nostaa päätään, pysähtyä, hypähtää paikoillaan, kääntyä ympäri tai tehdä jotain muuta. Toki tätä ennen se ilmentää pienemmillä eleillä, ettei se ole aivan rento enää. Jos hevonen on riimussa, suitsissa, sillä on ratsastaja selässä jne. niin jännittymisen seurauksena tulee helposti paine. Riimu kiristyy niskassa, suussa lisääntyy paine, ratsastaja heilahtaa pienesti selässä. Kaikki tämä voi lisätä hevosen jännittymistä. Jos hevonen taas on vapaana aidatulla alueella, jännittyminen tulee ja menee ohi. Hevonen tottuu ja pääsemme jatkamaan.

Miksi tämä on ohimenevä vaihe?

Itselläni on tavoitteita omien hevosten kanssa, joita kohti pyrin. Haluan esimerkiksi, että hevonen on tottunut kaikkiin varusteisiin niin, ettei se koe niitä paineena. Haluaisin, että hevonen olisi helposti hoidettava, talutettava, pestävä, kuljetettava, varusteltava, pistettävä, tutkittava, vuoltava ja tarvittaessa kengitettävä, ratsastettava ja ajettava. Kaikki tämä rakennetaan sen ensimmäisen, vapauden illuusion kautta tehtävän alkeiskoulutuksen päälle, mutta jollei kyseessä ole vanha pelko tai vanha väärin opittu asia, vapaus ja tiheä palkitseminen esimerkiksi ruualla tai rapsutuksella on todellakin ohimenevä vaihe.

Hevosesta riippuu, kuinka kauan siihen menee, mutta jos kyseessä on oma kasvattini, jolla on ihmisistä pääosin vain mukavia kokemuksia, voisin veikata ehkä viisi minuuttia. Ei päiviä, eikä viikkoja, ei kuukausia eikä loppuelämä. Teemme toki koko hevosen elämän ajan asioita niin, että hevonen on vapaana aidatulla alueella, mutta jos tavoitteena on esimerkiksi ratsastus, sitä kohti mennään hevosen tottumisen tahdissa.

Sananen ympäristöstä ja rentoudesta

Lopuksi vielä tärkein: Vaikka tuntuisi kuinka turhauttavalta lukea ja kuulla siitä hevosen rentoudesta, se on kaiken onnistuneen kouluttamisen ydin. Miksi? Hevosen turvallisuuden tunne tuo harrastukseen turvallisuutta. Jos hevosta jännittää, kaikki mitä se silloin oppii, se oppii jännittyneenä. Jännittyminen tulee ilmi jossain vaiheessa, vaikka alussa sen kanssa pystyisi elämään. Mitä rennompi hevonen koulutuksen alussa, sitä parempi koulutustulos. Vauhtia saa aina lisää myöhemmin. Varmista siis, että ensin luot koulutuspaikasta hevoselle turvasatama. Sitten vasta koulutetaan.

Puhutaanko oppimisen nelikentästä?

Ei, niin ajattelinkin. Ei ainakaan siitä. Mutta puhun silti. Ihan vähän siitä nelikentästä, ja sitten tämänhetkisestä käsityksestäni sen hyödyllisyydestä.

Oppimisen nelikenttä lyhyesti:

Negatiivinen = miinus, jotain vähenee tai häviää
Positiivinen = plussa, jotain lisääntyy

Vahviste = lisää sitä edeltänyttä käyttäytymistä
Rankaisu (heikenne) = vähentää sitä edeltänyttä käyttäytymistä

Negatiivinen vahviste = jotain epämiellyttävää vältetään, käyttäytyminen lisääntyy (hevosmaailmassa ”paineen poisto”)
Positiivinen rankaisu = jotain epämiellyttävää lisääntyy, käyttäytyminen vähenee

Positiivinen vahviste = jotain miellyttävää saavutetaan, käyttäytyminen lisääntyy (”palkinto”, ”palkkio”)
Negatiivinen rankaisu = jotain miellyttävää menetetään, käyttäytyminen vähenee

Siinäpä se. Käytössä on vielä harhaanjohtavammat lyhenteet, sillä englanniksi R tarkoittaa reinforcement, vahvistetta, ja P tarkoittaa punishment, rankaisua.

P+ = positiivinen rankaisu.

R+ = positiivinen vahviste.

P- = negatiivinen rankaisu.

R- = negatiivinen vahviste.

Älä huoli, minäkin joudun niitä jatkuvasti korjaamaan teksteistäni kun yritän kirjoittaa nopeasti.

Miksi käytössä on sekä sana ”rankaisu” että sana ”heikenne”? Ne tarkoittavat täsmälleen samaa asiaa eli jotain, joka saa aikaan käyttäytymisen vähenemisen. Syy on se, että käyttäytymistiede ja eläintenkoulutuskäytäntö eivät käytä tästä samaa termiä. Se suomalainen eläintenkouluttaja, joka puhuu heikenteistä, on käynyt joko Tampereen yliopiston puolen vuoden käyttäytymisanalyysikoulutuksen tai muuten ollut sen käyneiden opissa. Näin yleistäen…

Kummassakin sanassa on ongelmansa. Rankaisu kuulostaa suureelliseltä ja jälkikäteen käytetyltä, tyyliin ajoit liian lujaa ja sait sakot. Heikenne taas kuulostaa valkopesulta, ihan hei vaan heikennän käyttäytymistä, kun nyin naruriimusta tai mätkin raipalla.

