Seuraan keskusteluja lähinnä Facessa ja yksi toistuva, mielestäni kummallinen jako on ”koulutetaanko nameilla vai ei?” Koska algoritmit määräävät mitä näen, tämä kysymys tulee itselleni näkyviin lähinnä merkityksessä namikoulutus hyvä, namiton koulutus huono.
Oikeastihan on paljon eläinystävällistä ja hyvää koulutusta, jossa eläin ei näe namia koskaan. Ja ne, jotka muistavat sen piaffikohuvideon joku 5 vuotta sitten tietävät, että ei sitä käsittämättömän huonoa koulutusta todellakaan pelasta se, että eläimelle tungetaan lopuksi ruokapala turvan eteen.
En vastusta ruokapalkintoja. Käytän niitä itsekin. Meillä on kotona ihmisten lisäksi kuusi eri eläinlajia ja käytän kaikkien kanssa ruokapalkintoja. Käytän kaikkien kanssa myös negativiista vahvistetta eli painetta ja sen oikea-aikaista poistumista. Kanojen kanssa siirryn johonkin kohtaan ja ne siirtyvät siksi toisaalle. Kissojen kanssa opetan paikallaan olon löysäämällä otettani silloin, kun kissa on paikallaan. Koirilla löysään hihnaa silloin, kun ne kulkevat kanssani samaan suuntaan. Naudoilla ihmisen sijainti muokkaa niiden reittiä.
Pointtini tässä kuitenkin on, että olennaista ei ole se, annetaanko eläimelle ruokaa vai ei. Olennaista on se, kokeeko eläin ruuan vahvisteena vai ei, ja olennaista koulutuksen laadun arvioimisen kannalta on myös se, ymmärtääkö kouluttaja muidenkin vahvisteiden kuin ruuan voiman ja käyttökelpoisuuden? Sosiaalisen kanssakäymiseen perustuvat vahvisteet eli kehut ja leikki? Tuntoaistiin perustuvat vahvisteet eli silitykset ja rapsutukset? Ei se nami tee autuaaksi eikä namittomuus kerro välttämättä siitä, etteikö kouluttaja ymmärrä nykyaikaisen ja tieteeseen perustuvan koulutuksen päälle. Siihen vaikuttavat monet muutkin asiat.
Juu, en myöskään ymmärrä ruokapalkintojen demonisoinnin siksi, että vastaan on tullut eläimiä, jotka ovat oppineet asiat jotenkin väärin. Ruoka on monelle eläinyksilöille voimakas vahviste ja se tekee kouluttamisesta alussa nuorallakävelemistä. Mutta ei se sen eläimen eikä sen ruokapalkinnonkaan vika ole.
Oikeastihan kouluttamisessa jos jossain pitäisi olla mahdollisuus ensin opetella sellaisen eläimen kanssa joka jo osaa, sillä se antaa ihmiselle aikaa oppia. Jahka kaivan kolmesataa metriä ojia ja levitän 22 tonnia mursketta voisin taas aloittaa koulutukset täällä Sipoossa sillä ajatuksella, että ihmiset saavat harjoitella rauhassa ja eläimet myös. Mitä eläintä haluaisit oppia kouluttamaan? Kissaa, koiraa, hevosta, nautaa, kanaa vai lammasta?
Miten voisimme parhaamme mukaan edistää hevosen fyysistä ja henkistä hyvinvointia? Laidunkausi on loppunut täällä etelässäkin ja itse huomaan kyllä hevosistamme, että muutos on suuri. Ravinnonhankinta on hevoselle tärkeä käyttäytymistarve: hevonen söisi yli puolet vuorokauden tunneista.
Liikkuminen on toinen tarve, joka meillä toteutuu kesäisin ilman ihmisen apua: Hevosillamme on käytössään pihattotarha (noin hehtaari) sekä 7 hehtaarin laidun, joka on pisimmillään noin 500 metriä pitkä. Kesän jälkeen hevoset ovat varsin hyväkuntoisia, joustavia ja tyytyväisen oloisia.
