Oletko sinäkin kiinnostunut ruokapalkintojen käytöstä hevosen kouluttamisessa? Hyvä! Ne ovat nimittäin todella tehokkaita motivaattoreita. Mutta.
Tuliko hevosestasi hirviö kun otit porkkanat esiin? Oliko rento koulutustuokio kaikkea muuta kuin mitä piti?
Toisin sanoen: turhautuiko hevosesi niin, että siitä tuli levoton tai luimisteleva?
On syksy, ja hevoset ovat nälkäisiä. Jos ne ovat olleet laitumella, ne ovat siirtyneet sisäruokintaan ja siksikin voivat olla nälkäisempiä kuin kesällä. Tässä tulee helpoin ja nopein vinkki ruokapalkinnoilla kouluttamisen aloittamiseksi (ei tosin kätevin, valitettavasti, se selviää kohta):
Aloita heinällä.
Kyllä, heinällä. Ellei hevosesi ole vapaalla heinällä, suurimmalle osalle hevosista pieni tuppo heinää on ihan riittävä palkinto. Jos hevosesi on vapaalla heinällä voi olla, että pieni tuppo erilaista heinää on ihan jees. Voit antaa hevoselle pienen tupon heinää vaikka se vielä pureskelee edellistä, ja se tuntuu oikeasti rauhoittavan hevosta. Kätevää se ei ole, nimim. ”Aika kivalta tuntuu kun farkkujen takataskuihin tungetut heinien jämät varisevat vaatteiden sisäpuolella ja pitää ajaa vielä 150 km”.
Ruokapalkinnon laatu = kaasu
Yksinkertaistetusti: Porkkana on kaasu pohjassa, heinä on lähes tyhjäkäynti. Mielestäni on helpoin opettaa koulutukseen mukaan sopivan rauhallisen mielentilan sillä heinällä. Kun hevonen on oppinut tämän, voidaan yleensä vaihtaa johonkin kätevämmin käytettävissä olevaan ruokapalkintoon (käytän itse useimmiten valkuaistiivisterehua) ilman, että hevonen kiihtyy.
Jos hevonen kiihtyy heinäpalkinnoistakin, anna sille muutaman kilon heinää ennen koulutusta. Tarkista mahahaavan varalta. Opeta sille luopumista (alla) huolella ja käytä isompia heinätuppoja palkintona.
Heinän käytössä on sekin hyvä puoli, että se auttaa sinua haarukoimaan, miltä hevosesta tuntuu. Jos palkinto ei ole kovin korkeasti arvostettu, hevonen näyttää herkemmin, milloin lähestyt sen huolestumisrajaa. Silloin kun ollaan siedättämässä vaikka vanhaa lastauspelkoa pois, tästä on paljon iloa. Ja jos on kiire, saat lisää toistoja aikaan vaihtamalla palkinto parempaan.
Pari muuta vinkkiä, kun kerran aloitin:
Älä opeta äänimerkkiä erikseen
Koirankouluttajat monesti tekevät näin, eli ensin ikään kuin opettavat koiralle ensin, mitä naksutin tai muu äänimerkki tarkoittaa. En suosittele tekemään tätä hevoselle, sillä hevonen oppii nopeammin ja muistaa paremmin kuin [mutu] 98% koirista [/mutu].
Varoitus koiralöpinää: Mutun lähde: olen kouluttanut varmasti yli sen sata koiraa ja kaksi olivat pelottavan nopeaoppisia jopa hevoseen verrattuna. Toinen oli englanninbulldoggi, toinen berninpaimenkoira. Kumpikin oppi tehtävän, joka oli sinänsä yksinkertainen (toisella katso kameraan, toisella juokse kamera-auton perässä tiettyä etäisyyttä) parilla-kolmella toistolla. Älä silti hanki kumpaakaan, niillä on sen verran paljon perinnöllisiä terveysongelmia, että niiden keski-ikä on harmittavan alhainen.