Käytän itse nyt toistaiseksi termiä rankaisu, pitäen mielessä että se voi olla todella pieni, ärsyttävä asia (se kärpänen iholla) ja jotta se toimisi käyttäytymistä vähentävänä sen on tultava nopeammin kuin ne sakot postissa.

Nelikenttä 2.0

Kymmeniä vuosia sitten eläintenkoulutuspuolella (lähinnä koirankoulutus, joka on uusien koulutuskäytäntöjen edelläkävijä Suomessa) nelikenttä oli the juttu. Tunteista ei saanut puhua, koska tunteita ei pystytty tieteellisesti todistamaan. Mitataan käyttäytymistä. Lisääntyykö se vai väheneekö se vai pysyykö se ennallaan?
Tämä on oikein hyvä perusta eläinten kouluttamiselle, mutta se ei ole mitään muuta kuin tämä: perusta. Aloita sen opettelmisesta, sillä ellet tiedä, miksi vaikkapa hevonen käyttäytyy kuten se tekee, mitä se välttää tai haluaa saavuttaa, et tule onnistumaan käyttäytymisen muuttamisessakaan. Ainakaan mitenkään järkevässä ajassa.
Mutta kun olemme kouluttamassa käytännössä, täytyy sen nelikentän lisäksi olla aika monta muuta asiaa hallussa. Kuten esimerkiksi tietämys hevosen käyttäytymisestä ja fysiikasta, ympäristön vaikutuksesta (ympäristössäkin on koko ajan vahvisteita ja rankaisuja, jotka eivät aina ole ihmisen määriteltävissä) ja hevosen tunteista. Niin, niistä tunteista.

Tunteita ei vieläkään eläimillä pystytä kovinkaan hyvin mittaamaan. Eläimen käyttäytyminen kertoo toki sen tunteista. Sen, mitä tiedämme tällä hetkellä on, että todennäköisesti palkinnon saavuttaminen (positiivinen vahviste, palkinto, R+) saa aikaan ilon tunneta, paineen välttäminen (negatiivinen vahviste, R-) taas helpotuksen tunnetta. Kaksi hyvin erilaista asiaa, meillä ihmisilläkin.
Tärkeää on, että hevonen saisi kokea myös sitä iloa. Ei vain helpotusta. Olen kyllä itse miettinyt, että helpotuksen tunne voisi olla oikein oiva esimerkiksi trailerissa oloon. Se ei silti tarkoita että edelleenkään pitäisin hevosystävällisenä, että hevosta säikytellään trailerin ulkopuolella jotta se oppisi, että trailerissa saa olla rauhassa. Sitä se ei ole.

Rankaisujenkin mukana kulkee tunteita. Positiivinen rankaisu aiheuttaa ahdistusta tai pelkoa, negatiivinen rankaisu surua. (Tämä on vielä suhteellisen uutta ajatusta, lisää voi lukea esimerkiksi googlaamalla Mendl Integrative framework animal emotion and mood.)

Kun aloitin eläinten kouluttamisen opettelun, oli naksutinkoulutuspiireissä välillä vallalla (koirapuolella siis) käsitys siitä, että ruoka on ainoa vahviste ja toistomäärien kannattaa olla aivan mielettömiä. Siis kymmeniä tai satoja per kriteeri. Klikkilistalla jaettiin sumeilematta koiran nälässäpito-ohjeita, jotta voitaisiin palkita sitä koiraa ruualla, jos se ei koulutustilanteessa luontaisesti syönyt. Kyllä, oli silloinkin järkeviä tapoja olemassa, mutta tämä sellaisena blast from the past -anekdoottina.

Mikä nelikenttä 2.0? Sitä, että mielestäni (tällä hetkellä, todennäköisesti taas kymmenen vuoden päästä jotain vähän muuta) mekaanista kouluttamisopettelua tärkeämmäksi ainakin hevosten kanssa muodostuu se, että kouluttaja aidosti osaa muokata koulutusta sen hevosyksilön mukaiseksi. Se, mikä on yhdelle hevoselle hyvä vahviste, ei ole sitä välttämättä lainkaan toiselle. Se, miten paljon kouluttaja pystyy ennakoimaan ja järjestämään asiat niin, että hevonen oppii lähinnä vain niitä asioita, joita ihminen haluaa, on onnistuneen kouluttamisen pääosassa.

Tämänhetkinen kouluttajien kuuma peruna tuntuu olevan se, onko negatiivisen vahvisteen (paineen poisto) käyttö eettisesti hyväksyttävää. Ei siksi, että paineen poistamisessa olisi mitään eettisesti hankalaa vaan siksi, että jotta paineen poistuminen toimisi käyttäytymisen vahvisteena, sen paineen pitää tuntua jonkun verran epämiellyttävältä. Muuten sen poistuminen ei muuta eläimen käyttäytymistä vaan käyttäytyminen pysyy ennallaan. Ja ihminen on se, joka aiheuttaa paineen. Sen positiivisen rankaisun.