Sitten tulee talvikausi ja laidunta on pakko sulkea. Ei siksi, että erityisesti pelkäisin kaviokuumetta pakkasöiden jälkeen, laitumella on enää millinpitkää kasvua. Peurat ja hirvet juoksevat kuitenkin aidat kumoon, kuten myös shetlanninponi Alfons. Vaikka asumme aivan maalla ja autoja kulkee ohi noin 2 kpl/vrk en halua ottaa riskiä, että joku innokas metsästäjä ampuu Alfonsin villisikana.
Josta pääsemme liikkumiseen. Hehtaarin tarha on ihan kivan kokoinen tarhaksi, mutta ei se hevosia liikuta ellei siihen tee käytäviä ja ruoki hevosia eri paikkoihin. Silloinkin se liikuttaa vain vähän. Nuoret ruunat leikkivät jonkun verran, mutta tammat eivät juurikaan. Koko lauma juoksee ehkä kerran viikossa, mutta selvästi noin 100 metrin suora on tähän vähän lyhyt.
On siis otettava hevonen kauniiseen käteen ja suunniteltava liikuntaa. Eikä vain suunnitella, vaan myös toteuttaa. Vapaa liikunta sekä ohjattu liikunta (maastaratsastusta jumppamielessä, metsälenkkejä kunnonkohotusmielessä, niitä puomeja ja kavaletteja pomppufiilismielessä ja tarhojen aitojen muuttaminen niin, että saan kaikkien hevosryhmien käyttöön sen laukkasuoran eli 200 m pitkän, noin 15 m leveän käytävän).
Äsken muuten julkaistiin uusi versio ns. Five Domains Modelista (Five domains = ravinto, ympäristö, terveys, käyttäytyminen sekä henkinen tila) johon on Andrew McLeanin esityksestä lisätty myös eläimen ja ihmisen välisen kanssakäymisen yhdeksi osaksi eläimen henkistä hyvinvointia. Linkki: https://www.mdpi.com/2076-2615/10/10/1870 Kannattaa tutustua.
Kirjassani on oma ”Hevoselle hyvä liikunta” -osuus, jossa käyn läpi millaista liikunnan tulisi olla, jotta se on hyvä hevosen mielelle. Koska hevosen fyysinen valmennus ei kuulu erityisiin osaamisalueisiin kysyin Seppo Hyypältä, millainen olisi hevosen keholle hyvä liikunta. Hän vastasi erittäin kattavasti ja hyvin, mm. näin:
”Jos hevosen kunto on huono, jo pienilläkin liikunnan lisäyksillä voidaan saada havaittavia muutoksia hevosen vireydessä ja jaksamisessa. Turvallisinta on aloittaa lyhyillä suorituksilla, esimerkiksi aluksi ratsastetaan puoli tuntia ja lisätään aikaa asteittain tuntiin. Samaten aluksi on hyvä ratsastaa enemmän käynnissä ja sitten vähitellen lisätä ravin ja laukan määrää. Jo käyntilenkit vaihtelevassa maastossa nostavat huonokuntoisen hevosen peruskestävyyttä mukavasti.”
”Tukikudosten ylikuormittuminen ja vaurioituminen on varsin todennäköistä, mikäli yksittäinen liikuntakerta tai valmennusohjelma on niin rankka, että hevonen väsyy selvästi. Koska tukikudosten kyky korjaantua on rajallinen, jo yksikin liian rankka harjoitus voi aiheuttaa nivelissä tai jänteissä muutoksia, joista jää pysyvät vauriot. Jokainen liikuntakerta pitää päättyä tunteeseen, että hevonen olisi jaksanut vielä hieman enemmän.”
Joten eikun toimiin, huomaa innostukseni marraskuun lähestyessä. Mietin tässä kuumeisesti, montako hevosta saisin liikutettua kerralla (huom, opettaisin ensin aidatulla alueella, olen liian vanha ottamaan turhia riskejä).
Hevonen on saaliseläin ja sille on ominaista, että monta samanaikaista asiaa saa sen jännittymään. Se voi näkyä pienenä hännän viuhuamisena tai suun aukomisena kun sitä pyydetään liikkeelle ja samalla käsi pitää vahingossa vastaan ohjilla.