Linkki berninpaimenkoiriin
Linkki englanninbulldoggeihin
Kaikki muut koirat ovat olleet kouluttajalle armeliaampia kouluttaa eli tarvitsivat enemmän toistoja oppiakseen tarkasti mitään. /koiralöpinä loppu
Syy miksi sanon näin on, että samalla kun ihminen omasta mielestään vain ehdollistaa hevosta naksuttimeen, hevonen oppii jotain. Hämmästyttävän tarkasti jotain yleensä. Hevoset ovat siitäkin haasteellisia koulutettavia, kun ne oppivat tarkasti jotain todella nopeasti.
Eli aloita hevosen kanssa mielummin siitä, että opetat sille vaikka sen luopumisen. Kyllä se äänimerkki tulee opituksi samalla. Tai opeta sitä vaikka koskettamaan jotain esinettä, kuten pölyhuiskaa, ämpärinkantta tai parkkikiekkoa. Silloin hevonen ei vahingossa opi samalla jotain ihan väärää, esimerkiksi seistä liikkumattomana jossain tietyssä asennossa.
Luopuminen
Nykyään opetan luopumisen eli sen, ettei hevonen voi vain kävellä ihmisen luo ja syödä ruoka, kuten se luonnossa tekisi, yleensä niin, että olen itse hevosen kaulan tai lavan vierellä hevosen koosta riippuen. Jos hevonen ei koske minuun huulillaan, tulee äänimerkki + heinä. Kun hevonen edelleen pureskelee yllätysheinänsä – sehän ei tässä vaiheessa tiedä, mistä heinä tulikaan – eikä minua, uusi äänimerkki + heinä. Ja sitä rataa.
Alussa vaatimustaso on siinä, ettei hevonen koske minuun huulillaan. Heinä tulee niin, että hevosen pää on suunnilleen suoraan eteenpäin kun se saa heinän suuhunsa. Tästä tehdään toistoja vähintään sen parikymmentä, että hevonen voi oppia ja muistaa ja jos haluaa, muokkaa sitten hevosen päätä kauemmaksi ihmisestä. Itselleni luopuminen on ”pää suunnilleen eteenpäin” ja painotus on todellakin sillä ”suunnilleen” -sanalla.
Ole tässäkin tarkka siitä, että heinänsyöttökorkeutta vaihtelemalla pidät mukana jonkinlaista vaihtelevuutta hevosen asennossa, ettei se opi liian tarkasti pysymään tietyssä asennossa. Ja jos hevonen on yhtään ruoka-aggressiivinen, tee tämä aidan tai karsinan seinän takaa.
Sitten, kun luopumisen konsepti on hevoselle opetettu, palkinnon suunta on se, mikä ylläpitää sitä. Eli ihminen syöttää hevosta aina kädenmitan päästä omasta kehostaan, jos se on mahdollista. Usein se on. Sillä se pysyy yllä. En itse koskaan muistuttele koulutuksen alussa luopumisesta tai harjoittele sitä erikseen jos hevonen jo osaa sen. Se voi saada hevosen turhautumaan ja turhautuminen on nopean ja tehokkaan koulutuksen vihollinen.
Äh, ajattelin olevani lyhytsanainen. Ei onnistu.
(Täytyy nyt tässä kohtaa sanoa, ihan vaan jos joku asiakkaistani lukee tätä, että skippaan jopa luopumisen opettamisen kokonaan jos hevosella ei ole mitään kokemusta siitä, että sille syötetään herkkuja kädessä. Silloin aloitan vaan kouluttamisen. Opetan luopumisen sitten, kun siihen ilmenee tarvetta, mikä on aika harvoin. Toinen kohta, missä itse voin skipata luopumisen opettamisen on se, missä annetaan herkkuja hevoselle vain ratsastuksen aikana. Mutta [ärsytysvaroitus] olen ammatiltani kouluttaja ja olen harjoitellut tätä kymmeniä vuosia[/ärsytysvaroitus].)
Sitten kouluttamaan!
Varsa näki ensimmäistä kertaa avatun trailerin ja meni PRE-tamman tavoin seisomaan sillalle. Kuva: Moa Mannerström