Olen lukenut väitteitä, jonka mukaan negatiivista vahvistetta edeltävä paine ei välttämättä olisi rankaisu lainkaan. Eli negatiivista vahvistetta voisi käyttää ilman, että eläin kokee sitä ennen rankaisua. Itse en tähän usko. Jos käytetään pelkkää painetta ja paineen poistoa koulutuksessa, kuten valtaosassa hevosten kouluttamista edelleen tehdään, hevosen täytyy jossain vaiheessa oppia, että jollei se tee koulutetusti, paine lisääntyy. Muuten, olettaen että paine on alussa pieni, hevonen todennäköisesti jossain vaiheessa tottuu siihen eikä sen poistuminen enää toimi vahvisteena.

Vaikka muokkaisi liikettä aivan painonsiirrosta alkaen järjestelmällisesti kohti suurempaa, monen vaatimustason noston kautta, tästä tottumisesta ei pääse mihinkään. Jossakin vaiheessa tulee todennäköisesti tilanne, jossa hevonen ei nostakaan laukkaa siitä aivan pienimmästä vihjeestä. Silloin paine todennäköisesti lisääntyy, kunnes hevonen nostaa sen laukan. Toinen vaihtoehto on lopettaa pyyntö ja viedä hevonen eläinlääkärille, mikä on toki vaihtoehto sekin, eikä usein huono. Mutta voi myös olla, että oli kuuma päivä tai paarma puri, tai hevosen huomio oli ympäristössä eikä se tuntenut sitä kevyintä vihjettä.
Eli pelkän negatiivisen vahvisteen mukana kulkee se positiivinen rankaisu, tai opittu tieto sen mahdollisuudesta eli paineen lisääntymisestä.

Jos taas, kuten hevospuolellakin yhä useammin, käytetään sekä negatiivista että positiivista vahvistetta, asia ei olekaan enää niin yksinkertainen. Itsehän, vaikka olen kouluttajana päätynyt siihen, että on eettisesti ihan ok aiheuttaa hevoselle ohimenevää epämukavuutta, käytän lähes kaikessa sekä R+ että R-. Miksi? Koska se antaa minulle mahdollisuuden ”vaihtaa” paineen lisääntymisen kunnes se on aidosti P+ siihen, että hevonen aktiivisesti tavoittelee palkintoa ja haluaa itse oivaltaa, mitä kosketus tarkoittaa. Silloin väitän, että paineen poisto ei monelle hevoselle olekaan mikään negatiivinen vahviste lainkaan eikä sen aloittaminen mikään positiivinen rankaisu, vaan paineen aloittaminen on opittu vihje ja paineen poistuminen on ehdollinen vahviste joka tarkoittaa, että palkinto on tulossa. Tai seuraava liike, joka useammin sitten vähän valmiimman hevosen kanssa on se juttu.

Lopuksi se tärkein: Katso hevosta. Mikä on sille vahviste? Mikä on sille rankaisu? Oppiiko se nopeasti? Jollei opi, miksei? Hevosella on aina vastaus. Hevonen on se, joka tietää. Me voimme vain tehdä valistuneita arvauksia ja oppia.

Mikä vahvistaa pikku orivarsan kaula kaarella kootussa käynnissä liikkumista?

Edelliseen postaukseen liittyen: Unohdin alennuskoodin! Se on hirmu erikoinen eli JUHANNUS ja laitetaan ostoskärryssä kohtaan ”Onko sinulla alennuskoodi”. Iloista juhannusta!

Juhannuksen kunniaksi kirja alennuksessa verkkokaupassamme [linkki] 16.-30.6.2021! Normaalihinta 32,90, alennettu hinta 24,67 e sisältäen postituksen kotiin asti.

Kirja ilmestyi vuoden 2020 huhtikuussa ja sai kiittävät arvostelut ja palautteet heti. Kirjassa kerrotaan hevosen eleistä, ilmeistä ja käyttäytymisestä, pelon ja kivun tunnistamisesta, hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta. Käytännön koulutusohjeissa löytyy vinkkejä niin yksinolon, pistämisen, lastauksen kuin rohkeammin uusiin asioihin suhtautumiseen.

Aina välillä tulee vastaan väite, jonka mukaan palkitsemiseen perustuva koulutus ei toimi hevosilla. Tai vaikka toimisikin, niin eihän se tositilanteessa toimi. Koska jos hevosen väärää käyttäytymistä jätetään huomiotta, se on vaarallista. Siinä tositilanteessa.

Näin toki olisikin, ja huoli olisi aiheellinen, jos tämä olisi aidosti jonkinlainen positiivisen vahvistamisen eli palkitsemisen perustuvan koulutusjärjestelmän periaate ja käytäntö. Voi toki olla, että jossain joku näin tekeekin, eli vaaratilanteessa ei tee mitään keskeyttääkseen hevosen vaarallisen käyttäytymisen, mutta aika harva aidosti kouluttamiseen perehtynyt henkilö tekee näin. Ainakin ne, jotka tunnen, käyttävät hevosillaan kyllä niissä tositilanteissa ihan varusteita, joilla se mahdollinen väärä käyttäytyminen voidaan tarvittaessa estää. Vaaratilanteen keskeyttäminen ja kouluttaminen itsessään on kuitenkin kaksi eri asiaa.

