Vähemmän tylsä elämä = vähemmän säikky hevonen?

Säikkyykö sinunkin hevonen mielestäsi olemattomia asioita? Onko sinunkin hevosellasi vähän tylsä elämä?

Näillä kahdella asialla voi olla yhteys.

Tässä maassa hevosia hoidetaan pääosin fyysisesti hyvin. Ne saavat tarpeeksi ruokaa, niitä tarhataan ja niillä on useimmiten säänsuoja tarvittaessa. Hevosen elämä voi kuitenkin olla kovin tylsää. Itsekin koin tässä taannoin ahaa-elämyksen kun luin Jaana Pohjolan ja Minna Lindströmin tulevasta virikepäivästä: olen mielestäni järjestänyt hevostemme elämän mahdollisimman mukavaksi (pihatto, pitkä kiemurteleva tarha jossa ruokaa tulee eri paikkoihin, olkikuivitus turpeen päällä, korsirehupainotteinen ruokinta, kahta eri heinänlaatua jotka tarjoillaan joskus verkosta, joskus maasta, palkitsemiseen perustuva koulutustapa, rapsutusmahdollisuuksia eli vanhat harjat puussa kiinni, hyvin keskenään toimeen tuleva lauma), mutta voisin kyllä panostaa tuohon virikepuoleen enemmän.

Hevosia voidaan hoitaa fyysisesti hyvin ilman, että ne saavat tarvitsemansa henkisiä virikkeitä. Pahimmillaan hevosten elämä koostuu rutiineista, jotka pidetään mahdollisimman samanlaisina päivästä toiseen. Hevonen seisoo karsinassa yön, aamulla sitä ruokitaan, viedään tarhaan, ruokitaan, viedään sisälle, ratsastetaan kentällä, viedään sisälle ja ruokitaan. Toistetaan ehkäpä satunnaisella maastoilulla höystettynä. Väkirehut annetaan aina ruokakupista ja heinät aina yhteen kasaan maahan. Jotkut hevoset eivät koskaan saa tehdä minkäänlaisia päätöksiä vaan niiden lähestulkoon jokaista askelta pyritään hallitsemaan.

Rikotaan rutiinit!

Vanhastaan sanotaan, että ”hevoset pitävät rutiineista”. Nykytiedon valossa rohkenen olla hieman eri mieltä: hevoset ainakin oppivat niitä rutiineja hyvin, mutta täysin samanlaisina toistuvat rutiinit eivät välttämättä ole niille kuitenkaan hyväksi. Vanhastaan luultiin, että ruokinta-aikojen täsmällisyys edisti hevosten ruuansulatuksen toimintaa. Nykytiedon valossa kuitenkin tärkeämpänä pidetään tiheitä ruokintakertoja (hevosen mahalaukussa erittyy happoja koko ajan, ei ainoastaan silloin kun se syö, eikä hevosen mahalaukku saisi olla paria tuntia pitempään tyhjillään) ja se, että hevonen saa liikkua omatoimisesti kuten laiduntava hevonen tekee (tutkimuksessa todettiin, että karsinassa seisovan hevosen suolistoliikkeet hidastuivat kolmanneksella laiduntaviin hevosiin verrattuna, mikä taas altistaa ähkyille). Tietenkään suuria ruokintamuutoksia ei pidä tehdä kerrasta, mutta pieniä vaihteluja voi kyllä ajatella ruokinnassakin.

Lupa säikähtää

(Kyllä, tämä liittyy virikkeistämiseen, asiayhteys selviää pian.) Olen nyt joitain vuosia tehnyt töitä erilaisten hevosongelmien kanssa. Asiakkaita on ollut jo aika paljon, joten minulle on muodostunut käsitys siitä, mikä on monelle hevosten kanssa vaikeaa. Aika yleinen ongelma näyttää olevan se, että hevonen on säikky. Se jännittyy, ryntäilee, pukittelee taluttaessa tai ratsastajan alla tai sitten se ei osaa ratsastettuna rentoutua niin, että se saa käytettyä lihaksensa oikealla tavalla.

Osa hevosista on kipeitä ja silloin hoidetaan ensin kipu. Osa hevosista on jumissa ja silloin jumpataan ne. Osa hevosista tarvitsee uudelleenkoulutusta ja silloin koulutamme ne uudelleen niin, etteivät jännitä ihmistä tai ratsastajaa jolloin säikkyminenkin loppuu. Mutta koska käymme aina läpi hevosen koko elämää ennen kuin tehdään koulutukseen liittyviä muutoksia, muutamalle hevoselle olemme päätyneet muuttamaan lähestulkoon vain elinolosuhteita ja myös antamaan niille mahdollisuus harjoitella pakovalmiutta ilman ratsastajaa selässä. Niille on siis annettu lupa säikkyä ilman, että mihinkään sattuu.