Kyllä, tämä teksti on vanha. Aion julkaista sen joka syksy kunnes kukaan ei somessa esittele naureskelleen maassa makaavaa varsaa, joka pelkää kuollakseen. Toisto on opintojen äiti, isä, ja paha kummitäti.
Se voi näkyä hitaasti reagoimisena, pään ja kaulan kohottamisena tai kiirehtimisenä silloin, kun hevonen on uudessa paikassa eikä se vielä ole tottunut ympäristöön. Kun ympäristön ärsyketulva ei enää vie pääosaa hevosen huomiosta, se palaa takaisin omaksi itsekseen ja toimii melkein kuten kotonakin. Se on tottunut.
Sama voi näkyä varsan pystyyn hyppimisenä, kun sille laitetaan kärryt perään ja sitä ei ole totutettu varusteisiin ja kärryihin riittävän huolellisesti yksi asia kerrallaan. Tottumisen edellytys on se, että uusi asia on riittävän pieni ja hevonen pystyy siihen tottumaan.
Liian paljon uusia varusteita kerralla aiheuttaa hevoselle samankaltaisen jännittymisen kuin uudessa paikassa, missä ärsykkeitä on yksinkertaisesti liikaa, ja nopeimmin ongelmasta pääsee, kun pilkkoo tämänkin asian kouluttamisen pieniin osiin ja odottaa jokaisen varusteen kohdalla, että hevonen tottuu.
Saaliseläin voi pelätessään yrittää paeta ja yleensä tekeekin niin (”ryöstää”), mutta äärimmäisenä pakokäyttäytymisen muotona se voi kaatua maahan ja ”näytellä kuollutta”. Suomeksi käytetään termejä tooninen immobilisaatiovaste ja kataleptinen jäätymisreaktio.
Google antaa hakusanoilla ”tonic immobility” tai thanatosis joitain tietopohjaisia artikkeleita aiheesta, mm. tämä artikkeli:
”Thanatosis is normally triggered in situations perceived to be of extreme danger, typically an imminent threat of predation, and elicited by strong and sustained tactile stimuli consistent with having been caught by a predator.”
Epävirallinen käännös:
…esiintyy normaalisti tilanteissa, jossa eläin kokee olevansa äärimmäisessä vaarassa, tyypillisesti välittömästi saalistettavana. Se käynnistyy voimakkaasta ja jatkuvasta kosketuksesta, joka eläimeltä tuntuu siltä kuin saalistaja olisi tarttunut siihen.
Jos varsa kaatuu maahan silloin kun sille laitetaan kärryt perään ensimmäisiä kertoja, se ei kerro siitä yksilönä muuta kuin että sen ajolle opettamisessa on edetty aivan liian nopeasti ja hevosta pelottaa todella paljon. Eläinten pakokäyttäytymisen muodot todennäköisesti periytyvät jonkin verran eli sikäli se voi liittyä hevosen ”luonteeseen” mutta eniten se kertoo kyllä siitä, että opetuksessa ollaan edetty ko. yksilölle aivan liian nopealla tahdilla.
Se ei ole normaalia, se ei ole millään tavalla huvittavaa vaan sillä hetkellä se on valtava stressi ja hyvinvointiongelma kyseiselle hevoselle ja sen lähellä oleville ihmisillekin. Hevonen todennäköisesti uskoo silloin kohta kuolevansa.
Pilko asioita. Se kannattaa. Jäät itsekin paremmin henkiin tai loukkaantumatta, koska hevonen käyttäytyy ennakoitavammin. Siinä, missä yksi hevonen ”leikkii kuollutta” toinen ryöstää.
Yksi asia kerrallaan
Vaikka se tuntuisi hitaalta ja työläältä, yhden varusteen lisääminen kerrallaan on ehdottomasti varmin tapa saada hevonen, joka suhtautuu ratsastukseen tai ajoon tyyneesti. Totuttaminen pitää tehdä niin pienissä erissä, että hevosella on mahdollisuus tottua. Muuten koulutus on sekä ihmiselle että hevoselle paljon hankalampaa ja vaarallisempaa kuin sen tarvitsee olla.