Keinotekoinen vastakkainasettelu ja olkiukot

Tämä kirjoitus sai alkunsa erinomaisesta FB-päivityksestä, jonka luin eilen. Ruotsalaislehti Göteborgsposten on tutkinut koirapäiväkotia/koirakoulua, jossa koiria paiskotaan purkeilla, niitä selätetään, niille rakennetaan houkutusratoja, jotta koiraa päästään rankaisemaan. Kritisoidut toimijat ovat kirjoittaneet vastineen, jossa omia tapoja yritetään perustella sillä, että on olemassa koulutuskunta, jossa ei koiraa pysäytetä jos se esimerkiksi puree vaan heilutetaan lihapullaa koiran edessä. Eli rakennetaan paikkansa pitämätön olkiukko, jota voidaan sitten näyttävästi polttaa. Keinotekoinen vastakkainasettelu kahden asian välillä, vaikka vaihtoehtoja on aina monia.

Samaa olen ollut havaitsevinani hevospuolella, kun palkitsemiseen perustuvat koulutusmenetelmät ovat yleistyneet. Itsehän yleensä käytän vähän kumpaakin, palkintoja ja paineen poistoa, hevosten kanssa, mutta kyllähän se palkitseminen on hevosillakin aivan oiva tapa kouluttaa. Toimii. Jopa ihan pelkästään käytettynä, jos kouluttaja osaa asiansa.

Kouluttamisen ja lopputuloksen ero

Se, mitä lähes jokainen kouluttamiseen perehtynyt ihminen tietää on, että kouluttaminen ei tapahdu niissä tositilanteissa vaan kotona. Hevoselle opetetaan kaikki sen tarvitsemat taidot asteittain, vaatimustasoa pienissä askeleissa nostaen, ja vasta kun taito on riittävän valmis sitä lähdetään järjestelmällisesti yleistämään vaativimpiin tilanteisiin. Kunnes ollaan niissä tositilanteissa ja hevosella sekä ihmisellä on molemmilla vankka arsenaali erilaisia taitoja, jonka avulla selviävät yleensä siitäkin.

Koulutuksen alussa on toki erittäin tärkeää, että ympäristön saa järjestettyä sellaiseksi, ettei kenenkään turvallisuus vaaraannu. Vaikka voi tuntua naurettavalta aloittamalla talutuskoulutus hevosen tarhassa tai karsinassa tekemällä 1000 toistoa paineeseen myötäämisestä eri suuntiin, se on kuitenkin kannattavaa. Kun tulee se tositilanne, jokainen aiempi toisto nopeuttaa hevosen oikeaa reaktiota. Oikea reaktio tulee ns. selkäytimessä eli latenssiaika lyhenee. Lisäksi paineen voimistuminen ei aiheuta hevosessa pelkoa tai jännittymistä.

Se väärän käyttäytymisen huomiotta jättäminen

Jos käytössä on vain paineen poisto käyttäytymisen vahvisteena on oltava todella tarkka, ettei paine poistu väärään aikaan. Jos käytössä on palkinto, ajoituksen on oltava aivan yhtä tarkka, jotta koulutus etenisi tehokkaasti. Jotta hevonen voi oppia nopeasti, on sen uskallettava liikkua. Jos ihminen sekä palkitsee oikeasta asiasta että rankaisee väärästä, hevonen uskaltaa vähemmän.

Kun hevosta järjestelmällisesti koulutetaan, eikä vain viedä erilaisiin tilanteisiin katsoen, miten siinä käy, alkukoulutuksen sujuvuus ei yleensä kärsi lainkaan siitä, ettei hevosen vääriin tekoihin puututa mitenkään. Kas, kun niistä ei palkitse, ne jäävät useimmiten itsestään pois. Jos paine pysyy ennallaan, kun hevonen tekee muuta ja loppuu, kun hevonen tekee oikein, hevosen käyttäytyminen muuttuu toistojen myötä kohti oikeaa. Jos hevonen ei saa ruokapalkintoa, kun se menee maapuomin ohi vaan vasta, kun se astuu sen yli, tämä lisääntyy.

Verrattuna siihen, että rangaistaan hevosta väärästä käyttäytymisestä ja kyllä, se naruriimun kiristyminen on myös rankaisu, voi olla, että tarvitaan toistoja jonkun verran enemmän, jotta hevonen varmasti osaa. Hyvät toistot opettavat hevostakin. Siitä tulee yleensä myös koko ajan turvallisempi ja toimivampi.