En tarkoita, että kukaan satuttaisi säikkyvää hevosta tahallaan. Jos hevosella on ratsastaja selässä ja se säpsähtää, se tuntuu kuitenkin ikävältä selässä tai suussa. Siitä taas tulee helposti kierre: hevonen säikähtää jotain ja ratsastaja heilahtaa selässä, jolloin hevosen suuhun tai nenään sattuu. Siitä hevonen jännittyy enemmän, jolloin se reagoi yhä pienempiin ympäristön ärsykkeisiin yhä suuremmin. Ratsastajaa alkaa syystäkin jännittämään. Usein silloin lähdetään rauhoittamaan hevosen ympäristöä entisestään, ettei se säikkyisi. Ratkaisu löytyy kuitenkin usein aivan päinvastaisesta suunnasta.

Kun lähdemme purkamaan tällaista ongelmaa – puhun monikossa siksi, että hevosten kanssa olevissa ongelmissa hevosen omistaja tai ratsastaja on aina mukana – kannattaa paitsi kouluttaa hevonen uudelleen myös varmistaa, että sen aivan oleellisimmat käyttäytymistarpeet täyttyvät. Hevosen pitää mm. saada sopivaa ravintoa ja mahdollisuus liikkua vapaana kaikissa askellajeissa. En ole juoksuttamisen kannattaja mutta se, että hevoselle annetaan mahdollisuus itse juosta hyvällä pohjalla ja riittävän suuressa tilassa on ehdottoman tärkeää. Jos hevonen liikku vain ratsastajan alla, se todennäköisemmin kerää patoutunutta liikkumisen tarvetta, joka purkautuu sitten hallitsemattomasti.

Sitten siihen varsinaiseen asiaan: lupa säikähtää. Kuten Johanna Viitasen blogikirjoituksessa käy ilmi, hevosilla on muitakin tarpeita kuin välittömään fyysiseen hyvinvointiin liittyviä. Tri Marthe Kiley-Worthingtonin mukaan hevosilla on myös seuraavanlaisia tarpeita (käännös Johanna Viitanen):

1. Tarve kokea kaikenlaisia tunnetiloja – mutta ilman, että stressi ja pelko pitkittyvät tai ovat hyvin voimakkaita.
2. Tarve saada virikkeitä. Tylsässä ympäristössä elänyt hevonen ylireagoi ympäristönsä muutoksiin ja pelkää niitä turhaan.
3. Sopeutumiskyvyn säilyttämisen tarve, joka täyttyy tuntemalla, kokemalla ja ilmaisemalla vaihtuvia tunnetiloja.
4. Tarve hankkia tietoa ja oppia oman elinympäristön ilmiöistä, kuten elinympäristön maastosta, kasvillisuudesta, maaperästä, muista eläinlajeista ja säästä.
5. Kaupunkiympäristössä tarve oppia ja saada kokemuksia erityisen monipuolisessa työssä sekä tarve vahvistaa suhteita toisiin hevosiin ja ihmisiin. Nämä korostuvat urbaanissa ympäristössä, jossa elinalue on pieni ja tylsä eikä virikkeitä saa kaksisesti maastostakaan.
6. Tarve saada vaihtelevia kokemuksia eri paikoista ja tilanteista, esimerkiksi käymällä uusissa paikoissa, työskentelemällä toisten hevosten ja ihmisten kanssa sekä harjoittamalla taitoja maasta käsin tai muissa lajeissa kuin hevosen varsinaisessa työssä.

Keskityn tässä nyt pääosin ykkös- ja kakkoskohtaan eli käytännössä virikkeisiin ja niiden vaikutus käyttäytymiseen. Törmäsin nimittäin mielenkiintoiseen tutkimukseen: Virikkeiden lisääminen sai aikaan muutoksia hevosessa jopa epigeneettisesti eli ne aiheuttivat pysyviä muutoksia hevosten soluissa. Virikkeellinen ympäristö lisää hyvinvointia ja parantaa oppimiskykyä. Kun alle vuotiaiden hevosten ympäristöön lisättiin monia erilaisia virikkeitä (tutkijoilla mahtoi olla hauskaa niitä keksiessä) niin näistä hevosista tuli nopeammin oppivia, uteliaampia, rohkeampia ja reagoivat vähemmän pelokkaasti uusiin asioihin kun kontrolliryhmä. Ne myös rauhoittuivat nopeammin säikähtäessään uusia asioita ja suhtautuivat ihmisiin ja käsittelyyn rauhallisemmin.

Supervirikkeistäminen vai jokaiselle sopiva versio?