Jos tavoitteesi on, että hevosella on päällään valjaat, suitset ja ajo-ohjat sekä perässään kärryt, että hevonen pystyy oppimaan ja suorittamaan parhaiten (ja avustajat ja ohjastajatkin pysyvät hengissä), pilko kokonaisuus niin pieniin osiin kuin voit.
Taluta varsa tallinpihalla ensin riimussa, kunnes se on aivan tottunut siihen. Sitten riimu ja pelkkä rintaremmi päällä kunnes se lampsii aivan yhtä rennosti kuin ilman rintaremmiä. Sitten silat ja kun se sujuu, häntäremmi niihin kiinni. Valjaissakin on oikeasti vain muutamia osia, kuten suitsissakin. Ei siihen mene kovin paljon enemmän aikaa kuin siihen, että laitetaan ne heti päälle käytävällä, jossa varsa on kahdelta puolelta kiinni (ja korjataan sitten muutaman yksilön kohdalla vahinkoja pitkään).
Odota joka varusteen välillä, että varsa oikeasti tottuu. Saaliseläimelle erityisen hankalia asioita voivat olla silmälaput sekä se, että kärryt seuraavat perässä. Harjoittele siis erityisesti näitä asteittain. Yleensä hevonen on paljon rennompi kun se näkee ympärilleen.
Ja ota kaveri matkaan ja taluta varsaa tallinpihan ympäri niin, että kaveri kipittää vähän kauempana kärryjen kanssa. Siinä tahdissa kun varsa tottuu, kärryt voivat olla lähempänä ja lähempänä, kuitenkin ihmisen turvallisuudesta huolta pitäen. Anna hevoselle mahdollisuus tottua, älä vain estä sitä pakenemasta.
Ei, en tiedä ajohevosten opettamisesta sen kummemmin mitään. Ajattelin kyllä itse opettaa muutama oma hevonen ajollekin jossain vaiheessa. Mutta tiedän ihan vähän hevosesta eläimenä ja hevonen, joka ”leikkii kuollutta” (huono ilmaisu, koska leikki on tässä kohtaa todella kaukana) on todella peloissaan.
Tutki terveitä
Vähän samalla tavalla, kuin on mielenkiintoista tietää, miksi jotkut pysyvät terveinä ja hyvinvoivina eikä pelkästään sitä, miksi ja miten toiset sairastuvat, olisi kiva tietää tavoista opettaa varsa ajolle ilman, että se pelkää. Tunnetko sinä jonkun, jolla varsat eivät koskaan makaa tai ryöstä ajo-opetuksessa? Yritä selvittää, miten hän opettaa niitä. Matki sitä.
Joulukuussa 2007 olin Nepalin Saurahan kylässä, Chitwanin kansallispuiston laidalla. Valokuvasin ja videokuvasin työnorsujen koulutusta Helena Telkänrannan luomassa WWF:n ja WSPA:n projektissa, jossa kouluttajina toimi Tuire Kaimio ja Andrew McLean.
Norsujen kasvatuskeskuksessa asuivat paitsi eri-ikäisiä norsuja myös niiden hoitajat perheineen sekä näiden kotieläimiä, kuten vuohi, kanoja ja kissoja. Eräänä päivänä paikalle oli viidakosta saapunut myös sarvikuono-uros. Se oli vanha ja hyvin laiha, ja sillä oli iso haava vatsan alla. Ehkä se tunsi olonsa turvalliseksi siellä, missä ei ollut muita sarvikuono-uroksia. Se jäi siihen laiduntamaan lyhyttä ruohoa rakennusten vieressä.
Paikalliset eläinlääkärit miettivät sarvikuonon auttamista ja yrittivät puhdistaa haavan ruiskuttamalla jodiliuosta siihen kun sarvikuono makasi lepäämässä. Kirjoitin ensin, että ”turvallisen etäisyyden päästä” mutta täytyy korjata se, ei se näyttänyt yhtään turvalliselta vaan uhkarohkealta. Matkamme tuli päätökseen samaan aikaan enkä tiedä, miten tarina päättyi.