”Mutta se turvallisuus!” Kyllä, turvallisuus on ensisijainen asia. Eli jos hevosen ”väärä” – lainausmerkit siksi, että hevonen tuskin ymmärtää meidän ihmisten määrittelyjä ”oikea” ja ”väärä” – käyttäytyminen aiheuttaa mahdollisen vaaratilanteen, sitä voi ja pitää ilman muuta keskeyttää. Sitten ihmisen vastuulla on palata suunnittelupöydälle ja miettiä, miksi vaaratilanne syntyi ja millä tavalla toimitaan ettei vastaavaa tapahtuisi enää.

Oikeastihan kaikki koulukunnat voisivat oppia paljon toisiltaan. Ei pelkkä paine+paineen poisto ole koulutusmenetelmänä välttämättä mikään hyvinvointiongelma hevoselle. Se riippuu täysin siitä, millainen toteutus on. Ei palkitsemalla kouluttaminen ole koulutusmenetelmänä välttämättä mikään turvallisuusriski. Se riippuu täysin siitä, millainen toteutus on.

Kuvassa orivarsa oppii liikkumaan vihjeestä.

Nyt kirja on tarjouksessa! Toimiva hevonen – näin onnistut -20% omassa verkkokaupassamme https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/ 10.5.2021 asti! Normaalihinta on 32,90 e (sisältäen postikulut) ja alennettu hinta 26,32 e (myös kotiin postitettuna ja sis. ALV). Facen puolella on lisäksi arvonta [linkki], joka päättyy 5.5.2021. Onnea arvontaan!

Etsitkö e-kirjaa? Se löytyy täältä hintaan 14,99 e (sis. ALV):
https://www.bod.fi/kirjakauppa/toimiva-hevonen-minna-tallberg-9789526970301
E-kirja on normaalihintainen.

Tärkein ensin, eli linkki BoD:n kirjakauppaan, jossa e-kirjan voi ostaa kahden viikon ajan hintaan 12,99 e (sis. ALV). https://www.bod.fi/kirjakauppa/toimiva-hevonen-minna-tallberg-9789526970301 (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Toimiva hevonen -kirjaa saa edelleen myös painettuna kirjana, mutta nyt myös e-kirjana!

Huomioi, että tämä e-kirja on epub-tiedosto, jolloin (nyyh!) se ei ole lainkaan yhtä kauniinnäköinen kuin printtikirja mutta toisaalta se sopeutuu hyvin erikokoisiin näyttöihin. Lisäksi epub-tiedoston koon takia piti karsia kuvia jonkun verran. Teksti löytyy kuitenkin kokonaisuudessaan.

Lisätietoa e-kirjoista: https://www.bod.fi/kirjakauppa/apua-ebook-mika-on-e-kirja-ja-mita-etuja-silla-on (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Toimiva hevonen -kirja on ollut olemassa vuoden ajan! Sen kunniaksi 9.4.2021 asti -20% postitettuna kotiin asti! Kot!

https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/

Toimiva hevonen – näin onnistut -kirjan ruotsalainen käännöstyö on valmis ja tätä kirjoittaessani teksti on ammattilaisten hellässä huomassa oikoluettavana. Päädyimme julkaisemaan sen e-kirjana ja teinkin FB:n puolella pienen kyselyn, jonka perusteella e-kirja ilmestyy suomeksikin. Huhtikuuta odottaessa, monestakin syystä.

Min bok Motiverad häst – inlärning, beteende och kommunikation kommer som e-bok på svenska nu i vår, hurra! Jag är ju svenskspråkig så den grova översättningen skötte jag själv, men texten är nu på mycket välbehövlig bearbetning. Mer om det när utgivningsdatum är spikat.

Ehdotin tuossa Facen puolella, että suojeluharrastuksen jatkumiseksi voisi tehdä päätös, että jokainen harjoitus on julkinen ja sitä saa kuka tahansa tulla katsomaan. Ai miksi? Siksi, että pelkkä mahdollisuus siihen tekee edes jotain lajin maineen korjaamiseksi ja siksi, että katsojat voivat osaltaan vaikuttaa siihen, mitä ihminen adrenaliinihöyryissään tekee koiralleen.

Eläimellehän on sama, mistä syystä sen hyvinvointi paranee. Vaikka näin moralistisena paasaajana tuntuisi ihanalta jos kaikki kohtelisivat eläimiä hyvin siksi, että he osaavat asettua eläimen asemaan, tuntevat eläimen käyttäytymisen ja oppimisen ja osaavat kouluttaa eläimiä suorituksiinsa sujuvasti, eläin nauttii kuitenkin paremmasta elämästä, vaikka ohjaajan/omistajan/ratsastajan/kuskin/valmentajan syy muuttuneelle käyttäytymiselleen olisi ”vain” julkisen häpäisyn välttäminen.

Saksalainen kouluratsastaja Reiner Klimke kertoi aikanaan, että hänen tallilleen saa aina tulla katsomaan, kun hän ratsastaa. Hän perusteli sen aika hyvän itsetuntemuksen ilmaisevalla tavalla: Kun hän tietää, että joku katsoo, hän pitää hermonsa paremmin kurissa.

Eläimiä voi kouluttaa niin, että koulutuskin kestää päivänvalon

Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvyys, vaikkei se sitä vielä aina ole. Sekä hevosia että koiria voidaan kouluttaa niin, että koulutus kestää päivänvalon.

