Olen kirjoittanut vahvisteista paljon ja ajattelin laajentaa nyt myös rankaisuihin. Aivan kuten vahvisteitakin, rankaisuja on kahdenlaisia: Positiivinen ja negatiivinen rankaisu. Positiivinen ei tässä yhteydessä (oppimisterminologia) tarkoita mitään myönteistä, vaan samaa kuin + matematiikassa: Lisätään jotain. Negatiivinen taas tarkoittaa samaa kuin – eli otetaan jotain pois. Molempi parempi – tai useimmiten tässä tapauksessa pahempi.
Tiedän, terminologia on täysin idioottimainen, mutta valitettavan vakiintunut. Tuija Wastinesluoma kirjoitti ansiokkaasti siitä, että järkevämpi olisi käyttää ”vähentävä” ja ”lisäävä” sen negatiivisen ja positiivisen sijaan, mutta ainakaan vielä siihen ei olla päästy.
Soppaa hämmentää vielä se, että lyhenteinä käytetään englanninkielistä P- (negatiivinen rankaisu, P sanasta punishment) ja R+ (positiivinen vahviste, R sanasta reinforcement). Ei siis P niin kuin palkinto ja R niin kuin rankaisu vaan tadaa! Päinvastoin.
Mikä on rankaisu?
Oppimisen kannalta rankaisu on rankaisu silloin kuin se vähentää toimintaa. Yleensä tähän tarvitaan toistoja, joskus riittää kertakin. Rankaisu on tehokas jos sen ajoitus on täydellinen: Hyvä esimerkki toimivasta positiivisesta rankaisusta on sähköaita. Hyvä esimerkki toimimattomasta rankaisusta on meidän Alfons, joka saa sähköiskun aidasta vasta, kun lanka osuu sen selkään. Ajoitus on väärä ja Alfons on naapurin pellossa.
Kuten vahvisteidenkin kanssa, voidaan yleistää tiettyjen asioiden olevan yleensä hevosille rankaisuja (esim. raipalla lyöminen, ruuan vieminen pois) mutta kuten aina, hevosyksilö on ainoa joka päättää, onko kyseessä vahviste vai rankaisu vai jokin niin yhdentekevä asia, ettei se saa hevosta toistojenkaan jälkeen oppimaan mitään.
Esimerkki rankaisusta, joka ei olekaan hevosen mielestä rankaisu, vaikka ihminen omasta mielestään rankaisee: Talutat nuorta ruunaa tarhaan, ja ruuna nipistää sinua. Nykäiset narusta tai läpsäiset ruunaa. Mutta toistojenkaan jälkeen käytös ei vähene, vaan vahvistuu. Miksi?
Nuori ruuna haluaa ehkä leikkiä. Jos se kokee läpsimisen tai lujempaakin lyömisen leikkinä, se ei ole rankaisu. Ei, tämä ei ole kehoitus lyömään hevosia, se on usein huono idea. Mutta näitä pieniä tai suuria nipisteleviä oreja ja ruunia tapaa tämän tästä, eikä loppujen lopuksi ole ihan harvinaista että ruunapoika siedättyy yhä kovempaan läimimiseen kunnes siitä tulee todella hankala taluttaa. Koska rankaisu ei ollutkaan rankaisu, vaan vahviste. Vahvisteet vahvistavat käytöksiä. Nipistämistäkin.
Miksi ei kannata juuri rangaista, vaikka se voi olla tehokasta?
Ihmiselle hevosen rankaiseminen voi olla todella palkitsevaa. Tulee hallinnan tunne ja saa kostaa kokemansa vääryyden. Hevosen kannalta taas rankaisu saa myös aikaan tunteita, positiivisen rankaisun kohdalla todennäköisesti pelkoa/ahdistusta ja negatiivisen rankaisun kohdalla todennäköisesti surua/masennusta (lähde: Mendl ym. ” An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood”). Lievinäkin nämä tunteet vaikuttaa hevosen hyvinvointia heikentävästi.
Aina, kun käytämme erilaisia vahvisteita rankaisut kulkevat mukana, mutta se ei tarkoita, että niitä tulisi käyttää koulutuksessa usein tai lainkaan. Ei edes sitä negatiivista rankaisua (viedään jotain mukavaa pois). Keskity ensin oikean asian opettamiseen vahvistamalla äläkä rankaise väärästä. Se voi nopeasti saada hevosen menettämään yrittämisen intoaan ja sen myötä esimerkiksi osan liikkeidensä hienoudesta ja loisteestaan. Rankaisu passivoi.
Milloin voi rangaista? Kun hevonen aivan varmasti osaa jo tehdä oikein ja muut syyt käytökselle on suljettu pois.
Esimerkki negatiivisen rankaisun tehokkuudesta: Meille tuli Ruotsista welshponi, jota oli vähän hankala pyydystää laitumella. Se oli helposti korjattu, mutta vanha opittu käytös käynnistyi silti aina välillä. Jos ihminen tarttui ponia päästä laitumella niin se otti joskus pari askelta taaksepäin. Ei aina, ei edes joka kymmenes kerta. Kun olin ensin opettanut ponin pitämään siitä, että sen päähän tartutaan, todella huolellisesti sekä negatiivista että positiivista vahvistetta käyttäen, käytin negatiivista rankaisua.
Tartuin ponia turvasta, se peruutti pari askelta, päästin heti irti ja laitoin kädet kolmeksi sekunniksi selän taakse. Yhden kerran. Sitten jatkoin harjoitusta. Tämä oli vuonna 2013 eikä poni sen jälkeen ole kertaakaan tehnyt sitä opittua peruutustaan enää.