Kävin läpi arkistojani ja löysin tämän kuvan. Nuori kukko kävelee kotipihallaan nähtävästi täysin rauhassa, vaikka metrin päässä katselee vähän isompi otus.
Halloota halloota, elokuun 17. päivä alkaa Facessa virallisesti LASTAUSFESTARIT. Eli yksityisessä Facebook-ryhmässä pidettävä lastauskoulutuksen verkkokurssi, jossa näytän käytännössä lukuisten videoiden avulla miten koulutan:
1. 1-2-vuotiaita varsoja, joita ei ole lastattu aiemmin 2. Meillä asuvia hevosia, joilla on vain muutama kuljetuskokemus 3. Lastausongelmasta itselastautuvaksi (hevonen on myyty meille maininnalla, että pitää kuljettaa rekalla, traileriin ei mene) 4. Kotona lastauskoulutettuja hevosia, jotka yleistävät lastaustaitonsa
Ajattelin ensin, että nimi olisi Lastaus-bootcamp mutta siinä oli ikävän rankka sävy ja tässähän ollaan kuitenkin jo joitakin vuosia tehty töitä sen eteen että a) hevoset ja b) ihmiset oppisivat pitämään lastausharjoittelun hauskempana kuin lähestulkoon mitään muuta.
Suunnittelin ensin, että olisi avoimet harjoitukset täällä Sipoossa mutta sitten tuli tämä koronakäänne, eli ei. Sen sjaan perustan Faceryhmän, johon pääsee mukaan ostamalla lippu verkkokaupasta https://holvi.com/…/produ…/0e8142197c88088a59def9e7418dd73f/ ja lisään siihen runsaasti videomateriaalia harjoituksista. Tervetuloa mukaan!
Oletko jo ehtinyt lukea Toimiva hevonen – näin onnistut -kirjaa? Haluaisitko antaa siitä palautetta? Täytä kysely Surveymonkeyssa: [linkki] tai kommentoi tässä, Facessa [linkki] tai laita säpo mitallberg ät gmail.com
Pääsin nimittäin kunnolla alkuun kirjan kääntämisessä ruotsin kielelle ja ottaisin tosi mielelläni palautetta vastaan epäselvyyksistä, puutteista, mokista jne. jotta pystyn korjaamaan niitä ruotsalaiseen versioon (ja toki seuraavaan suomenkieliseenkin painokseen). Kiitos jo etukäteen!
Kirjoja on varastossa, jos kaipaat vielä omaa: [Linkki verkkokauppaamme] Hinta 32,90 postitettuna kotiin asti!
Miksi siedättää? Siedättämisestä tutkittua. Totuttamisen ja siedättämisen erot. Milloin ei pidä siedättää? Jos hevonen on siedättynyt vahingossa… Tunne hevosesi: Eri selviytymisstrategiat ja niiden haasteet. Mistä aloittaa! Estetäänkö hevosen pakeneminen vai ei? Tunnista aivan pieni jännittyminen (rauhoittavat eleet). Pelkkä siedättäminen vs aktiivisen selviytymisen opettaminen. Tavoitteena kilpailukentät: Mitä kaikkea voit tehdä etukäteen, jotta hevonen pärjäisi kisoissa.
Tervetuloa mukaan!
Esimerkki siedättämisen (ja palkitsemisen) lopputuloksesta.
Minulla on ongelma. Ihan myönteinen ongelma, mutta ongelma silti. Ajanpuutteesta johtuen päätin keskittyä ydinosaamiseeni.
