Asioita olisi hyvä pitää niin yksinkertaisena, että viesti menee ongelmitta perille. Niitä ei kuitenkaan pidä yksinkertaistaa niin paljon, että kuulijalta tuntuu siltä, että häntä aliarvioidaan. Tämä ei ole ihan helppoa, sillä jollei tunne kuulijaa tai lukijaa, ei pysty lainkaan tietämään, millainen pohja hänellä on auttamassa viestin ymmärtämisessä.
Muutamia liian yksinkertaistettuja viestejä esimerkkinä. Oletko kuullut jonkun näistä? ”Pelkäävä hevonen ei opi mitään!” ”Ruokapalkinto on ainoa toimiva positiivinen vahviste!” ”Hevosella ei ole prefrontaalikorteksia lainkaan!”
Tarkoitushan kaikissa on hyvä. Pelkäävää hevosta ei kannata kouluttaa, sillä ensinnäkin sen hetken tilannetta pitää ensin parantaa niin, ettei sitä pelota, ja toisekseen pelkäävä hevonen voi oppia vaikka lastautumaan traileriin, mutta todennäköisesti sen pelko ei siitä vähene.
Eli vaikka pelkäävä hevonen oppisikin – minkä se kyllä voi tehdä, jos käytetty paine vaikka on pelottavampi kuin se paikka, mihin sitä halutaan laittaa, niin pelko liittyy oppimisen kautta, sen klassisen ehdollistumisen takia, mukaan siihen lastautumiseen. Pelkäävä hevonen oppii kyllä, jos tarpeeksi hinkataan. Kouluttaa sitä ei kannata, ellei ole terveydenhoidollisesti pakko.
Miten se ruokapalkinto sitten? Täällä kirjoittelee ihminen, joka käyttää paljon ruokapalkintoja koulutuksessa. Kuitenkaan en pidä siitä, että väitetään sen olevan ainoa toimiva positiivinen vahviste. Jotta ruokapalkintoja kannattaa käyttää hevosen kokoisen eläimen kanssa, pitää perusasioiden olla kunnossa, kuten hevosen terveydentilan ja kouluttajan perusosaaminen.
Muuten käy verrattaen helposti niin, että hevonen kiihtyy tavoitellessaan ruokapalkintoja, ja tilanteesta tulee molemmille osapuolille hankala. Jos ihminen ei ensin aloita kouluttaminen vaikka aidan takana vähemmän hyvillä ruokapalkinnoilla vaan kokee tarvetta puolustautua hevosen tunkeillessa lähelle, hevonen voi kiihtyä lisää siksi, että se sekä haluaa lähemmäksi ihmistä saadakseen ruokapalkintoja että kauemmaksi ihmisestä, koska ihminen huitoo hevosta.
Tähän liittyy toki vielä kahden webinaarin verran infoa. Siksikin on mielestäni tärkeä selvittää, onko muita vähemmän innostusta herättäviä positiivisen vahvisteen muotoja käytettävissä juuri tämän hevosyksilön kanssa. Voi hyvin olla, että on. Eli ainoa toimiva positiivinen vahviste se ruoka ei välttämättä ole, vaikkakin kätevä ja hevosta motivoiva.
Ja se prefrontaalikorteksi. Tarkoitus on erinomainen, eli lopettaa hevoseen kohdistuva inhimillistäminen, jossa hevosta vastuutetaan väärin perustein toiminnastaan. Hevonen ei kykene suunnittelemaan asioita etukäteen, ei omaa halua määräillä ihmistä, eikä tee asioita saadakseen ihmisen suuttumaan. Sillä, onko sillä ihmistä pienempi ja toiminnaltaan erilainen prefrontaalikorteksi ei ole kovinkaan olennaista, koska tämä käyttäytymiseen liittyvä asia on ihan oikein, mutta itseäni ainakaan tämä väite vain sattuu korvaan.
Huomenna sitten siitä, milloin yksinkertaistaminen on hyvä ja tarpeellinen juttu.
Minna Tallberg 