Perinteisesti joskus kuuluu väitettävän, että esimerkiksi hevosten kouluttamisessa ei voi näyttää keskeneräistä koulutusta, sillä se ei ole kaunista katsottavaa. Eihän se välttämättä olekaan, jos sitä vertaa vaikka valmiiseen hyvään kouluratsastussuoritukseen. Mutta ei sen myöskään kuulu olla sellainen, etteikö sillä voisi tylsistyttää katsojia ihan vapaasti. Kun nuori hevonen ottaa ensimmäiset vaappuvat askeleensa ratsastajan alla se ei näytä siltä, että se viiden vuoden päästä pystyisi tanssimaan olympialaisten areenalla. Siihen sitä valmennetaan askel kerrallaan, päivä kerrallaan, viikko ja kuukausi ja vuosi kerrallaan. Ei se ole kaunista, eikä monelle katsojalle yhtään mielenkiintoistakaan. Siitä kuuluu puuttua se draaman kaari täysin, vaikkei tähän aina päästäkään.

Minähän koulutan hevosia ja käytän painetta ja sen poistoa yhdessä palkintojen kanssa ja välillä yksinäänkin. Joskus myös voimistan painetta. Tähän on muutamia syitä:

1. Hevonen painaa puoli tonnia. Jos minulla on tarve siirtää hevosta esimerkiksi jalkani päältä tai pois keskeltä tietä haluan, että hevonen liikkuu heti. Jotta se osaa liikkua pyynnöstä, tätä pitää hevoselle opettaa. Niin hyvin, että reaktio tulee heti.
2. Haluan ratsastaa hevosillani, viedä niitä myös pois kentältä eli metsään, tielle, hevostraileriin ja klinikalle. Jos haluaisin kouluttaa niille kaikki tarvittavat taidot vain muokkaamalla, palkitsemalla ja yleistämällä, en pääsisi koskaan siihen, että hevoseni olisivat yhtä turvallisia ja toimivia kuin silloin, kun käytän sekä paineen poistoa että palkintoja.
   Palkitsemalla kouluttamisessa tarvitaan toistoja suuremmat määrät. Peruskoulutus paineen reagoimisessa on hevosten kanssa mielestäni vähän samaa kuin hyvin koulutetun koiran ulkoiluttaminen valjaissa ja pitkässä liinassa. Se varmistaa ympäristön ja eläimen turvallisuuden.

No, siinä se olikin. Paineen käyttöni menee näin: Ensin kutitan, sitten koputan kevyesti, sitten hieman nopeammin, sitten hieman kovempaa, sitten vielä kovempaa.  

Miksi en koe, että paineen käyttäminen edes joskus voimakkaampana on hevoselle hyvinvointiongelma? (Toivottavasti kaikki jaksoivat lukea tähän asti, koska tämä on se oleellinen asia!)

Koska opetan ensin hevoselle ilman paineen voimistamista, millä tavalla se pääsee siitä eroon. Varmistan myös aina, että hevosella on mahdollisuus mennä. Jos pitää ohjilla ja potkii jaloilla, se ei ole paineen järkevää käyttöä vaan hevosen pahoinpitelyä.

Tavoitteeni on, ettei paineen lisäämiseen liity pelkoa, ja silloin hevonen voi aidosti valita paineen lisääntymisen ja pyynnön/avun toteuttamisen välillä. Koska käytän myös palkintoja ja yritän pääosin olla pyytämättä hevosilta asioita, joihin ne eivät ole fyysisesti tai henkisesti valmiita, joudun voimistamaan painetta todella harvoin. Jos joudun voimistamaan painetta enemmän kuin kerran tai kaksi katson aina peiliin. Onko ympäristö sellainen, että hevonen pystyy toteuttamaan pyyntöni? Onko hevonen jännittynyt? Kipeä? Osaako se? Painetta voi mielestäni voimistaa vain silloin, kun hevonen aivan varmasti tietää, miten se saa paineen loppumaan. Ja sen on loputtava heti, kun hevonen lähtee tekemään.

Miksi en kouluta pelkällä positiivisella vahvisteella?

Vaikka käytän paljonkin palkintoja koulutuksessa, en ole itse sitä mieltä että pelkkä muokkaaminen, käytösten nappaaminen ja palkitseminen on välttämättä järkevin tai edes joka tilanteessa hevosystävällisin tapa. Siihenkin on monta syytä.

Ensinnäkin hevonen, joka tavoittelee palkintoa, on monelle ihmiselle aika hämmentävä. Kouluttajan tulee olla aika hyvä, ettei vahingossa vahvista hevosessa vaikka ihmistä kohti liikkumista, levotonta liikehdintää tai turhautumisesta johtuvaa luimistelua. Motivaatio on mahtava juttu, mutta sen säätäminen tehtävään sopivaksi ja ihmiselle turvalliseksi hevosen kokoisen eläimen kohdalla on oma taiteenlajinsa.

