Hevosharrastus ja hevosurheilu ovat lähellä sydäntäni. Hevonen on upea eläin ja parhaimmillaan hevosurheilu tuo katsojalle ja osallistujalle ainutlaatuisia elämyksiä. Tällä hetkellä ilmapiiri on kuitenkin erikoinen: Hevosharrastus ja -urheilu näyttää osittain elävän rinnakkaistodellisuudessa muuhun maailmaan verrattuna.
Ehdotan siis, näin hevosmaailman sisältä, että ryhdymme toimiin näiden kahden maailman tuomiseksi lähemmäs toisiaan. Tässä mielestäni hevosmaailmalla on kaikki vastuu. Jos haluamme, että muu maailma hyväksyy ja ymmärtää harrastustamme, meidän pitää varmistaa, että se on ymmärrettävä. Tämä tarkoittaa, että korjaamme epäkohdat emmekä pistä päätä puskaan ja kuvittele, ettei ongelmia olekaan.
Pari mielestäni tärkeää asiaa, joita meidän tulee hyväksyä:
1. Kilpailut ovat ihmisiä varten
Hevonen voi kyllä nauttia liikkumisesta ja pyrkiä juostessaan toisten hevosen rinnalla olemaan nopein. Se voi pitää esteiden hyppäämisestä ja koottuna liikkumisesta. Hevonen ei kuitenkaan mitä todennäköisimmin pidä kuljetusta, vieraaseen paikkaan tulemista tai siellä suorittamista yhtä miellyttävänä kuin samojen asioiden tekeminen kotona tuttujen hevosten seurassa. Esimerkiksi kuljetus on hevoselle aina fyysinen stressi, eikä tästä pääse mihinkään. Muita stressin aiheita voidaan kyllä vähentää.
On hyväksyttävä se, että kilpailut ovat pelkästään ihmisiä varten, ei hevosia. Kun tämän asian tiedostaa, voi seuraavaksi ryhtyä toimenpiteisiin minimoidakseen hevoselle koituvan haitan. Tämä sisältää monia eri osa-alueita, kuten oikean hevosen valitseminen, hevosen opettamista suhtautumaan rennosti ja myönteisesti lastaukseen ja matkustamiseen, uusiin ympäristöihin ja tietenkin sen varmistaminen, että varusteet ja ihminen aiheuttavat hevoselle mahdollisimman vähän epämukavuutta eikä missään tapauksessa kipua tai vammoja. Hevosen tulee olla niin hyvin koulutettu, että sitä voi ohjata kilpailuissakin ilman, että sille aiheutetaan kipua. Muuten hevosen paikka ei ole kilpailuissa vaan kotona harjoittelemassa.
Vaikka kilpailut ovat ihmisiä varten, ne eivät ole kaikkia ihmisiä varten eikä hevosen säilyminen eläinlajina yhteiskunnassamme riipu lainkaan siitä, onko kilpailuja vai ei. Tutkimusten mukaan yhä useampi ihminen hakee hevosharrastukseltaan yhteyttä eläimeen, luontoelämyksiä ja hyvinvointia, eikä kilpailumahdollisuuksia.
2. Ratsastajasta on aina haittaa hevoselle
Tämä tieto ei ole omaa mutuani vaan kuultu useamman hevosfysioterapeutin ja eläinlääkärin suusta. Hevosen selkää tai muutakaan elimistöä ei ole luotu kantamaan ihmistä eikä hevosen liikuttaminen edellytä sen päällä istumista.
Kun hyväksymme sen, että ratsastajasta on aina edes jonkun verran haittaa hevoselle, voimme keskittyä näiden haittojen minimoimiseen. Siihen kuuluu monia eri asioita, kuten varusteiden sopivuus ja satulan aikaan saama ratsastajan painon jakautuminen mahdollisimman laajalle alueelle, hevosen kouluttaminen liikkumaan itselleen parhaimmassa asennossa, ratsastajan istunnan hiominen ja työn mitoittaminen hevosen hyvinvointi edellä.
Lyhyt vinkki: monipuolisuus on se, mihin tulisi panostaa, jos haluaa terveen ja hyvinvoivan hevosen (Lähde: Hilary Clayton). Hevosella voi hyvin ratsastaa, kunhan sen tekee hevosen hyvinvointi huomioiden ja hevosta kunnolla kouluttaen.
3. Tietoa tulee koko ajan lisää ja sen perusteella tulee muuttaa toimintatapoja
Viime vuosina on tutkittu esimerkiksi sitä, millaisessa kunnossa hevosten suut ovat kilpailuissa ja miltä hevonen näyttää ja miten se käyttäytyy, kun se tuntee kipua. Tilastot ovat karua luettavaa: parannettavaa on niin hevosen kivun tunnistamisessa kuin varusteissa ja niiden käyttämistavoissa.