Vähemmän kliseisesti ilmaistuna: Muutan 1.8.2020 alkaen toimintaa niin, että keskityn luentojen ja kurssien pitämiseen, verkkokurssien tekemiseen sekä tietokirjojen kirjoittamiseen. Yksityisasiakkaita otan vain Sipoo-Järvenpää -alueella. Luentoja ja kursseja voi sopia nyt, menevät ensi vuoden puolelle 🙂
Otan myös suutarin lapset eli omat hevoset työn alle ja videoin sekä kuvaan koulutuksen etenemistä tulevia kirjoja, luentoja ja kursseja varten. Jo sovitut keikat hoidan toki ja kursseja sekä luentoja pidän muuallakin kuin kotinurkilla. Ja pahoittelen kun on viestejä joihin en ole vielä ehtinyt vastata, hoidan ne ensi tilassa! Jos olet vielä vailla kirjaa, joka on muuten saanut aivan satumaisen hienot arvostelut mm. Hippos-lehdessä, Hevosurheilussa ja Maaseudun Tulevaisuudessa (muistakin arvosteluista saa vinkata, minulta on mennyt varmasti jotain ohi), sen voi tilata täältä: https://holvi.com/shop/kuuranmaen/product/5faeefe050437041f9b01e4b880e6631/
Tämä kurssi siirtyy, ilmoitan seuraavan ajankohdan heti, kun se varmistuu.
Hinta 30 e
Sunnuntaina pääsemme kaivautumaan hevosen asteittaiseen, järjestelmälliseen asioihin ja tilanteisiin totuttamiseen eli siedättämiseen. Kaikista taidoista hyödyllisin, kun olemme tekemisissä monisatakiloisen pakoeläimen kanssa!
Kurssi pidetään Millcreek Ranchin maneesissa, joten oikukkaallakin säällä pysymme kuivina. Ohjelmassa on ensin siedättämisen periaatteiden läpikäyminen ja sitten käytännön demo/harjoituksia osallistujista riippuen.
Muutamia päivän aiheita:
Miksi siedättää
Siedättämisestä tutkittua
Totuttamisen ja siedättämisen erot
Milloin ei pidä siedättää
Jos hevonen on siedättynyt vahingossa…
Tunne hevosesi: Eri selviytymisstrategiat ja niiden haasteet
Mistä aloittaa
Estetäänkö hevosen pakeneminen vai ei?
Tunnista aivan pieni jännittyminen (rauhoittavat eleet)
Pelkkä siedättäminen vs aktiivisen selviytymisen opettaminen
Tavoitteena kilpailukentät: Mitä kaikkea voit tehdä, että hevonen pärjäisi kisoissa
Tervetuloa mukaan!
Kuvassa welshpartbred-tamma siedättämisharjoituksen lopussa.
Kerroin tuossa taannoin Facebookissa, miten aivopesin itsestäni lapsiystävällisemmän. Tänään jatkan harjoituksia. Premackin periaatteen mukaan sitä, mitä ihminen (tai eläin!) tekisi mieluummin kuin jotain toista asiaa, voidaan käyttää sen epämiellyttävämmän vahvisteena.
Eli jos hevonen haluaa juosta lujaa muttei koota itseään, käytä juoksemista palkintona. Pari kootumpaa askelta = saa juosta. Toista, ja kokoaminenkin voi alkaa maistumaan paremmalta. Juu, disclaimer, ei toimi jos kokoaminen sattuu hevosta.
Minulla on eräs kirja. Toimiva hevonen – näin onnistut. 197 sivua. Kirjoitin sen suomeksi, vaikka ruotsi on äidinkieleni. Se on myynyt todella hyvin ja sain aika monta kyselyä, tuleeko kirja ruotsiksikin. Kyllä tulee, ja olisi tullut vaikkei olisi kysyttykään.
Kun minun pitäisi istua alas ja kääntää kirjasta taas 10 sivua, se tuntuu kuitenkin vastenmieliseltä. Haluaisin – ja tätä ihmettelen itsekin, koska en ole kutonut vuosiin enkä koskaan ennen kokonaista villapaitaa – mieluummin kutoa villapaitaa ja kuunnella Mikael Persbrandtin elämänkertaa BookBeatista. Ok, myönnettäköön, kelasin juuri siitä neljä tuntia maanista huumeidenkäyttöä päästäkseni johonkin vähän toiveikkaampaan kohtaan.
Joten sovellan tällä hetkellä pomodorotekniikkaa. Kun käännän kirjaa 25 minuuttia, saan kutoa ja kuunnella loppukirjaa 5 minuuttia. Premackin mukaan tämän pitäisi tehdä kääntämisestä toistojen jälkeen mieluisampaa.
Ilmoitan, miten käy. Sivulla 28/197. 169 sivua jäljellä. Wish me luck.
