Suut, syyt ja seuraukset

Viime viikolla julkaistiin suomalaistutkimus ravihevosten suuvaurioista lähdön jälkeen. Tulokset ovat järkyttävät: 84% hevosilla oli vaurioita suussaan nimenomaan sillä alueella, jossa kuolaimet ovat. Linkki Helsingin yliopiston juttuun aiheesta täällä: [linkki] jossa linkki myös koko tutkimustekstiin (englanniksi).

Olen seurannut hieman keskustelua tutkimustuloksista Facen puolella ja muista keskusteluista tutut vasta-argumentit tulivat jo ensimmäisen tunnin aikana:
”Tutkimus on huono,” ”muillakin lajeilla on samoja tai pahempia ongelmia,” ”siitostammoillakin on suuvaurioita” jne. jne. Eli ns. Tennessee Walking Horse -kortti. Aion kirjoittaa nyt pelkästään tästä tutkimuksesta ja siihen liittyviä asioita, joten jos haluat kommentoida (olen joka kommentista aina kiitollinen!) niin tarkistathan, että keskustelet jollain muulla argumentilla kuin tällä. Vaikka Afrikassa lapset näkevät nälkää, se ei tarkoita etteikö muihin ongelmiin pitäisi puuttua. Ja kyllä, kokemukseni mukaan hevosia vedetään suusta myös muissa lajeissa. Esimerkiksi Mirjami Miettisen tutkimuksessa ratsuilla 78%:lla oli haavaumia suussaan. (Blogi aiheesta vuodelta 2016 [linkki])

Mitä jos tämän sijaan kaikki hyväksyisimme, että ravipuolella on todistetusti ongelma ja miettisimme yhdessä, mitä sille voidaan tehdä?

Toinen argumentti, jolla pyritään selittämään hevosen suuvauriot, on nimittäin syyn vierittäminen hevosen niskoille. Hevonen painaa ohjalle, hevonen ei hiljennä tai käänny tai jos toimii kotona kevyillä ohjasavuilla, radalla ei. Siksi tarvitaan ne vaurioita aiheuttavat otteet.

Niin. Olemme kuitenkin vastuussa siitä, että hevonen voi hyvin. Siihen kuuluu se, että hevosta koulutetaan niin hyvin, että se on kilpailutilanteessakin hallittavissa ilman, että aiheutetaan sille vammoja. (Kyllä, voi olla, että vammat ovat syntyneet jo kotona ennen kilpailuja, mutta sama pätee siihenkin: Ihmisen harrastus ei saa aiheuttaa eläimelle vammoja.) Koska jos hevonen on niin kiihtynyt, ettei se kilpailuissa pysty vaikkapa pysähtymään tai hiljentämään vauhtia, suussa tuntuva kipu ei vähennä kiihtymystä. Todennäköisesti kipu lisää hevosen tarvetta juosta sitä pakoon. Kierre on valmis.

Tutkimus tehtiin jo pari vuotta sitten mutta tulosten analysointiin ja julkaisuun menee aina aikaa. Nyt kun tieto on tullut, miten aiomme suhtautua siihen?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä hevosharrastuksen sosiaalisesta hyväksynnästä (englanniksi SLO eli Social License to Operate) eli siitä, että hevosharrastuksen ja -urheilun kuuluu toimia niin, että sitä ympäröivä yhteiskunnallinen hyväksyntä säilyy. Muuten sille, meille, käy joskus huonosti.

Lueskelin eläinsuojelulakia ja siellä oli tällainen mielenkiintoinen lause: ”Maa- ja metsätalousministeriö voi kieltää pitämästä sellaisia eläinkilpailuja tai muita vastaavia tilaisuuksia, joissa eläimille voi aiheutua tarpeetonta kipua, tuskaa tai kohtuutonta rasitusta.”

Mitenkään maalamatta piruja seinälle, hevosharrastuksen aika muuttua on nyt. Strutsina pää pensaassa oleminen onnistui jonkun aikaa, muttei todennäköisesti enää.

Ratkaisuehdotus

Oma ratkaisuehdotukseni on tämä: Nollatoleranssi suuvaurioille (ja näkyville vaurioille muutenkin) jokaisessa hevoskilpailussa. Kaikkia hevosia tarkastetaan ko. tutkimuksen tavalla ennen lähtöä, ja jos vaurioita on, annetaan välitön kilpailukielto tutkimuksessa määritellyn ajan (vaikka sen minimiajan vammojen parantumiselle). Siirtymäaika olisi toki hyvä, vaikka sitten se minimiaika vaurioiden parantumiselle.

Ratkaisuehdotukseni, että hevosharrastus säilyisi: Kouluttaminen, totuttaminen, siedättäminen. Opi olemaan vetämättä ohjista ja opeta hevonenkin olemaan vetämättä. Opeta hevonen toimimaan myös vieraissa paikoissa ja jännittävissä tilanteissa.

En näe mitään syytä, miksei ravihevosia ja ratsuja ja valjakkohevosia voisi kouluttaa toimimaan kevyillä avuilla kilpailutilanteessakin, kunhan siihen käyttäisi riittävästi aikaa, tietoa ja toistoja. Jollei aivan yhtä kevyillä kuin kotona, niin ainakin sellaisilla, jotka eivät aiheuta vammoja. Autan mielelläni asiassa.

Mutta siihen asti, kun saan jostain mesenaatin joka antaa minulle mahdollisuuden jakaa tätä koulutustietoa jokaiselle, ilmainen vinkki: Aloita pienestä, etene asteittain. Kevyt paine ohjaan ja palkitse hevosta myötäämällä ohjalla heti, kun se hidastaa edes aavistuksen. Toista. Tuhat kertaa, kaksi tuhatta, kolme tuhatta. Siirry sitten asteittain pois kotipihasta vaikeampiin ympäristöihin.

Kuvassa on ratsu. Arkistossani on puutteita.