Toisekseen meillä on hevosia siksi, että aivan valtaosa niistä sopeutuu ennakoitavaan ja vältettävään paineen ja paineen poiston käyttöön hyvin. Olen tavannut poikkeuksia, hevosia jotka ahdistuvat tai kiihtyvät voimakkaasti paineesta, mutta ne ovat tosiaan poikkeuksia. Luultavasti tällaiset yksilöt ovat pääosin päätyneet ihmisten ruuaksi jo muutamia tuhansia vuosia sitten.

Kolmanneksi aivan kevyt paine voi antaa hevoselle vihjeen, mihin suuntaan sen kannattaa hakeutua. Ihan puhdas muokkaaminen (shaping englanniksi) toimii joissain tehtävissä nopeasti ja hyvin, mutta henkilökohtaisesti minulla on rajani siinä, miten paljon haluan hevosen arpovan itse, mihin suuntaan ja millä intensiteetillä sen nyt kannattaa liikkua. Lisäksi tuntuu siltä, että osalle hevosista (lähes kaikki hevosethan ovat ns crossover-hevosia eli sellaisia, joita on ensin koulutettu paineella ja sitten ehkä palkinnoilla) on turhauttavaa, että niiden pitäisi itse oivaltaa, mitä tehdä. Turhautuminen ei edistä oppimista, päinvastoin.

Takaisin avoimiin harjoituksiin. Oli laji ja harjoitus mikä tahansa, mielestäni avoimuus on sen a ja o. Harrastuksen ja ammattitoiminnan kuuluu kestää päivänvaloa. Ei ole olemassa sellaista lajia, jota ei voisi kouluttaa eläimelle sen hyvinvointia huomioon ottavalla tavalla.

Maailma muuttui jo. Sopeudutaan siihen.

Tässä arvontasivun linkki: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus/posts/3747915901954425

Kirjasta ”Toimiva hevonen – näin onnistut” myydään jo viidettä painosta ja kirja on saanut kiitosta niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Laitoin verkkokauppaan 5 euron alennuskoodin YSTAVANPAIVA (Huom! Ilman ääkkösiä!) jolloin saat kirjan hintaan 27,90 e sisältäen postituksen ja ALV:n. Koodi on voimassa 21.2. asti. Linkki verkkokauppaan: https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/

Sainkin pelkkää positiivista palautetta hevosen hyvinvointiluennosta, joten siirryn sitten seuraavaan kuumaan perunaan: Mitä mieltä saisi olla pihatoista?

Kun hankin ensimmäiset omat hevoseni kotipihalle tasan 20 vuotta sitten, rakennutin niille kaksi karsinaa. Sinne otin ne sisälle joka ilta. Olipa väliseinäkin umpinainen, ei täysin siis, mutta hevosten kannalta. Sen pituinen se.

Ystäväni sitten ehdotti, että mitä jos ne saisivatkin olla yhdessä ulkona ja mennä sisälle milloin halusivat? Tuumasta toimeen. Tuli hirsipihatto, jossa oli kaksi oviaukkoa. Hevoset viihtyivät siellä. Tuli muutama hevonen lisää, toinen pihattorakennus. Tuli erilaisia hevosrotuja, yksi muutto, toinen muutto ja täällä olemme. Hevosia on työhevosesta arabiin, trakehnerista quarteriin. Kaikki pihatossa. Miten se sujuu?

Hyvin, kiitos. Kun tallissa ollut hevonen tulee pihattoon voi olla, että sitä pitää loimittaa ensimmäisenä talvena. Puhdasta kokemusperäistä tietoa, mutta monella hevosella on ensimmäisenä pihattotalvena ollut ohuempi ja vähemmän eristävä talvikarva, seuraavina vuosina sitten sellainen pihattoasukin tiheämpi, samettimainen turkki. Mutta jollei tulisi sellaista, pihattohevostakin voi oikein hyvin loimittaa. Hyvin istuvalla, hengittävällä ja vedenpitävällä loimella. Erityisesti syksyllä kun sataa, tuulee ja lämpötila on nollan tuntumassa loimi voi olla tarpeen kaikille.

Hevonen on tutkitusti hyvin kylmänkestävä eläin. Se liittynee paitsi siihen, että hevonen pystyy lämmittämään itseään aineenvaihduntaa lisäämällä, eli syömällä heinää kylmällä, myös siihen, että hevosella on varsin suuri tilavuus pinta-alaansa nähden. Eri hevosilla on erilainen kyky sopeutua kylmään johtuen mm. iästä, rodusta, rakenteesta ja talvikarvan määrästä. Kaikilla hevosilla tämä kyky on kuitenkin todella hyvä.

Esimerkiksi kylmäverisillä hevosilla ja poneilla voi olla valtavan paljon enemmän talvikarvaa kuin puoliverisellä. Yleisesti arvioidaan, että alaraja sille, minkä kylmään ilmastoon tottunut hevonen voi pitää miellyttävänä lämpötilana (ns. termoneutraali alue, jolloin hevosen ei tarvitse käyttää energiaa itsensä lämmittämiseen tai viilentämiseen) olisi noin -15 ja -20 asteen välillä aikuisella hevosella (vuotiailla hevosilla rodusta riippuen noin -9 ja -16 asteen välillä).