Tutkimuksessa virikkeistäminen vietiin todellakin äärimmilleen ja kontrolliryhmän elämästä tehtiin puolestaan todella tylsää. Kontrolliryhmän varsat asutettiin EU-säädöksen mukaisiin pieniin yksittäiskarsinoihin jossa oli purukuivitus, ne ruokittiin kolme kertaa päivässä (aamuin ja illoin ”prixeillä” ja päivällä heinällä verkosta) ja ne talutettiin riimusta ulkoilemaan kolme kertaa viikossa tunnin ajan yksitellen. Ne pystyivät näkemään toisia hevosia mutteivät koskettamaan niitä.

Toinen ryhmä varsoja pidettiin pääosan ajasta laitumella laumassa, jossa oli varsojen lisäksi yksi aikuinen tamma. Päivisin klo 9-16 ne oleskelivat neljä kertaa kontrolliryhmää isommissa karsinoissa yksittäin. Varsat saivat päivän lopuksi itse kulkea laitumelle ja aamulla itse tulla sieltä talliin. Karsinoissa oli olkikuivitus. Varsoja ruokittiin aamulla joko yhdistelmällä kauralesettä, porkkanoita, omenoita ja sinimailaspuristetta tai sitten täysrehulla, joka oli maustettu eri päivinä eri mausteilla (rohtosarviapilaa, kuminaa, valkosipulia, kirsikkaa, banaania tai oreganoa). Täysrehu tarjoiltiin vaihtelevasti ripoteltuna olkiin, astiassa jossa oli kansi, minkä varsa sai turvallaan auki tai astiasta, joka piilotettiin olkien alle. Päivällä ne saivat kahta eri heinälaatua kolmeen eri verkkoon kiinnitettynä eri paikkoihin karsinassa.

Koeryhmällä oli myös erilaisia mahdollisuuksia rapsuttaa itsensä karsinan seiniin kiinnitettyihin harjoihin, niille soitettiin musiikkia, niille annettiin erilaisia hajuja haisteltaviksi kerran viikossa ja niille annettiin uusi esine tutkittavaksi laitumelle tai karsinaan kuudesti viikossa. Kolme kertaa viikossa ne talutettiin uuteen paikkaan tai tutustumaan uusiin asioihin 20 minuutiksi. Ei ole aivan kummallista, että koevarsoilla oli alussa stressitaso korkeammalla kuin verrokkiryhmän varsoilla. Tämä ero kuitenkin tasaantui kokeen lopussa, kokeen kesto oli 12 viikkoa.

Myönnettäköön, että kynnys lähteä tuohon kaikkeen on minullakin, vaikka aikaa olisikin. Mutta jokainen muutos kohti parempaa on kuitenkin askel parempaan hyvinvointiin. Hevoselle kuin hevoselle voidaan pienin muutoksin saada virikkeellisempi ja mielenkiintoisempi elämä. Bonuksena hevosista tulee sitten hieman – tai paljonkin, hevosyksilöstä ja alkutilanteesta riippuen – sietokykyisempiä, rauhallisempia ja rohkeampia.

Yksikin muutos on jo valtavasti enemmän vaihtelua

Helposti toteuttavia virikkeistämisideoita löytyi minunkin päästäni kuitenkin heti kymmeniä. Toteutin niistä kolme heti kättelyssä ja lupasin itselleni, että tästä lähtien toteutan yhden uuden virikkeen päivässä. Koska videointi ei aina samalla suju, lupaan laittaa kerran viikossa videopätkän nimellä ”Viikon virike”.

1. Kuusenhavujen tarjoilutapa: olen sentään joskus vienyt hevosten nakerrettavaksi oksia. Nyt vuorossa oli joulukuusen oksat, jotka olin laittanut muovisäkkiin jotteivät vairsisi pitkin olkkaria ja eteistä. Sen sijaan, että olisin tarjoillut ne pitkin tarhaa ja vienyt säkin sisälle, hevoset saivatkin ne säkissä tarhaansa. Valvonnan alla toki. Video:

2. Prixejä pitkin ja poikin. Lumi on tehnyt tarhastakin putipuhtaan ja silloin heinien levittäminen ympäriinsä on helppoa ja antaa hevosille mahdollisuuden hieman laiduntavampaan ja pitkäaikaisempaan syömiseen. Heittelin sitten muutamia kourallisia prixejä mahdollisimman laajalle alueelle, myös niiden säkistä jo purettujen havujen alle. Menestyksekkäin oli kymmenen sentin paksuiseen lumeen heitetyt prixit: kun tulin puolitoista tuntia myöhemmin takaisin ulos, hevoset etsiskelivät niitä sieltä yhä hajuaistinsa turvin.
Video:

3. Leivänpalat, omenanpalat, porkkananpalat samalla systeemillä hankeen. Olen jo monta vuotta virikkeistänyt koiria metodilla ”kourallinen Natural Menuta laajassa kaaressa pihan ympäri” ja hevosilla näyttää sama metodi toimivan erinomaisen hyvin. Lisäksi uusia makuja ja tuoksuja.

Huomenna tiedossa:

4. Uusi esine: jumppapallo. Lupaan videoida.