Toinen esimerkki: Oma kasvattini shettisori 1 vee oli eläintenkouluttajaopiskelijaryhmän harjoitushevosena elokuussa. Koska olen ollut aika kiireinen, sille ei juuri ole opetettu mitään. Kun sitä katselee tarhassa, se aika usein kulkee aikuisten hevosten perässä ja nipistelee niitä kintereistä. Se suuntasi samaa käytöstä myös ihmisiin. En vitsaile: Se oli aivan infernaalinen nipistelijä. Yksi osallistujista vietti varmasti tunnin taukoineen vain opettamassa sille, ettei ihmisiä kannata nipistää. Ilman yhtään positiivista rankaisua. Miten?
1. Opeta korvaava käytös vahvistamalla. Tässä tapauksessa ponia rapsutettiin aina, jos se ei nipistänyt ihmistä. Jos nipisti, rapsutus meni nipistyksen ajaksi tauolle mutta sitä jatkettiin aivan heti, kun ponin huulet irtosivat ihmisestä. (Sanotaan nyt tässä vielä, että menin tässä ensin itse nipistettäväksi ja kouluttaminen oli osallistujalle täysin vapaaehtoista…)
2. Tee niin paljon toistoja, että oikea käytös on vahvaa. Ponin tapauksessa ryhdyimme pitämään sekunnin, sitten kahden, sitten kolmen jne. taukoja rapsutusten välillä ja jos se oli nipistämättä, rapsutusta jatkettiin. Toistoja aiheesta ”seiso vaan, kohta tuntuu ihanalta” tuli varmasti vähintään 2-300. Samalla kävi tietenkin ilmi se, mitä arvelinkin: Ponin syy nipistää ihmistä ei ollut se, että se olisi halunnut ihmisen kauemmaksi, ei pomottaminen, ei mikään aggressiivinen juttu. Se oli leikkiä, jota se tuossa laumassa ollessaan harjoittelee sujuvaksi joka ikinen päivä.
3. Kun oikea käytös on vahvaa, voit käyttää negatiivista rankaisua jos on pakko. Tässä tapauksessa käytimme, koska nipistäminen sattuu. Eli koulutuksen lopussa, jos poni nipisti kouluttajaa, kouluttaja otti viisi askelta pois ja oli siellä sen kolme-neljä sekuntia. Sitten hän meni takaisin ponin luo ja rapsutti taas. Koska tapa oli aika pinttynyt, se rankaisu toistui kolme kertaa. Tämän jälkeen ponille koulutettiin erilaisia tehtäviä parin päivän ajan ja olisiko se yhden kerran enää nipistänyt. Joo, olisi pitänyt videoida sitä ennen ja jälkeen, koska muutos oli aivan käsittämätön.
En silti suosittele käyttämään rankaisuja herkästi. Jos lisäät jotain epämiellyttävää, hevosesta voi tulla pelokas. Jos poistat kaiken mukavan pienimmästäkin mokasta, hevonen voi turhautua tai masentua. Turhia rankaisuja olisi hyvä välttää aina, koska ne vaikuttavat hevosen käsitykseen ihmisestä ja siitä, millaista työnteko on.
Syy, miksi keskityin tässä kirjoituksessa negatiiviseen rankaisuun on se, että palkitsemalla kouluttaminen on lisääntynyt räjähdysmäisesti hevosten kanssa. Olen ollut huomaavinani, että myös negatiivista rankaisua välillä ikään kuin hehkutetaan tosi tehokkaana osana palkitsemalla kouluttamista. Kuitenkin oma mielipiteeni on, että tätäkään rankaisua ei kannata käyttää koulutuksessa muuten kuin hankalien, ihmiselle, hevoselle tai ympäristölle potentiaalisesti vaarallisten käytösten kanssa. Ei rutiininomaisesti. Se voi aiheuttaa ongelmia – toki uusia ja mielenkiintoisia ongelmia, mutta ongelmia silti. Hevosen ”sammuttaminen” rankaisemalla ei ole koskaan hyvä tavoite.
”Mutta sinähän kerroit rankaisuista,” moni ajattelee nyt. Niin kerroinkin. Tänään tuskin enää rankaisisin sitä welshponia peruuttamisesta, mutta aikaa on kulunut kuutisen vuotta ja osaan kouluttaa vähän paremmin nyt. Tiedän myös vähän enemmän hevosista ja niiden tunteista, oppimisesta ja käyttäytymisestä. Ja kerroin niistä siksikin, että hevonen on aivan tavattoman nopea oppimaan ja se muistaa hämmentävän hyvin. Sen kuuluukin oppia nopeasti. Jos huomaat joutuvasi rankaisemaan yhä uudelleen, nykimällä tai keskeyttämällä kiva tekeminen, hevonen ei vielä osaa tehdä oikein. Joko se ei osaa, tai se ei pysty muusta syystä (fyysinen tai henkinen syy). Silloin pitää opettaa, vahvistamalla, tai korjata syyt siihen, ettei se opi.
Lähde: https://royalsocietypublishing.org/doi/full/10.1098/rspb.2010.0303
Jos luit tähän asti, onneksi olkoon! Jos sinun tekee mieli kommentoida, että itse olisit vain motannut sitä vuotiasta nipistelevää ponia niin siitä vaan. Jos kuitenkin haluat tietää, miksen näin tehnyt vaan lähestyin asiaa pidemmän kaavan mukaan, tässä voi olla joitain luettavaa:
https://minnatallberg.com/2019/07/20/oppimisen-abc-osa-a/
https://minnatallberg.com/2018/06/28/pitaako-hevoselle-syottaa-nameja/
https://minnatallberg.com/2019/01/03/kasautuvat-arsykkeet/
https://minnatallberg.com/2018/06/26/mita-mielta-olet-paineesta/
https://minnatallberg.com/2019/01/07/muutama-sana-motivaatiosta/
Minna Tallberg 