Tällä hetkellä tuntuu jopa siltä, että hevosihmisiä on lapsesta asti ”totutettu” näkemään kipeitä hevosia eivätkä enää tunnista niitä ja ei-hevosihmiset näkevät paremmin, milloin hevonen kärsii kivusta tai pelosta.
Tämä on tietenkin aivan nurinkurista ja erityisesti hevosammattilaisia tulisi nopeasti kouluttaa tunnistamaan hevosen epämukavuus ja kipu. Jos tavoite on, että muu maailma hyväksyy hevosharrastuksen ja hevosilla kilpailemisen, ei ole enää mahdollista vähätellä ongelmia tai jopa kieltää niiden olemassaolon, kuten nykyään vielä kuulee tehtävän.
Ennen kuin joku nyt taas heittää minut kilpailujen ja ratsastuksen vastustajien joukkoon, mainittakoon että koulutan itsekin kilpailevia ratsastajia ja hevosia. Olen siis kaikkea muuta kuin kilpailuvastainen. Kilpaileminen itsessään ei kuitenkaan ole mielestäni hyvä syy toimia hevosen hyvinvointia vastaan. Tai se ei ole syy lainkaan, ei edes huono syy.
On olemassa hyviä syitä tuottamaan hevoselle kipua tai pelkoa (nämä ovat käytännössä aina hevosen akuuttien vammojen tai sairauksien hoitoa vaativia asioita) mutta harrastus tai kilpailu ei ole sellaisia.
Tarkoittako tämä, että pitää vain päästää kaikki hevoset irti preerialle?
Ei tarkoita. Tämä tarkoittaa, että hevosia tulee kohdella hyvin ja niitä pitää kouluttaa, totuttaa, siedättää ja yleistää opetetut asiat niin, että ne pystyvät suoriutumaan niistä halutuissa ympäristöissä. Ei tämä ole useimmille hevosille mahdotonta. Hevonen on sopuisa laumaeläin, joka oppii nopeasti ja muistaa hämmästyttävän hyvin. Kaikista hevosista ei luonteen puolesta tule kisahevosia, mutta monesta voi tulla.
Edit 23.6.2019: Tein tälle kirjoitukselle jatko-osan siitä aiheesta, miten sitä hevosta sitten tulisi liikuttaa: minnatallberg.com/2019/06/23/miten-sita-hevosta-liikuttaisi/
Tämä ei ole tarkoitettu huonoksi esimerkkikuvaksi vaan toisin päin. Kuvassa hevonen näyttää mielestäni tosi tyyneeltä, vaikka se hyppää juuri isoa okseria.
Kirjoittaja on ollut lapsesta asti maanisen kiinnostunut hevosista ja ratsastuksesta.
Minna Tallberg 
Jättebra skrivet, igen! 👍 Tack 🙏
Tack ska du ha!
Hei Minna! Kiitos hyvästä artikkelista.
Kilpailujen suhteen ajattelisin, että jos ja kun tämä hyvinvointiasia kehittyy ja tunnistetaan paremmin, sekä nöyrästi tunnustetaan parannustarpeet, kilpailuista voi olla myös merkittävää hyötyä hevosen hyvinvoinnille. Hevonen ja kilpailija tuodaan ihmisten ilmoille ja arvosteltavaksi, ja mahdollisiin epäkohtiin ratsastuksessa tai hevosen käsittelyssä ja kohtelussa voidaan puuttua.
Eläinsuojeluongelmat kun voivat helpostikin hautautua sinne omalle tontille ilman ulkopuolista kontrollia.
En haluaisi myöskään oikeuttaa kivun tuottamista hevoselle hoitotoimenpiteissä, vaikka joskus akuuttitilanteessa tilapäinen epämukavuus on pakko sallia. Mutta eläinlääkäreiden ja myös hevosenhoitajien kouluttautumisessa ja ymmärryksessä hevosen käyttäytymisestä on onneksi tapahtunut suuri muutos ajanjaksolla jota itse olen seurannut. Yleensä kaikki hoidot on tehtävissä ilman väkivaltaa tai turhan pelon aiheuttamista, joko oikella käyttäytymisellä, kiireen ja metelin välttämisellä tai tarvittaessa käyttäen eläimen rauhoitusta.
Eläimen ei todellakaan tarvitse joutua kokemaan pelkoa, paniikkia tai kipua myöskään hoitotoimenpiteissä.
Joo, voihan sitä ajatella niinkin kilpailuista – jos se toimisi tuolla tavalla. Yleisesti ottaen kuitenkin luulen, että useimmat siistivät toimintaa kisoissa.
Eläinlääkärin kohdalla tarkoitin siis akuutin vamman tai sairauden hoitoa: kun hevosella on ähky tai ommeltava haava, se kokee todennäköisesti kipua ja pelkoa ja pakko sitä on hoitaa silti (ähkyissä ei mielellään vissiin rauhoiteta, ellei ole pakko, suoliston toiminnan kannalta).