Hevonen adaptoituu eli sopeutuu olosuhteisiin. Jos hevosta pidetään pihatossa ilman loimea, sen talvikarvan määrä voi olla kaksinkertainen lämpimässä tallissa asuvaan hevoseen verrattuna. Jos taas itse harrastaisin hevosteni kanssa hikiliikuntaa voisin hyvin klipata hevosen ja loimittaa sen, ja se saisi edelleen asua pihatossa.

Kylmänkestävyydestä muihin asioihin: Miksi pihatto?

Ensinnäkin hevosen henkisen hyvinvoinnin takia. Hevonen on sosiaalinen laumaeläin ja sen hyvinvoinnin kannalta on ehdottoman tärkeää, että se pystyy toteuttamaan tätä käyttäytymistarvetta.

Toisekseen hevosen fyysisen terveyden takia. Hevonen on tehty liikkumaan, kävelemään ja juoksemaankin leikkiessään. Sen jalat ja suolisto voivat paremmin, kun se pääsee liikkumaan. Lisäksi hyvässäkin talli-ilmassa on aina moninkertaisesti pölyä ja muita epäpuhtauksia kuin ulkoilmassa.

Mitä täytyy pitää mielessä pihattoryhmiä muodostaessa? Tämä koskee mitä suuremmissa määrin myös yhteistarhausta muutenkin.

1. Tilaa, resursseja, mahdollisuus väistää muita. Tarhan pitää olla monimuotoisempi kuin tasainen, hiekkapohjainen 30 x 30 m alue. Mieluummin pitkä ja kapea tarha, pari väliaidan pätkää siellä ja täällä, ruokintapisteitä mielellään kuten kissoille hiekkalaatikoita eli eläinten määrä + 1. Hevosille tongittavaa, järsittävää, syötävää, puuhaa – muutakin tekemistä kuin sen yhden kaverin ”vainoaminen”.
2. Toistensa kanssa toimeen tulevat hevoset pidetään yhdessä. Vaikka ryhmässä eläminen on hevoseläimelle luontaista ja kesyhevosillakin tavoiteltava tila niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin kannalta, meidän on otettava vastuu siitä, että kaikilla hevosilla on hyvä olla. Ketään ei saa kiusata hevostenkaan kesken. Koska tilaa on käytännössä aina rajallisesti, ihmisten on seurattava hevosten keskinäistä toimintaa tarkasti. Saavatko kaikki syödä, juoda ja mennä säänsuojaan? Jollei, hevosten jakaminen pienempiin ryhmiin voi olla tarpeen.
3. Poikkeavasti käyttäytyvät hevosyksilöt. Maassamme on paljon hevosia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta oppia normaaliin sosiaaliseen käyttäytymiseen. Kärjistetysti 5 kk ikäisenä yksin tai varsalaumaan vieroitettu hevonen, joka on tarhannut yksin vuosia, voi olla käyttäytymiseltään poikkeava. Useimmat eivät siltikään ole, onneksi. Hevonen on tavattoman sosiaalinen eläin. Vaikka useimmat hevoset pystyvät sopeutumaan ongelmitta toisten hevosten kanssa elämiseen, kaikki eivät. Silloin rinnakkaiselämä niin, että yksintarhattavalla hevosella on mahdollisuus liikkua toisten hevosen kanssa vaikkakin aidan takana, voi olla tarpeen.
4. Laumautuminen vie aikaa. Anna hevosille muutama viikko aikaa tottua toisiinsa. Älä erota niitä ihan heti, ellei tilanne oikeasti ole vaarallinen. Se, että vingutaan ja juostaan, on normaalia. Neljän ensimmäisen päivän jälkeen tutkitustikin aggressiivinen käyttäytyminen vähenee ratkaisevasti. Tähän voi mennä enemmän aikaa, mikäli hevosia erotetaan joka päivä, eli yhteistarhaus karsinatallin yhteydessä voi aiheuttaa sen, että hevosten toisiinsa tottuminen vie vähän kauemmin. Jos on hokkikeli, ota takakengät pois muutamaksi viikoksi ja hiekoita tarhaa. Kyllä, siitäkin on vaivaa, mutta kaikkihan me haluamme hevosen parasta.
   
   Ja P.S.: Ruunilla se, että kaulassa ja ryntäissä on puremajälkiä, sellaisia pintanaarmuja, on useimmiten leikin syytä. Ei hyvinvointiongelma, päinvastoin.

Mejdell ym: Caring for the horse in a cold climate—Reviewing principles for thermoregulation and horse preferences. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0168159120301593

https://thehorse.com/115991/study-pasturing-stallions-together-is-possible/

E. Autio: Loose Housing of Horses in Cold Climate: Effects on Behaviour, Nutrition, Growth and Cold Resistance.

K. Bocian, K. Strzelec, I. Janczarek, Z. Jablecki, R. Kolstrung: Length of winter coat in horses depending on husbandry conditions.

N.F. Cymbaluk: Cold housing effects on growth and nutrient demand of young horses.

G.H.M. Jørgensen, L. Aanensen, C.M. Mejdell, K.E. Bøe: Preference for shelter and additional heat when exposed to Nordic winter conditions